Ihan pikku neuvona sanon jokaiselle, joka on omassa suhteessa jollakin tavalla "enemmän antavana" (henkisenä tukena toisen vaikeuksissa, taloudellinen tuki jne.) osapuolena: Ole sinut asian kanssa tai lähde kiitämään! Opettele tuntemaan itsesi, jotta tiedät, mikä sinusta itsestäsi tuntuu siipeilyltä ja minkä taas teet rakkaudesta toista osapuolta kohtaan yhteisen hyvän eteen. Käsittele nämä asiat "valmiiksi" jo suhteen aikana, puutu epäkohtiin ja elä elämääsi. Jos suhde joskus loppuu, silloin on ihan riittävästi muitakin murheita kuin sen miettiminen, käytettiinkö sinua hyväksi tai toisen tarkoitusperien kyseenalaistaminen. Ei ole mitenkään pirun maalaamista seinille, jos miettii, mitä sitten, jos toinen lähtee huomenna lätkimään. Vähän saman tyylinen asia kuin avioehto, tosin ilman ylöskirjaamisia ja vain omassa päässäsi tapahtuvaa funtsimista.
Ihmisiä on monenlaisia ja hyväksikäyttäjiäkin on ilmeisen paljon. Tässäkin kohdassa hyvä itsetunto ja itsetuntemus ovat isossa roolissa. Älä edes suurimman rakastumisen huumassa anna toiselle sellaisia avaimia omaan elämääsi, missä ajaudut tilanteeseen, missä sinua käytetään selkeästi hyväksi.
Olen taipuvainen uskomaan, että suurin osa ihmisistä ryhtyy suhteeseen tunnepohjalta. Koska on ihastunut toiseen. Ajan kanssa suhde syvenee rakkaudeksi, yleensä. Jos et ole suhteen aikana yleisesti ottaen kokenut tulleesi hyväksikäytetyksi, luultavasti tunne on oikea. Surun ja vihan hetkellä ajatukset muuttuvat usein päinvastaisiksi ja ajatukset alkavat pyöriä asioissa, jotka eivät lopulta ole kovinkaan olennaisia. Toki suhteen loppuvaiheessa usein mukaan tulee toisestakin ihmisestä piirteitä, joista ei pidä, mutta ei se yleensä anna aihetta koko suhteen tai toisen ihmisen tunteiden kyseenalaistamiseen.
Kannattaa elää tässä hetkessä, mutta kuitenkin miettiä, miten itse mahdollisesti kokisi asiat, jos ero tulisi tunnin päästä. Mikä olisi päällimmäinen tunne? "Muija oli vittu mun kanssa vaan rahasta!"?, "Se ei koskaan oikeasti välittänyt musta!" vai kenties "Tietyn aikaa oli kivaa, mutta sitten tapahtui jotain."? Mun on vaikea kuvitella, että täälläkään olisi kovinkaan montaa miestä, jotka ihan aidosti ovat niin rikkaita, että se taloudellinen osuus olisi jotenkin hyvinkin merkittävä. Jos on tehty yhteinen päätös, että esim. opintojen aikana toinen vastaa pääosin taloudellisista asioista, päätös on tehty yhdessä. Kannattaa aina kuitenkin muistaa, että sellaista taetta kukaan ei voi antaa, että yhdessä ollaan 100% varmasti esim. kahden vuoden päästä. Tai voidaan toki (pl. kuolema), mutta itse perustan näkemykseni aina siihen, että suhteessa ollaan siksi, että siinä halutaan olla. Siis rakkaudesta toista ihmistä kohtaan. Toki toista voi rakastaa, mutta miehen ja naisen välinen rakkaus tarvitsee todella toimiakseen muunkinlaista rakkautta kuin lämpimät fiilikset ja välittämisen. Ja joskus käy niin, että tunteet kuolevat. Se on surullista ja valitettavaa, mutta kuitenkin inhimmillistä. En haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei pohjimmiltaan halua olla mun kanssani. Ainakaan kovinkaan pitkään. Tilapäistä "Mä en kestä tota muijaa"-fiilistä ei lasketa. Asioista voi kuitenkin aina sopia järkevästi ja toiselle ihmiselle kohtuullisesti. Tai pitäisi voida. Toisten kanssa ei voi sopia mitään, koskaan, ikinä. Mutta sellaiset ihmiset lienee kuitenkin vähemmistössä.
Miettikää näitä asioita jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Jos joku asia tökkii, puhukaa niistä avoimesti kumppanin kanssa. Jos toisella ei ole samanlaisia taloudellisia mahdollisuuksia kuin sinulla, hän voi tuoda suhteeseen jotain muuta, mikä taas helpottaa sinun elämääsi. Ilman, että kyseessä on mikään piika tai siivooja.
Jos jo suhteen aikana joudut miettimään, käytetäänkö sinua lopulta tässä nyt vain hyväksi, kaikki ei todellakaan ole kunnossa.
Ihmisiä on monenlaisia ja hyväksikäyttäjiäkin on ilmeisen paljon. Tässäkin kohdassa hyvä itsetunto ja itsetuntemus ovat isossa roolissa. Älä edes suurimman rakastumisen huumassa anna toiselle sellaisia avaimia omaan elämääsi, missä ajaudut tilanteeseen, missä sinua käytetään selkeästi hyväksi.
Olen taipuvainen uskomaan, että suurin osa ihmisistä ryhtyy suhteeseen tunnepohjalta. Koska on ihastunut toiseen. Ajan kanssa suhde syvenee rakkaudeksi, yleensä. Jos et ole suhteen aikana yleisesti ottaen kokenut tulleesi hyväksikäytetyksi, luultavasti tunne on oikea. Surun ja vihan hetkellä ajatukset muuttuvat usein päinvastaisiksi ja ajatukset alkavat pyöriä asioissa, jotka eivät lopulta ole kovinkaan olennaisia. Toki suhteen loppuvaiheessa usein mukaan tulee toisestakin ihmisestä piirteitä, joista ei pidä, mutta ei se yleensä anna aihetta koko suhteen tai toisen ihmisen tunteiden kyseenalaistamiseen.
Kannattaa elää tässä hetkessä, mutta kuitenkin miettiä, miten itse mahdollisesti kokisi asiat, jos ero tulisi tunnin päästä. Mikä olisi päällimmäinen tunne? "Muija oli vittu mun kanssa vaan rahasta!"?, "Se ei koskaan oikeasti välittänyt musta!" vai kenties "Tietyn aikaa oli kivaa, mutta sitten tapahtui jotain."? Mun on vaikea kuvitella, että täälläkään olisi kovinkaan montaa miestä, jotka ihan aidosti ovat niin rikkaita, että se taloudellinen osuus olisi jotenkin hyvinkin merkittävä. Jos on tehty yhteinen päätös, että esim. opintojen aikana toinen vastaa pääosin taloudellisista asioista, päätös on tehty yhdessä. Kannattaa aina kuitenkin muistaa, että sellaista taetta kukaan ei voi antaa, että yhdessä ollaan 100% varmasti esim. kahden vuoden päästä. Tai voidaan toki (pl. kuolema), mutta itse perustan näkemykseni aina siihen, että suhteessa ollaan siksi, että siinä halutaan olla. Siis rakkaudesta toista ihmistä kohtaan. Toki toista voi rakastaa, mutta miehen ja naisen välinen rakkaus tarvitsee todella toimiakseen muunkinlaista rakkautta kuin lämpimät fiilikset ja välittämisen. Ja joskus käy niin, että tunteet kuolevat. Se on surullista ja valitettavaa, mutta kuitenkin inhimmillistä. En haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei pohjimmiltaan halua olla mun kanssani. Ainakaan kovinkaan pitkään. Tilapäistä "Mä en kestä tota muijaa"-fiilistä ei lasketa. Asioista voi kuitenkin aina sopia järkevästi ja toiselle ihmiselle kohtuullisesti. Tai pitäisi voida. Toisten kanssa ei voi sopia mitään, koskaan, ikinä. Mutta sellaiset ihmiset lienee kuitenkin vähemmistössä.
Miettikää näitä asioita jo silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Jos joku asia tökkii, puhukaa niistä avoimesti kumppanin kanssa. Jos toisella ei ole samanlaisia taloudellisia mahdollisuuksia kuin sinulla, hän voi tuoda suhteeseen jotain muuta, mikä taas helpottaa sinun elämääsi. Ilman, että kyseessä on mikään piika tai siivooja.
Jos jo suhteen aikana joudut miettimään, käytetäänkö sinua lopulta tässä nyt vain hyväksi, kaikki ei todellakaan ole kunnossa.