Avaudutaan nyt vaikka tänne, vaikkei sinänsä varsinaisesti ongelmia tahi vastaavia olekaan. Tai no, ongelma sinänsä, että päädyttiin ratkaisuun, jossa vaimo palaa Suomeen kevääksi duuniin. Sinänsä helppo ratkaisu, kun työpaikkoja ei irronnut täältä, ja toisaalta Suomessa on kämppä hiljaisessa myynnissä, jolloin siihenkin saa vähän enemmän ehkä vauhtia. Myös irtaimistoa on vielä myymättä. Eikä täällä kotikoristeena kökkiminen tekevälle ihmiselle oikein sovi, kun keväällä voi kuitenkin Suomessa hoitaa asiat finaaliin ja ansaita ihan hyvän setin rahaa siinä samalla.
Mutta siis nyt kyllä riipii ihan helvetisti. Ei olla aihetta sen erityisemmin vältelty, mutta ei tee mieli suoranaisesti ottaa edes puheeksi, kun pala nousee kurkkuun aivan väkisin. Syksyllä oli eri asia olla kaksi kuukautta yksin, kun lähti kohti uuttaa ja tiesi, että toiset tulevat perästä, mutta nyt ehdittiin jo tänne asettua ja työkuvio oli hyvin selkeä, vaikkei varma. Tuttavapiiri, tutut kulmat, harrastukset ja arki kun on alkanut vakiintua, on kyllä vaikea rikkoa se vaimon osalta ja jäädä tänne kökkimään, vaikkakin pojan kanssa onneksi kahden. Se helpottaa kyllä suuresti ja kannustaa pitämään pyörät pyörimässä ihan jo hänenkin vuokseen tietysti, kun toinen on ison uhkauksen jo tehnyt ja jättänyt kaveriporukkansa Suomeen.
Mutta enpä vain olisi uskonut, että näin looginen ratkaisu voi näin kovaa ottaa. Nytkin alkaa kastua silmät väkisin, mitähän lie tapahtuu, kun taksi lähtee kotipihasta kentälle ja jäädään pojan kanssa pihalle ihmettelemään... Tai ei kai siinä kuin puuron keittoon ja töihin/kouluun. Siihen se arki pikkuhiljaa taas uomansa hakee. Ja kohta on jo kevät sekä perheen naisväen lomareissu tänne. Sitten kesällä itse Suomeen lomille ja kaiken järjen mukaan syksystä lähtien ihan virallisesti vaimon kanssa täällä uudestaan.
Mutta vähän erilaista naisasiaa tällä kertaa. On ne vaikeita!