Ilmaisin itseäni tuossa edelliskerralla hieman epäselvästi ja jurrisesti, mutta tarkoitushan oli siis sanoa, etteivät naisten kriteerit pariutumisessa ole välttämättä sen ylevämmät kuin miehilläkään. Eli kun naiset puhuvat kemiasta, niin uskallan väittää, että se tarkoittaa pohjimmiltaan seksuaalista vetovoimaa, vaikka tätä kuuluisaa termiä on yritetty selittää milloin mitenkin. Miehet myöntävät yleensä ihan suoraan, että naisen kiinnostavuus riippuu ensisijaisesti olemuksesta, eli naisen on oltava pantavan näköinen ja herätettävä panetuksen tunnetta, mutta naiset eivät asiaa näin suoraan sano. Tähän kemia-sanaan sisällytetään mielellään esimerkiksi miehen luonne ja verbaaliset taidot, mitkä voivat toki jotain ratkaistakin, mutta eiköhän se kemia pohjimmiltaan kuitenkin tarkoita seksuaalista vetovoimaa. Se vain muodostuu miehillä ja naisilla hieman eri asioista.
Itse voin ainakin myöntää, että en minä ihastu naisessa ensisijaisesti luonteeseen. Jos ihastuisin, niin eipä olisi tarvinnut olla sinkkuna oikein koskaan. Kivoja naisia on paljon. Mutta jos pitää valita hyvännäköisen-ei-erityisen-kivan ja tosi-kivan-mutta-ei-kovin-hyvännäköisen välillä, niin kyllä valinta osuu aina ensimmäiseen. Sen takia useimmat parisuhteeni ovatkin olleet aika myrskyisiä, kun en silti koskaan kynnysmatoksikaan suostu, oli miten kiinnostava nainen tahansa. Sopivampiakin naisia olisi varmasti löytynyt, mutta tuskin kiinnostavampia. Kun ne tosi kivat, mutta ei-niin-hyvännäköiset naiset eivät jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Ne putoavat pelistä melko heti.
Ja tämä oli vain raa´an rehellistä pohdintaa, ei siis mitään sen kummempaa kritiikkiä naisten suuntaan. Naisilla on pariutumisessa omat kriteerinsä, ja niistä on turha vinkua, koska niitä ei voi puhumalla muuttaa. Ja sama toki toisinpäin.