Tämäkin vaihtoehto on kokeiltu, ja tulos on tasaisen tappavasti aivan sama kuin muissakin vaihtoehdoissa. Mimmit peilaa heti, että tossa on joku luuseri, joka vaan tuijottaa tuoppiin. Samoin kusipäinen arroganttius on kokeiltu. Ei sekään pure.
Ja viina ei muuten auta tilanteessa pisaraakaan. Pikemminkin pahentaa kun silloin miettii herkästi, että mikä vttu mussa taas on vialla, kun ei hommasta tule yhtään mitään. Sitten otetaan taas lisää kiisseliä, jotta suru ja itseinho lievenisi, mutta sehän vaan syvenee, pahemman kerran. Seuraavana aamuna alkaa taas viikon kestävä morkkis, ja aamulla tekisi mieli ampua aivot seinälle ennen kuin edes herää.
Tästä on taas seurauksena se, että kapakassa ei tule käytyä ollenkaan. Tuntuu, että tykkään katsella ihmisiä ympärillään, mutta samalla ajattelen, että kaikilla muilla on hauskempaa ja kukaan muu ei ole yksin, kuin minä. Kaikkein voittajin olo tulee silloin kun on esimerkiksi Tavastialla kuivin suin ja yksin. Siinä bändiä odotellessa tuntee itsensä niin helvetin surkeaksi tapaukseksi muiden "pitäessä hauskaa". Tämä on välillä kestämätöntä, kun bändit ovat myöhässä, eikä oikein edes kehtaa yksin istua ja pyöritellä peukaloita.
Tämä on asia, jota vastaan olen sotinut niin pitkään kuin muistan. Suhteen loppuessa kaikki taas korostui ja lävähti kerta laakista esiin. En minä parantunut ollut, vaan kaikki oli piilossa maton alla, jonne olin ne lakaissut.