Mainos

Naisten Liiga 2023–2024

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kiitos ketjun avaamisesta. Itselläkin on pyörinyt sama ajatus jo jonkin aikaa, mutta en ehtinyt aiemmin ryhtyä tuumasta toimeen. Toisaalta halusin myös odottaa, mitä jääkiekkoliitto päättää sarjan joukkuemääristä sen jälkeen, kun Lukko luopui keväällä sarjapaikastaan.

On myös hienoa, että ketjun avaaja tiesi tällä kertaa kirjoittavansa avausviestiä uudelle ketjulle toisin kuin viime vuonna, jolloin moderaattorit lohkoivat satunnaisesti ilman varoitusta uuden kausiketjun edellisen kauden ketjun viesteistä.

Linkkejä aiempiin kausiketjuihin


Syksyllä alkaa 42. kausi, jolloin jääkiekossa pelataan virallisesti naisten Suomen mestaruudesta. Mestaruus on pystytty jakamaan 41 kertaa. Kevään 1983 jälkeen ainoa kerta, kun tämä ei onnistunut, nähtiin keväällä 2020 koronapandemian iskiessä Suomeenkin. Tänä keväänä herättiin lopulta juhlakauden viime metreillä muistelemaan ensimmäistä kautta 1982–83, kun sen lopputurnauksesta tuli kuluneeksi 40 vuotta. Edellinen kausi päättyi tunnetusti Nordiksella HIFK:n seurahistorian ensimmäiseen naisten Suomen mestaruuteen.


Mikä sarjatapa, kuinka monta joukkuetta ja mitkä joukkueet?

Jääkiekkoliitto vahvisti tulevan kauden pelaamistavan jo huhtikuussa 2022. Runkosarjassa olisi ollut tarkoituksena pelata päättyneen kauden tapaan 10 joukkueen nelinkertainen sarja. 28.4.2023 tämän suunnitelman ylle tuli kuitenkin iso varjo, kun Eurajoella pelannut Rauman Lukon naisten joukkue ilmoitti sarjapaikasta luopumisesta. Samalla päättyi naisten joukkueen toiminta ainakin ylimmillä kilpatasoilla. Lukko varmisti RoKin tavoin sarjapaikan karsinnan kautta, mutta Raumalla, eikä edes Eurajoella pelata siltikään Naisten Liigaa ensi kaudella.

Uutinen tuli ilmi miesten SM-liigan pudotuspelien aikaan ja miesten MM-kisojen alla, joten Jääkiekkoliitto sai olla melko rauhassa toimittajien uteluilta, mitä tässä tilanteessa tehdään. Tuo kertoo myös omaa karua kieltään, kuinka paljon Naisten Liiga kiinnostaa urheilutoimituksissa. Lukon sarjapaikasta luopuminen uutisoitiin kyllä, mutta sen seurauksista uutisointi unohtui aika nopeasti.

Oman haasteensa tilanteeseen toi, että ikään kuin seuraavana jonossa olevat karsintasarjan kaksi muuta joukkuetta olivat HIFK:n ja Kiekko-Espoon akatemiajoukkueet. Naisten Liigan sarjapaikan myöntäminen jommalle kummalle niistä olisi myös omalla tavallaan ongelmallista ja ei ainakaan urheilullisesti katsoen kovin toivottavaa. Voihan olla, että kumpikaan seura ei edes haluaisi ottaa sarjapaikkaa vastaan akatemiaseuralleen, vaikka liitto jostain käsittämättömästä syystä päättäisi tarjota sarjapaikkaa. Liitossa on annettu myös naisten Mestiksen kehittyä siihen suuntaan, että tämän kaksikon takana seuraavaksi sijoittunut joukkue on myös akatemia – HPK:n kakkosjoukkue. Vasta neljänneltä sijalta löytyy itsenäinen seura KJT Haukat, joka putosi Naisten Liigasta keväällä 2019, kun HIFK palasi pääsarjatasolle 30 vuoden tauon jälkeen. Kuin suomalaisen naiskiekon alennustilaa alleviivatakseen myös KJT Haukat tiedotti 16.5.2023, että naisten joukkueen toiminta loppuu. Päättyneellä kaudella Mestiksen kahdeksasta joukkueesta viisi oli akatemiajoukkueita.


9 joukkueen Naisten Liiga kaudella 2023–24

Naisten Liigan joukkuemäärän osalta liiton päätös julkaistiin siis tämän viikon maanantaina 5.6.2023. Lukon sarjapaikasta luopumisen aiheuttama ongelma oli ratkaistu niin, että 10 joukkueen sijaan Naisten Liigassa pelaakin tulevalla kaudella vain 9 joukkuetta. Pudotuspeleihin selviää 8 joukkuetta eli 88,9 % sarjan joukkueista. Karsintasarjan osalta ei tiedotettu vielä mitään.

9.9.2023 alkava ja 25.2.2024 päättyvä yksivaiheinen runkosarja pelataan nelinkertaisena eli jokaiselle joukkueelle kertyy 32 runkosarjaottelua. Ottelumäärä putoaa edellisestä kaudesta neljällä, mikä otteluohjelman nopean silmäilyn perusteella on vähentänyt selvästi arkipelien määrää. Ottelumäärä on lähempänä kauden 2021–22 ottelumäärää, jolloin alku- ja jatkosarjojen otteluita kertyi joukkuetta kohden 30, mikäli niitä ei jäänyt pelaamatta koronaperuutusten vuoksi.

Kausi alkaa tosiaan jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneella avausviikonlopun “turnauksella”, mutta poikkeuksellinen parittoman joukkuemäärän aiheuttama haaste on ratkaistu niin, että Kuortane ei pelaa Espoossa ollenkaan. Mikähän on syynä, että kyseessä on juuri liiton oma joukkue, joka ei menetä yhtä kotiottelua Espoossa? Toinen vaihtoehto olisi ollut, että kaksi joukkuetta olisi pelannut vain yhden ottelun viikonlopun aikana. Kolmas vaihtoehto olisi ollut, että siedettävän matkan päässä olevasta HPK/Ilves/TPS-ryhmästä kaksi joukkuetta olisi tullut pelaamaan perjantaina pääkaupunkiseudun joukkueita vastaan ja ne olisivat pelanneet toisen pelin joko lauantaina tai sunnuntaina. Sama tilanne olisi toki ollut myös HIFK:llä ja Kiekko-Espoolla, mikä olisi saattanut näkyä lauantain ja sunnuntain katsojamäärissä. No, ihan itse aiheutettu ongelma, kun sarjassa on nyt joukkueita pariton määrä.

Avausviikonlopun lauantaina on ohjelmassa myös Kiekko-Espoo–HIFK-ottelu, mikä on matkustamisten vähentämistä ajatellen kyllä järjetön ratkaisu, kun lyhimmän etäisyyden päässä toisistaan olevat joukkueet voisivat kohdata koska vain vaikka arki-iltana. Toisaalta onhan tuo toki viime kevään loppuotteluiden uusinta ja paikallispeli, joten ehkä tuo houkuttelee paikallistakin yleisöä paremmin paikalle. Hyvässä tapauksessa osa paikalle “huijatuista” katsojista saattaa hairahtua katsomaan muitakin otteluita.

Kauden keskellä joulu- ja tammikuussa on jälleen 40 päivän yhtäjaksoinen tauko 11.12.2023–19.1.2024, jolloin Naisten Liigassa ei pelata yhtään ottelua. Periaatteessa syyt ovat ihan ymmärrettäviä, koska tauon alussa on maajoukkuetauko, keskellä joululoma ja vuodenvaihteen jälkeen U18-ikäluokan MM-kisat Sveitsissä. Vaikka kisoihin osallistuu vain 23 pelaajaa noin 200 Naisten Liigan pelaajasta, sekä joitakin liigavalmentajia, niin etenkin Kuortaneen kohdalla liigapelien pelaaminen on perinteisesti ollut mahdotonta MM-kisojen aikana, koska Tyttöleijonien runko on jo pitkään muodostunut Kuortaneen pelaajista.

Joskus aikaisemmin asia on ratkaistu siten, että Kuortane on pelannut joitakin pelejään sekä ennakkoon, että kisojen jälkeen hieman tiheämmällä tahdilla. Nyt on kuitenkin menty jo useampi kausi tällä pitkällä kaikkia joukkueita koskevalla totaalikatkolla. Esimerkiksi naapurimaa Ruotsin SDHL:ssä pelataan kuitenkin joitakin pelejä sentään edes joulun jälkeen välipäivinä ennen tyttöjen MM-kisoja. Toki todella nuoria pelaajia sisältävässä Naisten Liigassa Kuortaneen lisäksi jotkut muutkin joukkueet saattavat menettää kärkipelaajiaan tyttöjen MM-kisoihin. Tilanne on kuitenkin surkea, että jo valmiiksi näkyvyydestä ja uskottavuudestaankin taisteleva naisten pääsarja häviää kartalta lähes 1,5 kuukauden ajaksi keskellä kautta. Välipäivinä monet ihmiset lomailevat, jolloin heillä saattaisi riittää myös aikaa Naisten Liigan pelien seuraamiseen.


Miksi Naisten Liigassa on tulevalla kaudella vain 9 joukkuetta?

Liiton tiedotteessa ei avattu taustoja päätökselle pelata tuleva Naisten Liigan kausi 9 joukkueella. Sen sijaan Yle uutisoi 11.5.2023 että Naisten Liiga ei löytänyt korvaajaa sarjapaikastaan luopuvalle Lukolle. Uutisen mukaan sarjapaikkaa oli tarjottu karsintasarjaan osallistuneille HIFK:n ja Kiekko-Espoon akatemiajoukkueille, mutta kumpikaan ei halunnut halunnut nostaa akatemiajoukkuetta SM-sarjaan. Kyllä, Pirkka Antilan sitaatissa puhutaan SM-sarjasta, joka kuopattiin nimenä keväällä 2017!!! Antila vahvistaa samassa uutisessa julkisesti myös, että sääntöjen puitteissa saman seuran edustus- ja akatemiajoukkueet voisivat pelata naisten SM-sarjaa (eli Naisten Liigaa). Uutisen mukaan sarjapaikkaa ei tarjottu Mestiksen kolmanneksi sijoittuneelle joukkueelle, joka oli HPK:n akatemiajoukkue. Pirkalle ei ole tunnetusti mitään väliä lopputuloksella, kunhan noudatetaan sääntöjä pilkulleen. Tässä kohdin olisi kuitenkin paikallaan päivittää sääntöjä, koska tällä nykykehityksellä on vain ajan kysymys, kun Naisten Liigassakin on akatemiajoukkueita. Naisten Mestis onkin jo täynnä niitä.

Tällainen seurojen luonnollisen kilpailun tappaminen ja Suomen rajojen sisäpuolelle vielä jäävien kärkipelaajien keskittäminen vain muutamaan seuraan ei voi olla suomalaisen naiskiekon etu kokonaisuudessa. Toki yksittäiset pelaajat ja jopa seurat siitä voivat kyllä hyötyä. Pidemmän päälle se on kuitenkin vähän tylsää kaikille, jos tulevaisuudessa pitää pelata kilpailullisia otteluita oman seuran kakkos- tai jopa kolmosjoukkueita vastaan.

Mitä järkeä on päästää karsintasarjaan sellaisia joukkueita, joilla ei ole aikomustakaan ottaa vastaan sarjapaikkaa? Ymmärtääkseni joinain aiempina vuosina nousuhalukkuutta on tiedusteltu naisten Mestikseen osallistuvilta joukkueilta jo syksyllä ja tuon perusteella on sitten saatu mukaan joukkueita, jotka haluavat aidosti mennä eteenpäin niin korkealle kuin urheilulliset rahkeet riittävät. Huvittavintahan tässä nykytilanteessa on, että Mestiksen runkosarjassa pelataan tulevalla kaudella mahdollisesti jopa enemmän pelejä kuin Naisten Liigassa, jos sitä todellakin pelataan 10 joukkueen sarjana. Tosin sarjapaikastaan luopuneen KJT Haukkojen mahdollista korvaajaa ei ole tiedotettu eli voihan Pirkka vetää hihastaan ässän, että myös naisten Mestis pelataan 9 joukkueen sarjana. Onkohan se mahdollista sääntöjen puitteissa?

Olen aiemminkin kirjoittanut Mestiksen akatemioitumisen aiheuttamista ongelmista, eikä päätöksenteon avoimuuden puute poista ongelmia. Sillä ehkä selviää ikävistä kysymyksistä, kun niiden esittäjiä on ylipäätään niin vähän, mutta ongelmat eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Pahimmassa tapauksessa ongelmat lävähtävät kasvojen eteen ennemmin tai myöhemmin, kuten nyt hieman kävikin Lukon luovuttua sarjapaikastaan.


Naisten Liigan joukkueet 2023–2024 ja linkkejä niiden nettisivustoille

HIFK, Helsinki |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
HPK, Hämeenlinna |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
Ilves, Tampere |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
KalPa, Kuopio |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
Kiekko-Espoo |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
Kärpät, Oulu |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
RoKi, Rovaniemi |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
Team Kuortane |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|
TPS, Turku |Net|SJL|Fb|Ig|Tw|

Net = nettisivut
SJL = leijonat.fi
Fb = Facebook
Ig = Instagram
Tw = Twitter


Naisten Liigaan liittyviä linkkejä netissä

Netissä Naisten Liigaa ja sen tapahtumia voi seurata useassakin paikassa. Varsinaisia kotisivuja sarja ei ole vieläkään saanut aikaan, mutta niiden virkaa hoitaa jääkiekkoliiton omalla leijonat.fi-sivustolla sarjalle omistettu oma uutisosio. Tuloksia ja tilastoja voi katsella liiton tulospalvelusta sekä pelaajasiirtoja voi yrittää bongata liiton seurasiirtosivulta (kaikki Suomen viralliset siirrot samassa pitkässä listassa pelaajan nimen mukaan aakkosjärjestyksessä).

-Leijonat.fi - Naisten Liiga
-Naisten Liiga Jääkiekkoliiton tulospalvelussa
-Jääkiekkoliiton seurasiirtosivu
-kiekko.pro pelaajasiirrot (liiton avointa dataa käyttävä sivusto, jossa siirtoja on huomattavasti kätevämpi seurata)

Kattava tilastosivusto Elite Prospects on paras paikka seurata naisten jääkiekon tilastoja maailmanlaajuisesti. Siinä missä liiton tulospalvelu näyttää pelaajan tilastoja vain kausi kerrallaan, Elite Prospectsin pelaajakorteista löytyy myös koko uran tilastot ynnättynä yhteen. Sivusto on todennäköisesti myös kätevin paikka seurata Naisten Liigan pelaajasiirtoja yhdessä paikassa.

-Elite Prospects - Naisten Liiga
-Elite Prospects - Naisten Liigan pelaajasiirrot

Jatkoajan verkkolehti on jo usean kauden ajan panostanut kiitettävästi naiskiekkoon ja etenkin viime kaudella tuo uutisointi suorastaan moninkertaistui toimittaja Lassi Sepän aktivoiduttua naisten jääkiekon alueella. Uutisoinnin selkäranka on ollut raportit lähinnä Naisleijonien sekä Naisten Liigan tapahtumista sekä näiden oheen liittyvät kattavammat pelaajahaastattelut tai jutut jostain tietystä aiheesta. Edelleen hatunnosto siihen suuntaan ja tsemppiä tärkeään työhön naiskiekon esillä pitämisessä.

-Naiskiekko | Jatkoaika.com

Yle uutisoi myös satunnaisen säännöllisesti Naisten Liigasta.

-YLE | Naisten Liiga


Naisten Liigan ottelulähetykset

Kaudella 2021–22 Jääkiekkoliitolta nähtiin vuosikausiin pahin karhunpalvelus naisten jääkiekolle, kun usean vuoden Ruutu+-sopimuksen jälkeen Naisten Liigan ottelulähetykset siirtyivät yksinoikeudella liiton omaan Leijonat.tv-palveluun. Kyseessä on maksullinen palvelu, joka välittää automaattikameroilla varustetuista halleista ottelulähetykset kaikista liiton alaisten sarjojen otteluista. Ajatus oli varmaan hieno, mutta ainakin ensimmäisellä kaudella palvelua riivasi tekniset viat pahemman kerran. Jostain syystä Naisten Liigan näkyvyys uhrattiin kuitenkin siirtämällä se vielä keskeneräiseen palveluun, jolla on kaiken järjen mukaan vain murto-osa Ruudun katsojamääristä. Toisella kaudella Leijonat.tv:ssä ei nähty kovinkaan suuria edistysaskelia, jos sellaiseksi ei lasketa, että kauden loppua kohden joihinkin otteluihin saatiin mukaan myös selostus. Ainakaan toistaiseksi palvelussa ei ole toteutunut juuri mikään asia, millä sitä mainostettiin. Koska Leijonat.tv on ollut niin valtaisa menestystarina ja Naisten Liigan medianäkyvyyttä ei ole onnistuttu hävittämään vielä aivan kokonaan, liitto ilmoitti nyt kesäkuussa tuossa 9 joukkueesta kertovassa tiedotteessaan, että näillä mennään ja sarjan ottelulähetykset toteutetaan tulevallakin kaudella tässä katastrofipalvelussa.

-Leijonat.tv-sivusto
-Tietoa Leijonat.tv-palvelusta
-Leijonat.tv-keskusteluketju Jatkoajan keskustelupalstalla

Ehkä tässä paketissa on jonkin verran eväitä keskusteluun ja linkkejä, mistä tietoa löytyy lisää.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Pelaajasopimus- ja -siirtouutisia

Kerään tähän viestiin tietoa Naisten Liigan pelaajasiirroista ja jatkoaopimuksista.


Pelaajasiirrot

lähde: Elite Prospects - Naisten Liigan pelaajasiirrot
Koodi:
Pauliina Salonen     TPS -> HIFK
Emmi Laitajärvi      HYRI U15 / HIFK Ak (laina) -> HIFK
Blanka Škodová       Univ. of Minnesota-Duluth -> HIFK

Ines Lukkarila       TPS -> HPK
Tereza Pištěková     TPS -> HPK
Ella Välikangas      TPS -> HPK
Viivi Iso-Kouvola    RoKi -> HPK
Janika Järvikari     RoKi -> HPK
Eline Gabriele       IF Björklöven -> HPK
Anna Vaníčková       HK Spartak Žebrák -> HPK
Essi Toivonen        Kärpät Akatemia -> HPK

Emma Katajamäki      HPK -> Ilves
Noora Oksanen        HPK -> Ilves
Salla Sivula         HPK -> Ilves
Charlotta Lundström  Lukko -> Ilves

Tilli Keränen        Kärpät -> KalPa
Lunasa Sano          DEC Salzburg Eagles -> KalPa
Erika Rönkä          KalPa Akatemia -> KalPa
Emmi Tirkkonen       KalPa Akatemia -> KalPa

Aliisa Toivonen      Lukko -> Kiekko-Espoo
Elli Kemppainen      Kiekko-Espoo Akatemia -> Kiekko-Espoo
Vilma Timonen        Kiekko-Espoo Akatemia -> Kiekko-Espoo
Jonna Jauhola        Kiekko-Espoo Akatemia -> Kiekko-Espoo
Nia Käyhty           KJT Haukat -> Kiekko-Espoo	    
Jenina Lampinen      KJT Haukat -> Kiekko-Espoo
Minnamari Tuominen   Metropolitan Riveters -> Kiekko-Espoo

Olivia Pinola        HPK Akatemia -> Kärpät
Emilia Piekkari      HaparandaTornio UHC U16 -> Kärpät
Iida Heikonen        RoKi -> Kärpät
Linnea Tulkki        RoKi -> Kärpät	    
Elisa Pekkala        RoKi -> Kärpät

Laura Kivelä         Kärpät Akatemia -> Team Kuortane
Kerttu Kuja-Halkola  JYP U16 -> Team Kuortane
Sarah Tissarinen     Hermes U17 -> Kuortane
Alva Eloluoma        Sport -> Kuortane
Sara Holopainen      KJT Haukat -> Kuortane
Mikaela Wulff        HIFK Challenger -> Kuortane
Joanna Ojala         S-Kiekko -> Kuortane
Vilma Järvinen       S-Kiekko -> Kuortane
Senja Siivonen       Lukko -> Kuortane
Erika Kankkunen      KJT Haukat -> Kuortane

Alexandra Väyrynen   Kiekko-Espoo -> RoKi
Annika Saastamoinen  Hermes U16 -> RoKi
Iina Kankaanpää      Kärpät Akatemia -> RoKi
Sina-Safira Säily    Kärpät Akatemia -> RoKi
Matilda Penttilä     KJT Haukat -> RoKi
Moona Keskisarja     TPS -> RoKi
Alexandra Mateickova SKP Bratislava -> RoKi

Beáta Narovcová      HC Příbram -> TPS
Lucia Záborská       HPK -> TPS
Olivia Last          RoKi -> TPS
Meri Haaranoja       Sport -> TPS
Mette Karru          Lukko -> TPS
Amanda Julkunen      Lukko -> TPS
Maija Koski          Lukko -> TPS
Hanna Brofelt        Lukko -> TPS
Carolina Grönroos    Lukko -> TPS
Siirrot Naisten Liigan ulkopuolelle
Rich (BB code):
Sofianna Sundelin  Team Kuortane -> St. Cloud State University (NCAA)
Emmi Mourujärvi    TPS -> Mercyhurst University (NCAA)
Sofia Nuutinen     Kiekko-Espoo -> Mercyhurst University (NCAA)

Noora Räty         HPK -> Metropolitan Riveters (PHF)

Emilia Vesa        HIFK -> Frölunda HC (SDHL)
Emmi Rakkolainen   Kiekko-Espoo -> HV71 (SDHL)
Anni Montonen      Kiekko-Espoo -> HV71 (SDHL)

Lumi Jääskeläinen  HIFK -> Skellefteå AIK (NDHL)

Jenna Kaila        KalPa -> HC Ambrì-Piotta (Sveitsi)

Marianne Lassila   RoKi -> lopetti
Iina Kuusela       HIKF -> lopetti



Jatkosopimukset

lähde: Elite Prospects - Naisten Liigan jatkosopimukset
Suluissa seura, jossa pelaajan oikeudet olivat edellisellä kaudella.

Eveliina Kitula (Hunters)
Sanni Vanhanen
Satu-Maaria Vihervuori
Erica Korhonen
Karoliina Rantamäki
Nelly Andersson
Miia Vainio
Nellie Karlberg
Siiri Yrjölä
Mikaela Saukkonen
Olivia Kylliäinen
Ilona Palin
Kiia Lahtinen
Sara Suhonen
Anni Pere
Veera Huotari
Julia Liikala
Johanna Kemppainen
Athéna Locatelli
Clara Rozier
Michaela Pejzlová
Nella Aarniovuori
Vanessa Viitala
Heta Seikkula
Kiti Seikkula
Jutta Stoltenberg
Julia Ahlskog
Daniela Wilkman
Karolína Erbanová
Júlia Matejková
Barbora Juříčková
Eva Lamberg
Assi Saarinen
Saimi Lehto
Jade Mäkivaara
Alisa Skog
Oona Koukkula
Laura Kuukasjärvi
Ronja Pätsi
Helmi Hujanen -> HPK Akatemia
Elli Suoranta
Anniina Kaitala
Jenna Lehtiniemi
Helen Puputti
Johanna Siira
Linnea Melotindos
Melisa Mörönen
Emilia Varpula
Noora Mylläri
Pinja Tenhunen
Kiia Narinen
Veera Ollikainen
Neea Pohjamo
Oona Rouhiainen
Venla Riipinen
Pihla Parkkonen
Tuuli Ollikainen
Julia Kuusisto
Aleksandra Nurminen
Fredrica Sundman
Josefina Koskinen
Nanna Timonen
Sanna Lehikoinen
Vilma Sneck
Veera Paroinen
Alisa Makkonen
Ella Lappi
Kaisla Kortelainen
Inka Katajisto
Liisa Kastikainen
Johanna Juutilainen
Elisa Holopainen
Jenna Hietala
Sanni Rantala
Veera Pohjala
Elli Mäkelä
Adalmiina Makkonen
Tanja Koljonen
Mirka Kivi
Mimmi Keinonen
Tiina Ranne
Aino Laitinen
Jenna Juutilainen
Nea Katajamäki
Nea Koskipalo
Julia Zielińska
Ada Eronen
Henni Virtanen
Jenna Silvonen
Reetta Valkjärvi
Tinja Haukijärvi
Elsa Talvitie
Bianca Kanerva
Lisette Täks
Julia Schalin
Minja Drufva
Riikka Järvinen
Zaida Holmström
Heta Paasilinna
Siru Lehtopelto
Kati Asikainen
Aino Kaijankoski
Eerika Hautala
Eevi Siermala
Alisa Kylmäaho
Veera Pitkänen
Heli Rauhala
Noora Tukiainen
Melina Niemi
Lilli Antinmäki
Anna-Kaisa Antti-Roiko
Oona Havana
Emma Ekoluoma
Sari Wäänänen
Jasmin Hulanmäki
Jasmine Ylitalo
Essi Puusaari
Emmi Puusaari
Minttu Tukiainen
Matleena Korkiakoski
Inna Korpi-Halkola
Karolína Skořepová
Anna Kalová
Magdaléna Felcmanová
Emma Lappalainen
Iida Lappalainen
Jemina Lepola
Eveliina Ollila
Iina Pohjamo
Monica Koukkula
Viivi Hihnala
Maria Heinonen
Emma Salpakari
Aada Pietilä
Maisa Nikka
Oona Koski
Ida-Sofia Kangas
Nella Korpela
Abigail Byskata
Neea Pelkonen
Heidi Kokora
Kerttu Lehmus
Peppi Virtanen
Olivia Laitamäki
Eerika Siekkinen
Raili Mustonen
Sofia Kari
Jennika Ojala
Jenniina Kuoppala
Hannele Tarkiainen
Aino Krook
Tuuli Tallinen
Sinna Varjonen
Lilia Huovinen
Emilia Kyrkkö
Venla Varis
Suluissa seura, jossa pelaajan oikeudet olivat edellisellä kaudella.

Nella Berg (VG-62)
Suvi Saarinen (VG-62)
Pihla Hämeenniemi
Elina Heikkinen
Eliška Hotová
Iiris Falck
Emma-Lotta Laamanen
Susanna Viitala
Tea Koljonen
Heli Allinen
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Harjoitusotteluita ja niiden tuloksia

Kerään tähän viestiin tietoa kautta ennen pelattavista harjoitusotteluista ja päivitän viestiä harjoitusottelukauden edetessä.

Harjoitusottelut Jääkiekkoliiton tulospalvelussa


Pelatut harjoitusottelut

10.8.2023 HPK–TPS 7–1
11.8.2023 HIFK–HIFK U15 (pojat) 5–4
12.8.2023 Ilves–K-Espoo 3–0

15.8.2023 HPK–HPK Oranssit 6–4
18.8.2023 HIFK–HIFK U16 Ak (pojat) 2–6
19.8.2023 Ilves–TPS 8–2
20.8.2023 TPS–Ilves 0–4

21.8.2023 K-Espoo–K-Espoo Ak ???
24.8.2023 Kuortane–S-Kiekko Sininen (U15-pojat) 7–1
26.8.2023 K-Espoo–TPS 5–1
27.8.2023 K-Espoo–HPK 6–3

22.-27.8.2023 EHT-turnaus, Vierumäki & Lahti (mukana 11 Naisten Liigan pelaajaa)

29.8.2023 HPK–K-Espoo 3–5
30.8.2023 HIFK–HIFK U16 (pojat) 1–7
31.8.2023 TPS–HPK 1–4
31.8.2023 Kuortane–S-Kiekko musta 1–6
1.9.2023 KalPa–KalPa Sawo U16-Mestis (pojat) 2–6
1.9.2023 TPS–K-Espoo 3–1


Tulevat harjoitusottelut

2.9.2023 K-Espoo–HIFK klo 15.15 (Matinkylä I)
3.9.2023 Warkis Sawo United S–KalPa klo 15.00 (Varkaus)

6.9.2023 Kuortane–JPK klo 19.00 (Kuortane)
7.9.2023 Kuortane–S-Kiekko musta klo 19.00 (Kuortane)


Tulospalvelussa näkyvät harjoitusottelut on ilmeisesti mahdollista katsoa myös Leijonat.tv:n välityksellä, jos on ostanut tilauksen kyseiseen robottikamerapalveluun. Itse boikotoin sitä vieläkin, joten en pysty sanomaan oman kokemuksen perusteella näkyvätkö harjoitusottelut sieltä.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Muutama viesti ylemmäs ketjun nelosviestiin on päivitetty listalle taas muutama siirto.

Emmi Rakkolainen siirtyy Espoosta Ruotsiin SDHL:n HV71:n riveihin.



HIFK:n maalivahti Iina Kuusela lopettaa pelaajauransa.

Tšekkien tyttömaajoukkueessa esiintynyt puolustaja Anna Vaníčková siirtyy Hämeenlinnaan.



Jääkiekkoliiton seurasiirtosivuston mukaan Emma Katajamäki, Noora Oksanen ja Salla Sivula olisivat siirtymässä Ilvekseen.

RoKi julkaisi tulevan kauden ensimmäisen pelaajasopimuksen, kun viime kaudella joukkueen sisäisen pistepörssin voittanut Tšekkihyökkääjä Anna Kalová jatkaa Rovaniemellä.


 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tänään pelataan tietääkseni kauden ensimmäinen Naisten Liiga -joukkueiden harjoitusottelu, kun HPK ja TPS kohtaavat Hämeenlinnassa. Muokkasin tulospalvelusta löytyvien otteluiden listan tämän ketjun vitosviestiin. Yritän päivittää tuloksia sinne ja pitää viestin ajantasalla.

* * *

Tämän ketjun nelosviestiin on päivitetty pitkin kesää pelaajasiirtoja ja jatkosopimuksia sitä mukaa, kun niitä on ilmennyt julkisista lähteistä (joukkueiden sometilit & nettisivut, liiton seurasiirtolista, Jatkoajan uutiset jne). Tässä kuitenkin kertauksen vuoksi muutama merkittävä siirto Naisten Liigassa ja sieltä pois.

Tilli Keränen Kärpät -> KalPa
Maija Koski Lukko -> TPS



Kerttu Kuja-Halkola JYP U16 -> Team Kuortane
Blanka Škodová -> Univ. Minnesota-Duluth -> HIFK
Jenna Kaila KalPa -> HC Ambrì-Piotta
Anni Montonen K-Espoo -> HV71
Lumi Jääskeläinen HIFK -> Skellefteå AIK



Sopimusuutisiin liittyen täytyy nostaa esille myös Jatkoajan toimittajan Annu Ruotsalaisen mielipidekirjoitus sosiaalisen median heikosta hyödyntämisestä Naisten Liigassa. Tämä ja ylipäätään tiedottamisen kirjavuus korostuu etenkin joukkueiden kokoonpanojen muodostumisen seuraamisessa.
 

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulevat harjoitusottelut

26.8.2023 K-Espoo–TPS klo 15.15 (Tapiola 2)
Eilen tuli käytä katsomassa kyseinen peli, Espoo voitti 5-1. Kentällä taidoillaan erottui selvästi ilman nimeä paidassa pelaava numero 61, joka osottautui olevan Emma Nuutinen.
Onko tietoa oliko vain kuntoa ylläpitämässä ja muuten vaan kokoonpanossa, vai onko tarkoitus jatkaa seurassa? Ainoa mitä hänestä löytyi espoon sivuilta, oli, tämä uutinen, että hänet on nimetty Kiekko-Espoon tyttökiekon lajipäälliköksi Emma Nuutinen Kiekko-Espoo ry:n tyttökiekon lajipäälliköksi! | Kiekko-Espoo ry
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Onko tietoa oliko vain kuntoa ylläpitämässä ja muuten vaan kokoonpanossa, vai onko tarkoitus jatkaa seurassa? Ainoa mitä hänestä löytyi espoon sivuilta, oli, tämä uutinen, että hänet on nimetty Kiekko-Espoon tyttökiekon lajipäälliköksi Emma Nuutinen Kiekko-Espoo ry:n tyttökiekon lajipäälliköksi! | Kiekko-Espoo ry
Ei ole tietoa, mutta vahva veikkaus, että eiköhän tuo pelaajasopimuskin vielä julkaista Espooseen. Emma Nuutinen pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikan PHF-sarjassa eli jonkinlaisena ammattilaisena siis. Olisi kyllä kova vahvistus Naisten Liigaan ja kärkipelaajia menettäneelle Espoolle. Voi olla, että tuo lajipäällikön tehtävä estää Minttu Tuomisen kaltaisen ulkomaanoption sisältävän sopimuksen, jolla pedataan selvästi paluuta Pohjois-Amerikan kaukaloihin tai Ruotsiin/Sveitsiin, jos ovet eivät aukea tammikuussa aloittavan uuden PWHL:n ammattilaisjoukkueisiin. Kuudella kaudella espoolaisjoukkueen C-kirjainta kantanut Tuominen ei kuulu tällä kerralla Kiekko-Espoon kapteenistoon, minkä itse ainakin tulkitsen myöhemmin kaudella tapahtuvan siirron ennakoimisena.

* * *

Elokuun aikana on pelattu useita harjoitusotteluita ja päivitin tuloksia tämän ketjun vitosviestiin. Tällä ja ensi viikolla on vielä harjoitusotteluita ennen 9.-10.9. pelattavia avausotteluita. Avausviikonlopun Espoossa väliin jättävä Kuortane pelaa ensi viikolla vielä harjoitusotteluita.

* * *

Elokuussa saatiin viimeisistäkin joukkueista jotain informaatiota pelaajasopimuksista. Kuortane ja KalPa siis julkaisivat alkavan kauden pelaajalistat.

Kuortane



KalPa


 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
HIFK:n naisten ketjussa olikin tuosta jo keskustelua.

Ylen uutisessa on myös joukkueen kommentit, miten virhe pääsi tapahtumaan.

Todella harmillinen asia, joka valitettavasti ei ainakaan nosta sarjan arvostusta. Kertonee joukkueiden ammattimaisuuden tasosta kun taustoilla on kädet täynnä hommia, mutta myös liiton mielenkiinnosta Naisten Liigaa kohtaan. Etenkin jälkimmäisen osalta tämä vain alleviivaa viime vuosien lukuisia omituisia toimenpiteitä ja välinpitämättömyyttä.

Tälle kaudelle sarjalle palkattiin johtaja, kuten tässäkin ketjussa on jo aiemmin kirjoitettu. Toivottavasti tuo ei ole vain näön vuoksi tehty liike, vaan johtaja saisi oikeasti asioita aikaan ja muutettua kulttuuria niin seuroissa kuin liitossakin siten, että Naisten Liiga menisi oikeasti eteenpäin. Mielellään vielä niin paljon, että esimerkiksi Ruotsin sarjojen etumatkaa saataisiin otettua kiinni. Nykyisenkin takamatkan säilyttäminen vaatii todennäköisesti kehittymistä ja paikalleen jämähtäminen puolestaan kasvattaisi kuilua entisestään. Jälleen kerran kaivattaisiin enemmän tekoja korulauseiden sijaan. Tässä katse kohdistuu etenkin strategian painopisteistä horisevaan liittoon, jonka korulauseet eivät kuitenkaan ole kestäneet tarkastelua käytännössä.
 

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika jännää, että tämmöinenkin virhe voi sattua. Vielä oudompaa, että virhe havaittiin vasta lähes vuoden kuluttua.

HIFK:n naisten mestarijoukkueen huippuhyökkääjä pelasi ilman edustusoikeutta − seurauksena pistemenetys alkavalta kaudelta

Sanktiona HIFK:lle kuusi miinuspistettä alkavan kauden sarjaan.
Tää on kyllä tosi outoa, että kukaan ei huomaa koko kauden aikana mitään..

Kyseessä kuitenkin runkosarjan pistepörssin voittaja (Elisa Holopaisen loukkaantumisen takia tosin), ja voitti muistaakseni myös pudotuspelien pistepörssin, ollen suurin yksittäinen tekijä hifkin mestaruuden takana, niin onko 1000€ sakkoa ja kuuden pisteen menetys seuraavalle kaudelle riittävä rangaistus?

Mielestäni ei, koska eihän noilla kuudella runkosarjapisteellä ole oikeasti mitään merkitystä.
 

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kentällä taidoillaan erottui selvästi ilman nimeä paidassa pelaava numero 61, joka osottautui olevan Emma Nuutinen.
Onko tietoa oliko vain kuntoa ylläpitämässä ja muuten vaan kokoonpanossa, vai onko tarkoitus jatkaa seurassa?
Ei ole tietoa, mutta vahva veikkaus, että eiköhän tuo pelaajasopimuskin vielä julkaista Espooseen.
Ja niinhän se julkaistiin

Kiekko-Espoon naisille kivikova viime hetken vahvistus − Emma Nuutinen hyökkäysosastolle
 

Pike

Jäsen
Avausturnaus viimeistä peliä vaille sinetissä ja lyhyesti joukkueista:
HIFK on juurin niin vahva kuin odotettiin.
ESPOO on laadukas joukkue, mutta ehkä odotin enemmän. Välillä jotenkin sekavan oloista tekemistä
KALPA oli kyllä viikonlopun suurin yllätys. Peli oli totaalisen sekaisin, ainoastaan maalivahti pelasi tasollaan.
HPK on vahva ja nyt näyttää myös maalivahti osasto olevan kunnossa.
KUORTANE ei pelannut
ILVES on hyvä tasavahva joukkue, varmaan tulee olemaan vaikeasti voitettava nippu
TPS oli turnauksen heikoin joukkue KALPAN ohella. Typerillä jäähyillä sotkivat tekemistä pahemman kerran.
KÄRPÄT vaikuttaisi olevan parempi joukkue, kuin ennakkoon arveltiin. Hyvää viisikkopeliä.
ROKI on pirteä joukkue ja tulee ottamaan viime kautta enemmän pisteitä.
Turnauksen perusteella ei ole kuin yksi mestari ehdokas tälle kaudelle.
2-3 sijoituksiin tuleekin kovaa vääntöä Espoon, HPK:n, Ilveksen ja Kalpan välillä. Tosin Kuopiolaisilla ei näille sijoituksille ole mitään siimaa , jos peliesitykset ei tästä viikonlopusta parane.
 

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Molemmat Espoon pelit paikan päällä nähtynä, ja lyhyet kommentit niitten perusteella.

Hifk näyttää (valitettavasi) todella vahvalta ja yhtenäiseltä joukkueelta, joka tekee melkein mitä vain haluaa.

Nyt (naurettava) 6 pisteen menetys rangaistus on kärsitty, ja matka kohti runkosarjan voittoa voi jatkua, ellei suuria ihmeitä tapahdu.

Joukkueesta ei oikein heikkoa lenkkiä löydy, ja siihen päälle sitten vielä Pejzlova ja muut tähdet, niin vaikea heitä on kenenkään pysäyttää.

Ilves oli todella hyvä, ja onnistui haastamaan Espoota suht tasaisesti.

Ylivoima toimi mainiosti, ja siihen peli ratkesikin, vaikka jatkoaikamaalissa jäähy olikin juuri päättynyt.

Nähdyillä esityksillä, jos vain taso pysyy, muut joukkueet tulevat olemaan vaikeuksissa heitä vastaan.

Espoolla tosiaan, kuten edellä mainittu paikoin sekavaa tekemistä, mutta myös laadukasta peliä, mutta kausi on vasta alussa.

Emma nuutinen pelaa aivan väärässä sarjassa.
Huikeita yksilösuorituksia, joista olisi paremmalla tuurilla voinut tulla enemmänkin tehoja.
Kuitenkin Espoon tekemästä neljästä maalista tehot 1+3 kertovat jo paljon.
Vielä kun ketjukaverit pääsevät mukaan hänen tekemiseensä, tulosta alkaa varmasti tulla enemmän.
Nyt viikonloppuna jäi liian yksin, mutta oli silti joka kerta kentällä ollessaan näkyvin pelaaja.

Myös Julia Zielinska pelasi mielestäni todella hyvin, ja tekikin puolet viikonlopun espoolaismaaleista.

Kunhan peli saadaan paremmin kasaan, ja turhat jäähyt pois, tullee Espookin nousemaan sille tasolle, mitä heiltä odotetaan.

Vielä yleisesti.

Positiivisena yllätyksenä tunnelma varsinkin avauspelissä oli loistava.
Muutamassa aiemmassa naisten pelissä mitkä olen nähnyt, näin ei ole ollut, vaan yleisö istuu hiljaa ja taputtaa vain maalin tullessa.

Kiekko-Espoon pitäisi mielestäni siirtyä pelaamaan Matinkylään, missä olosuhteet ovat (ainakin katsojille) huomattavasti paremmat, kuin metro areenan harjoitushallisa, jossa kuulutuksistakaan ei tahdo saada selvää, kun taas Ilmatar areenan äänentoisto oli oikein laadukas.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pike

Jass0

Jäsen
Aika jännää, että tämmöinenkin virhe voi sattua. Vielä oudompaa, että virhe havaittiin vasta lähes vuoden kuluttua.

HIFK:n naisten mestarijoukkueen huippuhyökkääjä pelasi ilman edustusoikeutta − seurauksena pistemenetys alkavalta kaudelta

Sanktiona HIFK:lle kuusi miinuspistettä alkavan kauden sarjaan.
Ja mikä rangaistus, tai siis "rangaistus"... HIFK tulee voittamaan runkosarjan muutenkin 20 pisteen erolla ja vielä oikein 1000€ sakko. Toivottavasti ei mene koko organisaatio tuon tonnin takia nurin.
 

Jannecky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja mikä rangaistus, tai siis "rangaistus"... HIFK tulee voittamaan runkosarjan muutenkin 20 pisteen erolla ja vielä oikein 1000€ sakko. Toivottavasti ei mene koko organisaatio tuon tonnin takia nurin.
Jep. Ja täähän rangaistus tosiaan kuittaantui jo viikonlopun avausturnauksessa.
Ois kyllä pitänyt joku oikea rangaistus tulla tosta, eikä mitään tommosta pelleilyä.

Mikähän olis ollu rangaistus esim. miesten liigassa? Luultavasti viime kauden mestaruuden hylkäys..
 

predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
No ehkä tuo rangaistus on noin vaatimaton senkin takia että olisihan tuo virhe pitänyt liitonkin puolelta aikaisemmin huomata
 

Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
Rankka sarjan aloitus kyllä Tepsille. 5 peliä, 5 tappiota. Tänään murskatappio 0-9 täysin ylivertaiselle HIFKille. Huomenna toivon mukaan saataisiin kierre pysäytettyä ja Kuortaneelle luu kurkkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös