Naisasiat

[Osmo Rapeli]

Onko sillä väliä kuinka jonkun kumppani kohtelee sinun kaveriasi, siis hänen poika-/tyttöystäväänsä? On, jos kaveri ei pääse toteuttamaan omia mielihalujaan. Mielestäni ei kannata jäädä miettimään syyllistä ja sitä kuka on tossun alla, vaan miettiä kuinka asiat paranisivat, mitä tulisi tehdä, ja mahdollisesti jopa kannattaako suhdetta jatkaa? Enkä nyt puhu vain yksittäisistä kaljoitteluista, on luonnollista että ihmiset viettävät parisuhteessa enemmän aikaa kumppaninsa kuin kamujensa kanssa, vaan muustakin, aktiivisuudesta, harrastuksista, reissaamisesta. Tilanteesta puhuminen ei aina ole paskan puhumista selän takana, vaan ihan vain tunteidensa ja tilanteensa tutkiskelua. On hyvä miettiä eikä vain passivoitua.

*****

Sitä miten itse suhtautuu/suhtaudun kamujen tyttökavereihin/poikakavereihin...luokkasiskojen poikakavereihin kerkesi neljän vuoden aikana tutustua aika hyvinkin ja niiltä ajoilta on edelleen olemassa hyviä kamuja. Väitän että minusta oli joskus tiukkoina hetkinä apuakin, kun pystyi puhumaan molempien kanssa erikseen, kuitenkin aika puolueettomasti. Ulkomailla asuminen kun oli rankkaa kaikille suhteille. Luokkaveljien tyttökavereihinkin, niihin jotka säilyivät, on edelleen lämpimät välit, hyviä ystäviä sieltäkin.

Tuoreempien tuttavuuksien kohdalla on yleensä niin että kamujen ystävällisiin tyttökavereihin suhtautuu luonnollistaan asiallisesti ja ystävällisesti. Tylyttämistä tai välinpitämättömyyttä osoittaviin suhtaudun kuin huonekaluihin.

Suosittelen.

 

[Poison]

Ja jonkun toisen suhdetta on ulkopuolelta aivan turha lähteä arvostelemaan, yleensä varsinkin suhteen alussa siinä intohimovaiheessa ne vanhat kaverit jäävät väkisinkin vähemmälle. Ja jos kemiat oikeasti toimivat, niin jäävät pysyvästikkin. Sen ymmärtää vasta sitten, kun itsekkin löytää sen maailman tärkeimmän ihmisen.

Voiko tuota enää paremmin sanoa? Itselläni on muutama sydänystävä, jotka olivat erityisen, mielettömän, kovin tärkeitä elämässäni ennen kuin tapasin mieheni. No, kyseiset ystävät ovat edelleen mielettömän ja kovin tärkeitä, mutta on selvää, että heidän merkityksensä minulle on muuttunut seurusteltuani nyt kolmisen vuotta. Enää he eivät ole ainoita, joiden puoleen käännyn iloissa ja suruissa. Kumppania ja ystäviä on toisaalta vaan niin mielettömän vaikeaa edes rinnastaa toisiinsa - molempien kanssa on aina omat kuviot ja jutut ja molemmat ovat omilla tavoillaan todella merkityksellisiä. Seurustelu vie aikaa ystäviltä, mutta toisaalta nykyään ystävien kanssa tulee sitten vietettyä aina kunnon laatuaikaa.

En tiedä, voiko ystävien tärkeyttä edes korostaa riittävästi, mutta silti on fakta, että oma kumppani on tärkeydessään aivan omassa luokassaan. Näin ainakin minulla.

Ja eron tullessa huomaakin, että on jäänyt yksin...kaverit ovat jääneet kun ne on itse ne on työntänyt sivuun.

Toki silloin, kuin ollaan siinä pisteessä että avioliittoa...yms vakavempaa juttua selkeästi suunnitellaan, niin asia on taas ihan oma lukunsa. Mutta kannattaako ns. teinisuhteen takia katkoa heittää "romukoppaan" kaikki kaverisuhteet? Mielestäni ei tosissaankaan.

En usko, että kukaan heittää tietoisesti kaverisuhteitaan romukoppaan. Ystävät jäävät pakostikin vähemmälle, kun alkaa seurustella. Aikaa ei pysty kääntämään kellosta lisää, vaikka haluaisi. Tietenkin joskus alkuhuumassa kaverit voivat unohtua tyystin täysin, mutta silloin ainakin itse toivoisin, että ystäväni oikeasti pysäyttäisivät ja puhuisivat minulle asiasta. Toisaalta myös ystävien on annettava kaverin seurustella - eivät ystävätkään omista toisiaan. Itseltäni on yksi ystävyyssuhde tulehtunut mm. seurusteluni seurauksena, eikä sitä tulehdusta poista täydellisesti ainakaan minun puoleltani yksikään antibiootti, mutta... Ei voi mitään.

Käsite "teinisuhde" vaikuttaa mielenkiintoiselta omaan ajatusmaailmaani sovitettuna. Totta kai nuorena pitää mennä ja kokeilla kaikkea, mutta en osaa kuvitella itseäni suhteeseen, jossa en olisi tosissani. En tietenkään ole suhteen alussa menossa toisen osapuolen kanssa naimisiin, mutta en kyllä itse osaisi lähteä suhteeseen, jossa vain vähän oltaisiin ja kateltaisiin, kunnes olisi sopiva aika erota. Hankala ajatella, että olisi suhteessa, mutta käytännössä kuitenkin tietäisi eroavansa pian. Vähän vaikeaa nyt selittää pointtiani tässä asiassa, mutta ehkä joku ymmärsi...

Onko jatkoaikalaisissa muuten sellaisia, jotka ovat tutustuneet kumppaniinsa kohtuu nuorina ja sittemmin huomanneet avioituvansa saman ihmisen kanssa jne? Eli onko keskuudessamme "vuosisadan rakkaustarinoita"?

Muutoin täällä tällä hetkellä vellovaan parisuhdekeskusteluun kommentoisin, että kun oikeasti välittää toisesta, on valmis tekemään myös myönnytyksiä. Molemmin puolin. Eikä niitä sitten välttämättä edes koe mitenkään negatiivisesti. Sitä vaan oppii toimimaan toisen kanssa tiiminä, tekemään päätöksiä yhdessä ja huomioimaan toisen.

Oma maailman tärkein ihmiseni on tällä hetkellä jossain ihan muualla Euroopassa kuin Suomessa. Ei eroaika ole ollut mitään loistokasta ilotulitusta, mutta koen tämän toisaalta todella kasvattavana ja suhdetta lujittavana aikana. Nautin elämästäni myös tässä tilanteessa ja se on ollut tärkeää huomata. Lisäksi tämä on jonkinmoinen yhteinen projekti. Iso etappi suhteessamme ja olen enemmän kuin onnellinen, että päätimme tämän asian toteuttaa. Mies pääsi elämään yhtä unelmaansa ja minä taas saan viettää laatuaikaa itseni kanssa. Nyt on tosin enää reilu pari viikkoa siihen, kun matkaan itsekin mieheni luokse, ja tämän projektimme luonne muuttuu merkittävästi. Sitten asutaan yhdessä ulkomailla, kokemus varmasti sekin.

 

[avatar]

Oikea ystävä kyllä ymmärtää, että alun huumassa lähes kaikki aika menee kumppanille. Jos ei ymmärrä niin ei ole ihan todellinen ystävä.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaikka kolme kuukautta ehdin ns. laiminlyödä hyvää ystävääni olemalla naisen kanssa kaikki viikonloput kun ystäväni käytännössä olisi ehtinyt nähdä minua vain viikonloppuisin joitakin satunnaisia viikolla tapahtuneita kahvillakäyntejä lukuunottamatta, niin eron tultua hän oli erittäin hyvin mukana siinä, etten jäänyt yksin. Ollaan sen jätkän kanssa tunnettu seurakunnan päiväkerhosta viisivuotiaasta ja sen kyllä huomaa.

 

[purkki_paa]

En usko, että kukaan heittää tietoisesti kaverisuhteitaan romukoppaan. Ystävät jäävät pakostikin vähemmälle, kun alkaa seurustella. Aikaa ei pysty kääntämään kellosta lisää, vaikka haluaisi. Tietenkin joskus alkuhuumassa kaverit voivat unohtua tyystin täysin, mutta silloin ainakin itse toivoisin, että ystäväni oikeasti pysäyttäisivät ja puhuisivat minulle asiasta. Toisaalta myös ystävien on annettava kaverin seurustella - eivät ystävätkään omista toisiaan. Itseltäni on yksi ystävyyssuhde tulehtunut mm. seurusteluni seurauksena, eikä sitä tulehdusta poista täydellisesti ainakaan minun puoleltani yksikään antibiootti, mutta... Ei voi mitään.

Siis toki kavereiden tulee ymmärtää, että toisen kaverin aloittaessa seurustelun, niin luonnollisesti hän ei pääse läheskään niin usein ryyppäätään...yms illanviettoihin. Tämä on ihan itsestään selvyys, ei niitä tunteja voi vuorokauteen millään lisätä vaikka kuinka haluaisikin....mutta kun tätä ei ole ketään juuri kiistänyt tai vaatinut. Mutta se, että kuten tämä minun kaverini esimerkiksi on erkaantunut kokonaan kavereistaan hengaamalla kaiken ajan tyttöystävänsä kanssa...tämä on asia mitä en ymmärrä. Ei kai kenenkään suhde siittä kärsi, että jos tyyliin kerran kuussa käy joku ilta baarissa kavereiden kanssa ja esim. katsomassa lätkämatsia 2-3 kertaa kuussa kavereidensa kanssa myös? Miksi seurustelu pitää vetää överiksi, miksei kohtuutta voi tässäkin asiassa harrastaa, eli sitä ns. kultaista keskitietä.

Liika kun tuppaa olemaan liikaa ihan kaikessa asioissa pidemmän päälle.

Käsite "teinisuhde" vaikuttaa mielenkiintoiselta omaan ajatusmaailmaani sovitettuna. Totta kai nuorena pitää mennä ja kokeilla kaikkea, mutta en osaa kuvitella itseäni suhteeseen, jossa en olisi tosissani. En tietenkään ole suhteen alussa menossa toisen osapuolen kanssa naimisiin, mutta en kyllä itse osaisi lähteä suhteeseen, jossa vain vähän oltaisiin ja kateltaisiin, kunnes olisi sopiva aika erota.

Itse lähinnä tarkoitin "teinisuhteella" sitä, että ei lähde nyt ihan ensimmäisen 3- 6 kk jälkeen rakentelemaan pilvilinnoja ja miettimään "tän kansa mä vietän koko loppuelämäni"...koska yleensäkin jo ne ensimmäiset elämän suhteet eivät mitä suuremmalla todennäköisyydellä tule koko loppuelämää kestävän. Mutta toki lähtee positiivisella asenteella ja ei ala miettimään heti "silloin kun sitten erotaan..." asenteella kuitenkaan. Ja tähänkin kaverien menoissa mukana pysyminen ja tietynlainen mukanaolo kuuluu mielestäni luonnollisesti mukaan, eli ei eristäydy ja sitten mahdollisen eron hetkellä vasta tajua "Mullahan ei oo enään kavereita".

Edelleen mielestäni terve suhde kestää tällaiset hyvin ja sen "oman elämän" rinnallapidon suhteessa mukana. Tällöin pääsee kumpikin suhteen osapuoli säännöllisin väliajoin henkäsemään muutakin "ilmaa", kuin sen suhteen ainoastaan. Tällöin ei läheskään niin nopeasti mm. kyllästy seurustelukumppaniin ja suhde pysyy "raikkaampana".

Jos nyt otetaan tuossa kertomasi perusteella sinun suhteesi tuohon mieheen tarkempaan "syyniin", niin se vaikuttaa juuri terveeltä ja tasapainoiselta suhteelta. Tietysti kaikkia ei voi miellyttää, mutta kuitenkaan koko elämä ei ole 24/7 sitä miesystävän kanssa 4 seinän sisällä kodin leikkimistä. Eli pitäisi kaiketi onnitella sinua :) .

 

[bisnesman]

Itse näen tilanteen niin, että vaikka oltaisi kuinka tulenpalavasti rakastuneita, kyllä niitä ystävyyssuhteitakin pitää hoitaa. Kukaan ei kuole siihen jos muutaman tunnin viikossa on erillään toisesta, tai viettää 1-2 iltaa kuukaudesta kaverien seurassa.

Olen itse elänyt sen verran suuren osan elämästäni sinkkuna, että en suostuisi tilanteeseen jossa minulta viedään vapaus viettää aikaani ystävien kanssa. Edes sen muutaman tunnin viikossa.

 

[puuha-pete]

Nyt on jo niin solmussa, että hävettää vähän mutta silti lyön vilä kännissä, hölmö kun olen, lisää löylyä kiukaalle!! Perkele antaa soittaa!!

 

[Poison]

No niin, ollaan purkki_paan kanssa aika samoilla linjoilla. Kun löytää sen kuuluisan keskitien ystävien ja seurustelun väliltä, on vahvoilla. En tiedä omasta kaveripiiristäni yhtäkään sellaista paria, jossa toinen estäisi toisen kaveritapaamiset. Kyllähän noinkin omistushaluisia ihmisiä on, mutta toivottavasti aika harvassa? Voisi kuvitella, että suhteeseen on tiedossa paljon ongelmia, jos toinen haluaa vain omistaa.

Ja kyllähän ystävyyssuhteita pitää vaalia, tästä tuskin kukaan on eri mieltä, oli sitten parisuhteessa tai ei. Oma kulta ei missään nimessä korvaa ystäviä, vaan molempien kanssa on aina omat juttunsa. Ystävän kanssa on mahdottoman hienoa vaihtaa ajatuksia, kuulla kuulumisia, tulla itse kuulluksi, tehdä hassuja seikkailuja, käydä keikoilla ja vaikkapa festareilla. Eikä näihin hetkiin todellakaan kaipaa sitä toista puoliskoa mukaan. Kumppani kumppanina ja ystävät ystävinä, sanoisin omasta puolestani, vaikka totta kai on mukava viettää välillä myös yhteisiä iltoja, jos kaikki osapuolet vain tulevat toimeen keskenään.

 

[puuha-pete]

Vielä enemmän solmussa kuin edellisen krran!

 

[masaman]

Vielä enemmän solmussa kuin edellisen krran!

Solmut auki vaan veliseni! Kyllä sitä ehtii, ratkaista elämän suuria kysymyksiä vielä myöhemminkin:D

 

[Prof. Puck]

Onko jatkoaikalaisissa muuten sellaisia, jotka ovat tutustuneet kumppaniinsa kohtuu nuorina ja sittemmin huomanneet avioituvansa saman ihmisen kanssa jne? Eli onko keskuudessamme "vuosisadan rakkaustarinoita"?

Olen aika tarkka varjelemaan identiteettiani keskustelupalstoilla ja Poisonin esittama kysymys hipoo rajaa, jossa mietin vakavasti vastaamista... mutta vastaan silti!

Olen avioitunut aikanaan hyvin nuorena. Ei nyt ihan teinisuhteesta avioliittoon kaavalla, mutta olin vasta parikymppinen seurustelun aloitettuamme ja siita puolentoista vuoden paasta jo naimisissa. Silloiset tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet & haaveet muuttuivat osaltani taysin, kun en ollut parisuhdetta hakenut, painvastoin. Myos moni muu asia muuttui elamassani parisuhteen myota, mutta lahinna siksi, etta se oli hyva ponnike heivate elamasta helvettiin sellaiset jutut, joita en enaa halunnut tehda ja joista olin kasvanut ns. ulos. Tallaisia asioita olivat mm. kanni-kaveriporukka, jonka kanssa oli tullut vietettya railakasta vapaa-aikaa. Hyvat ystavat toki jaivat mutta osa tuosta porukasta varmasti koki, etta mina jouduin ''tossun alle'' tyttoystavan myota. Todellisuus oli vain toinen, ei enaa napannut sellainen touhu. Olin jo kokenut samat jutut aiemmin teini-iassa, mita muut kaverit viela elivat lapi. Palstan luonteelle sopivasti, minut nostettiin jo 15 vuotiaana aluksi treenaamaan, pian jo pelaavaan kokoonpanoon miesten edustusjoukkueeseen. Jokainen latkaa miesten tasolla pelannut tietaa, millaiseen elamankouluun nuori kaveri silloin joutuu...

Tata kirjoittaessa meilla on puolisoni kanssa 15 vuotta yhteista taivalta takana, eika loppua nay... Silti en osaa puhua mistaan ''miracle on ice'' onnistumisesta, vaan parisuhde on vaatinut (ajoittain) samanlaisia ponnistuksia ja tahtoa pysya yhdessa ja selvittaa asiat kuin mika muu - myohemmalla ialla solmittu - parisuhde. Tietylla tapaa aluksi ehkapa enemman? Nuorena solmituissa parisuhteissa erityisena vaarana on se, etta ihmiset kasvavat helposti eri suuntiin. Aikuisuuteen kasvaminen kun ajoittuu yleensa juuri 20-30 ikavuoden valille, joillakin se voi hiukan viivastya...

Me olemme vaimoni kanssa lapikayneet naiden 15 yhteisen vuoden aikana pari isoa kriisia, jotka kumpikin ovat tavalla tai toisella liittyneet tuohon kasvuprosessiin. Ensimmainen hiukan ennen 25 ikavuotta, jolloin kavin itseni kanssa lapi sita ''hintaa'', minka varhaisella ialla solmitusta avioliitosta joutuu maksamaan ''nuoruuden menettamisena''. Toinen kriisi sijoittui perinteisesti hiukan ennen kolmeakymppia, jolloin piti punnita paatoksia, mita elamallaan haluaa oikeasti tehda/saavuttaa? Omalla kohdallani nama kysymykset olivat enemman ammatillisia, mutta toki tajusin ''markkina-arvoni'' hiukan alle kolmekymppisena valkoisena heteromiehena, joka on sosiaalisesti kelvollinen, jolla on koulutusta, hyva tyo ja kohtuullisesti varallisuutta jne... olin siis viela kaypaa valuuttaa parisuhteen pudotuspeleissakin. Lopputulos oli, etta otin avioeron... tyostani ja aloitin toisen elaman ammatillisesti.

En siis pida ihmeellisena sita, etta olemme onnistuneet pysymaan yhdessa lapi nama vuodet nuorena solmitusta liitosta huolimatta. Kumpikin meista on luonteeltaan ''suo, kuokka ja jussi''-tyyppia, jotka myos lopettavat kerran aloittamansa... Asia, jota mina sen sijaan pidan ihmeellisena on se, etta minulla - ja uskaltaisin puhua tassa yhteydessa myos vaimoni puolesta - ei ole koskaan rakkaus havinnyt toista kohtaan. Toki se muuttunut, mutta positiivisella tavalla, syventynyt, olemme loytaneet uusia puolia itsesta ja toisistamme (lahetyssaarnaaja-asennossa tulikin jyystettya ekat 10 vuotta) jne. Siita huolimatta pohjalla on edelleen myos sama raikas rakkauden tunne kuin reilu 15 vuotta sitten. Siina missa hyvat kaverit kertovat omien parisuhteittensa vaikeudesta, tunteiden haalistumisesta ja kuinka esimerkiksi seksi ei enaa maita puolison kanssa kuin ''jouluna ja juhannuksena'', meilla ei tallaisia vaikeuksia ole ollut.

Itse nostan kaksi (niiden kliseisyydesta huolimatta) kriittista asiaa, jonka avulla olemme onnistuneet luovimaan karikoiden lapi. Ensimmainen juttu on puhuminen. Talla en tarkoita mitaan normaalia ''tunteista puhumista'' vaan sita, etta oikeasti uskaltaa ja pystyy jakamaan ne kaikkein vaikeimmatkin asiat, pelot ja toiveet - ns. tabut - toiselle. Juuri ne, joita monesti helvetin vaikea myontaa edes itselle! Toinen yhta tarkea on taallakin keskusteltu tilan antaminen. Ymmarran kylla nimimerkkien puuha-pete & purkki_paan pointin, yhtalailla kuin esimerkiksi Alamummon ja Flu:n antamat neuvot. Suurin ero tuossa keskustelussa onkin kenties 15-20 vuotta elettya elamaa? Joka tapauksessa ''meidan malli'' on ollut edeta ns. ''vuorovedoin'' opiskelujen, uran, perhe-elaman velvotteiden, harrastusten jne. suhteen. Valiin on puoliso joustanut, valilla taas mina, tilanteesta ja asiasta riippuen. Valilla olemme joutuneet olosuhteiden pakosta asumaan joitakin aikoja erillamme jne. Kumpikin on joutunut luopumaan joistakin hienoista ja isoistakin asioista ja mahdollisuuksista, mutta vahintaan yhta hienoja ja isoja asioita olemme saaneet myos kokea, yhdessa. Toisin sanoen minusta on aika omituista edes puhua parisuhteen joustoista siina yhteydessa, etta voinko lahtea kavereiden kanssa katsomaan seuraavaa HIFK:n matsia ja istumaan sen jalkeen iltaa heidan kanssa (totta kai voin, jos niin haluan ja jos jotain tarkeampaa ei ole sovittuna...)

Mina olen yksilo siina missa vaimonikin ja me emme ela elamaamme toisen kautta. Me emme ole yhdessa pakosta, velvolisuudentunteesta, emme siksi etta se on hyodyllista tai kannattavaa, emmeka edes lasten vuoksi. Me olemme yhdessa, koska haluamme olla yhdessa. Ei siina ole mitaan sen ihmeellisempaa! Tassa vastausta Poisonille ja ehkapa jonkinlainen eletyn elaman kertomus keharaakilta palstan ''junnu-kentalliselle''.

Edit: Sanamuodon viilaamista...

 

[Riksuliini78]

Toki tuokin voi olla syynä. mutta kaiketi nimim. Pete2004 tietää aika hyvin millainen hänen kaverinsa jurrissa on.

Kelläkään ei edes ollut viinaa mukana, vain juotavana ainoastaan yhteensä 2 koppaa Koffin kolmosta(about 8 bisseä/lärvi siis).

No tokihan Pete2004 tietää millainen hänen kaverinsa on kännissä...mutta se käytös voi olla muijaa kohtaan ihan erilaista,kuin mitä kavereita kohtaan.
Onko tälläinen tullut mieleen??

Itsekin olen henk.koht. sitä mieltä,että kunnon parisuhteessa molemmilla on oikeus tavata omia kavereitaan ja viettää aikaa niiden kanssa. Mun äijä käy joskus omien äijäkamujen kanssa baareissa ja mulla välillä muijien kanssa tyttöjen iltoja. Homma toimii hyvin...
Mulla on myös miespuolisia kamuja,mutta niiden tapaaminen rajoittuu lähinnä baareihin...tai sitten ne asuu liian kaukana ja nähdään harvoin.
Äijälläkin on yksi naispuolinen kaveri,mutta tietyistä syistä heidän välit on nyt "viilentynyt".
Heidän historiaan kun sattuu kuulumaan noita sänkytouhuja... En tiedä mitä mieltä te kaikki Jatkoajan tyypit olette,mutta mun mielestä kaverin/ystävän kanssa ei touhuilla!! Siinä mennään sen tietyn näkymättömän "rajan" yli.
Mua heidän "kaveruus" ei haittaa,mutta äijä on ottanut etäisyyttä ko.muijaan.

Sinä ja sun kaverit olette vielä niin nuoria,että tuollaiset tyttökaverin "loukkaantumis-kohtaukset" kuuluu asiaan. Muutama vuosi ikää lisää,niin sekin muija näkee asiat ihan eritavalla.:)

Ja mitä tuohon juomiseen tulee,niin ainakin meidän porukassa 8 bisseä/lärvi on jo paljon. Kaikille kyllä bisse/sidu/viina maistuu,mutta ei edes baari-iltoina mene noin montaa.

 

[Ender00]

Kuka tahansa normaalijärjellä varustettu ihminen loukkaantuu, jos tervehdys on tuota mallia. Miksiköhän tyttöystävää ei muuten oltu kutsuttu peli-iltaan, jos siellä oli muitakin daameja?

purkki_paa:n kertomus oli kyllä surullinen ja niin tuttu :(
En tiedä mikä siinä on kun nainen haluaa omia miehen täysin itselleen.

Tuskin nyt naisillekaan on outoa se tunne, että välillä haluaa omaa aikaa kavereidensa kanssa poissa kumppaninsa luota. 24/7-yhdessäolo ei ole mielekästä kenenkään kanssa. Välillä sitä kumpikin tarvitsee omaa aikaa.

Koittakaa naiset ymmärtää, että mies tarvitsee välillä tilaa, omaa aikaa yksin tai kavereidensa kanssa, muutoin alkaa ahdistamaan ja suhteen lähtölaskenta alkaa.

 

[Riksuliini78]

Mutta ei se ole vittu mikään parisuhde, jossa jompikumpi määrää. Ne päätökset tehdään yhdessä, puhutaan ja sovitaan. Ja jos haluat lähteä kaveriporukassa viihteelle, niin kerro se ajoissa. Ei se ole mikään peruste, ettei kummallakaan ollut mitään sovittuna. Se voi olla kumppanille taas pettymys, jos hän odottikin yhteistä, rauhallista, kahdenkeskistä iltaa mahdollisesti eroottisilla toiminnoilla höystettynä.

Tuo on niin totta!!! Liian monta kertaa perjantai-ilta on päättynyt siihen,että äijän kaveri soittaa ja pyytää baariin...ja koska "ei olut muuta suunniteltuna",niin äijä lähtee..:/
Vaikka mua ei haittaa se,että hän menee ja hengaa äijäporukassa,niin turhan usein tulee näitä "kesken leffan baariin"-lähtöjä. Itse en tekis noin,jo ihan senkin takia että tiedän miltä se tuntuu,kun taas pettyy (ja ne mahdolliset eroottiset toiminnat jää väliin).

Nyt ukko tosin puhuu,ettei mene hetkeen baariin..että pitäis taukoa tms... Saa nähdä pystyykö pitämään "lupauksensa" kun pe-ilta koittaa. Viimeksikin kun näin kävi,niin ei kuulemma ollut tosissaan luvannut pitävänsä taukoa.

 

[HangoverFairy]

Kai sitä on pakko avautua...

Itsellä nyt 1,5 vuotta etäsuhdetta takanapäin.Viikonloput ja lomat ollaan yhdessä. Viimeiset pari kuukautta eivät ole menneet putkeen. En ole oikein ymmärtänyt emännän ajatuksen juoksua ja puhuminen ongelmista jäi vallan periaatteessa omaa tyhmyyttäni.

Nyt sitte olin äijä porukalla reissussa ja emäntä omassa porukassaan(hän pääsee harvoin lähtemään pois kotoa) niin hän törmäsi mieheen,joka jäi hänen mieleensä pyörimään. Tämän jälkeen hän ilmoitti, että parempi erota, vaikka rakastaa ja haluaa minua, mutta toinen mies on välillä ajatuksissa. Eilen illalla tavattiin viimeisen kerran.
Hän haluaa selvittää ajatuksensa. Tosin ei luvannut selviääkö ne ikinä.
Tämä viimeinen tapaaminen sai omat ajatukset aivan sekaisin. (halailua,suutelua,jne) Silti lopputulos on nyt tämä.
Hän sanoo minun olevan unelmamies, mutta hän on onneton aina viikot kun on yksin ja/tai ongelmia on ratkaisematta.
Saisinpa perua tuon äijäreissun niin tätä ei mahdollisesti olisi tapahtunut.
Itse en toivo muutakun ilmoitusta häneltä miten hän haluaa tästä jatkaa. Tosin siihen menee aikaa.

Eipä tässä muuta. Maanantaita odotellessa, kun koulu taas alkaa. Nyt taitaa olla parempi painua kuntosalille ja iltapäivällä puusouvia, jos paha oli hiukan helpottaa...

Alkoholi ei ole ratkaisu....

Edit: Tätä aikaisemmin oli 2,5 vuoden suhde, joka päättyi siihen, että emäntä lähti toisen miehen mukaan. Tämä ei varsinaisesti ole sama,mutta vanhat muistot nousevat pintaan.

 

[hihhu]

Saisinpa perua tuon äijäreissun niin tätä ei mahdollisesti olisi tapahtunut.

En usko, että homma oli siitä loppujenlopuksi kiinni. Yleensä näitä kiinnostavia miehiä (ja naisiakin) löytyy helpommin siinä vaiheessa, kun asiat ovat valmiiksi kuralla.

Mutta tsemppiä, pidemmän päälle keskeistä on kuitenkin se, että selviää missä mennään.

 

[tant gredulin]

Me olemme yhdessa, koska haluamme olla yhdessa.

Eikös se ole tuossa ihan kitetytettynä? Tätä voi kukin miettiä tahollaan joka aamu kun herää.

 

[HangoverFairy]

Omasta mielestä asiat, eivät olleet niin kuralla, mutta todellisuus taisi olla muuta. No jos vuoden päästä olisi parempi mieli ja tämäkin asia selvitetty.

 

[Alamummo]

purkki_paa:n kertomus oli kyllä surullinen ja niin tuttu :(
En tiedä mikä siinä on kun nainen haluaa omia miehen täysin itselleen.

Tuskin nyt naisillekaan on outoa se tunne, että välillä haluaa omaa aikaa kavereidensa kanssa poissa kumppaninsa luota. 24/7-yhdessäolo ei ole mielekästä kenenkään kanssa. Välillä sitä kumpikin tarvitsee omaa aikaa.

Koittakaa naiset ymmärtää, että mies tarvitsee välillä tilaa, omaa aikaa yksin tai kavereidensa kanssa, muutoin alkaa ahdistamaan ja suhteen lähtölaskenta alkaa.

Jottei tulisi väärinymmärryksiä, niin olen ollut viime vuodet sinkkuna ja tosiaankin arvostan omaa ja ystävien kanssa vietettyä aikaa. Nyt kun en enää ole sinkku, arvostan edelleen näitä samoja asioita ja suon ne mielihyvin toiselle puoliskollekin. Nainen tarvitsee tilaa siinä, missä mieskin.

Tuossa kyseisessä tarinassa tehtiin virheitä puolin ja toisin, mutta kun se tyttöystävä nyt tuli sitten paikalle, niin olisiko ollut niin paha asia ottaa hänet positiivisesti vastaan.

 

[wilco]

Tämän jälkeen hän ilmoitti, että parempi erota, vaikka rakastaa ja haluaa minua, mutta toinen mies on välillä ajatuksissa.

Hän haluaa selvittää ajatuksensa.

Tämä viimeinen tapaaminen sai omat ajatukset aivan sekaisin. (halailua,suutelua,jne) Silti lopputulos on nyt tämä.
Hän sanoo minun olevan unelmamies, mutta hän on onneton aina viikot kun on yksin ja/tai ongelmia on ratkaisematta.

Saisinpa perua tuon äijäreissun niin tätä ei mahdollisesti olisi tapahtunut.
Itse en toivo muutakun ilmoitusta häneltä miten hän haluaa tästä jatkaa. Tosin siihen menee aikaa.

Taitaapi löytyä kaikki nuo naisen tekemät temput kirjasta "Näin lempataan mies, mutta pidetään hänet varalla", toisinsanoen paskapuhetta.

Mikään äijäreissu ei vaikuta edes etäsuhteeseen, jos toinen ei välttämättä halua erota. Turha tuollaista akkaa jäädä odottelemaan, ei muuta kuin vain uutta matoa koukkuun. Ja jos muija joskus vinkuu takaisin, niin sitten pitäisi se vakavuus jotenkin osoittaa.

Että silleen...

 

[Alamummo]

Mikään äijäreissu ei vaikuta edes etäsuhteeseen, jos toinen ei välttämättä halua erota. Turha tuollaista akkaa jäädä odottelemaan, ei muuta kuin vain uutta matoa koukkuun. Ja jos muija joskus vinkuu takaisin, niin sitten pitäisi se vakavuus jotenkin osoittaa.

Äijäreissusta olet oikeassa. Mutta ei se lemppaaminen ole niin helppoa, jos on rakastunut.

Muutenkin täällä yleisesti tuntuu olevan kaikkiin ongelmiin vakioneuvo "jätä se".

 

[Ender00]

HangoverFairylle sama kuin edellisetkin. Ei se siitä äijäreissusta ollut kiinni. Jos ihastumisen takia laittaa suhteen poikki niin kyllä kyse on jostain muusta kuin yhdestä baari-illan ihastumisesta. Jotain on hänestä ollut pielessä jo pitempään ja nyt löytyi pelastusrengas, johon nainen päätti takertua.

Itse ihastun kerran päivässä ja kolmasta baari-illassa, mutta en silti ole omaa emäntääni jättämässä sen takia. Ihastuksia tulee ja menee, mutta ne itsessään eivät ole mitään syitä eroamiselle.

mutta kun se tyttöystävä nyt tuli sitten paikalle

Noh, sano kyyniseksi jos haluat, mutta harvoin se tyttöystävä nyt sitten vain tulee paikalle. Useammin kuin satunnaisesti nainen osaa kyllä ajoittaa sen tulonsa tai jonkun muun viattomalta näyttävät eleensä niin, että siinä on selvästi takana jokin ajatus. Yleensä ajatuksena tulla näyttämään, että tämä on mun. Tulee merkkaamaan reviirinsä.

Punttisalilla nostat painoa ja joku vieressä treenaava nainen katsoo vähän pitempään niin eikös salin toisella seinustalla oleva naisystäväsi kiirehdi paikalle antamaan suukon.

Baarissa istut pöydässä naisystävän kanssa, kun joku nainenkin tulee siihen juttelemaan. Naisystävän käsi hakeutuu hämmentävän näkyvästi pöydän päällä käteesi. Jos joku nainen siitä huolimatta jatkaa siinä jutustelua niin kohta naisystävä haluaa, että "vaihdetaan baaria, ei täällä ole kivaa".

Muutaman tapaamisen jälkeen, jolloin missään nimessä ei voi puhua vielä seurustelusta saattaa nainen tehdä yllätysvisiitin oven taakse perjantai- tai viikonloppu iltana. Kun sattui olemaan täällä päin. Ei suinkaan ratsaamassa äijää.

No joo...turhaa avautumista itsehän sitä vain lähinnä kammoan tuota omistamisen halua, ei toista voi omistaa. Oma suhtautumiseni parisuhteisiin on kaikkea muuta kuin omistamishaluista. En rajoita toisen menemisiä mitenkään, hän lähtee ulkomaille, laivalle, seminaareihin mihin hyvänsä - hän saa mennä. En rajoita hänen tekemisiään, en soittele tarkistussoittoja perään. Jos sitten joskus jotain sattuisi ja hän menisi minua pettämään niin sitten minua on petetty. Sen tapahtuman jälkeen sitten mietittäisiin seuraamuksia. Mutta en ennalta rupea kenenkään menemisiä rajoittamaan, edes sen oman rakkaan.

Joskus tämä suhtautumiseni on saanut jotkut naiset kysymään, että enkö välitä heistä, kun en ole sen omistushaluisempi, mustasukkaisempi jne. Ei siitä ole kyse. Nykyistä naistanikin rakastan, mutta ei minusta rakkaimpaansakaan saa vangita. Ihmisellä tulee olla oikeus vapauteen, mutta miten sitä vapautta sitten käyttää niin seuraamukset on toki myös kannettava.

Mutta mitä haluan sanoa, niin usein kyse ei ole siitä, että jotain sattuu tapahtumaan. Usein taustalla on jotain selkeästi suunnitelmallisempaa.

 

[ervatsalo]

Kaikenlainen paska kasvattaa

Nyt sitte olin äijä porukalla reissussa ja emäntä omassa porukassaan(hän pääsee harvoin lähtemään pois kotoa) niin hän törmäsi mieheen,joka jäi hänen mieleensä pyörimään. Tämän jälkeen hän ilmoitti, että parempi erota, vaikka rakastaa ja haluaa minua, mutta toinen mies on välillä ajatuksissa. Eilen illalla tavattiin viimeisen kerran.
Hän haluaa selvittää ajatuksensa. Tosin ei luvannut selviääkö ne ikinä..

Niin, itse näkisin asian menevän niin, että emäntäsi halusi pehmentää eroa kertomalla asian naisellisesti kierrellen.

Jos itselleni kävisi samoin, siis tähän mennessä kertyneellä kokemuksella, lähtisin heti vetämään kohti uusia seikkailuja.
Todella vittumaiselta se tuntuu, mutta miksi pitäisi jäädä johonkin epäselvään välitilaan tuhlaamaan molempien aikaa?

Nuo välivaiheen "mietintätauot" ovat pelkkää itse- ja muuta petosta. Eteenpäin vain, sieltä se uusi elämä löytyy ja sitä paitsi, kaikenlainen paska kasvattaa.

Näin siis, jos itse olisin vastaavassa tilanteessa.

Täältä tähän

 

[Osmo Rapeli]

Muutenkin täällä yleisesti tuntuu olevan kaikkiin ongelmiin vakioneuvo "jätä se".

~HA!

Voi ko. naisen myös dumpata.

Tai sitten voi olla sanomatta mitään ja hakea uutta seuraa, esittää uhria marttyyria naiselle mutta samaan aikaan hakea uutta kimalaista ja ervan mainitsemia seikkailuja. Draamaan ja peliin vastataan pelillä ja draamalla! Varattuna on muutenkin todennäköisempää että uusia ja puolituttuja chikuja tulee silloin tyrkylle jatkuvalla syötöllä.

Ei se helppoa ole mutta kannattaa aina pysyä liikkeellä. Pääseepähän vaikka ainakin puhumaan asiasta jollekin, mahdollisesti jopa saman kokeneelle soul matelle.

 

[Riksuliini78]

Baarissa istut pöydässä naisystävän kanssa, kun joku nainenkin tulee siihen juttelemaan. Naisystävän käsi hakeutuu hämmentävän näkyvästi pöydän päällä käteesi. Jos joku nainen siitä huolimatta jatkaa siinä jutustelua niin kohta naisystävä haluaa, että "vaihdetaan baaria, ei täällä ole kivaa.

Kuule,kyllä miehetkin osaa tuon taidon...;)
Joku hiukankin komeampi jannu alkaa jutella vaikka baaritiskillä,niin aika nopeasti on oma ukko "juossut" viereen...muka "auttamaan juomien kantamisessa"...niin läpinäkyvää!!;D

 

[avatar]

Kuule,kyllä miehetkin osaa tuon taidon...;)
Joku hiukankin komeampi jannu alkaa jutella vaikka baaritiskillä,niin aika nopeasti on oma ukko "juossut" viereen...muka "auttamaan juomien kantamisessa"...niin läpinäkyvää!!;D

Mutta, mitä sitten? Mielestäni lievä mustasukkaisuus on ihan tervettä. Se voi jopa näkyä lievästi jossain vastaavissa tilanteissa. Ei se ihmisestä tee vielä huonoa mielestäni.