10kk sitten vanha luokkakaverini otti minuun yhteyttä ja pyysi lenkille, jonne myös suostuin lähtemään. Olimme peruskoulun alaluokilta asti kokonaan samalla luokalla, mutta emme juurikaan olleet minkäänlaisissa läheisemmissä väleissä, kuin koululla silloin tällöin jotain toistemme leikkimielistä kiusaamista. Siinä sitten aloimme lenkkeilläkkin ihan säännöllisesti ja viestitellä ja hän kertoi, että hänen suhteensa poikaystävään rakoilee ja tuntuu että tunteet häntä kohtaan ovat kuolleet.
Sitten hän alkoi laittaa vähän läheisemmän oloisia viestejä ja niihinhän itsekkin sitten vastailin samaa tahtia. Sitten alkoikin useamminen näkeminen ja yleinen ajan viettäminen, niin ja siis hänellä ja poikaystävällään oli tuohon aikaan suhde tauolla, jossa molemmat saivat tehdä mitä haluavat.
Kesän loppu menikin sitten aikalailla yhdessä, mutta syksyllä näkeminen vähän harventui jo ihan koulun takia, olemme siis eri kouluissa. Viestittely sen sijaan jatkui tiuhaan tahtiin. Syksy - talvi ajalla siis viestittelimme ihan ahkerasti ja näimme aina silloin tällöin, kiinnostus häntä kohtaan alkoi itselläni kasvaa aikalailla näinä aikoina.
Tilannehan oli aika epäselvä tuohon tammikuuhun asti, kunnes eräänä iltana tämä tyttö paukahtaa illalla meseen riideltyään poikaystävänsä kanssa ja avautuu minulle tunteistaan minua kohtaan. Myönsin tässä vaiheessa omat tunteeni ja keskustelimme asiasta pitkään. Hän kertoi kuinka hän yhdessä vaiheessa huomasi ajattelevansa minua koko ajan ja että hän vertailee poikaystäväänsä koko ajan minuun ja muuta tällaista. Hän myös kertoi ettei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä tämän suhteen, hän ei tiennyt haluaisiko hän uhrata 3v suhdetta, jos tästä ei tulisikaan mitään, eikä pilata ystävyyttämme, mutta ei myöskään satuttaakkaan kumpaakaan. Hän sanoi olevansa ihan sekaisin tästä tilanteesta, olevansa hulluna minuun. Sovimme että katsomme tätä tilannetta, vietämme aikaa ja katsoo miltä tuntuu.
Sen jälkeen ollaan koitettu tavata aina kun ehditään ja viestittely ja soittelu on ollut miltein päivittäistä, välillä soittanut ja ikävää valittanut ja kuitenkin aika läheisiä viestejä laiteltu. Tässä pari viikkoa sitten oli kuulemma soittanut poikaystävälleen ja kertonut tilanteesta ja se oli alkanut miltein itkemään, eikä ollut vetänyt sanojaan takaisin. Samalla sanoi minulle että on ihan sekaisin tästä tilanteesta, ei tiedä mitä tehdä... tulee hulluksi, lähinnä minusta.
Viestittely jatkui vielä tuohon torstaihin asti ja silloin vielä viimeksi nähtiin ja oli todella kivaa yhdessä, vkl aikaan nousi vähän omaa turhautumista esiin ja laittelin viestiä, että ehkä olisi parempi lopettaa tämä tilanne, koska mä en sais tulla niiden väliin vaikka niillä menis kuinka huonosti ja alkaa tuntumaan et sen kiinnostus alkaa hiipua. Se sitten vastaili että ei sen kiinnostus ole mihinkään alkanut hiipumaan ja ehkä tosiaan kannattaisi lopettaa, jos mustakin tuntuu näin pahalta... Laittelin vielä ettei tunnu niinkään pahalta, mutta turhauttavaahan tämä välillä on ja kysyin onko tässä nyt mitään toivoa.
Vastausta en tarkalleen muista, mutta jotain selitti ettei tiedä, koska ei haluaisi pilata hyvää ystävyyttä taas ja ei tiedä/usko toimisiko tämä juttu jos oltais enemmän kun kavereita. Sitten jo vähän kerkesin iskeä hyvästejä, mutta illalla jo kyselin vielä että jos yritettäisiin sitä kaveruutta edes, koska tuntuu lopullinen ero liian vaikealta. Sitä hän oli halukas yrittämään, koska ei halunnut menettää minua kokonaan, mutta sanoin että tarvitsen aikaa tämän käsittelemiseen ja tajuamiseen ja hän sanoi tarvitsevansa sitä myös.
Tuntuu todella vaikealta tämä tilanne, koska omat tunteet ovat kasvaneet niin suuriksi ja hän on pyörinyt mielessäni kirjaimellisesti koko ajan melko pitkän aikaa. Hänen kanssaan oli vain niin helppoa olla, meillä oli aina hauskaa ja tulin onnelliseksi hänen kanssaan olemisesta. Ihan vain vierekkäin sängyllä makaaminen oli jotain mitä ei voi käsittää. Ja vielä kun hän sanoi tuntevansa samoin, niin toiveet olivat aika korkealla, mutta näin tässä sitten ilmeisesti kävi.
Tuntuu tällä hetkellä ihan helvetin vaikealta, tyhjältä... Kaikki hyvät muistot tulevat mieleen ja suoraan sanottuna alkaa saman tien tulla tippaa linssiin. Kaiken tämän jälkeen tässä kävi näin... Ei vain voi käsittää, eikä todellakaan saa tätä asiaa mielestä... tunne on aivan kamala.
Pakko oli tulla avautumaan tänne, kun tuntuu olo kirjaimellisesti niin hajonneelta, anteeksi kaikille sekavasta viestistä... ei nyt oikein jaksa keskittyä.
EDIT: Tuli laiteltua viestiä tuossa ja kyseltyä jos tässä jonain päivänä voisimme jutella asian halki, niin voisi helpottaa tilannetta... Samalla tuli siinä sitten avoimesti kerrottua omat tunteet ja kyseltyä että onko tämän asian suhteen pienintäkään mahdollisuutta. Vastaushan oli että ei yhtään osaa sanoa, koska ei tiedä toimisiko se syvällisempänä juttuna. Ehdotin että katsoisimme vielä jonkin aikaa tätä ja sitten mitä tapahtuu ja hän suostui tähän ja sanoi ettei koskaan ole tuntenut itseään yhtä tärkeäksi kenellekkään, kuin nyt.
En nyt tämän johdosta ala mitään juhlimaan, mutta haluan ainakin yrittää ja jos ei onnistu, niin ainakin yritin. On tämä tähän asti ollut kyllä kaveruutta syvempää, joten katsotaan miten käy.