Se muuten ihmetyttää kanssa naisissa, että nämä valittavat jatkuvasti siitä miten suomalaiset miehet tulevat iskemään vain kännissä. Ja baarissa. Mutta itse kun asiaa mietin, niin missä hemmetti muuallakaan?
Kirjastot on kuin tehty naisten pokailua varten.
Mulle taas baari on sellainen paikka, missä ei tule mieleenkään iskeä naista. Siellä on muutakin tekemistä, kuten esimerkiksi se, minkä takia sinne yleensä mennään. Jossain kaupan kassajonossa taas joutuu seisomaan ihan tyhjän panttina. Tietenkin baarissa naiset on kännissä ja niitä on helpompi iskeä, minkä takia siellä kannattaisi käyttää se mahdollisuus hyväksi. Noin muuten mulla ei ole mitään etten selvin päin uskaltaisi naisille puhua, vaikka tosi harvoin tuntemattomille puhunkin.Tämän täytyy olla sarkasmia :D Minä tykkään kyllä kirjastoista ja luen paljon, en todellakaan halua porttaria omaani sen vuoksi, että naisasiakkaat valittavat minusta ahdistelijana.
Tämän täytyy olla sarkasmia :D Minä tykkään kyllä kirjastoista ja luen paljon, en todellakaan halua porttaria omaani sen vuoksi, että naisasiakkaat valittavat minusta ahdistelijana.
Mulle taas baari on sellainen paikka, missä ei tule mieleenkään iskeä naista. Siellä on muutakin tekemistä, kuten esimerkiksi se, minkä takia sinne yleensä mennään. Jossain kaupan kassajonossa taas joutuu seisomaan ihan tyhjän panttina. Tietenkin baarissa naiset on kännissä ja niitä on helpompi iskeä, minkä takia siellä kannattaisi käyttää se mahdollisuus hyväksi. Noin muuten mulla ei ole mitään etten selvin päin uskaltaisi naisille puhua, vaikka tosi harvoin tuntemattomille puhunkin.
Netti on nykyään kyllä kätevä. Sielläkin mä aina sovin näkemisestä ihan vaan kaverina. Silleen on paljon rennompi nähdä ja livenä toinen on aina vähän erilainen. Miksi ajautua sellaisiin tilanteisiin, missä jompikumpi voi pettyä? Jotkut kaverikortit tuntuu tosi kaukaisilta jutuilta mulle. Mitään seurustelujuttuja mä en jaksa miettiä tai netissäkään höpötellä ennen kuin näkee livenä, ja silloin jos kaikki natsaa niin hommat menee kuin itsestään.
Komppaan kirjastoa. Kirjastossa kannattaa ehdottomasti olla vakuuttavuuden vuoksi silmälasit päässä. Meet naisen viereen muka etsimään kirjaa jota et löydä. Sitten kysyt naiselta anovalla katseella. "Kuulkaas hyvä neiti mä en tunne teiti...anteeksi että mä nyt näin tökerösti häiritsen mutta osaatteko kertoa kuinka löydän opuksen: kuinka löytää parisuhde?"
tämän jälkeen palasimme yhteen minun yltiöromanttisen eleen jälkeen.
Se on aina kaunista kun joku löytää elämässään valaistuksen tielle pois pimeyden voimien vallasta.Tein tänään sen päätöksen, että lopetan nöyryyttämästä itseäni naisten kanssa. Ei enää draamaa, tunteita omasta riittämättömyydestä, mahdottomia vaatimuksia (rahaa, statusta, halua perustaa perhe..) ym paskaa. Frendi kävi Tallinnassa maksullisissa ja piti sen verran hyvän myyntipuheen asiasta, että miksipäs ei? Ei enää mitään tinderpaskaa, tutustumista ym ylimääräistä shittiä. Otetaan se mikä on oleellista.
Se on aina kaunista kun joku löytää elämässään valaistuksen tielle pois pimeyden voimien vallasta.
Vähän arveluttaa, onko sellaisen yli kymmenen vuotta nuoremman naisen kanssa kovin paljon yhteistä. Vaikka riippuu tietysti tapauksesta. Ehkä mieluummin tinkisin sitten tuosta koulutuksesta. Jos nainen on koulutettu, niin yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja puheenaiheita löytyy yleensä hyvin, mutta hyvä koulutus voi tehdä naisesta myös sietämättömän änkyrän, joka pistää miehelle vastaan joka asiassa - tai nirson, jolloin kukaan ei kelpaa. Tämä tulee siitä, että nainen odottaa koulutuksen ilman muuta nostavan hänen markkina-arvoaan, vaikka naisten ja miesten markkina-arvot riippuvat eri asioista. Ja jos tuohon koulutukseen yhdistetään vielä hyvä ulkonäkö, niin silloin vääntöä tulee varmasti. Täysin väärässä naiset eivät tietysti ole tuon koulutuksen suhteen, kyllä se joidenkin miesten silmissä voi lisätä naisen markkina-arvoa. Tunnustan tämän itsekin, sillä haluan että naisen kanssa pystyy juttelemaan vaikkapa politiikasta ja muista yhteiskunnallisista asioista, mutta toisaalta koulutus on ensimmäinen kriteeri, josta naisen kohdalla voin tinkiä. Tärkeämpää on se, että nainen on hyvännäköinen ja mukava, vasta sen jälkeen aletaan katsoa muita asioita.
Olen muuten monet kerrat todistanut sitäkin, kuinka hyvännäköinen ja koulutettu nainen itkeä tuhertaa siideripöhnässä sitä, että ikää on kohta neljäkymmentä, mutta ei vain löydy miestä, eikä saa koskaan perhettä. Tuossa tilanteessa on aika turhauttavaa olla olkapäänä. Yksi tällainen on hyvä ystäväni ja työkaverini, johon olin ainakin joskus korviani myöten rakastunut, eikä tuo tunne ole vieläkään täysin haihtunut. Hän varmasti jollain tapaa tämän tietää, mutta teeskentelee, ettei tajua. Välillä tekisi mieli huutaa, että tässä olisi se mies ja voisi olla perhekin, mutta kun kukaan ei s-tana kelpaa. Ei kelpaa sellainen mies, jolla on tasaveroinen tausta, koska pitäisi päästä naimaan ylöspäin. Eipä ole tämäkään nainen paljon seurustellut, vaikka ottajia olisi varmasti ollut muitakin. Muuten en jaksaisi kovin monta ajatusta tälle uhrata, mutta kun kyseessä on harvinaisuus: nainen, joka on fiksu, koulutettu ja hyvännäköinen, mutta sen päälle vielä oikeasti mukava. Valitettavasti vain nirso.
Tuntuu, että naisille tulee järkeä päähän turhan myöhään. Suhteellisuudentajua ja nöyryyttä alkaa löytyä vasta silloin, kun hedelmällinen ikä on ohitettu, eli juuri päälle nelikymppisenä. Silloin usein tajutaan, ettei sitä upporikasta prinssiä koskaan tullutkaan. Jonkun kanssa on saatettu kakarakin pyöräyttää, mutta silloin sitä nöyryyttä ainakin löytyy, jos lapsia ei ole. Aina puhutaan siitä, miten yksinhuoltaja- tai osa-aikaäidit ovat epätoivoisia, mutta omien kokemusteni perusteella näin ei välttämättä ole. Tuollaiset naiset ovat voineet päättää, että lapset on heillä tehty, mutta silti he odottavat, että uusi mies ottaa vieraat lapset kuin omikseen. Lasten ehdoilla mennään, ja näillä naisilla on aina vähintäänkin ne lapsensa, jos ei muuta. Sen sijaan lapsettomalla yli-ikäisellä naisella ei samanlaista selkänojaa ole.
Olen kuitenkn lopulta aika onnekas. Vaikka välillä sylettää.
Jep jep... Naisasiat mallia hyvin ja ei niin hyvin. Saman naisen kanssa yhdessä oltu kohta 20 vuotta riparilta alkaen. Välissä ollut kolmen vuoden etäsuhde 300 km välillämme ja niistä selviydyttyä, nyt lopputuloksena kolme lasta, kaksi autoa ja omakotitalo.
Päällisin puolin kaikki on kuten pitääkin.
Mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Olen tullut useasti petetyksi ja päin naamaa on valehdeltu asiasta jos toisesta. Olen kyllä itsekin osannut olla kaikkea muuta kuin ihanteellinen aviomies, mutta kummallista mitä katkeruus teettää ihmisellä. Mutta viimeisimpänä pommina keväällä paljastui neljän vuoden on/off-rinnakkaissuhde jonka aikana olimme saaneet sen kolmannen lapsen. Lapsi on kyllä oma, kun on niin samaa sarjaa kahden edellisen kanssa, mutta silti piti hieman keräillä itsetunnon rippeitä keväällä/kesällä.
Tein avioerohakemuksen, laskin ositussopimuksen, olin katsonut vuokrakämpän valmiiksi ja olisi pitänyt enää vain lähteä. Mutta ei se ole niin helppoa. Ja mitä saada tilalle. Näin 35-vuotiaana markkinat ovat nätisti sanottuna niukat. Oma puoliso on alkoholiton, kamppailulajia neljästi viikossa harrastava, korkeasti koulutettu, hyväpalkkainen pakkaus. Ei tuosta voi naarasta enää paremmaksi laittaa. Mikä positiivisinta, niin tuo aidosti haluaa yrittää parempaa huomista meille molemmille, joten Tinder-tarjonta läpikäytynä: ei tarvitse edes kahta kertaa miettiä mitä tekee naisasioitensa suhteen. Olen kuitenkn lopulta aika onnekas. Vaikka välillä sylettää.
Näin 35-vuotiaana markkinat ovat nätisti sanottuna niukat. Oma puoliso on alkoholiton, kamppailulajia neljästi viikossa harrastava, korkeasti koulutettu, hyväpalkkainen pakkaus. Ei tuosta voi naarasta enää paremmaksi laittaa.
En edes usko lukemaani, nämä ovat siis niitä Venäjän trolleja. Tuosta ei voi kusipäistä tyttöä paremmaksi laittaa?
Näin 35-vuotiaana markkinat ovat nätisti sanottuna niukat.
Juuri näin. Elämää taaksepäin katsoessa (olen nyt jo yli 50), 35 vuotta oli hyvää A luokkaa oleva ikä tällä saralla.Vitut, pari vuotta vanhempana tuli käytyä markkinat läpi ja ei voi muuta sanoa että kyllä kannatti! Ei muuta kuin kiertoon tuommoiset ämmät ja uutta koukkuun.
Ei tuosta voi naarasta enää paremmaksi laittaa.
Toki voin kertoa. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellisyyksiä ollut. Oli hänen syntymäpäivänsä, joitain viikkoja kyseistä päivää ennen olin ajatellut häntä, yhteisiä aikojamme, sekä sitä, miten hän sai minut tuntemaan. Sitten minä vain päätin, että nyt teen jonkinlaisen ison liikkeen hänen takaisinsaamiseksi. Tämä minun suuri suunnitelma päätyi loppujen lopuksi siihen, että vein hänelle maraboun suklaalevyn ja kukkakimpun. Kyseinen ele sai hänet liikuttuneeksi ja viettämään yön kanssani. Yön aikana sitten kerroin millainen surullisen hahmon ritari olen ilman häntä. Ja vähän lisää rakkauslässynlässyä. Suunnitelmia minulla oli, mutta olosuhteiden uhrina, tilanteet menivät vähän ohi suunnitelmien. Hyviä juttuja silti!Kerro tästä. Jos ei mene liian henkilökohtaisuuksiin.
Nainen jätti. Sydän haluaa vielä häntä järki ei. Pitäisiköhän ryhtyä munkiksi vai hakea joku uusi akka? Vai pitääköhän vain toivoa että kipu menee ohi? Helvetti, itkin taas. Kolme vuotta yhdessä ja sitten akka jättää yksin juuri kun tarvitsen tukea eniten. Kuolema koko maailmalle.