Naisasiat

  • 7 523 120
  • 26 580

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään juteltiin tyttöyst.. siis ex-tyttöystävän kanssa näistä asioista ja oltiin kyllä samalla sivulla näissä asioissa, että mikä meni vikaan jne.. Pystyttiin jopa naureskelemaan virheillemme. Hän nyt haluaa kuitenkin miettiä asioita, tutkia itseään ja toteuttaa haaveitaan itsekseen. Toivon todella, että hän löytää mitä etsii ja päästää niin sanotusti höyryt itsestään ja mahdollisesti joissain vaiheessa tajuaisi, että me kuulumme yhteen. Ja ehkä sitten joskus voisimme aloittaa alusta.

Hieman alkoi pelottamaan, sillä juurikin samalla tyylillä meni meillä tuo ero. Tai siis tyttö halusi miettiä asioita ja tutkia itseään. Oli kuulemma hävittänyt oman itsensä. Itse hän sanoi ettei todellakaan tiedä mitä nyt haluaa ja voikin huomata hetken päästä, että oli virhe erota. Itse vain tulkitsin tuon kohteliaisuutena ja "hyvittelynä" mulle. Teot puhuivat enemmän kuin sanat.

Mutta älä hyvä mies lähde uutta naikkosta heti etsimään. Monta hyvää syytä siihen on. Suurimpana syynä se, että loukkaat siinä vain toisia ihmisiä. Vanha ajattelisi luultavammin "Noin paljon se siis oikeasti välitti musta. Heti uusi kainalossa." Selvität pääsi rauhassa ja hankit muuta ajateltavaa. Ystävät ja liikunta on se paras. Itsellähän eron jälkeen meni ryyppäämiseksi viikottain ja sitä lohdun hakemiseksi. Tällä hetkellä sitä hieman kadun, sillä tuli tehtyä asioita mitä täysjärkisenä ei todellakaan olisi tehnyt. Kyllä se siitä ajan kanssa, vaikka aluksi tuntuu toiselta. Itselläni auttoi oikeasti vain puhuminen. Sai kertoa kaiken mitä päässä liikkui muille ja sieltä tulikin hyviä vinkkejä. Joten miksei sinullakin auttaisi.
 
Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Älkää ystävät rakkaat menkö ensimmäisille tai neljänsillekään treffeille leffaan uuden ihmisen kanssa. Treffien tarkoituksena on tutustua toiseen eikä suinkaan pakkoviettää paria tuntia yhdessä. Kaikkien kannalta paljon hyödyllisempää on mennä kahville, syömään tai vaikka kaljalle. Lätkämatsikin käy paremmin, onhan siinä erätauot sentään.

Itse tein kyseisen "virheen" naisen kanssa jota luulin täydelliseksi minulle (huumorintajua, ulkonäköä, luonnetta, samat kiinnostuksen kohteet yms yms. ) ja ei ollut sitten hieno kokemus. Itseasissa oli ensimmäiset treffit sitten baari-iltojen pikkusäätöjen ja ensimmäinen kerta kun selvinpäin näin tämän ihmisen.

Siinä sitten paljastui, että ihminen olikin luonteeltaan hieman erityyppiä mitä juovuksissa kuvitella voi ja olihan siinä sitäkin vikaa tainnut käydä, että edellisenä viikonloppuna baarissa nainen oli näyttänyt oikein syötävän hyvältä, mutta ei sitten enää ollutkaan niin syötävän näköinen. Mutta kenellä nyt ei silmät heitä kolmen promillen humalassa?

No elokuva katottii ja kun seura ei todellaakan napannut meikäläistä aivan toivotulla tavalla, oli se niin tuskaa kun vain olla mahdollista. Pahinta oli, että olin luvannut mennä paikallisen kiekkojoukkueen peliä katsomaan. Pakko se oli sitten mennä jäähallille ja ensitöikseni kun halliin pääsin menin vitutus kaljalle. Yksi kalja vaihtui toiseen ja toinen kolmanteen jne. kunnes peli ja ensimmäisten (sekä viimeisten) treffien tuska oli ohi.

Pelin jälkeen nainen pyysi mukaani hänen työ, mutta päätin häntä koipien välissä lähteä kavereideni kanssa kapakkaan, enkä tätä päätöstä katunut.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Ystäväkortti" heilahti. Eli se siitä sitten?

Ottaa se päähän, mutta onhan tähän totuttu, kai.

Jää vaan jotenkin vaivaamaan se ylenpalttinen ystävällisyys, kiinnostus, flirttailu, kehuminen yms. Sitten näin.

Tietysti tulee mieleen aina se, että itse (tavoilleni uskollisena) lähden vähän hyppimään asioiden edelle ja intoilemaan, niin toinen haluaa rauhoittaa tilanteen jotenkin ja toppuutella. Kuitenkin, tuo yhteydenpito ja kuulumisien kyseleminen on jatkunut ihan entiseen tapaan. Hämmentää.

Voihan tietysti olla kyseessä vaan niin ylenpalttisen ystävällinen nainen, että tuo kuuluu vaan tapoihin rupatella ja huhuilla. Ei tiedä kyllä mitä ajatella.

Naiset, ei niistä selvää ota. Tai en minä ainakaan.

Terv. nimim. Ymmällään oleva kaksilahkeinen
 
CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Samoilla linjoilla SeitsemännenPakin kanssa CaptainSlown keissistä. Älä lähde juoksemaan väkisin naisen perässä, jos tämä on nihkeä sinun suuntaasi.. siitäkään huolimatta, että on tullut nyt taas juttelemaan. Kun jatkat maltillista radiohiljaisuutta, juoksee nainen pian sinun perässäsi kun tajuaa ettet olekaan mikään perässähiihtäjä, josta saa seuraa silloin kun itseä nappaa. Tai jos nainen lyö sitten itsekin kontaktit jäihin, niin eipä se koskaan mitään erityistä halunnutkaan.
Eilen tulikin jo viesti "Miksi et puhu mulle enää? :(". Kyllä helpotti aika paljon, vaikka vähän vaikea tuohon oli vastata.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Eilen tulikin jo viesti "Miksi et puhu mulle enää? :(". Kyllä helpotti aika paljon, vaikka vähän vaikea tuohon oli vastata.

No niin alkaa homma toimia :) . Tuo on hyvä merkki. Mutta kuitenkin olisin sinuna takajaloilla.

Itse harrastin yhden mimmin kanssa radiohiljaisuutta vähän aikaa sitten ja sieltähän se alkoi pommittaa parin päivän päästä. Siitä saa aina vähän selvyyttä missä mennään. Joskus toimii, joskus ei.

En tiedä mikä naisilla on näin tammikuussa. Onko joulukuussa mennyt kovaa, vai miksi nyt alkoi tulemaan näitä "mulla on sua ikävä" ja "tarvisin nyt sun kainaloa" moneltakin suunnalta? Yksi mimmi oli käymässä eräs syysviikonloppu luonani, johon tutustuin ulkomaanreissulla. Sitten se piti radiohiljaisuutta joulukuun alkuun asti, kunnes tuli viesti jossa kertoi ikävöivänsä minua. No käskin tehdä asian hyväksi jotain. Ilmoitin jopa halukkuudesta mennä tapaamaan häntä. No mimmi ei sitten vastannut lopuksi viestiin, joten annoin olla. No eiköhän taas viikonloppuna tullut samaa viestiä. Sanoinkin, että jos nyt meinaat jotain saada aikaiseksi niin tee jotain sen eteen etkä vain sano. Noh nyt ei oo taas siitä kuulunut mitään.

Toinen vähän samanlainen tapaus on myös ollut. Ennen joulua mimmi laittoi, että olisi mukava nähdä. Sanoin, että käy mainiosti kunhan vaan ilmoitat mikä viikonloppu haluat nähdä. Lupasi ilmoittaa, mutta mitään ei taaskaan kuulu. Omituista hommaa sanon minä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Koska tässä maailmassa, jossa jotkut edelleen pitävät "homosuhteissa"* eläviä toisen luokan kansalaisina, ympäristön paine saattaa helposti ajaa ihmisen, joka ei ole 100-prosenttisen varma itsestään, valitsemaan lopulta sen helpoimman vaihtoehdon, vaikka sydän muuta sanoisikin.

*kamala sana, jota normaalisti pyrin välttämään hinnalla millä hyvänsä

Tämä on juuri se asia, jonka takia en tunne täyttä varmuutta asiasta. Tähän asti on ollut molemmilla oikein mukavaa myös kahdenkeskisesti ja viime yökin nukuttiin hyvillä mielin yhdessä. Paino sanalle nukuttiin. Tyttökin selvästi haluaa enemmän, jos mietitään nimenomaan seurustelua, mutta kuitenkin haluaa odottaa hetken aikaa.. Nostin eilen kissan pöydälle ja kysyin asiasta tähän tyyliin: minua häiritsee hyvin paljon, kun en tiedä mitä ajattelet. Siksi en myöskään tiedä, mitä minun tulisi ajatella sinusta tai meistä. Olemme tähän asti olleet hyvinkin avoimia. Minulla on tällä hetkellä paljon huolia, joskaan ei terveydellisiä. Hän on tukenut paljon. Hän on puhunut minulle paljon erilaisista asioista, myös vaikeammista. Se on selvästi lähentänyt meitä.

Mutta mikä tärkeintä, tyttö ei selkeästi tunne oloaan epämiellyttäväksi edes saman peiton alla vähissä kuteissa kainalossa.
 
dimmu

Jäsen
Tähän asti on ollut molemmilla oikein mukavaa myös kahdenkeskisesti ja viime yökin nukuttiin hyvillä mielin yhdessä. Paino sanalle nukuttiin.

Tästä tuli mieleeni, että kuinkas nopeesti miehet yleensä hyppää sänkyyn uuden naikkosen kanssa? Tietysti riippuu naisestakin, mutta mikä on teidän mielestä hyvä aika. Mä itse yleensä tykkään siitä tavasta, että tapailee alkuun eikä heti mene panohommiin, jos on etsimässä jotain pitempiaikaista. Sitten tietysti jos näyttää siltä, ettei hommasta tuu mitään, niin pakkohan siitä päänahka on napata nopealla aikataululla =D
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Minä en myöskään tykkää hyppiä heti sänkyyn. Olen todennut, että mikäli ei halua vähintääkin hieman epämiellyttävää naista kitisemään perään, niin ei kannata heti ruveta paneskelemaan. Haluan tuntea sen ihmisen ensin jollakin tapaa. Yleensä vähintäänkin kymmenkunta yhteistä yötä on vietetty ihan nukkumisen merkeissä. Peräänruikuttavia naisia on liikaa tähän asti, vaikkei montaa olekaan.

Eli lyhyesti: en suosi nopeaa sänkyynhyppäämistä!
 
Kyllä ensin pitää selvittää onko kyseessä lahna vaiko jokin potentiaalinen tapaus. Mitä järkeä käydä treffeillä ja tuhlata aikaa, mutta sitten gimma osoittautuu ihan vätykseksi. Uskoakseni jos nainen on lahna, niin sitä se on loppuelämänsä. Ei ole seksi vaan sen juttu. Jos on kokematon tai kasvuvaraa on havaittavissa, niin se on jopa positiivista.

Tuo peräänkitiseminen on kyllä rasittavaa, mutta mielestäni pienempi paha kuin se, että ensin hengaillaan kuukausi ja vasta sitten ajaudutaan sänkyyn, mutta tämän jälkeen pistetään kylmäksi kun todetaan nainen ihan sudeksi panohommissa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen itse todennut, että jos tapaa naisen ja tulee hypättyä sänkyyn "niissä puuhissa" samantien, niin siitä ei mitään kovinkaan pysyvää suhdetta muodostu. Jostain syystä se on tahtonut mennä noin. Sellaisen kanssa, kenestä on todella kiinnostunut ja kehittymässä side, niin jotenkin jaksaa kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Ei ole kiire ja toisaalta haluaa tutustua ja tuntea ja saada toisesta paljon enemmän selkoa, ennen kuin siirtyy seksivaiheeseen.

Molempien seurustelukumppanien kanssa kävi juuri näin, että oli useampikin tapaaminen, missä edettiin lähikontaktissakin askel kerrallaan. Jotenkin se on ollut luottamusta herättävämpää.

Nimenomaisesti siitä luottamuksesta kai se juuri on kiinni. Jos joku auliisti antaa heti ekalla kerralla, niin siinä ei synny luottamusta. Tulee vähän liian helpon oloisen ihmisen kuva. Tietty, jos ei ole itse nyt niin superisti innostunut toisesta osapuolesta, niin ehkä kynnys siirtyä itse asiaan on itselläänkin matalempi.

Monia seikkoja, mutta summattuna: jos on kehkeytämässä jotain vakavempaa, niin ekoilla kerroilla ei tee mieli ryhtyä petipuuhiin. Tai vaikka tekisikin, niin sitä vaan jaksaa malttaa jotenkin.
 
Wallesmanni

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieman alkoi pelottamaan, sillä juurikin samalla tyylillä meni meillä tuo ero. Tai siis tyttö halusi miettiä asioita ja tutkia itseään. Oli kuulemma hävittänyt oman itsensä. Itse hän sanoi ettei todellakaan tiedä mitä nyt haluaa ja voikin huomata hetken päästä, että oli virhe erota. Itse vain tulkitsin tuon kohteliaisuutena ja "hyvittelynä" mulle. Teot puhuivat enemmän kuin sanat.

Mutta älä hyvä mies lähde uutta naikkosta heti etsimään. Monta hyvää syytä siihen on. Suurimpana syynä se, että loukkaat siinä vain toisia ihmisiä. Vanha ajattelisi luultavammin "Noin paljon se siis oikeasti välitti musta. Heti uusi kainalossa." Selvität pääsi rauhassa ja hankit muuta ajateltavaa. Ystävät ja liikunta on se paras. Itsellähän eron jälkeen meni ryyppäämiseksi viikottain ja sitä lohdun hakemiseksi. Tällä hetkellä sitä hieman kadun, sillä tuli tehtyä asioita mitä täysjärkisenä ei todellakaan olisi tehnyt. Kyllä se siitä ajan kanssa, vaikka aluksi tuntuu toiselta. Itselläni auttoi oikeasti vain puhuminen. Sai kertoa kaiken mitä päässä liikkui muille ja sieltä tulikin hyviä vinkkejä. Joten miksei sinullakin auttaisi.

Ei tainnut tyttöystävä tulla takaisin, jos oikein muistelin? Joo, itselläkin käyny mielessä, että sanookohan se vaan noita asioita miellyttääkseen mua. Mut kyllä sitä on vaan mukava elätellä jotain pieniä toiveita. Se voi kyllä myös pahentaa asioita. Vaikeinta tässä on yrittää olla ottamatta yhteyttä exään. Koko ajan haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu, tietää kaikki ilot ja murheet. Vaikka välillä ärsytti kuunnella kaiken maailman valituksia opettajista, koulutöistä ja muista asioista, niin kyllä se kuunteleminen vaan valaisi mun päiviä todella paljon ja toi sisältöä elämään! Kai tässä oikeasti pitäis yrittää antaa tytölle omaa tilaa, eikä koko ajan olla yhteyksissä jollain tavalla. Saa tyttö ottaa yhteyttä kun näkee sen tarpeelliseksi. Kai se kotonakin tulee joskus käymään..

En nyt ehkä uutta naista lähde etsimään. Mutta ehkä jokin pieni säätö saisi vähän ajatuksia pois. En ajatellut satuttaa ketään. En nyt mikään hirveä fani ole sinkkuelämälle, mutta en nyt suoraan suhteesta toiseen aio mennä, tai sit kyllä pitää sukat pyöriä jaloissa oikein kunnolla. Uskon, että se menee meillä vähän toiste päin, että näen exän ennemmin jonkun kainalossa kuin joku olisi minun kainalossa.

Tuo ystäville jutteleminen ja liikunta on kyllä ollut hyvää terapiaa. Varsinkin tuo juttelu auttaa olotilaan aivan törkesti. Oon kyllä erittäin kiitollinen ystävistäni, joille voi puhua. Mutta jotenkin tuntuu, että pitäisi puhua koko ajan, että voisi saada näitä ajatuksia pois kropasta. Kiitoksia myös sulle Kulkija ja Pakkiparille kokemuksien vaihtamisesta. Tää on hyvää terapiaa. Saa puolueettomia näkökulmia.

Pitäis varmaan aloittaa harrastamaan jotain taistelualajia, jotta sais purettua kaikki aggressiot pois kehosta. Ei puntit, lenkit, säbät ja lätkät siihen auta. Tai sit vois ruveta hakemaan tappeluja säbässä ja lätkässä :D
 
CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Ei helvetin helvetti! Tuli hieman puun takaa tämä käänne tähän mun juttuun!

Tällä kyseisellä tytöllä on joku toinenkin jätkä, jonka kanssa tuntuu viihtyvän! Hän on pari kertaa mulle siitä toisesta ohimennen maininnut, enkä ole sen antanut häiritä, mutta nyt selvisi, että se on oikeasti joku toinen ja tuo tyttö puhuu nykyään mulle siitä aika paljon. Perkele, että ahdistaa kuunnella, mutta koitan vaan aina muka hymyillä. Selittää ilmeisesti tuon kaverikortinkin aika hyvin. Muistan, kuinka tyttö sanoi silloin, että "ollaan ainakin vielä kavereita, kun tässä on kaikkea paskaa nyt".

Eli onko tässä nyt jumalauta käynyt niin, että olen joku helvetin varamies? Tai kaveri, jota on kiva kiusata puhumalla siitä toisesta jätkästä? En kyllä oikeasti enään kestä tätä hommaa tässä. Netin välitykselläkin jutellessa tuntuu tuo vastaaminen kestävän aina niin kauan ja syykinhän selvisi: juttelee juuri samalla sille toiselle (tämä on tieto, ei oletus). Kylläpä tekisi taas mieli hajottaa jotain...
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна

Älä turhaan hajota mitään, pistät stopin tuollaiselle touhulle. Ei ole sun asias kuunnella tarinoita joistain muista jätkistä. Jos et kelpaa ainoana, niin et todellakaan kelpaa mitään "kakkosvaihtoehtona".
Tiukka linja, muuten tossa käy sulle vielä huonosti.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli onko tässä nyt jumalauta käynyt niin, että olen joku helvetin varamies? Tai kaveri, jota on kiva kiusata puhumalla siitä toisesta jätkästä? En kyllä oikeasti enään kestä tätä hommaa tässä. Netin välitykselläkin jutellessa tuntuu tuo vastaaminen kestävän aina niin kauan ja syykinhän selvisi: juttelee juuri samalla sille toiselle (tämä on tieto, ei oletus). Kylläpä tekisi taas mieli hajottaa jotain...
Ei hitto vie... jos näin on käynyt, niin kaikki myötätunto sinne. Nuo on sarjassamme vitutuksen suuria aiheita. Kenellekään ei soisi moista paskaa. Uskomattomia nämä joilla on useampi viritys päällä ja heitetään läpäläpälööperiä toiselle ihan pokalla, vaikka intressit on ihan muualla ja pidetään toista ihmistä jonain hätävarana. Ei jumalauta.

Toivottavasti pääse iisisti turvallisille aluevesille ja muutenkin yli asiasta. Itse omalla kohdalla jos noin kävisi ja olisin ehtinyt innostua enemmänkin ihmisestä, niin melkoisen kova mielentilan lasku olisi tiedossa...
 
Snagari

Tässä vietiin sanat meikäläisen suusta. Parikin kertaa on tuossa tilanteessa tullut oltua, ja kyllä jälkeenpäin on vituttanut suuresti ettei ollut munaa katkoa välit näihin käpyaivoihin. Hyvä että palstaveli oli tämän jo huomannut joten nyt ei muuta kuin laittamaan tällaiset poikki heti alkuunsa. Jonkun näköistä maan pinnalle palautusta toivon tässä samalla tuolle kyseiselle naikkoselle, taitaa "hieman" liikaa luulla itsestään.
 
CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Ei hitto vie... jos näin on käynyt, niin kaikki myötätunto sinne. Nuo on sarjassamme vitutuksen suuria aiheita. Kenellekään ei soisi moista paskaa. Uskomattomia nämä joilla on useampi viritys päällä ja heitetään läpäläpälööperiä toiselle ihan pokalla, vaikka intressit on ihan muualla ja pidetään toista ihmistä jonain hätävarana. Ei jumalauta.

Toivottavasti pääse iisisti turvallisille aluevesille ja muutenkin yli asiasta. Itse omalla kohdalla jos noin kävisi ja olisin ehtinyt innostua enemmänkin ihmisestä, niin melkoisen kova mielentilan lasku olisi tiedossa...
Tällä hetkellä kyllä tuntuu sanoinkuvailemattoman pahalta. Pakko kai tuo on ottaa puheeksi, kun tavataan taas, jos edes tavataan. Kaveri en todellakaan halua olla loppuelämää, sillä tunteet ovat niin vahvat, että en vaan pystyisi siihen. Vielä vähemmän kuitenkaan kiinnostaa olla varamiehenä niin kuin joku pelinappula, jota voi pompotella. Elikkä vaihtoehdot ovat aika vähissä. Joko ollaan yhdessä tai sitten lyön välit lopullisesti poikki ja koetan vain toipua tästä jotenkin.

Muutenkin, kun tätä koko hommaa alkaa miettimään, niin todella monet asiat tytön käyttäytymisessä voi selittää tuolla toisella jätkällä.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Hölmö kysymys, mutta koska aihepiiiri kiinnostaa, niin heitetään vettä kiukaalle:

Olen ymmärtänyt, että naiset (siis vanhemmat kuin Viivi Pumpanen) arvostavat ja kaiketi etsivätkin vanhempaa miestä, koska oman ikäiset poitsut ovat henkisesti liian lapsekkaita. Koska olen iältäni vähän enemmän kuin nuo junnut, niin ajattelin vaan sellaista, että millaiset mahkut kaltaisellani mattimyöhäisellä on naismarkkinoilla? Onko nyt siis niin, että tällaiset melkein kolmikymppiset ovat niin sanotusti sellaista vuosikertaa, jota nämä "tyttöset" etsivät?

En ole tippaakaan kiinnostunut mistään yhden yön seikkailuista enkä myöskään ole innostunut olemaan vararengas.

Kiitos.
 
CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Aina ei voi voittaa...

Nyt vaan hommaat jostain Who:n biisin substitute ja jammailet sen kanssa ittes kuntoon ja kohti uusia pettymyksiä, kyllä se siitä.

http://www.youtube.com/watch?v=cJ8Ra1JdtI0

Tai tuoltahan kyseinen biisi löytyy, lyriikat saattaa olla osuvat.
Nojoo kyllähän nuo aika osuvat kieltämättä olivat. Olo ei kyllä helpottunut, vaan melkeinpä päinvastoin.

Oikeasti, kun tässä on tuon tunnin ajan pyöritellyt juttua päässä, niin tämähän kuvio on ihan selkeä. Tyttö on käyttäytynyt minulle noin, koska olen vain ollut se kakkonen, jolle on sitten ollut kiva jutella, kun sille päälle sattuu. Mihinkään enempään ei voi ryhtyä "koska nyt on kaikkea paskaa". Niimpä niin saatana. Sitten vielä kehtaa mulle puhua sen ja sen jätkän välisistä ongelmista! Kyllähän tässä tuntee itsensä väkisinkin nöyryytetyksi ja aivan kunnolla. Ei kyllä kiinnosta oikein yhtään mikään. Nukkumaankin pitäisi mennä, mutta veikkaanpa, että ei ensi yönä kovin montaa tuntia nukuta.
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
CaptainSlow: Paska nakki. Omassakin kaveripiirissä on yksi tapaus, joka on vastaavanlaiselta kuulostavan mimmin pauloissa. Mimmi lirkuttelee tälle frendilleni, pussailevat ja en tiedä onko homma mennyt siitäkin pidemmälle, mutta kuitenkin pyörityksessä on yksi toinenkin heppu. En todellakaan ole halunnut ottaa liikaa selvää kuvioista, mutta oman fiiliksen mukaan tämä kaverini on tuo substitute ja mimmi toisen hepun kanssa enemmän se pari ongelmineen. Tunnen/tiedän kaikki jutun osapuolet, eikä järjestelyssä tunnu oikein kukaan olevan tyytyväinen. Tämä frendini, jonka siis kolmikosta tunnen parhaiten, vieläpä kuulemma tiedostaa itseään vietävän, mutta antaa mennä silti ja ainakin omiin silmiini meininki on tosi säälittävää. Kun fiiliksesi ovat noin paskat, niin on mielestäni aika selvää, ettet tuosta tilanteestasi naarmuitta selviä, jos annat sen jatkua yhtään pidemmälle. Teki mimmi tuon sitten tietoisesti tai tiedostamatta, niin ihan perseestä, ja sinun tulisi antaa koko muijan olla. Varmasti tulee pyörimään ajatuksissa jonkin aikaa, mutta kyllä se siitä helpottaa tovin kuluttua. Tärkeintä on, ettet jää roikkumaan. Kertauksena: Olet ihastunut ideaan olla yhdessä tuon tytön kanssa, et itse tyttöön koska ilmiselvästi hän käyttäytyy vittumaisesti sinua kohtaan, mutta koska tämän "ihanan ajatuksesi" mahdollisuudet toimia käytännössä ovat aika lähellä nollaa, sun tulisi siirtyä eteenpäin ja tilanteeseen, jossa toiveet ja todellisuus natsaavat. Tsemppiä!

Omaan tilanteeseeni tulleisiin vastauksiin muutamalla sanalla.
Itse tulkitsisin tuon siten, että tyttö on ihan tosissaan kiinnostunut sinusta...
Tai sitten hän halusi vain olla ystävällinen ja kohtelias, minkä te miehet usein tulkitsette kiinnostukseksi.
Jees.. Mitään varsinaista muutosta ei ole tapahtunut, ei olla tavattu uudestaan tai mitään, mutta kyllähän tuo meikäläiselle juttelee esimerkiksi tuolla feissarissa ihan omastakin aloitteestaan, mikä ei varmaan enää ole ihan perusystävällisyydeksi luokiteltavissa. Ehkäpä mimmin voisi raahata tässä lähitulevaisuudessa uusiksi johonkin kävelylle tai jotain ja (yrittää) ottaa enemmän selvää molempien fiilksistä. Toivottavasti ei ainakaan rupea avautumaan mulle mistään toisesta jätkästä (sori CaptainSlow ;)).
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Ei helvetin helvetti! Tuli hieman puun takaa tämä käänne tähän mun juttuun!

Tällä kyseisellä tytöllä on joku toinenkin jätkä, jonka kanssa tuntuu viihtyvän! Hän on pari kertaa mulle siitä toisesta ohimennen maininnut, enkä ole sen antanut häiritä, mutta nyt selvisi, että se on oikeasti joku toinen ja tuo tyttö puhuu nykyään mulle siitä aika paljon. Perkele, että ahdistaa kuunnella, mutta koitan vaan aina muka hymyillä. Selittää ilmeisesti tuon kaverikortinkin aika hyvin. Muistan, kuinka tyttö sanoi silloin, että "ollaan ainakin vielä kavereita, kun tässä on kaikkea paskaa nyt".

Eli onko tässä nyt jumalauta käynyt niin, että olen joku helvetin varamies? Tai kaveri, jota on kiva kiusata puhumalla siitä toisesta jätkästä? En kyllä oikeasti enään kestä tätä hommaa tässä. Netin välitykselläkin jutellessa tuntuu tuo vastaaminen kestävän aina niin kauan ja syykinhän selvisi: juttelee juuri samalla sille toiselle (tämä on tieto, ei oletus). Kylläpä tekisi taas mieli hajottaa jotain...

Kas kas... Itelläpä melkein samanlainen tilanne. Kerkesin itsekin rakentaa aika suuret tunnesiteet kyseiseen naiseen. Nyt kun sain tietää ettei mitään mahdollisuuksia enää koskaan ole niin johan taas pomppas tää vuosia kestänyt masennus siihen pahempaan vaiheeseen...

Kyllä tästä yli päästään, on tää tapahtunut ennenkin mutta hirveältä tää tuntuu aina. Menee vaan itseni tuntien ainakin se puoli vuotta taas elämästä ohi kun samalla palautuu kaikki vanhat jutut mieleen. Jokaikinen paikka täälläkin muistuttaa jostain vituiksi menneestä. Oon varmaan asunut liian kauan samassa kaupungissa.

Olinpa aika hölmö ja naiivi kun luulin että tää juttu ois onnistuessaan viimein kääntäny miun elämän parempaan suuntaan.
 
Jees.. Mitään varsinaista muutosta ei ole tapahtunut, ei olla tavattu uudestaan tai mitään, mutta kyllähän tuo meikäläiselle juttelee esimerkiksi tuolla feissarissa ihan omastakin aloitteestaan, mikä ei varmaan enää ole ihan perusystävällisyydeksi luokiteltavissa. Ehkäpä mimmin voisi raahata tässä lähitulevaisuudessa uusiksi johonkin kävelylle tai jotain ja (yrittää) ottaa enemmän selvää molempien fiilksistä.

Miksipä ei? Nimittäin ei sinun kannata tänne palstalle jäädä arpomaan, että tykkääköhän hän sinusta vai ei. Vaikka tämä Jatkoaika melko huippu palsta onkin niin ei täältä noihin kysymyksiin sentään täysin varmaa vastausta saa vaan ne selviää selvittämällä ne itse tytöltä.

Ei muuta kuin sinne kävelylle tai minne sitten menettekään. Minä olen itse nimittäin kantapään kautta opitun perusteella täysin sitä mieltä, että jos nainen on vähääkään katsottava kortti, oli sitten vielä siinä kohtaa mielipidettä hänestä tai ei, niin kannattaa selvittää vielä lisää ja katsoa että tulisiko tästä sittenkin jotain. Ei harmita sitten myöhemmin. Jota todellakin korostan.

Kerrohan Flip sitten, miten kävelyt ja muut suju. Ihan mielenkiintoinen juttu nimittäin.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Tällä kyseisellä tytöllä on joku toinenkin jätkä, jonka kanssa tuntuu viihtyvän! Hän on pari kertaa mulle siitä toisesta ohimennen maininnut, enkä ole sen antanut häiritä, mutta nyt selvisi, että se on oikeasti joku toinen ja tuo tyttö puhuu nykyään mulle siitä aika paljon.

... vai olisiko tämä vastaveto siihen, että sinä pidit etäisyyttä? Naisellisia oikkuja, juttelenpa nyt tuosta mun pelkästään kaverista vähän enemmän, niin saan KapteeniHitaan mustasukkaiseksi, eikä se enää "uskalla" pitää radiohiljaisuutta.

Jees.. Mitään varsinaista muutosta ei ole tapahtunut, ei olla tavattu uudestaan tai mitään, mutta kyllähän tuo meikäläiselle juttelee esimerkiksi tuolla feissarissa ihan omastakin aloitteestaan, mikä ei varmaan enää ole ihan perusystävällisyydeksi luokiteltavissa.

Kaikkien hankalien naisten äitinä, isänä ja kälynä sanon seuraavaa: kyllä ihan hyvin voi olla perusystävällisyyttäkin. Älä nyt hyvä mies mene tohon miinaan, "se puhuu mulle, se on kiinnostunut". Hyvin paljon mahdollista, että ei ole. Tai on kiinnostunut kaverina, mutta ei mitään muuta. Asia selvinnee ajan ja tapaamisten myötä.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Onko tässä nyt tosiaan päässyt niin käymään, että miehistä on tullut naisia? Täällä yksi toisensa jälkeen ilmoittautuu kehittäneensä lyhyessä ajassa niin syvän tunnesiteen naiseen, että sattuu jos ei siitä mitään kehitykkään. Pitäisikö tässä omasta puolesta huolestua, kun en ole moneen vuoteen moista tunnesidettä kykenyt kehenkään luomaan? Itsellä siihen nimittäin menee aikaa melkoisen kauan, että suhde kehittyy sille tasolle että siinä voi itsensä satuttaa.

Muutaman kerran vastaavaa "toisen miehen" ruutua on minullekin ollut tarjolla, mutta heti kun olen todennut ettei naisesta saa yötäkään irti, on katseet siirretty eteenpäin.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kaikkien hankalien naisten äitinä, isänä ja kälynä sanon seuraavaa: kyllä ihan hyvin voi olla perusystävällisyyttäkin. Älä nyt hyvä mies mene tohon miinaan, "se puhuu mulle, se on kiinnostunut". Hyvin paljon mahdollista, että ei ole. Tai on kiinnostunut kaverina, mutta ei mitään muuta. Asia selvinnee ajan ja tapaamisten myötä.

Kaveruus on kai suurimpia mysteerejä naisissa. En puhu nyt vain tästä nimenomaisesta tapauksesta vaan yleisemmin. Meinaan, että aikuinen nainen on jotenkin aloitteekas ollakseen miehen kaveri. Ymmärrän työkaveruuden, koulukaveruuden, tai vaikka lapsuuden ystävyyden, eli sellaiset tilanteet että jostakin syystä jaetaan jokin elämän ala, ja tullaan sivussa ystäviksi. Mutta että jotenkin muutenkin ollaan kiinostuneita miehestä kaverina. Jos mies lähestyy suhteellisen tuntematonta naista, niin takuulla ei ole kaveruus mielessä. Ei sata varmasti.
Lisäksi monille miehille tuottaa ongelmia ajatella hyvännäköisiä työ- tai opiskelukavereitakin vain kavereina. Jos mies on valmis naisen kanssa läheisempään ystävyyteen, niin harva on kokonaan vailla taka-ajatuksia. Edelleenkin lapsuuden kaverit saattavat olla asia erikseen. Miehellähän on yleensä jo muutenin omat piirinsä joiden kanssa käy sählyä pelaamassa, kaljalla ja lätkämatseissa. Harvemmin on tilausta naiskaverille (toki joskus voi ollakin).

En tiedä ehkä ennen muinon oli helpompaa. Jos jossain kivikaudella nainen ei lähtenyt (vierasta) miestä pakoon, niin se tarkoitti, että hän haluaa seksiä. Nykyään pitää osata tulkita vaikeaa kehonkieltä, koska harvemmimpa sitä sanotaan kiinnostuksia kovin suoraan (mikä on sekin sinällään viisasta). Mutta en sinällään ihmettele, että miehet tulkitsevat naisen perusystävällisyyttä kiinnostuksen osoitukseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös