Avaudutaan vähän pidemmän kaavan kautta. Perisuomalainen mies kun ei tunnetusti asioistaan läheisilleen avaudu, heh. Ensimmäinen vakava suhde menossa ja tällä hetkellä yhteistä matkaa on takana reilu 4 vuotta. Nyt jo vuosia kasautuneet ongelmat kolkuttelee (taas) ja pohdinnassa ero ihan vakavasti.
Meidän suhde ei edennyt normaalin tapaan vaan kiirehdettiin ja noin puolen vuoden jälkeen muutettiin yhteen. Tuosta toiset puoli vuotta eteenpäin paljastui kumppanin suhteen alun sekoilut ja iski oikea ensimmäinen kriisi. Samalla myös ensimmäiset kunnon riidat ja tunnekuohuissa opittiin kohtuullisen myrkylliset tavat käsitellä erimielisyyksiä. Kumppani ei pettänyt, mutta joku voisi sen niinkin tulkita. Lähtemisen kynnys tuntui yhteenmuuton ja alkuhuuman syleilyssä väärältä vaihtoehdolta, joten päätettiin rakentaa luottamusta uudelleen.
Luottamus on suurinpirtein palautunut, mutta itseeni tuo jätti ison jäljen. Kyseessä on ensimmäinen vakava ihmissuhde, jossa alusta pitäen toin omat haavoittavaisuudet ja omituiset piirteeni esiin. Tuo sekoilun paljastuminen aiheutti itselleni sen, että oma itsetunto romahti ja mielenkiinto omiin harrastuksiin lopahti. Aloin tavoittelemaan asioita, joita ajattelin toisen arvostavan, eli toisin sanoin asetin itseni sivuun. Olen sitä tehnyt melkein 3 vuotta ja tuntuu, että olen menettänyt osittain yhteyden ”aitoon itseeni”. Keskivaikeaa masennustakin tässä samalla epäillään.
Samaan aikaan tuo nainen on rakastanut minua ja näyttää sen päivittäin. Arki sujuu helvetin hyvin ja viihdymme toistemme seurassa. Pelkona persuuksissa, etten tämän parempaa löydä.
Palstalla on varmasti minua vanhempia, jotka ovat juomarahojaan maksaneet, joten mielelläni kuulisin erilaisia näkökulmia.
Kuulostaa tietyiltä osin tutun kaltaiselta tilanteelta. Kiinnitin ensiksi huomiota viestissäsi yhteen kohtaan, jossa sanot, että "kumppani ei pettänyt, mutta joku voisi sen niinkin tulkita". Korostan, että koska en tiedä tapahtuneen luonnetta niin saatan olla aivan väärässä, mutta kuulostaa siltä, että ehkä ette olleet sopineet selkeitä sääntöjä joissain asioissa, ja kumppanisi on saattanut liikkua jollain tällaisella harmaalla alueella? Olen itse miettinyt joskus sitä, että parisuhteissa olisi hemmetin tärkeää kyetä erottelemaan tilanteet, joissa toinen osapuoli on loukannut itseä selkeästi rikkomalla jotain yhdessä sovittua rajaa niistä, joissa tuo osapuoli on toiminut ajattelemattomasti ja ehkä piittaamattomasti, mutta ei sinänsä rikkonut yhteisiä sopimuksia. Kummatkin ovat saattavat olla yhtä lailla kivuliaita paikkoja, mutta jälkiseuraamusten suhteen ja omia reaktioita miettiessä voi olla hyödyllistä pureksia tuota eroa. Mutta kuten sanottua, voi myös olla että nyt vain ylitulkitsen kirjoitusasusi perusteella ja pahoittelut, jos näin.
Käytän nyt tilaisuuden ja kirjoitan hieman omasta tilanteesta, koska moni asia kuulostaa samalta kuin sinulla
@Jarrontöttöröö - voi olla että saat tästä jotain irti, tai sitten et.
Itsellä on siis tässä taustalla sellainen viitisen vuotta kestänyt parisuhde, joka viime syksynä päättyi siihen, kun ko. nainen muutti ulkomaille opiskelemaan. Oltiin myös muutettu alle vuoden seurustelun jälkeen yhteen, ja sitten siinä kummallakin kävi tahoillaan hemmetin raskaita asioita, jotka yhdessä koronan pakottaman jatkuvan yhdessäolon kanssa synnyttivät jonkinlaisia pahan olon kierteitä ja aika epäterveitä toimintatapoja suhteeseemme. Silloin viime syksynä kun katselin naisen koneen pyörien nousevan maasta niin olo oli lähinnä helpottunut, vaikka edelleen toki tunsin paljon rakkautta ja välittämistä häntä kohtaan. Syksyn aikana emme kovinkaan aktiivisesti olleet tekemisissä, mutta joulun aikaan näimme, nainen jäikin suunnittelematta luokseni viikon ajaksi ja puimme ihan hemmetin syvästi läpi suhdettamme, tunteitamme toisiimme, ja pyysimme myös anteeksi niitä kipeitä asioita ja tapoja, joilla olimme toisiamme loukanneet suhteen aikana. Päätimme kuitenkin jatkaa erossa, ja tästä taisin palstalle silloin kirjoittaakin.
No, nyt kevään mittaan asiat ovat kuitenkin kehittyneet eri suuntaan. Olemme tavanneet naisen kanssa toisiamme melkein kuukauden välein, yleensä noin viikon kerrallaan. Nyt viimeisimpänä lensin tyypin luo viikoksi, ja hän lähti hieman ex tempore kanssani vielä reiluksi viikoksi Suomeen, ja tänään palasi takaisin. Ja kyllä tässä on pakko myöntää olevansa taas aivan umpirakastunut, ja tunne on kyllä molemminpuolinen ja ääneen lausuttu. Meillä oli silloin viime syksynä vahvana kummallakin tuo
@Jarrontöttöröö kuvailema tunne, että on ikään kuin hukannut oman itsensä, ja silloin on kyllä hemmetin hankalaa pitää itsestään ja vielä hankalampaa pitää toisesta. Lisäksi ainakin itselle oli jäänyt päälle sellainen, etten oikein osannut päästää harmituksesta ja ikävistä tunteista irti vaikka olisinkin puheen tasolla riidat jo käsitellyt, ja tämä varmasti näkyi arjen tasolla sanoissa ja teoissa.
Nyt kun tässä puolisen vuotta on saanut rakentaa omaa elämää uudestaan kasaan niin se on kyllä tehnyt ihmeitä. Ehdin itse myös käydä vähän kevyesti treffeillä parin tyypin kanssa tuossa välissä, kuten tämä toinen osapuolikin, ja sekin teki kyllä helvetin hyvää itsetunnolle ja -tuntemukselle. Tällä hetkellä on ollut jotenkin todella ihanaa ikään kuin tutustua uudelleen tyyppiin, jonka kanssa on jo jakanut vuosia, mutta ilman niitä yhteisen kodin ja muiden sitoumuksien mukanaan tuomia paineita. Pohjalla on kuitenkin aina ollut todella syvä välittäminen, turvallisuuden tunne ja yhdessä olemisen helppous, ja on lumoavaa jälleen oikeasti nähdä nämä asiat selvästi.
Ei tässä nyt välttämättä ole mitään konkreettista neuvoa antaa, mutta yksi asia mitä voi harkita on muuttaa hetkeksi aikaa erilleen. Se saattaa tuntua ajatuksena luovuttamiselta, mutta ei välttämättä ole lainkaan sellaista. Helposti kun muuttaa nopeasti suhteen alussa yhteen niin saattaa käydä niin, että homma toimii ensihuuman ajan, mutta hitaasti arjen kanssa mukaan tarttuu huonoja kommunikointitapoja, oma itseys jää sivuun, ja ei enää osaa nähdä kumppanissaan niitä puolia, joihin aikoinaan ihastui tai rakastui. Tsemppiä täältä sinne, ja osaatte varmasti tehdä oikean ratkaisun, oli se sitten ero tai yhdessä pysyminen - mutta sen verran tahdon vielä sanoa, että jos tunnet löytäneesi ihmisen, joka aidosti rakastaa ja välittää sinusta ja sinä hänestä, niin se on kyllä pirun arvokas asia jonka puolesta kannattaa uskaltaa tehdä tarvittavia ratkaisuja.
