Naisasiat

[Jerry100]

kun eräs julkisuudesta tunnettu henkilö laittaa viestiä niin heti ollaan valmiita lähtemään tällaisen miehen matkaan. Helvetin huomiohuorat, nenilleen tuut saamaan sen kanssa, hölmö! Se siitä "hienosta" naisesta.

Jahas. Nimiä kehiin.

 

[Jerry100]

Jahas, no pidetään nämä anonyymeina. Ei kauaa tarvinnut heidän säätöä katsella kun oltiin jo meikäläisen nurkilla ruikuttamassa. Ei muuten ollut tervetullut enää.

Teit täysin oikein mielestäni.
Miksi halusi tulla takaisin sinun luo?
Ja ennenkaikkea miten hän sinulle selitti asian?

 

[Tadu]

Ilmeisesti tottumuksesta, kun luonani on "varma" ja "turvallinen" paikka, mutta en minäkään sentään ihan kaikkea hölmöilyä jaksa katsella läpi sormien. Kyseisen neidon hölmöilyt tuli ilmi kun itse kertoi täysin päissään, sentään kasvotusten onneksi. Eipä se asiaa auta, eteenpäin se on mentävä vaikka kuinka suuret tunteet itsellä olisikin pelissä, turha se on liian usein lyödä päätä seinään, tajuaa sen vähemmästäkin että se sattuu.

Oikein. Peukku.

 

[pernaveikko]

Ilmeisesti tottumuksesta, kun luonani on "varma" ja "turvallinen" paikka, mutta en minäkään sentään ihan kaikkea hölmöilyä jaksa katsella läpi sormien.

Se, että joku on julkkis ei automaattisesti tarkoitakaan rikkauksia. Nyt tyttökin tietää sen. Tai sitten sitä rahaa on riittävästi ja et olekaan se maailman ainoa.

Onneksi sai nenilleen.

 

[sinikettu]

Naiset eivät tosiaan yleensä tykkää, kun huomaavat olevansa miehelle vain lihallinen uloke penistä varten.

 

[Styge]

Se, että joku on julkkis ei automaattisesti tarkoitakaan rikkauksia. Nyt tyttökin tietää sen. Tai sitten sitä rahaa on riittävästi ja et olekaan se maailman ainoa.

Onneksi sai nenilleen.

Yllättävän moni nainen tällaista kyllä kuvittelee ja moni on valmiina uhraamaan paljonkin sen marginaalisen mahdollisuuden eteen, että oikeasti jotain pysyvämpää olisi mahdollista saavuttaa. Tyhmiähän ne ovat. Tämänkaltainen käytös on kyllä paljon tyypillisempää naisille.

@KuumaaKamaa Oikein tehty! Siitä se elämä taas voittaa.

 

[lasaleiko]

Kaikkea sitä sattuu.

Olin käymässä tuossa joulun aikana viikon verran kotiseudulla. Pari päivää ennen paluuta etelään tuli sitten tavattua nainen, aivan uusi tuttavuus. Käytiin kahvilla ja juttua riitti. Ajattelin koko asian kertaluontoiseksi, vaan eikös tuo laittanut heti samana iltana viestiä että haluaisi nähdä vielä uudestaan ennen kuin lähden pois. No eilen aamusta kävin luonaan pari tuntia ennen kuin lähdin ajelemaan ja aika meni taas siivillä.

Kotiin ajellessa tajusin että taidan olla aika perhanan ihastunut tähän naiseen. Sitten tajusin että ensimmäinen naishenkilö jota en vertaa eksään millään tavalla. Kumpaakaan ei aivan sataprosenttisesti tuossa syksyn aikana kohdalle osuneiden naisten kanssa tapahtunut.

En vain tiedä uskaltaako innostua tilanteesta miten kovasti, kun välimatkaa on. Itse kun en ole sitä tyyppiä että jaksan läheskään joka viikonloppu istua työviikon päälle autossa monta tuntia ja sama uudestaan parin päivän päästä. Ja sitten tietysti arveluttaa miten se mielenkiinto (molemmin puolin) säilyy pelkästään viestittelemällä tai soittelemalla. No tietysti auto ei ole ainoa vaihtoehto matkustaa ja mitä nyt on ehditty tutustua, niin jäänyt ko. henkilöstä sellainen kuva että ei mikään kevytkenkäinen ole, että voisi tämä etäisyydestä huolimatta toimiakin. Mutta kuten tässä ketjussa oli muiden henkilöiden toimesta jokin aika sitten puhetta, niin kyllä sitä alkuvaiheessa mielellään viettäisi aikaa yhdessä mahdollisimman paljon.

Aika paljon löytyy yhtäläisyyksiä mutta myös eroavaisuuksia meidän välillä. Mutta niinhän se on ettei voi olla liian samanlainen tai erilainen, ei tule silloin toimimaan.

Hyvät askelmerkit joka tapauksessa alkavalle vuodelle. Pitkälle syksyyn oli aika masentava olo kun tuntui ettei ajatukset menneestä tahdo kadota pääkopan sisältä millään. Mietin jo että mihin psykiatrille / terapeutille sitä pitää lähteä että saa ajatuksensa nollattua. Sitä vaan on niin kärsimätön välillä, eihän muutama kuukausi ole elämässä mitään. Että jos tämän naisen kanssa ei muuta kehity niin ainakin sai minun ajatukset nollattua. Alkaa tässä kuitenkin toivoa että kehittyisi jotain muutakin. No, mennääs avoimin mielin eteenpäin.

 

[BaronFIN]

Tämähän kuulostaa kontrastina siltä mitä Floor Jansen on Nightwishin poikiin verrattuna. En usko, että teihin suhtautuminen on mikään ongelma kunhan et itse tee siitä mitään ongelmaa. Samalla tavoin kuin Holopainen (mikkihiiri) on edelleen näkyvä osa Nightwishia vaikka Floor (ulkoiset ominaisuudet) on se mihin katse kääntyy ensimmäisenä ja jatkuvasti.

Jos rakasteluun saakka päädytte ja muuten kemiat toimii, niin enjoy the ride. Rukoilen jumalaani puolestasi.

 

[Breeze Harbour]

@abianos pakko ihan oikeesti tunnustaa, että kirjotat aivan helvetin hienosti ja runollisen romanttisesti. Itsessäkin kun on ripaus tuota ns. klassisen romantikon vikaa, niin tuollaset kirjotukset on aivan mahtavia lukee ja herättää mussa toivoa, että joskus vielä itsekin löydän rinnalleni naisen, joka arvostaa syvällistä ja runollista puoltani sekä hyväksyy minut kaikkine epätäydellisyyksineni. Itseasiassa.. inspiroit mua nyt viimein avautumaan omasta rakkauselämästäni tänne joten here we go...

Muutama vuosi sitten tutustuin koulun kautta eräseen naiseen (silloin vielä tyttöön), joka vaikutti ensisilmäyksestä alkaen aivan liian täydelliseltä minulle. Tiedätkö, kun näet jonkun ihmisen ekaa kertaa ja tajuut heti että jumaliste... tossa naisessa on jotain uskomattoman kiehtovaa. Tuota ennen en ollut ikinä, siis ikinä kokenut mitään niin voimakasta vetovoimaa ketään kohtaan. Ihastuminenhan on ihan arkipäivää, saatat olla ihastunut vaikka useaankin naiseen saman vuoden aikana. Mutta rakkaus, tuon vuoden aikan mä vasta tajusin, mitä on todellinen rakkaus.

Se on sitä, kun näet pintaa syvemmälle. Edessäsi ei ole vain ulkoisesti sievä nainen, jonka lookki viehättää sinua, vaan näet kauniin sielun, jonka koet olevan se kirkkain timantti, se puuttuva palanen sun elämässä jota olet etsinyt koko ikäsi. One in a million!

Juuri sellainen kokemus mulla oli tämän muijan kanssa. Yks päivä mä sanoin jotain, en enää edes muista mitä ja se sanoi siihen "Uu, ihanan syvällistä" ja sillä yksinkertaisella, mutta niin kauniilla lauseella se nainen sytytti mun sielun liekkeihin. Aloin miettimään sitä päivä päivältä yhä enemmän kunnes lopulta mulla ei ollut enää mitään saumoja paeta sitä polttavaa tunnetta mun sydämessä, joka iski aivan puskista tuhannen voltin sähköiskun voimalla ja päivä päivältä musta tuntui aina vaan vahvemmin siltä, että tää on se nainen jonka kanssa haluan kasvaa ihmisenä ja viettää loppuelämäni. Kaikki tuntui yhtäkkiä niin taivaallisen ihanalta.

Oli vain yksi ongelma. Olin tuolloin aivan jumalattoman ujo ja epäsosiaalinen tapaus eikä mulla ollut minkäänlaista aikasempaa kokemusta rakastamisesta, saati naisille puhumisesta. Tunsin oloni täysin avuttomaksi ja neuvottomaksi. Lopulta en nukkunut yli viikkoon kunnolla, koska enää en saanut edes öisin tätä leidiä pois mielestäni. Ainut asia joka auttoi mua jaksamaan päivästä toiseen, oli suurin intohimoni urheilun ohella, musiikki.

Kuuntelin läpi kaikki mahdolliset rakkausbiisit jotka tiesin samalla kun yritin kaivaa sisältäni itsevarmuutta kertoa, mitä tunnen häntä kohtaan. Päivät kuluivat ja sydämeni oli palasina. Tuntui siltä etten pysty enää hengittämään kunnolla, ellen saisi pian tuntea häntä lähelläni.

Meneillään oli opintoviikko, jolloin mun oli tarkoitus olla suorittamassa hygieniapassia toisaalla, mutta olin nukkunut pommiin maanantaina jolloin koulutus alkoi, joten suoritinkin sen viikon vaihtoehtoisia opintoja koulussa. Sen viikon torstai-iltapäivänä olin lopulta luokassa yksin, siis täysin yksin. Oloni oli lopen väsynyt, mutta olin päättänyt, että saan tämän esseen valmiiksi koska tunsin, että se tulisi olemaan sen arvoista.

Lopulta en enää kestänyt vaan mun oli pakko päästä purkamaan tunteitani jotenkin. Tajusin, että tää tulee olee ehkä ainut kerta ikinä, kun saan olla koko iltapäivän täysin yksin luokassa, joten päätin tarttua tilaisuuteen; otin taulutussin käteeni ja raapustin valkotaululle nimikirjaimemme mitä luovimmalla tavalla. Sitten nappasin siitä kännykälläni kuvan, joka minun oli tarkoitus säilyttää itselläni, kunnes rohkaistun lähettämään sen tälle tytölle.

Sitten palataan kuitenkin taas siihen, että olin aivan s a a t a n a n väsynyt, eikä aivoni toimineet niinsanotusti täysillä tehoilla. Haaveillessani siinä päädyin jollain käsittämättömällä tavalla lähettämään tuon juuri ottamani kuvan luokkani ryhmächattiin, jonka jälkeen mulla meni hetki tajuta, että mitäs perkelettä tulikaan just tehtyä.

Kun tajusin mitä olin tehnyt, menin aivan paniikkiin; eihän tässä näin pitänyt käydä, että koko luokka saa kertalaakista tietää, että mä oon salaa rakastunut tähän tyttöön. Sen piti tulla ilmi aivan eri tavalla ja aivan eri tilanteessa. Siirryin äkkiä viestittelemään sille privaan. Tajusin että jos en nyt avaudu, niin en avaudu koskaan.

Kopsasin sille runollisen tekstinpätkän, jonka olin jokunen päivä aiemmin kirjoittanut toiselle luokalla olleelle tytölle joka oli tullut kysymään, vaivaako mua joku kun käyttäydyin niin omituisesti. Pelkäsin silloin koko sydämestäni, että mitä jos se sysää mut maanrakoon ja olin täysin idiootti avauduttuani tälle. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän rauhoitteli minua ja teki mulle selväksi että ei mitään hätää, hän ymmärsi tuntemukseni ja oli aivan otettu sanoistani.

Juteltiin siinä sitten monta tuntia putkeen ja oloni oli koko loppupäivän sellainen, kuin olisin just kuollut ja päässyt taivaaseen. Koin eufoorista hyvän olon tunnetta ja tuntui, että nyt kun tää pelko on voitettu, niin mua ei pysäytä enää mikään!

Mulla oli kuitenkin yhä salaisuuksia, joista en uskaltanut hänelle sanoa mitään, koska pelkäsin, että jos kerron niistä, hän pitää minua nolona ja hölmönä. Viestittelimme vielä seuraavat muutama viikkoa luokan ryhmächatissa aktiivisesti ja nauroimme aina välissä toistemme jutuille. Mutta sitten yhtäkkiä aloin tuntemaan, että hän ei reagoi enää juttuihini yhtä eloisasti ja positiivisesti, kuin vielä vähän aikaa sitten.

Sitten menin taas neuvottomaksi ja avuttomaksi, koska olin yhä liian ujo uskaltaakseni puhua tälle kasvotuksen, saati katsoa tätä edes silmiin. Luulen, että kun en näyttänyt fyysistä kiinnostusta häneen riittävissä määrin, niin sanani muuttuivat lopulta pelkäksi paperiksi ja lopulta hän menetti kiinnostuksena minuun.

Tuo koulu oli tarkalleen ottaen vuoden mittainen ammattistartti, johon pääsin onnenkantamoisella pari vuotta yli-ikäisenä. Kun lukuvuosi loppui ja kesäloma alkoi, tajusin että enää en tulisi tapaamaan häntä jatkuvasti koulun kautta. Koin mokanneeni, koin että mulla oli avaimet voittaa hänen sydämensä puolelleni, mutta kadotin ne pelkojeni ja epävarmuuteni takia.

Heinäkuussa luokan ryhmächatti kävi yhä aktiivisena ja eräs päivä sain kuulla, että tällä tytöllä oli nyt aivan oikeasti uusi poikaystävä. Sydämeni särkyi täysin. En halunnut myöntää sitä itselleni, mutta hajosin sisältä aivan totaalisesti tuon tiedon saatuani. Yritin olla miettimättä asiaa liikaa, koska enhän minä enää voinut sille mitään. Olin kussut oman tilaisuuteni ja nyt tämä nainen oli tavannut jonkun, joka pystyi tarjoamaan hänelle sitä rakkautta, jota itsekin olin halunnut antaa, mutta aran luonteeni takia en sitä ollut pystynyt näyttämään.

Aloitin opintoni media-assistentin tutkinnossa ja päädyin siellä ryhmään, jossa valta-osa oli tyttöjä/naisia. Tuo helpotti aluksi oloa hiukan, kun ympärillä oli jatkuvasti muita naisia, jotka auttoivat olemaan ajattelematta rikkoutunutta sydäntäni liikaa.

Ei mahtunut koko setti yhteen viestiin joten kertomus jatkuu seuraavassa viestissä...

 

[Breeze Harbour]

Kuitenkin jotain oli muuttunut minussa. En ollut enää oma iloinen itseni, vaikka yritin muille sellaista esittää. Siinä kohtaa kun menetin tämän naisen toiselle miehelle, aloin päivä päivältä voimaan yhä enemmän pahoin sisäisesti. En sitä itse ihan heti käsittänyt, mutta kun tän naisen rakkaus poistui mun elämästä, menetin suuntani aivan täysin. Seuraavana keväänä mulla oli uusi ihastuminen toiseen naiseen, mutta kun minulle paljastui facebookin kautta että tämä on bi, tajusin ottavani valtavan riskin ja se riski realisoitui, kun huomasin pian niin ikään facebookin kautta, että tämä oli juuri aloittanut seurustelun toisen naisen kanssa.

Menin yhä enemmän sekaisin ja koin olevani täysin riittämätön ollakseni rakastettu. Päätin yrittää muuttaa elämäntyyliäni 360 astetta kertaheitolla, koska koin että minun on pakko saada rakkautta nyt ja heti, eikä nykyinen minä kelpaisi kellekään. Jos olisin ollut henkisesti kondiksessa, olisin kyllä tajunnut että tuo on aivan mahdoton tavoite ja siitä ei tule seuraamaan mitään muuta kuin vaikeuksia.

Olin kuitenkin jo päättänyt, että mun on käännettävä koko elämäni ylösalaisin NYT, jotta kykenen rakastamaan ja tulla rakastetuksi. Lopulta siinä kävi kuten arvata saattoi, että en tunnistanut enää itseäni. Menetin järkeni täysin ja vaivuin psykoosiin. Tajusin onneksi kuitenkin pian aivan itse, että kaikki ei oo nyt kunnossa ja että oon aivan liian sekaisin kyetäkseni asumaan normaalisti kotona, joten menin Auroran sairaalaan ja aloin siellä saamaan päivittäistä lääkehoitoa ja ihme kyllä olin jo viikon päästä lääkärien ja hoitajien mielestä siinä kunnossa, että minut päästettiin takaisin kotiin. Lääkitys luonnollisesti jatkui kotoa käsin.

Olen aika hyvä maskeeraamaan tunteeni, oikeasti mun olisi varmaan kannattanut viettää siellä vielä viikko-pari, mutta koin olevani kuin apina häkissä nurkkaan ahdistettuna ja että tulisin vaan pahemmin hulluksi, jos joutuisin viettämään vielä viikonkin siinä pienessä tilassa vailla jatkuvaa sosiaalista interaktiota. Tuon viikon aikana kuitenkin tapasin siellä monta sellaista ihmistä, jotka olivat vielä paljon minuakin huonommassa psyykkisessä kunnossa. Tuossa kohtaa ymmärsin tuntea kiitollisuutta siitä, että jossain syvällä mieleni sopukoissa oli vielä piilossa terve minä ja että mulla on vielä toivoa parantua ja päästä tästä yli!

Seuraava lukuvuosi käynnistyi, mutta tajusin heti että se tuli aivan liian äkkiä. Psyykkeeni ei kestänyt kaikkia niitä paineita ja koulun tuomaa stressiä, joten asiaa jonkin aikaa pohdittuani päätin vetäytyä ainakin toistaiseki sivuun opinnoista terveydellisistä syistä. Tuosta vain pari kuukautta eteenpäin mulla alkoi ilmenemään myös fyysisiä terveysongelmia, joista en halua sen isommin avautua, koska asia on henkilökohtainen. Sen verran voin avata, että jouduin ramppaamaan terkkarilla ees taas joka toinen päivä terveysongelmieni takia. Samaan aikaan kävin luonnollisesti yhä psyykkisellä terveydenhoitajalla kerran-pari kuukaudessa.

Noin vuosi psykoosistani, eli kesällä 2016 terveystilani alkoi pikkuhiljaa paranemaan niin fyysisellä, kuin psyykkiselläkin puolella. Lisäksi olin löytänyt uuden harrastuksen joka aluksi nolotti minua, mutta nykyisin pystyn puhumaan siitä häpeilemättä. Aloin jahtaamaan taskumonstereita Pokemon Go:ssa. Tuo oli mulle parasta psykoterapiaa, mitä pystyin saamaan. Mulla oli päivittäin tekemistä, joka sai mun ajatukset pois siitä helvetistä, jonka läpi olin kulkenut ja suhtautumiseni tulevaisuutta kohtaan muuttui jälleen optimistisemmaksi.

Olin myös läpäissyt tuona samana kesänä pääsykokeen uuteen koluun ja pääsisin opiskelemaan merkonomiksi. Nyt mulla oli sekä säännöllinen arkirytmi, että harrastus tasapainottamassa arkea. Elämä alkoi jälleen hiljalleen hymyilemään.

Lopullinen muutos parempaan tapahtui viime kesänä, kun Pokemon Go:hon tuli raidit, joissa alun perin toisilleen tuntemattomat pelaajat kokoontuvat keskenään hakkaamaan raidipomoa. Yhtäkkiä tämä yksinäinen ja privaatti harrastus muutti täysin minulle muotoaan ja alun arkuuden jälkeen aloin pikkuhiljaa uskaltautua tutustumaan uusiin ihmisiin ja jopa juttelemaan heille. Nykyisin mulla on tuon pelin kautta kourallinen hyviä kavereita ja olen vihdoin löytänyt sen sisäisen rohkeuden, jota olin etsinyt jo vuosia.

Ja sitten nykyhetkeen... Joulukuussa sain lisää hyviä uutisia, kun lääkäri näytti vihreää valoa, että saan alkaa käyttämään psyykelääkitystä oman fiiliksen mukaan ja vaikka mua jännitti aluksi tosi paljon, niin ensimmäiset viikot ovat toistaiseksi sujuneet ihan mallikkaasti, enkä ole tämän ison elämänmuutoksen myötä oireillut mitenkään hälyttävästi. Psyykkisellä sairaanhoitajallani käyn toki yhä aktiivisesti juttelemassa ja kertomassa fiiliksistäni, jotta kumpikin tietää missä mennään.

Tulevaisuuteni näyttää kuitenkin taas vaihteeksi valoisammalta ja olen taas uskaltanut alkaa unelmoimaan vakaasta tulevaisuudesta. Tarkoituksena on pian alkaa etsimään kesäduunia, saada se paikka, todistaa siellä olevani luotettava työntekijä ja saada siitä vakituinen duuni itelleni. Näin saisin sekä koulun läpi, että rahaa kukkaron pohjalle, jotta voisin vihdoinkin muuttaa omilleni ja alkaa elämään itsenäistä aikuisen elämää.

Jos palataan vielä lopuksi taas itse ketjun aiheeseen eli naisasioihin, niin valehtelematta se rakkaus mitä koin tätä kyseistä naista kohtaan oli niin syvää ja aitoa, että usein yhä mietin, kannattaisiko mun yrittää ottaa häneen uudestaan yhteyttä ja koittaa josko tämä haluaisi tutustua minuun uudelleen, sillä välillämme oikeesti synkkasi! Hänhän siis erosi tuosta poikaystävästään viime kesänä, eikä mulla ole hajuakaan kuinka sopuisissa tai myrskyisissä tunnelmissa. Tunteeni häntä kohtaan ovat ehkä näiden muutaman vuoden aikana haalistuneet, mutteivät suinkaan kadonneet!

Siispä oisko multa täysin turhaa haikailua yrittää vielä kerran, josko tunteet välillämme lämpenisivät uudelleen vai kannattaako mun tässä kohtaa suunnata katseet kokonaan uusille naismarkkinoille? Mun itsetunto ja sosiaalinen itsevarmuus ovat kasvaneet roppakaupalla, joten sitä ongelmaa mulla ei enää ole ettenkö uskaltaisi puhua naisille face to face. Tajuun myös nykysin sen, että kyetäkseen täysin rakastamaan toista ihmistä on ensin kyettävä rakastamaan itseään ja hyväksyttävä haavoittuvaisuutensa.

Uskon löytäväni ennen pitkään elämääni rakkautta, mutta kysynkin nyt palstaveljiltä mielipidettä siihen, onko mun enää mitään järkeä koittaa jutella tuon muutaman vuoden takaisen ihastuksen kanssa ja ottaa selvää, josko meistä kehkeytyisi vielä jotakin? Tässä vaiheessa olen avoin myös uusille suhteille, en vain ole täysin varma, kannattaisiko minun kaivaa jo kertaalleen menetetty rakkaus uudelleen esiin vai vaan odottaa, kunnes elämääni ilmestyy uuden sattuman kautta uusi nainen, joka saa multa ns. jalat alta kuten hän sai.

Tinderiin sun muihin deittipalveluihin en aio koskea pitkällä tikullakaan. Olen sen verran klassinen rakastaja, että haluan löytää elämäni rakkauden elämällä ja luonnollisin keinoin, sillä sisimmässäni uskon kohtaloon, että kaikella on tarkoituksensa ja että jokainen ihminen johon tutustut elämän aikana, osuu sun matkan varrelle syystä. Tinderit yms. kaikessa keinotekoisuudessaan sotii tätä mun ajatusmaailmaa vastaan, sillä mielestäni rakkauden kuuluu löytää sut eikä toisin päin.

Anyways, kävi miten kävi niin uskon että aurinko alkaa pikkuhiljaa pitkästä aikaa paistamaan jälleen tähänkin risukasaan. Toivottavasti tää mun tarinani toimii esimerkkinä, että vaikka elämä saattaa muuttua koska vain yllättäen helvetiksi, niin kunhan tajuaa hakea ongelmiinsa apua ajoissa, niin pahimmastakin helvetistä voi selvitä voittajana.

Älkää ikinä luovuttako! Seuratkaa sisäistä liekkiänne, mutta muistakaa myös kuunnella koko ajan itteenne. Psyykkinen terveys on meinaa loppujen lopuksi kultaakin kalliimpi aarre ja ilman sitä elämä menettää äkkiä merkityksensä ja joku päivä ei tunne enää itseään. Joskus me kadotamme itsemme vain löytääksemme itsemme uudelleen. Mutta se onnistuu vain jos uskoo itseensä sekä siihen, että "Hei, mä voin parantua ja mä myös aion parantua tästä"!

Varmasti joku täällä jatkiksessakin taistelee psyykkisten ongelmien kanssa, joten toivottavasti tämä mun kirjoitus antaa niille toivoa sekä voimaa jatkaa eteenpäin. Valo siintää tunnelin päässä, teidän on vain kyettävä näkemään se!

Kiitos vielä kerran palstaveli abianos, että herätit tunteikkaalla viestilläsi minutkin puhumaan tunteistani ja rakkauskokemuksistani näin avoimesti. Tiedän, että tästä tuli aivan jumalattoman pitkä sepustus, mutta kun mä saan rohkeuden puhua tunteistani, mä teen sen intohimolla!

Smitty kiittää ja kuittaa. Mukavaa alkanutta vuotta tasapuolisesti kaikille jatkislaisille :) Keep going forward!

PS. Iso kiitos ja kumarrus, jos jaksoit lukea koko tämän avautumisen alusta loppuun. Näin tän eteen tosi paljon vaivaa ja arvostan ihan oikeesti, jos joku luki tän ihan kokonaan ajatuksen kanssa eikä vain rivin sieltä toisen täältä.

 

[Iisoppi]

PS. Iso kiitos ja kumarrus, jos jaksoit lukea koko tämän avautumisen alusta loppuun. Näin tän eteen tosi paljon vaivaa ja arvostan ihan oikeesti, jos joku luki tän ihan kokonaan ajatuksen kanssa eikä vain rivin sieltä toisen täältä.

Luin koko tekstisi ja täytyy sanoa että kyllä paljon on sinulle tapahtunut. Ja tietenkin toivon sinulle hyvää. Mieti tarkkaan mitä teet aikaisemman ihastuksesi kanssa. Onko hän sen arvoinen että kokeilet taas onneasi... Taisit pettyä häneen jo kerran. Mutta oikeasti kuuntele sisimpääsi... sydäntäsi... en mä tiedä.

Mitä tulee mielenterveysongelmiin. Itse olen kärsinyt masennuksesta vuosia. Aluksi sitä hoidettiin lääkkeillä ja parilla tapaamisella psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Jätin lääkkeet kun olin muka kunnossa eikä ketään kiinnostanut. Lopulta olin ihan pohjalla masennuksen ja alkoholiongelman kanssa. En jaksanut oikeastaan mitään enää. Sain diagnoosin vaikeasta masennuksesta. Nyt käyn terapiassa ja syön edelleen lääkkeitä. Paha sitä on myöntää kun oli monet on sitä mieltä että masennus on vain laiskuutta. Kun ei tiedä miltä masennus tuntuu. Mä tiiän.

 

[Breeze Harbour]

Luin koko tekstisi ja täytyy sanoa että kyllä paljon on sinulle tapahtunut. Ja tietenkin toivon sinulle hyvää. Mieti tarkkaan mitä teet aikaisemman ihastuksesi kanssa. Onko hän sen arvoinen että kokeilet taas onneasi... Taisit pettyä häneen jo kerran. Mutta oikeasti kuuntele sisimpääsi... sydäntäsi... en mä tiedä.

Jep. Kaikki toi mitä mulle tapahtui parin vuoden sisään, niin ei tollasta pysty keksimään päästään. Ja joo, aluksi olin pettynyt itseeni ja lopulta myös häneen. Uskottelin itselleni pitkään että haluan hänelle vain parasta ja että olen onnellinen jos hän on onnellinen, mutta sisimmässäni olin aivan rikki ja elämältäni puuttui täysin suunta, joka oli tuon yhden kevään aikana näyttänyt kristallinkirkkaalta. Asiaan suhtautuminen jälkikäteen on mulle sikälikin hankalaa, että en voi loppupeleissä syyttää tätä naista uskottomuudesta, sillä varsinaista parisuhdetta meillä ei koskaan ollut. Syytin pitkään kaikesta vain ja ainoastaan itseäni. Koin epäonnistuneeni mutta sokeasti rakkauteen ja kohtaloon uskomalla jäin kuitenkin odottamaan, josko hän vielä lopulta valitsisi minut ja näkisi kuinka kovasti yritin rakastaa häntä kykenemättä siihen 100%...

Kun viime tapaamisestamme oli kulunut noin vuosi ja näin ei kuitenkaan tapahtunut, niin sen hetken psyykkisessä tilassa en kestänyt sitä fiilistä. Olin jo ennestään ollut koko alkukesän tosi ahdistunut ja ajautunut niin pahoihin univelkoihin että aloin jo näkemään näkyjä ja aistini olivat muutenkin aivan sekaisin. Kun tajusin, että ei mulla ole mitään mahollisuutta kääntää hänen päätään niin kauan kun hän on onnellinen jonkun muun kanssa, niin masennuin, romahdin. Vakava ahdistus ja vakavista uniongelmista seuranneet hallusinaatiot yhdistettynä juuri puhjenneeseen masennukseen johtivat siihen että lopulta olin täysin paranoidi ja aloin pelkäämään sekä omaa loppuani että maailmanloppua...

Ja mun sydän sanoo, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Niin minä kuin hänkin teimme matkan varrella vääriä valintoja. Minä toimin pelon kautta ja hän impulsion. Olen päästänyt irti kaikesta kaunasta; itseäni, tätä naista sekä hänen exäänsä kohtaan. Tässä kohtaa haluan vain olla onnellinen ja mietin, olisinko onnellinen hänen kanssaan vai oliko tuo aikanaan niin vahvalta tuntunut kohtalo vain rakastumisen aiheuttamaa sokeutta. En suinkaan pelkää enää tulevani torjutuksi, mutta kynnys avautua ihmiselle joka on ollut sun elämästä poissa yli 3 vuotta, on silti iso...

Mietin vain että jos nyt avautuisin nykyfiiliksistäni, näkisikö hän mut säälittävänä tunnevammasena ressukkana joka ei osaa päästää irti menneestä vai arvostaisiko hän jopa sitä, että läpi tämän kaiken en ole missään vaiheessa unohtanut häntä, vaan hänellä on yhä paikka mun sydämessä. En tiiä.. tää on niin vaikeeta kun järki tahtoo sanoa, että etsi hyvä mies uusi nainen ja unohda tämä ensirakkautesi ja samalla sydän koittaa sanoa, että hän on sulle yhä tärkeä ja ansaitsee tietää sen.

Seuraa sydäntäsi mutta kuuntele järjen ääntä, right? Nyt vaan järki ja sydän ovat keskenään niin pahassa ristiriidassa koko tämän asian suhteen, että en tiiä kumman mukaan mun kannattaa toimia. Tähän asti sydämen mukaan toimiminen on aiheuttanut mun elämään enemmän murhetta kuin onnea, joten kaipa mä pelkään särkyväni uudelleen, jos lähen taas sydämen mukana...

Mitä tulee mielenterveysongelmiin. Itse olen kärsinyt masennuksesta vuosia. Aluksi sitä hoidettiin lääkkeillä ja parilla tapaamisella psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Jätin lääkkeet kun olin muka kunnossa eikä ketään kiinnostanut. Lopulta olin ihan pohjalla masennuksen ja alkoholiongelman kanssa. En jaksanut oikeastaan mitään enää. Sain diagnoosin vaikeasta masennuksesta. Nyt käyn terapiassa ja syön edelleen lääkkeitä. Paha sitä on myöntää kun oli monet on sitä mieltä että masennus on vain laiskuutta. Kun ei tiedä miltä masennus tuntuu. Mä tiiän.

Mä kärsin jo teininä masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka johti juurensa koulukiusaamiseen ja yksinäisyyden tunteeseen. Eniten mä masennuin kai just siitä, että olin niin kovin yksin ja epävarma tulevaisuudestani. Lukion keskeyttämisen jälkeen suunnittelin jo itsemurhaa, koska koin tuolloin itseni täysin arvottomaksi roskaksi. Tulin kuitenkin järkiini ja pääsin tuosta yli ja useamman vuoden voin jo ihan hyvin. 2014 koin olevani viimein ehjä ja valmiina parisuhteen, mutta sisimmässäni olin yhä arka sielu enkä kyennyt puhumaan tälle naiselle pahimmista peloistani ja sitä kadun kaikista eniten. Rehellisyys on ihmissuhteissa kaiken a ja o, enkä pystynyt kertomaan tälle koko totuutta, koska pelkäsin niin tehdessäni menettäväni uskottavuuteni... Voi kuinka tyhmä mä olin.

Niin, totta... Joidenkin on niin vaikea pystyä empatisoimaan ja ymmärtämään, mitä jonkun toisen mielessä liikkuu. Mä koen nykyisin tosi vahvaa myötätuntoa kaikkia masentuneita ja epävarmoja nuoria kohtaan, koska oon käynyt läpi täysin samat fiilikset ku ne. Tiiän että ne kokee olevansa aivan yksin ja nykysin jos joku, kuka tahansa tulee kertoo mulle masennuksestaan ni mä sanon niille aina et sä et oo yksin ja kannustan puhumaan ongelmistaan joko läheisille tai ammattiauttajalle. Kaikista pahinta on se vääristynyt mielikuva joka masentuneilla ihmisillä yleensä on, että mä kyllä selviin kaikesta yksin ja pärjään hyvin omillani. Puhuminen kannattaa aina. Masennus on psyykkinen sairaus eikä siinä ole mitään hävettävää ja mikä parasta, siitäkin voi parantua! Se vaatii vaan mielenlujuutta, positiivista elämänasennetta ja ennen kaikkea että uskot ittees, uskot parantuvas.

Lääkitystä ei ikinä kannatta lopettaa omine nokkineen. Usein ihminen valehtelee itselleen olevansa kunnossa tai luulee olevansa kunnossa, koska lääkkeet antavat sen harhakuvan.

Rakkaus on ainut asia tässä maailmassa, joka tekee meistä ehjiä. Ilman rakkautta ihminen on rikki. Osa ihmisistä on pysyvästi psyykkisesti sairaita, mutta hekin ansaitsevat rakkautta ja empatiaa. Jotkut syö lääkkeitä mielenterveysongelmiina koko loppuikänsä eikä siinäkään ole mitään erikoista. Loppupeleissä me ollaan kaikki ihmisiä ja siispä kaikki meistä on haavoittuvaisia, kaikki me ollaan joskus rikki. Tärkeintä on kuitenki, että surunkaan keskellä ei jää suremaan yksin vaan puhuu siitä jollekin, niin vaikeeta ku se aluksi onkin.

Yhtä kaikki, kaikilla on oikeus tunteisiin eikä kenenkään tunne-elämää tule vähätellä. Toivon että sullakin on elämässä ihmisiä, jotka välittää ja haluu pitää susta huolta. Kenenkään ei tarvi olla tässä pahassa maailmassa yksin. Aina on joku joka välittää ja haluaa auttaa. Sun tilanteessas ensimmäinen steppi on hyväksyä, että olet masentunut. Kun oot hyväksyny sen, mieti mikä sut saa onnelliseks. Mitä just sä nautit tehä eniten, mistä saat kiksejä ja mikä saa sut unohtamaan kaikki elämän murheet?

Ja jos et just nyt tiiä, mikä on se sun juttu niin uskalla kokeilla uusia asioita! Kun alkaa tekemään, niin yhtäkkiä joku päivä saattaa saada sellasen ahaa-elämyksen että hei, just tätähän mä oon halunnu aina tehdä! Ja ennen kaikkea muista se, että aina löytyy niitä, jotka ei ymmärrä eikä tuu ikinä ymmärtää sun tunteitas. Älä välitä mitä sellaset ihmiset ajattelee susta. Koska ne jotka oikeesti tuntee sut ja välittää susta, hyväksyy sut just sellasena ku oot. Pidä sellaset ihmiset lähellä. Tärkeintä on ympäröidä ittensä ihmisillä, joilla on sun elämään positiivinen vaikutus. Jos joku saa sut tuntemaan olon huonoksi tai arvottomaksi, sulje sellaset ihmiset ulos sun elämästä.

Ja jos sun elämässä ei oo paljon ystäviä, niin aloita joku harrastus mikä tahansa! Harrastuksen parista (Pokemon Go) minäkin löysin oman tukiverkostoni ja siellä joukossa on sellaisia ihmisiä, joihin aion pysyä yhteydessä vielä senkin jälkeen kun en enää pelaa.

Ennen kaikkee muista, että vaikka masennus onkin vakava psyykkinen sairaus, niin oikealla hoidolla siitä voi parantua. Sinäkin voit. Positiivisuus, intohimo, tukiverkosto. Siinä kolme elämän ainesosaa, joilla sä lähet nyt voittamaan sun masennusta. Ja alkoholi ei ikinä ole ratkaisu ongelmiin. Alkoholilla vain pakenet ongelmiasi, et ratkaise niitä. Ja muista, että mullekin voi aina puhua vaikka privaviesteillä. Mä oon valmis auttaa ja kuuntelee :) Tsemiä, kyl se siitä!

 

[Hippi Hiiri]

@Smitty#41

Älä nyt hyvä mies mene enää ottamaan toisia pakkeja samalta naiselta. Jos ei sitä kiinnostanut kolme vuotta sitten, sitä ei kiinnosta nytkään, ellei statuksessasi ole tapahtunut isoja muutoksia parempaan päin, jolloin mahdollisuus on hyvin heikko ehkä. Masennusjakson aikana et varmaankaan ole kuitenkaan hoitanut vähintään sataatonttua tilille makaamaan, coolia uraa ja/tai pariakymmentä kiloa tiukkaa lihasta kroppaan.

Kiinnostaako sinua itseäsi joku nainen, jonka tunsit kolme vuotta sitten, mutta joka ei silloin kiinnostanut?

Edit: Ja nyt kun kerran avasit tarinasi tänne konsultoitavaksi, niin näyttää siltä, että olet rakentanut oman pääsi sisällä itsellesi kuvan siitä, minkälainen tämä tyttö on, ja rakastunut sitten siihen kuvaan. Se ei nuorena tsirbulana osannut sanoa rakkaudentunnustukseesi, että nyt on parempi, että herra siirtyy suuntaan A ja minä suuntaan B, vaan kohteliaisuudesta kuunteli vuodatustasi kun katsoi, että ei taida olla kotiasiat ihan kunnossa.

Pää kuntoon ja uusien haasteiden pariin.

 

[Drewiske]

Itse en ehkä ihan noin jyrkillä linjoilla olisi kuin edellinen kirjoittaja, mutta sinuna hyvin varovaisesti tilannetta tunnustelisin... Älä ainakaan missään nimessä ala mistään tunteista puhumaan kolmen vuoden aikavälin jälkeen, voit olla varma että juoksee heti karkuun. Kaverillisesti voit kuulumisia kysellä ja jos toinen osapuoli vaikuttaa yhtään innostuneelta niin voit jotain kahvitteluakin ehdotella.

Sinuna en silti suurempia odotuksia laittaisi tälle, sillä kuten edellä mainittiin olet todennäköisesti ihastunut vain mielikuvaan tästä naisesta, kolmessa vuodessa ihminen on voinut muuttua jo ihan erilaiseksi ja todennäköisesti niin hän onkin. Varsinkaan jos et ikinä ole häntä oikeasti tuntenut.

Hän ei ole se ainoa ”oikea” nainen tässä maailmassa.

 

[Breeze Harbour]

@Smitty#41

Älä nyt hyvä mies mene enää ottamaan toisia pakkeja samalta naiselta. Jos ei sitä kiinnostanut kolme vuotta sitten, sitä ei kiinnosta nytkään, ellei statuksessasi ole tapahtunut isoja muutoksia parempaan päin, jolloin mahdollisuus on hyvin heikko ehkä. Masennusjakson aikana et varmaankaan ole kuitenkaan hoitanut vähintään sataatonttua tilille makaamaan, coolia uraa ja/tai pariakymmentä kiloa tiukkaa lihasta kroppaan.

Kiinnostaako sinua itseäsi joku nainen, jonka tunsit kolme vuotta sitten, mutta joka ei silloin kiinnostanut?

Edit: Ja nyt kun kerran avasit tarinasi tänne konsultoitavaksi, niin näyttää siltä, että olet rakentanut oman pääsi sisällä itsellesi kuvan siitä, minkälainen tämä tyttö on, ja rakastunut sitten siihen kuvaan. Se ei nuorena tsirbulana osannut sanoa rakkaudentunnustukseesi, että nyt on parempi, että herra siirtyy suuntaan A ja minä suuntaan B, vaan kohteliaisuudesta kuunteli vuodatustasi kun katsoi, että ei taida olla kotiasiat ihan kunnossa.

Pää kuntoon ja uusien haasteiden pariin.

Kiitos rehellisestä vastauksesta. Ehkä olet siinä oikeassa, ehkä mä rakastuin enemmän siihen päässäni kehittämääni mielikuvaan siitä naisesta kuin itse naiseen. Kun kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin kai sitä siinä hieman sokaistuu ja lakkaa ajattelemasta johdonmukaisesti.

Silti uteliaana ihmisenä mua kiinnostaa yhä tietää, välittikö hän musta aidosti vai oliko hän minulle vain myötätunnosta mukava. Sitä en muistanut vielä mainita, että yks päivä hän tuijotti mua suoraan syvälle silmiin ja kun yritin tuijottaa takaisin, pelkoni ohjasi katseen muualle. Mulla on jääny sellanen fiilis, että hän aisti tuossa hetkessä mun pelon, joka ajoi hänet luotani pois ja muistaakseni juuri tuosta hetkestä eteenpäin ei juurikaan enää chattailtu.

Koen että tuolloin kun alunperin rakastuin häneen, en itse ollut luottamuksen arvoinen. Vaikka halusin luottaa häneen, niin sisimmässäni en täysin luottanut ja siitä kertoo karua kieltä juuri se etten ikinä avautunut peloistani. Mielessäni oli ajatus, että haluan suojella häntä, mutta olin kuitenkin itse liian arka puhumaan omista peloistani, joten eihän siitä mitään tullut.

Mutta onko se sittenkään niin väärin, jos haluan vain tietää totuuden? Hän ei sitä koskaan mulle kertonut, sanoi mulle itsekin silloin heti alussa ettei ole puhujatyyppiä, joten ymmärrän kyllä sinänsä. Tiedän, että muutamassa vuodessa meidän molempien elämissä on tapahtunut todella paljon ja ollaan molemmat kasvettu keskenkasvuisista nuorista lähemmäs aikuisuutta ja kypsyyttä. Joten vaikka mä nyt päättäisin kertoa sille, miltä musta tuntuu ja kysyä ne kysymykset jotka mua yhä arvelluttavat, niin en mä nyt todellakaan usko tai edes tavoittele sitä, että hän olisi saman tien sulaa vahaa ja syöksymässä suorilta käsin mun syliin.

Haluan vain tietää totuuden. Jos hän nyt sanoisi minulle, että ei tuntenut koskaan edes ihastusta minuun, niin voisin jättää asian sikseen ja haudata lopullisesti nää mun tunteet ja siirtyä eteenpäin. Eli loppupeleissä vaikka välillemme ei syttyisi enää mitään, niin ainakin saisin mielenrauhan ja vastaukset, joita olen jo kauan etsinyt. Ehkä mun pitää vaan kaivaa itseluottamus olla vilpittömän rehellinen, jotta saan ne vastaukset joita olen etsinyt ja voin jatkaa eteenpäin elämässäni, kävi miten kävi.

Kiitos @Drewiske myös omasta näkökannastasi. Ehkä mun siis kannattaisi lähestyä tätä naista, mutta aluksi pelkästään kaverellisessa mielessä. Kuten itsekin jo sanoin, niin tiedän että tunteet muuttavat muotoaan muutamassa vuodessa paljon ja niistä on varmasti paljon helpompi puhua vasta siinä kohtaa, kun on päästy ns. juttuun keskenään ja tutustumaan toisiimme uudelleen.

Tässä tullaan vaan siihen ongelmaan, että en oo mikään paras keskustelun alottaja... Miten mun kannattaisi sitä lähestyä? Kysellä aluksi vain kuulumisia ja mitä tekee nykyisin? Oon hyvä puhuu tunteista ja kiinnostuksen kohteistani, mutta small talk ei oo ihan sitä mun ominta aluetta. Tiedän, että mun kuuluis nyt toimia järkevästi, eikä antaa tunteiden ottaa valtaa musta, vaan antaa niiden kehittyä ajan kanssa jos ovat kehittyäkseen.

Välillämme oli ihan selkeästi kemiaa. En usko että se oli pelkkää kuvitelmaa, mutta kun me nyt ollaan oltu etäisiä toisistamme näin kauan, niin lienee parasta olla aluksi maltillisen varovainen. Sen olen naisista oppinut, että ne ovat keskimäärin meihin miehiin verrattuna aivan toisia eläimiä. Todella tarkkaavaisia, herkkiä ja tuntevat yleensä surua paljon meitä miehiä vahvemmin. Oma sisko on tosin kyllä taas täysin poikkeuksellinen nainen. Pirun päättäväinen eikä itke about koskaan. Hän on tosi tunnollinen, muttei niinkään tunteellinen.

Mutta kai mä näin tässä naisessa sitä samaa tunneherkkyyttä ja empaattisuutta, jota nään mun äidissä ja siksi häneen oli helppo samaistua ja rakastua. Kiitos kaikista tähänastisista vastaukista. Mukava saada uusia näkökulmia.

 

[korkki]

Tarttisko tästä ketjusta erottaa nää runolliset hempeilyt omaksi ketjukseen ja puhua tässä ketjussa siitä samasta pillusta kuin 800 ekaa sivuakin... Ei noin pitkiä viestejä jaksa edes lukea.

 

[Breeze Harbour]

Tarttisko tästä ketjusta erottaa nää runolliset hempeilyt omaksi ketjukseen ja puhua tässä ketjussa siitä samasta pillusta kuin 800 ekaa sivuakin... Ei noin pitkiä viestejä jaksa edes lukea.

Tietääkseni tän kejun otsikko on naisasiat ja osa meistä on enemmän kuin pelkän pimpsan perässä. Mielestäni kukaan ei voi määritellä, missä valossa naisasioistaan saa tai kuuluu puhua. Jos tässä ketjussa olisi ensisijaisesti tarkotus puhua pelkästään siitä, miten monesti on pannut tyttöystäväänsä tai vaimoaan, niin ketjun otsikko olisi silloin tyyliin luokkaa "Seksikokemukseni naisten kanssa".

Sitä paitsi musta on ihan vitun pinnallista puhua pelkästä pillusta, ei sillä että en olisi kiinnostunut seksistä. Mutta ainakin mulla on sellanen periaate, että mulla ei oo mitään tarvetta avautuu randomeille mun seksielämästä. Ketä vittu kiinnostaa kuinka monta muijaa oot pannu? Ei se oo mikään miehisyyden edellytys, että painaa mahdollisimman montaa naista elämänsä aikana. Mua kiinnostaa syvempi yhteys naiseen. En oo harrastanut enkä tuu ikinä harrastamaan seksiä vaan seksin harrastamisen ilosta.

Seksissä aidoimmillaan on kyse luottamuksesta ja rakkaudesta. Mitä ideaa on pillun saamisessa pelkästään seksin takia? Kuten sanoin, seksi ei ole mikään miehisyyden mittari, ja mulle on tärkeempää kenen kanssa sitä harrastan, kuin kuinka moneen pesään olen munani elämäni aikana tunkenut. Hyvää päivänjatkoa vaan sullekin. Koita elää sen kanssa, että naiset on muutakin ku pelkkiä seksiobjekteja.

 

[korkki]

Tietääkseni tän kejun otsikko on naisasiat ja osa meistä on enemmän kuin pelkän pimpsan perässä. Mielestäni kukaan ei voi määritellä, missä valossa naisasioistaan saa tai kuuluu puhua. Jos tässä ketjussa olisi ensisijaisesti tarkotus puhua pelkästään siitä, miten monesti on pannut tyttöystäväänsä tai vaimoaan, niin ketjun otsikko olisi silloin tyyliin luokkaa "Seksikokemukseni naisten kanssa".

Sitä paitsi musta on ihan vitun pinnallista puhua pelkästä pillusta, ei sillä että en olisi kiinnostunut seksistä. Mutta ainakin mulla on sellanen periaate, että mulla ei oo mitään tarvetta avautuu randomeille mun seksielämästä. Ketä vittu kiinnostaa kuinka monta muijaa oot pannu? Ei se oo mikään miehisyyden edellytys, että painaa mahdollisimman montaa naista elämänsä aikana. Mua kiinnostaa syvempi yhteys naiseen. En oo harrastanut enkä tuu ikinä harrastamaan seksiä vaan seksin harrastamisen ilosta.

Seksissä aidoimmillaan on kyse luottamuksesta ja rakkaudesta. Mitä ideaa on pillun saamisessa pelkästään seksin takia? Kuten sanoin, seksi ei ole mikään miehisyyden mittari, ja mulle on tärkeempää kenen kanssa sitä harrastan, kuin kuinka moneen pesään olen munani elämäni aikana tunkenut. Hyvää päivänjatkoa vaan sullekin. Koita elää sen kanssa, että naiset on muutakin ku pelkkiä seksiobjekteja.

Hymiö unohtui tuosta lopusta.

Mutta joo, ehkä muutama kirjoittaja on tapaillut liian vähän naisia jos näkee vielä noin runollisia ja ruusunpunaisia unelmia. Mun kokemuksien perusteella 90% naisista on rahojen ja helpon elämän perässä. Onneks tuntuisi että nyt on osunut tuohon kymmeneen prosenttiin. Netti on vielä tehnyt naisten tapailemisesta helvetin vaikeaa. Naiselle on jonossa ottajia jos yksi ei täytä jotain naistenlehtien kriteerejä tulee sieltä "varmasti" se joku joka täyttää ne.

Ja kyllähän se montako naista olet pannut on miehuuden mittari. Mies joka on pannut puolta kylää on alfauros. Oikein heteroiden hetero. Jos taas nainen on pannut puolta kylää hän on helppo jakorasia. Niin se vaan menee. Panomies on panomies.

Ja joo, tosiaan tähän ketjuun ei nyt ole ollut vähään aikaan muuta asiaa kuin tälläistä ja toivottavasti ei enää olekaan.

 

[Breeze Harbour]

Mutta joo, ehkä muutama kirjoittaja on tapaillut liian vähän naisia jos näkee vielä noin runollisia ja ruusunpunaisia unelmia. Mun kokemuksien perusteella 90% naisista on rahojen ja helpon elämän perässä. Onneks tuntuisi että nyt on osunut tuohon kymmeneen prosenttiin. Netti on vielä tehnyt naisten tapailemisesta helvetin vaikeaa. Naiselle on jonossa ottajia jos yksi ei täytä jotain naistenlehtien kriteerejä tulee sieltä "varmasti" se joku joka täyttää ne.

Osa naisista on varmasti rahojen ja helpon elämän perässä, mutta prosenttiarviosi heittävät hevonpersettä ja kertovat mulle lähinnä siitä, että oot elämäs aikana tapaillu vääränlaisia naisia. Viimeisessä lauseessa puhut osittain ihan asiaa. Itseään arvostavat naiset haluavat rinnalleen miehen, joka pärjää työelämässä, mutta muistaa silti huomioida myös tämän naisen tarpeet. Naiseet ovat yleensä jossain määrin huomionhaluisia ja tuppaavat rakastumaan miehiin, joilta saavat eniten huomiota ja jotka onnistuvat vakuuttamaan heidät puolelleen. Tässä palataan jälleen lähtöpisteeseen, eli siihen että parisuhteessa on oltava molemminpuolinen vahva luottamus. Sen jälkeen kun tuo luottamus on rikottu, ei paluuta entiseen ole.

Toisaalta jotkut naiset ovat todella helppoja hurmata ja lankeavat siksi useammin pettämään miehiään. Mutta nainen joka aidosti välittää kumppanistaan, keskustelee tämän kanssa mahdollisista tunteistaan toista miestä kohtaan, eikä hyppää suoraan sänkyyn tämän kanssa. Avoimuus on parisuhteessa helvetin tärkeää. Mitään ei saa salata, tai muuten homma menee suoraan sanottuna vituiksi. Onneksi valehtelu on helppo huomata. Jos rakastun naiseen, joka ihan selkeesti jatkuvasti puhuu yhtä ja tekee toista, niin pistän kyllä äkkiä välit poikki.

Ja juuri tosta syystä avioliittoon ei ole mun mielestä mitään syytä kiirehtiä. Jos menee vuoden seurustelun jälkeen kihloihin ja toisen jälkeen naimisiin, niin on hyvin mahdollista että parin vuoden päästä löytääkin kumppanistaan puolia joista ei pidä alkuunkaan ja tämä muuttuu ikään kuin eri ihmiseksi. Sitten sitä vasta ongelmissa ollaankin.

Ja kyllähän se montako naista olet pannut on miehuuden mittari. Mies joka on pannut puolta kylää on alfauros. Oikein heteroiden hetero. Jos taas nainen on pannut puolta kylää hän on helppo jakorasia. Niin se vaan menee. Panomies on panomies..

Sulle se on miehisyyden mittari, mulle se kertoo sitoutumishaluttomuudesta. Näkemyseroja.

 

[pernaveikko]

Tarttisko tästä ketjusta erottaa nää runolliset hempeilyt omaksi ketjukseen ja puhua tässä ketjussa siitä samasta pillusta kuin 800 ekaa sivuakin... Ei noin pitkiä viestejä jaksa edes lukea.

Tosiaan, eihän tässä ketjussa sentään pelkästään pillusta ole tarkoitus puhua, mutta eipä noita hempeilyjä tule luettua. Paitsi tämä viimeisin monessa osassa, kun sattumalta huomasin kuinka lopussa toivottiin jonkun lukevan.

Tulee aina joskus mietittyä tajuaakohan abianos kuinka noita ei taida juuri kukaan lukea. Vaikka yhtä lailla ehkä niillekin on oma lukijakuntansa.

 

[Fancy Jasper]

Mielellään luen @abianos ksen kirjoituksia.

Yksilöllistä tietenkin mut mitä naisiin tulee omakohtaisesti, niin draamankaari suhteessa naisiin on tavallaan palautunut siihen herkkään keskustelevaan puoleen.

Teini-iässä naisissa kiinnosti pillu --> Nuoruudessa herkkyys --> Aikuisiässä pillu --> Nykyään taas herkkyys.

Sellainen ymmärrys itseni tuntien, että tämä nykyinen aalto on lopullinen. Pelkkä pillu ja paneminen ei vaan jaksa kiinnostaa. Näin se elämä koulii tätä kulkuria.

 

[Hippi Hiiri]

Sitä en muistanut vielä mainita, että yks päivä hän tuijotti mua suoraan syvälle silmiin ja kun yritin tuijottaa takaisin, pelkoni ohjasi katseen muualle. Mulla on jääny sellanen fiilis, että hän aisti tuossa hetkessä mun pelon, joka ajoi hänet luotani pois ja muistaakseni juuri tuosta hetkestä eteenpäin ei juurikaan enää chattailtu.

Jos tilanne on tämä, hankkiutuisin ensin poikuudesta eroon ennen kuin lähtisin valloittamaan prinsessaa valkealla orilla katse muualle ohjautuen.

 

[Breeze Harbour]

Jos tilanne on tämä, hankkiutuisin ensin poikuudesta eroon ennen kuin lähtisin valloittamaan prinsessaa valkealla orilla katse muualle ohjautuen.

Kyllä, oikeassa olet. Mut en mä oo enää lähimainkaan niin ujo kuin muutama vuosi takaperin. Mun epäsosiaalinen tausta aiheutti tuolloin sen, et mun oli ylipäätään tosi vaikee kattoo ihmisii silmiin saati sitten puhuu naisille tai ventovieraille kasvotusten, koska olin niin jännittynyt ja varautunut sosiaalisissa tilanteissa. Olin epävarma ja häpesin sekä vihasin tiettyjä puolia itsessäni kuollakseni.

Nykyisin hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen enkä esitä jotain mitä en ole, enkä hae itsevarmuutta muista ihmisistä vaan sisältäni. Osaan heittäytyä elämään ihan eri tavalla eikä mulla ole enää niitä henkisen puolen esteitä jotka mua aikanaan pidätteli, mutta kuinka saada nainen vakuuttumaan siitä että on muuttunut ja kasvanut ulos arasta luonteestaan? Se tässä haiskahtaa siltä isoimmalta haasteelta mun mielestä.

 

[Breeze Harbour]

Tosiaan, eihän tässä ketjussa sentään pelkästään pillusta ole tarkoitus puhua, mutta eipä noita hempeilyjä tule luettua. Paitsi tämä viimeisin monessa osassa, kun sattumalta huomasin kuinka lopussa toivottiin jonkun lukevan.

Tulee aina joskus mietittyä tajuaakohan abianos kuinka noita ei taida juuri kukaan lukea. Vaikka yhtä lailla ehkä niillekin on oma lukijakuntansa.

Kiitos, oon otettu :D Ymmärrän että monilla ihmisillä ei riitä kiinnostus saati kärsivällisyys pitkien vuodatusten lukemiseen. Siksi arvostan suuresti, jos joku päätti silti lukea mitä mulla oli sanottavana. Koko kirjoitus oli riisumaton totuus mun ensirakastumisesta, joka ikään kuin pakotti mut kasvamaan ihmisenä ja tulemaan ulos kuorestani.

Rakkaus ei ole helppo tunne käsitellä kun on nuori ja kokematon ja sitä joutuu pakostakin opettelemaan, ennen kuin on valmis heittäytymään sen vietäväksi.

Mitä abianokseen tulee, ihailen hänen kirjoitustyyliään. Se on omanlaatuinen ja särmikäs :) Silti myönnän itsekin joskus pohtineeni ihan samaa kuin sinä.

 

[pernaveikko]

Koko kirjoitus oli riisumaton totuus mun ensirakastumisesta, joka ikään kuin pakotti mut kasvamaan ihmisenä ja tulemaan ulos kuorestani.

Periaatteessa minullakin olisi pieni tarina ensirakastumisesta lukiossa ja mitä siitä seurasi. Luonnollisesti pelkkää paskaa, mutta ehkä se oli hyvä kokea.

Pitää katsoa, jos jaksaisi kaljapäissään vaikka viikonloppuna rustata muutaman rivin. Nythän olisi asiakaskuntakin jo valmiina, niin ei menisi hukkaan.