Näiden asioiden puutteesta tänne kirjoittelen. Nyt kun nimimerkki HIFK:lläkin näyttää etenevän asiat parempaan suuntaan, niin tarvitsettehan te toki uuden sylkykupin.
Lähes kateellisena katselen täällä juttuja, kuinka tyypit muutta lesboja vähintäänkin biseksuaaleiksi, poimii bussipysäkiltä äiti kainalossa naisen itselleen tai jopa löytää täältä teekkarien joukosta teekkaritytön itselleen!
Olen siis päälle parikymppinen opiskelija ja minkäänlaisia suhteita naisiin ei ole itselläni ollut. Usein sitä kyllä yksinäisyydestä kärsin ja kaipaisin naikkosta viereeni, välillä kovastikin. Muutenkaan minulla ei pahemmin ole kavereita, vain muutama opiskelukaveri, joita nyt kesällä näkee entistä vähemmän, eikä asiaa auta se, että osa niistäkin lähtee vaihtoon tulevalla lukukaudella. Olen siis tänne muualta muuttanut, ja kotipaikkakunnalle on usean tunnin matka, enkä sielläkään kyllä paljoa viihdy, kun ei sielläkään niitä kavereita ole. Ja yhtään todella läheistä ystävää, jonka kanssa usein oleskelisin ja jolle voisin tuntojani purkaa, minulla ei ole. Yksin olen siis lähtenyt tänne suureen maailmaan ja melko yksin olen jäänytkin.
Kaikki sympatiani tässä ketjussa oikeista naisongelmistaan kertoneille, sekä voimia ja jaksamista erosta toipuville. Näitä lukiessa tulee itselleni välillä sellainen olo, että tuntuu joskus hieman samalta, ei tietenkään varmasti niin voimakkaasti, kuin näillä eron kokeneilla. Siis vaikka mitään naista ei ole ollutkaan.. Tuntuu että olen jopa hieman kateellinen noista draamoista, mitä parisuhde tuo mukanaan.. Sekä myös ihmisille, jotka nyt kertoilevat kaikennäköisiä naisjuttujansa.. Taidan olla aika mustasukkainen ihminen, ja tuskin pystyisin edes olemaan oikeassa suhteessa... Mutta siis, tää nyt ei oo mun pääasiallinen pointti, enkä tässä nyt mitään sydänsurua halua... anteeksi siis kaikille tästä kappaleesta.
Omasta mielestäni olen pohjimmiltani melko tavallinen kaveri. En ole mielestäni erityisen ruma, välillä jopa ihan hyvän- tai söpönnäköinen (näin minua on jopa joskus joku erehtynyt tituleeraamaan, onko se sitten niin hyvä asia...). Pukeudun aika tavallisesti, en ole mikään muotiguru, tai hurjan tyylikäs, mutta en nyt jätesäkissäkään kulje. Joskus huomioin enemmän ja joskus vähemmän, miltä näytän. Olen kaiketi ihan fiksu, koulussa pärjään ilmeisesti keskivertoa paremmin. Tosin fiksuutta tai älykkyyttähän on monenlaista, ja jokin älykkyyden osa-alue vaatii itseltäni kyllä kehittymistä. Elikkä tää sosiaalinen älykkyys tai sosiaalisuus, mikäli näillä nyt jotain eroa on... Omaksi harmikseni en ole kovin sosiaalinen ihminen. Aika hiljainen olen usein ihmisten seurassa, ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jos nyt kuitenkin pystyn ihan omana itsenäni jossain seurassa joskus olemaan sen enempää jännittämättä, niin ihan mukava ihminen minä kai osaisin olla... Joskus yläasteella sain oikein stipendin siitä, että olen iloinen ja ahkera ja mitä kaikkea kehuja siinä oli A4:n verran. Tähän stipendin saamiseen vaikutti myös luokan kesken järjestetty äänestys, kuka luokasta sellaisen ansaitsisi. Luonteeni on tästä hieman muuttunut, voisi melkein sanoa, että olen katkeroitunut.
Tässä on vaan jo joku viitisen vuotta tuntunut välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän pahalta ja yksinäiseltä olo. Tällä hetkellä tilanne on sellainen että ei oikeen mikään kauheasti innosta, enkä paljoa elämästä osaa nauttia. Harrastuksia hankkimaanhan tuolla ollaan neuvottu, mutta kun ei oikein keksi että mitä sitä huvittais ruveta harrastamaan. Olen nyt yrittänyt ruveta käymään lenkillä, että sais ees vähän sitä minäkuvaa ja itsetuntoa/-luottamusta parannettua, mutta ei se lenkkeily kyllä mukavalta tunnu, vaan aika pakkopullalta, eikä usein edes jaksa lähteä kun pitäisi.
Osasyy ongelmaani on varmaan sekin, etten mikään kovin bilettäjä ole. En juo kovinkaan usein ja vielä harvemmin lähden minnekään viihteelle. En edes muista, milloin olisin viimeksi baarissa ollut, siitä lienee useampi kuukausi. Siellähän sitä naisia yleensä kait pokataan. Itselleni ei ole kyllä sattunut koskaan sellaista tilannetta. Tulee mieleen vaan eräs tapaus, jossa joku nainen työnsi minut kauemmaksi itsestään tanssilattialla. Baareihin menossa ja humalassa minulla ei kyllä yleensä ole edes naisten iskemiset päällimmäisenä mielessä. Ja täällä mun arkielämässä aika vähän naisia vastaan kävelee. Ja vaikka joku kävelisikin, niin antaisin kävellä ohi.
Välillä sitä on sellaisia ajatuksia, että loppuelämän tässä luultavasti joutuu yksin olemaan. Toisaalta täällä kun lukee näitä kuvauksia naisista, niin vaikka sellainen tilanne tulisi, että jonkun naisen jollain ihmesattumalla löytäisinkin, niin odotettavissa olisi, että tää nainen olisi joku kiero hyväksikäyttäjä ja sit tulisin jätetyksi. Eli se oikea nainen löytyisi vasta useamman seurustelusuhteen päästä, ja se yhdenkin löytäminen tuntuu mahdottomuudelta. Mut kai se on niin, että minussa ei ole edes mitään hyväksikäytettävää, niin nämäkin ovat jättäneet minut omiin oloihini. No okei, olen melko säästäväinen, niin kyllä minulta vähän rahaa löytyy kulutettavaksi, mutta sitä on paha päältäpäin nähdä..
En tiedä miksi tänne kirjoitan. Varmaan haluan kokeilla purkaa tuntojani tälleen kirjoittamalla ja kokeilla, jos se sais oloani paremmaksi. Ja tiedän kyllä, että vastaaviin ongelmiin on tässäkin ketjussa monesti annettu neuvoja ja vinkkejä, mutta saattais se olla kiva kuulla tuolleen ulkopuolisilta mitä ajatuksia tää mun kertomani herättää tai jotain... Varmasti ois löytynyt tälle viestille joku parempikin paikka (kuten roskakori), mutta pistinpä kuitenkin tänne, kun kerran naista mieleni tekevi. Hieman pelottaa kyllä pistää tällaista tekstiä tänne, koska en haluaisi leimautua täällä joksikin... Noh miksikään. Eli jos alkaa ragemittari täyttyä tätä lukiessa ja alkaa tuntua että "ei taas", niin viestin ohi saa hypätä...
Lähes kateellisena katselen täällä juttuja, kuinka tyypit muutta lesboja vähintäänkin biseksuaaleiksi, poimii bussipysäkiltä äiti kainalossa naisen itselleen tai jopa löytää täältä teekkarien joukosta teekkaritytön itselleen!
Olen siis päälle parikymppinen opiskelija ja minkäänlaisia suhteita naisiin ei ole itselläni ollut. Usein sitä kyllä yksinäisyydestä kärsin ja kaipaisin naikkosta viereeni, välillä kovastikin. Muutenkaan minulla ei pahemmin ole kavereita, vain muutama opiskelukaveri, joita nyt kesällä näkee entistä vähemmän, eikä asiaa auta se, että osa niistäkin lähtee vaihtoon tulevalla lukukaudella. Olen siis tänne muualta muuttanut, ja kotipaikkakunnalle on usean tunnin matka, enkä sielläkään kyllä paljoa viihdy, kun ei sielläkään niitä kavereita ole. Ja yhtään todella läheistä ystävää, jonka kanssa usein oleskelisin ja jolle voisin tuntojani purkaa, minulla ei ole. Yksin olen siis lähtenyt tänne suureen maailmaan ja melko yksin olen jäänytkin.
Kaikki sympatiani tässä ketjussa oikeista naisongelmistaan kertoneille, sekä voimia ja jaksamista erosta toipuville. Näitä lukiessa tulee itselleni välillä sellainen olo, että tuntuu joskus hieman samalta, ei tietenkään varmasti niin voimakkaasti, kuin näillä eron kokeneilla. Siis vaikka mitään naista ei ole ollutkaan.. Tuntuu että olen jopa hieman kateellinen noista draamoista, mitä parisuhde tuo mukanaan.. Sekä myös ihmisille, jotka nyt kertoilevat kaikennäköisiä naisjuttujansa.. Taidan olla aika mustasukkainen ihminen, ja tuskin pystyisin edes olemaan oikeassa suhteessa... Mutta siis, tää nyt ei oo mun pääasiallinen pointti, enkä tässä nyt mitään sydänsurua halua... anteeksi siis kaikille tästä kappaleesta.
Omasta mielestäni olen pohjimmiltani melko tavallinen kaveri. En ole mielestäni erityisen ruma, välillä jopa ihan hyvän- tai söpönnäköinen (näin minua on jopa joskus joku erehtynyt tituleeraamaan, onko se sitten niin hyvä asia...). Pukeudun aika tavallisesti, en ole mikään muotiguru, tai hurjan tyylikäs, mutta en nyt jätesäkissäkään kulje. Joskus huomioin enemmän ja joskus vähemmän, miltä näytän. Olen kaiketi ihan fiksu, koulussa pärjään ilmeisesti keskivertoa paremmin. Tosin fiksuutta tai älykkyyttähän on monenlaista, ja jokin älykkyyden osa-alue vaatii itseltäni kyllä kehittymistä. Elikkä tää sosiaalinen älykkyys tai sosiaalisuus, mikäli näillä nyt jotain eroa on... Omaksi harmikseni en ole kovin sosiaalinen ihminen. Aika hiljainen olen usein ihmisten seurassa, ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jos nyt kuitenkin pystyn ihan omana itsenäni jossain seurassa joskus olemaan sen enempää jännittämättä, niin ihan mukava ihminen minä kai osaisin olla... Joskus yläasteella sain oikein stipendin siitä, että olen iloinen ja ahkera ja mitä kaikkea kehuja siinä oli A4:n verran. Tähän stipendin saamiseen vaikutti myös luokan kesken järjestetty äänestys, kuka luokasta sellaisen ansaitsisi. Luonteeni on tästä hieman muuttunut, voisi melkein sanoa, että olen katkeroitunut.
Tässä on vaan jo joku viitisen vuotta tuntunut välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän pahalta ja yksinäiseltä olo. Tällä hetkellä tilanne on sellainen että ei oikeen mikään kauheasti innosta, enkä paljoa elämästä osaa nauttia. Harrastuksia hankkimaanhan tuolla ollaan neuvottu, mutta kun ei oikein keksi että mitä sitä huvittais ruveta harrastamaan. Olen nyt yrittänyt ruveta käymään lenkillä, että sais ees vähän sitä minäkuvaa ja itsetuntoa/-luottamusta parannettua, mutta ei se lenkkeily kyllä mukavalta tunnu, vaan aika pakkopullalta, eikä usein edes jaksa lähteä kun pitäisi.
Osasyy ongelmaani on varmaan sekin, etten mikään kovin bilettäjä ole. En juo kovinkaan usein ja vielä harvemmin lähden minnekään viihteelle. En edes muista, milloin olisin viimeksi baarissa ollut, siitä lienee useampi kuukausi. Siellähän sitä naisia yleensä kait pokataan. Itselleni ei ole kyllä sattunut koskaan sellaista tilannetta. Tulee mieleen vaan eräs tapaus, jossa joku nainen työnsi minut kauemmaksi itsestään tanssilattialla. Baareihin menossa ja humalassa minulla ei kyllä yleensä ole edes naisten iskemiset päällimmäisenä mielessä. Ja täällä mun arkielämässä aika vähän naisia vastaan kävelee. Ja vaikka joku kävelisikin, niin antaisin kävellä ohi.
Välillä sitä on sellaisia ajatuksia, että loppuelämän tässä luultavasti joutuu yksin olemaan. Toisaalta täällä kun lukee näitä kuvauksia naisista, niin vaikka sellainen tilanne tulisi, että jonkun naisen jollain ihmesattumalla löytäisinkin, niin odotettavissa olisi, että tää nainen olisi joku kiero hyväksikäyttäjä ja sit tulisin jätetyksi. Eli se oikea nainen löytyisi vasta useamman seurustelusuhteen päästä, ja se yhdenkin löytäminen tuntuu mahdottomuudelta. Mut kai se on niin, että minussa ei ole edes mitään hyväksikäytettävää, niin nämäkin ovat jättäneet minut omiin oloihini. No okei, olen melko säästäväinen, niin kyllä minulta vähän rahaa löytyy kulutettavaksi, mutta sitä on paha päältäpäin nähdä..
En tiedä miksi tänne kirjoitan. Varmaan haluan kokeilla purkaa tuntojani tälleen kirjoittamalla ja kokeilla, jos se sais oloani paremmaksi. Ja tiedän kyllä, että vastaaviin ongelmiin on tässäkin ketjussa monesti annettu neuvoja ja vinkkejä, mutta saattais se olla kiva kuulla tuolleen ulkopuolisilta mitä ajatuksia tää mun kertomani herättää tai jotain... Varmasti ois löytynyt tälle viestille joku parempikin paikka (kuten roskakori), mutta pistinpä kuitenkin tänne, kun kerran naista mieleni tekevi. Hieman pelottaa kyllä pistää tällaista tekstiä tänne, koska en haluaisi leimautua täällä joksikin... Noh miksikään. Eli jos alkaa ragemittari täyttyä tätä lukiessa ja alkaa tuntua että "ei taas", niin viestin ohi saa hypätä...