Naisasiat

[Alamummo]

Käsittääkseni Sinulta kysyttiin miksi halveksit heitä ja yhtenä vaihtoehtona vilautettiin heidän onneaan. Mielestäni tuon kysyminen ei ole Sinun halveksuntaasi, vaan ihan asiallinen lisäkysymys aloittamastasi aiheesta.

Asiallinen lisäkysymys olisi ollut: "Miksi halveksit?" Lisävuodatus siitä, että olisi pitänyt olla vielä onnellinen oli jo vittuilua.

 

[mauri]

Mun mielestä kaikkea edes ei tarvi antaa anteeksi. Tietyn tason teot eivät ansaitse tulla annetuksi anteeksi. Toki asiat pitää käsitellä ja liikkua eteenpäin. Siinä, että on seurustellut sian kanssa, ei ole sinänsä mitään pahaa, eihän sitä voi tietää etukäteen millainen toinen on.

Puhun ennemminkin siitä, että on viisasta ITSENSÄ VUOKSI antaa anteeksi, ei niinkään niiden toisten. Koska katkeruus nakertaa ja kuluttaa. Eli anteeksi antamalla pääsee ITSE eteenpäin - ja ko. hlöihin ei liity juuri mitään tunteita...

 

[mauri]

...Siinä, että on seurustellut sian kanssa, ei ole sinänsä mitään pahaa, eihän sitä voi tietää etukäteen millainen toinen on.

Hyvä pointti! Toi näkökulma avittaa silloin, jos halveksii itseään siitä, että 'olen tullut koskaan haksahtaneeksi siihen sikaan, miten en nähnyt jo aikaa sitten, millainen hän on....'
Jälkikäteen ei pidä itseään soimata.

 

[mtmela]

Puhun ennemminkin siitä, että on viisasta ITSENSÄ VUOKSI antaa anteeksi, ei niinkään niiden toisten. Koska katkeruus nakertaa ja kuluttaa. Eli anteeksi antamalla pääsee ITSE eteenpäin - ja ko. hlöihin ei liity juuri mitään tunteita...

Käsitit väärin tai puhuin epäselvästi. Asiat pitää käsitellä ja selvittää. Sitten voi jatkaa elämistä kun ne on käsitelty. Mutta ei silti tarvitse antaa anteeksi. Ei voi syntyä sellaista tilannetta, jossa hyväksyt pettämisen. Minusta anteeksianto on sellainen tilanne. Mutta olenkin outo.

 

[Alamummo]

Puhun ennemminkin siitä, että on viisasta ITSENSÄ VUOKSI antaa anteeksi, ei niinkään niiden toisten. Koska katkeruus nakertaa ja kuluttaa. Eli anteeksi antamalla (ajan kanssa) pääsee ITSE eteenpäin - ja ko. hlöihin ei liity juuri mitään tunteita...

Juuri tätä tarkoitin. Oman itseni takia opettelin antamaan anteeksi. En niiden toisten, sillä he tuskin anteeksiannostani piittaavat pennin jeesusta.

Antaa uskoa ihmisiin, että täälläkin niin monet kirjoittajat ymmärtävät ihmiselämän vaikeudesta ja toisaalta on vähän surullista, että muutamat eivät kykene asettumaan toisen asemaan.

Mutta ei silti tarvitse antaa anteeksi. Ei voi syntyä sellaista tilannetta, jossa hyväksyt pettämisen. Minusta anteeksianto on sellainen tilanne. Mutta olenkin outo.

Näiden kahden asian erottaminen olikin kaikkein vaikeinta. Eli että anteeksianto ei ole sama asia kuin pettämisen hyväksyminen. En minä sitä hyväksy vieläkään, koska asian olisi voinut hoitaa fiksustikin. Eiväthän ihmiset rakastumiselleen mitään voi, mutta edellisestäkin suhteesta on kannettava vastuunsa ja kyettävä irtautumaan fiksusti ennen heittäytymistä uuteen.

 

[mauri]

Käsitit väärin tai puhuin epäselvästi. Asiat pitää käsitellä ja selvittää. Sitten voi jatkaa elämistä kun ne on käsitelty. Mutta ei silti tarvitse antaa anteeksi. Ei voi syntyä sellaista tilannetta, jossa hyväksyt pettämisen. Minusta anteeksianto on sellainen tilanne. Mutta olenkin outo.

Itselleni anteeksi antaminen ei ole pettämisen hyväksymistä, vaan sitä, että lakkaa vihaamasta esimerkiksi episodiin liittyviä ihmisiä. Silloin pääsee tavallaan sen asian yläpuolelle - tai paremminkin: läpi. Kun antaa luvan kivulle ja vihalle ajallaan - silloin pystyy myös päästämään otteensa niistä tunteista, ja katkeruus ei jää jäynäämään.
Uskon muuten, että puhumme aika samasta asiasta, ilmaisemme vain hieman eri tavoin. :)

 

[mtmela]

IUskon muuten, että puhumme aika samasta asiasta, ilmaisemme vain hieman eri tavoin. :)

Niin teemme. Sillä tuotahan minä tarkoitan. Mutta sillä erolla, etten usko asioiden selvittämisen ja anteeksiannon olevan synonyymejä. Itse uskon (ja tiedän omalla kohdallani), että voin käsitellä asiat loppuun ja selvittää ne, ja päästä asioiden yli. Mutta en silti tulisi unohtamaan ja antamaan anteeksi petosta. Nainen tulisi olemaan aina merkittynä kirjoihini epäluotettavana ihmisenä. No mulla on omia uskomuksiani joiden mukaan elän. Ja ne olen rakentanut kokemuksieni myötä.

 

[mauri]

Niin teemme. Sillä tuotahan minä tarkoitan. Mutta sillä erolla, etten usko asioiden selvittämisen ja anteeksiannon olevan synonyymejä. ...

Eivät ne olekaan synonyymejä - vaan anteeksi antamisen ehtona on läpikäyminen. Kun duunaa tapahtuneen perusteellisesti läpi - voi päästä siihen tilanteeseen, ettei 'niiden toisten' ajatteleminen aiheuta enää tunnekuohuja...Eli käsittelemällä JA antamalla anteeksi vaikkapa toisten ymmärtämättömyyteen viitaten - silloin on vapaa.

 

[mtmela]

Eivät ne olekaan synonyymejä - vaan anteeksi antamisen ehtona on läpikäyminen. Kun duunaa tapahtuneen perusteellisesti läpi - voi päästä siihen tilanteeseen, ettei 'niiden toisten' ajatteleminen aiheuta enää tunnekuohuja...Eli käsittelemällä JA antamalla anteeksi vaikkapa toisten ymmärtämättömyyteen viitaten - silloin on vapaa.

Mun mielestä taas asiat voi hoitaa eri tavoin. Sanotaan näin, että jos antaa anteeksi, antaa myös mahdollisuuden asian hyvittämiseen. Ja pettämistä ei voi hyvittää. Sulla on yksi mahdollisuus, ja se pitää käyttää. Silti voi antaa itselleen anteeksi, hyväksyä tapahtuneen, surra ja käydä läpi asia ettei siitä jää katkeruutta sisälle. Ja toipua, ja uskaltaa luottaa uudelleen. Ja se ei vaadi minusta anteeksi antamista sille ihmiselle, joka on tehnyt sinulle rikoksista törkeimmän.

 

[mauri]

..Sanotaan näin, että jos antaa anteeksi, antaa myös mahdollisuuden asian hyvittämiseen. Ja pettämistä ei voi hyvittää. ...Silti voi antaa itselleen anteeksi, hyväksyä tapahtuneen, surra ja käydä läpi asia ettei siitä jää katkeruutta sisälle. Ja toipua, ja uskaltaa luottaa uudelleen. Ja se ei vaadi minusta anteeksi antamista sille ihmiselle, joka on tehnyt sinulle rikoksista törkeimmän.

Hmmm...mielestäni hyvittämismahdollisuudesta ei ole kyse. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi. Se dämitsi on jo tapahtunut (kuten sinäkin sanoit). Anteeksi antaminen on ennemminkin oman sielunrauhan vuoksi äärettömän tärkeää. HUOM -->Ei anteeksi antaminen tarvitse tulla ko. henkilön tietoon edes. Sen voi tehdä itsekseen, omissa ajatuksissaan - vain vapautuakseen itse.
Saattaa muuten olla, että mtmela ja mauri käy tässä samaa prosessia eri termein. Jos lopputulos on sama, niin kaikki hyvin! :)

 

[Alamummo]

Mauri, olet selvästi lukenut sen yhden kirjan anteeksiannosta, koska olet niin samoilla linjoilla ajatuksieni kanssa.

 

[mtmela]

Saattaa muuten olla, että mtmela ja mauri käy tässä samaa prosessia eri termein. Jos lopputulos on sama, niin kaikki hyvin! :)

Pääasia on se prosessin käyminen :) Sehän asioissa on kaikista ihaninta. Alku ja loppu ovat tylsiä. Ja tietenkin lopputulos on sama ;)

 

[mauri]

Mauri, olet selvästi lukenut sen yhden kirjan anteeksiannosta, koska olet niin samoilla linjoilla ajatuksieni kanssa.

Oho - olenko? Tarkoitatko sitä Summasen uutta tilitystä ihmisenä kasvamisesta? :DDD

 

[Aksu]

En puutu yksittäisiin viesteihin enkä vastaa oikeastaan kenellekään. Tuli vaan mieleen tuon päivällä kirjoittamani jälkeen sekin, että välillä oikein hirvittää kun huomaa kuinka pikkumaiseksi tai tylyksi päänsisäinen maailma ajatukset heittää. Tyylipuhdasta katkeruutta, vihaa ja monta muutakin sellaista tunnetta, joita ei itsestään haluaisi löytää. Se tavallaan hätkäyttää.

Noista tuskin oppii koskaan kokonaan ulos eikä pidäkään. Tukahduttaminen nakertaa kuitenkin palan pois jostain korvaamattomasta, tai vie mahdollisuuden elää täyspainoista elämää, jossa sielu lepää. Kyllä ihmisen pitää saada kokea noi tunteet jos ne spontaanisti tulee. Toki suurin osa meistä peittää ne ulkomaailmaan päin ja ehkä hyvä niin, mutta kaiken kaikkiaan puhekulttuuri ei ole koskaan hirveän suora vaikka muuta itselle ja muille uskottelemme. Tämä aihealue toki antaisi aihetta kulttuurisidonnaisuuksista lähtien vaikka mille, mutta en siihen lähde. Keskeistä on tuo perusajatus.

Kyllä minä tiettyinä hetkinä vihaan montaakin ihmistä, mutta se menee aina nopeasti ohi. Enkä tuo sitä ulos koskaan jos se ei oikeasti miun mielestä johda mihinkään. Tosi sekava pääkoppa. Korkkasin juuri perkeeleenmoisen työurakan jälkeen oluen ja nyt ajattelin antaa yön ajatuksille. Miettiä ja kuunnella kuka minä joulukuussa olen.

 

[Ted Raikas]

En aio koskaan antaa itselleni anteeksi sitä että suostuin uskomaan muita, suostuin valehtelemaan itselleni. En ikinä.

Olet mielestäni liian ankara itseäsi kohtaan. Tiedän kyllä, miten vaikea on itselleen antaa anteeksi, etenkin jos on sellaista tyyppiä kuin minä, joka pyrkii täydellisyyteen jossain mielessä ja olemaan mahd. hyvä tyyppi kaikilla tavoin. Pelottavaa silti, jos on valmis olemaan antamatta itselleen anteeksi koskaan! Kamalan pitkä aika ja kuulostaa turhan lopulliselta. En itse enää usko lopullisuuteen, vaan siihen, että kaikki voi muuttua. Minulle se antaa toivoa.

Mielestäni on tärkeämpää kyetä antamaan sille toiselle anteeksi, siis jos hän on se väärintekijä. Muuten homma kalvaa ja eteenpäin meneminen on vaikeaa.

Tuokin on erittäin totta! Mene ja tiedä, mitä itselläni on anteeksiannettavana, mutta jos parisuhteista puhutaan, niin se aiemmin toitottamani tapaus on sillä tapaa selvä, että olen antanut ex-tyttöystäväni (jonka muuten eilen pitkästä aikaa tapasin ja varsin rauhanomaisissa merkeissä, vaikka olosuhteet oli hivenen kehnot) kaiken sen anteeksi, mitä on anteeksiannettavana. Ylipäätään olen valmis antamaan anteeksi, mutta kyllä se joskus vaatii vastapuoleltakin töitä. Näen silti helpoimmaksi kanavaksi jatkaa omaa elämää, jos ei jää kaivelemaan vanhoja asioita. Ei voi liioitella, jos sanoo, että elämä on pirun paljon keveämpää, jos ei ole kaunoja sydämessä.

Tietyllä tasolla en kouluaikojeni kiusaajille ole anteeksi antanut, en vaan halua olla heidän kanssaan tekemisissä ja he ovat täysin yhdentekeviä ihmisiä minulle. Minulla ei ole heille mitään sanottavaa, enkä kaipaa heitä millään tavoin. Eivätpä onnistuneet musertamaan minua lopullisesti, vaan liihotan taivaalla vapaana, minulla on joitain erityisiä hienoja ystäviä ja kokemuksia, joita kukaan ei voi riistää pois. ;P

Ehkä jopa kiusaamisillaan tekivät palveluksen ja saivat minut ajattelemaan ja tuntemaan eritavalla.

Harhautui naisasioista aika tavalla, mutta tosiaan. Naiset ja heidän rakastamisensa on asia, jota en koskaan elämässäni vaihtaisi pois. Vaikeaa se rakkaus on, mutta silti sellainen huume, josta ei luopuisi. Kaiken paskan unohtaa silllä hetkellä, kun saa sulkea syleilyynsä sen, josta välittää. Maailma saa räjähtää palasiksi siinä ympärillä, mutta sillä hetkellä ei ajattele muuta, kuin sitä, miten hienoa on tuntea ja välittää toisesta. Itsekästäkin ehkä, mutta silti niin ihanaa.

Näissä merkeissä!

 

[Aksu]

Harhautui naisasioista aika tavalla, mutta tosiaan. Naiset ja heidän rakastamisensa on asia, jota en koskaan elämässäni vaihtaisi pois. Vaikeaa se rakkaus on, mutta silti sellainen huume, josta ei luopuisi. Kaiken paskan unohtaa silllä hetkellä, kun saa sulkea syleilyynsä sen, josta välittää. Maailma saa räjähtää palasiksi siinä ympärillä, mutta sillä hetkellä ei ajattele muuta, kuin sitä, miten hienoa on tuntea ja välittää toisesta. Itsekästäkin ehkä, mutta silti niin ihanaa.

Näissä merkeissä!

Tämä se on monen surullisen tarinan alkupiste, jota usein kutsutaan "vanhaksi suolaksi". Ihmisen pitäis oppia ja muistaa aina syyt miksi yhdessäolo on mahdotonta, mutta tuo helvetinmoinen tunne ja virtaus läpi kropan vie mukanaan. Siinä ei muistilla ja kontrollilla useinkaan ole mitään tekemistä. Ja ne on oikeasti suuria tunteita. Jollain naiivilla tavalla haluan olla yhä se taivaanrannan maalari, joka uskoo puhtaiden tunteiden kaikkivoipaan voimaan. Järjellä ajattelu... sitähän elämästä iso osa on, mutta sillä ei haluaisi alistua. Tai ainakaan uskoa, että tekee päätöksiä sen perusteella kuinka tulisi toimia tai kuinka pitäisi ajatella. Itsekkyttä ei ole olemassakaan. Itsellemme me tämä näytelmä kirjoitetaan. Saan olla, saan rakastaa...

Ja perkele, helppoa näitä kultaisia ajatuksia on heitellä. Rohkea tekee mitä haluaa, mie vaan höpöttelen.

 

[Ted Raikas]

Aksulle ja kelle tahansa muulle ja ihan yleisestikin.

Juu-u, romantikko ja taivaanrannanmaalarikin olen. Tunnustan. Lisäksi jonkinasteinen masokisti, mitä tulee rakkauteen ja ihmissuhteisiin. Kestän luvattoman paljon paskaa, nöyryytystä ja pettymyksiä. Ihan vaan siksi, että jollain kierolla tavalla olen pohjattoman optimistinen kaiken sen keskellä. Muuten varmaan luhistuisin ja tekisin jotain peruuttamatonta.

Kaiketi haluan pitää kiinni jostain viattomuuden tapaisesta, lapsenkaltaisesta uskosta, että kaikki menee kuin satukirjassa lopulta. Typerää, eiks?

Hauskintahan tässä on, että monet ne naiset, keneen olen elämäni aikana sydämeni pohjasta ihastunut ja mieltynyt ja ne naiset, ketkä ovat hyviä kavereitani, eivät moista romanttisuuttani ymmärrä. Eivät näe siinä pahaa, mutta eivät koe sitä ylimääräisen viehättävänä silti, tai se ei heille "kolahda".

 

[Aksu]

Kaiketi haluan pitää kiinni jostain viattomuuden tapaisesta, lapsenkaltaisesta uskosta, että kaikki menee kuin satukirjassa lopulta. Typerää, eiks?

Ei ole. Oikeasti niin miekin haluan silloin kun kykenen tekemään niin kuin sielu sanoo. Satukirjat loppuu yleensä kauniisti, miksi ei tämäkin tarina? Ihmisen kynästä ihmisille.

 

[mauri]

....
Kaiketi haluan pitää kiinni jostain viattomuuden tapaisesta, lapsenkaltaisesta uskosta, että kaikki menee kuin satukirjassa lopulta. Typerää, eiks?
...

Olisi hienoa sanoa, ettei se typerää ole, mutta pakko heittäytyä kyyniseksi: on siinä ainakin se riski, että onnen odottamisella tekee olonsa van tuskallisemmaksi. Kun oikein kaipaa, halajaa, toivoo -- on pettymys karvaampi, kun silmille vain tulee..Ja sellaiset mukamaste lohdutuksen sanat, että 'kyllä kuule se sunkin kohdalla vielä onni tulee..' - ne pistää oikein vihaksi! Kuka tietää, että tulee? Mten voi toiselle luvata? Voihan käydä niinkin, että epäonnistumiset seuraa toinen toistaan hamaan maailman tappiin.
Aikansa kun kuuntelee tyhjiä sanoja, tulee olo, että paskaakos tässä jauhamaan, pidetään sitten tämä tuska sisällä (tai tullaan JA:aan avautumaan, heh). Ei panttaaminen viisasta ole, mutta sillä tavoin voi varjella itseään, ettei tule kipuinensa teilatuksi. Sellasta...

 

[Ted Raikas]

on siinä ainakin se riski, että onnen odottamisella tekee olonsa van tuskallisemmaksi. Kun oikein kaipaa, halajaa, toivoo -- on pettymys karvaampi, kun silmille vain tulee..

Juu, tottahan se. Siinä juuri se minun masokismitaipumukseni ilmeneekin. Toisinaan tuntuu, että vain itseään kiduttamalla tajuaa olevansa elossa. Menneiden elämien ja tämän elämän synnit on kärsittävä, ennen kuin on puhdas.

No, ei se ehkä ihan noin rankkaa ole, mutta pyrin pysymään peruspositiivisena jollain tapaa. Ei tästä muuten mitään tule.

Ja sellaiset mukamaste lohdutuksen sanat, että 'kyllä kuule se sunkin kohdalla vielä onni tulee..' - ne pistää oikein vihaksi! Kuka tietää, että tulee? Mten voi toiselle luvata? Voihan käydä niinkin, että epäonnistumiset seuraa toinen toistaan hamaan maailman tappiin.

Voi kuule, et tiedäkään miten tuollaiset puheet on satuttaneet. Eniten ne satuttaa sellaisen ihanan naisihmisen suusta, kenestä on ite pitänyt tai pitää. Moiset sanat kuulostaa sääliltä, ei miltään muulta. Totuus kun voisi olla, että: "joo, oot tollanen idioottijuntti ja pösilö, mua ei kiinnosta, eikä varmaan ketään muutakaan naista, jolla on järkee päässä. Kaiken lisäks näytät ihan mun veljeltä!"

Eli ei todellakaan ole temppelissä kajautettua, että joku päivä kohdalleen napsahtaa ja jotenkin ihmeellisellä tavalla ihmeellisessä paikassa elämänsä prinsessa pöllähtää eteen. Meikäläisen seuramiestaidot on todella rajatut, eli niiden varaan ei pahemmin kannata nojautua. Vuosi vuodelta on vain vaikeampaa yrittää luoda kontakteja, on niitä yritetty, mutta tulokset on vaan näitä kaverijuttuja. Eikä niissäkään edelleen mitään vikaa, sinänsä.

Pitää vaan yrittää ne satukirjat pitää mielessä.

 

[Serge]

Kyllä naiset osaa ton pompottamisen jalon taidon. Perkele! Enkä puhu nyt itsestäni, vaan kaveristani. Mulla on niin paska tunne tosta yhdestä jutusta, mutta en tiedä pitäiskö siitä sanoa, ja miten sanoa. Vittu kun vituttaa!

 

[startin13]

"Ei se vielä retkuksi tee jos vähän renttuillaan, joka muuta väittää sille sanon: -terve vaan. Ja lähden juhlimaan,,," M.Servo

Terveiset vaan lyhyesti kaikille niille romantikoille että, useimmat naiset pitävät kuitenkin niistä vähän reippaammista miehistä. Sitten kun siihen iholle alkaa päästä voi heittää vähän romantic.com juttua.

Lemmenlurittajat & romantikot eivät helposti pääse alkua pidemmälle, mutta vähän reilummalla ja suoraviivaisella toiminnalla on paremmin tulosta. Ei se laatu vaan määrä,,,,

 

[Ted Raikas]

Lemmenlurittajat & romantikot eivät helposti pääse alkua pidemmälle, mutta vähän reilummalla ja suoraviivaisella toiminnalla on paremmin tulosta. Ei se laatu vaan määrä,,,,

Näinhän se varmaan on. Taitaa olla niin, että allekirjoittanut on hieman väärälle vuosisadalla syntynyt, bad luck in love, i guess...

Toisaalta sitä toteuttaa luontoaan ja jos se ei tuota tulosta, niin ei. Ehkä sitten ei ole tarkoituskaan ja millään muulla, itselleen luonnottoman tuntuisella konstilla saatu ei tuntuisi missään, tai ei ainakaan kovin hyvältä.

Totta puhunet, että rempseet rentut ja maailmanmiehet varmaan kokemuksia hankkii ja ties mitä. Jokainen meistä ei vaan ole sellaiseksi syntynyt ja joitain poikkkeuksia lukuunottamatta en usko, että sellaiseksi voi ikään kuin ryhtyä tai kasvaa. Olosuhteet on tietysti olosuhteita, mutta asiat on myös synnynnäisiä.

Ollaan sellaisia kuin ollaan. Kyllä siellä aina jokaisella sopiva jossain on... näin ainakin toivon.

 

[palle fontän]

Kakkoselta tulee juuri ohjelma, joka kertoo USA:n harrastamasta ulkopolitiikasta, johon liittyy suoranaiset voimakeinot, valehtelu, kiristäminen, lahjonta ja muut keinot, jotka eivät oikeasti kestä päivänvaloa.

Muistin samalla, miten paljon oikeasti vihaan tuota valtiota.

Jumalauta Jags! Sähän vierailet tässä ketjussa, vaikka ne femakot sortavat meitä jokaisella elämän sektorilla. Onko rakkautta ilmassa?

 

[Skyde]

Jätetyiksi tulleiden kokemuksia..

Voiko kukaan antaa mulle jotain neuvoa kuinka selvitä rakastamansa naisen täydellisestä hylkäämisestä? Oltiin 2v yhdessä ja mitään suurempia ongelmia ei ollut ja elämä hymyili. 3kk sitten hän sitten yhtenä iltana jätti ja sanoi ettei enää rakasta. Seuraavana päivänä sain tietää että hän on erään kaverini kanssa joka käyttää huumausaineita. Tuota samaa kaveria yritin auttaa talvella irti aineista osittaen siinä myös onnistuen. No anyway sain kirjaimellisesti täydellisen hermoromahduksen ja joudun edelleen käymään terapiassa. En vaan käsitä sitä kuinka hän pystyi olemaan niin ilkeä sen jälkeen mm. mun olis pitänyt kuulemma tappaa itseni ainakin sata kertaa. No teinpä sitten suuren virheen ja aloitain läträämään kuningas alkoholin kanssa ja vedin 2kk putkeen ennenkuin kaverit alkoivat tosissaan huolestua. Onko muilla tälläisia kokemuksia joita haluaisitte jakaa?