Koin pitkästä tuossa alkusyksystä sellaisen lyhyen, voisiko sanoa romanssinpoikasen. Nainen oli ennestään puolituttu ja teki itse aloitteen tapaamisesta. No sitten nähtiin ja oli kivaa, nähtiin uudelleen, pantiin. Pidettiin yhteyttä ja nähtiin ja pantiin taas. Sellaista huoletonta mukavaa ajankulua ilman mitään suuria korulauseita. Viihdyttiin selkeästi keskenämme. No mutta sitten mulla alkoi järjetön ennalta odottamaton työputki, joka vei kaiken ajan ja mehut miehestä. Hän ehdotti että nähtäisiin, mutta hyvä kun jaksoin puhelimen viestiin iltaisin vastata. Pikkuhiljaa yhteydenpito lakkasi pariksi viikoksi kokonaan, ihan luonnollista kai kun en siis itsekään aktiivisesti aloitteita tehnyt.
Töissä hommat rauhoittui ja alkoi tulla taas vapaa-aikaa, niin otin yhtyettä. Mimmi vastasi viestiin, että kiva kuulla sustakin ja normaalit utelut. Siinä kun sitten viestiteltiin ja ehdotin että hän tulisi viettämään lauantai-iltaa luokseni, niin tuli vastaus että sori: mä olen tavannut tosi kivan miehen ja me vähän niinkun seurustellaan... No ei siinä sitten mitään, aikuinen ihminen tekee mitä haluaa, enkä minä erityisen "jätetyksi" itseäni tuntenut mutta silti pisti vähän miettimään, että mitähän tässä nyt oikein tapahtui. Hän oli ollut todella pitkään sinkkuna, kuten minäkin, joten tuli vaan mieleeni että hakikohan hän vähän vaan vauhtia meikäläisestä päästäkseen takaisin ns. markkinoille. Vähän tuli taas sellainen olo että paskaaks tässä edes yrittää mitään ihmeempiä naisjuttuja. Ihan hyvin kun viihdyn itseksenikin.