Tämä on kyllä monella tapaa Jatkoajan hienoin ketju, välillä täällä saa nauraa vedet silmissä (vaikkei ehkä pitäisi) ja välillä taas näkee aika ahdistunutta tekstiä, jonka voi myötäelää ja näkee paljon sitä samaa mitä itse on joskus kokenut noilla pelikentillä.
Pari ajatusta helpottamaan tai lisäämään ahdistusta parisuhteiden maailmasta:
Meidän länsimainen ihmiskäsitys on väärällään tarinaa yhdestä ja oikeasta ihmisestä ja siitä kuinka jokaiselle on olemassa se sopiva toinen puolisko joka täyttää.
Kyseessähän on illuusio, koska se ei vain mene niin. Kaikki jotka ovat olleet pidemmässä suhteessa tietää varmasti varsin hyvin sen, että jokainen parisuhde muodostaa oman kulttuurinsa. Oman huumorin, mitä kukaan ei tajua, yhteiset haaveet, arvot ja elämänkatsomuksen, omat säännöt ja tavan toimia. Monesti vain unohtuu se, että se omanlainen kulttuuri joka kaiken mennessä hyvin tai ihan hyvin pohjautuu ihan samaan fiilikseen kuin kaikissa muissakin aiemmissa suhteissa.
Eli rakkauteen, sitä sen kummemmin erittelemättä hyppään suoraan siihen vaiheeseen joka päättyy aina astioiden jakamiseen ja sohvan sahaamiseen. Eli tottumiseen, ripustautumiseen ja omalla painollaan (kohti ojaa menemiseen). Eli jossain vaiheessa (jonka huomaa yleensä aivan liian myöhään) eroon päättyneet suhteet liukuu siihen tilanteeseen, jossa aletaan hitaasti kasvamaan erilleen.
Periaatteessa eroamiseen on olemassa neljä eri tapaa:
-Ryssiminen: Jompi kumpi ryssii konkreettisesti koko homman
-Havahtuminen: Jompi kumpi tai molemmat tajuaa, että yhdessä ei edes pitäisi olla
-Eroon kasvaminen: Jompi kumpi tai molemmat kasvaa eroon siitä kuvasta mikä on ollut voimassa ja voimissaan suhteen ollessa voimissaan
-Eroon työntäminen: Jompi kumpi tai molemmat työntää tajuamatta tai tajuten toisen tai itsensä ulos suhteesta
Ryssiminen on helposti selitettävissä ja käsiteltävissä oleva asia, pettäjän pitäisi itse tajuta munanneensa ja petetyn on helppo tajuta, että kumppani on sika tai sikatar.
Havahtumisessa (joka toivottavasti tapahtuu mahdollisimman aikaisin) suunnataan joskus yhteisellä päätöksellä eri laduille tai sitten toinen jää loukatuksi. Täällä tavatuista vuodatuksista suurin osa taitaa olla juuri tätä.
Eroon kasvetaan tietyissä sykleissä, jossainhan puhutaan pyöreästi 7 vuoden välein tapahtuvilla ihmisen muutoksilla. (Syntymä-kouluun meno-murrosikä-nuori aikuinen-vajaa 30-reilu 30- neljänkympin kriisi-viidenkympin villitys-eläkeiän odotus-eläkeiän alku)
Joten näitä nivelvaiheen eroja tulee aina aika reippaasti, pari joka aloittaa yhteisen taipaleen parikymppisenä kaatuu siihen että toinen haluaa perhettä ja toinen persettä, perustetut perheet kaatuu siihen, että purjehtiminen kiinnostaa äijää enemmän kuin muksut ja nainen haluaisi mielummin nähdä kämpässä kukkia kuin likaisia sukkia.
Missä vaiheessa tahansa voi työntää ihmisen ulos elämästään tai itsensä, trust me i know. Melkeinpä minkä tahansa suhteen voi pitää kasassa jos vain haluaa, siis jos kyseessä ei ole se johon on havahduttu tai sellainen joka ryssii. Se vaati vain sen, ettei enää kiinnosta. Jokainen normaalilla älyllä ja silmillä varustettu ihminen tunnistaa puolisonsa pahan olon ja jos sen jättää toistuvasti huomiotta päättyy se siihen, että tarpeeksi vahva ihminen pakkaa kamansa, heikompi antaa jonkun syyn että jätetään ja heikoin jää kitumaan samaan suhteeseen vuosiksi.
(Mikä tahansa) suhde voi siis kestää tai hajota, kyse on vain siitä miten se tapahtuu. Neuvona siihen miten saa homman toimimaan on rehellisyys, avoimuus ja arvostus. Kyky puhua, pyytää anteeksi, kiittää hyvästä ja muistaa kertoa että rakastaa vaikkei se juuri silloin tunnu siltä. Muistaa olla kärsivällinen ja tajuta se, että iso kuva ratkaisee enemmän kuin pikkuasiat ja muistaa olla samalla niin tarkka että tajuaa ison kuvan muodostuvan pienistä asioista.
Sillä tapaa ei huomaa sitä seitsemän vuoden sykliä, koska silloin kasvetaan yhdessä. Ei kriisiydytä ainakaan siihen mikä parisuhteen sisältä tulee.
Kannattaa kanssa muistaa se, että näitä asioita pitää opetella ja valitettavasti kantapäänkin kautta. Ihmissuhteiden yhtälön arvaamattomuus pitää hyväksyä ja tajuta se, että arvaamattomuuteen voi vaikuttaa omalla toiminnalla ja hyvällä valinnalla.
Toinen teoria parisuhteen kestosta on se, että se on myös verrannollista ihmisten ikään. Teininen suhteet kestää päivästä puoleen vuotta ja siinä iässä kasiluokan syksy on yhtä iso aika kuin lukiolaisen abivuosi. Parikymppisen baarivuodet kestää saman verran kuin ensimmäisen lapsen suunnittelu, odotus, syntymä ja hoitovapaa.
Siksi se tunne on ihan yhtä tuskallista ja todellista kun teini itkee tyynyynsä kolmea viikkoa, tai kun parikymppinen tekee sille yhteiselle kodille loppusiivousta. Se on suhteellista, ei aina ansaittua, eikä kasvata ellei sen anna kasvattaa, eikä todellakaan tapa, vaikkei sitä vahvistumista huomaisikaan.
