Ted Raikas
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Sydäntä riipivän tarinan kerroit ja jollain tapaa voin sanoa, että osasin eläytyä siihen, vaikka nyt vastaavaa ihan olekaan kokenut...Crapbag kirjoitti:Itseään hän syyllisti tilanteesta kovin, enkä minä herkkänä poikana osannut olla edes vihainen. Vihainen vain siksi, että koko nuoruuteni yhdessä viettänyt ihminen oli yhtäkkiä kuin joku toinen, ei tehonnut puhe eikä mikään. Kunnon kristittynä olin siis jo päivällä töissä kuunnellut sydäntäni ja ollut valmis antamaan anteeksi, etenkin kun mitään vakavaa ei ollut vielä tapahtunut. Asenteeni yllättikin emännän melko paljon, hän kun oli varma että olen todella kiukkuinen. Mutta kun en osaa, ainakaan hänelle. Niin paljon hyviä hetkiä on takana, että takerrun väkisin niihin.
Muistutat minua tuossa, että en osaa itsekään olla vihainen, vaikka toinen olisi pettänyt luottamuksen tai tehnyt ikävän jutun. En edelleenkään ole ex-tyttöystävälleni vihainen siitä, että jätti minut toisen takia. Se ihminen merkitsee niin paljon, että en voi.
Tiedä sitten, onko moinen suhtautuminen tavallaan toiselle vaikeampaa. Tässä tapauksessa avokillesi, kun et ole vihainen. Joskus tuntuu, että suora vihaisuus ja tunteiden vahva osoittaminen olisi ikään kuin "helpompaa" sulattaa. Se tuntuisi normaalilta. Avovaimosi nyt varmaan ymmärtää vain sen, että rakastat häntä koko sydämestäsi ja se tekee pahan omantunnon. Olet uskollinen ja väärin tehnyt ihminen tuntee olevansa se pahempi. Jos raivostuisit, ehkä väärää tehnyt kokisi olevansa jollain tavalla tasoissa.
Puhut tunteella, mikä on hienoa ja arvostettavaa. Tai ainakin minä arvostan sitä suuresti aina. Olet myös mielestäni oikeassa, että moinen ero ei tule toimimaan. Toki jokaiselle tulee antaa omaa aikaa ja mahdollisuuksia tapailla kavereita ja ystäviä, mutta moinen tuntuu hieman liian selkeältä pesäerolta. Valitettavasti. Hankala tietää, mitä ihmisten mielissä liikkuu, mutta pahasti näyttäisi siltä, että toinen kyseenalaistaa ja epäilee suhteen toimivuutta. Sinuna pitäisin pintasi, ei ole tarve tyytyä toisen päätökseen, vaan myös pitää oma päänsä. Noin uskomattoman pitkä suhde (minun vinkkelistä katsottuna) ei ole mitään sellaista, jonka heittäisi pois fiuuuhh tuosta vain! Sinun on saatava keskustella asiasta kumppanisi kanssa, mieluusti mahdollisimman perusteellisesti ja hänen on ymmärrettävä, että osaat antaa anteeksi. Ongelma on vain se, että pystyykö hän antamaan anteeksi itselleen ja myös se, että epäileekö hän tunteitaan.Voisiko sellainen "tauko" ja vaikka ½ vuoden erillään asuminen sitten toimia? Kun itse en todellakaan tahdo enkä pysty kuvittelemaan yksin oloa. Niin tiukkaan on kasvettu yhteen, että vaikealta tuntuu. Etenkin meillä on aina emäntä ollut se, joka vannoo ikuista rakkautta ja yhdessä oloa, juuri minun kanssani. Ja se ajatus elää myös omassa sydämessäni.
Pulmallisen jutun kanssa elelet, mutta toivon, että jaksat ja pystyt selvittämään jutun parhain päin. Täältä Jatkoajasta joka tapauksessa varmasti löytyy erilaisia kiirastulia läpikäyneitä kavereita, jotka ymmärtää yskää.