Mainos

Naisasiat

  • 7 599 726
  • 26 640

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL

Tavallaan olen yrittänytkin kääntää keskustelua tuohon, mutta sieltä nousee defenssit niin vahvasti esille, että olen jättänyt keskustelun siihen. Hän reagoi asiaan niin, että minä kyseenalaistan hänen osaamisen ja vanhemmuuden, vaikka eihän kyse ole tietenkään siitä.

Eikä meillä onneksi ole tuollaista, että hän tekisi täysin päinvastoin asioita. Meillä on onneksi varsin samat ajatukset lasten kasvatuksesta.

Eli ainakaan vielä nämä asiat eivät vaikuta lapsiin, enemmän kyse on siitä, että joku tietty asia triggeröi muiston, ja sitä sitten käydään minun kanssa läpi. Konkreettinen esimerkki, esikoinen halusi tehdä äitinsä kanssa ruokaa, äiti otti lapsen siihen mukaan. Mukava juttu tietysti, mutta sitten illasta hän muisteli, miten hän ei koskaan saanut tehdä mitään tuollaista, koska lapset vain sotkee. Tai kun leivotaan, niin hän muistelee miten hän ei koskaan saanut leipoa, koska lasten tekemät pullat ovat typerän muotoisia.

Lisäksi anopilla on tapana kommentoida muiden ulkonäköä varsin vittumaisesti. Vaimoni ollessa raskaana, kertoi anoppi miten yllättävän paljon vaimo on kerännyt painoa, hän kun lihoi vain määrän X. Ja tätä se on ollut kuulema lapsesta asti, milloin on lihonut, milloin serkku on lihonut etc. Minä odotan tietysti vain sitä, että hän kommentoi meidän lapsien ulkonäköä. Koska miksi hän ei sitä tekisi? Ja sitten ollaankin isojen asioiden äärellä.

Sehän tässä on pelkona, että jossain vaiheessa näistä muodostuu niin iso möykky, että se romahdus tulee kerralla. Vaimoni on joskus yrittänyt jutella vanhempiensa kanssa asioista, siitä miten hän on kokenut kasvatuksensa, mutta vastaukseksi tuli marttyyrinviittaan käärittyä vikinää, "miten me ollaan niin huonoja vanhempia, ei osata edes lapsia kasvattaa".

Tuokin on totta, että sisarukset ottavat asiat eri tavalla. Vaimoni on joskus avautunut siskolleen, joka totesi, että ei niistä kannata välittää, antaa mennä korvien läpi vain. Tämäkin on omiaan aiheuttamaan sitä, että rouva kokee asioiden olevan kunnossa, vaikka ne ei ole.

Tämä on aika tärkeä keskustelu minulle, koska sain myös vahvistusta sille, että en ylireagoi asiaan. Täytyy hieman pohtia sitä, miten asiaa lähestyy jatkossa.

Et missään nimessä ylireagoi asiaan. Ja hyvä, että tuuletat täällä aivojasi.

Luuletko, että sinä voisit alkaa käydä juttelemassa jollekin ammattilaiselle? Jotta sinä osaisit tukea juuri oikealla tavalla ja sanoa oikeita asioita vaimollesi. Ehkä hän siitä innostuneena uskaltautuisi itsekin mukaan? Onhan tässä sinullakin tavallaan trauma käsittelyssä, vaikka se ei suoraan sinun traumasi olekaan. Mutta on se sillä tavalla sinuunkin tarttunut, että olet joutunut ratkaisemaan asioita niin, ettet juuri anoppilassa vieraile ja pelkäät jo etukäteen sitä, mitä siellä sinun lapsillesi möläytellään.

Marttyyreiden kanssa asioimisesta sanoisin, että niihin ei kannata lähteä mukaan yhtään. Vaimollesi terveisiä, että parasta on, että ei reagoi mitenkään, jos palaute on aina uhriutumista. Mutta ei kannata jättää omia kommentteja heittämättä muuten, jos siltä tuntuu. Eli, ei lähdetä juupas-eipäs-huuteluun, mutta keskustelun voi kyllä paikan tullen avata, jos tulee sellainen fiilis. Jos homma ei etene ja vastaukset ovat paskoja eikä vastuuta vieläkään kanneta, sitten vain lopettaa sen siihen ja kokeilee joskus myöhemmin. Joskus tulee vielä se hetki, kun vastapuoli ei enää uhriudukaan, vaan on hiljaa. Kun tietää, että se hänen puolustusdefenssinsä ei ole johtanut hänelle mielekkääseen lopputulokseen. Tässä voi mennä aikaa, vaikka vuosia, mutta yleensä se viesti kolahtaa sille vastapuolelle. Ja sitten kun niin käy, kannattaa siinä hetkessä tyytyä niihin murusiin, mitä saa. Kun ihmiset ovat vuosikymmeniä eläneet uskoen olevansa kaikella tavalla upeita ja taitavia ihmisiä, paljon parempi kuin kaikki muut, ei se muutos tapahdu hetkessä.

Ja jos appivanhempasi joskus kommentoivat lapsianne jotenkin, kannattaa vetää heidät sivuun ja sanoa rauhassa, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta ja jos vastaavaa ikinä tapahtuu, sitten tapahtuu sitä tai tätä. Mutta se mahdollisuus kannattaa antaa tämän varoituksen jälkeen kuitenkin, koska on kuitenkin lasten etu, että isovanhemmat ovat heidän elämässään. Se on sitten sinun vaimosi tehtävä huolehtia siitä, että vastaavaa ei tapahdu, kun sinä et ole paikalla. Ja jos hän ei siihen pysty ja hän salaa asioita, teillä on ongelma. Mutta isovanhempien pitää muistaa se, että kyse on lapsen oikeudesta, ei heidän. Ja jos he eivät pysty käyttäytymään teidän edellyttämällänne tavalla, sitten ei voida tavata, kun valvotusti ja hyvin lyhyitä aikoja kerrallaan. Tai vastaavaa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
@BOL, itse asiassa olen miettinyt tuota, että mitä jos kävisin itse puhumassa jollekkin. Kuten aiemmin kirjoitin, viha on aika raskas tunne kantaa.

Tavallaan tuohon marttyyrihommaan kietoutuu myös vaimon negatiivisuus terapiaa kohtaan. Hän on satavarma, että terapiassa häntä ohjeistetaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa, ja kun lopputulos on kaikkien tiedossa, niin se jarruttaa haluja mennä sinne. Yritin kyllä selittää, että en usko noin käyvän, mutta vielä ainakaan ei pää ole kääntynyt. Hänen pitäisi ymmärtää, että terapia olisi häntä varten, eikä vanhempia varten.

Viimeisin kappaleesi on myös täyttä asiaa. Joskin pelkään, että mikäli tuollainen tilanne tulee eteen, niin veri kuohahtaa sen verta kovasti, että ei välttämättä pysy homma kontrollissa. Enkä tietenkään tarkoita mitään fyysistä, mutta voisi olla että vuosien patoutumat purkautuisi kerralla, eikä sen jälkeen olisi näitä vähäisiäkään välejä. Kuulostaapa ihanalta :D

Kiitokset kaikille vastanneille, varsin hyviä pointteja. Ja kuten sanoin, tämä on tehnyt todella hyvää omalle pääkopalle. Fiilis on huomattavasti kirkkaampi mitä pari päivää sitten.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Enpä uskonut että tänne olisi iloista asiaa, mutta tsemppiä tänne kaikille joilla on vastoinkäymisiä. Ja tsemppiä myös niille joilla asiat sujuu.

Itse tuossa helmikuun alussa sain aloitettua etäjutun ulkoisesti ja sisäisesti mielettömän daamin kanssa. En ala yksilöimään sen enempää mutta juttu luistanut, läppä lentänyt ja käyty läpi molempien rankkaa historiaa. Eipä ole koskaan tullut bondattua noin vahvasti.

Asioita on puntaroitu, kaikenmoisia kuvia vaihdeltu ja molempien elämäntilanteen vuoksi näkeminen sovittiin toukokuun puoleen väliin.

Hän on ollut halukas näkemään miten vain. Kunhan nähdään. Ehdotin tänään että tulee viikon päästä viikonlopuksi luokseni. Suostui heti ja nyt ZayWestiä viedään kyllä.

Vähän jo suunniteltiin viikonloppua ja tämän suhdekuvion haluan hoitaa kunnolla. Molemmilla niin kova himo nähdä ja halu olla toisen kanssa.

Ihmeellinen on elämä välillä.

Nyt kuumottaa ZayWestia.

Huomenna olisi The Day. Ei tässä osaa oikein mitenkään päin olla. Kaikki on ready ja samalla mikään ei ole ready.

Uskotaan kaiken menevän hyvin.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
@Makkeli Minkäslainen tilanne sinulla on tällä hetkellä? Olisi kiinnostavaa kuulla kuulumisesi.
Pienellä viiveellä tämän kimppuun, pahoittelut siitä. Ja onpas mukava kuulla, että on jäänyt höpinät mieleen ja kiinnostaa kuulumiset, arvostan!

Tosiaan tässä nyt reilu 4kk takana itse pettämisestä ja reilu 3kk siitä, kun avopuoliso minullekin asiasta kertoi. Kertauksena ensimmäiset 2,5kk avokki oli suoraan sanottuna hyvinkin inhottava minua kohtaan ja purki omaa pahaa oloaan pitämällä mykkäkoulua, uhkailemalla erolla ja huutamalla aina kun yritin selvittää tilannetta. Pariterapiasta ei toisen ahdistuneisuuden ja syyllisyyden vuoksi tullut yhtään mitään ja tilanne sinällään vaikutti jo hyvinkin toivottomalta.

Noh jälleen kerran yhden illan monologin/saarnan jälkeen missä kerroin suoraan puolisolle siitä, että koen koko parisuhteen ja rakastamisen täysin yksipuolisena ja minunkin hyvin vahvat tunteet kyllä joskus laimenevat ja lopulta hälvenevät jos ja kun niitä ignoorataan täysin eikä osoiteta mitään arvostusta tai rakkautta, vaikka minä en ole mitään pahaa hänelle tehnytkään. Tämä selvästi kolahti johonkin ja nyt viimeiset ~3vk kyseessä on ollut kuin eri ihminen. Se sama vanha huomioiva, rakastava ja ihana neiti yhtäkkiä kaivautui jostain esiin. Hän on nyt useaan otteeseen pyytänyt anteeksi omaa tekoaan ja myös erityisesti sitä, miten minua kohteli ja miten käyttäytyi tämän ajan pettämisestä tähän valaistumiseen.

Tässä kohtaa siis edelleen ainakin yritetään jatkaa yhteistä elämää. Omalta osalta päivittäiset itkut muuttuivat viikottaisiin itkuihin ja siitä harvenevat edelleen, joten myös oma vointi sinällään kohenee jatkuvalla syötöllä. Työt sujuu, urheilu sujuu ja muu arkielämä rullaa ihan mukavasti. Tietenkin on täysin mahdotonta vielä tässä kohtaa sanoa, tuleeko tästä enää pitkässä juoksussa mitään vai varjostaako tuo pettäminen jatkossa ihan kaikkea kivaa, mitä yhdessä pitäisi tehdä. Välillä kaikista muistoista ja tietyistä asioista edelleen tulee itselle todella paha mieli ja itkuinen olo, mutta näistä on pystytty nyt puhumaan ja saanut lohdutusta toiselta myös.

Tavoitteena nyt siis koittaa edetä askel kerrallaan eteenpäin ja katsoa, päästäänkö tästä jotenkin eteenpäin vai ei. Yhteinen kesäloma ja kesätekemiset muutenkin edessä, joten voi olla että kesän jälkeen jo paremmin näkee, onko asia edennyt siihen suuntaan että olisi edes päiviä, kun ei pettäminen kävisi mielessä, vai mennäänkö edelleen tällä kaavalla missä asia pyörii mielessä 100 kertaa päivässä. Oma työskentely lyhytterapiassa jatkuu viikottaisella tasolla ja muutenkin pyrin tässä nyt tekemään kovasti töitä itseni kanssa, että edes jotain "hyötyä" tästä petetyksi tulemisesta lopulta olisi.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Nyt kuumottaa ZayWestia.

Huomenna olisi The Day. Ei tässä osaa oikein mitenkään päin olla. Kaikki on ready ja samalla mikään ei ole ready.

Uskotaan kaiken menevän hyvin.

Narsisti luonnollisesti lainaa omia viestejään ja olkoon tämä nyt klouseri tälle daamiepisodille tänne kirjoittelun osalta.

Hän lähti tovi sitten ajelemaan kotia kohti ja viikonloppu oli aikalailla täydellinen. Koitan sen verran herrasmies olla etten yksilöi kaikkea(lue: sauna ei välttämättä kaikkea lystiä kestä).

Kannustan kuitenkin jokaista rohkeasti etenemään potentiaalisissa suhdekuvioissa. Oli niiden mittasuhde mikä vain.

Voihan se hyvinkin olla että tapauksessani toinen osapuoli tekee täyskäännöksen, mutta yksinkertaisesti mikään ei viitannut tuohon suuntaan. Päinvastoin.

Lopuksi: kiitos ja anteeksi että vuodatustani tämän tiimoilta kanssakirjoittajat ovat halunneet/joutuneet lukemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Etsi sopiva nainen ja elä sen kanssa. Minä etsin ja löysin. Nyt on oltu 23 vuotta yhdessä. Eikä tarvitse vaihtaa.
 

Shakey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Etsi sopiva nainen ja elä sen kanssa. Minä etsin ja löysin. Nyt on oltu 23 vuotta yhdessä. Eikä tarvitse vaihtaa.
Tähän vahva sama! Aikani riekuin sinne sinne tänne eri naisten kanssa, sitten löytyi se oikea ja sillä tiellä ollaan. Aika tarkkaan vuoden päästä 40 vuotta yhdessä, ja ei ole ollut tarvetta vaihtaa.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Mikä siinä nyt on niin vaikeaa? Etsi sopiva nainen ja elä sen kanssa. Minä etsin ja löysin. Nyt on oltu 23 vuotta yhdessä. Eikä tarvitse vaihtaa.

Tähän vahva sama! Aikani riekuin sinne sinne tänne eri naisten kanssa, sitten löytyi se oikea ja sillä tiellä ollaan. Aika tarkkaan vuoden päästä 40 vuotta yhdessä, ja ei ole ollut tarvetta vaihtaa.

Laitan vielä hiukan paremmaksi, Juhannusviikon alussa tulee 52v yhteiseloa täyteen ja varmaankin loppuun asti polku kuljetaan.

Olen kyllä melkoisen hämmentyneenä ajoittain tätä ketjua lukenut, aivan ihmeellisiin juttuihin kysellään ohjeita ja neuvoja, jos ei seurusteluaikana jo löydy kunnollista säveltä, niin ei sitä löydy myöhemminkään.
 

Spire

Jäsen
Eikö teillä kolmella edellisellä kommentoijalla ole oikeasti tullut suhteen/liiton aikana kertaakaan suuria kriisejä, jolloin ero on ollut hiuskarvan varassa?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Eikö teillä kolmella edellisellä kommentoijalla ole oikeasti tullut suhteen/liiton aikana kertaakaan suuria kriisejä, jolloin ero on ollut hiuskarvan varassa?
Vois kuvitella että on jotain…eikös isossa kirjassakin puhuta 7 lihavasta vuodesta ja 7 laihasta vuodesta.
Tässä sitä on tallattu saman naisen kanssa 25 vuotta niin jos tuosta laskee niin nyt ollaan menossa toista kertaa 7. laihan vuoden jaksoa…no sekin jo yli puolivälin…paremmat ajat siis siintävät edessä päin.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Eikö teillä kolmella edellisellä kommentoijalla ole oikeasti tullut suhteen/liiton aikana kertaakaan suuria kriisejä, jolloin ero on ollut hiuskarvan varassa?

Riidatonta ja kriisitöntä avioliittoa ei ole olemassakaan, mutta se, kuinka niitä kriisejä ja riitoja ratkotaan, on ratkaisevaa.
Yhden kerran on meillä ollut todellinen kriisi, mutta silloin kysyin,"onko meidän nyt sitten laitettava lusikat jakoon". Löytyi sitten sen jälkeen taas neuvotteluyhteys ja elämä jatkui ennallaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eikö teillä kolmella edellisellä kommentoijalla ole oikeasti tullut suhteen/liiton aikana kertaakaan suuria kriisejä, jolloin ero on ollut hiuskarvan varassa?
En tiedä hiuskarvan varassa olemisesta, mutta uskoisin valehtelevan sen, joka väittää, ettei mitään kriisejä ole koskaan ollut. Kriisejä, työlääntymistä tai kyllästymistä, miksi sitä nyt sitten haluaa nimittää. Tai ainakin itselläni on ollut. Kriisi on ehkä vähän voimakas sana, mutta välillä arki vain hautaa alleen intohimon ja siinä harmaassa sumussa puskiessa sitä välillä toisen puutteet korostuvat enemmän kuin ehkä tarpeen olisi.

Yhden tällaisen vaiheen aikana joitain vuosia sitten duunipaikalla sattui olemaan yksi erittäin viehättävä minua n. 10 vuotta nuorempi nainen, joka alkoi tehdä seuraa varsin taajaan. Pakko myöntää, että sukat pyöri itsellänikin hetken jaloissa. Hauska tunne toisaalta, ja olin kyllä ihan aidosti todella ulapalla, koska ei minulla mitään varsinaisia ongelmia avioliitossani ollut. Ynnäsin uhat ja mahdollisuudet, ja totesin, että mahdollisella hetken huumalla olisi vähän liian kallis hinta, ja yritin pitää asiallisen ystävälliset välit siinä kevään aikana tähän neitoon. Tähän se on helppo kirjoittaa, mutta ihan helvetin vaikeaa tuo pahimmillaan oli, vaikka onnistuin kuitenkin, ja edelleen somekavereita ollaan.

Mutta oli kyllä opettavainen kokemus ihan jo siksi, että avarsi hiukan sitä, miten primitiivisiä otuksia lopulta olemme, ja kuinka helppo tuollaisen tunteen mukaan olisi hypätä. Toisaalta myös sen opin, että tuollaisia jaksoja tulee ja menee, eikä niistä kannata lähteä liikaa vetämään johtopäätöksiä parisuhteesta, jos perusteiltaan mitään varsinaista ongelmaa ei ole.

Muistan kyllä hyvin, että kun tuskaani täällä avasin, löytyi jeesustelijoita riviksi asti kertomaan, miten ovat xx vuotta saman naisen kanssa olleet (viittaamatta välttämättä edellissivun viesteihin). Kai siihen poseeraukseenkin on jokin synnynnäinen tarve, mutta ei se varsinaisesti auttanut minua. Onneksi oli myös asiallisia neuvoja, joiden sanoma sai tunnemyrskyn keskellä jotain selkeää toimintaa pääkopassa aikaiseksi.

Mutta joo, vituttaahan se välillä muiden ihmisten kanssa taloutensa jakaa. Vaan vielä enemmän vituttaisi, ellei jakaisi!
 

Shakey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikö teillä kolmella edellisellä kommentoijalla ole oikeasti tullut suhteen/liiton aikana kertaakaan suuria kriisejä, jolloin ero on ollut hiuskarvan varassa?
Tokihan meillä näin pitkässä parisuhteessa on erimielisyyksiä ja riitoja ollut, mutta ei kertakaan sellaista kriisiä että oltaisiin harkittu eroamista. Olemme suhteen alusta asti pystyneet kommunikoimaan vaikeistakin asioista ja uskon, että tämän takia olemme saaneet puhuttua kaikki läpi ennenkuin asiat ovat liikaa kärjistyneet.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Tästä on taas tultu muutama kuukausi. Nyt toista päivää omassa kämpässä. Olo on haikea, mutta osaltaan helpottunut. Ensimmäiset viikot menee totutellessa uuteen. Lapset on hieman hämmentyneitä, mutta jossain määrin myös innostuneita. Eivät ole vielä käyneet täällä, mutta sekin lähipäivinä tapahtuu. Eivät ehkä vielä konkreettisesti ymmärrä mistä kyse. Melkein 11 vuotta saman ihmisen kanssa. Tietyllä tavalla kuitenkin tuntuu hyvältä olla nyt hetki ihan yksin. Kukaan ei sano mitään mistään. Ainoat äänet on lähikentällä jalkapalloa potkivat lapset. Saa olla omien ajatuksien kanssa. Omat haasteensa on vielä edessä käytännön järjestelyjen osalta, mutta niitä on onneksi hyvässä hengessä saatu vietyä eteenpäin ja etenkin lasten kannalta se on tärkeää.

Tässä asumuksessa olen nyt ainakin seuraavan puoli vuotta ja sitten täytyy katsoa mitä sitä keksii, mutta saa purkaa ajatuksia ja pohtia tulevaa ja hieman mennyttäkin. Enää ei ole sellaista tiettyä vihan tunnetta, niin ei oikein tiedä mitä kirjoittaakkaan, kun aiemmin on tullut täällä purettua omaa vihaa ja turhautumista omaan tilanteeseen. Kesä menee ainakin töiden parissa ja niitä riittää, niin ei tässä hirveästi ehdi pysähtyäkään. Mutta toivottavasti valoisa ja parempi huominen on nyt edessäpäin.
Siitä se vielä lähtee kuten se Jarnan rysty. Tsempii.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En tiedä hiuskarvan varassa olemisesta, mutta uskoisin valehtelevan sen, joka väittää, ettei mitään kriisejä ole koskaan ollut. Kriisejä, työlääntymistä tai kyllästymistä, miksi sitä nyt sitten haluaa nimittää. Tai ainakin itselläni on ollut. Kriisi on ehkä vähän voimakas sana, mutta välillä arki vain hautaa alleen intohimon ja siinä harmaassa sumussa puskiessa sitä välillä toisen puutteet korostuvat enemmän kuin ehkä tarpeen olisi.

Yhden tällaisen vaiheen aikana joitain vuosia sitten duunipaikalla sattui olemaan yksi erittäin viehättävä minua n. 10 vuotta nuorempi nainen, joka alkoi tehdä seuraa varsin taajaan. Pakko myöntää, että sukat pyöri itsellänikin hetken jaloissa. Hauska tunne toisaalta, ja olin kyllä ihan aidosti todella ulapalla, koska ei minulla mitään varsinaisia ongelmia avioliitossani ollut. Ynnäsin uhat ja mahdollisuudet, ja totesin, että mahdollisella hetken huumalla olisi vähän liian kallis hinta, ja yritin pitää asiallisen ystävälliset välit siinä kevään aikana tähän neitoon. Tähän se on helppo kirjoittaa, mutta ihan helvetin vaikeaa tuo pahimmillaan oli, vaikka onnistuin kuitenkin, ja edelleen somekavereita ollaan.

Mutta oli kyllä opettavainen kokemus ihan jo siksi, että avarsi hiukan sitä, miten primitiivisiä otuksia lopulta olemme, ja kuinka helppo tuollaisen tunteen mukaan olisi hypätä. Toisaalta myös sen opin, että tuollaisia jaksoja tulee ja menee, eikä niistä kannata lähteä liikaa vetämään johtopäätöksiä parisuhteesta, jos perusteiltaan mitään varsinaista ongelmaa ei ole.

Muistan kyllä hyvin, että kun tuskaani täällä avasin, löytyi jeesustelijoita riviksi asti kertomaan, miten ovat xx vuotta saman naisen kanssa olleet (viittaamatta välttämättä edellissivun viesteihin). Kai siihen poseeraukseenkin on jokin synnynnäinen tarve, mutta ei se varsinaisesti auttanut minua. Onneksi oli myös asiallisia neuvoja, joiden sanoma sai tunnemyrskyn keskellä jotain selkeää toimintaa pääkopassa aikaiseksi.

Mutta joo, vituttaahan se välillä muiden ihmisten kanssa taloutensa jakaa. Vaan vielä enemmän vituttaisi, ellei jakaisi!
Erittäin hyvin sanottu siellä takana. Voin allekirjoittaa tän lähes sanasta sanaan. Tänä vuonna tulee 25 vuotta yhdessä saman naisen kanssa ja se, joka väittää ettei pitkään suhteeseen mahdu ylä- ja alamäkiä ja isompiakin kriisejä, joko valehtelee tai elää hyvin erikoisessa suhteessa.
Mullakin oli about viistoista vuotta sitten jonkinlainen työpaikkaromanssi ollessani toisella paikkakunnalla hommissa. Hetken huuma alaisen kanssa oli ehkä elämäni typerin teko ja käryhän siitä kävi. Onneks vaimo anto ton mokan anteeks ja vaikka siitä vieläkin aina välillä vittuilee, niin koen sen ansainneeni. Pöljempää tekoa en vois edes kuvitella, enkä enää ikinä lähtis tohon touhuun.
Ton pölhöilyn jälkeen opin viimeistään sen, ett minkäänlainen kaksoiselämä ei ole mua varten. En vaan kestäny sitä valehtelua yms. salailua.
Meilläkin on välillä riidelty helvetisti ja erokorttiakin on joskus vilauteltu, mutta toistaiseks ainakin ollaan saatu kaikki lopulliset ratkaisut vältettyä ja uskoisin, että vaimonkin mielestä meillä menee tällä hetkellä vähintäänkin kohtalaisesti. En sitten tiedä, miten normaalia se on, mutta vaimoni on myös mun paras kaveri, jonka kanssa jaan lähes kaiken elämässäni. Eikä kuitenkaan missään sisko-veli - suhteessa eletä, peittokin heiluu kohtullisesti.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Me ollaan myös vaimon kanssa oltu 16 vuotta yhdessä, 10 vuotta naimisissa, sen lisäksi 4- ja 1-vuotiaat tytöt + 1 rakennettu talo.

Ei ole ollut aina helppoa ja ehkä nyt tämän nuoremman tytön kanssa parisuhde on joutunut kaikkein kovimmille, mutta ei silti ole edes käynyt mielessä nostella erokorttia esille. Välillä tietty hämmentää miten näin 16 vuodenkaan jälkeen ei oikein osata kommunikoida keskenään, mutta vielä tässä sitä ehtii treenata ja parantaa.

Aina välillä sitä pohtii minkälaista olisi taas käydä treffeillä, tutustua ja ihastua uuteen ihmiseen, mutta nopeasti saa palautettua mieleen miksi ei, kun vaikea uskoa, että kovin helpolla löytyisi naista kenen kanssa elämä toimisi yhtä hyvin/helposti ja kenen kanssa arvot ovat suurinpiirtein samat.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta kai välillä käy mielessä se aidan toiselle puolelle kurkkiminen, on aika inhimillistä, mutta ainakaan omalla kohdalla tekoihin ryhtyminen ja liian isojen asioiden menettäminen ei ole vaihtoehto. Ja jos joskus tästä liitosta tulisi ero, niin luulen, että tuskin enää koskaan mihinkään vakavampaan suhteeseen lähtisin. Viihdyn oikein hyvin itsekseni ja iän myötä olen tullut vähän ihmisvihaajaks. Uskoisin, että tarpeen tullen kuitenkin seuraa ja pilluakin löytyis, jos siltä tuntuis.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Me ollaan myös vaimon kanssa oltu 16 vuotta yhdessä, 10 vuotta naimisissa, sen lisäksi 4- ja 1-vuotiaat tytöt + 1 rakennettu talo.

Ei ole ollut aina helppoa ja ehkä nyt tämän nuoremman tytön kanssa parisuhde on joutunut kaikkein kovimmille, mutta ei silti ole edes käynyt mielessä nostella erokorttia esille. Välillä tietty hämmentää miten näin 16 vuodenkaan jälkeen ei oikein osata kommunikoida keskenään, mutta vielä tässä sitä ehtii treenata ja parantaa.

Aina välillä sitä pohtii minkälaista olisi taas käydä treffeillä, tutustua ja ihastua uuteen ihmiseen, mutta nopeasti saa palautettua mieleen miksi ei, kun vaikea uskoa, että kovin helpolla löytyisi naista kenen kanssa elämä toimisi yhtä hyvin/helposti ja kenen kanssa arvot ovat suurinpiirtein samat.
Onhan se kriisin paikka, jos lapsensa kanssa seurustelee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös