Naisasiat

[LaTe_Show]

Voiko kukaan antaa mulle jotain neuvoa kuinka selvitä rakastamansa naisen täydellisestä hylkäämisestä? Oltiin 2v yhdessä ja mitään suurempia ongelmia ei ollut ja elämä hymyili. 3kk sitten hän sitten yhtenä iltana jätti ja sanoi ettei enää rakasta. Seuraavana päivänä sain tietää että hän on erään kaverini kanssa joka käyttää huumausaineita. Tuota samaa kaveria yritin auttaa talvella irti aineista osittaen siinä myös onnistuen. No anyway sain kirjaimellisesti täydellisen hermoromahduksen ja joudun edelleen käymään terapiassa. En vaan käsitä sitä kuinka hän pystyi olemaan niin ilkeä sen jälkeen mm. mun olis pitänyt kuulemma tappaa itseni ainakin sata kertaa. No teinpä sitten suuren virheen ja aloitain läträämään kuningas alkoholin kanssa ja vedin 2kk putkeen ennenkuin kaverit alkoivat tosissaan huolestua. Onko muilla tälläisia kokemuksia joita haluaisitte jakaa?

En lähde kertomaan sinulle mitään "löytyy muita kaloja merestä" / "mikä ei tapa vahvistaa" tai muita kliseitä. Sen sijaan sanon, että kukaan ihminen ei ole sen arvoinen, että kannattaisi lähteä omaa elämäänsä pilaamaan.

Tosiasia on se, että sinun on alettava "pelaamaan omaa peliä" ja "vaihto kerrallaan". Elämässä riittää ihan tarpeeksi "alivoimatilanteita" ilman, että niitä lähtee itse itselleen luomaan.

Voimia sinulle.

 

[Ruutuässä]

Tulin itse petetyksi ja jätetyksi syksyn alussa ja tuntui siltä, että kaikki meni täysin paskaksi. Olin odottanut niin paljon, etten uskonut niin voivan käydä. Kaikki seurustelut ovat erilaisia ja merkitsevät usein itselle enemmän kuin kukaan muu voi uskoa. Pidin omaa seurusteluani todella hyvänä, eikä mikään aiemmista ollut ikinä tuntunut siltä. Kaikki tuli niin yllättäen, etten osannut suhtautua tilanteeseen millään tavoin. Kuukauden verran ainakin kesti todella vaikeaa aikaa, sen jälkeen välillä meni paremmin.

En hakenut apua alkoholista, sillä tiesin, ettei se oikeasti olisi auttanut edes hetkellisesti. Välillä join enemmän, mutta sitten humalassa teki paljon tyhmyyksiä. Ystäviltä sain apua, vaikken halunnut tilittää asioistani kavereilleni jatkuvasti. Paljon apua sain myös täältä Jatkoajasta, mikä sinänsä tuntuu aika oudolta. Täällä kuitenkin oli ihmisiä, jotka olivat kokeneet jotain vastaavaa ja tiesivät miltä tuntuu.

Jälkeenpäin ajatellen minua ei harmita niinkään se, että tulin jätetyksi. Silloin tuntui aivan helvetin pahalta, mutta tavallaan se kasvatti ja osoitti paljon sellaista, jota en tiennyt. Opin sen kautta paljon ihmissuhteista ja myös itsestäni. Enää en osaa asennoitua seurusteluun samalla lailla kuin ennen. Sinänsä ikävää, että oppi tietämään sellaista, jonka ei halunnut edes olevan olemassa. Usko ikuiseen rakkauteen ja täydelliseen luottamiseen meni, enkä tiedä voinko edes saada sitä enää takaisin. Mutta ainakin sen tiedostan nyt, että seurustellessa mitä vain voi tapahtua täysin yhtäkkiä.

Syksyn aikana sitten tapasin toisen tytön. Ihastuin häneen, hän minuun, tapailimme ja nyt olemme alkaneet seurustelemaan. Olosuhteet huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni nyt. Katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan, enkä ala odottamaan liikaa liian aikaisin. Viime viikonloppuna kuulin, että entinen tyttöystäväni oli tullut jätetyksi. En tuntenut minkäänlaista vahingoniloa, vaikka olin odottanut, että niin kävisi. Enemmänkin tunsin pahaa oloa toisen puolesta ja sympatiaa. Mielestäni merkki siitä, että olen päässyt yli hänestä.

Uskon, että oma lääkkeeni erosta selviämiseen oli se, että yritin hyväksyä tapahtuneen ja elää sen mukaan. Alussa se on helvetin vaikeaa, mutta kun sai muuta mietittävää, alkoi osittain helpottaa. Kun päättää, että selviää kaikesta, se onnistuu ajan myötä. En väitä, ettenkö haluaisi takaisin sitä, mitä joskus oli, mutta siitä olen varma, etten haluaisi sitä, mitä se olisi jatkossa tullut olemaan. Vasta ero nimittäin näytti minulle, ettei tyttö ollut minua varten. Koska jos olisi ollut, ei olisi voinut satuttaa minua niin paljon.

 

[Ted Raikas]

Sen sijaan sanon, että kukaan ihminen ei ole sen arvoinen, että kannattaisi lähteä omaa elämäänsä pilaamaan.

Tuo on ihan totta. Hyvin sanottu ja oikein.

Itse meinasin pilata elämäni jättämisen takia, se tuntui niin pahalta ja kun tuli sellaiselta ihmiseltä, johon luotti niin kovin. Ihmiseltä, jonka kanssa oli lähtökohtaisesti valmistautunut elämään ehkäpä lopunikäänsä! Sitä ei välttämättä pieni mieli tajua koko prosessia, se tuntuu vaan sillä hetkellä täysin mahdottomalta tapahtumalta. Sitten kun sitä tajuaa, niin saa elää hetken jos toisen tuskan kanssa, hylättynä. Se hylkiöolo ja ainakin itselläni itsesyytös on niitä pahimpia. Kun miettii miettimistään, mitä oikein tapahtui, mitä tein väärin? Omiaan masentamaan.

No, eihän siinä omaa vikaa suinkaan kaikki ole. Eikä se ollut pettämistä, toinen oli sen verran rehellinen, että pisti pidemmän harkinta-ajan jälkeen poikki koko jutun ja tietysti ihastuminen toiseen siivitti prosessia. Myöhemmässä vaiheessa se olisi voinut sattua pahemmin ja olisikin, jos olisin saanut tietää esim. kumppanini vehdanneen sen toisen kanssa tms. vielä kun oltiin yhdessä. Tosin tunteet hänellä taisi roihuta jo muuhun suuntaan, eikä tainnut kauheasti aikailla, kun oli eron sanat lausunut...

Tilanteeni meni siis kuitenkin iisimmin ja pehmeämmin, verrattuna Skyden tarinaan, monessakin mielessä. Suru on silti surua. Rakkaus on julmaa joskus.

Neuvoja on vaikea antaa, tuo kuningas alkomahooli ei ole niistä neuvoista parhain, vaikka ymmärrän, että se juuri sillä hetkellä voi alkaa maistua normaalia enemmän. Maistui se minullekin hetken aikaa ja hetken aikaa se turrutti, kunnes onneton olo alkoi puskea sen läpi myös. Silloin on aika surra oikeasti ja ajan kanssa ja puhdistaa itsensä asiasta.

Paras neuvo on vain, että antaa itselleen aikaa, joskus runsaasti. Se murhe kestää niin kauan kuin kestää, ei sitä toinen voi sanoilla ottaa pois. Kyllä minullekin kaverit totesi, että "siun ois nyt kyl jo aika päästä tosta yli" ja tottahan se oli, mutta tuntui myös pahalta. Ehkä heille erot oli olleet helpompia tapauksia (osan kohdalla tiedän kyllä, että oikeasti ei ole), mutta itselleni se oli aikamoinen shokki.

Onneksi oma olo on hiton paljon parempi ja hymyäkin piisaa ja onneksi on ystävät ja omat tärkeät harrastukset ja kiinnostuksenaiheet olemassa. Uutta kumppania ei ole, vielä. Ehkä sen aikakin vielä tulee.

 

[Hartza]

Voiko kukaan antaa mulle jotain neuvoa kuinka selvitä rakastamansa naisen täydellisestä hylkäämisestä?

Jos hän olisi ollut elämäsi nainen, niin näin ei olisi käynyt. Hyvä, että nyt pääset aloittamaan puhtaalta pöydältä ja kenties löydät sen oikean, jolloin tunteet ovat kestävällä pohjalla molemmilla osapuolilla. Ei kannata hölmöillä alkoholin kanssa, koska siitä tulee vain lisää ongelmia. Anna itsellesi aikaa, jotta voit myöhemmin olla tyytyväinen tapahtuneen johdosta.

 

[Iker]

Onneksi oma olo on hiton paljon parempi ja hymyäkin piisaa ja onneksi on ystävät ja omat tärkeät harrastukset ja kiinnostuksenaiheet olemassa.

Tärkeät harrastukset tosiaan..

Harvinaisen kovaa puhetta mieheltä, joka profiilissaan ilmoittaa harrastuksiensa kohdalla "Perseen liimaileminen saunan ikkunoihin." Ei saatana, ei ole taas naurulla rajaa kun Jatkoaikaa lukee.

Ja tämä siis kaikella hyvällä.

 

[Ted Raikas]

Harvinaisen kovaa puhetta mieheltä, joka profiilissaan ilmoittaa harrastuksiensa kohdalla "Perseen liimaileminen saunan ikkunoihin."

Harmillisen vähän pääsee tuota harrastusta toteuttamaan nykyään. Kieltämättä niistä rakkaimpia, mutta terveys vaan ei meinaa kestää. =)

 

[FourForty]

Juu-u, romantikko ja taivaanrannanmaalarikin olen. Tunnustan. Lisäksi jonkinasteinen masokisti, mitä tulee rakkauteen ja ihmissuhteisiin. Kestän luvattoman paljon paskaa, nöyryytystä ja pettymyksiä. Ihan vaan siksi, että jollain kierolla tavalla olen pohjattoman optimistinen kaiken sen keskellä. Muuten varmaan luhistuisin ja tekisin jotain peruuttamatonta.

Kaiketi haluan pitää kiinni jostain viattomuuden tapaisesta, lapsenkaltaisesta uskosta, että kaikki menee kuin satukirjassa lopulta. Typerää, eiks?

Voi olla, että ymmärrän jutun pointin väärin, mutta mun mielestä sadunomainen lopputulos on helpompi saavuttaa, jos pitää puolensa suhteessa eikä ota ihan kaikkea vastaan mitä sieltä tulee. Ei ne asiat itsekseen toivomalla paremmiksi muutu, mutta jos uskaltaa avata suunsa riitelynkin uhalla, niin näin voi käydä. Optimismia sekin on, että uskoo suhteen olevan kummallekin osapuolelle niin tärkeä, että yhteenotto silloin tällöin vain lujittaa sitä. Itse olen kantapään kautta tämän(kin) joutunut oppimaan, siksi tuo tökkäsi silmään. Ei suhteessa, jossa toinen määräilee ja toinen ottaa kaiken vastaan sanomatta takaisin, voi loppujen lopuksi kumpikaan hyvin.

Itse en ole havainnut romanttisessa luonteessa olevan mitään pahaa, vaan päinvastoin siitä ja tietystä lapsenmielisyydestä saa kuulla kehuja aika usein. Voisin ehkä allekirjoittaa tuon hieman ylempänä olevan mielipiteen, että sopiva sekoitus romanttisuutta ja suoraa toimintaa on varmaankin se ihanne. Siihen ainakin itse pyrin ja tuntuu se hedelmääkin kantavan. Mutta en mä usko, että romantiikannälkä on naisista mihinkään kadonnut. Liika on vain liikaa tässäkin asiassa.

Ketjun aiheeseen vielä sen verran, että viime aikoina on ihmetyttänyt melko paljon se, millaisissa sykleissä elämä tuntuu ihmissuhdepuolella kulkevan. Vaikka omasta mielestään näyttää koko ajan samalta, liikkuu saman verran ihmisten parissa ja tutustuu uusiin ihmisiin, toisinaan voi mennä pitkiäkin aikoja ettei tapaa ketään potentiaalisia tapauksia. Ja välillä sitten tuntuu, että joka toinen vastaantulija on viehättävä sinkkutyttö, joka antaa merkitseviä katseita. Erikoista, mutta nyt on onneksi ollut menossa tuo parempi aika jo jonkin aikaa, ja saisi tuo mun puolesta jatkua vielä keväänkin vaikka...

 

[scholl]

Itse kyllä suosittelen hölmöilyä alkoholin kanssa. Aika harva hölmöilee näet selvinpäin. En tarkoita mitään kalsarikännihenkistä pari pulloa kossua per päivä yksin omassa kämpässä, vaan lähtemistä radalle frendien kanssa ja siellä kunnon kännäystä ja jatkoille menoa, sieltä päiväkännin kautta uuteen nousuun ja siis sellaista kevyttä parin vuorokauden putkea aina silloin tällöin. Sellaisella meiningillä, että ei jännitetä, vaan mennään sinne minne päädytään. Sopiva hölmöily on ihan hyvä asia kuitenkin - varsinkin jos on suruja.

Jonkinaikaa asiaa harrastettua mieli on sopivan nollautunut ja asioita pystyy katselemaan eri perspektiivistä. Ja lähtemään ennenkaikkea uudella innolla elämää jatkamaan. Tosin totuushan on se, että alkoholi aiheuttaa masennusta. Iästä riippuu se, että kauanko krapula kestää. Kolmekymppisellä se yleensä kestää sellaiset pari kolme päivää ja vaikka juhliminen olisi kuinka miellyttävää niin juhlimisten välissä voi masentaa. Erityisesti talvella tietysti. Jos on pimeää niin voi olla, ettet jaksa nousta ylös.

Toinen vaihtoehtoinen tapa on hankkia jonkinlaisia tavoitteita esim. urheilun parista. Kun treenaa niin siitä saa sellaisen hyvän fiiliksen ja kun se on jatkuvaa suorittamista niin on hyvä fiilis ja asiat pysyvät pois mielestä. Tosin naisasioiden ylipääsemiseksi viinanveto on kyllä ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin urheilu. Mieletön työnteko- tai opiskelutahti on tietysti myöskin samanlaista korviketta kuin urheilu, mutta urheilu ehkä tuo parantuneen kunnon takia paremman mielen.

Ehkäpä paras vaihtoehto on se, että aluksi vain hengaa ja mietiskelee, sitten siirtyy känniputkeen ja siitä lopulta treenaamiseen. Nämä ovat kuitenkin kaikille yksilöllisiä asioita.

Niinkuin suruketjussa Mauri kirjoittaa niin ei kellekään voi määritellä sitä, miten pitää surra tai pitääkö surun yli päästä ja missä aikataulussa. Jokainen tapaus on siinäkin mielessä erilainen, että jätetyksi tuleminen ei ole niin iso tapaus silloin, jos on tullut valittua vähän hutiloiden ja muutamien kuukausien päästä jostain tulee vastaan korvaava pelaaja, joka kelpaa siinä missä entinenkin. Sen sijaan, jos on valittu oikein ja toinen esim. kuolee tai käy niin, että syystä tai toisesta koko moska menee kaatopaikalle tai karille ilman, että pystyttäisiin edes määrittelemään, tekikö joku jotain väärin tai jättikö kukaan ketään niin eihän se ylipääseminen mikään itsestäänselvyys ole. Eikä pidä ollakaan.

Voihan olla, että joku epäonnistuminen tai vastoinkäyminen muuttaa elämänsuuntaa sen suuntaisesti, että ko. otus ei enää jatkossa esim. ole parisuhteessa, vaan keskittyy erityyppiseen elämänuraan. Isoisoäitini eli yli 50 vuotta ilman, että pääsi yli siitä, että rattijuoppo ajoi hänen miehensä päälleen. Ja vaikka side johonkin tiettyyn henkilöön ei ole aivan niin vahva niin voihan olla mahdollista sekin, että ei vain yksinkertaisesti tapaa henkilöitä, jotka olisivat sellaisia, jotka yhtään kiinnostavat. Saattaa olla, että joillain ihmisillä on se kiintiö jo täynnä. Itse esim. en ole tavannut kymmeneen vuoteen yhtään ainoaa naista, joka olisi sellainen, jonka kanssa voisin harkita nyyh nyyh suhdetta. Jos joku on muutaman kk päästä taas suhteessa, on se merkki siitä, että määrä korvaa laadun ja kuka tahansa kelpaa. Silloin joutuu Elisabeth Taylorin tapaan kymmenisen kertaa naimisiin.

 

[scholl]

ettei tapaa ketään potentiaalisia tapauksia. Ja välillä sitten tuntuu, että joka toinen vastaantulija on viehättävä sinkkutyttö, joka antaa merkitseviä katseita.

Nuo ovat täysin eri asioita. Ensimmäinen on vaikeampi saavuttaa kuin toi toinen, joka johtaa seksiin, vaikkei se toinen olisikaan potentiaalinen muuten.

 

[Ted Raikas]

Ei ne asiat itsekseen toivomalla paremmiksi muutu, mutta jos uskaltaa avata suunsa riitelynkin uhalla, niin näin voi käydä.

No ihan oikeassa olet, mutta se on vain minun luonteeni, tai sitten peilaan yleistä käytöstäni vain siihen yhteen suhteeseen, joka minulla on ollut. Otanta on siis aika kapeahkolta sektorilta, kun ei ole tietoa muunlaisesta.

Tuossa omassa suhteessani ei riitelyä esiintynyt laisinkaan, johtuen siitä syystä, että toinen (en minä) ei osannut riidellä. Ei halunnut, eikä siihen pystynyt. Riitely oli ainoastaan sanatonta, tietynlaista mykkäilyä, jos nyt jotain erimielisyyttä oli. Se raastoi toisinaan hermojani, sillä en pidä mykkäkouluista, koska olen itse aika impulsiivinen persoona välillä ja räjähtelen ja muutenkin pidän puhumisesta ja asioiden selvittämisestä puheen keinoin. Siinä mielessä äänekäs riitelykin tuntuu paljon paremmalta ja vapauttavammalta - puhdistavammalta. Jonkun verran jäi asioita selvittämättä, mutta ei voi mitään. Jotenkin on antanut asian olla. Mitä sillä enää väliä onkaan.

Vaikka omasta mielestään näyttää koko ajan samalta, liikkuu saman verran ihmisten parissa ja tutustuu uusiin ihmisiin, toisinaan voi mennä pitkiäkin aikoja ettei tapaa ketään potentiaalisia tapauksia. Ja välillä sitten tuntuu, että joka toinen vastaantulija on viehättävä sinkkutyttö, joka antaa merkitseviä katseita.

Kuulostaa todella tutulta. Erotuksena vain se, että itselläni ei juuri milloinkaan tahdo tahallisesti eikä vahingossa syntyvän noita potentiaalisia tapauksia ja muita kontakteja. Joku siinä vaan on, jos tietäisi sen vastauksen, että mikä, niin tuskin tässä ihmetteli. En minä nyt surkuttelekaan, sillä itsestäänhän ne asiat riippuvat, eikä siinä kukaan muu voi tulla auttamaan tai neuvomaan, kun ne on niin henkilökohtaisia asioita. Kummastuttaa vain.

Ehkä se vaan on niin, kun ei seksiä hae itsetarkoituksella mistään, niin jää sitten ne ihmissuhteet aika tehokkaasti muutenkin minimiin. Kaverit on oikeastaan ainoa kontakti, eikä heidänkään kautta tule juurikaan mitään uusia tuttavuuksia, joissa olisi potentiaalia. Olen yleisesti ottaen vain sellainen outolintu.

 

[mauri]

Voiko kukaan antaa mulle jotain neuvoa kuinka selvitä rakastamansa naisen täydellisestä hylkäämisestä? Oltiin 2v yhdessä ja mitään suurempia ongelmia ei ollut ja elämä hymyili. 3kk sitten hän sitten yhtenä iltana jätti ja sanoi ettei enää rakasta.

Oletpa aika rankan jutun joutunut kohtaamaan. En ihmettele lainkaan, jos sielunmaisemasi on nyt melkoisen usvainen. Kun kuulee kylmäkiskoisia sanoja ja kohtaa kovaa kohtelua, sitä putoaa aika totaalisesti polvilleen. Etenkin, kun ei ymmärrä, m i k s i 'ansaitsee' niin heviä käsittelyä.
Vanha totuus on tietysti, että aika v o i auttaa siihen tuskan volyymiin, kun saa asioihin etäisyyttä. Mutta kyllä totuus on myös se, että pelkkä aika ei riitä, vaan nuo tuollaiset kokemukset syö miestä/naista, jos niitä ei duunaa läpi. Ja kuinka sitten duunata?
Itsekin olen saanut kuullut melko karuja lausuntoja. Sinänsä olen pystynyt siirtämään toisen ihmisen epäoikeudenmukaiset teot/sanat itseni ulkopuolelle, koska minulla on vastuu vain omista tekemisistäni ja toiset kantavat omansa. Tämä on auttanut minua saamaan hengityksen kulkemaan normaalisti. Mutta kipu on toki olemassa edelleen, vaikka aikaa on jo välissä. Koska tunnemaailma järjestäytyy hieman hitaammalla poljennolla kuin järki. Järki voi kuitenkin olla siinä työkaluna: on lupa sanoa itselleen, että tapahtunut ei ollut minun syytäni. On erittäinkin olennaista tehdä itselleen selväksi, että syyllisyyttä ei pidä lähteä kantamaan muiden teoista tahi sanoista. Vain omista.

Seuraavana päivänä sain tietää että hän on erään kaverini kanssa joka käyttää huumausaineita. Tuota samaa kaveria yritin auttaa talvella irti aineista osittaen siinä myös onnistuen.

Voisinpa kuvitella (en tiedä, mutta luulen), että tuo kuvio vain lisää tuskaa, kun ei käsitä, että 'mitä tuolla toisella on jotain sellaista, mitä minä en voi antaa'. Lyö varmaan tyhjää. Eikä välttämättä ole itsetunnolle kutaa. Plus se, että on jelppinyt ihmistä, joka 'vie' oman naisen mukanaan, niin sehän se vasta hienoa onkin. Lisää sitä tunnetta, että asiat ei mene oikeudenmukaisesti eikä inhimillisesti. En tiedä, kokeeko Skyde näin, mutta itse olen ainakin saanut kolauksen nimenomaan siihen osaa sisintä, jossa on ennen asunut vilpittömyys ja luottamus. Niiden menettäminen ilman, että saa järjellistä selitystä, on kova juttu. Itse huomaan toipuvani osissa, pätkittäin. On aikoja, jolloin olen jo vahvoilla, mutta sitten tulee jälleen murheellisempi mieli. Sitä kai on p r o s e s s i? Että työstää kipuja ja eheytyy hiljalleen? Toivon. Ja sitä toivon myös Skydelle.

No anyway sain kirjaimellisesti täydellisen hermoromahduksen ja joudun edelleen käymään terapiassa. En vaan käsitä sitä kuinka hän pystyi olemaan niin ilkeä sen jälkeen mm. mun olis pitänyt kuulemma tappaa itseni ainakin sata kertaa. No teinpä sitten suuren virheen ja aloitain läträämään kuningas alkoholin kanssa ja vedin 2kk putkeen ennenkuin kaverit alkoivat tosissaan huolestua. Onko muilla tälläisia kokemuksia joita haluaisitte jakaa?

Reaktiosi on todellakin loogista - ja keinosi selvitä erittäin ymmärrettävää. En tietenkään kannusta juomaan, mutta eipä minulla ole siitä sinua syyllistääkään. Aina voimat eivät vain riitä siihen, että sitkeilisi selvinpäin kuin paraskin arjen sankari.
Keskeistä olisi kuitenkin muistaa, että epäoikeudenmukaisuus jatkuu, jos kohdistan tuskani itseeni, joka en ole kuitenkaan sen tuskan aiheuttaja. Eli väärä on osoite. Miten sen sitten saa kohdistettua ulos ilman, että menee haukkumaan ja ärräpäitä heittelemään toisen silmille? Ei se loppujen lopuksi auta. Tulee vain paskempi olo. Minne sitten? Minä olen puhunut ystäville ja haukkunut heille ko hlön, jonka koen tehneen minua kohtaan väärin. Olen myös 'huutanut' ajatuksissani, käynyt läpi kaikki suomenkieliset kirosanat vihani ilmaisuun, kirjoittanut todella suorasukaisia runoja pukeakseni tuskan johonkin jäsenneltyyn muotoon...Ja kaikki nämä auttavat pala palalta saamaan tunteet kuosiin. Ei yhdellä kärpäsiskulla, mutta kyllä muutosta tapahtuu. Eli kyseistä ihmistä ei tarvitse välttämättä tavata päästäkseen asian kanssa balanssiin. JOS hän olisi kykenevä keskustelemaan, niin se olisi hyvä keino selvitellä. Mutta kun ei, niin silloin on askarreltava asioita omassa päässään, ystävien ja mahdollisen terapeutin kanssa.
Skyde, sitä piti vain sanomani, että älä anna heidän polkea sinun omanarvontuntoasi. Älä suotta mene väärin tehneiden ihmisten tasolle jättämällä asia käsittelemättä ja laittamalla näin vahinkoa kiertämään (tuskinpa niin tekisitkään!) - ja: älä muserra itseäsi kohdistamalla kipua omaan sieluusi.
Tiedän, nyt tämä näyttää aika 'kyll-mä-nää-jutut-tiiän' -meiningiltä, mutta sillä tavoin en missään tapauksessa suhtaudu. Oikeasti, puhun samaan aikaan sekä itselleni - että pohdin 'ääneen', josko asiat voisivat olla näin ja noin - jne.
Hengessä olen mukana, Skyde!

 

[varjo]

Niin, onko teillä ongelmia varattujen naisten bongaamisen kanssa? Haluaisitteko tietää seurusteleeko kohde, ennenkuin alatte käyttämään patentoituja iskulauseitanne?

Ratkaisu on helppo, nykikää vain varjoa hihasta ja alle 10 sekuntissa asia selviää. Homma on käytännössä hyvin yksinkertaista, mikäli ko. nainen edes etäisesti herättää kiinnostusta allekirjoittaneessa niin keissi on selvä.
Tämän jälkeen voitte sitten vain valita, yritättekö silti vai jatkatteko metsästystä toisaalla.

Alkaa meikäläisen track-record näyttämään tällä saralla jo sen verran vakuuttavia lukemia, että voin taata palvelun toimivuuden.
Valitettavasti itse en ole keksinyt mitään muuta tapaa kuin aina vain ja uudestaan turhauttava kysyminen ja em. vastauksen saaminen.
Tässä kohtaa lienee selvää, että tähtään liian korkealle...mikäs on Helsingin kuumin huumeapupiste, mistä voisi alkaa kalastelemaan epätoivoisia crackhuoria?

Ja toki, ainahan tuo "seurustelu"-kortti voi toimia vain samanlaisena nopeana kieltoreaktiona* kuin "painu helvettiin siitä", mutta toisaalta lopputuloshan on silloin sama, seurusteleeko kohde jo, vaiko eikö häntä vain kiinnosta.
* Aina kun mulle tarjotaan uusia kännykkäliittymiä ties millä korupuheilla, vastaan aina suoraan että mulla on Soneran liittymä firman kautta, no can do, vaikka näin ei tietenkään oikeasti ole. Huomattavan tehokas tapa ja toisaalta kohtelias btw. (Niin, vai onko eettisissä normeissa jotain vikaa, kun suora valehtelu tuottaa vähemmän ongelmia kuin punaisen luurin painaminen)

Niinpäniin, "jatka vain, kyllä se vielä osuu kohdalle"-neuvojen antajat voivat toki ihan oma-aloitteisesti rasvata sen manillaköyden, optimismi ei ole mun juttujani.

 

[Ted Raikas]

Niin, onko teillä ongelmia varattujen naisten bongaamisen kanssa? Haluaisitteko tietää seurusteleeko kohde, ennenkuin alatte käyttämään patentoituja iskulauseitanne?

Hahah, muuta ongelmaa ei taida ollakaan. Nimittäin lähes yksinomaan kaikki ne naiset, jotka tuntuu mielenkiintoisilta ja joiden kanssa edes jotain jutustelua tulee, ovat varattuja tavalla tai toisella. Käsittämätön yhteensattuma aina. Rupeaa sitten nyppimään aika huolella, koska en minä mitään varattuja naisia rupea vonkaamaan ja keltään toiselta mieheltä viemään. Mulkkumainen teko ja jos niin tekee tietoisesti, voi melkeinpä olla sitten valittamatta jos joskus käy toisinpäin. En nyt tietysti sano, että ihan pulmunen olisin, mutta joku häpy se on oltava.

Taidanpa tilata joku kerta tuon "varjopalvelun", nimittäin yksi hankalimpia kysymyksiä on, että: "seukkaatkos?" Silloin aika ikävän läpinäkyvästi paljastaa sen, mihin on itse mahdollisesti tähtäämässä...

...niin, siis tutustumiseen ja sitä kautta treffeille ja halin ja poskisuukon kautta omille kämpille, ihan itsekseen.

Edit: Ymmärsinköhän tuon varjon jutun nyt ihan päinvastaisesti? Rupes pelottaa...

 

[varjo]

Taidanpa tilata joku kerta tuon "varjopalvelun", nimittäin yksi hankalimpia kysymyksiä on, että: "seukkaatkos?" Silloin aika ikävän läpinäkyvästi paljastaa sen, mihin on itse mahdollisesti tähtäämässä...
...niin, siis tutustumiseen ja sitä kautta treffeille ja halin ja poskisuukon kautta omille kämpille, ihan itsekseen.

Edit: Ymmärsinköhän tuon varjon jutun nyt ihan päinvastaisesti? Rupes pelottaa...

Kyllä vaikutti siltä, että ihan oikein ymmärsit ja samasta dilemmasta näemmä kärsit. Apus Kallion Vinkki! (vai mitä ne neuloja jakelevat pisteet ovatkaan).

Kysehän on lähinnä siitä, että eihän toiminnan päämäärän tarvitse edes olla välitön, joskus sitä on tähdännyt ihan maltillisemmin "huomenna sitten kaupungille kahville tai vast ja siitä eteenpäin", mutta turhapa tällaistakaan on edes ehdottaa, jos etenemismahdollisuudet siitä eteenpäin ovat rajatut.

Helpointa lienisi se, että lanseerattaisiin jonkinlainen "seurustelusormus" vihki- ja kihlasormusten lisäksi. Esim. sellainen 2 senttiä leveä neonpunainen versio, jonka huomaa jo kaukaa.
Tai sitten ongelma vain konkreettisesti on siinä, että kun sitä vanhenee ja ikäskaalakin samalla nousee, sitä on auttamatta myöhässä, kaikki hyvät on jo varattu aikoja sitten. Seuraava mahdollisuus lienee sitten siellä 30. ikävuoden jälkeen kun ensimmäiset "ollaan yhdessä ikuisesti" suhteet alkavat kaatuilemaan. Riparipeli kun on tärkeää niin lätkässä, koriksessa kuin tosielämässäkin.

 

[Ted Raikas]

Kato pirua, emme näemmä ole varjon kanssa ihan tyystin eri maailmasta kotoisin. Paljon tuttua puhetta.

Kysehän on lähinnä siitä, että eihän toiminnan päämäärän tarvitse edes olla välitön, joskus sitä on tähdännyt ihan maltillisemmin "huomenna sitten kaupungille kahville tai vast ja siitä eteenpäin", mutta turhapa tällaistakaan on edes ehdottaa, jos etenemismahdollisuudet siitä eteenpäin ovat rajatut.

No näinhän se on ja näin itse maltillisena ja omalla tavalla vakavana ihmisenä suhtaudun ja pyrin. Tuntuu vaan, että (ainakin) suomalaiset naiset kokee kaikenlaisen utelun ja lähelle tulemisen sellaisena pillunvonkauksena. Ärsyttää suunnattomasti, jos omat lähtökohdat on tutustumisessa. Ollaanko me suomalaiset miehet annettu itsestämme jotenkin niin juntin ja mulkun kuvan, että luottoa ei piisaa? Vai onko se nyt vaan naamasta kiinni taas.

Helpointa lienisi se, että lanseerattaisiin jonkinlainen "seurustelusormus" vihki- ja kihlasormusten lisäksi. Esim. sellainen 2 senttiä leveä neonpunainen versio, jonka huomaa jo kaukaa.

On muuten paras keksintö aikoihin. Voisi melkein vaatia tuollaista pakolliseksi, niin välttyisi moneltakin ongelmalta ja ylimääräisen kiusalliselta tilanteelta. Mikään ei poikamiestä masenna niin paljon kuin kolmas seurusteleva tai avo/avioliitossa oleva nainen putkeen illan aikana...

Seuraava mahdollisuus lienee sitten siellä 30. ikävuoden jälkeen kun ensimmäiset "ollaan yhdessä ikuisesti" suhteet alkavat kaatuilemaan. Riparipeli kun on tärkeää niin lätkässä, koriksessa kuin tosielämässäkin.

Oikeassa olet jälleen kerran. Näinhän se varmaan menee. En itse ainakaan omanikäisteni naisten kanssa ole koskaan oikein löytänyt yhteistä säveltä, minä ja he, me haluamme niin eriasioita, eikä itselläni ainakaan se perheenperustaminen suuremmassa mittakaavassa ole tällä hetkellä listan kärkipäässä. Hyvä jos mahtuu samalle sivulle (fonttikoko 7 muuten). Eli kunhan itselleen tulee iän mukanaan tuomaa (hömm) karismaa ja tuo nuorempi naissukupolvi hieman varttuu ja aavistuksen aikuistuu, niin josko sitten.

***

Sehän menee muuten niin, että seurustellessa sitä kaipaa sinkkuuden tuomia tiettyjä vapauksia ja taas sinkkuna kaipaa sitä parisuhteen tuomaa määrätynlaista turvallisuutta. Tämä tälläisenä itsestäänselvyysviisautena näin loppuhuipennukseksi.

 

[ms.qvist]

Seuraava mahdollisuus lienee sitten siellä 30. ikävuoden jälkeen kun ensimmäiset "ollaan yhdessä ikuisesti" suhteet alkavat kaatuilemaan. Riparipeli kun on tärkeää niin lätkässä, koriksessa kuin tosielämässäkin.

Niin "varjomaiselta" kuin tämä kuulostaakin niin taitaa itseasiassa aika monen kohtalla toimia näinä päivinä. *punaisena*

Niinhän se on, että jos tuossa reilun parinkympin korvilla on perustettu se perhe ja jolloin uskotaan siihen ikuiseen rakkauteen niin viimeistään siinä kolmen kympin tietämillä huomattava osa näistä suhteista kariutuu syystä tai toisesta ja tuossa iässä monilla alkaa vaatimustaso laskea kun aletaan ymmärtämään elämän realiteetteja toisella tapaa, toisaalta kertyneet kilotkin toimivat oivallisena apuvälineenä tähän jolloin sitä aivan omatoimisesti tulee hitusen laskettua omia laatuvaatimuksiaan.

Toisaalta, jos varjolla on tällä hetkellä ikää siinä reilu parikymmentä niin tuntuisihan se kohtuuttomalta vaatia odottamaan vielä useampi vuosi kunnes ikää on riittävästi jotta pääsee osalliseksi näistä yli 30-vuotiaista. Toinen vaihtoehto on sitten tietty se, että ryhtyy heti "saalistamaan" hitusen vanhempaa ja kokeneempaa neitokaista. Heistä varmasti joku voisi tyytyväisenäkin napata käsipuoleensa tulevan tohtoriksi (olettamus) väitelleen nuoren herrasmiehen.

Se täytyy rehellisesti tunnustaa, että seurustelukumppanin löytäminen on yhtä arpapeliä, sellaisen löytäminen voi vaatia aikaa ja todellakin paljon yrityksiä ja toisaalta sellainen voi sitten osua kohdalle aivan odottamatta ja täydellisen yllättävässä paikassa. Tärkeintä lienee se, että kulkee silmät auki ja mieli avoinna vaikka ei olisikaan kokoajan haku päällä.

En kuitenkaan kehoita etsiytymään näiden huumeluolien tai huumeapupisteiden luo tai etsimään sitä tulevaisuuden morsianta itä-Helsingin slummeista.

vlad.

 

[Trixie]

Helpointa lienisi se, että lanseerattaisiin jonkinlainen "seurustelusormus" vihki- ja kihlasormusten lisäksi. Esim. sellainen 2 senttiä leveä neonpunainen versio, jonka huomaa jo kaukaa.

Eivätkös ruotsalaiset kovasti yritä tuoda markkinoille sinkkusormusta?
http://www.singelring.net/ Tuolta löytyy lisää tietoa tästä "loistavasta" keksinnöstä ja voipa kai tilata itselleenkin. Tosin, olisihan tuollainen neonpunainen versio helpommin huomattavissa.

 

[scholl]

Kiinnostavia naisia onkin vielä olemassa. On taas tullut talvella pyörittyä liikaa täällä haloslandiassa, joten masennus iski sitä kautta, mutta nyt on asiat taas hyvin.

Tuli näet oltua Saksassa tilanteessa, jossa n. 10 neitokaista olivat tavallaan meidän assistentteja. No yksi niistä oli todella upea nainen. Suhteellisen sopivan kapeat kasvot, erittäin hyvä vartalo, liikkui kauniisti housupuvussa ja n. 10 cm korkokengissä, elegantti muutenkin, eikä liikaa meikkiä, kauniit ruskeat hiukset, jotka oli jollain ihmesysteemillä kiinni. Kaiken lisäksi otus oli miellyttävä, naisellinen ja puhui erittäin kauniisti saksaa. Ja kiinnostunut schollista, koska flirttaili ja tsiigaili oikeastaan koko viikon silloin, kun ei varsinaista kahdenkeskistä vuorovaikutustilannetta ei ollut.

Erittäin harmi, että kyse oli työhön liittyvästä tilanteesta, sillä scholl ei sellaisessa lähde hölmöilemään. Se on ihan selvä. Eli jäitä hattuun ja lentokoneeseen.

Hyviä naisia siis vielä on. Erinomaista.

 

[pernaveikko]

Erittäin harmi, että kyse oli työhön liittyvästä tilanteesta, sillä scholl ei sellaisessa lähde hölmöilemään. Se on ihan selvä. Eli jäitä hattuun ja lentokoneeseen.

Hyviä naisia siis vielä on. Erinomaista.

Ota lopputili tai vaihda osastoa. Ei niitä niin montaa ole.

 

[scholl]

Ota lopputili tai vaihda osastoa. Ei niitä niin montaa ole.

Ei onnistu. En ole töissä vieraan palveluksessa, vaan kaikki rahat tulevat firmoilta, missä olen omistajan roolissa.

 

[leivoja]

Naisnen netistä...

En nyt tiedä ketä tämä asia varsinaisesti kiinnostaa, mutta on tämä netti oivallinen väline naisasioissakin. Erinäisien deitti-palstojen kautta on moni tuttava ja hieman tuntemattomampikin löytänyt itselleen kumppanin.

Aluksi pidin tapaa vähintäänkin loosereille sorvattuna, mutta otettuani osaa kekkereihin, ei voi kuin todeta kuinka paljon aitoja ihmisiä siellä on.

Parin viikon tai vaikkpa päivän keskustelu verkossa antaa täysin erilaisen kuvan kuin kiimassa hortoilu baarissa. Jotenkin sitä tuntee ihmistä paremmin keskusteltua kunnolla kuin sössötettyä paskaa kapakassa kahden tunnin ajan ja sitten päädyttyä petiin.

Suosittelen siis tutustumaan ihmisiin netin välityksellä, mikäli se muuten on vaikeata.

Tietysti kuvalla varustetut ilmoitukset ovat monille se ensisijainen kriteeri, mutta on siellä muitakin tarjolla...

Kertokaapas kokemuksianne ja mielipiteitänne...!!

 

[spertti]

En nyt tiedä ketä tämä asia varsinaisesti kiinnostaa, mutta on tämä netti oivallinen väline naisasioissakin. Erinäisien deitti-palstojen kautta on moni tuttava ja hieman tuntemattomampikin löytänyt itselleen kumppanin.

Aluksi pidin tapaa vähintäänkin loosereille sorvattuna, mutta otettuani osaa kekkereihin, ei voi kuin todeta kuinka paljon aitoja ihmisiä siellä on.

Parin viikon tai vaikkpa päivän keskustelu verkossa antaa täysin erilaisen kuvan kuin kiimassa hortoilu baarissa. Jotenkin sitä tuntee ihmistä paremmin keskusteltua kunnolla kuin sössötettyä paskaa kapakassa kahden tunnin ajan ja sitten päädyttyä petiin.

Suosittelen siis tutustumaan ihmisiin netin välityksellä, mikäli se muuten on vaikeata.

Tietysti kuvalla varustetut ilmoitukset ovat monille se ensisijainen kriteeri, mutta on siellä muitakin tarjolla...

Kertokaapas kokemuksianne ja mielipiteitänne...!!

Olen tasan kerran tehnyt sokkotreffit netin välityksellä noin 5 vuotta sitten. Kaveri meni kyseisen tytön kanssa naimisiin viime kesänä =), mutta se on jo eri juttu.

 

[Ted Raikas]

En nyt tiedä ketä tämä asia varsinaisesti kiinnostaa, mutta on tämä netti oivallinen väline naisasioissakin. Erinäisien deitti-palstojen kautta on moni tuttava ja hieman tuntemattomampikin löytänyt itselleen kumppanin.

Deitti-palstoista en tiedä, minulla on niistä vähän huonoja kokemuksia, sattuneesta syystä. Noin muuten netti on hieman tälläisille ujonsorttisille hepuille kuin minä, aika taivaanlahja kyllä. Meinaan, olisi varmasti jäänyt monet tapaamiset vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemättä ilman nettiä. =)

Eipä niistä tapaamisista nyt useimmat ole johtaneetkaan juuri mihinkään syvällisempään, mutta mm. ex-tyttöystävääni tutustuin silloin aikoinaan tämäntapaisen keskustelupaikan kautta.

Kykyni tutustua erilaisissa menopaikoissa yksilahkeisiin on edelleen vajavaista, sillä en osaa tuoda ajatuksiani ja luonnettani riittävän hyvin esiin. Netissä ja monipuolisen keskustelun kautta se kyllä sujuu... loppu on sitten mitä on, hyvin monesti ajatuksistani ja arvomaailmoistani ollaan kiinnostuttu ja tykästytään, mutta tavatessa se viehätys jostain syystä karisee. ;)

Enpä siis koe, että luuserimeininkiä olisi deittaaminen netin kautta, siinä tosiaan, jos on vakavalla mielellä liikkeellä, on kenties mahdollisuus tutustua toisen ajatusmaailmaan. Itse en ainakaan ulkoisella olemuksellani kykene ketään hurmaamaan, joten fiksuissa jutuissa ja ajatuksissa piilee ainoa potentiaalini.

 

[mauri]

....Enpä siis koe, että luuserimeininkiä olisi deittaaminen netin kautta, siinä tosiaan, jos on vakavalla mielellä liikkeellä, on kenties mahdollisuus tutustua toisen ajatusmaailmaan. Itse en ainakaan ulkoisella olemuksellani kykene ketään hurmaamaan, joten fiksuissa jutuissa ja ajatuksissa piilee ainoa potentiaalini.

Itse asiassa netti taitaa olla monelle nykyisin hyvinkin luonnollinen tapa kontaktoida, koskapa tietsikan ääressähän moni paljon aikaansa viettää jo pelkästään työn puolesta (työaikana nettailu on hauskaa, työnantajan piikkiin!). Eli eiköhän luuserimaine ole jo menneiden kesien lumia.
Sinänsä tuo Tedin pointti on mielenkiintoinen: jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen. Siksi se on hieman kaksipiippuinen juttu, että onko netitse loruilu pisemmän päälle 'koko totuus'. (Tämä ei ollut sormenosoitusta Tediin päin.)Toisaalta, on myös miehiä, jotka eivät omaa kirjoittamisen lahjoja kummosestikaan, mutta voivat livenä olla oikeinkin sanavalmiita. Myös se ei vastaa siis todellisuutta.
Itse olen nettisokkotreffaillut - ja molemminlaisia kokemuksia on kertynyt: hauskoja kamuja olen saanut ja todellisia paskiaisiakin on tielle sattunut. Mutta niinhän se on 'oikeassakin elämässä': kyllä sitä voi törmätä yhtä lailla livenäkin ensin mukavalta vaikuttavaan, mutta loppujen lopuksi ääliöksi paljastuvaan heppuun. Eli joidenkin kritiikki nettitutustumista kohtaan on mielestäni tarpeetonta. Fiksusti tai ääliömäisesti voi käyttäytyä niin virtuaalisesti kuin oikeastikin.
Itse koetan olla mahdollisimman aito minä. Eli käyttäytä samoin kuin käyttäytyisin kasvotusten. En lymyile, vastaan kohteliaasti torjuessanikin, enkä ignore ihmisiä. Ei nimimerkin takaa voi kuinka tahansa ihmisiin suhtautua.
Kun lyö kortit heti pöytään, niin mies tietää aika pian, millaisen muijan kanssa on tekemisissä. Yleensä mielenkiinto häviää joltisenkin nopeasti, kun alan spekuloimaan kiakkoasioita, juttelemaan automerkeistä ja pohtimaan countryn syviä saloja. *nauraa*
Mutta kivoja kavereita olen ainakin saanut!!!

 

[scholl]

jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen.

Meinaatko etteivät kyseiset naiset olisi samanlaisia?