Naisasiat

[anatsu]

Vittu että on rasittavan kuuloista naista liikkeellä teilläpäin.

Varsinkin kun jutuistasi päätellen nuo "kiusoittelut" eivät kovin pitkälle ole toistaiseksi johtaneet ts. pesän päälle tai edes kovin lähelle ei ole ollut asiaa, luulisi että alkaa hiljalleen vituttamaan tuollainen silmille hyppiminen ja suoranainen väkivalta ja kiusanteko.

Seuraavan kerran kun joku heittää penaalisi lattialle tai antaa biljardikepillä poikittaista niskaan, niin samaan malliin takaisin vaan! Kosta ja heitä käsilaukku koulun katolle tai aja tyttöä seinälle, eiköhän ne siitä opi. Ainakin jos ei pillua ole luvassa, on noista rottailuista syytä antaa kuittaus välittömästi ettei jää alakynteen.

Muutenkin, ennen kuin päänuppisi ja kassisi räjähtää, jätä edes hetkeksi näiden asioiden vatvominen sekä havainnoimiesi ja kokemiesi vihjailujen ja ennusmerkkien analysoiminen pois ja mene nussimaan jotain kireää luokkatoveriasi kunnolla.

Siitä se syksy lähtee käyntiin.

No niin, no niin. Joo, kyllä täältä tulee vain hienoja ohjeita. :)

Niin tuota noin, vaikka tämä tekstisi todennäköisesti on hieman humalatilassa kirjoitettu, niin en minä nyt sentään lähde kenenkään laukkuja viskomaan sun muuta. Vähän edes herrasmiestä minussa on. Mutta joo kyllähän tuo alkaa vähän ärsyttämään välillä, mutta toisaalta kyllä minä siitä jollain kierolla tavalla tykkäänkin. Tietää ainakin, ettei ihan ole jäännyt huomioimatta. Tiedä sitten onko se huomio hyvää vai huonoa.

Nyt olen kyllä siinä tilanteessa, etten lähde ketään ehdoin tahdoin painostamaan. Tulkoot itse puhumaan/tekemään mitä lystää, jos haluaa. Minä olen yhdelle aloitteen tehnyt ja en tässä ihan lähiaikoina toista ajatellut. Mutta avoin olen ainakin keskustelemaan, jos joku haluaa jotain.

Joo, ilmeisesti täälläpäin se on syksykiima, eikä kevät. :)

 

[heikkik]

Toinen jopa kertoi elatusapuja koskevassa oikeudenkäynnissä, ettei häntä kiinnosta "vittuakaan" nähdä (tuolloin alle 1-vuotiasta) lastaan, pokkana myös lateli tulojensa "todistettavasti" alentuneen merkittävästi (nimellisesti n. 10t€/v, todellisuudessa voi lisätä ainakin 110t€).

Hyi helvetti mikä limanuljaska, siis oikea paskahousu. Joutuuko kymppitonnin vuosituloilla maksamaan elatusmaksuja ollenkaan? Eli yhteiskunta maksaa äidille tuollaisen kusipään sijaan. Sylettää.

 

[Vanha Len]

Hyi helvetti mikä limanuljaska, siis oikea paskahousu. Joutuuko kymppitonnin vuosituloilla maksamaan elatusmaksuja ollenkaan? Eli yhteiskunta maksaa äidille tuollaisen kusipään sijaan. Sylettää.

Niin...kumpi tässä tilanteessa on se pahempi asia...että maksaa liian pientä elatusmaksua vai ettei halua nähdä lastaan? Hieman nyt valoja päälle. Rahako määrittelee ainoastaan sen mikä lapselle on parasta?

 

[teemu_s]

Tämä voisi kuulua jopa tuonne Pitäiskö itkeä vai nauraa? -ketjuun, mutta kirjoitetaan silti tänne "oikeaan" ketjuun.

Nimittäin eilen illalla olin intoa täynnä kuin ilmapallo. Yhtä kaikin puolin mukiinmenevää naista olin ehtinyt nähdä jo kaksi (tosin lyhyehköä) kertaa ja illalla olisi sitten ensimmäiset "kunnon" treffit. Noh, saavuin sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, mutta seuralaistani ei vielä näkynyt missään. Koitin soittaa tälle, mutta ensimmäiset pari-kolme puhelua luuri tuuttasi varattua. Lopulta puhelin alkoi hälyttää (siis ei ollut enää varattu), mutta toisessa päässä ei vastattu ensimmäisellä kerralla. Eikä toisella, eikä vielä kolmannellakaan. Laiton typykälle viestiä, että mikä kestää. Lopulta tämä suostui vastaamaan yhteen puheluun ja selitti erittäin epävarmalla äänellä jotain tyyliin "sori hei oikeesti, mä unohdin ihan kokonaan että meidän piti tavata, oon nyt kaupassa...". Kun kysyin, että kauan kestää, niin tuskin koskaan olen kuullut yhtä epävarmasti annettua arviota "ehkä joku puoli tuntia". Neidille ei myöskään käynyt mitenkään se, että meinisin tätä vastaan.

Vähän aikaa odottelin kuppilassa, kunnes jossain vaiheessa päätin lähteä kävelemään vastaan. Kun naikkonen ei taaskaan suostunut vastaamaan puheluihini, menin istumaan erääseen läheiseen pubiin, jossa olimme jo kerran tavaneet, ja ilmoitin viestillä olinpaikkani. Tuolla ehdin sitten istua puolisen tuntia, mutta kun kertaakaan ei puheluihini vastattu, lähdin suutuspäissäni puolijuoksua kotiinpäin.

Muutaman tunnin kotona pämpättyäni tämä neitokainen laittaa sitten "pahoittelevia" viestejä mulle, joissa hän mainitsi "olenvansa yhden Mikon (nimi muutettu) kyydissä" ja toisessa viestissä mainitsi sen kuuluisan fraasin "sori, mutta et ehkä oo ihan mun tyyppiä". Näin tyyllikkäästi hoidetun "eron" olisi vielä voinut joissain ääritapauksissa katsoa vielä läpi sormien, mutta hetki sitten sain kyseiseltä naikkoselta viestin, jossa tämä kyseli, että voisinko myydä läppärini tälle. Olimme tosin aiheesta jo hieman puhuneet, mutta voi herranjumala, miten mimmi ajoitti tuon kyselynsä. Aika suoraan teki selväksi, että meikäläisen palvelut kelpaavat, mutta seura ei.

Ei mulla muuta.

Hetken se vituttaa mutta kohta se helpottaa. Kusipää-ämmiä riittää vielä, usko pois. Eihän siinä auta muuta kuin leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä, kyllä se tästä vielä vituiks menee! ;)

 

[PataJaska]

K-A-L-I: nyt käytän fraasia minäkin, mutta eipä siis ollut mokoma pikkupimpsa sinun arvoisesi! Sosiaalisesti rajoittuneet naisihmiset toimivat juuri noin, usko wanhan ja kerran samantyyppisen jutun kokeneen sanaa. Nyt olet vain iloinen ettei homma ehtinyt tuon pitemmälle, hän ei koskaan siis välittänyt sinusta hevonpaskaa. Ja juuri siksi on hyvä että pääsit hänestä eroon noinkin nopeasti, tämä kääntyy nopeasti hyväksi, usko pois.. tiedän mistä puhun

Jakaakseni oman kokemukseni: minulle tehtiin myös viisi vuotta sitten samantyyppinen ohari, sillä erolla että olimme tosin ehtineet jo tavata useamman kuin kaksi kertaa. Pari päivää tämän oharin jälkeen hän pyysi minua muuttoavuksi(!!) "koska ei tuntenut Porista oikein muitakaan miehiä", kuten ei toki tuntenutkaan. Oli siis muuttamassa Tampereella opiskelupaikan ja (TADAA!) uuden poikaystävänsä perässä..

 

[Spiit]

Näin tyyllikkäästi hoidetun "eron" olisi vielä voinut joissain ääritapauksissa katsoa vielä läpi sormien, mutta hetki sitten sain kyseiseltä naikkoselta viestin, jossa tämä kyseli, että voisinko myydä läppärini tälle. Olimme tosin aiheesta jo hieman puhuneet, mutta voi herranjumala, miten mimmi ajoitti tuon kyselynsä. Aika suoraan teki selväksi, että meikäläisen palvelut kelpaavat, mutta seura ei.

Ei mulla muuta.

Vaikka tämä läppäri-case tässä tilanteessa onkin melko pieni murhe, synnytti se päässäni pienen ajatusleikin tämän tyyppisten naisten sielunelämästä.

Hauskaahan tässä nimittäin on se, että jos et läppäriä kyseiselle emännälle enää myykään tämän vittumaisen käytöksen vuoksi, olet "lapsellinen ja katkera eikä pää kestänyt rukkasien saamista". Näin siis luultavasti hänen mielestään, vaikka vitunko väliä sillä loppupeleissä on mitä mieltä ko. nainen enää tuossa kohtaa. Tosin jos nöyrtyy ja myy läppärin mukisematta kuten on ollut puhe, antaa pompottaa itseään miten huvittaa ja tietyllä tapaa hyväksyy paskan kohtelun ilman vastalauseita. Ainakin itseä jäisi vituttamaan oma munattomuus jälkikäteen.

Tietysti jos haluaa vittuilla naiselle takaisin, niin nyt sovit naisen kanssa tapaamisen johonkin missä varsinainen kauppa läppäristä tapahtuu ja luonnollisesti unohdat saapua paikalle.. olet sitten vaikka kaupassa tms ja pääsetkin paikalle vasta puolen tunnin päästä. Puolen tunnin päästä olet tietenkin tullut siihen päätökseen, että pidätkin läppärin itse. Kusipäistä, lapsellista, ja naisen toiminnan tasolle alentumista, mutta ehkä jotkut tosiaan ansaitsevat sen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tietysti jos haluaa vittuilla naiselle takaisin, niin nyt sovit naisen kanssa tapaamisen johonkin missä varsinainen kauppa läppäristä tapahtuu ja luonnollisesti unohdat saapua paikalle.. olet sitten vaikka kaupassa tms ja pääsetkin paikalle vasta puolen tunnin päästä. Puolen tunnin päästä olet tietenkin tullut siihen päätökseen, että pidätkin läppärin itse. Kusipäistä, lapsellista, ja naisen toiminnan tasolle alentumista, mutta ehkä jotkut tosiaan ansaitsevat sen.

Pientähän tuollainen olisi, eikä edes mikään ylilyönti. Ihan sopiva haistattelu joka ei vahingoita ketään, mutta voisi tulla kyseiselle naiselle myös tarpeeseen.

Tosin en usko että tuo K-A-L-I:n nainen täysin tahallaan hoiti homman tuolla tavalla. Syy oli varmaan kantin puutteessa ja naisen yleisessä häilyvyydessä tms. Jotkut eivät pysty sanomaan epämiellyttäviä asioita aikanaan eivätkä varsinkaan naamatusten, jolloin tuleekin helposti loukanneeksi toista paljon ikävämmällä tavalla. Läppärin perään kyseleminen onkin jo hölmömpi juttu. Jos naisella olisi edes vähän tunneälyä, niin ymmärtäisi olla kyselemättä. Noin arrogantti ele sopii jo tulla palkituksi esimerkiksi Spiitin ehdottamalla tavalla.

 

[Delter]

Eikös tässä K-A-L-I:n tapauksessa vahinko paikkaannu parhaiten siten että myy läppärin naiselle härskiin ylihintaan? Akat kun eivät noiden laitteiden hintatasoista ymmärrä pätkääkään, niin laitappa vähän autokauppiaslisää siihen aparaatin hintaan ja otat hyvityksen valuuttana.

 

[12961]

En kyllä osaa yhtään arvostaa tuontyyppistäkään käytöstä. Mutta kuvaavaa tällä ajalle... Oma 'hyvinvointi' ajaa kaiken muun ohi.

Siksi kirjoitinkin, että päin helvettiä mennään siinä vaiheessa, kun toiminnan tarkoitus on pelkkä vittuilun maksimointi.

Lapset olivat erojen aikoihin vielä niin nuoria, ettei isille ollut muodostunut juuri minkäänlaista sidettä heihin, alle 1-vuotiaita kumpikin. Ei silti, melkoista toimintaa sitä on vierestä seurattu, enkä todellakaan halua puolustella sitä.

 

[tant gredulin]

Niin...kumpi tässä tilanteessa on se pahempi asia...että maksaa liian pientä elatusmaksua vai ettei halua nähdä lastaan? Hieman nyt valoja päälle. Rahako määrittelee ainoastaan sen mikä lapselle on parasta?

Eihän miestä voi pakottaa tapaamaan lasta, jos hän ei itse halua! Ehkä parempikin niin...
Mutta joku joutuu elättämään hänen lapsensa joka tapauksessa.

 

[Squit]

Eihän miestä voi pakottaa tapaamaan lasta, jos hän ei itse halua! Ehkä parempikin niin...
Mutta joku joutuu elättämään hänen lapsensa joka tapauksessa.

On parempi niin. Itse olen ollut lapsenosassa tapuksessa jossa ei ollut halua eikä osaamista vaan hommat pyöri velvollisuudentunnosta, niin se vasta vaikeata oli. Paras olisi ollut vain sanoa, että ei tästä mitään tule ja lyödä kättä päälle. Sukulaistytön sulhanenkin lähti menemään lapsen tultua ja miestä ei lapsi kiinnostanut enään. Siinä tapauksessa sukulaisella oli puhtaampi pöytä uuden miehen saamiseksi (ei sitä yhtä jätkää pyörinyt nurkissa eikä tarvinnut tapaamisia sovitella). Ne menivät naimisiin ja uusi mies adoptoi lapsen itselleen. Lapsen isä pääsi ns. pälkähästä kun elatusmaksuja ei tavinnut enään maksaa, mutta olihan adoptio parasta lapselle. Lapsi oli n. puolivuotias kun uusi mies tuli ja tottakai lapsi kasvoi pitämään tätä uutta miestä isänään.

 

[Alamummo]

Eikös tässä K-A-L-I:n tapauksessa vahinko paikkaannu parhaiten siten että myy läppärin naiselle härskiin ylihintaan? Akat kun eivät noiden laitteiden hintatasoista ymmärrä pätkääkään, niin laitappa vähän autokauppiaslisää siihen aparaatin hintaan ja otat hyvityksen valuuttana.

Eivät varmaankaan ymmärrä.

Mun mielestäni K-A-L-I tekee fiksuiten kun pitää radiohiljaisuuden koko eukkoon.

 

[Alamummo]

Siksi kirjoitinkin, että päin helvettiä mennään siinä vaiheessa, kun toiminnan tarkoitus on pelkkä vittuilun maksimointi.

Lapset olivat erojen aikoihin vielä niin nuoria, ettei isille ollut muodostunut juuri minkäänlaista sidettä heihin, alle 1-vuotiaita kumpikin. Ei silti, melkoista toimintaa sitä on vierestä seurattu, enkä todellakaan halua puolustella sitä.

Tarkoitit varmaan, että lapsille ei ollut muodostunut sidettä isäänsä. Miten isä ei muka vajaassa vuodessa saa muodostettua sidettä omaan lapseensa? Varsinaisia paskiaisia. Tällaiset tyypit voisi kuohia, jotta lisää hylättäviä lapsia ei enää tulisi.

 

[JJT]

Ohhoh, onpas meikäläiselle suorastaan satanut myötätuntoa. Kiitokset kaikille, jotka jaksoivat lukea ja vielä kommentoida purkaustani.

Vaikka periaatteessa nuo Spiitin ja Delterin ehdottamat kostot voisivat olla paikallaan, niin sen verran kiltti ihminen olen, että tyydyn tuohon Alamummon mainitsemaan "radiohiljaisuuteen". Luonnollisesti en tuohon läppärinosto-tekstariin ole vastannut, eikä sieltä suunnalta ole enää minkäänlaista viestiä tullut. Vastaamatta jättäminen menee sekin jonkinasteisena pikkukostona, tai ainakin viestinä siitä, etten ole pompoteltavissa.

Vaikka vitutuksesta pääsin yli jo seuraavana päivänä, niin silti kummastuttaa tuon typykän käytös. Ennen lauantai-iltaa ei ollut mitään ennusmerkkejä siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Kun selailin kyseisen mimmin facebook-profiilia, yllätys yllätys, löysin sieltä reilun viikon takaisia varsin lirkuttelevia kommentteja erään mieshenkilön kanssa, jolla oli aivan sattumoisin sama etunimi, minkä nimisen tyypin kyydissä typykkä ilmoitti lauantaina olevan. Eli tässä tapauksessa mitä ilmeisemmin siis vanha suola janotti "tuoretta" enemmän. Mutta sitten taas, miksi mimmi otti meikäläiseen yhteyttä ja osoitti selvää kiinnostusta (tai ainakin suosti kahteen tapaamiseen), mutta sitten "tosipaikan" tullen lähtikin aiemman kiinnostuksensa perään. Mutta miehethän ovat täysiä sikoja...

Mene ja tiedä, niin paikka on avoinna Jeesuksen ja Pyhän Hengen välissä.

 

[alwahla]

Katse

Aloin tänään (taas) pohtimaan, että mitähän se tarkoittaa, jos joku nainen katsoo minua pitkään. Näin ei ole käynyt kovinkaan usein, mutta aina silloin tällöin, siis näitä katselutuokioita eteeni on tullut.

Avaudun taas hieman historiastani naisten saralla.
Minulla on heikko omakuva. En pidä itseäni rumana, paitsi jaloista, koska polveni ovat omasta mielestäni luonnottoman suuret. Osaltaan tätä omakuvaa mustaamassa on ollut minä itse, mutta taustalla on myös tapahtumat, jotka juontavat aina vuoteen 1997, jolloin aloitin yläasteen Hyrylässä.

Kärsin tuolloin erittäin pahasta aknesta, ja olin erittäin hoikka eli noin 175-senttinen ja 57-kiloinen. Luokallani oli muutama tyttö, jotka ottivat minut targetikseen ja varoittelivat aina toisiaan, jos satuin tulemaan liian liki jotakuta heistä. Asia hoidettiin jotenkin maikan avustuksella, koska tämä asia alkoi vaikuttaa jopa koulumenestykseeni, mutta koska muutenkin kärsin heikosta itsetunnosta, tuo heidän yhtäkkisen käytöksen muutos minua kohtaan tuntui vähintäänkin epäilyttävältä. Olin liian kiltti tuolloin, joten kaipa olin otollinen kohde heille. Seuraavat puolitoista vuotta he jotenkin suvaitsivat oloani, mutta esitystä se taisi olla kaikki tyynni.

Vaikka en enää ole kovinkaan laiha, ja olen jotenkin aikuistunut näiden vuosien aikana, koen varsinkin kauniiden naisten tuijottelun erittäin piinaavana. Mietin vaivaantuneena, että mikähän ulkoisessa olemuksessani mahtaa tällä kertaa olla vialla. Sitten joko siirrän huomioni kauaksi tyhjyyteen tai kävelen mitään näkemättä ko. neidon ohitse. En osaa sanoa, olenko viehättävä ulkoisesti tai tarpeeksi mielenkiintoisen näköinen. Tämä on varmasti yksi syy siihen, että olen vieläkin tässä nykyisessä statuksessani.

Varsinkin viimeisten 10 vuoden aikana tämä itsetutkiskelu on saanut enemmän jalansijaa, ja nyt - huolimatta ajoittaisista ja niin kovin väliaikaisista hetkistä, jolloin en sorru tällaisiin ajatteluihin, ja jopa kuvittelen itseni hyvännäköiseksi - olen suorastaan säikky ottamaan kontaktia mielenkiintoiseksi havaitsemaani naiseen. Lisäksi olen mielessäni asettanut aika kovat vaatimukset elämäni naiselle, joten olen siinä suhteessa kronkeli. Koska olen suhteellisen vähän tekemisissä ikäisteni kanssa (viimeksi näin pääsi käymään kesäkuussa), olen hukassa myös puheenaiheissa.

En halua, että nainen tuntee olonsa epämukavaksi kanssani enkä halua, että nainen vain hyväksikäyttää minua saadakseen esimerkiksi jonkun tavaran ja sitten jättää kuin nallit kalliolle.

Aika sekalaista tekstiä, mutta lyhyesti sanottuna: olen vain tunteellinen mies, jota maailma on potkinut aivan liikaa päähän, ja joka haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.

 

[moby]

Aloin tänään (taas) pohtimaan, että mitähän se tarkoittaa, jos joku nainen katsoo minua pitkään. Näin ei ole käynyt kovinkaan usein, mutta aina silloin tällöin, siis näitä katselutuokioita eteeni on tullut.

Jos olet kiinnostunut noista pitkään katselevista naisista, pitää vaan katsoa takaisin ja mielellään niin kauan, että nainen katsoo muualle ensin. Tämän jälkeen sitten vaan juttusille mahdollisimman nopeasti. Helppoa? No ei ole, mutta harjoittelulla tässä pääsee eteenpäin.

Koska olen suhteellisen vähän tekemisissä ikäisteni kanssa (viimeksi näin pääsi käymään kesäkuussa), olen hukassa myös puheenaiheissa.

Yleensä ei kannata puhua duunista/koulusta yms. boring-aiheista. Jos olet innostunut vaikka jostain harrastuksesta, puhu siitä. Naiset pitävät, että mies on innostunut jostain, oli se sitten vaikka taidelasi.

En halua, että nainen tuntee olonsa epämukavaksi kanssani enkä halua, että nainen vain hyväksikäyttää minua saadakseen esimerkiksi jonkun tavaran ja sitten jättää kuin nallit kalliolle.

"Älä osta mitään" päivä on naisen kanssa aina ja varsinkin jos olette juuri tavanneet. Kahvin voi ostaa, mutta kyllähän nuo drinkin ruinaajat tunnistaa aika kaukaa, samoin jos naisen motivaatio on saada jotain muuta hyötyä.

Sosiaaliset taidot kehittyvät vain harjoittelemalla. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole. Naisten kanssa ulkonäkö ei ole niin tärkeä kuin monet miehet luulevat, vaan hyvä supliikki korvaa hieman vaatimattomammankin preesenssin.

 

[Sphinx]

Kai tämä pieni vuodatus tänne ketjuun sopii, koska naisesta kuitenkin on kyse. Kohta jo kaksi vuotta sitten kävin erästä netistä tapaamaani naista/tyttöstä kerran tapaamassa ja sen jälkeen joskus harvakseltaan vaihdettiin muutama sana mesessä, mutta ajan mittaan tuokin yhteydenpito tyrehtyi kokonaan, eikä mulla hänen suhteensa mitään intressejä ollutkaan. Kuitenkin tuossa keväällä satuin monen kuukauden tauon jälkeen häntä mesessä moikkaamaan ja se näyttäisi olleen sitten paha virheliike. Tiesin kyllä aiemminkin, että tämä nainen on hyvin sulkeutunut ja kärsii erittäin huonosta itsetunnosta (mistä johtuen en hänestä osannutkaan kiinnostua), mutta naiivisti olin kuvitellut hänen kuitenkin olevan edes jokseenkin järjissään. Sain kuitenkin huomata, että näin ei ole, sillä tuota keväistä sananvaihtoa seurasi sähköpostitse parin viikon sisällä todella hyökkäävä ristikuulustelu olinpaikastani ja puhelinnumerostani yms. Tai siis se alkoi viattomasti tiedustelulla halukkuudestani tavata häntä pikaisella aikataululla, jotta hän voisi kysyä multa jotain juttua, mutta kun ehdotin, että voi sen kysymyksen meilatakin niin sitten se vähitellen muuttui oudoksi kuulusteluksi. Enhän mä sellaiseen muuten olisi lähtenytkään mukaan. Toki sitten kun ymmärsin, ettei hänellä ole ihan kaikki kotona niin yritin heti ottaa etäisyyttä ja kannustaa häntä hakemaan apua sekä kertomaan läheisilleen mielenterveydellisistä ongelmistaan, joihin näyttäisi kuuluvan esimerkiksi se, että hänen todellisuudessaan tapahtuu sellaisia asioita, joita ei kenenkään muun todellisuudessa tapahdu. Valitettavasti sillä oli mun puhelinnumerokin vielä kuitenkin tallessa ja lähetti se vielä jonkun viestin, jossa kertoi vihaavansa mua loppuelämänsä. Ihmetteli vielä miksi mun oli pitänyt monen kuukauden jälkeen vielä tulla häntä kiusaamaan, kun hän oli jo kuulemma unohtanut olemassaolonikin. Lopulta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että olen todella hieno ihminen ja näytti siltä, että sain tehtyä selväksi haluni yhteydenpidon kertakaikkiseen lopettamiseen. Reilun parin kuukauden kuluttua hän alkoi kuitenkin taas kysellä kuulumisiani. En niihin kyselyihin mitenkään reagoinut, mutta lopulta hän keräsi näin kahden vuoden jälkeen rohkeutensa soittaa mulle. En kyllä hänen kanssaan alkanut puhelimessakaan jutella, mutta perästä tuli sitten uhkailua itsemurhan teosta, mikä sai mut sen verran heltymään, että kehotin soittamaan kriisipuhelimeen, josta hän vähemmän yllättäen hieman suutahti. Jatkona sitten kyseli vielä miten eräs läheiseni aikoinaan teki itsemurhan, kun se on kuulemma tosi vaikeeta.

Pitäisihän tuolle naiselle nyt jotain varmaan tehdä, mutta vähän on neuvoton olo, kun enhän edes tunne koko henkilöä ja mieluiten en hänestä enää mitään kuulisi.

 

[RajatOn]

Pitäisihän tuolle naiselle nyt jotain varmaan tehdä, mutta vähän on neuvoton olo, kun enhän edes tunne koko henkilöä ja mieluiten en hänestä enää mitään kuulisi.

Ota naisen vanhempiin yhteyttä, jos on kiinnostusta auttaa. Itse en kyllä naiseen yhteyttä ottais ja jokasen yhteydenoton jättäisin huomioimatta.
Jostain kriisipuhelimesta voi kanssa kysyä mitä tehdä. Mutta itse rajottaisin avun ihan täysin siirtämällä vastuun muille, jos kerran nainen ei oo kaveri eikä mitään, niin vastuun siirtäminen sukulaisille tms on ihan ok.

 

[Gentleman]

Eilen sitten tuli lopulta "sovittua" ex-vaimon kanssa raha-asioista, Lopputulema oli se, että kun asioista ei ole kirjallisesti sovittu ja moraaliseen velvollisuuteen on turha vedota niin asiasta jää toiselle se näkemys että maksettavat on maksettu ja toiselle se, että eivät todellakaan ole.

Näin ollen oppirahoja jää nieltäväksi vielä vähän enemmän kuin mitä ajattelin ja oppirahoja sentään on jo makseltukin niin perkeleesti. Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

No, turha tuosta on sen enempää enää kiukutella. Kiukuttelua on tullut harrastettua enemmän ja vähemmän tyylikkäästi, ja tulihan asiaa jahkattuakin exän toimesta edestakaisin lähes vuoden ajan.

Se mikä tässä nyt on eteenpäinmenon kannalta haastavaa on luottaminen taas ihmisiin ja uuteen alkuun. Olen aloittamassa projektia uuden naisen kanssa, ja tässä projektissa on jälleen se tilanne että rahoitus kaatuisi lähes kokonaan minun kontolleni. Toki toinen on ilmaissut haluavansa olla täysillä mukana, hikeä ja vaivaa pelkäämättä En ole varakas, tienaan toki jonkin verran yli mediaanitulon mutta exän minun huolekseni jättämä asunto ei ole helpoimmasta päästä myydä, on turhan iso ja ylläpitokustannukset ovat mitä ovat. Eikä sen myyminenkään tässä tapauksessa heti ratkaisisi mitään, joten lainarahalla kuitenkin oltaisiin liikkeellä. Pankki on rahat luvannut.

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Lisäksi on mennyt usko omaan ihmistuntemukseen, kyseessä on muutaman vuoden sisään kolmas tapaus, jossa koen erehtyneeni arviossani läheisestä ihmisestä pahan kerran. Ja minä olen pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana. Olenko välittänyt liikaa tai katsonut ihmistä liian läheltä aistiakseni vaaran? Kaksi edellistä oli tosin miehiä, joita pidin hyvinäkin ystävinä. Tietysti niihinkin tapauksiin liittyi nainen, joka oli ja lienee vieläkin arvaamattomuudessaan ja mielikuvituksessaan vailla vertaa.

Nyt kun olen vihdoin ja viimein pitänyt tämän vuoden kesälomistani pari viikkoa ja on ollut liikaakin aikaa ajatella kuluneita kahta vuotta, niin voi vain ihmetellä, että mitä ihmiset, jotka ovat luvanneet ja ainakin toinen jopa lupaamansa tarkoittanut voivat toisilleen tehdä. Kun nyt todella sisäistää rehellisen kritiikin ja avoimuuden tarpeellisuuden ja toisaalta on myös nähnyt miten moraaliton ja julma oma rakas voi toiselle olla niin miten voi enää uskoa toimivaan parisuhteeseen?

Tiedän kyllä, ja olen läheltä seuraamassa läheisen ihmisen avioliiton päättymistä. Avioliiton, jossa parilla on yhteisiä lapsia, joista toinen on vasta kaksivuotias että omat murheeni ovat tuollaisiin tilanteisiin nähden varsin pieniä. Mutta omat murheet ovat aina omia murheita. Kirjoittelenkin tätä lähinnä purkaakseni mieltäni.

 

[tant gredulin]

Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

Nyt en ihan ymmärrä mitä tämä tarkoittaa... Onko tämä Suomessa mahdollista? Omista eroistani tosin on jo kauan.

Se mikä tässä nyt on eteenpäinmenon kannalta haastavaa on luottaminen taas ihmisiin ja uuteen alkuun. Olen aloittamassa projektia uuden naisen kanssa, ja tässä projektissa on jälleen se tilanne että rahoitus kaatuisi lähes kokonaan minun kontolleni. Toki toinen on ilmaissut haluavansa olla täysillä mukana, hikeä ja vaivaa pelkäämättä.

Puhutaanko tässä parisuhteesta?

Lisäksi on mennyt usko omaan ihmistuntemukseen, kyseessä on muutaman vuoden sisään kolmas tapaus, jossa koen erehtyneeni arviossani läheisestä ihmisestä pahan kerran. Ja minä olen pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana. Olenko välittänyt liikaa tai katsonut ihmistä liian läheltä aistiakseni vaaran? Kaksi edellistä oli tosin miehiä, joita pidin hyvinäkin ystävinä. Tietysti niihinkin tapauksiin liittyi nainen, joka oli ja lienee vieläkin arvaamattomuudessaan ja mielikuvituksessaan vailla vertaa.

Me voimme hyvänä päivänä tuntea korkeintaan oman itsemme :) 'Toisten tunteminen' on suurelta osin omia odotuksiamme ja toiveitamme toisen ihmisen suhteen.

Olen pahoillani, että olet joutunut pettymään ihmisiin. Elämä kuitenkin kantaa pettymyksien jälkeenkin. Kolhutkin paranevat ajan myötä, jos niitä ei katkeruuteen asti päästä.

 

[moby]

Näin ollen oppirahoja jää nieltäväksi vielä vähän enemmän kuin mitä ajattelin ja oppirahoja sentään on jo makseltukin niin perkeleesti. Aviopuolison elatusvelvollisuus kun kuulemma kattaa senkin tilanteen, että toinen käyttää usean kuukauden ajan omat tulonsa uuden parisuhteen ylläpitämiseen.

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Jotenkin tuntuu, että olet vielä hieman kujalla. Nuo kaksi lainausta kertovat kaiken. Opitko edellisestä jutusta mitään, vai odotteletko vain samanlaista hässäkkää seuraavankin kehityskohteen kanssa.

Kai tuosta aikaisemmasta kannattaisi sen verran oppia, että rahat ovat eri tileillä/luottokortit eivät ole yhteisiä ja "yhteinen" omaisuus on joko sinun, tai puolison. Suhteetkaan eivät välttämättä ole ihan terveimällä pohjalla, jos omaisuus/raha on ensimmäisenä mielessä. Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

 

[TQoFE]

Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

Eräs entinen parisuhde opetti, että joka jumalan raha-asiasta on laitettava nimet paperiin, jos yhtään isommista summista on kyse.

Ihan silkkaa tervettä järjen käyttöä.

 

[Gentleman]

Nyt en ihan ymmärrä mitä tämä tarkoittaa... Onko tämä Suomessa mahdollista? Omista eroistani tosin on jo kauan.

No tässähän meni asia siten, että rinnakkaissuhteen paljastuttua (ja muka loputtua) minun annettiin ymmärtää että yrittäisimme vielä yhdessä. Tänä aikana vaimo valitteli ettei hänellä ole rahaa hänen hoidettavakseen sovittujen ruoka/yleismenojen hoitamiseen jolloin makselin käytännössä kaiken.

Koko kavaluuden paljastuttua ilmoitin, että näiltä kuukausilta perisin nimellisen vuokran. Tähän vastaus on ollut, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus.

Puhutaanko tässä parisuhteesta?

Kyse on suurimuotoista remonttia vaativan kiinteistön hankinnasta yhdessä nykyisen naisystäväni kanssa. Kuitenkin niin, että minä omistaisin ko. paikan yksin.

Me voimme hyvänä päivänä tuntea korkeintaan oman itsemme :) 'Toisten tunteminen' on suurelta osin omia odotuksiamme ja toiveitamme toisen ihmisen suhteen.

Olen pahoillani, että olet joutunut pettymään ihmisiin. Elämä kuitenkin kantaa pettymyksien jälkeenkin. Kolhutkin paranevat ajan myötä, jos niitä ei katkeruuteen asti päästä.

Täytyy myöntää että katkeruutta on turha enää kieltää, ei sinänsä suhteen päättymisessä mitään mutta tuota kohtelua en mielestäni ansainnut vaikka itsekään en mikään enkeli ole koskaan ollut.

Jotenkin tuntuu, että olet vielä hieman kujalla. Nuo kaksi lainausta kertovat kaiken. Opitko edellisestä jutusta mitään, vai odotteletko vain samanlaista hässäkkää seuraavankin kehityskohteen kanssa.

Olet sikäli oikeassa, että tunnen olevani hieman kujalla asian kanssa. Tuo projekti voi toisaalta olla juuri sitä mitä nyt tarvitsen tai sitten taas helevetin iso virhe.

Kai tuosta aikaisemmasta kannattaisi sen verran oppia, että rahat ovat eri tileillä/luottokortit eivät ole yhteisiä ja "yhteinen" omaisuus on joko sinun, tai puolison. Suhteetkaan eivät välttämättä ole ihan terveimällä pohjalla, jos omaisuus/raha on ensimmäisenä mielessä. Tarkoitan siis, että jos niihin lappuihin ei allekirjoitusta ilmaannu, kannattaa tehdä omat johtopäätökset, varsinkin, jos edes suunnittelet toisen osapuolen elättämistä edes pienimmässä määrin.

Sen verran fiksu olin jo exän kanssa, että rahat olivat selvästi erillään ja avioehto tehtiin. Muutenhan minulta olisi varmaan mennyt enemmänkin, ja nythän sentään varastetut esineet ja rahat sain melkein kaikki ilman pakkokeinoja takaisin. (varastamisella tarkoitan tässä yhteydessä kirjoja ja muuta selvästi minun omaisuuttani ollutta irtaimistoa, jotka ilman sopimusta olivat muuttaneet exän mukana ja lainaa joka minulta pyydettiin exän sedälle ilman aikomustakaan sitä maksaa).

"elättäminen" on aina hankala termi, ja kyllähän sitä parisuhteissa aina esiintyy. Ihan tasan kuin asiat eivät voi mennä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan kunhan se tapahtuu vapaasta tahdosta.

Eli sen tästä opin, että jos ero on tulossa ja asumisjärjestelyissä on tulossa muutoksia niin on syytä sopia kirjallisesti todistajien läsnä ollessa miten kulut hoidetaan.

 

[tant gredulin]

No tässähän meni asia siten, että rinnakkaissuhteen paljastuttua (ja muka loputtua) minun annettiin ymmärtää että yrittäisimme vielä yhdessä. Tänä aikana vaimo valitteli ettei hänellä ole rahaa hänen hoidettavakseen sovittujen ruoka/yleismenojen hoitamiseen jolloin makselin käytännössä kaiken.

Koko kavaluuden paljastuttua ilmoitin, että näiltä kuukausilta perisin nimellisen vuokran. Tähän vastaus on ollut, että aviopuolisolla on elatusvelvollisuus.

Googletuksen jälkeen korjaan, että kaipa tuo elatusvelvollisuus on teoriassa mahdollista, jos et halua asiaa oikeuteen asti viedä. Hämmästyttävää kumminkin.

Kyse on suurimuotoista remonttia vaativan kiinteistön hankinnasta yhdessä nykyisen naisystäväni kanssa. Kuitenkin niin, että minä omistaisin ko. paikan yksin.

Mikä on naisystäväsi intressi tässä (muu kuin että hyvää hyvyyttään sen tekisi)? Sellaisiakin toki on.

Täytyy myöntää että katkeruutta on turha enää kieltää, ei sinänsä suhteen päättymisessä mitään mutta tuota kohtelua en mielestäni ansainnut vaikka itsekään en mikään enkeli ole koskaan ollut.

Viestisi kaikkiaan kuulostaa kliinisen 'ulkopuoliselta', aivan kuin et itse olisi ollut mukana. Ymmärrän, että se voi olla myös suojakeino sille ettei tunteitaan tarvitsisi käsitellä. Eikä tietty tarvitsekaan näin keskustelupalstalla :) Mutta lähestymisesi aiheeseen oli sen verran erilkoinen, että se saattaa aiheuttaa lukijalle väärinymmärrystä. Pahoittelen, jos niin on käynyt.

Uskon, että elävässä elämässä on kuitenkin terveellisempää kohdata tunteensa, vaikka ne tuskallisia olisivatkin. Kummalle olet enemmän katkera? Hänelle luottamuksen pettämisestä vai itsellesi hyväuskoisuudesta? Sekin on ratkaisevaa 'toipumisesi' ja tulevien suhteittesi kannalta.

Eli sen tästä opin, että jos ero on tulossa ja asumisjärjestelyissä on tulossa muutoksia niin on syytä sopia kirjallisesti todistajien läsnä ollessa miten kulut hoidetaan.

Teoriassa kyllä, käytännössä omalla kohdallani yhteinen tili (nk. taloustili) oli tyhjä ennen kuin ehdin 'Roman Vopat' sanoa :) Joskus käy niinkin, että raha on pienin eron tuomista murheista. Elämässä ei mitenkään voi varautua ihan kaikkeen.
Voimia ja kestävyyttä!

 

[Dynamo]

Tuntuu vaan jokseenkin typerältä tarjota rakastamansa ihmisen eteen papereita allekirjoitettavaksi siltä varalta, että homma ei toimikaan tai että toinen keksiikin haluavansa jotain ihan muuta kuin mitä on pari kuukautta aiemmin kertonut haluavansa.

Nyt sitten reality-check ja nopeasti. Mikä se avioliitto oikein on? A) Taloudellinen sopimus; vai B) Kirkon tahi muun moraaliyhteisön traditionaalinen viimeinen sinetti "yhdessä myötä- ja vastamäissä" -instituutiolle vai C) jotain muuta?

Solmiessasi taloudellisen sopimuksen, niinkuin nyt esim. avioliiton, kannattaa miettiä millä ehdoilla tuohon sopimukseen sitoudut. Hyvä kysymys on myös se, millä ehdoilla puolisosi on valmis sitoutumaan suhteeseen kanssasi. Jos ehtona on, että puolet omaisuudestasi lähtee eron mahdollisesti tullessa, (olipa syy kummassa tahansa), voit kyllä miettiä pari kertaa puolisosi motiiveja liitolle.

Jos ylläoleva lainaus ei tarkoittanut avioliittoa ja avioehtosopimusta, vaan yhteistä taloprojektia, niin siitä huolimatta kannattaa sopia asiat kirjallisesti. Jo pelkästään siitä syystä, että asioista on helpompi päästä yhteisymmärrykseen silloin, kun asiat ovat hyvin ja asiallinen keskusteluyhteys toimii. Riitatilanteessa, jollaisia erot usein ovat, asioiden sopiminen molempia tyydyttävällä tavalla on vaikeampaa, kuten oletkin tuossa edellä kirjoittanut.

Sen verran fiksu olin jo exän kanssa, että rahat olivat selvästi erillään ja avioehto tehtiin.

-Jahas, tuo selvensikin asiaa. Hyvä! Tämän siitä saa, kun alkaa väsäämään vastausta, mutta sitten tulee jokin keskeyttävä tekijä, ja jatkaa myöhemmin siitä mihin jäi, vaikka ketjuun on tullut lisää tavaraa.