Kaikenlaista paskaa sitä saa kestää. Meni tuossa 10 vuoden suhde poikki, mistä muutama vuosi oltiin aviossa. Kaikki oli päällisin puolin hyvin, noin suhteen sisältäkin katsottuna, mutta vuoden alussa kaikki muuttui. Ex-vaimon (pitipä tuotakin sanaa ensimmäistä kertaa käyttää...) elämäntilanne muuttui parempaan suuntaan alkuvuodesta ja hän alkoi selvitä erittäin pitkästä masennusjaksosta, joka oli oikeastaan kestänyt puolenkymmentä vuotta, ehkä vähän pitempäänkin. Koko tuon ajan yritin tukea vaimoani parhaani mukaan, välillä paremmin onnistuen, välillä huonommin. Yhtä kaikki tunsin tekeväni suhteen eteen yhtä paljon kuin vaimokin.
Meillä on koko vaimon masennusjakson ajan ollut sellainen ongelma, että en saanut häntä lähtemään kanssani oikein mihinkään. Siis jos asia oli jotain, mitä hän halusi tehdä, se tehtiin, mutta omat ehdotukseni torpattiin 99 prosenttisesti. Syksyllä kävimmekin keskusteluja siitä, että kaikki ei ole nyt ok ja jotain pitäisi tehä. Sainkin sitten tietooni että rouva oli ihastunut johonkin ikäloppuun työkaveriinsa... Hän vakuutteli, että se on vain ohimenevää eikä hän voi sille mitään. Vaikka tiedän ettei mitään heidän välillä ole tapahtunutkaan, niin kyllähän nuo olivat jo lopun merkkejä. Halusin itse taistella vielä avioliittomme puolesta, koska eihän se jumalauta voi mennä niin, että muutaman rankemman kuukauden jälkeen lyödään nuijalla pöytään ja sanotaan että that´s it? No, puoliso oli eri mieltä ja löi pillit pussiin. Tämän koko prosessin aikana, rouvan "parannuttua" masennuksestaan, hänestä muuttui aivan erilainen ihminen. Kaveripiirinikin huomasi sen ja ihmetteli miten kylmä ihminen hänestä on tullut. Realisti minussa sanoo, että näin oli varmasti parasta, mutta en silti vieläkään voi käsittää tätä tilannetta. Kaikkia hääfilmejäkään en vielä ole ehtinyt käydä läpi, niin tässä sitä ollaan...
Se mikä tästä tekee niin perkeleen hankalaa itselleni, on se että puoliso sanoi eromme syyksi sen, että "en ota tarpeeksi vastuuta". Rahallisesti kannoin korteni kekoon siinä missä vaimokin ja kotitöitä tein vähintään yhtä paljon, jos en enemmänkin. Tuota lausettaan hän ei kuitenkaan pystynyt sen enempää selittämään. Sehän tässä on vielä hauskempaa, että sain juuri eromme jälkeen ylennyksen ja muutenkin elämäni näyttää olevan paremmassa jamassa kuin koskaan. Sain laihdutettua ylimääriset pois ja kouluhommatkin ovat ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti hanskassa.
Odotin koko suhteemme ajan tuota masennuskauden loppumista, että yhteinen elämämme voisi todellakin alkaa, niin paska jäi käteen. Vaimo kyllä myönsi auliisti että ero on hänen syytään ja sanoi että tuntee olonsa kiittämättömäksi, mutta eipä tuo paljoa lohduta... Olisin voinut kehittää 100 riitaa ja kuittia vaimon täysin älyttömistä kommenteista ja käytöksestä eron jälkeen, mutta jotenkin olen saanut pidettyä mölyt mahassani, koska ajattelen että se on loppujenlopuksi parasta.
Erosimme kaikesta huolimatta hyvässä sovussa ja tavarat oli nopeasti jaettu. Akka otti asunnon ja minä rahat. Nyt sitä asutaan vuokralla ja etsitään omaa kämppää. Vaikka työelämässä asiat ovat paremmin kuin koskaan, yksityiselämässä asiat ovat paskemmin kuin koskaan. Samaa rataa menevät mielialanikin. Töissä kaikki kulkee ja huomaan että en edes pidä taukoja päivän aikana. Päivät venyvät herkästi ylipitkiksi ja jatkan töitä vielä kotonakin. Mutta muuten tuntuu että voimat alkavat ehtyä. Aluksi eron jälkeen tuntui että voimia riitti kuntoilemiseenkin, nyt illat ovat helposti vain akkujen lataamista seuraavaa työpäivää varten. Tämä ****** sääkin on mitä on. Ei voi hiihtää, eikä tuolla lätäköissä huvita käydä lenkilläkään.
Vituttaa.
Missä välissä sitä ehtii mitään naikkosta lähteä enään hakemaan? Exä oli ensimmäinen vakava suhde joka kesti sitten sen 10 vuotta. Ei oikein edes tiedä mistä niitä naisia löytää. Baareissa en tykkää käydä ja aika menee töissä. Eipä sillä että vielä mitään naista kaipaisinkaan, mutta ihmettelenpä vain "ääneen". En ole sossun jonoissa notkuva narkkari, joten joidenkin kriteerit varmasti täyttäisin, mutta eipä tuo itsetunto ole oikein korkealla tällä hetkellä. Vituttaa ajatella että on eronnut.
Eipä tässä "muuta", johonkin oli pakko omia tuntojaan purkaa.