Ihmissuhteet ovat maailman huonoin tapa pyrkiä todistelemaan yhtään mitään. Kenellekään. Noin niin kuin suurinpiirtein parisuhde on kahden kauppa, jossa molemmat tarjoavat suhteeseen oman itsensä, sellaisena kuin on. Tai sen pitäisi ainakin olla sen lähtökohta. Että kelpaa sellaisena kuin on. Muutokset tapahtuvat yleensä itsestään, ihan jo toisen tuntemisen parantumisen seurauksena. Aikaisemmat kokemukset määrittelevät myös paljon ja moni erheellisesti kuvitteleekin, että koska ex-kumppani piti siitä ja siitä piirteestä minussa, se on automaattisesti hyvä puoleni. Uusi kumppani voikin sitten olla sitä mieltä, että tämä piirre on todella ärsyttävä, vaikka se ei kokonaisuudessa kauheasti haittaakaan. Ja juuri tällaiset asiat selviävät yleensä ajan kanssa, kun tutustutaan toisiinsa kaikessa rauhassa ja ilman ylisuuria odotuksia yhteisestä tulevaisuudesta.
Siis noinhan se menee, mutta tarkoitin ns. alitajuisesti todistaa jotain. Siis vaikka tuota ei yrittäisikään, niin jotenkin sitä ehkä alitajuisesti kuitenkin yrittää todistella muille ja itselleen jotain.
Aika paljonhan tässä kuitenkin tuota tehtävää on. Kun kuitenkin ottaa ihmisten suhtautumisen itseeni huomioon ja siitä millainen käsitys ihmisille on muodostunut. Tuota vain haluaisin rikkoa. Ylikiltistä sellaiseen henkilöön, joka osaa myös käyttää niitä kyynärpäitä. Nythän tähän asti olen antanut kaikkien ihmisten vain polkea omia oikeuksia ja potkia pitkin nurkkia. Sellainen oma puolustaminen on ollut täysin olematonta. Tavallaan kääntänyt myös sen toisenkin posken, kun joku on tullut lyömään. Antanut vain muiden ihmisten tehdä itselle mitä vain ja vielä hyväksynytkin sen.
Tuollainenhan sitten paistaa läpi jokaiselle. Ja naisillekkin myös. Tuskin kukaan nainen haluaa kumppanikseen henkilöä, jota suhteessakin vietäisiin mihin vain nainen haluaa. Eli mies ei uskaltaisi sanoa vastaan missään asiassa ja riitatilanteitakaan ei oikein tätä kautta tulisi ikinä. Kun mies vain myöntyisi kaikkeen. Erittäin monen naisen kanssa olen törmännyt siihen, että sitä munaa vain löytyy niiltä enemmän. Ovat aloitteellisimpia, eivätkä käperry nurkkaan, kun jotain tapahtuu.
Itse tuossa ainakin hain rauhanturvaajaksi, tiedä sitten kuinka hyvät mahdollisuudet ovat, kun inttikin meni miten meni. Siellä ainakin oppisi puolustautumaan ja olemaan myös kovana. Kun on tavallaan pakko. Siellä itsenikaltainen ihminen saattaisi kouliintua paremmaksi ja lujemmaksi. Tietysti meno on erittäin kovaakin, mutta siellä ei ainakaan eletä missään pumpulissa.
Mutta tuokaan ei vielä sitten käännä asiaa mihinkään suuntaan, vaikka sanoisi kaikille, että olen tuollaiseen hakeutunut. Suhtautuminen vain on sitä mitä on, niin eipä se ole kenenkään ajattelutapaa muuttanut. Samanlainenhan edelleen olen. On vain vaikeaa murtaa tuota tilannetta.
Tuossa naistilanteessa homma olisi erittäin haastava, mutta toisaalta, niinhän se olisi kenelle hyvänsä. Mutta ei se onnistuminen ole siitä kiinni. Vaan siitä, että miten tilanteen hoitaa. Kyllähän monikin pystyisi tuon kuoren murtamaan, niin kyllä siihen sitten pitäisi pystyä minäkin. Okei, tod.näköisyydet on melkein miinusmerkkiset, mutta kun se ylipäätään mahdollista jollekkin on, niin pakkohan se on itsekin yrittää. Silloinhan tuo viestittää, että olisin huonompi kuin tämä joka onnistuu ja se ei käy sitten millään lailla. Olen vain tottunut aina olemaan siellä viimeisimpien ja huonoimpien joukossa, mutta jotain on vain pakko alkaa tekemään ja tapahtumaan ettei niin jatku.
Kaikilla eivät koskaa ole samat mahdollisuudet ja siihen pitää vain tottua ja hyväksyä se. Itse vain olen saanut erittäin paljon tarpeekseni tuosta hyväksymisestä.
Eli on sen yksittäisen suhteen luominen vaikeaa, helppoa tai mahdotonta itselle, niin ei ole mitään väliä. Joku muu onnistuu kuitenkin ja samaa reseptiä vain kokeilemaan. Sitten vain on huonompi, ei voi mitään, mutta samahan se olisi vaikkei tekisi mitään.
Joku ikäiseni jolla vaikka on kokemusta naisista ja suhteista ja ehkä lapsistakin, saattaisi tuon naisen kohdalla korjata potin. Sille ehkä helppoa, minulle mahdotonta, mutta onnistuuhan se toinenkin. Pakkohan silloin on itsekin yrittää, kun kuitenkin aidosti haluaa sen toisen kanssa olla.
Itse vain en suostu ajattelemaan, että kuinka vaikeaa se on juuri minulle. Siis enää. Vaan että jos joku muu siihen kyseiseen juttuun pystyy, niin jotainhan on itseni sen eteen tehtävä, että minäkin. Olkoon sitten kokemusta vaikka kuinka paljon sillä toisella, mutta kuitenkin. En vain enää yksinkertaisesti suostu olemaan huonompi ja jäämään muiden jalkoihin. On vain pakko alkaa tekemään asioita kovemmin ja kovemmin. Muuten silloin 50-vuotiaana huomaa, että samanlainen aikaansaamaton luuseri kuin aina ennenkin ja sen takia, ettei mitään viittinyt koskaan asioiden eteen tehdä.
Eli jos aidosti tämän naisen kanssa haluaisin olla ja joku muu saisi hänet, niin enpä todellakaan aio jäädä pekkaa pahemmaksi. Kun varmastikkaan kaikkia miehiä maailmassa hän ei dissaisi, niin sitten vain pitää yrittää kuulua siihen ryhmään.