Naisasiat

[JJT]

Ohhoh, onpas meikäläiselle suorastaan satanut myötätuntoa. Kiitokset kaikille, jotka jaksoivat lukea ja vielä kommentoida purkaustani.

Vaikka periaatteessa nuo Spiitin ja Delterin ehdottamat kostot voisivat olla paikallaan, niin sen verran kiltti ihminen olen, että tyydyn tuohon Alamummon mainitsemaan "radiohiljaisuuteen". Luonnollisesti en tuohon läppärinosto-tekstariin ole vastannut, eikä sieltä suunnalta ole enää minkäänlaista viestiä tullut. Vastaamatta jättäminen menee sekin jonkinasteisena pikkukostona, tai ainakin viestinä siitä, etten ole pompoteltavissa.

Vaikka vitutuksesta pääsin yli jo seuraavana päivänä, niin silti kummastuttaa tuon typykän käytös. Ennen lauantai-iltaa ei ollut mitään ennusmerkkejä siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Kun selailin kyseisen mimmin facebook-profiilia, yllätys yllätys, löysin sieltä reilun viikon takaisia varsin lirkuttelevia kommentteja erään mieshenkilön kanssa, jolla oli aivan sattumoisin sama etunimi, minkä nimisen tyypin kyydissä typykkä ilmoitti lauantaina olevan. Eli tässä tapauksessa mitä ilmeisemmin siis vanha suola janotti "tuoretta" enemmän. Mutta sitten taas, miksi mimmi otti meikäläiseen yhteyttä ja osoitti selvää kiinnostusta (tai ainakin suosti kahteen tapaamiseen), mutta sitten "tosipaikan" tullen lähtikin aiemman kiinnostuksensa perään. Mutta miehethän ovat täysiä sikoja...

Mene ja tiedä, niin paikka on avoinna Jeesuksen ja Pyhän Hengen välissä.

 

[alwahla]

Katse

Aloin tänään (taas) pohtimaan, että mitähän se tarkoittaa, jos joku nainen katsoo minua pitkään. Näin ei ole käynyt kovinkaan usein, mutta aina silloin tällöin, siis näitä katselutuokioita eteeni on tullut.

Avaudun taas hieman historiastani naisten saralla.
Minulla on heikko omakuva. En pidä itseäni rumana, paitsi jaloista, koska polveni ovat omasta mielestäni luonnottoman suuret. Osaltaan tätä omakuvaa mustaamassa on ollut minä itse, mutta taustalla on myös tapahtumat, jotka juontavat aina vuoteen 1997, jolloin aloitin yläasteen Hyrylässä.

Kärsin tuolloin erittäin pahasta aknesta, ja olin erittäin hoikka eli noin 175-senttinen ja 57-kiloinen. Luokallani oli muutama tyttö, jotka ottivat minut targetikseen ja varoittelivat aina toisiaan, jos satuin tulemaan liian liki jotakuta heistä. Asia hoidettiin jotenkin maikan avustuksella, koska tämä asia alkoi vaikuttaa jopa koulumenestykseeni, mutta koska muutenkin kärsin heikosta itsetunnosta, tuo heidän yhtäkkisen käytöksen muutos minua kohtaan tuntui vähintäänkin epäilyttävältä. Olin liian kiltti tuolloin, joten kaipa olin otollinen kohde heille. Seuraavat puolitoista vuotta he jotenkin suvaitsivat oloani, mutta esitystä se taisi olla kaikki tyynni.

Vaikka en enää ole kovinkaan laiha, ja olen jotenkin aikuistunut näiden vuosien aikana, koen varsinkin kauniiden naisten tuijottelun erittäin piinaavana. Mietin vaivaantuneena, että mikähän ulkoisessa olemuksessani mahtaa tällä kertaa olla vialla. Sitten joko siirrän huomioni kauaksi tyhjyyteen tai kävelen mitään näkemättä ko. neidon ohitse. En osaa sanoa, olenko viehättävä ulkoisesti tai tarpeeksi mielenkiintoisen näköinen. Tämä on varmasti yksi syy siihen, että olen vieläkin tässä nykyisessä statuksessani.

Varsinkin viimeisten 10 vuoden aikana tämä itsetutkiskelu on saanut enemmän jalansijaa, ja nyt - huolimatta ajoittaisista ja niin kovin väliaikaisista hetkistä, jolloin en sorru tällaisiin ajatteluihin, ja jopa kuvittelen itseni hyvännäköiseksi - olen suorastaan säikky ottamaan kontaktia mielenkiintoiseksi havaitsemaani naiseen. Lisäksi olen mielessäni asettanut aika kovat vaatimukset elämäni naiselle, joten olen siinä suhteessa kronkeli. Koska olen suhteellisen vähän tekemisissä ikäisteni kanssa (viimeksi näin pääsi käymään kesäkuussa), olen hukassa myös puheenaiheissa.

En halua, että nainen tuntee olonsa epämukavaksi kanssani enkä halua, että nainen vain hyväksikäyttää minua saadakseen esimerkiksi jonkun tavaran ja sitten jättää kuin nallit kalliolle.

Aika sekalaista tekstiä, mutta lyhyesti sanottuna: olen vain tunteellinen mies, jota maailma on potkinut aivan liikaa päähän, ja joka haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

 

[moby]

Aloin tänään (taas) pohtimaan, että mitähän se tarkoittaa, jos joku nainen katsoo minua pitkään. Näin ei ole käynyt kovinkaan usein, mutta aina silloin tällöin, siis näitä katselutuokioita eteeni on tullut.

Jos olet kiinnostunut noista pitkään katselevista naisista, pitää vaan katsoa takaisin ja mielellään niin kauan, että nainen katsoo muualle ensin. Tämän jälkeen sitten vaan juttusille mahdollisimman nopeasti. Helppoa? No ei ole, mutta harjoittelulla tässä pääsee eteenpäin.

Koska olen suhteellisen vähän tekemisissä ikäisteni kanssa (viimeksi näin pääsi käymään kesäkuussa), olen hukassa myös puheenaiheissa.

Yleensä ei kannata puhua duunista/koulusta yms. boring-aiheista. Jos olet innostunut vaikka jostain harrastuksesta, puhu siitä. Naiset pitävät, että mies on innostunut jostain, oli se sitten vaikka taidelasi.

En halua, että nainen tuntee olonsa epämukavaksi kanssani enkä halua, että nainen vain hyväksikäyttää minua saadakseen esimerkiksi jonkun tavaran ja sitten jättää kuin nallit kalliolle.

"Älä osta mitään" päivä on naisen kanssa aina ja varsinkin jos olette juuri tavanneet. Kahvin voi ostaa, mutta kyllähän nuo drinkin ruinaajat tunnistaa aika kaukaa, samoin jos naisen motivaatio on saada jotain muuta hyötyä.

Sosiaaliset taidot kehittyvät vain harjoittelemalla. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole. Naisten kanssa ulkonäkö ei ole niin tärkeä kuin monet miehet luulevat, vaan hyvä supliikki korvaa hieman vaatimattomammankin preesenssin.

 

[Sphinx]

Kai tämä pieni vuodatus tänne ketjuun sopii, koska naisesta kuitenkin on kyse. Kohta jo kaksi vuotta sitten kävin erästä netistä tapaamaani naista/tyttöstä kerran tapaamassa ja sen jälkeen joskus harvakseltaan vaihdettiin muutama sana mesessä, mutta ajan mittaan tuokin yhteydenpito tyrehtyi kokonaan, eikä mulla hänen suhteensa mitään intressejä ollutkaan. Kuitenkin tuossa keväällä satuin monen kuukauden tauon jälkeen häntä mesessä moikkaamaan ja se näyttäisi olleen sitten paha virheliike. Tiesin kyllä aiemminkin, että tämä nainen on hyvin sulkeutunut ja kärsii erittäin huonosta itsetunnosta (mistä johtuen en hänestä osannutkaan kiinnostua), mutta naiivisti olin kuvitellut hänen kuitenkin olevan edes jokseenkin järjissään. Sain kuitenkin huomata, että näin ei ole, sillä tuota keväistä sananvaihtoa seurasi sähköpostitse parin viikon sisällä todella hyökkäävä ristikuulustelu olinpaikastani ja puhelinnumerostani yms. Tai siis se alkoi viattomasti tiedustelulla halukkuudestani tavata häntä pikaisella aikataululla, jotta hän voisi kysyä multa jotain juttua, mutta kun ehdotin, että voi sen kysymyksen meilatakin niin sitten se vähitellen muuttui oudoksi kuulusteluksi. Enhän mä sellaiseen muuten olisi lähtenytkään mukaan. Toki sitten kun ymmärsin, ettei hänellä ole ihan kaikki kotona niin yritin heti ottaa etäisyyttä ja kannustaa häntä hakemaan apua sekä kertomaan läheisilleen mielenterveydellisistä ongelmistaan, joihin näyttäisi kuuluvan esimerkiksi se, että hänen todellisuudessaan tapahtuu sellaisia asioita, joita ei kenenkään muun todellisuudessa tapahdu. Valitettavasti sillä oli mun puhelinnumerokin vielä kuitenkin tallessa ja lähetti se vielä jonkun viestin, jossa kertoi vihaavansa mua loppuelämänsä. Ihmetteli vielä miksi mun oli pitänyt monen kuukauden jälkeen vielä tulla häntä kiusaamaan, kun hän oli jo kuulemma unohtanut olemassaolonikin. Lopulta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että olen todella hieno ihminen ja näytti siltä, että sain tehtyä selväksi haluni yhteydenpidon kertakaikkiseen lopettamiseen. Reilun parin kuukauden kuluttua hän alkoi kuitenkin taas kysellä kuulumisiani. En niihin kyselyihin mitenkään reagoinut, mutta lopulta hän keräsi näin kahden vuoden jälkeen rohkeutensa soittaa mulle. En kyllä hänen kanssaan alkanut puhelimessakaan jutella, mutta perästä tuli sitten uhkailua itsemurhan teosta, mikä sai mut sen verran heltymään, että kehotin soittamaan kriisipuhelimeen, josta hän vähemmän yllättäen hieman suutahti. Jatkona sitten kyseli vielä miten eräs läheiseni aikoinaan teki itsemurhan, kun se on kuulemma tosi vaikeeta.

Pitäisihän tuolle naiselle nyt jotain varmaan tehdä, mutta vähän on neuvoton olo, kun enhän edes tunne koko henkilöä ja mieluiten en hänestä enää mitään kuulisi.

 

[RajatOn]

Pitäisihän tuolle naiselle nyt jotain varmaan tehdä, mutta vähän on neuvoton olo, kun enhän edes tunne koko henkilöä ja mieluiten en hänestä enää mitään kuulisi.

Ota naisen vanhempiin yhteyttä, jos on kiinnostusta auttaa. Itse en kyllä naiseen yhteyttä ottais ja jokasen yhteydenoton jättäisin huomioimatta.
Jostain kriisipuhelimesta voi kanssa kysyä mitä tehdä. Mutta itse rajottaisin avun ihan täysin siirtämällä vastuun muille, jos kerran nainen ei oo kaveri eikä mitään, niin vastuun siirtäminen sukulaisille tms on ihan ok.

 

[Gentleman]

Eilen sitten tuli lopulta "sovittua" ex-vaimon kanssa raha-asioista, Lopputulema oli se, että kun asioista ei ole kirjallisesti sovittu ja moraaliseen velvollisuuteen on turha vedota niin asiasta jää toiselle se näkemys että maksettavat on maksettu ja toiselle se, että eivät todellakaan ole.

Näin ollen oppirahoja jää nieltäväksi vielä vähän enemmän kuin mitä ajattelin ja oppirahoja sentään on jo makseltukin niin perkeleesti. Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

No, turha tuosta on sen enempää enää kiukutella. Kiukuttelua on tullut harrastettua enemmän ja vähemmän tyylikkäästi, ja tulihan asiaa jahkattuakin exän toimesta edestakaisin lähes vuoden ajan.

Se mikä tässä nyt on eteenpäinmenon kannalta haastavaa on luottaminen taas ihmisiin ja uuteen alkuun. Olen aloittamassa projektia uuden naisen kanssa, ja tässä projektissa on jälleen se tilanne että rahoitus kaatuisi lähes kokonaan minun kontolleni. Toki toinen on ilmaissut haluavansa olla täysillä mukana, hikeä ja vaivaa pelkäämättä En ole varakas, tienaan toki jonkin verran yli mediaanitulon mutta exän minun huolekseni jättämä asunto ei ole helpoimmasta päästä myydä, on turhan iso ja ylläpitokustannukset ovat mitä ovat. Eikä sen myyminenkään tässä tapauksessa heti ratkaisisi mitään, joten lainarahalla kuitenkin oltaisiin liikkeellä. Pankki on rahat luvannut.

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Lisäksi on mennyt usko omaan ihmistuntemukseen, kyseessä on muutaman vuoden sisään kolmas tapaus, jossa koen erehtyneeni arviossani läheisestä ihmisestä pahan kerran. Ja minä olen pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana. Olenko välittänyt liikaa tai katsonut ihmistä liian läheltä aistiakseni vaaran? Kaksi edellistä oli tosin miehiä, joita pidin hyvinäkin ystävinä. Tietysti niihinkin tapauksiin liittyi nainen, joka oli ja lienee vieläkin arvaamattomuudessaan ja mielikuvituksessaan vailla vertaa.

Nyt kun olen vihdoin ja viimein pitänyt tämän vuoden kesälomistani pari viikkoa ja on ollut liikaakin aikaa ajatella kuluneita kahta vuotta, niin voi vain ihmetellä, että mitä ihmiset, jotka ovat luvanneet ja ainakin toinen jopa lupaamansa tarkoittanut voivat toisilleen tehdä. Kun nyt todella sisäistää rehellisen kritiikin ja avoimuuden tarpeellisuuden ja toisaalta on myös nähnyt miten moraaliton ja julma oma rakas voi toiselle olla niin miten voi enää uskoa toimivaan parisuhteeseen?

Tiedän kyllä, ja olen läheltä seuraamassa läheisen ihmisen avioliiton päättymistä. Avioliiton, jossa parilla on yhteisiä lapsia, joista toinen on vasta kaksivuotias että omat murheeni ovat tuollaisiin tilanteisiin nähden varsin pieniä. Mutta omat murheet ovat aina omia murheita. Kirjoittelenkin tätä lähinnä purkaakseni mieltäni.

 

[tant gredulin]

Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

Nyt en ihan ymmärrä mitä tämä tarkoittaa... Onko tämä Suomessa mahdollista? Omista eroistani tosin on jo kauan.

Se mikä tässä nyt on eteenpäinmenon kannalta haastavaa on luottaminen taas ihmisiin ja uuteen alkuun. Olen aloittamassa projektia uuden naisen kanssa, ja tässä projektissa on jälleen se tilanne että rahoitus kaatuisi lähes kokonaan minun kontolleni. Toki toinen on ilmaissut haluavansa olla täysillä mukana, hikeä ja vaivaa pelkäämättä.

Puhutaanko tässä parisuhteesta?

Lisäksi on mennyt usko omaan ihmistuntemukseen, kyseessä on muutaman vuoden sisään kolmas tapaus, jossa koen erehtyneeni arviossani läheisestä ihmisestä pahan kerran. Ja minä olen pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana. Olenko välittänyt liikaa tai katsonut ihmistä liian läheltä aistiakseni vaaran? Kaksi edellistä oli tosin miehiä, joita pidin hyvinäkin ystävinä. Tietysti niihinkin tapauksiin liittyi nainen, joka oli ja lienee vieläkin arvaamattomuudessaan ja mielikuvituksessaan vailla vertaa.

Me voimme hyvänä päivänä tuntea korkeintaan oman itsemme :) 'Toisten tunteminen' on suurelta osin omia odotuksiamme ja toiveitamme toisen ihmisen suhteen.

Olen pahoillani, että olet joutunut pettymään ihmisiin. Elämä kuitenkin kantaa pettymyksien jälkeenkin. Kolhutkin paranevat ajan myötä, jos niitä ei katkeruuteen asti päästä.

 

[moby]

Näin ollen oppirahoja jää nieltäväksi vielä vähän enemmän kuin mitä ajattelin ja oppirahoja sentään on jo makseltukin niin perkeleesti. Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Jotenkin tuntuu, että olet vielä hieman kujalla. Nuo kaksi lainausta kertovat kaiken. Opitko edellisestä jutusta mitään, vai odotteletko vain samanlaista hässäkkää seuraavankin kehityskohteen kanssa.

Kai tuosta aikaisemmasta kannattaisi sen verran oppia, että rahat ovat eri tileillä/luottokortit eivät ole yhteisiä ja "yhteinen" omaisuus on joko sinun, tai puolison. Suhteetkaan eivät välttämättä ole ihan terveimällä pohjalla, jos omaisuus/raha on ensimmäisenä mielessä. Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

 

[TQoFE]

Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

Eräs entinen parisuhde opetti, että joka jumalan raha-asiasta on laitettava nimet paperiin, jos yhtään isommista summista on kyse.

Ihan silkkaa tervettä järjen käyttöä.

 

[Gentleman]

Nyt en ihan ymmärrä mitä tämä tarkoittaa... Onko tämä Suomessa mahdollista? Omista eroistani tosin on jo kauan.

No tässähän meni asia siten, että rinnakkaissuhteen paljastuttua (ja muka loputtua) minun annettiin ymmärtää että yrittäisimme vielä yhdessä. Tänä aikana vaimo valitteli ettei hänellä ole rahaa hänen hoidettavakseen sovittujen ruoka/yleismenojen hoitamiseen jolloin makselin käytännössä kaiken.

Koko kavaluuden paljastuttua ilmoitin, että näiltä kuukausilta perisin nimellisen vuokran. Tähän vastaus on ollut, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus.

Puhutaanko tässä parisuhteesta?

Kyse on suurimuotoista remonttia vaativan kiinteistön hankinnasta yhdessä nykyisen naisystäväni kanssa. Kuitenkin niin, että minä omistaisin ko. paikan yksin.

Me voimme hyvänä päivänä tuntea korkeintaan oman itsemme :) 'Toisten tunteminen' on suurelta osin omia odotuksiamme ja toiveitamme toisen ihmisen suhteen.

Olen pahoillani, että olet joutunut pettymään ihmisiin. Elämä kuitenkin kantaa pettymyksien jälkeenkin. Kolhutkin paranevat ajan myötä, jos niitä ei katkeruuteen asti päästä.

Täytyy myöntää että katkeruutta on turha enää kieltää, ei sinänsä suhteen päättymisessä mitään mutta tuota kohtelua en mielestäni ansainnut vaikka itsekään en mikään enkeli ole koskaan ollut.

Jotenkin tuntuu, että olet vielä hieman kujalla. Nuo kaksi lainausta kertovat kaiken. Opitko edellisestä jutusta mitään, vai odotteletko vain samanlaista hässäkkää seuraavankin kehityskohteen kanssa.

Olet sikäli oikeassa, että tunnen olevani hieman kujalla asian kanssa. Tuo projekti voi toisaalta olla juuri sitä mitä nyt tarvitsen tai sitten taas helevetin iso virhe.

Kai tuosta aikaisemmasta kannattaisi sen verran oppia, että rahat ovat eri tileillä/luottokortit eivät ole yhteisiä ja "yhteinen" omaisuus on joko sinun, tai puolison. Suhteetkaan eivät välttämättä ole ihan terveimällä pohjalla, jos omaisuus/raha on ensimmäisenä mielessä. Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

Sen verran fiksu olin jo exän kanssa, että rahat olivat selvästi erillään ja avioehto tehtiin. Muutenhan minulta olisi varmaan mennyt enemmänkin, ja nythän sentään varastetut esineet ja rahat sain melkein kaikki ilman pakkokeinoja takaisin. (varastamisella tarkoitan tässä yhteydessä kirjoja ja muuta selvästi minun omaisuuttani ollutta irtaimistoa, jotka ilman sopimusta olivat muuttaneet exän mukana ja lainaa joka minulta pyydettiin exän sedälle ilman aikomustakaan sitä maksaa).

"elättäminen" on aina hankala termi, ja kyllähän sitä parisuhteissa aina esiintyy. Ihan tasan kuin asiat eivät voi mennä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan kunhan se tapahtuu vapaasta tahdosta.

Eli sen tästä opin, että jos ero on tulossa ja asumisjärjestelyissä on tulossa muutoksia niin on syytä sopia kirjallisesti todistajien läsnä ollessa miten kulut hoidetaan.

 

[tant gredulin]

No tässähän meni asia siten, että rinnakkaissuhteen paljastuttua (ja muka loputtua) minun annettiin ymmärtää että yrittäisimme vielä yhdessä. Tänä aikana vaimo valitteli ettei hänellä ole rahaa hänen hoidettavakseen sovittujen ruoka/yleismenojen hoitamiseen jolloin makselin käytännössä kaiken.

Koko kavaluuden paljastuttua ilmoitin, että näiltä kuukausilta perisin nimellisen vuokran. Tähän vastaus on ollut, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus.

Googletuksen jälkeen korjaan, että kaipa tuo elatusvelvollisuus on teoriassa mahdollista, jos et halua asiaa oikeuteen asti viedä. Hämmästyttävää kumminkin.

Kyse on suurimuotoista remonttia vaativan kiinteistön hankinnasta yhdessä nykyisen naisystäväni kanssa. Kuitenkin niin, että minä omistaisin ko. paikan yksin.

Mikä on naisystäväsi intressi tässä (muu kuin että hyvää hyvyyttään sen tekisi)? Sellaisiakin toki on.

Täytyy myöntää että katkeruutta on turha enää kieltää, ei sinänsä suhteen päättymisessä mitään mutta tuota kohtelua en mielestäni ansainnut vaikka itsekään en mikään enkeli ole koskaan ollut.

Viestisi kaikkiaan kuulostaa kliinisen 'ulkopuoliselta', aivan kuin et itse olisi ollut mukana. Ymmärrän, että se voi olla myös suojakeino sille ettei tunteitaan tarvitsisi käsitellä. Eikä tietty tarvitsekaan näin keskustelupalstalla :) Mutta lähestymisesi aiheeseen oli sen verran erilkoinen, että se saattaa aiheuttaa lukijalle väärinymmärrystä. Pahoittelen, jos niin on käynyt.

Uskon, että elävässä elämässä on kuitenkin terveellisempää kohdata tunteensa, vaikka ne tuskallisia olisivatkin. Kummalle olet enemmän katkera? Hänelle luottamuksen pettämisestä vai itsellesi hyväuskoisuudesta? Sekin on ratkaisevaa 'toipumisesi' ja tulevien suhteittesi kannalta.

Eli sen tästä opin, että jos ero on tulossa ja asumisjärjestelyissä on tulossa muutoksia niin on syytä sopia kirjallisesti todistajien läsnä ollessa miten kulut hoidetaan.

Teoriassa kyllä, käytännössä omalla kohdallani yhteinen tili (nk. taloustili) oli tyhjä ennen kuin ehdin 'Roman Vopat' sanoa :) Joskus käy niinkin, että raha on pienin eron tuomista murheista. Elämässä ei mitenkään voi varautua ihan kaikkeen.
Voimia ja kestävyyttä!

 

[Dynamo]

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Nyt sitten reality-check ja nopeasti. Mikä se avioliitto oikein on? A) Taloudellinen sopimus; vai B) Kirkon tahi muun moraaliyhteisön traditionaalinen viimeinen sinetti "yhdessä myötä- ja vastamäissä" -instituutiolle vai C) jotain muuta?

Solmiessasi taloudellisen sopimuksen, niinkuin nyt esim. avioliiton, kannattaa miettiä millä ehdoilla tuohon sopimukseen sitoudut. Hyvä kysymys on myös se, millä ehdoilla puolisosi on valmis sitoutumaan suhteeseen kanssasi. Jos ehtona on, että puolet omaisuudestasi lähtee eron mahdollisesti tullessa, (olipa syy kummassa tahansa), voit kyllä miettiä pari kertaa puolisosi motiiveja liitolle.

Jos ylläoleva lainaus ei tarkoittanut avioliittoa ja avioehtosopimusta, vaan yhteistä taloprojektia, niin siitä huolimatta kannattaa sopia asiat kirjallisesti. Jo pelkästään siitä syystä, että asioista on helpompi päästä yhteisymmärrykseen silloin, kun asiat ovat hyvin ja asiallinen keskusteluyhteys toimii. Riitatilanteessa, jollaisia erot usein ovat, asioiden sopiminen molempia tyydyttävällä tavalla on vaikeampaa, kuten oletkin tuossa edellä kirjoittanut.

Sen verran fiksu olin jo exän kanssa, että rahat olivat selvästi erillään ja avioehto tehtiin.

-Jahas, tuo selvensikin asiaa. Hyvä! Tämän siitä saa, kun alkaa väsäämään vastausta, mutta sitten tulee jokin keskeyttävä tekijä, ja jatkaa myöhemmin siitä mihin jäi, vaikka ketjuun on tullut lisää tavaraa.

 

[moby]

Kyse on suurimuotoista remonttia vaativan kiinteistön hankinnasta yhdessä nykyisen naisystäväni kanssa. Kuitenkin niin, että minä omistaisin ko. paikan yksin.

Tätä en oikein ymmärrä mikä naisystävän funktio on kiinteistökaupassa, jos kuitenkin omistat paikan yksin? En nyt muista tarkkaan onko uusi laki voimassa, joka takaa avopuolisolle oikeuden omaisuuteen, jos on osallistunut ko. omaisuuden esim. remontointiin merkittävällä panoksella(ei siis välttämättä rahallisesti). Naimisiin asi tuolta ohjalta en oleta nimimerkin enää hairahtuvan.

Sen verran fiksu olin jo exän kanssa, että rahat olivat selvästi erillään ja avioehto tehtiin. Muutenhan minulta olisi varmaan mennyt enemmänkin, ja nythän sentään varastetut esineet ja rahat sain melkein kaikki ilman pakkokeinoja takaisin. (varastamisella tarkoitan tässä yhteydessä kirjoja ja muuta selvästi minun omaisuuttani ollutta irtaimistoa, jotka ilman sopimusta olivat muuttaneet exän mukana ja lainaa joka minulta pyydettiin exän sedälle ilman aikomustakaan sitä maksaa).

Tästä 10 pointsia ja papukaijamerkki. Ymmärsin alkup. vuodatuksen väärin. Kun laput ovat täytettynä, on homman hoitaminen helpompaa, vaikka toinen osapuoli vetäisi omia latujaan.

"elättäminen" on aina hankala termi, ja kyllähän sitä parisuhteissa aina esiintyy. Ihan tasan kuin asiat eivät voi mennä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan kunhan se tapahtuu vapaasta tahdosta.

Tästä olen hieman eri mieltä. Jos pakottavia asianhaaroja ei ole(lapset, sairaus jne.), en lähtisi elättäjäksi. Tällä tarkoitan siis sitä, että jos puoliso on työelämässä, on hänen osallistuttava täydellä panoksella perheen elätykseen. Epätasapainoisesta raha-asioiden hoitamisesta tulee vain riitoja, kun sitä nettomaksajaa alkaa jossain vaiheessa vituttamaan.

 

[Gentleman]

Googletuksen jälkeen korjaan, että kaipa tuo elatusvelvollisuus on teoriassa mahdollista, jos et halua asiaa oikeuteen asti viedä. Hämmästyttävää kumminkin.

Ei tuollaista asiaa kannata viranomaisten kautta mihinkään viedä, näytönkin kerääminen olisi vaikeaa ja asia on termin mukaisesti kuitenkin "vähäinen". Eli siinä olisi enemmän kyse kostamisesta ja kiukuttelusta kuin todellisesta hyödystä. Jos hänen moraalikäsityksensä on tuollainen, niin sitten on.

Mikä on naisystäväsi intressi tässä (muu kuin että hyvää hyvyyttään sen tekisi)? Sellaisiakin toki on.

Kyllähän siinä kuitenkin yhteisestä paikasta, jossa molemmat voisivat viettää aikaa ja harrastaa, lopulta asuakin yhdessä olisi kysymys, ja hän luottaa minun oikeudenmukaisuuteeni. Itse koen, että luottaa aiheesta.

Varmasti asioiden edetessä silti laadimme jonkinlaiset paperit turvaamaan kummankin panostuksia erimielisyyksien varalle. (tämä vastauksena siis myös Dynamolle ja mobylle)

Viestisi kaikkiaan kuulostaa kliinisen 'ulkopuoliselta', aivan kuin et itse olisi ollut mukana. Ymmärrän, että se voi olla myös suojakeino sille ettei tunteitaan tarvitsisi käsitellä. Eikä tietty tarvitsekaan näin keskustelupalstalla :) Mutta lähestymisesi aiheeseen oli sen verran erilkoinen, että se saattaa aiheuttaa lukijalle väärinymmärrystä. Pahoittelen, jos niin on käynyt.

Tuo on varmasti ihan totta, olen luonnostani viileän asiallinen ja harvemmin ilmaisen itseäni avoimesti tunnetasolla. Yritän myös tässä rehellisesti kuvata miten asiat ovat edenneet, jotta näkökulma ei olisi niin yksipuolinen kuin mitä se on kun kerrotaan vain toisen versio.

Uskon, että elävässä elämässä on kuitenkin terveellisempää kohdata tunteensa, vaikka ne tuskallisia olisivatkin. Kummalle olet enemmän katkera? Hänelle luottamuksen pettämisestä vai itsellesi hyväuskoisuudesta? Sekin on ratkaisevaa 'toipumisesi' ja tulevien suhteittesi kannalta.

Enemmän hänelle, minun mielestäni ei ole väärin luottaa ihmiseen jonka kanssa jakaa kotinsa. Se ei vaan saa olla virhe. Virhe olisi menettää kokonaan luottamuksensa ihmisiin ja parisuhteisiin. Nyt se on ollut todella lähellä, ja epäilyksen musta varjo hiipii aina silloin tällöin näköpiiriin vieläkin.

Teoriassa kyllä, käytännössä omalla kohdallani yhteinen tili (nk. taloustili) oli tyhjä ennen kuin ehdin 'Roman Vopat' sanoa :) Joskus käy niinkin, että raha on pienin eron tuomista murheista. Elämässä ei mitenkään voi varautua ihan kaikkeen.
Voimia ja kestävyyttä!

Meillä sillä yhteisellä tilillä ei ollut tuona hetkenä juuri mitään, oli muutenkin todella vähän käytetty joten se sai olla rauhassa. Olisi luultavasti saanut olla muutenkin, epärehellisyys ja hyväksikäyttö olivat tässä tapauksessa epäsuorempia.

Varmasti monilla on paljon karumpiakin kokemuksia, kuten kirjoitin omat murheet tuntuvat jotenkin aina läheisimmiltä vaikka niiden mitättömyyden loppu pelissä tunnistaa ja tunnustaakin.

 

[tant gredulin]

Ei tuollaista asiaa kannata viranomaisten kautta mihinkään viedä, näytönkin kerääminen olisi vaikeaa ja asia on termin mukaisesti kuitenkin "vähäinen". Eli siinä olisi enemmän kyse kostamisesta ja kiukuttelusta kuin todellisesta hyödystä. Jos hänen moraalikäsityksensä on tuollainen, niin sitten on.

Aivan varmasti näin. Hänen häpeänsä, ei sinun.

Varmasti monilla on paljon karumpiakin kokemuksia, kuten kirjoitin omat murheet tuntuvat jotenkin aina läheisimmiltä vaikka niiden mitättömyyden loppu pelissä tunnistaa ja tunnustaakin.

'Mikkään ei oo niin kippee ko miun kippee' sanoivat esi-isäni, ja hyvä sanonta tuo onkin :)

Nyt kuulostat jo inhimillisemmältä, joten uskon vakaasti että uskallat rakastua toistekin :) Onnea matkaan!

 

[Gentleman]

'Mikkään ei oo niin kippee ko miun kippee' sanoivat esi-isäni, ja hyvä sanonta tuo onkin :)

Nyt kuulostat jo inhimillisemmältä, joten uskon vakaasti että uskallat rakastua toistekin :) Onnea matkaan!

Kiitos lukemisesta ja erityisesti kirjoittamisesta sinulle ja muillekin. Eheyteen on vielä matkaa, mutta polku alkaa pikku hiljaa hahmottua. Voisi kai sanoa, että aamu sarastaa. Eikä takkutukan kyyneliin hukukaan heikko peikko, ei ainakaan vielä tällä kertaa.

 

[Cemetery Gates]

Varsin mieluisaa nähdä, että täällä on vaihteeksi ihan asiaakin kirjoitettu, eikä pelkkiä ihmettelyjä siitä, miksi hameväen edustaja on mulkoillut hintelää peräkammarineitsyttä liikennevaloissa. Ketju on jälleen elossa, hienoa, jatkakaa.

 

[anatsu]

eikä pelkkiä ihmettelyjä siitä, miksi hameväen edustaja on mulkoillut hintelää peräkammarineitsyttä liikennevaloissa.

No nämähän jutut ovat nuorten miesten naisasioiden "aatelia" tai no kuitenkin sitä mitä he/me pohdimme varmaankin eniten. Eli sitä, mitä siellä vastapuolen päässä pyörii. Kellekäs näin on päässyt käymään? Omat biljardikeppi-episodithan kalpenee kevyesti tämmösten rinnalla. :)

Pitäisiköhän olla muuten erikseen keski-ikäisten/isäpappojen/ukkomiesten naisasiat ja nuorten naisasiat? Saisitta ukkomiehet ja muut isät pohtia elatuksista ilman, että me nuoret keskeytäisimme teidän juttutuokioita typerillä jutuillamme siitä, mitä meille on tapahtunut.

 

[Worrell]

Pitäisiköhän olla muuten erikseen keski-ikäisten/isäpappojen/ukkomiesten naisasiat ja nuorten naisasiat? Saisitta ukkomiehet ja muut isät pohtia elatuksista ilman, että me nuoret keskeytäisimme teidän juttutuokioita typerillä jutuillamme siitä, mitä meille on tapahtunut.

En kannata ajatusta. Jos jostain avioliittoon liittyvistä asioista tulee enemmälti keskustelua, kannattaisi mielummin luoda "Avioliittoasiat" tms. ketju eikä mitään "vanhojen naisasiat". Kuitenkin ihmiset kypsyvät eri tavalla ja eri tahdissa. Moni hieman nuorempi henkilö saattaa olla samassa tilanteessa kuin nämä "vanhat" ja päinvastoin. Mielestäni menisi turhan sekavaksi, jos naisasioita käsitteleviä ketjuja olisi kaks tai kolme. Yhellä ketjulla sitä ollaan tähänkin asti pärjätty, niin eikös se ole hyvä näin?

 

[anatsu]

En kannata ajatusta. Jos jostain avioliittoon liittyvistä asioista tulee enemmälti keskustelua, kannattaisi mielummin luoda "Avioliittoasiat" tms. ketju eikä mitään "vanhojen naisasiat". Kuitenkin ihmiset kypsyvät eri tavalla ja eri tahdissa. Moni hieman nuorempi henkilö saattaa olla samassa tilanteessa kuin nämä "vanhat" ja päinvastoin. Mielestäni menisi turhan sekavaksi, jos naisasioita käsitteleviä ketjuja olisi kaks tai kolme. Yhellä ketjulla sitä ollaan tähänkin asti pärjätty, niin eikös se ole hyvä näin?

No näin se tietenkin on. Mutta itseäni vähän ottaa pähän se, että täällä ei saisi nuoret keskustella ollenkaan, vaikka tyttöjën vilkuilusta(heh heh mikä höpsö termi), vaan aina pitää olla vähintään joku oikeuden paperi taskussa koskien naisia taikka jälkikasvua. Helvetti. Ei täällä kaikkien tarvitse olla mitään keskellä ihmissotkua eläviä juroja äijiä, jotka kuuntelevat Santanaa ja kittaavat sinä sivussa lasin jos toisen Chileläistä punaviiniä.

Anteeksi.

 

[Worrell]

Mutta itseäni vähän ottaa pähän se, että täällä ei saisi nuoret keskustella ollenkaan, vaikka tyttöjën vilkuilusta(heh heh mikä höpsö termi), vaan aina pitää olla vähintään joku oikeuden paperi taskussa koskien naisia taikka jälkikasvua.

No tuskin tuota kukaan on suoranaisesti lähtenyt kieltämään mitään. Itsellänikin on joskus tullut vastaan monessa ketjussa keskustelua, joka ei itseäni kiinnosta ja olen ne sitten jättänyt vain lukematta. Itse kyllä pääosin olen aina tykännyt tästä naisasia-ketjusta. Monista tarinoista pystyy vähän ottamaan itsekkin oppia ja ajattelemaan omaa tilannetta.

Mitä tulee omiin naisasioihin, niin tällä hetkellä on kyllä aika hiljaista sillä rintamalla. Eihän tuo liiemmin haitanne, mutta vähän harmittaa kun yhet "varmat" treffit jäikin pois, kun nainen vähän jänisti tai jotain. Rinta kohti uusia pettymyksiä ja eihän tää sinkkuus mitään tervanjuontia ole, kun niin pitkään suhteessa olin.

 

[Cemetery Gates]

No nämähän jutut ovat nuorten miesten naisasioiden "aatelia" tai no kuitenkin sitä mitä he/me pohdimme varmaankin eniten. Eli sitä, mitä siellä vastapuolen päässä pyörii. Kellekäs näin on päässyt käymään? Omat biljardikeppi-episodithan kalpenee kevyesti tämmösten rinnalla.

Tuo kyseinen tapaus viittaa erääseen tiettyyn palstalaiseen, joka on tiettävästi - omassa maailmassaan - reilusti yli kolmekymppinen ja kammoksuu naisia. Niin että rohkeesti vaan anatsut ja muutkin jakamaan naisasioitaan tässä ketjussa vanhaan malliin, en minä ainakaan teitin juttujanne tuomitse, päinvastoin.

 

[anatsu]

Tuo kyseinen tapaus viittaa erääseen tiettyyn palstalaiseen, joka on tiettävästi - omassa maailmassaan - reilusti yli kolmekymppinen ja kammoksuu naisia. Niin että rohkeesti vaan anatsut ja muutkin jakamaan naisasioitaan tässä ketjussa vanhaan malliin, en minä ainakaan teitin juttujanne tuomitse, päinvastoin.

Jahaas. No tämä hyvä. Raportoin sitten, kun tarvetta siihen on. =)

 

[Palstalegenda]

Olisi tuossa tunnin päästä treffit muuannen balettitanssijan kanssa. Pitää minua jo valmiiksi hulluna, että vaikuttaa siis tervepäiseltä kolmikymppiseltä naiselta. Notkeuttaan en aio tänään testata, sillä loiventava ja Painajainen perheessä on loppuillan menu.

Sitä vain, että on näemmä dödö finito. Ihan kokonaan, kaikki! Vaan huomasin, että tässä uudessa kämpässäni (muutin 4 päivää sitten) on näemmä tuollaista WC-hajustetta. Vanille Bourbon - Eau de Toilette siinä lukee. Sitä sipaisin kainaloihini, nin jopahan tuli jännän vaniljainen tuoksu.

Ei ole olemassa ongelmia, on vain tilanteita ilman ratkaisuja!

 

[moby]

Ei ole olemassa ongelmia, on vain tilanteita ilman ratkaisuja!

Kolinaa kun pitää kaapissa, niin aina voi miettiä että käyttääkö sisäisesti vai ulkoisesti.