Mäkin olen sitä mieltä, että kyllä Worrellin pitää istua naisensa kanssa alas ja puhua asiat halki. Myös se on ensisijaisen tärkeää, että tekee kumppanille selväksi, ettei tässä tapauksessa kyse ole niinkään naisesta tai mistään hänen teostaan, vaan Worrellin pään sisässä olevasta umpisolmusta, mikä pahimmillaan voi johtaa siihen, että suhde kärsii. Ja sitähän ei juuri haluta.
Mullakin on aikoinaan ollut vaikeuksia suhtautua silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, ulkona käymisiin ilman omaa läsnäoloani. Oma epävarmuuteni johti siihen, että rehellisesti sanottuna en olisi ihmetellyt, vaikka mieheni olisi luottamukseni pettänytkin. Mulla ei päällimmäisenä ollut pelko siitä, että mieheni mua pettäisi, vaikka kyllähän sekin mielessä kävi, kun mielikuvitus alkoi tehdä kepposiaan. Ja mitään aihetta epäilyyn ei todellakaan ollut. Kaikki tämä johtui vaan mm. siitä, että oma isäni rikkoi juomisensa takia oman luottamukseni täydellisen lahjakkaasti. Lisäksi mulla oli ollut yksi suhde aikaisemmin, jossa kundin juominen oli niin totaalisen tolkutonta, ettei se suhdettani läheisen miehen juomiseen ainakaan parantanut.
Jossain vaiheessa mun oli vain pakko ottaa asia rehellisesti puheeksi ja lyödä omat demonini tiskiin. Kerroin, miksi käyttäydyn niinkuin olen tehnyt ja että häpeän omaa käytöstäni ja ajatuksiani. Korostin, ettei mieheni suoranaisesti ole tehnyt mitään väärää, mutta rehellisesti sanottuna hän ei myöskään ollut täysin ymmärtänyt, miten isosta asiasta mulle oli kysymys. Hän siis oli tietoinen taustastani, muttei ymmärtänyt, että tämän asian suhteen mua pitäisi kohdella silkkihansikkain ja puffata mun itseluottamustani tämän asian suhteen.
Keskustelun lopuksi kysyin, olisiko hänen mahdollista ulos mennessään/ulkona ollessaan osoittaa mua kohtaan erityistä huomiota? Käytännössä se tarkoitti sitä, että toivoin hänen joko soittavan tai tekstaavan mulle muutaman kerran illan aikana. Ihan vain merkiksi mulle, että hän "muistaa" mun olemassaoloni. Tiedän, että tämä kuulostaa todella naurettavalta ja lapselliselta, mutta se sai mut relaamaan, kun tiesin, että hän suhtautuu mun ongelmaani tosissaan ja on halukas tekemään kaikkensa, jotta mä pääsisin siitä eroon. Mulla kun oli, ja on edelleenkin tapana, etten soittele perään, vaan odotan jonkinlaista merkkiä häneltä. Enkä todellakaan halua, että hän soittelee mulle koko ajan, koska muutenhan siinä ei ole mitään mieltä edes lähteä kavereiden kanssa ulos ilman mua.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mies teki, kuten olin pyytänyt. Ja ainakin mulle on jäänyt sellainen fiilis, että ihan omasta vapaasta tahdostaan. Hän ei vain ollut tiennyt, miten tätä mun ongelmaa tulisi hoitaa. Itseluottamukseni tämän suhteen nousi hurjasti ja kiukkukohtaukset loppuivat. Tokihan sitä on senkin jälkeen tullut sanainen arkkunsa avattua joskus, esim. jos toinen on radalla täysin ilman tolkkua ja huolta huomisesta tai seuraavista päivistä. Se kun ei vain oikein pikkulapsiperheessä toimi, että maataan krapulassa kolme päivää sohvalla ja voivotellaan omaa pahaa oloa. Mutta lähtökohtaisesti luottamus pelaa erinomaisesti, enkä pelkää naisten iskuyrityksiä, miehen pikkuflirttiä tai mitään muutakaan. Meillä on tietyt rajat sovittuna, mitä ei ylitetä ja luotan, että homma toimii. Jos kuitenkin jotain sattuu, se ei ole mun käsissäni. Asia selvitetään sitten ja katsotaan, mitä tuleman pitää. Mutta etukäteen mä en sitä murehdi, koska kuten täälläkin on sanottu, mä en voi vaikuttaa muiden käytökseen. Voin vain pitää huolta siitä, että olen itse luottamuksen arvoinen.