Siis meikäläinen on käynyt yksityisellä psykologilla 140€/h ilman mitään Kela korvauksia pyörittelemässä näitä asioita varmaan istumapaikka kausikortin edestä. Eli nätisti sanottuna: hakeuduin hoitoon kun tilanne meni siihen, että akuutissa tilanteessa kyyneliltä ei liikennevaloa enää nähnyt ja jos kysytte mitä tein elämässäni maalis-toukokuussa 2015, niin en muista. Sen tiedän, että avioeropaperit oli osaltani täytetty, kämppä hommattu ja olisi pitänyt ehkä vain lähteä. Sitten kotona kolmivuotias halaa ja ekaluokkalainen tulee näyttämään piirustustaan ja teini pyytämään sählyä pelaamaan, niin minulla ei kanttia ollut tuhota lasteni elämään, koska he itse ovat syyttömiä tilanteeseensa. Itse olen avioerolapsi ja olen itseni asemoinnut siihen moodiin että en ole yhtä paska kuin isäni (joka oikeasti oli alkoholisoitunut juoppo) joka meni miten halusi.
Sitten kun katsoi toista puolta asiasta. Vaimonikin elämä luhistui; kyllä hän tiesi tehneensä väärin. Se oli komea läjä mielialalääkkeitä mitä siitä tuli. Ihan yhtälailla romahdus tuli hänelle kun kuplat eivät enää olleet erillisiä vaan puhkesivat, koska oikeasti keskinäinen olo oli ok. Siis oikeasti on hämmentävää kuinka hyvin kaksi ihmistä voi pelata yhteen, mutta sitten on joku piru joka pistää säätämään ja hakemaan pientä jännitystä.
Me olemme aloittaneet seurustelemaan aikana, jolloin tietokoneilla soitettiin modeemeilla palvelimille ja kirjeitä kirjoitettiin kaupungista toiseen. Helou, 20 vuotta on teknologisesti valovuosi. Yhdessäolomme aikana on tulleet chatit, facet, apit ja muut vastaavat ja puolisollani se oli heti ensimmäisestä chatista alkaen sellaista, huomionhakuisuutta, että saa aikaan tietynreaktion. Joku anonyymi chatti on nyt huulenheittoa ja mikäs siinä, mutta kyllä siinä menee raja, jonka ylittäminen varmasti kiehtoo ja houkuttaa kun ne perhoset siellä vatsanpohjassa on niin ihquja. Ja sen rajan voi ylittää puolivahingossa. Tai tarkoituksellakin, mutta sehän ei vaikuta siihen perheeseen, kun se on oma erillinen kuplansa...
Mutta narkkari on narkkari. Alkuun pienet tumut antaa sen tietyn piristeen joka tuo hymyn suupieleen vielä illalla hampaita harjatessa, mutta sitten tarvitaan isompia ja isompia annoksia. Se on sairaus. Aivan kuten alkoholismi. Lopulta mikään ei enää riittänyt ja loppu on historiaa.
Joten minulla on herkkä korva ja pystyn valitettavan hyvin lukemaan puolisoni käytöksestä milloin hankaluuksia on tiedossa ja ikävää on se, että en ole vielä kertaakaan ollut väärässä.
Oikeasti puolisoni pitäisi kiikuttaa terapiaan pohtimaan näitä asioita ammattilaisen ohjaamana, mutta jos ei halua mennä kallonkutistajalle, niin aika vaikea sinne on ketään väkisin raahata.
Mutta antaa tulla vaan: mikään mitä täältä tulee ei voi vähempää vaikuttaa. Tässä on henkisesti menty sellaisen mankelonnin läpi, että en ihmettele, että tässä maassa on perhesurmaajia ja itsemurhaajia, koska se voima mikä petetyksi tulemista tulee, on jotain niin synkkää ja möhkälemäisen sanoinkuvaamatonta, että heikompi luhistuu sen alle. Mikä ei tapa, vahvistaa.