Ei tässä nyt ole mitään järkeä. Vanha sotilasviisaus kuuluu "ei saa jäädä tuleen makaamaan". Sä olet nyt maannut siellä kolme vuotta. On jo korkea aika lähteä pakittamaan ja löytää se tie muualta.
Ymmärrän kyllä, että tuollainen tunteita herättävä hetki voi jäädä mieleen. Sitä nyt ei kuitenkaan pidä ylitulkita. Sinun pitäisi pitää se hyvänä muistona, eikä rasitteena. Ja samalla ymmärtää se, että muistot kuuluvat menneeseen.
Kun olisikin ollut vain
yksi tunteita herättävä hetki. Mutta kun koin niitä tämän naisen kanssa monen monta ja hän todellakin osoitti minua kohtaan alusta alkaen empatiaa, vaikka varmasti huomasi että tää jätkä tarvii ripauksen jos toisenkin itsevarmuutta ennen kuin on seurustelukypsä.
Naiset menettävät kiinnostuksensa yleisesti hyvin nopeasti, varsinkin jos nämä tulevat torjutuksi. Mies taas ei koskaan muista suurinta saalistaan, vaan sen suurimman vonkaleen joka pääsi koukusta ihan viime hetkellä. Ei se nainen todennäköisesti sinua enää edes muista, ei ainakaan yksittäistä katsetta.
Ihmisen tunteet kyllä haihtuvat ja muuttavat muotoaan vuosien mittaan, mutta kun ne ovat siellä kerran olleet, niin niiden uudelleen henkiinherääminen ei ole täysi mahdottomuus. Sellainen vaatii toki parhaimmassakin tapauksessa paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Mieleni uusille ihmissuhteille on tällä hetkellä avoin, mutta saan kai mä silti samaan aikaan vahvistaa nykyisiä ihmissuhteitani, jos koen sen tarpeelliseksi?
En aio häntä mitenkään mielistellä tai yrittää manipuloida mun puolelle (Luoja, en mä edes kai osaa manipuloida ihmisiä. Olen liian aito sellaseen). Aion vain kiittää häntä siitä, mitä mulle tuolloin jokunen vuosi sitten sanoi. En olisi näin vahva ihminen, ellen olisi kuunnellut hänen neuvojaan. Koen että ihmiset, jotka ovat auttaneet sinua elämän varrella eteenpäin ja muuttaneet käsitystä muista ihmisistä, ansaitsevat kiitollisuutta osakseen.
Mikäs siinä, joiden näemmä pitää oikeasti kokeilla että saako sieltä pistorasiasta sähköiskun.
Ihan näin vinkkinä, jos se tyttö olisi kokenut sut oikeasti kiinnostavaksi, niin luultavasti se olisi sen jotenkin ilmaissut. Mutta laita sille viestiä ja toivotaan parasta. Voihan olla että olette poikkeus sääntöön, ja tyttö on ollut koko ajan rakastunut.
Kyllähän hän rehellisesti ilmaisi pitäväni minusta, mutta ei vielä "sillä tavalla". Muistan hänen sanoneen jotain tähän tyyliin "Tässä vaiheessa oot mulle vaan hyvä kaveri, mutta eihän sitä tulevaisuudesta tiedä". Päästiin siinä asiasta aika nopeasti yhteisymmärrykseen. En minäkään ollut tuolloin valmis seurustelusuhteeseen, mutta samalla halusin kuitenkin tutustua häneen paremmin. No aika farssihan siitä tuli, kun välttelin suoraa katsekontaktia, pelkäsin tunteiden näyttämistä, enkä rohjennut pyytää edes kahvittelemaan...
Ja sanonpa vielä kerran: laita se saatanan viesti nyt eikä sitten 10 vuoden päästä jolloin nainen ihastuu sinuun vain koska näet hänet edelleen haavekuviesi parikymppisenä neitokaisena. Ja usko tai älä, niin 30-40v nainen valuu hunajaa kun sille tunnustaa nuoruuden palavaa rakkautta joka on kestänyt vuosikymmenien läpi. Varsinkin jos osut paikalle siinä vaiheessa kun perheen perustaminen on vaatinut osansa naisen parisuhteesta ja omakuvasta.
Ja vaikka kuinka olisit nyt moraalissasi vahva, niin kymmenen vuotta ”MITÄ JOS” -ajattelua tekee ihmeitä moraalille. Believe me.
T: ikuinen kyynikko :D
Ugh. Ei lisättävää.
Tässä kohtaa pätee varmaankin se vanha viisaus, joka menee englanniksi näppärästi "Show, don't tell". Itsetunto (käytännössä itsevarmuuden abstraktimpi muoto) on vanha psykologian mörkö, jolle ei ole vieläkään esitetty kunnollista teoriaa ja selitystä. Henkilökohtaisesti näkemykseni mukaan paras itsetunnon (tai itsevarmuuden) selitys löytyy
evoluutiopsykologian viitekehyksestä. En ole koskaan tuntenut ketään, jolla olisi ollut havaittavissa vahva itsetunto ihmissuhteiden osalta, jotka ovat vuosia roikkuneet entisissä suhteissa. Itsetunto ihmisuhteiden, samoin kuin muidenkin elämän osa-alueiden osalta, kehittyy vain ja ainoastaan siten, että ihmissuhteiden osalta hankitaan vankkaa kokemusta kokemusta, ihmissuhdetaitoja ja positiivista palautetta. Positiivisella palautteella en tarkoita kirjaimellisesti lämpimiä sanoja, vaan positiivista reagointia ihmissuhdeyrityksiisi eli laadukkaiden ihmissuhteiden rakentamista pitkällä aikavälillä omien yrityksiesi ja halujesi mukaan. Eli käytännössä onnistumisia ihmissuhdeasioissa.
Henkilökohtaisesti veikkaan, että sinulla on varsin heikko itsetunto ihmissuhteiden osalta, mutta yrität rationalisoida itsesi pois tilanteesta vetäytymällä laadukkaiden ihmissuhteiden rakentamisesta ja fantasioimalla vanhoja suhteita. Tälle on ihan oma nimikin kiintymyssuhteiden osalta:
insecure attachment. Yksin oman asunnon turvissa on suhteellisen helppo tuudittautua omaan "hyvään itsetuntoon". Fantaisoinnin ja/tai itseensä vetäytymisen aiheuttama hyvä olo tai "hyvä itsetunto" on hieman eri asia kuin oikea ihmissuhteiden rakentaminen ja hyvä olo sitä tehdessä ja muiden kanssa eläessä. Hyvä itsetunto on ennen kaikkea merkki asioiden aktiivisesta yrittämisestä ja onnistumisesta realististen puitteiden merkeissä, eikä ole olemassa mitään yleistä itsetuntoa tai itsevarmuutta, vaan se jakautuu erikseen elämän osa-alueille. Voi olla, että sinulla on hyvä itsevarmuus tai itsetunto muiden asioiden suhteen, mutta en usko kirjoitustesi perusteella niin olevan romanttisten suhteiden osalta.
Ps. tämä ei sinänsä ole henkilökohtainen kritiikki sinua kohtaan. Iso osa ihmisistä on ollut joskus samassa tilanteessa kuin sinä, yleensä nuorena. Minä myös. Tosin omalta osaltani voin sanoa, että se johtui 99 prosenttisesti huonosta itsetunnosta ja heikosta psykologisesta kehityksestä, kun olin reilu parikymppinen.
Viisasta tekstiä, siitä respektit. Sanotaanko, että sikäli olet jäljillä, että itsetuntoni ihmissuhteiden osalta oli pitkään tosi tosi heikko. Mutta viime kesästä alkaen on tuossakin tapahtunut iso muutos. En usko, että olisin vielä vuos sit täällä uskaltanut avautua koko jatkiksen edessä mun parin vuoden takaisesta psykoosista... Se etten häpeile enää itsessäni mitään, on se isoin muutos vs. minä kolme vuotta sitten.
Nyt on aivan liikaa vatvottu ”laitanko/enkö laita viestiä”. Jos jumalauta tuntuu siltä, että haluaisit, niin laita se viesti menemään jo - se ei sen enempää maksa vaivaa. Älä tosin suolla sinne mitään katsekontakti/meillä oli kemiaa bullshittiä, vaan alotat vaikkapa sillä, että muistelit vanhoja opiskeluaikoja/katselit kuvia/whatever ja hän tuli niissä vastaan. Siitä jouhevasti siirryt kyselemään mitä puuhailee tällä hetkellä jne, yleistä jaarittelua.
Tuon keskutelun perusteella voi sitten tehdä johtopäätökset, että onko mitään mahkuja vai ei. Kiinnostunut nainen on kyllä kiinnostunut, sen aistii viesteistä ja keskustelun etenemisestä suoraan. Voihan se tosin olla ettet ole itsekkään kiinnostunut enää, kun enemmän juttelette kun mielikuvasi hänestä muuttuu (3v mennyt kuitenkin). Mutta ainakaan asia ei jää vaivaamaan ja voi ruksittaa se pois to do-listastasi.
Mulla on itselläni kokemusta tälläisestä, tai ainakin minä sen kuvittelin vähän vastaavanlaiseksi. Olin tosin itse se, keneen otettiin yhteyttä ja sukupuoliroolit olivat toisinpäin. Oma fiilis oli hieman yllättynyt mutta otettu, viestittelin naisen kanssa pari kuukautta ja kutsuinpa hänet seuralaisekseni yhteen juhlaankin. Mukavaa aikaa, mutta pistin lopulta asialle seis kun ei se nainen enää ollutkaan sama kuin pari-kolme vuotta ennen tuota episodia. En tosin itse ollut häneen aikaisemmin ihastunut, hyvän päivän tuttuja lukiossa.
No niin! Mahtavaa, että nyt löytyi joku, kenellä on kokemusta vastaavasta tilanteesta. Helppo vakuuttua viestisi sisällöstä, kun tilanne jota kuvailet vaikuttaa oikeesti tosi, tosi samanlaiselta. Roolit ovat vain toisinpäin.
Oikeassa olet, aivan liian ison numeron olen tästä itselleni tehnyt. Ja siis alunperinhän olin juurikin aikeissa löpistä tälle naiselle mun tunteista, mutta onneksi tulin kuitenkin tänne kirjoittelemaan ja kysymään mielipiteitä, ennen kuin toimin täysin vastoin järkeä. Sillä päätöksellä oltaisiin meinaa menty 100% varmuudella metsään.
Mun ikuinen murheenkryyni ihmisluonteena on ollut syntymästä saakka se, että sorrun usein ajattelemaan asioista liian deepisti ja tunnepohjalta ja tämän vuoksi tarviin välillä neuvoja ja uusia perspektiivejä muilta ihmisiltä. Kiitos kaikista tähänastisista vastauksista! Jos ei muuta niin tää keskustelu on saanut mut miettimään asioita täysin uudessa valossa!
Näistä kaksi jälkimmäistä pyörivät edelleen petikuvioissa mukana.
Toinen on tätä nykyä jääkylmä kapitalistineiti ja toinen sosiaalisella alalla työskentelevä taiteileva hipsteri. Molemmat ihan laatu daameja ja molemmista voisi kehkeytyä jotain enemmänkin. Vaikkakin tällä hetkellä lähinnä haluavat roikkua katostani suukapula suussa, mutta se onkin eri tarina se.
Hmm... Ihan uteliaisuutta kysyn, ovatko kaikki taiteilijaluonteet sulle hipstereitä, vai koskeeko mielipide juuri tätä kyseistä naikkosta?