Naisasiat

[mauri]

Meinaatko etteivät kyseiset naiset olisi samanlaisia?

Toki näinkin varmasti on. Mutta minä olen harvemmin naisia deittaillut, joten siksi kantani suuntautui lähinnä miehiin, heh.
(Muistutus: mauri on nimestään huolimatta sittenkin typsy.)

 

[Ted Raikas]

Sinänsä tuo Tedin pointti on mielenkiintoinen: jos mies on netissä oikein 'suulas' ja pohtivainen ja verbaalisesti lahjakas - mutta on livenä hieman hissukka, niin pettymys saattaa olla melkoinen. Siksi se on hieman kaksipiippuinen juttu, että onko netitse loruilu pisemmän päälle 'koko totuus'. (Tämä ei ollut sormenosoitusta Tediin päin.)

Senkus osoittelet, koska... No, itseasiassa onhan sitä joskus käynytkin noin. Myönnetään.

Toisaalta tuo on ongelma, jonka olen pyrkinyt tiedostamaankin ja välillä siinä onnistunut, omasta mielestäni. Juttuhan on siinä, että se sellainen puhelias ja asioista laajasti puhuva minä ei välttämättä livetapaamisessa heti tule esiin (varsinkin jos vastapuoli viehättää minua ja olen hermostunut), mutta on se luonne siellä olemassa. Ikävää, että kaikilla ei sitä kärsivällisyyttä löydy... itselläni ei muuta olekaan, ajan lisäksi. Mikään hoppu kun ei ole, tutustumiseen voin varata runsaasti aikaa, jos vaan toinen osapuoli jaksaa olla kiinnostunut tapaamaan useamminkin, se antaa uskoa, että asiat voivat vielä kasvaa. Jos taas tulee tunne, että tämä toinen odottelee pääsevänsä vaan pois tapaamisesta, niin eipä siinä kauhean avoimeksi pääse muodostumaan.

Toimivan balanssin etsiminen jatkuu... ja onhan nämä vähän sellaisia, että joskus kaksi luonnetta vaan napsahtaa kohdilleen ja yhteinen sävel löytyy. Ei kaikki ihmiset voi sopia toisilleen.

 

[scholl]

Toki näinkin varmasti on. Mutta minä olen harvemmin naisia deittaillut, joten siksi kantani suuntautui lähinnä miehiin, heh.
(Muistutus: mauri on nimestään huolimatta sittenkin typsy.)

Se mitä tarkoitin on se, että luulisi, että jos jonkun kanssa pidempään sähköisestikin juttelee, huomaa jutuista onko hän hissukka vai ei.

 

[mauri]

Se mitä tarkoitin on se, että luulisi, että jos jonkun kanssa pidempään sähköisestikin juttelee, huomaa jutuista onko hän hissukka vai ei.

No itse asiassa näin yksinkertaisesti se ei menekään. Yksi hyvä esimerkki vuoden takaa: Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä. Siis sen kahvittelun aikana hän suurinpiirtein vainhymyili ääliömäisesti, ja minä puhuin, että edes joku olisi sanonut jotain. En nyt tarkoita, että hän olisi ääliö, vaan että hänen ilmeensä oli yhtä älykäs. Katastrooffi oli se miitti. Ei sellainen toimi, jos toinen on noin sanomaton.
Ja kuten sanoin, eivät kaikki ole lahjakkaita näppiksen äärellä, joten sekin saattaa olla epistä kirjoittajaa kohtaan, kun ei saa tulla 'esiin' oikeanlaisena.
Eli eivät nämä ihan yksiselitteisiä ole.
Jep...Ehkä annan itsestäni nyt hieman kovan kuvan; onko se todellisuutta vai ei, niin who knows. :))

PS: Lisäys: Kyllähän sitä varmaan olisi pitkämielisempi, jos tuntuisi, että kaiken kaikkiaan ilmassa olisi sitä jotakin. Silloin ensitapaamisen jännittäminen ei vaivaisi. Ehkä siis kyse on siitä, että vetovoimaa pitää olla kaikella tavoin. Jos se puuttuu, niin sielunkumppaneista ei muuta koskaan tulekaan. Mutta soulmatejakin tarvitaan. :)

 

[Ted Raikas]

PS: Lisäys: Kyllähän sitä varmaan olisi pitkämielisempi, jos tuntuisi, että kaiken kaikkiaan ilmassa olisi sitä jotakin. Silloin ensitapaamisen jännittäminen ei vaivaisi. Ehkä siis kyse on siitä, että vetovoimaa pitää olla kaikella tavoin. Jos se puuttuu, niin sielunkumppaneista ei muuta koskaan tulekaan. Mutta soulmatejakin tarvitaan. :)

Kaiketi se on niin, että kaikki ihmiset ei vaan osaa kutea. Ei vaan yksinkertaisesti ole se parinmuodostuskyky kehittynyt oikealle (riittävälle) tasolle, jolloin kyse on lähinnä tuurista, että osuu sopivanlainen marginaali-ihminen kohdalle. Jonka kanssa vispilänkauppaa voi tapahtua.

Voihan se myös olla, että sitä on sitten jotain muuta kykyä tavallista enemmän, mutta eipä se näissä ympyröissä paljoa lohduta.

 

[ervatsalo]

Oikea elämä vs. nettielämä

Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä.

Niin, omasta mielestäni on täysin normaalia, että ihmisen netti- ja oikeassa persoonassa on suuria tahi ainakin keskisuuria eroja.

Itse en koskaan ole oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat toisinaan suorastaan pelottavan tosissaan nettitoiminnassaan, kuten nyt vaikkapa keskustellessaan Jatkoajassa, tai jotka uskovat suurin piirtein kaiken, mitä joku urpo netissä kirjoittaa.

Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.

Toisaalta, kyllä sitä joskus näkee sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat sekä oikeassa, että nettielämässäänkin samasta puusta veistettyjä.


Täältä tähän

 

[Ted Raikas]

Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.

En näe totaaliselle paskanpuhumiselle mitään tarvetta elämässäni, oli se netti tai ei. En mielestäni saavuta sillä mitään, huumoria ja kärjistystä voin toki harrastaa, mutta paskaa en puhu, en suostu siihen. En myöskään usko kaikkea, mitä netissä sanotaan, koska en usko kaikkien toteuttavan omaa tapaani, enkä sitä edes odotakaan.

Mutta mihis sitä tiikeri juovistaan pääsisi, tässä tapauksessa minä. Suorapuheisuus ja totuudensanalinjalla mennään kuten tähänkin asti.

 

[mauri]

...Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.

Toisaalta, kyllä sitä joskus näkee sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat sekä oikeassa, että nettielämässäänkin samasta puusta veistettyjä.


Täältä tähän

Jep. Livenä sama luontuu ihan samoin. Paskanpuhuminen nääs. Virtuaalisesti se ei ole mielestäni niin vakavaa kuin oikeassa elämässä. Sillä jos oikeassa elämässä puhuu ja toimii ristiriitaisesti - siitähän ne todelliset kurjat tilanteet vasta syntyy.

 

[Alex]

Itekkin oon netin kautta tavannut varmaan jo kohta toistakymmentä naista ja mielestäni kaikki ovat olleet aika lailla sellaisia kun kirjoituksista pystyi päättelemään, joten siinä mielessä ihan positiivisia kokemuksia. Juttuakin on riittänyt kaikkien kanssa sen 1-3h ensitapaamisen ajaksi, mutta ei oo vaan molemminpuoleista kiinnostusta oikein löytynyt. Suurin osa on ihan ok, mutta ei herätä mitään erityistä kiinnostusta, eikä sitä sen takia kannata edes harkita pidemmälle. Muutama mua kiinnostavakin on toki ollut livenä ja parin kanssa oli jotain juttuakin vähän pidempään, mutta lopulta osottautui kumpikin tapaus sellaiseksi, ettei siitä ikinä voisi mitään vapavampaa muodostua.

Mulla on kuitenkin aika suuret vaatimukset elämäntapojen ja arvojen yhteensopivuuden osalta, mutta sehän nettideittailussa on hyvää, että niitä voi jo etukäteen kysyä. Kyllä mä varmaan joskus vielä tuun tätäkin kokeileen. Katotaan löytyskö ennen kahtakymmentä tapaamista se oikea tätä kautta, jos ei muualta ehdi ensin :)

 

[hekottava pappi]

Kaiken lisäksi otus oli miellyttävä, naisellinen ja puhui erittäin kauniisti saksaa. Ja kiinnostunut schollista, koska flirttaili ja tsiigaili oikeastaan koko viikon silloin, kun ei varsinaista kahdenkeskistä vuorovaikutustilannetta ei ollut.

Entä kysymyslaput? Tuliko hyviä vastauksia?

 

[heikkik]

No itse asiassa näin yksinkertaisesti se ei menekään. Yksi hyvä esimerkki vuoden takaa: Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä. Siis sen kahvittelun aikana hän suurinpiirtein vainhymyili ääliömäisesti, ja minä puhuin, että edes joku olisi sanonut jotain. En nyt tarkoita, että hän olisi ääliö, vaan että hänen ilmeensä oli yhtä älykäs. Katastrooffi oli se miitti. Ei sellainen toimi, jos toinen on noin sanomaton.

Tämä on melkein kuin yhden neittideittini kertomus edellisestä nettitreffistään. Erona oli että kyseessä oli ateria eikä vain kahvit. Tapaamisen jälkeen mies oli lähettänyt naiselle viestin, että hänen mielestään treffit olivat menneet tosi hyvin ja ehdotti uutta tapaamista. Sen verran fiksu kaveri oli ollut että oli ymmärtynyt kielteisen vastauksen jälkeen häipyä kuvioista.

Minä pidän nettitreffailua hyvänä ja luontevana tapana tutustua kiinnostaviin naisiin. Ehkä miehet ja naiset kirjoittavat eri lailla, mutta kaikki viisi livenä tapaamaani naista ovat vastanneet heistä kirjoittelun perusteella saamaani kuvaa. Sitä en tiedä ovatko naiset kirjoituksissaan rehellisempiä kuin miehet, koska en ole lukenut miesten kirjoittamia viestejä.

Mutta vasta kasvotusten sen huomaa onko sitä keskinäistä "kipinää" vai ei. Pari kertaa tapaaminen jäi yhteen näkemiseen, parin kanssa nähtiin useamman kerran ja yhden kanssa seurustelen nykyisin. Toisten kanssa juttu vaan kulkee luonnollisen helposti ja toisten kanssa hieman pykien - kuitenkaan yhtään maurin kuvailemaa tapausta ei ole osunut kohdalle. Ehkä minulla on käynyt hyvä tuuri tai sitten naisissa on vähemmän kusipäitä kuin miehissä.

 

[Ted Raikas]

Ehkä minulla on käynyt hyvä tuuri tai sitten naisissa on vähemmän kusipäitä kuin miehissä.

Deittejä hakevissa miehissä on varmasti selkeästi enemmän lähinnä seksiä hakevia tapauksia. Syy, miksi naiset varmasti ovatkin usein hieman tarkempia sen kaksilahkeisen suhteen.

 

[Pottakameli]

Nyt on tälläkin pottapäällä ongelma...Eräs samassa koulussa opiskeleva tyttö nimittäin. Jo viime keväänä kiinnitin huomiota kyseiseen tyttöön ja hänen hauskaan hymyynsä ja punaisiin hiuksiin..ei vartalossakaan mitään vikaa ole. Nyt meillä sattuu olemaan paljon samoja kursseja ja olen näin joutunut pakostakin katseleman häntä. Tuo sama hymy hurmaa edelleen ja hän myös värjännyt hiuksensa blondiksi.

Ongelmia tulee lähestymisessä. Hän on hyvä koulussa, pukeutuu siististi, on yleensä hiljainen ja vaikuttaa muutenkin hyvin kiltiltä ihmiseltä. Minä taas olen vähemmän hyvä koulussa, olen vähän erillaisempi kuin muut koulussa (psychobillyn tapainen olen) ja mölyän joskus liikaa. Joo...ja olen kyllä hyväntahtoinen :P
Olemme tavallaan toistemme vastakohdat.

Hän on varmasti huomannut meikäläisen tuijotuksen...välillä hävettää, kun jää vain tollottamaan. Joskus tätä tapahtuu toistekkin päin, mutta veikkaan syyksi lähinnä sitä, että hän vaivautuu tuijotuksestani. En osaa tehdä asian suhteen oikein mitään...en edes tiedä onko hänellä seurustelu kumppania vai ei. Kai sitä vaan pitäisi rohkeasti kysyä kahville tai jos kiinnostusta löytyy niin peliä katsomaan, mutta en vaan saa mitään aikaan.

Itseni tuntien jään surkuttelemaan tilannetta ja sitten on jo liian myöhäistä.

 

[Ted Raikas]

Olemme tavallaan toistemme vastakohdat.

Vastakohdat täydentää toisiaan.

Jos tuntuu, että hän todella kiinnittää sinuun huomiota ja on kiinnostunut, niin rohkeutta peliin ja pyytämään ulos. Mieluiten rauhallisissa ja turvallisissa merkeissä, olet vaan oma itsesi ja annat asioiden kulkea omaa rataansa.

Silloin kun joku on sinusta kiinnostunut, ei kannata hukata tilaisuutta. Niitä ei välttämättä montaa elämässä tule vastaan...

 

[Aksu]

Ihminen on peto itselleen. Jostain syvältä viime syksyltä kumpuava pettymys elämään ja itseeni on tullu takaisin vahvempana kuin aikaisemmin. Näiden kuukausien aikana on nähty vaikka mitä ja välillä olen aidosti uskonutkin siihen, että kaikki on kunnossa ja elämä hallinnassa, myös menneisyyden osalta. Kaikki meni omalla painollaan hiljalleen eteenpäin ja tulin tammikuussa tilanteeseen, jossa olin todella väsynyt. Työtaakan alle. Silloin piti pysähtyä ja kaikki iski kasvoille uudestaan. Tässä sitä nyt ollaan. Olen tajunnut uskotelleeni itselleni pelkkää paskaa henkisestä kasvusta ja voimasta. Ei, ei ole hyvin nyt. Paha olla.

Kerta toisensa jälkeen pelottaa miten helvetin alkukantaisen typeriä tunteita pää suoltaa sekunti sekunnilta. Mustasukkaisuudesta vihaan, itseinhoa... paljon sellaista paskaa, jonka yli säännöllisin väliajoin luulee pääsevänsä, mutta kun perinteisenä kontrollifriikkinä tulee tunne siitä, ettei homma ole lapasissa lähtee kaikki alta. Siis ihan kaikki. Ei mikään ole hallussa, ote irtoaa. Elämästä ja ihmisistä ympärillä. Silloin sitä vaan käpertyy. Minua ei erota juoposta mikään muu kuin vastuuntunto. Sitä on liikaa. Selvinpäin tämä käpertyminen tapahtuu yksin, omissa oloissaan. Ehkä hyvä niin. Tämä on niin minua, ja liikaa juuri sitä.

Raskaita pettymyksiä rakkaudessa. Siinä sopiva teema päällimmäiseksi tässä tyhjyydessä. Viimeisien kuukausien kuvitteellinen elämysmatka johonkin ”oikeaan elämään” jätti päätyttyään jälkeensä vain pari ihmisrauniota ja kasan mitäänsanomatonta ihmissekamelskaa. Ei jäänyt mitään käteen, eikä oikein voinutkaan jos tarkemmin ajattelee. Jos jätin itseni joka kerta kotiin kun ovesta ulos astuin niin mitä kuvittelin takaisin tuovani? Elämän? No, sen juuri, mutta ei sitä tule silloin kun en ole itse läsnä. Olihan niitä hetkiä kun todellakin kuvittelin kaiken jotenkin muuttuneen. Löytäneen jonkun uuden vaihteen ja menin tuolla kylillä ja toreilla villinä. Estoton, hymyilevä, todellinen voittaja. Kaikki onnistui ja niin poispäin, mutta... en minä tiedä. Roolileikki kesti sen mitä kesti ja enköhän sorru siihen vielä toisenkin kerran. Olen minä perkele kova jätkä.

Hirveän kova tarve puhua. Olen ruinannut tilaisuutta purkaa mieltä niin entisiltä kuin nykyisiltä huonolla menestyksellä. Yhdellä on ihan muut miehet mielessä eikä juuri kiinnosta miun kuulumiset. Yksi on niin suuttunut, ettei halua kuullakaan mitään. Yhden tuossa hölmöillessäni suututin. Kyllä minä osaan. Jatketaan käpertymistä ja tullaan kolosta toivottavasti joskus ulos. Nyt ei jaksa. Enkä minä mitään osaa puhua. Yritin minä, mutta kun ei päästä saa ulos yhtään ajatusta. Kaikki on kaaosta. Jäsentelemätöntä, pelkkää helvettiä.

Vittu et ahistaa paljon. Joskus sitä toivoo, että pääsis vaan pois...

 

[MouseInTheHouse]

Olin meilaillut erään miehen kera pisemmän aikaan; kerroimme avoimesti monenlaisista elämänkokemuksistamme, ja se tuntui mukavalta, kun toinen oli jotenkin samoilla aaltopituuksilla. Kun sitten tapasimme, niin mies oli valitettavasti aivan äimä.
QUOTE]

Mulla on muutaman vuoden takaa samanlaisia kokemuksia. Sain treffi-ilmoitukseen kymmenittäin vastauksia ja koitin poimia joukosta mielenkiintoisimmat tyypit. Yksikin mies vaikutti tosi mukavalta ja tuntui siltä, että ollaan samalla aaltopituudella. Kun sitten tavattiin, meinasin kysyä, onko hän oikeasti se, jonka kanssa kirjoittelin aikaisemmin. Mies oli täysi sovinisti; ei antanut puheenvuoroa, puhui minä-minä-minä- juttuja jatkuvasti ja keskeytti ne harvat puheenvuorot, joita sain. Kehtasi vielä lähettää tapaamisen jälkeen viestejä, joissa totesi meidän olevan samalla aaltopituudella ja halusi tavata uudestaan. Ei muuten tavattu.

Toiset mielenkiintoisilta vaikuttavat miehet sitten olivat joko sitoutumiskammoisia tai varattuja miehiä, jotka halusivat vain ja ainoastaan sitä yhtä. Seksiä.

Löysin kyseisen ilmoituksen kautta kuitenkin yhden ainoan miehen, joka oli juuri sellainen, kuin antoi ymmärtää. Käytiin kahvilla ja viihdyttiin toistemme seurassa. Ja hän sai minut nauramaan (loistava huumorintaju). Vuoden verran tuli seurusteltuakin, mutta menneisyys oli molemmilla niin erilainen että yhteinen taival valitettavasti kaatui siihen ja muiden pienten asioiden summaan.

 

[mysteeri]

Netissä on niin helppo puhua suut ja silmät täyteen paskaa, ettei mitään rajaa. Oikeassa elämässä saman paskan suoltaminen päin toisen naamaa onkin sitten astetta vaikeampi juttu.

Toisaalta, kyllä sitä joskus näkee sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat sekä oikeassa, että nettielämässäänkin samasta puusta veistettyjä.

Ilmoitan vain olevani samaa mieltä kanssasi asiasta.

Oikeassa elämässä ei todellakaan niin helppoa, mutta jos jotain sellaista tapahtuu että täytyy tehdä jotain päin naamaa, oli syy mikä tahansa, se on astetta jos toistakin vaikeampi juttu, mutta joskus sen arvoinen.

Kuitenkin voin kertoa että netissä olen suht tosissani kaiken suhteen ainakin eräällä nimeltä mainitsemattomalla palstalla.

 

[Crapbag]

Hirveän kova tarve puhua. Olen ruinannut tilaisuutta purkaa mieltä niin entisiltä kuin nykyisiltä huonolla menestyksellä. Yhdellä on ihan muut miehet mielessä eikä juuri kiinnosta miun kuulumiset. Yksi on niin suuttunut, ettei halua kuullakaan mitään. Yhden tuossa hölmöillessäni suututin. Kyllä minä osaan. Jatketaan käpertymistä ja tullaan kolosta toivottavasti joskus ulos. Nyt ei jaksa. Enkä minä mitään osaa puhua. Yritin minä, mutta kun ei päästä saa ulos yhtään ajatusta. Kaikki on kaaosta. Jäsentelemätöntä, pelkkää helvettiä.

Vittu et ahistaa paljon. Joskus sitä toivoo, että pääsis vaan pois...

Koitan tsempata sua, sillä itselläni on samaista tuskaa päänupissa, päivästä toiseen. Koitetaan perkeles nousta suosta, vaikeeta se on, mutta ei naisille sovi antaa "valtaa" vaikuttaa psyykeeseen näin vahvasti. Itse ne näissä jutuissa häviävät yhtä lailla, tuntuu vaan että osaavat löytää helpotusta tuskaan jotenkin yksinkertaisemmin. Pitäisikö itsekin täyttää tyhjyys jollain joutavalla puuhalla..Touhuta niin, ettei ehdi pysähtymään ja miettimään liikoja.

Itse olen tilittänyt naisasiaa tähän ketjuun muutamaan kertaan, eikä tällä kertaa vuorossa ole juurikaan mitään parannusta asiaan. Ex-tuleva vaimo on yhä vahvasti kuvioissa, on ihminen, jonka kanssa vaan tulee juttuun niin helvetin hyvin. Kahden kesken on mukavaa, mutta yhdessä ei voida jatkaa, ainakaan nyt...

Moni ihmettelee, miksi tilanteemme on tämä. Mietin välillä itsekin, miksei jo luovuttaa ja antaa olla. Sitten taas tulee ajateltua ja ajateltua...Ja todettua, ettei meistä kumpikaan pysty olemaan erossa toisesta. Ei edes yhtä viikkoa, vaikka on koitettu. Rakkaus, se on yhä olemassa. Toisesta on huolissaan, toisen asiat kiinnostavat. Toisen kanssa on pakko päästä tarinoimaan, pakko.
Pakko päästä nauramaan niille samoille jutuille, mille on kaikki vuodet yhdessä naurettu.Tarvisi silti vaan pystyä ottamaan etäisyyttä...Kokonainen kuukausi ilman mitään yhteyttä, tarvii vaan päästä alkuun. Naisen ajatusmaailmaa on kyllä toisinaan vaikea tulkita. Jos itse pystyy järjellä näkemään asiat eteenpäin jne., ei vastaava tunnu onnistuvan tunteiden ohjaamalle naiselle. Kun on joku "olo" tai "tunne", ei sitä pysty murtamaan. Ei, vaikka seisoisi päällään. Se on harmi, kun itse vaikeuksien keskellä on oppinut paljon uutta, etenkin kokee monta asiaa ihan eri tavalla, on todella valmis tekemään toisin. Ei vaan riitä ei, todella turhauttavaa.

Onneksi olen vihdoin kyennyt unohtamaan suuremmat murheet ja pystyn jopa vetämään "kylmää linjaa" toiseen suuntaan...Ei enää viestejä tai soittoja joka väliin. Soittakoon itse ja huomatkoon, ettei se olekaan niin riippuvainen.

Olen erittäin anteeksiantavainen ja kiltti miehenalku, mutta välillä kaiken tuskailun keskellä tulee mieleen asioita, kuinka näpäyttää sitä toista. Joskus melkein toivon, että hän putoaisi vähän korkeammalta ja joutuisi hiukan huonompaan kohteluun kuin tarjoamani...Mutta ei, en ole paha ihminen enkä oikeasti tahdo toiselle tuskaa, vaikka se saattaisi olla ainut asia, jolla hyvät keskenäiset juttumme taas alkavat yhtäkkiä kiinnostaa.

 

[heikkik]

Realiteetit hallintaan

Deittejä hakevissa miehissä on varmasti selkeästi enemmän lähinnä seksiä hakevia tapauksia. Syy, miksi naiset varmasti ovatkin usein hieman tarkempia sen kaksilahkeisen suhteen.

Tämä lausunto jäi vaivaamaan. Ei kai seksin hakeminen ja "kusipäisyys" synonyymejä ole? Miksi sinun mielestäsi miehet ja naiset noille treffipalstoille kirjoittelevat? Löytyykö vielä jostakin naisia, jotka eivät tiedä että seksi on olennainen osa treffailua?

 

[mauri]

...välillä olen aidosti uskonutkin siihen, että kaikki on kunnossa ja elämä hallinnassa, myös menneisyyden osalta. Kaikki meni omalla painollaan hiljalleen eteenpäin ja tulin tammikuussa tilanteeseen, jossa olin todella väsynyt. Työtaakan alle. Silloin piti pysähtyä ja kaikki iski kasvoille uudestaan. Tässä sitä nyt ollaan. Olen tajunnut uskotelleeni itselleni pelkkää paskaa henkisestä kasvusta ja voimasta. ... Viimeisien kuukausien kuvitteellinen elämysmatka johonkin ”oikeaan elämään” jätti päätyttyään jälkeensä vain pari ihmisrauniota ja kasan mitäänsanomatonta ihmissekamelskaa. Ei jäänyt mitään käteen, eikä oikein voinutkaan jos tarkemmin ajattelee....

Itse asiassa en usko, että olet rakentanut virheellisiä ajatuksia henkisestä kasvusta ja voimasta. On nimittäin niin, että kasvu tapahtuu sykleissä; välillä on päällä helvetti, välillä olo on seesteisempi..Prosessi 'sylkee' kasvoille uudelleen niin kauan kunnes se on saanut lopullisen muotonsa ja tiedät, mikä on se hedelmä, joka jumalattoman raskaasta työstämisestä on 'palkintona'. Joten molemmat olotilat on aivan yhtä 'tosia', aivan yhtä aitoja. Ja uskon, että tuosta projektista syntyy kestäviä oivalluksia, on varmaan syntynyt jo matkan varrella.

Kyllä sinulla on paljon käsissäsi, vaikka fiilikset eivät siltä vaikuttaisikaan. Ehkä nyt on sen jäsentelemättömän kaaoksen aika, mutta aivan yhtä mahdollista on, että tulossa on hetki, jolloin asiat loksahtaa. Tiedät sen kyllä silloin. Silloin sinulla on taas uusia työkaluja elämäntilanteisiin, jotka ehkä menneisyydessä olisivat kaataneet sinut (ovat voineet niin tehdäkin). Sinulla on tälläkin hetkellä niin paljon henkistä pääomaa: osaat analysoida itseäsi, osaat peilata itseäsi muiden ihmisten ja elämäntilanteiden kautta, osaat hakea syy-seuraus-yhtälöitä.
Joten sinussa on voimaa.

 

[Ted Raikas]

Tämä lausunto jäi vaivaamaan. Ei kai seksin hakeminen ja "kusipäisyys" synonyymejä ole? Miksi sinun mielestäsi miehet ja naiset noille treffipalstoille kirjoittelevat? Löytyykö vielä jostakin naisia, jotka eivät tiedä että seksi on olennainen osa treffailua?

Ehkä kirjoitin turhan suorasukaisesti? Mitä meinasin, on se, että monet miehet hakevat deiteiltä ensisijaisesti seksiä, eikä sitä välttämättä tarvitse kusipäinen olla, että hakee. Kukas nyt ei hakisi, mutta jos se on se deittailun pääasia, eikä tutustuminen muuten ole, varsinkaan kärsivällinen ja ajan kanssa. Naisista on paha sanoa, osa voi olla "sen" perässäkin, mahdollista, mutta veikkaan että enin osa haluaa rauhassa tutustua mieheen ja mitä tämä on miehiään. Ehkä sitten tulee sänkytouhut, jos on tullakseen.

Mitä nyt naisista ymmärrän ja tiedän (joku irvileuka varmaan sanoo, etten mitään) on se, että heille yleensä seksi ei ole ihan niin must ja deittailussa pitää olla muita virittäviä asioita, tunnelmaa jne. Karkeasti yleistämällä miehille riitänee se, että nainen ottaa housut/hameen ja paidan pois.

Niin, että minun mielestäni niihin kirjoittelu on pääasiassa keino yrittä tutustua ihmisiin, joihin ei muuten tutustu, esim. ujouden takia ja päämäärä on löytää mahdollinen seurustelukumppani. Osa kuitenkin hakee pelkkiä seksikokemuksia. Minkä takia naiset onkin se vaikeammin tavoitettava osapuoli noissa ja monella valmiiksi pieni varautunut asenne, luonnollisestikin.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Uskomattoman hankalia otuksia käsitellä, käsittää ja kestää, nämä naisihmiset. Etenkin tämä yksi ongelmatapaus, jonka olen rengastanut.

Ei voi kertakaikkiaan käsittää sitä tunteiden kirjoa, jonka nainen voi kokea. Etenkään sitä, että koko skaala kyetään samalla hetkellä kokemaan. Väittävät, että voivat muka eritelläkin eri tunteita? Uskoo ken tahtoo... itse väitän, etteiväthän nuo voi tunteitaan tulkita. Perustan tuon siihen, että kuinka usein kuulen niiden muuttuvan, minkä milloinkin niitä muuttaneen ja minkä milloinkin sitten muuttuvan tunteiden muututtua. Sekavaa? Kyllä. Jäsentelemätöntä? Kyllä.

Tuon orastavan artomellerin tuossa yllä, voisi lyhentää näin:"Mikä vittu teitä vaivaa? Eikö voisi kokeilla rationaalisuutta, välillä?". Kiitos, tiedän ettei tuohon tule vastausta, ikinä.

Niin, todellakin tässä ollaan nyt saattohoidossa tämän kuusivuotisen suhteen kanssa. Ei jaksa enää, eikä kuulemma vaimokekaan. Lopputulos, tietäähän tuon miten tässä tulee käymään. Tosin, nyt täytyy ottaa hetki takapakkia, sekä kertoa kuinka pienestä tässä kaikessa on kyse.

Raha. Hermot. Tulevaisuus. Läheisyys.

Muija valittaa minun "etääntyvän". Noh, tällä hetkellä elämän, itseni ja yhteisen tulevaisuuden edun vuoksi, minulla on itsetutkiskelun paikka. Teen sen mielelläni "eristäytyen", tosin vain rajallisesti. Mutta sepäs ei naiselle kelpaakaan! Naiselle kun kuuluu kaikki, eikä vain puolikas. Siispä, sinun täytyy kaikki purkaa vaimokkeellesi, sekä paskoinakin päivinä muistaa erityisesti vaimokkeesi tarpeet, koska hänellä on milloin minäkin aikana, milloin minkäkinlainen kriisi. Näin ollen, huomaatkin polkevasi paikallaan omien tuntemustesi kanssa, olet mitä ilmeisimmin liian kiltti? ...josta syystä turhautuessasi liian ilkeä. Tasapainoisuuteenhan tässä ei siis päästä, omien tuntemustemme kanssa, sillä niin paljoa tilaa ja aikaa ei näemmä maailmasta löydy, että voisimme kahdestaan tulla toimeen.
Noh, raha? Sen tulo heikkeni, kun YT:ssä meidät kalliit työntekijät ulostettiin. Ei se paljoa heikentynyt, oikein mukavasti tässä seuraavat 500 päivää tullaan toimeen... mutta sen jälkeisen ajan suhteen, en voi vielä tehdä mitään päätöksiä. Sekös se vaimoketta korpeaa... itse kun olen alan vaihtamisesta haaveillut jo pitkään, mutten vielä ole kykeneväinen päättämään siitä, että "mikä minusta tulee isona". Ei riitä voimavarat. Vaimo muistaa kultaisesti mainita kyllä, että nyt pitäisi tehdä sitä tätä ja tuota, hakea töitä... eli ei ota lainkaan huomioon muuta, kuin sen, että saattaa hänen itselle jäävä osa yhteisestä taloudesta pienentyä! En tiedä muutakaan syytä, tuollaiselle huomioonottamattomuudelle.

Puhumattakaan siitä, että tappelut menivät toissapäivänä aivan överiksi. Molempien osalta. Muija uhkasi pettää, minä samoiten, sormukset lenteli, ovet paukkui, mustelmia laskettiin seuraavana päivänä... Kovasti tuntuu kaikenlaista nyt hajoavan tässä ympärillä ja sisällä. Mistä helvetistä liimaa tuon korjaamiseen? Ulkopuolinen apu, eli kolmas osapuoli, ei tule kysymykseen.

En tiedä, mitäpä tällä kaikella teitä kiusaamaan. Jos siellä jossain ruudun takana joku väittää tietävänsä missä mennään, se riittää. Vituttaa, ahdistaa eikä tälle paskalle loppua näy.

Aloitan röökaamisen uudestaan, kunhan vain eräs palstaveli saapuu... ;)

 

[mauri]

Uskomattoman hankalia otuksia käsitellä, käsittää ja kestää, nämä naisihmiset. Etenkin tämä yksi ongelmatapaus, jonka olen rengastanut.

Usein miettinyt tätä, että miksi jaksetaan jauhaa loputtomasti tätä teema: "naiset AINA sitä ja tätä - miehet AINA sitä ja tätä". En usko, että naisia ja miehiä on kovinkaan rakentavaa niputtaa samaan ryppääseen. Ainakin minua kismittää poskettomasti, kun joudun ikään kuin kantamaan kontollani sellaisia naisten tempauksia, jotka eivät ole meikäläiselle lainkaan tyypillisiä. Tai vastaavasti jota kuta toista naista jurpinnee se, että hän joutuu leimautumaan samanlaiseksi kuin minä omine outoine piirteineni.
Uskon, että tämä vastakkainasettelu syntyy siitä, että miehet yleensä ovat suhteessa naisen kanssa ja naiset miesten kanssa, jotenka se 'vastus' on nimenomaan vastakkaisesta sukupuolesta. Enpäs usko, ett homojen tahi lesbojen mielestä miehet tahi naiset ovat sitä tahi tätä samalla tavoin. Ehkä homolla kritiikki osuu mieheen ja naisella naiseen - sillä kullakinhan on oman suhteensa problematiikka käsiteltävänä.
Yksi pointti on myös se, että saatamme alitajuisesti, tiedostamatta, hakeutua suhteeseen samankaltaisten naisten/miesten kanssa, jolloin syntyy tunne, että 'aina naiset tätä ja aina miehet tätä'.
Koska tämä ajatusmalli kiusaa minua oikeasti, pyrin nykyisin karttamaan miesten yleistämistä, sillä haluan ennemminkin kohdata i h m i s e n, persoonan. Ja katsoa, miten tulla toimeen toisen i h m i s e n, persoonan kanssa. Tosin viime aikoina ollut aika hiljaista, heh. WINKWINK!!!

...Ei voi kertakaikkiaan käsittää sitä tunteiden kirjoa, jonka nainen voi kokea. Etenkään sitä, että koko skaala kyetään samalla hetkellä kokemaan... Perustan tuon siihen, että kuinka usein kuulen niiden muuttuvan, minkä milloinkin niitä muuttaneen ja minkä milloinkin sitten muuttuvan tunteiden muututtua. Sekavaa? Kyllä. Jäsentelemätöntä? Kyllä....Tuon orastavan artomellerin tuossa yllä, voisi lyhentää näin:"Mikä vittu teitä vaivaa? Eikö voisi kokeilla rationaalisuutta, välillä?".

Edelliseen pohdintaani viitaten: itse olen törmännyt todella usein miehiin, joiden tunnemaailma menee sellaisissa sfääreissä, että meikätytöllä on perässä pysyminen! Olen aina luullut olevani 'tunneihminen', mutta kyllä täytyy sanoa, että näiden tapausten rinnalla kalpenen. Olen todella pliisu heihin verrattuna. Toisessa hetkessä näin - ja jo seuraavan minuutin aikana näin! *ihan pihalla*
Mutta luulenpa, että jostain syystä olen ollut sellaisessa elämäntilanteessa, että olen -sitä tajuamatta- hakeutunut sellaisten tapausten ääreen, jotka jostain syystä ovat minuun vedonneet. Vaan eivätpä vetoa enää. En jaksa millään katsella tunteineen poukkoilevaa miestä; itselle tulee niin maskuliininen olo, kun minun pitää olla meidän suhteessa se, joka on tuki&pilari. Vastavuoroista pitäisi olla se. Minäkin haluan olla väsy ilman, että toinen hyppii seinille.
Mutta tässäkään asiassa en tarkoita yleistää, että kaikki miehet olisivat tällaisia, vaan pointti on se, että olen törmännyt samankaltaisten asioiden kanssa painiviin miehiin. Ja oppinut läksyni.

Niin, todellakin tässä ollaan nyt saattohoidossa tämän kuusivuotisen suhteen kanssa. Ei jaksa enää, eikä kuulemma vaimokekaan. Lopputulos, tietäähän tuon miten tässä tulee käymään.

Nämä on niitä tilanteita, jolloin ulkopuolisilla olisi varmaan kovinkin paljon sanottavaa, lähinnä näsäviisailtavaa. Toki varmasti moni toivoisi, että asiat selviäisivät, että pari löytäisi ongelman ytimen ja voisi ennen kaikkea saada siihen tolkun. Mutta ideaaliselta se kuulostaa. Nimittäin jos arki kotona on niin rankkaa, että se syö jatkuvasti sekä naista että miestä, niin vastakysymys voisi olla: miksi jatkaa väkisin?
Tosin itselleenhän voi tehdä kysymyksiä: "mikä jurppii, miksi vituttaa, miten kertoa sen selkokielellä toiselle, voisinko tulla jotenkin vastaan, onko multa pois, jos en pidä niin tiukasti omista jutuistani kiinni jne jne". Tämä ei ole Jääkoneenkuljettajalle kohdistettua epäilystä, etteikö hän olisi tullut näin miettineeksikin. Mutta ajattelen lähinnä nyt noin niinkus yleisesti..

...Muija valittaa minun "etääntyvän". Noh, tällä hetkellä elämän, itseni ja yhteisen tulevaisuuden edun vuoksi, minulla on itsetutkiskelun paikka. Teen sen mielelläni "eristäytyen", tosin vain rajallisesti. Mutta sepäs ei naiselle kelpaakaan! Naiselle kun kuuluu kaikki, eikä vain puolikas... Siispä, sinun täytyy kaikki purkaa vaimokkeellesi, sekä paskoinakin päivinä muistaa erityisesti vaimokkeesi tarpeet, koska hänellä on milloin minäkin aikana, milloin minkäkinlainen kriisi. Näin ollen, huomaatkin polkevasi paikallaan omien tuntemustesi kanssa, olet mitä ilmeisimmin liian kiltti? ...

No, en nyt sano, että mikä kenellekin kuuluu (kokonaan vai puolikas..), mutta voihan se olla ihan inhimillistäkin, että toisella on pelko siitä, että menettää yhteyden (on jo ehkä menettänyt?) rakkaaseensa. Se, kuinka sen pelkonsa ilmaisee, onkin sitten jo eri juttu. Mutta perusasetelman voin ymmärtää, periaatteessa. Kyllä tämäkin on tullut koettua, mutta päinvastaisesti. Ja erohan siitä tuli, kun kaksi ihmistä etääntyi liiaksi. En syytä meitä kumpaakaan, mutta surullistahan se on.
Jälleen kerran: yleensähän juuri naisia moititaan siitä, että he käyvät aina jotain kriisiä tahi prosessai läpi. Naisen silmin miehen etääntyminen saattaa tuntua ihan samalta: toisen itsensäkelaamiset voivat olla kumppanille aika raskasta, muun muassa siksi, että hänellä ei jostain syystä ole mahdollisuutta osallistua siihen tilanteeseen, tai hän ei halua. Kumpi vain. Ihmissuhteessa ei silti välttämättä ole kovin rakentavaa pitää yksin omasta pohdinnastaan kiinni, vaan sitä voisi ehkä läpikäydä sen lähimmän ihmisen kanssa. En väitä, että se olisi niin yksinkertaista aina, koska toisenhan pitää olla halukas ottamaan osaa. Joten inhottavan usein on todella vaikeaa tietää, kumpi oli ensin, muna vai kana. Pudotinko minä ensin tuon toisen itseni ulkopuolelle, vai ottiko hän etäisyyttä minuun?

...Tasapainoisuuteenhan tässä ei siis päästä, omien tuntemustemme kanssa, sillä niin paljoa tilaa ja aikaa ei näemmä maailmasta löydy, että voisimme kahdestaan tulla toimeen.

Tämä on jälleen niitä juttuja, joita ulkopuoliset eivät voi puolesta päättää, eivätkä arvostella. Usko on löydyttävä itsestä, jos on löytyäkseen. Muiden on turha olla kuittailemassa. Jos suhde on oikeasti tässä pisteessä, niin sitten ei voi paljoakaan. Muuta kuin mahdollisuuksien mukaan puhua asiat selviksi, jotta niitä ei tulisi kannettua kovin pitkään mukanaan jatkossa, ja vietyä mahdollisesti seuraavaan suhteeseen esimerkiksi ennakkokäsityksinä: "Kun te naiset AINA sitä ja tätä - kun te miehet AINA sitä ja tätä".

...Noh, raha? Sen tulo heikkeni, kun YT:ssä meidät kalliit työntekijät ulostettiin. Ei se paljoa heikentynyt, oikein mukavasti tässä seuraavat 500 päivää tullaan toimeen... mutta sen jälkeisen ajan suhteen, en voi vielä tehdä mitään päätöksiä. Sekös se vaimoketta korpeaa... Vaimo muistaa kultaisesti mainita kyllä, että nyt pitäisi tehdä sitä tätä ja tuota, hakea töitä... eli ei ota lainkaan huomioon muuta, kuin sen, että saattaa hänen itselle jäävä osa yhteisestä taloudesta pienentyä! ...

Epäilemättä lainkaan, eikö asetelma voisikin olla näin, nousee pintaan kymysys: kuinka artikuloiden kerromme toisillemme, mitä koemme, miten väsyneitä olemme, miten tarvitsemme lepoa, aikaa, tilaa...Tulkitsemmeko liikaa toisiamme? Jätämmekö liikaa toisen tulkinnan varaan? "Pitäisihän olla sanomattakin selää...." Harva asia kuitenkaan on.
Tässä pohdiskeltavaa meitille jokahiselle...

...Puhumattakaan siitä, että tappelut menivät toissapäivänä aivan överiksi. Molempien osalta. Muija uhkasi pettää, minä samoiten, sormukset lenteli, ovet paukkui, mustelmia laskettiin seuraavana päivänä... Kovasti tuntuu kaikenlaista nyt hajoavan tässä ympärillä ja sisällä. Mistä helvetistä liimaa tuon korjaamiseen? Ulkopuolinen apu, eli kolmas osapuoli, ei tule kysymykseen.

Niinppä, tähän tilanteeseen kun tullaan, niin kieltämättä tulee olo: onko enää mitään saumaa saada tästä mitään toimivaa kasaan? Onko mitään mahkuja eheytyä, ikään kuin unohtaa ahdistavat kokemukset, huutamiset, haukut....Ei voi tuohon vastata laakista. Uskon, että on. Uskon, että ehkei ole. Se on niin yksilöllistä, kenellä on halu/voimat ryhtyä paikkaamaan kipeitä muistoja. Itseään on paha mennä ylittämään. Anteeksi voi päättää yhdessä antaa, mutta yksipuolisesti se johda mihinkään suhteen suhteen.
Mutta tö kluu on tässä: arvostella ei voi toisia toisten rankan kuvion vuoksi.

 

[ervatsalo]

Mestaruussaunallinen ohjesäännönmukaisia miehiä

Tosin viime aikoina ollut aika hiljaista, heh. WINKWINK!!!

Niin, eli sitten vain nimeä Mestaruussaunan osallistujalistalle, koska siellä esiintyvät Uralin tämän puolen upeimmat ursukset.

Täältä tähän

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Niinppä, tähän tilanteeseen kun tullaan, niin kieltämättä tulee olo: onko enää mitään saumaa saada tästä mitään toimivaa kasaan? Onko mitään mahkuja eheytyä, ikään kuin unohtaa ahdistavat kokemukset, huutamiset, haukut....Ei voi tuohon vastata laakista. Uskon, että on. Uskon, että ehkei ole. Se on niin yksilöllistä, kenellä on halu/voimat ryhtyä paikkaamaan kipeitä muistoja. Itseään on paha mennä ylittämään. Anteeksi voi päättää yhdessä antaa, mutta yksipuolisesti se johda mihinkään suhteen suhteen.
Mutta tö kluu on tässä: arvostella ei voi toisia toisten rankan kuvion vuoksi.

Ihan pikkaisen piti pätkäistä tuota lainausta... ihan pikkaisen.

Niin, sanottakoot nyt, etten missään nimessä koko naissukupolvea kriminalisoi. Tai edes leimaa, samanlaisiksi. Jokaiseen junaan meistä on, sekä asemille että seisokeille...

Välirauha tilanteeseen saatiin, mutta sen saavuttaminen vaati kylläkin kokonaisuudessaan ylpeyden nielemistä koko vuoden budjetoidun määrän. Samalla, hampaiden kiristelyä, sekä saavutettujen puolustusasemien luovuttamisia. Melkein vertaan tätä suhdetta sodaksi, mutten sentään, mutta perkeleelliseltä viivytystaistelulta tämä välillä tuntuu. Mutta kuten sinä tuossa yllä, tässä joutuu todellakin ylittämään jo itsensä. Tosin, ehkä sitä kautta nyt löytää jotain uuttakin?

Ei mitään hajua, että selviääkö nämä ongelmat, mitkä ovat käsillä. Ei nimittäin tällä hetkellä näy kummallakaan olevan voimavaroja alkaa puimaan koko vyyhtiä. Mennään vaan hetki kerrallaan, nautitaan niistä hyvistä hetkistä... kunnes taas seuraavan kerran räjähtää.

Kyllä ihmiset ovat omituisia. Itsekin yhden unettoman yön (tämä yö) jälkeen päätin vaimokkeen kuitenkin herättää suukolla ja kuumalla aamukahvilla minuutti ennen hänen herätystään. Tuntui kelpaavan, vaikka olemmekin niin kaukana toisistamme tällä hetkellä, henkisesti ja fyysisesti.

Kattotaas ny, Veikkaus voisi melkein laittaa monivetokohteeksi, tämän meidän jutun: "Arvaa päivämäärä kun Jkk seuraavan kerran purnaa samasta asiasta tähän- tai vitutusketjuun!"...