Naisasiat

[Tadu]

Ex meinaa entistä eli siis historiaa. Mitäs luulet kun mimmi soittelee, että lähdeppä kahaville niin juoksetko sinne kuin lammas teuraalle? Kuten fat of the land totesi, mitä kostut siitä tulevasta kaveruudesta? Onko tämä mimmi joka hylkäsi sinut toisen takia jotenkin niin huipputyyppi ja mahtava luonne, että sun on pakko hengaa sen kanssa?

Jos oikeasti rakastaa toista ja tunteet on helvetin syviä, niin miksi olisit kaveri sellaisen kanssa, jota et saa koskea, et halata, et suudella? Edelleen muistutan siitä puukosta johon juokset tuolla tahdilla.

Lisäksi onnittelen helvetin miehekkäästä toiminnasta (fb-asia), sussa on kuule miestä paljon paremmallekin daamille. Unohdat vaan tuon nössöpuolen itsestäsi dominoivana ja keskityt olemaan se oman elämäsi päättävä elin, johtokunta ja toimitusjohtaja. SINÄ johdat omaa elämääsi, ei exäs eikä kukaan muukaan. Ole toki hellä ja huomioonottava, mutta huomioi myös itsesi ensisijaisesti, elät omaa elämääsi itsellesi. Osoita kuka on pomo. Myös exällesi.

Tämän ketjun parhaita viestejä. Olisinpa itsekin tajunnut tämän muutama vuosi sitten. Peukku.

 

[orpo]

Kiitos jälleen erittäin kannustavista vastauksista ja perseellepotkimisista. En todellakaan hae tai kaipaa täältä mitään sääliä vaan kirjottelen sen takia että olo helpottais ja myöski sen takia, että tulee ulkopuolisia neuvoja, joita ei tunteet ohjaile. Eli kiitos kaikille!

Jos exä soittelis, niin en todellakaan juokse kahville. Koska niinku sanoit, fakta on se, etten pysty oleen hänen kaveri koska tiedän etten saa koskea tai tehdä mitään muutakaan mitä hänen kanssaan haluisin tehdä. Ja tämä nössöpuoli mulla on vituttanu jo pitemmän aikaa, koska ei mua ennen naiset pompotellu enkä niiden perään tässä määrin surkutellu. Tää vaan oli jotenki niin eriluokan tapaus, nii sai mut ihan sekasin?

Mennäänpä sitten vähän muuhun aiheeseen eli jotenki pitäs se lohduttaja baarista kairata, mutta vaikka tiän että ennoo pöllömmän näköinen, oon pitkä ja suhteellisen raamikas (monet naiset kehuneet ulkonäköä jne.ja tän nyt sanon ilman mitään itsekehua) niin silti aloitteiden tekeminen on helevetin vaikeaa, ku lopulta en kuitenkaan luota itteeni. Itseluottamuksen puute juontaa nuoruuteen, jolloin en ollu niitä suosittuja poikia, mutta nähtävästi vanhemmiten on tuota charmia tullu kun naisilta on kehuja tullut. Tiä sitten, että onko osa vaan lohdutusta erosta johtuen?
Kyllä se homma sitten luistaa jos nainen tekee aloitteen tai antaa edes jonku signaalin,että vois kiinnostaa. Mutta suoraan vaan juttelemaan meneminen ja jutun keksiminen ei tuu kovin luonnostaan. Toki nyt on erosta johtuen itseluottamus vielä alempana, mikä lienee ihan normaalia.

Eli nyt tulee tässäkin ketjussa tuhanteen kertaan kysytty kysymys: "oisko mitään vinkkejä?" Perus, oo oma ittesi on ihan hyvä ja siihenhän pitäis pyrkiäkki mutta tilannehan on aina jännittävä ku jotain koittaa pokata. Ja koska oon seurustellu suurimman osan aikuisiästäni, niin voiko näinki vanhana(27v.) oppia enää uusia kikkoja pirkkojen suhteen? Tyttöystävät mulla on aina ollu ulkonäöllisesti kyllä erittäin päteviä, niin jotenki ei sitten tommosen yhden illan lohduttajankaan sopisi olevan mikään hirvipyssy.

 

[Mosku]

Eli nyt tulee tässäkin ketjussa tuhanteen kertaan kysytty kysymys: "oisko mitään vinkkejä?"

Olin muutama vuosi sitten oikeastaan vastaavassa tilanteessa, ja tottakai pyörittelin samoja kysymyksiä. Ei se homma mielestäni mitään suurempaa matematiikkaa vaadi, jos olet siedettävän näköinen ja vaatetuspuoli + kampaus on kunnossa, niin totesin että ainakin omalla kohdallani parhaiten tuloksia tuli ihan tuntemattomallekin mimmille esitetyllä "No moi, mitäs sulle kuuluu" kysymyksellä. Jos nainen erkanee tilanteesta niin siihen on olemassa muitakin syitä kuin sinä, muista se. Painukoon vittuun jos ei kerran kiinnosta. Etpähän tuhlannut enempää aikaa siihen.

Mutta, Jos mimmillä yhtään kiinnostaa niin kyllä se jotain vastaa takaisin ja siinähän se keskustelu jo alkaakin. Huom. Liian kännissä et mene mitään heittämään, max. 20€ viinaan koko illan aikana. Juopotteluhommat erikseen. Ja toinen fakta, korkeintaan 2 yritystä/kuppila.. Kaikki huomaa jos olet liian tyrkyllä. Varmuuden vuoksi kannattaa selailla päivän uutiset ja vaikkkapa iltapäivälehdet siinä ekaa kaljaa nappaillessa, olet sitten ainakin vähän kartalla mitä maailmassa tapahtuu jos sattuu tulemaan jostain ajankohtaisesta asiasta juttua. Rohkeasti vain, onnistut varmasti.

 

[Kalalokki]

Mennäänpä sitten vähän muuhun aiheeseen eli jotenki pitäs se lohduttaja baarista kairata

Tässä sinun keississäsi muuhun en osaa ottaa kantaa kuin siihen, että mikäli yrittää väkisin käydä kissoja pokailemaan ja iskemään niin silloin touhu menee hyvin helposti suorittamiseksi ja tietynlainen rentous puuttuu tilanteesta. Pätee vähän kaikkiin muihinkin elämän juttuihin, että silloin kun sitä vähiten odottaa, niin se tapahtuu. Tässä esimerkissä se olkoon yhdenyönjuttu / juttu josta seuraa panosuhde / juttu josta seuraa hieno seurustelusuhde (tämä kai se on toivotuin).

Eli kun seuraavaksi lähdet kaveriporukalla baariin ja kun näet jonkun mielenkiintoisen naisen jonka kanssa mieluusti lähtisit baarista yhtämatkaa pois, niin yritä olla ajattelematta sitä että sinun on ikään kuin sanottava/tehtävä jotain kliseistä tai muuta sellaista mikä ei tunnu luonnolliselta. Silmät ja korvat kannattaa tietenkin pitää auki, ettei aivan jäädy. Kun annat asioiden mennä omalla painollaan niin se rentous ja itsevarmuuskin tulee sitten tilanteen koitettua mukaan peliin ja lopputulos tulee toivottavasti olemaan parempi.

edittiä vielä. Tuo Moskun kertoma juttu on varsin totta, että ulkonäkö kannattaa aina huolitella ennen viihteelle lähtöä. Ensivaikutelma kuitenkin on aika tärkeä näissäkin asioissa. En minäkään naisena syttyisi sellaiselle rosvoroopelle tai rentunruusulle, joka on sen näköinen että olisi katuojasta noussut eikä ole edes räkää viitsinyt pyyhkiä poskeltaan ennen yökerhoon lähtöä. Se että olet ainakin yrittänyt tehdä kampauksellesi/vaatetuksellesi yms. jotain kertoo siitä, että olet nähnyt asioiden eteen vaivaa.

 

[orpo]

Tässä sinun keississäsi muuhun en osaa ottaa kantaa kuin siihen, että mikäli yrittää väkisin käydä kissoja pokailemaan ja iskemään niin silloin touhu menee hyvin helposti suorittamiseksi ja tietynlainen rentous puuttuu tilanteesta. Pätee vähän kaikkiin muihinkin elämän juttuihin, että silloin kun sitä vähiten odottaa, niin se tapahtuu. Tässä esimerkissä se olkoon yhdenyönjuttu / juttu josta seuraa panosuhde / juttu josta seuraa hieno seurustelusuhde (tämä kai se on toivotuin).

Eli kun seuraavaksi lähdet kaveriporukalla baariin ja kun näet jonkun mielenkiintoisen naisen jonka kanssa mieluusti lähtisit baarista yhtämatkaa pois, niin yritä olla ajattelematta sitä että sinun on ikään kuin sanottava/tehtävä jotain kliseistä tai muuta sellaista mikä ei tunnu luonnolliselta. Silmät ja korvat kannattaa tietenkin pitää auki, ettei aivan jäädy. Kun annat asioiden mennä omalla painollaan niin se rentous ja itsevarmuuskin tulee sitten tilanteen koitettua mukaan peliin ja lopputulos tulee toivottavasti olemaan parempi.

edittiä vielä. Tuo Moskun kertoma juttu on varsin totta, että ulkonäkö kannattaa aina huolitella ennen viihteelle lähtöä. Ensivaikutelma kuitenkin on aika tärkeä näissäkin asioissa. En minäkään naisena syttyisi sellaiselle rosvoroopelle tai rentunruusulle, joka on sen näköinen että olisi katuojasta noussut eikä ole edes räkää viitsinyt pyyhkiä poskeltaan ennen yökerhoon lähtöä. Se että olet ainakin yrittänyt tehdä kampauksellesi/vaatetuksellesi yms. jotain kertoo siitä, että olet nähnyt asioiden eteen vaivaa.

Tuo on totta, että liika yrittäminen vaan kusee kaiken. Mutta sen tiedän jo tässä vaiheessa, että uutta seurustelusuhdetta en tähän väliin halua koska kyllä tuo exä sen verran mielessä on, etten vaan oo vielä valmis uuteen suhteeseen..niin kliseiseltä kun tää kuullostaakin.

Ja tottakai lähen siistinä baariin ja kyllä siihen tulee muutenkin kiinnitettyä huomiota, että tuskin se siitä ainakaan jää kiinni. Itsevarmuus ja aloitteen teko ovat selkeesti ne vaikeimmat asiat mun tapauksessa.

 

[mikko600]

Noh, kattoo nyt, pitäis kai uudestaan nähdä ja pian, pakkohan tuosta on jotain mätää paljastua.

Kyllä siihenkin lääkkeet löytyy, rohkeasti sitten vain lääkäriin.

 

[alwahla]

Miten voi oppia tulkitsemaan edes 10 % naisten sanattomista viesteistä?
Tuntuu niin juntilta, kun näkee tällaisia viestejä (esim. tuolta aiemmin mainitsemaltani naapurin likalta) eikä oikein tajua, että miten niihin pitäisi suhtautua ja reagoida.
Sen verran olen ymmärtänyt aiemmista kokemuksista, että kun nainen tuijottaa perääni, olen tehnyt jonkinlaisen vaikutuksen, mutta ne muut vihjeet ovat sitten täyttä kvanttifysiikkaa ainakin minulle.

 

[Snakster]

Tuntuu niin juntilta, kun näkee tällaisia viestejä (esim. tuolta aiemmin mainitsemaltani naapurin likalta) eikä oikein tajua, että miten niihin pitäisi suhtautua ja reagoida.

No niihin pitää pääsääntöisesti reagoida niin, että menee yksin pimeään huoneeseen, ottaa housut pois ja laittaa silmät kiinni. Sen enempää noita tuskin kannattaa yleensä murehtia, silkkaa narutusta koko touhu.

 

[Ameno]

Korjaa tää. Menomestoissa käymisessä ja samalla kohtuu dokailuissa pitää aina olla naiset mielessä jos tahtoo tuloksia. Tekevälle sattuu.

Tässä sinun keississäsi muuhun en osaa ottaa kantaa kuin siihen, että mikäli yrittää väkisin käydä kissoja pokailemaan ja iskemään niin silloin touhu menee hyvin helposti suorittamiseksi ja tietynlainen rentous puuttuu tilanteesta. Pätee vähän kaikkiin muihinkin elämän juttuihin, että silloin kun sitä vähiten odottaa, niin se tapahtuu. Tässä esimerkissä se olkoon yhdenyönjuttu / juttu josta seuraa panosuhde / juttu josta seuraa hieno seurustelusuhde (tämä kai se on toivotuin).

Tästä voisin kysyä, että kumminkas tämä sitten onkaan? Itselläni kun ei ole mitään koskaan tapahtunut, kun en ole mitään odottanutkaan...
Hohhoijakkaa, kun ahistaa yksinäisyys.

 

[Chiesa di Totti]

Miten voi oppia tulkitsemaan edes 10 % naisten sanattomista viesteistä?
Tuntuu niin juntilta, kun näkee tällaisia viestejä (esim. tuolta aiemmin mainitsemaltani naapurin likalta) eikä oikein tajua, että miten niihin pitäisi suhtautua ja reagoida.
Sen verran olen ymmärtänyt aiemmista kokemuksista, että kun nainen tuijottaa perääni, olen tehnyt jonkinlaisen vaikutuksen, mutta ne muut vihjeet ovat sitten täyttä kvanttifysiikkaa ainakin minulle.

Kourit persettä niin jos vetää avarilla naamalle, olet käsittänyt väärin ja jos ei, niin lakanat pelmuaa. Onko tuo nyt sitten vaikeaa, voithan toki täällä haaveilla mimmistä parikin vuotta kun poikaystävä kyntää sitä joka yö ja mimmi haaveilee turhaan teikäläisen isosta slerbasta.

Naiset on yksilöitä ja sen verran sekopäisiä, että kyllä ne vihjeet on niin tapauskohtaisia, että turha spekuloida mitään. Kokeilemalla selviää.

 

[Infamous]

Tästä voisin kysyä, että kumminkas tämä sitten onkaan? Itselläni kun ei ole mitään koskaan tapahtunut, kun en ole mitään odottanutkaan...
Hohhoijakkaa, kun ahistaa yksinäisyys.

Noh, kyllähän asia yleensä niin on, että mies sen aloitteen näissä asioissa tekee (tosin täytyy sanoa että siihen suuntaan on maailma menossa, että enenevissä määri naisiltakin tulee nykyään alotteita). Perusoletus siis kuitenkin on se, että mies tekee aloitteen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sinun tulisi kulkea baarissa mimmiltä toiselle kyselemässä, jotta heruisko. Menet baariin pitämään hauskaa, ja kun tilaisuus antaa myöden (esim. tanssilattialla tai baaritiskillä), avaat keskustelun vaikkapa yksinkertaisella "moi, mitä kuuluu?" fraasilla. Pakkeja tulee varmasti enemmän kuin onnistumisia, mutta niistä ei pidä lannistua. Eli vastauksena kysymykseesi: kultainen keskitie lienee tässäkin se oikea ratkaisu.

Pääasia että pidät itse hauskaa, silloin näytät uloskinpäin hauskalta ja mielenkiintoiselta tyypiltä.

 

[Johnny B. Goode]

En tiä mihin ketjuun kirjottais, koitan skriivata jotain tänne nyt sitten...

Mulla vaan on tilanne semmonen että kohta hajoo pää. Oon n.30v, naimisissa oleva mies ja meillä on 5kk vanha poika. Maailman ihanin poitsu, rakastan sitä aivan valtavasti. Naimisissa on oltu 5v., seurusteltu ennen sitä 2v.

Pojan syntymän jälkeen muijasta on tullu mua kohtaan tosi välinpitämätön, eipä sillä, niin varmaan mustakin sitä kohtaan. Se akka vaan on ottanu elämäntehtäväkseen mulle vittuilun. Juan liikaa, astiat on väärin kaapissa, auto on parkkeerattu väärin... jne.

Mä painan pitkää päivää töissä että sais sen verran säästöön että ehkä joskus vois päästä toteuttaan haaveitaan... Vitut, kanojen perseeeseen nekin hilut menee...

En tiä miks kirjottelen tänne... Toisaalta, kelle muullekaan tilittäsin, kun oon kuulemma sisäänpäin vetäytyvä mulkku.

 

[kharon]

Mulla vaan on tilanne semmonen että kohta hajoo pää.

Minulla ei ole lapisia, enkä ole koskaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, joten en todennäköisesti tiedä mistä puhun. Ulkopuolinen näkemys on kuitenkin yleensä ihan toimiva juttu.

Teillä on nyt 7 yhteistä vuotta takana, käsittääkseni aikaisemmin mennyt hyvin. Olet 30-vuotias ja rouva varmaan lähellä samoja ikiä, eli pikkuhiljaa aletaan olla aikuisia. Lapsikin mukaan kuvioihin, niin lähtökohta on hieman eri kuin seurustelunne alkuaikoina.

Tekstistäsikin voi päätellä, että lapsi on se teidän elämän keskipiste juuri nyt. Vaimosi on varmasti väsynyt, sillä pienen lapsen huolehtimen on ympärivuorokautista työtä ja rankkaa vaikka kuinka rakastaisi ja nauttisi lapsen kanssa olosta. Sinä taas teet puheittesi mukaan paljon työtä, jotta rahaa säästyisi. Kaikki kuitenkin menee ja sekin turhauttaa.

Eli sana jota haen, on turhautuminen. Kun vituttaa, niin keneen muuhun sitä purkaa, kuin siihen joka on samassa tilanteessa? Helppo kohde ja varmasti "idiootti"-sanat pääsevät tasaisin väliajoin molempien suusta.

Mikä tuohon nyt on lääke? Mielestäni ero ei tule tässä vaiheessa kysymykseenkään. Tuossa on vielä kaikki korjattavissa ja tämä voi osottautua vain mustaksi kaudeksi pitkässä suhteessa. Jokaiseen pitkään parisuhteeseen kuuluu näitä.

Keskustelu tuohon lienee ainut lääke. Kerro myös vaimollesi miltä sinusta tuntuu. Ota huomioon, että hänellä on varmasti myös vaikea olla. Älkää lähtekö liikkeelle siitä, että teidän pitää olla yhdessä lapsen takia. Lähtekää liikkeelle siitä, että haluatte olla yhdessä ja onnellisia.

Jos keskenään keskustelu ei onnistu, kokeilkaa keksustelua ammattilaisen johdattelemana. Käsittääkseni tuoreille vanhemmille näitä palveljua hanakkaasti ollaan tarjoamassa, ja uskon että näitä tilanteita ammattilaisilla tulee vastaan päivittäin.

 

[tant gredulin]

Pojan syntymän jälkeen muijasta on tullu mua kohtaan tosi välinpitämätön, eipä sillä, niin varmaan mustakin sitä kohtaan. Se akka vaan on ottanu elämäntehtäväkseen mulle vittuilun. Juan liikaa, astiat on väärin kaapissa, auto on parkkeerattu väärin... jne.

Osaatko kuvitella miltä tuntuisi palata vaikka puberteettiin takaisin yhtäkkiä aikuisten vuosien jälkeen? Siinä moni ihmettelee 'mikä hemmetti mua oikein vaivaa?' :)

Naisten hormonitoiminta on kohtuullisessa kuohussa a) raskauden ajan ja b) synnytyksen jälkeen vielä melkoisen pätkän. Se myös ohjaa huolehtimaan ensisijaisesti jälkeläisen tarpeista. Myös synnytyksen jälkeinen masennus on mahdollinen.

Jos tuossa vaiheessa osaat ottaa tilanteen oikein, se palkitsee varmasti pitemmällä aikavälillä. Daami on kuitenkin rykäissyt sulle jälkeläisen, joka sekään ei mikään piknik ole. Juttele, pidä hyvänä, kysy voitko auttaa, tarjoa vaikka vapaailta lapsenhoidosta.

 

[fat of the land]

Eikö se ole aika klassinen parisuhteen koetinkivi tuo lapsien saanti? Kahdesta kun tulee kolme ja sama käytettävissä oleva aika jaetaan siten, että se pienin on tärkein. Moni mies erityisesti kokee hylkäämisen tunnetta siitä kun nainen hoitaa lasta ja nainen taas yksinäisyyttä siitä kun lapsi täyttää elämän.

Nimenomaan se turhautuminen on varmaan hyvä sana kuvaamaan molempien oloa. Eikä tosiaan synnytyksen jälkeinen masennus mikään poissuljettu asia ole. Jos se perhe nyt on tuossa muodossaan ollut kasassa 5kk, niin ei kannata ihan sillä perusteella laittaa hommaa poikki, että nyt on asiat päin persettä.
Ja se 7 vuotta yhdessä tarkoittaa minun kirjoissani sitä, että molemmat on sen velkaa, että homma laitetaan toimimaan.

Yrittäkää puhua yhdessä ja jos ei kahdestaan onnistu, niin sitten ulkopuolista apua avaamaan niitä solmuja. Sitä ihanaa lasta kannattaa kasvattaa mielummin kahdestaan saman katon alta ja hyvässä ilmapiirissä kuin erikseen, eri osoitteesta ja huonossa ilmapiirissä. Mutta ei se niinkään voi jatkua, että kotona on huono ilmapiiri.

Joskus oli haastateltu radiossa suomen pisimpään naimisissa ollutta paria, olisiko se ollut 80 vuotishääpäivänä. Naiselta kysyttiin mikä on pitkän suhteen salaisuus, niin se meni jotakuinkin näin:
"kumpikaan ei ole lakannut rakastamasta toista samaan aikaan"

 

[JypFabu]

Juttele, pidä hyvänä, kysy voitko auttaa, tarjoa vaikka vapaailta lapsenhoidosta.

Hieno kirjoitus kaikenkaikkiaan, niinkuin Fat of the... myöskin tuossa alempana. Lapsentulo väistämättä muuttaa koko perheen tähtikuviot uuteen konjunktioon ja sopeutuminen ottaa aikansa molemmin puolin. Sen verran itsekoettua referoisin, että keskity sinäkin lapseen intensiteetillä, Enkä nyt lainkaan edes rivien välissä viestitä, että olisit harrastanut minkäänmoista laiminlyöntiä. Sulla kun työ vie valtavasti aikaa perheeltä, minkäs sille voi. Keskustele vaikka vaimosi kanssa, että mitä jos se lähtisi kavereineen rimpsalle aina välillä, että saisit sinäkin rauhassa ihan kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa.

Ota huomioon myös, että siinä missä sinä raadat niska limassa leipää torppaan, myös vaimollasi on joka hetkeksi askaretta ja kun on vauvan kanssa kahdestaan käytännössä sen 24/7 vailla aikuista juttuseuraa, kun olet työkuvioissa paljon. Oman vapaan lisäksi juttele vaimosi kanssa, josko jollain järjestelyllä saisitte aikaan ihan kaksistaan vaikka leffaillan ja vaikka hyvää ruokaa ravintelissa. Unohda hetkeksi petipuuhapuoli ja keskity hellittelemään vaimoasi muilla tavoin, se (edes tuntematta) varmasti ansaitsee sen. Tällä toiminnalla ainakin omalla kohdalla se petipuolikin aikanaan toimi kun junan vessa. Arkipäivän stoalaisesta kohtaamisestakaan ei ole mitään haittaa, kun lienet ainoa vertainen, jolle hän omaa turhautumistaan voi purkaa, meilläkin oli aina hirvee katastrofi käsillä kaikista pikkuasioista ja voi sitä murusten määrää, jotka minä hänen kiusakseen levittelin muka tahallaan sinne tänne(ruokapöytäkin piti pyyhkiä heti sen jälkeen kun olin pyyhkinyt, en kuulemma osannut mitään), tiskivuorollani oli astiat muka väärillä paikoilla ja haarukat sikin sokin. Mutta sellaista se on. Aika auttaa ja varmaan helpottaa, kun olet kärsivällinen. Mitään eroja älä edes pohdi, vuoristorata on vasta alkumetreillä, eikä siitä kyydistä kannata jäädä pois.

 

[Tykki]

Juan liikaa, astiat on väärin kaapissa, auto on parkkeerattu väärin... jne.

Tuo on varmaan aika yleistä monessakin perheessä kun eka lapsi astuu kuvaan. On just noin kuin yllä on kirjoitettu, että kun lapsen äiti ympärivuorokautisesti kiinni pikkuihmisestä huolehtimisessa ja muille aikuiskontakteille ei ole aikaa saatika mahdollisuuksia, ei ole ihmekään että seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Siinä ei paljon ymmärrystä miehelle heru. Päin vastoin, äidin odotukset ja vaatimukset miehen toiminnalle kasvavat. Hän ei halunne pienen lapsen lisäksi 'isoa lasta', jonka perään pitää katsoa ja joka aiheuttaa vähässäkään määrin hänelle lisävaivaa. Sen sijaan hän odottaa, että kun tulet vihdoin töistä kotiin, hän itse voisi hiukan huokaista kun sinä hoidat lasta hetken.

Tuntuu tietysti epäoikeudenmukaiselta, että sinun pitäisi pitkän työpäivän jälkeen vielä jaksaa venyä kotonakin. Valitettavasti vanhempana ei voi vain nauttia lapsen tuomista onnentunteista. Hyvä puoli asiassa on se, että vaihe menee kyllä pikkuhiljaa ohi sitämukaa kun lapsi kasvaa. Tsemppiä!

 

[tutzba]

Juttelin tänään tytön kanssa, jonka ex-poikaystävä oli poistanut hänet FB:sta ja nyt tyttö oli hiukan hämillään. On tämä pieni maailma...

 

[orpo]

Juttelin tänään tytön kanssa, jonka ex-poikaystävä oli poistanut hänet FB:sta ja nyt tyttö oli hiukan hämillään. On tämä pieni maailma...

Saako nyt kysyä, että mistä päin maailmaa?

 

[Prof. Puck]

.. Mulla vaan on tilanne semmonen että kohta hajoo pää. Oon n.30v, naimisissa oleva mies ja meillä on 5kk vanha poika...

Pojan syntymän jälkeen muijasta on tullu mua kohtaan tosi välinpitämätön, eipä sillä, niin varmaan mustakin sitä kohtaan...

Hyviä neuvoja sulle on tänne jo annettu, mutta yritä hyvä mies järjestää kaikin tavoin myös kahdenkeskeistä aikaa vaimosi kanssa. Niin huonoa tilannetta ei olekaan, etteikö jostain olisi mahdollisuus saada järjestettyä lastenhoitoapua edes kerta viikkoon. Isovanhemmat, sukulaiset, tuttavat, naapurin luotettava opiskelijatyttö, mannerheiminlastensuojeluliiton lastenhoitopalvelu jne.. mitä niitä nyt kaikkia onkaan? Ottakaa vaimosi kanssa selvää, onko asuinkaupungissanne jotain lapsiparkkia leikkipuistoissa tms, jonne lapsen voisi viedä arkena muutaman kerran viikossa pariksi tunniksi päiväsaikaan hoitoon, jolloin vaimosi saisi kallisarvoista vapaa-aikaa keskellä päivää hoitaa myös omia asioita.

Jo se, että otat näitä kaikkia asioita esille ja yhdessä pyritte löytämään helpotusta hänen 24/7 arkeen osoittaa vaimollesi, että sinä välität ja jo pelkästään sillä on iso vaikutus, vaikkei hän sitä osaisi alkuun edes sanoiksi pukea!

Itse järjestin esikoisen synnyttyä kotisiivouksen vaimolle synttärilahjaksi. Ei ehkä juuri sillä hetkellä kaikkein romanttisin lahja, mutta iloa se antoi koko vuoden enemmän kuin mikään muu lahja olisi voinut antaa. Meillä siis kävi kaksi kertaa kuukaudessa (enempään ei tuolloin ollut varaa...) siivooja lauantaisin laittamassa kodin siistiksi sillä aikaa, kun me lähdimme (joskus perheenä ja joskus vaimon kanssa kahdestaan jos saatiin järjestettyä lastenhoito samaan aikaan) puuhaamaan jotain mielekkäämpää. Vaimolle se oli ikäänkuin tupla-voitto. Ensinnäkin hän pääsi irtaantumaan kodin arjesta ja toiseksi koti oli puhdas ja järjestyksessä sinne palattuamme. Vaimon onnen määrää oli puhtaaseen kotiin palattuamme vaikea pukea sanoiksi!

Toinen mitä muutaman kerran teimme (tämä oli vaimon ehdotus, ei olisi itselle tullut edes mieleen...), oli (kahdenkeskeistä aikaa saadessamme) mennä hotelliin yöksi. Hauska ilta päättyi seuraavana aamuna siihen, kun aamupala kannettiin sänkyyn. Tuntuihan se kieltämättä alkuun hiukan dorkalta olla hotellissa muutaman kilometrin päässä kotoa, mutta kun vaimo siitä tykkäsi, niin mikä ettei. Kai sekin oli hänelle sellainen mini-irtiotto arjesta, kun varsinaiseen lomaan ei aina ollut mahdollisuutta?

Kyllä niitä ratkaisuja on, älä nyt hyvä mies ainakaan luovuttamaan ala. Ja joo, kuten jo neuvottu on, yritä järjestää 'yhteistä aikaa' myös lapsesi kanssa. Se on melkein ihan sama, mitä se on, kunhan vaimosi saa päivittäin edes lyhyen hetken vapaata lapsesta. Minä käytin meidän taaperoita heidän ollessaan pieniä pitkillä kärry-kävelylenkeillä töiden jälkeen. Joskus lapset nukkuivat koko kävelylenkin ajan ja eipä musta paljon seuraa silloin ollut, noin niinkuin yhteisen ajan merkeissä. Joskus olivat hereillä ja siellä pihalla sitten yhdessä ihmeteltiin maailman menoa. Tuli siinä samalla hoidettua hiukan omaa kuntoiluakin hyötyliikunnan merkeissä. Kävelin tuolloin varmasti 50km viikossa rattaita työntäen...

Lasten kanssa (ainakin näin miehen näkökulmasta) jokainen vuosi on puolet parempi kuin edellinen. Eli kyllä se helpottaa, tsemppiä!

 

[Nume]

Juttelin tänään tytön kanssa, jonka ex-poikaystävä oli poistanut hänet FB:sta ja nyt tyttö oli hiukan hämillään. On tämä pieni maailma...

Liittyykö tämä siis nyt jatkoaikaan? Tai tuosta viimeisestä lauseesta niin päättelin. Nimimerkki, omakin sydän pomppasi.

 

[thego]

Jos ny jotain raapustelis vaik omaksi iloksi. Nyt nainen pelkäs et miten mie jaksan kun haluaisin selvästi edetä nopeammin kuin hän. Yritin siinä sit selittää et mulla järki ja tunteet menee ihan eri ratoja ja vaik tunteet jotain sanoo niin järki on kuitenki se mitä pitäis kuunnella. Vaikka en sitä aina kuuntelekaan. Eli siis tää on oikeasti ja järjellä ajateltuna just hyvä tahti, ei vaan pitäis välittää niistä tunteista.

Toinen mikä nyt tuli ihan puskista tänään et nainen epäilee olevansa vaan laastari mun exän jäljiltä. Hienosti tuli tekstarilla tämäkin kysymys.. en hirveesti arvosta et tälläsiä asioita pitää käydä läpi jollain tekstarilla, facebookilla tms. Ois ihan hienoa jos vois silloin jutella ja kertoa kaikki mielen päällä olevat asiat ku ollaan kasvotusten. No vannoin sille ettei oo mikään laastari ja oon siitä exästä päässy jo aikaa sit yli. Mikä on yllättävää kyllä ihan totta tässä tapauksessa.

Nyt ei olla muutamaan päivään nähty niin on ollu vähän aikaa miettiä näitä asioita, ehkä liikaaki.. Lähinnä nyt mielessä pyörii et onko tää sittenkään sopiva nainen tälläselle huomionkipeälle ja jossain määrin epävarmalle ihmiselle. Tarttis ennemminki sellasen naisen joka ois valmiimpi sitoutumaan ja muutenki ilmasis tunteitaan vähän paremmin ja useammin. Saas nyt nähdä mitä tästä tulee..

 

[Cover]

koko teksi..

Nojoo, vähän samat ajatukset mulla omista asioista. Rakastan tyttöystävääni todella, todella, todella paljon, meillä on helvetin hauskaa lähes aina, mutta sitten taas vastapainoksi hyvin usein saadaan kina pienistä asioista, lähes turhanpäiväisistä. Monesti se johtuu molemminpuolisesta mustasukkaisuudesta. Minua ärsyttää tyttöystäväni exä, joka tulee kokoajan juttelemaan tyttöystäväni kanssa fb:ssä ja kuviin ym, ja välillä ne jutut on sellaisia, että ihan kuin hän olettaisi että heillä oisi jotain, olen tätä kysynyt tyttöystävältäni, ja saanut vastauksen että hän rakastaa vain minua. Tämähän ei varsinaisesti tyttöystäväni vika ole, vaan minun, koska olen tästä niin mustasukkainen, enkä tiedä mistä se johtuu, ajattelen liikaa ehkä asioita, liian pitkälle, alan värittämään tarinan omilla väreillä, ja yhtäkkiä aivoni ajattelevat kaikkea, vaikka puolet siitä on omaa kuvitelmaani, niin se saa ajatukseni päässä pyörimään sanoilla, "mitä jos..?"

Tyttöystäväni on myös mustasukkainen joistain asioista, ja suuttuu helposti pikku jutuista, hän kyllä ilostuu yhtä nopeasti kuin suuttuu, se on ehkä se asia mikä minua eniten ärsyttää, että suututaan pienistä asioista, monesti minulle, josta minä taas ajattelen että "mitäs mä nyt tein" ja sitten 5sekunnin päästä hän on ok, ja kysyy että "no mikäs sulla nyt on".

Tämä on ehkä ollut haastavin suhde minulle, tai ainakin ollaan kinasteltu eniten, mutta silti musta tuntuu ensimmäistä kertaa, että tää voisi olla se oikea mulle, se jonka kanssa elää. Mulla vaan pyörii päässä ajatukset että loppuuko nämä kinastelut koskaan? Vaatiiko se vaan molemminpuolisen "mielirauhan", ja milloinkohan sellaisen saisi, ollaan seurusteltu nyt 5kuukautta, ja jossemme ole päivään tekemisissä, tulee kaipuu oman kullan luokse, niin minulla, kuin hänelläkin.


Eniten minua ärsyttää kuitenkin tämä oma mustasukkaisuus, ja vinkkejä miten siitä voisi päästä eroon, tai ainakin lieventää sitä. Olen yrittänyt olla hiljaa, ja leikkiä että kaikki on okei, vaikka mua ärsyttää tosi paljon, muttei se onnistu, koska tyttöystäväni kyllä huomaa kun mulla ei kaikki oo hyvin.

Olen myös pohtinut, että onko kyse siitä etten voi luottaa häneen (kerran kusettanut mua, siitä kirjoitin tänne joskus), vaikka olen hänelle anteeksi antanut, enkä siitä kanna kaunaa, mutta onko mulla alitajuntaisesti joku pieni epäluottamus tms? Luotan kuitenkin häneen ajatuksissani, ajattelen ettei hän pettäisi minua missään nimessä selkäni takana, taino ei oikeastaan pettäisi, mutta mitään "virittelisi", en uskokkaan että kyse olisi sillätavalla pettämisestä, vaan vähän sellaisesta "suhteiden virityksistä", tai ns. "vararenkaan" kunnossapitämisestä, jossa en halua olla mukana.

Suhteemme siis käytännössä toimii ja elää, mutta jos olen näin mustasukkainen jatkossakin, sitä en jaksa minä itse, eikä tyttöystäväkään..

Hän on sanonut minulle, että hän ei jaksa sitä, että minä suutun hänelle tollasista asioista ja olen niin mustasukkainen hänelle, johon olen vastannut, etten tee sitä tahallaan, enkä sille toistaseks mitään voi. Etten mä hänen mieltään tahallaan pahoita, vaikka se siltä voi tuntuakkin.


Suurin kysymys mulla kuitenkin on se, että kuinka voisin päästä omasta mustasukkaisuudesta eroon, tyttöystäväni ei oikeastaan mitään ole tehnyt mistä minun pitäisi olla mustasukkanen, minä vain olen, ja se ärsyttää niin minua, kuin tyttöystäväänikin..

 

[John Copter]

Tää vois oikein hyvin sopia tyhmiin tai sekalaisiin kysymyksiinkin mutta kysytään täältä:
Onko kellään mitään hyvää keinoa puumien karkoittamiseen? Hermo loppu.

Itse itseäni lainaten. Ja kävis myös vitutusketjuun...

Nyt on puumat karkotettu, mutta tilalle on tullut yh-äidit. Ei siis mitkään vanhat haahkat joiden tyttäriä laittaisin mielummin, vaan nää on tämmösiä 20-30 vuotiaita, toista ja joku kolmatta kierrosta käyviä munahaukkoja.
Näitä tulee oikeelta ja vasemmalta, kaverit koittaa järkätä treffejä yhden ja toisen kanssa. Baarissa tullaan utelemaan sosiaalista statusta ja fb:ssä lähestytään osa suoraan, osa varovaisemmin.
Kyllä sitä voisi lähteä varaisäksi jollekin 4-vuotiaalle Justukselle jos äiti olisi sitä luokkaa että sen voisi viedä näytille muuallekin kuin rasvaimuklinikalle.

Sitten valitetaan kun lapsi pilaa sosiaalisen elämän eikä oikein elämässä ole muuta kuin työ, lapsi ja se vaaleanpunainen dildo yöpöydän laatikossa. Vittu, olisivat miettineet tota silloin kun makasivat alasti jonkun vittumarkon Corollan takapenkillä siideripäissään siemennetävänä, niin nyt voisi asiat olla toisin.

En mä ole mikään sosiaalitoimisto.

 

[Metukka]

No niin. Nyt tuli sitten 20-vuotinen parisuhde (2 lasta, 13 vuotta naimisissa) päätökseen. Olo on karmiva. Itse olisin halunnut jatkaa, mutta puolisolta tuli tyly ilmoitus että rakkautta ei hänen suunnassa enää ole eikä missään feikissä haluaa elää. Olihan tuo osittain kevään aikana aistittavissa, mutta koko ajan on puhuttu että katsotaan tilanne uudelleen jonkun vuoden päästä kun lapset ovat isompia ja omillaan. Ja on kuitenkin moneen kertaan sanonut ettei tee mitään hätiköityä ettei tule kenellekään mitää taloudellisia ongelmia kuten nyt tapahtuu. Lupaili myös erinäisiä tulevaisuuteen liittyviä asioita sekä sanonut edelleen omaavansa rakkaudellisia tunteita minua kohtaan.

Tuli lauantaina reissusta siskonsa ja muutaman kaverinsa kanssa jossa myöhemmin ilmeni näiden ansiokkaasti kompanneen häntä jättämään mies (yleensä ne vaimojen siskot ovat tällaisissa tapauksissa pahimpia niljakkeita). Näin heti ettei kaikki ole kunnossa ja sieltähän se sitten illalla tuli - tämä oli tässä, en rakasta sinua ja hirveät loukkaukset, uhkaukset ja solvaukset päälle. Nyt tuntuu siltä kuin kroppa revitty kahtia. Uusi työ alkanut joka pitäisi pystyä hoitamaan 110% draivilla, jonka hänkin hyvin tietää, mutta mikään muu ei pyöri mielessä kuin tämä. Viikko sitten järjestin hänelle elämänsä juhlat kun täytti pyöreitä vuosia ja joista oli haltioituneena - nyt on kaikki ohitse. Jäljellä vain tuska, riitely ja huoli niin henkisestä kuin taloudellisesta selviämisestä. Minä jään lasten kanssa asumaan, kun hän haluaa omien sanojensa mukaan "oman elämänsä takaisin". Viime yönä otin kaksi Tenoxia, että pystyisin nukkumaan. 4 tuntia sain nukuttua ja sitten heräsin lohduttomaan epätoivoon.

Vähän päivitystä omaan tilanteeseen.
Viimeinen kuukausi on ollut yhtä helvettiä. Menin neljä viikkoa 0-3 tunnin yöunilla. Ravasin eri lääkäreillä joilta sain rauhottavia ja unilääkkeitä vaan mikään ei auttanut. Tilanne kärjistyi siihen, että minut vietiin töistä lääkärille ja olen nyt sairauslomalla. Olin lähes psykoosissa. Sain yötä vasten otettavia masennuslääkkeitä joiden avulla olen pystynyt nyt paremmin nukkumaan. Aamut on pahoja - ei pääse millään ylös sängystä.

Muutto oli viikko sitten. Asun nyt lasten kanssa taakkana iso asuntolaina. Olen ollut tässä yksin monta päivää, kun lapset ovat molemmat reissussa. Synkkää on tämä yksinäisyys ja asiat jankkaa koko ajan mielessä. Järjetön ikävä exää joka kohtelee mua halveksivasti ja käyttää hyväksi tunteitani, mutta minkäs teet tunteille. Autoin häntä muutossa mikä on ihan älytöntä siis auttaa häntä jättämään minut. Tuo loukkaa ja haukkuu minua jatkuvasti, kun matelen ja itkin hänen edessään useita kertoja. Mitä heikompana olen sitä enemmän tulee halveksuntaa. Hän on satuttanut ja vahingoittanut minua aivan järjettömän paljon ja silti yritän roikkua hänessä. En ymmärrä miksi näin monen vuoden jälkeen tuo ihminen haluaa vain pahaa minulle ja loukata. Olen niin vitun heikkona enkä pysty ryhdistäytymään. Nytkin tuo lähti kavereittensa kanssa moneksi päiväksi bilettää muualle eikä suostu edes vastaamaan mulle milloin tulee, kun pitäisi vielä yhteisiä asioita hoitaa. Siinä missä meikäläinen on henkisesti ja fyysisesti (painoa pudonnut 8kg kuukaudessa) täysin loppu, tuo exä juhlii kuin viimeistä päivää ja elää uutta nuoruutta. Mun itsetunto on täysin nollassa kaiken tuon häneltä tulleen ryöpytyksen ja alistamisen jäljiltä. Mikään ei kiinnosta, ei tunnu miltään eikä mikään muu pyöri mielessä. Oikeastaan ainoa mitä odotan on se musertava hetki, kun kuulen hänen löytäneen uuden miehen.

Pyörähdin eilen illalla stadissa, mutta olin kuin horkassa. Kukaan muu ihminen ei kiinnosta, näen ja kuvittelen hänet joka paikassa.
Miten tästä pääsee yli? Kaikki sanoo, että se kestää vuosia. Kuulostaa lohduttomalta. Pahinta vielä, että exä jäi samalle paikkakunnalle asumaan joten joudun näkemään ja kuulemaan häntä vielä pitkään - roikun ikäänkuin löysässä hirressä. Olen ajatellut hakea jotain laastarisuhdetta, mutta muut naiset ei kiinnosta. Vertaan vaan kaikkia häneen eikä minulla ole tässä tilassa edes mitään annettavaa kenellekään.
Tässä tulee pahimmillaan Mika Myllylän kohtalo mieleen. Onneksi en ole alkanut juomaan - enkä aiokaan.