mauri kirjoitti:jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen.
Meinaatko etteivät kyseiset naiset olisi samanlaisia?
mauri kirjoitti:jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen.
Toki näinkin varmasti on. Mutta minä olen harvemmin naisia deittaillut, joten siksi kantani suuntautui lähinnä miehiin, heh.scholl kirjoitti:Meinaatko etteivät kyseiset naiset olisi samanlaisia?
Senkus osoittelet, koska... No, itseasiassa onhan sitä joskus käynytkin noin. Myönnetään.mauri kirjoitti:Sinänsä tuo Tedin pointti on mielenkiintoinen: jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen. Siksi se on hieman kaksipiippuinen juttu, että onko netitse loruilu pisemmän päälle 'koko totuus'. (Tämä ei ollut sormenosoitusta Tediin päin.)
mauri kirjoitti:Toki näinkin varmasti on. Mutta minä olen harvemmin naisia deittaillut, joten siksi kantani suuntautui lähinnä miehiin, heh.
(Muistutus: mauri on nimestään huolimatta sittenkin typsy.)
No itse asiassa näin yksinkertaisesti se ei menekään. Yksi hyvä esimerkki vuoden takaa: Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä. Siis sen kahvittelun aikana hän suurinpiirtein vainhymyili ääliömäisesti, ja minä puhuin, että edes joku olisi sanonut jotain. En nyt tarkoita, että hän olisi ääliö, vaan että hänen ilmeensä oli yhtä älykäs. Katastrooffi oli se miitti. Ei sellainen toimi, jos toinen on noin sanomaton.scholl kirjoitti:Se mitä tarkoitin on se, että luulisi, että jos jonkun kanssa pidempään sähköisestikin juttelee, huomaa jutuista onko hän hissukka vai ei.
Kaiketi se on niin, että kaikki ihmiset ei vaan osaa kutea. Ei vaan yksinkertaisesti ole se parinmuodostuskyky kehittynyt oikealle (riittävälle) tasolle, jolloin kyse on lähinnä tuurista, että osuu sopivanlainen marginaali-ihminen kohdalle. Jonka kanssa vispilänkauppaa voi tapahtua.mauri kirjoitti:PS: Lisäys: Kyllähän sitä varmaan olisi pitkämielisempi, jos tuntuisi, että kaiken kaikkiaan ilmassa olisi sitä jotakin. Silloin ensitapaamisen jännittäminen ei vaivaisi. Ehkä siis kyse on siitä, että vetovoimaa pitää olla kaikella tavoin. Jos se puuttuu, niin sielunkumppaneista ei muuta koskaan tulekaan. Mutta soulmatejakin tarvitaan. :)
mauri kirjoitti:Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä.
En näe totaaliselle paskanpuhumiselle mitään tarvetta elämässäni, oli se netti tai ei. En mielestäni saavuta sillä mitään, huumoria ja kärjistystä voin toki harrastaa, mutta paskaa en puhu, en suostu siihen. En myöskään usko kaikkea, mitä netissä sanotaan, koska en usko kaikkien toteuttavan omaa tapaani, enkä sitä edes odotakaan.ervatsalo kirjoitti:Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.
Jep. Livenä sama luontuu ihan samoin. Paskanpuhuminen nääs. Virtuaalisesti se ei ole mielestäni niin vakavaa kuin oikeassa elämässä. Sillä jos oikeassa elämässä puhuu ja toimii ristiriitaisesti - siitähän ne todelliset kurjat tilanteet vasta syntyy.ervatsalo kirjoitti:...Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.
Toisaalta, kyllä sitä joskus näkee sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat sekä oikeassa, että nettielämässäänkin samasta puusta veistettyjä.
Täältä tähän
scholl kirjoitti:Kaiken lisäksi otus oli miellyttävä, naisellinen ja puhui erittäin kauniisti saksaa. Ja kiinnostunut schollista, koska flirttaili ja tsiigaili oikeastaan koko viikon silloin, kun ei varsinaista kahdenkeskistä vuorovaikutustilannetta ei ollut.
mauri kirjoitti:No itse asiassa näin yksinkertaisesti se ei menekään. Yksi hyvä esimerkki vuoden takaa: Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä. Siis sen kahvittelun aikana hän suurinpiirtein vainhymyili ääliömäisesti, ja minä puhuin, että edes joku olisi sanonut jotain. En nyt tarkoita, että hän olisi ääliö, vaan että hänen ilmeensä oli yhtä älykäs. Katastrooffi oli se miitti. Ei sellainen toimi, jos toinen on noin sanomaton.
Deittejä hakevissa miehissä on varmasti selkeästi enemmän lähinnä seksiä hakevia tapauksia. Syy, miksi naiset varmasti ovatkin usein hieman tarkempia sen kaksilahkeisen suhteen.heikkik kirjoitti:Ehkä minulla on käynyt hyvä tuuri tai sitten naisissa on vähemmän kusipäitä kuin miehissä.
Vastakohdat täydentää toisiaan.Pottakameli kirjoitti:Olemme tavallaan toistemme vastakohdat.
mauri kirjoitti:Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä.
QUOTE]
Mulla on muutaman vuoden takaa samanlaisia kokemuksia. Sain treffi-ilmoitukseen kymmenittäin vastauksia ja koitin poimia joukosta mielenkiintoisimmat tyypit. Yksikin mies vaikutti tosi mukavalta ja tuntui siltä, että ollaan samalla aaltopituudella. Kun sitten tavattiin, meinasin kysyä, onko hän oikeasti se, jonka kanssa kirjoittelin aikaisemmin. Mies oli täysi sovinisti; ei antanut puheenvuoroa, puhui minä-minä-minä- juttuja jatkuvasti ja keskeytti ne harvat puheenvuorot, joita sain. Kehtasi vielä lähettää tapaamisen jälkeen viestejä, joissa totesi meidän olevan samalla aaltopituudella ja halusi tavata uudestaan. Ei muuten tavattu.
Toiset mielenkiintoisilta vaikuttavat miehet sitten olivat joko sitoutumiskammoisia tai varattuja miehiä, jotka halusivat vain ja ainoastaan sitä yhtä. Seksiä.
Löysin kyseisen ilmoituksen kautta kuitenkin yhden ainoan miehen, joka oli juuri sellainen, kuin antoi ymmärtää. Käytiin kahvilla ja viihdyttiin toistemme seurassa. Ja hän sai minut nauramaan (loistava huumorintaju). Vuoden verran tuli seurusteltuakin, mutta menneisyys oli molemmilla niin erilainen että yhteinen taival valitettavasti kaatui siihen ja muiden pienten asioiden summaan.
ervatsalo kirjoitti:Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.
Toisaalta, kyllä sitä joskus näkee sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat sekä oikeassa, että nettielämässäänkin samasta puusta veistettyjä.
Aksu kirjoitti:Hirveän kova tarve puhua. Olen ruinannut tilaisuutta purkaa mieltä niin entisiltä kuin nykyisiltä huonolla menestyksellä. Yhdellä on ihan muut miehet mielessä eikä juuri kiinnosta miun kuulumiset. Yksi on niin suuttunut, ettei halua kuullakaan mitään. Yhden tuossa hölmöillessäni suututin. Kyllä minä osaan. Jatketaan käpertymistä ja tullaan kolosta toivottavasti joskus ulos. Nyt ei jaksa. Enkä minä mitään osaa puhua. Yritin minä, mutta kun ei päästä saa ulos yhtään ajatusta. Kaikki on kaaosta. Jäsentelemätöntä, pelkkää helvettiä.
Vittu et ahistaa paljon. Joskus sitä toivoo, että pääsis vaan pois...
Ted Raikas kirjoitti:Deittejä hakevissa miehissä on varmasti selkeästi enemmän lähinnä seksiä hakevia tapauksia. Syy, miksi naiset varmasti ovatkin usein hieman tarkempia sen kaksilahkeisen suhteen.
Itse asiassa en usko, että olet rakentanut virheellisiä ajatuksia henkisestä kasvusta ja voimasta. On nimittäin niin, että kasvu tapahtuu sykleissä; välillä on päällä helvetti, välillä olo on seesteisempi..Prosessi 'sylkee' kasvoille uudelleen niin kauan kunnes se on saanut lopullisen muotonsa ja tiedät, mikä on se hedelmä, joka jumalattoman raskaasta työstämisestä on 'palkintona'. Joten molemmat olotilat on aivan yhtä 'tosia', aivan yhtä aitoja. Ja uskon, että tuosta projektista syntyy kestäviä oivalluksia, on varmaan syntynyt jo matkan varrella.Aksu kirjoitti:...välillä olen aidosti uskonutkin siihen, että kaikki on kunnossa ja elämä hallinnassa, myös menneisyyden osalta. Kaikki meni omalla painollaan hiljalleen eteenpäin ja tulin tammikuussa tilanteeseen, jossa olin todella väsynyt. Työtaakan alle. Silloin piti pysähtyä ja kaikki iski kasvoille uudestaan. Tässä sitä nyt ollaan. Olen tajunnut uskotelleeni itselleni pelkkää paskaa henkisestä kasvusta ja voimasta. ... Viimeisien kuukausien kuvitteellinen elämysmatka johonkin ”oikeaan elämään” jätti päätyttyään jälkeensä vain pari ihmisrauniota ja kasan mitäänsanomatonta ihmissekamelskaa. Ei jäänyt mitään käteen, eikä oikein voinutkaan jos tarkemmin ajattelee....
Ehkä kirjoitin turhan suorasukaisesti? Mitä meinasin, on se, että monet miehet hakevat deiteiltä ensisijaisesti seksiä, eikä sitä välttämättä tarvitse kusipäinen olla, että hakee. Kukas nyt ei hakisi, mutta jos se on se deittailun pääasia, eikä tutustuminen muuten ole, varsinkaan kärsivällinen ja ajan kanssa. Naisista on paha sanoa, osa voi olla "sen" perässäkin, mahdollista, mutta veikkaan että enin osa haluaa rauhassa tutustua mieheen ja mitä tämä on miehiään. Ehkä sitten tulee sänkytouhut, jos on tullakseen.heikkik kirjoitti:Tämä lausunto jäi vaivaamaan. Ei kai seksin hakeminen ja "kusipäisyys" synonyymejä ole? Miksi sinun mielestäsi miehet ja naiset noille treffipalstoille kirjoittelevat? Löytyykö vielä jostakin naisia, jotka eivät tiedä että seksi on olennainen osa treffailua?
Usein miettinyt tätä, että miksi jaksetaan jauhaa loputtomasti tätä teema: "naiset AINA sitä ja tätä - miehet AINA sitä ja tätä". En usko, että naisia ja miehiä on kovinkaan rakentavaa niputtaa samaan ryppääseen. Ainakin minua kismittää poskettomasti, kun joudun ikään kuin kantamaan kontollani sellaisia naisten tempauksia, jotka eivät ole meikäläiselle lainkaan tyypillisiä. Tai vastaavasti jota kuta toista naista jurpinnee se, että hän joutuu leimautumaan samanlaiseksi kuin minä omine outoine piirteineni.Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:Uskomattoman hankalia otuksia käsitellä, käsittää ja kestää, nämä naisihmiset. Etenkin tämä yksi ongelmatapaus, jonka olen rengastanut.
Edelliseen pohdintaani viitaten: itse olen törmännyt todella usein miehiin, joiden tunnemaailma menee sellaisissa sfääreissä, että meikätytöllä on perässä pysyminen! Olen aina luullut olevani 'tunneihminen', mutta kyllä täytyy sanoa, että näiden tapausten rinnalla kalpenen. Olen todella pliisu heihin verrattuna. Toisessa hetkessä näin - ja jo seuraavan minuutin aikana näin! *ihan pihalla*Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:...Ei voi kertakaikkiaan käsittää sitä tunteiden kirjoa, jonka nainen voi kokea. Etenkään sitä, että koko skaala kyetään samalla hetkellä kokemaan... Perustan tuon siihen, että kuinka usein kuulen niiden muuttuvan, minkä milloinkin niitä muuttaneen ja minkä milloinkin sitten muuttuvan tunteiden muututtua. Sekavaa? Kyllä. Jäsentelemätöntä? Kyllä....Tuon orastavan artomellerin tuossa yllä, voisi lyhentää näin:"Mikä vittu teitä vaivaa? Eikö voisi kokeilla rationaalisuutta, välillä?".
Nämä on niitä tilanteita, jolloin ulkopuolisilla olisi varmaan kovinkin paljon sanottavaa, lähinnä näsäviisailtavaa. Toki varmasti moni toivoisi, että asiat selviäisivät, että pari löytäisi ongelman ytimen ja voisi ennen kaikkea saada siihen tolkun. Mutta ideaaliselta se kuulostaa. Nimittäin jos arki kotona on niin rankkaa, että se syö jatkuvasti sekä naista että miestä, niin vastakysymys voisi olla: miksi jatkaa väkisin?Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:Niin, todellakin tässä ollaan nyt saattohoidossa tämän kuusivuotisen suhteen kanssa. Ei jaksa enää, eikä kuulemma vaimokekaan. Lopputulos, tietäähän tuon miten tässä tulee käymään.
No, en nyt sano, että mikä kenellekin kuuluu (kokonaan vai puolikas..), mutta voihan se olla ihan inhimillistäkin, että toisella on pelko siitä, että menettää yhteyden (on jo ehkä menettänyt?) rakkaaseensa. Se, kuinka sen pelkonsa ilmaisee, onkin sitten jo eri juttu. Mutta perusasetelman voin ymmärtää, periaatteessa. Kyllä tämäkin on tullut koettua, mutta päinvastaisesti. Ja erohan siitä tuli, kun kaksi ihmistä etääntyi liiaksi. En syytä meitä kumpaakaan, mutta surullistahan se on.Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:...Muija valittaa minun "etääntyvän". Noh, tällä hetkellä elämän, itseni ja yhteisen tulevaisuuden edun vuoksi, minulla on itsetutkiskelun paikka. Teen sen mielelläni "eristäytyen", tosin vain rajallisesti. Mutta sepäs ei naiselle kelpaakaan! Naiselle kun kuuluu kaikki, eikä vain puolikas... Siispä, sinun täytyy kaikki purkaa vaimokkeellesi, sekä paskoinakin päivinä muistaa erityisesti vaimokkeesi tarpeet, koska hänellä on milloin minäkin aikana, milloin minkäkinlainen kriisi. Näin ollen, huomaatkin polkevasi paikallaan omien tuntemustesi kanssa, olet mitä ilmeisimmin liian kiltti? ...
Tämä on jälleen niitä juttuja, joita ulkopuoliset eivät voi puolesta päättää, eivätkä arvostella. Usko on löydyttävä itsestä, jos on löytyäkseen. Muiden on turha olla kuittailemassa. Jos suhde on oikeasti tässä pisteessä, niin sitten ei voi paljoakaan. Muuta kuin mahdollisuuksien mukaan puhua asiat selviksi, jotta niitä ei tulisi kannettua kovin pitkään mukanaan jatkossa, ja vietyä mahdollisesti seuraavaan suhteeseen esimerkiksi ennakkokäsityksinä: "Kun te naiset AINA sitä ja tätä - kun te miehet AINA sitä ja tätä".Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:...Tasapainoisuuteenhan tässä ei siis päästä, omien tuntemustemme kanssa, sillä niin paljoa tilaa ja aikaa ei näemmä maailmasta löydy, että voisimme kahdestaan tulla toimeen.
Epäilemättä lainkaan, eikö asetelma voisikin olla näin, nousee pintaan kymysys: kuinka artikuloiden kerromme toisillemme, mitä koemme, miten väsyneitä olemme, miten tarvitsemme lepoa, aikaa, tilaa...Tulkitsemmeko liikaa toisiamme? Jätämmekö liikaa toisen tulkinnan varaan? "Pitäisihän olla sanomattakin selää...." Harva asia kuitenkaan on.Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:...Noh, raha? Sen tulo heikkeni, kun YT:ssä meidät kalliit työntekijät ulostettiin. Ei se paljoa heikentynyt, oikein mukavasti tässä seuraavat 500 päivää tullaan toimeen... mutta sen jälkeisen ajan suhteen, en voi vielä tehdä mitään päätöksiä. Sekös se vaimoketta korpeaa... Vaimo muistaa kultaisesti mainita kyllä, että nyt pitäisi tehdä sitä tätä ja tuota, hakea töitä... eli ei ota lainkaan huomioon muuta, kuin sen, että saattaa hänen itselle jäävä osa yhteisestä taloudesta pienentyä! ...
Niinppä, tähän tilanteeseen kun tullaan, niin kieltämättä tulee olo: onko enää mitään saumaa saada tästä mitään toimivaa kasaan? Onko mitään mahkuja eheytyä, ikään kuin unohtaa ahdistavat kokemukset, huutamiset, haukut....Ei voi tuohon vastata laakista. Uskon, että on. Uskon, että ehkei ole. Se on niin yksilöllistä, kenellä on halu/voimat ryhtyä paikkaamaan kipeitä muistoja. Itseään on paha mennä ylittämään. Anteeksi voi päättää yhdessä antaa, mutta yksipuolisesti se johda mihinkään suhteen suhteen.Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:...Puhumattakaan siitä, että tappelut menivät toissapäivänä aivan överiksi. Molempien osalta. Muija uhkasi pettää, minä samoiten, sormukset lenteli, ovet paukkui, mustelmia laskettiin seuraavana päivänä... Kovasti tuntuu kaikenlaista nyt hajoavan tässä ympärillä ja sisällä. Mistä helvetistä liimaa tuon korjaamiseen? Ulkopuolinen apu, eli kolmas osapuoli, ei tule kysymykseen.
mauri kirjoitti:Tosin viime aikoina ollut aika hiljaista, heh. WINKWINK!!!