Naisasiat

[BaronFIN]

Kyllä se vaan taitaa nykyään olla niin, että jos opiskeluiden, töiden tai harrastuksien parista ei suoraan löydy ihmistä jonka kanssa klikkaisi, niin deittisovellukset ovat sitten se vaihtoehto. Tänä päivänä baareissa tuijotetaan melkein pelokkaasti jos joku konservatiivinen setämies tulee lirkuttelemaan niitä näitä. Toki varsinaiset treffit kannattaa edelleen tehdä Teerenpeliin tai nyt kesällä jonnekin satamaan/terassille ja homma jatkuu kuten vanhoina hyvinä aikoina.

 

[444]

Tuli tuosta @Steril keissistä mieleen sellainen, että myöhästyminen on ollut lopulta vain se viimeinen juttu, jolla hän sai perusteltua jo ennakkoon ottamansa kannan. Eli on tullut jo etukäteen hieman katumapäälle, mutta ei ole raaskinut sanoa suoraan. Siihen päälle pieni myöhästyminen, jolloin yhtäkkiä onkin tullut ”muuta menoa”. Uudestaan katumapäälle, että josko sitä nyt kuitenkin sitten kokeilisi, mutta itse treffit eivät muuttaneet ennakkoajatusta. Jääkiekkotermein: tuomari oli jo päättänyt, että seuraavasta mistä hyvänsä vihelletään jäähy, joten pieni hipaisu susikädellä kyljestä täytti kiinnipitämisen määritelmän, vaikka pelin hengen mukaisesti tuosta ei kuuluisi jäähyä tuomita. Harva meistä tai heistäkään vetää totaalisesti herneet nenään ja päättää häipyä paikalta, jos inhimillinen myöhästyminen ilmoitetaan lisäksi etukäteen. Eli jos tietää olevansa vartin myöhässä ja ilmoittaa tästä esim. 0,5-1h ennen tapaamista, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Ennen nykyistä parisuhdettani deittailin oman aikani ja ehkä karseimmat treffit olivat ne, jossa tavattuamme toinen osapuoli sanoi tyyliin ensimmäisenä, että hänellä on muuta menoa n. kolmen vartin päästä. Todellinen ”how to kill the mood on a first date”. Tästä ei tietenkään viitsinyt ilmoittaa mitään etukäteen, vaan ko. päivän piti olla oikein sopiva ja aikaa olisi riittävästi. Oliko sitten oikeasti menoa vai riittikö oma naamani tuon replan käyttämiseen, mutta oma fiilikseni oli, että hoidetaan alta pois ja suksitaan sitten kumpikin omille teillemme. Kiinnostus siis putosi nollaan tämän myötä. Oma tyylini on aina ollut (siis hurja parin vuoden ajanjakso lähes 40 vuoden eliniästäni deittailua), että treffeille varataan kunnolla aikaa, ettei tarvitse kiirehtiä mihinkään. Ja jos homma ei lähde rullaamaan, niin asiat sanotaan niin kuin ne ovat, kiitetään ajasta ja toivotetaan hyvät jatkot. Ihan perus hyvää käytöstä siis. Nykyisen kumppanini kanssa sovittiin, että koska tulin pidemmän matkan päästä, niin käytetään pari päivää hommaan ja yöksi oli valmis majoittamaan minut joogastudiolleen naapuritaloon. Toki olimme siinä määrin tuttuja myös ennakkoon, että ei ollut puhettakaan siitä, etteikö juttua riittäisi molemmille päiville, mutta ei otettu tuosta yöpymisestäkään sen enempää paineita ennakkoon. Studio jäi hyödyntämättä ja nukuimme samassa sängyssä yön, mutta pointti oli se, että tuolloin molemmat olivat varanneet riittävästi aikaa treffeille ja näkivät riittävästi vaivaa sen eteen, että kaikki menisi hyvin ja ainakin on yritetty. Ne aiemmin mainitsemani treffit olivat joko tämän täysi vastakohta tai sitten muuten vain epärehellistä menoa toisen osapuolen toimesta.

Mutta noin muuten täytyy sanoa, että ellei ole ihan oikeasti jotain todella pakottavaa syytä, miksi myöhästyy treffeiltä, niin kannattaa olla ajoissa. Se on niitä pieniä asioita, joilla voi osoittaa toiselle arvostavansa tätä riittävästi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa tuo kuitenkaan ei varmasti ollut mikään deal breaker, vaan ainoastaan yksi pieni tekijä muiden joukossa. Pisteet kyllä siitä, että suoraselkäisesti ilmoitti tunteistaan jälkikäteen eikä jättänyt roikkumaan löysään hirteen.

 

[Steril]

@444 Joo, ihan samaan tulokseen olen päätynyt itsekin. Nyt kun pahimmat tunnekuohut ovat jo laskeneet ja asiaa pystyy ajattelemaan jo suht neutraalisti, niin noinhan se varmaan juuri meni. Kun ilmoitin myöhästymisestä ennakkoon, niin hän itsekin oli vasta matkalla paikalle joten ei hän kauaa edes joutunut siellä odottamaan. Ja hänhän ei mistään muusta menosta mitään edes maininnut kun tapaamista suunniteltiin, joten se haiskahti vähän tietynlaiselta hätävalheelta. Kun oltiin matkalla ravintolaan, kysyin häneltä että kuinka kiire hänellä sitten on, niin hän sopersi jotain epämääräistä mistä en oikein saanut edes selvää. Totta kai oltaisiin sovittu eri päivä jos olisi ollut oikeasti tietoa jostain muusta menosta, ja mitään muuta kun ei pitänyt olla sinä päivänä. Kyllä omatkin fiilikset olivat aika nihkeät tuosta hommasta, koska edelleenkin oma mielipiteeni on, että tuo paikalta katoaminen oli aika tyylitön ja selkärangaton veto. Se on totta että tuon "eron" hoiti sitten vastavuoroisesti paremmin ja kiitinkin häntä siitä että sanoi suoraan omat tunteensa (tai niiden puutteen).

Olosuhteet huomioon ottaen, yllättävän hyvin tässä on asiasta jo pääsemässä yli, samassa ravintolassa on tullut käytyä, kampuksella myös, ei siis jää nuo paikat liikaa muistuttamaan tästä keissistä. Pikkaisen muut asiat olleet viime aikoina mielessä eikä tähän ole jaksanut uhrata paljoa ajatuksia. Ja tavallaan ehkä ihan hyvä ettei tähän törmännyt aiemminkaan kampuksella (ei siis käy aktiivisesti lähiluennoilla tai tapahtumissa) niin ei ole suurta pelkoa törmäämisestä jatkossakaan.

 

[Reverent]

Vähän tota @Steril :n tarinaa sivusta seuranneena on tullut hieman hämmentynyt olo. Toki olen jo yli viiskymppinen setämies ja naimisissakin ollut yli kakskyt vuotta, joten olen täysin ulkona nykynuorison ja vähän vanhempienkin deittailukuvioista.
Totta kai ne eka treffit aina vähän jännitti, mutta olemalla oma itsensä, niistä aina selvisi. Joskus paremmin, joskus huonommin. Näitä juttuja seuratessa tuntuu siltä, että homma on menny täysin ylianalysoinniks ja jännittämiseks ja neuvoja kysellään jostain somesta, mikä olis hyvä paikka treffeille, vai onko kyseessä edes treffit vai jotain muuta.
Varmaan taas tää sukupolvien ero, mutta treffeille, varsinkin ekoille, tultiin AINA ajoissa. Toki mun alkuaikojen treffien aikoina kännyköitä, joilla olis voinu myöhästymisestään ilmoittaa, ei ees ollu olemassakaan. Silti max. vartin myöhästyminen on hyvällä syyllä jollain tavalla hyväksyttävää, muuten ylipäätään toisen odotuttaminen antaa melko ylimielisen ja ei niin hirveesti kiinnosta - vaikutelman.

 

[Surukuku]

Vähän tota @Steril :n tarinaa sivusta seuranneena on tullut hieman hämmentynyt olo. Toki olen jo yli viiskymppinen setämies ja naimisissakin ollut yli kakskyt vuotta, joten olen täysin ulkona nykynuorison ja vähän vanhempienkin deittailukuvioista.
Totta kai ne eka treffit aina vähän jännitti, mutta olemalla oma itsensä, niistä aina selvisi. Joskus paremmin, joskus huonommin. Näitä juttuja seuratessa tuntuu siltä, että homma on menny täysin ylianalysoinniks ja jännittämiseks ja neuvoja kysellään jostain somesta, mikä olis hyvä paikka treffeille, vai onko kyseessä edes treffit vai jotain muuta.
Varmaan taas tää sukupolvien ero, mutta treffeille, varsinkin ekoille, tultiin AINA ajoissa. Toki mun alkuaikojen treffien aikoina kännyköitä, joilla olis voinu myöhästymisestään ilmoittaa, ei ees ollu olemassakaan. Silti max. vartin myöhästyminen on hyvällä syyllä jollain tavalla hyväksyttävää, muuten ylipäätään toisen odotuttaminen antaa melko ylimielisen ja ei niin hirveesti kiinnosta - vaikutelman.

Tuttu juttu - jännitetty on ja mokailtukin on, mutta tähän nykyversioon verrattuna ekat treffit sovittiin lähes poikkeuksetta aina kasvokkain - paljoa muita vaihtoehtoja kun ei ollut...
No joo, joku innokas kirjoittelija varmaan esitti asiansa kirjeitse jääden odottelemaan epätietoisena sitten jotain vastinetta ja olihan se lankapuhelinkin jo keksitty, mutta harvemmin, tuskin koskaan, tuli varsinkaan eka treffejä puhelimitse sovittua varsinkaan jonkun ihan "uuden" tapauksen kanssa.

Mutta - aika ja tavat ovat toiset eikä kai toisen ihmisen helpompi tavoitettavissa liene ollenkaan huono asia. Tosin, nämä nykysovellukset, tinderit ym. ovat, ainakin minun mieleeni, tehneet hommasta jotenkin teollista bulkkia, luomu ja romantiikka loistavat poissaolollaan - human touch, missä pelaa?

 

[regularflex]

Kun täällä useampi on jo vinkkejä antanut, niin annanpa minäkin naimisissa olevana isänä (lue siis: setämiehenä) vinkin tai kaksi teille arvon 15-25-vuotiaat palstatoverit, jotka otatte deittailun maailmassa ensiaskeleitanne. Jos olet 35+v, niin elämä on seuraavat vinkit todennäköisesti jo sinulle opettanut.

1. Jos joku nainen/tyttö kiinnostaa, lähesty treffiehdotuksella nopeammin kuin hitaammin. Itsekin aikanaan olin ihastunut yhteen tyttöön, mutta erilaisista olosuhdesyistä pyysin häntä treffeille vasta yli vuotta tapaamisen jälkeen. No, tuo tyttö oli jo jonkin aikaa odotellut treffikutsua minulta ja vähän ihmetellyt, kun sitä ei ollut kuulunut. Lopulta treffeille päädyttiin, mutta aika lailla saman tien kävi selväksi, että meillä klikkasi vain kavereina. Nopealla treffikutsulla vältyt myös siltä, että olisit oman pääsi sisällä luonut toisesta ihmisestä liian ruusuista kuvaa ajan saatossa ja todellisuus VS haavekuva omassa päässä ei pääse liikaa eroamaan. Lisäksi suurin osa ihmisistä on imarreltuja, jos heistä ollaan kiinnostuneita vaikka he itse eivät olisikaan sinusta kiinnostuneita. Eli treffeille pyytämisessä ei ole mitään hävettävää ja sitä voi tehdä kepeästi ilman suurempia taka-ajatuksia.

2. Ensitreffeille sopivia paikkoja ovat: kahvilassa kahvikupposen äärellä jutustelu, kävelylenkit yms. kevyt tekeminen/oleminen. Älkää menkö syömään ihan oikeaan ravintolaan tai valitko liian raskasta aktiviteettia. Syöminen ravintolassa voi olla oikeasti jännittävää ja tilanteesta ei pääse karkuun. Varsinkin naiset ovat monesti rennompia, jos heillä on tunne, että ovat tilanteen päällä ja tarvittaessa voivat livahtaa treffeiltä nopeastikin pois. Eli antamalla hallinnan tunnetta molemmille osapuolille jää liika jännitys pois ja voidaan keskittyä olennaiseen. Tämän lisäksi nykyään on niin paljon ruoka-aineallergioita/ruokavalioita ihmisillä, että pahimmillaan ravintolassa olo muuttuu kiusalliseksi näistä syistä. Huomio! Tämä koskee vain ensimmäisiä tai toisia treffejä. Sitten kun vähän tunnette toisianne (treffit 3-10), ravintola on oiva paikka ja tapa osoittaa huomioita toiselle.

3. Harjoitustreffailu kannattaa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos joku ihminen pyytää teitä treffeille, niin suostukaa. Tai vaihtoehtoisesti, jos joku henkilö saattaisi teitä kiinnostaa, niin kysykää treffeille. Ensitreffit on monta kertaa myös ne ainoat treffit, mutta niistä oppii valtavasti itsestä ja muista ihmisistä sekä siitä, mitä missä ja milloin kannattaa tehdä/sanoa mitäkin. Tämä on myös oivat tapa laajentaa omaa sosiaalista verkostoaan ja tehdä lisää kavereita/tuttuja.

4. Ensitreffit on syytä pitää riittävän kevyinä ja hauskoina. Yksi tyttö avautui aikanaan ensimmäisillä treffeillämme minulle hirveästä isäsuhteestaan ja siitä, miten hän koki jääneensä nuorena yksin. Symppasin ja empatisoin kovasti, mutta aikamoiset red flagit nousi ja toisia treffejä ei ikinä tullutkaan, vaikka kaunis, lahjakas, muodokas ja mukava tyttö muuten olikin.

5. Ottakaa iisisti ja go with the flow. Suomeksi siis, olkaa oma itsenne älkääkää liikaa stressatko siitä, mitä toinen ajattelee. Pitkässä juoksussa se olet juuri sinä, johon toisen tulee ihastua, eikä johonkin epämääräiseen haavekuvaan.

 

[Draco]

Totta kai ne eka treffit aina vähän jännitti, mutta olemalla oma itsensä, niistä aina selvisi. Joskus paremmin, joskus huonommin. Näitä juttuja seuratessa tuntuu siltä, että homma on menny täysin ylianalysoinniks ja jännittämiseks ja neuvoja kysellään jostain somesta, mikä olis hyvä paikka treffeille, vai onko kyseessä edes treffit vai jotain muuta.

Mä en taas itse usko siinä minkään lopulta muuttuneen, paitsi sen, että nyt käytettäessä enemmän sähköisiä viestimiä tietynlainen tulkinnanvara on entistä suurempi. Kun vastapuolta on välillä muutenkin vaikea lukea. Tuossa casessa nainen olisi melko helpolla voinut tehdä lukemisensa helpommaksi. @Steril olisi toki voinut varmaan itse runnoa tuon jutun suoraviivaisemmin sinne, missä tulkinnanvaraa ei jää. Mutta selvisi homma noinkin ja katumaan ei kannata jäädä mitään.

Ainoa neuvo, mitä itsellä on antaa, että jos haluatte toiselta osapuolelta selkeyttä, niin ohjatkaa hommaa siihen suuntaan, missä on mahdollisimman vaikea olla epäselvä.

 

[BaronFIN]

Eropäätös tehty kaksi kuukautta sitten, ositus tehty, uusi kämppä ostettu, kuukauden päästä muutto ja ja…. Silti tuntuu etten kuitenkaan pääse nykyisestä suhteesta tarpeeksi nopeasti eroon. Exä julkaisee somessa yhteiskuvia uuden sulhonsa kanssa, esittelee häntä jo äidilleen ja meidän lapsillemme (jotka lähtökohtaisesti vihaavat tuota). Käyttäytyy kuin mitään yhteistä ei olisi ollutkaan ja sanan ’ero’ jälkeen olisi täysin vapaa tekemään ja toimimaan ilman, että mikään teko vaikuttaisi ympäröivään maailmaan.

En tajua kiirettä… Kyllä mä tästä lähden ja ihminen saa tehdä mitä haluaa, olla kenen kanssa haluaa ja julkaista somekanavissaan mitä haluaa ilman että se kuuluu minulle. Mutta olisin jotenkin ehkä toivonut ”erorauhan”, mutta sitä ei kait ole tarjolla tällaisissa kolmannen osapuolen liikkeelle laittamissa eroissa.

No en kuin voi tehdä omaa hallintaa: exä ulos omista somekanavista, ei minun aamun tarvitse alkaa sillä, että joku pallinaama hymyilee siellä exäni kanssa. Ja laskea päiviä, että saisi nostettua kytkintä ja muutettua.

 

[knttrtknkn1]

Eropäätös tehty kaksi kuukautta sitten, ositus tehty, uusi kämppä ostettu, kuukauden päästä muutto ja ja…. Silti tuntuu etten kuitenkaan pääse nykyisestä suhteesta tarpeeksi nopeasti eroon. Exä julkaisee somessa yhteiskuvia uuden sulhonsa kanssa, esittelee häntä jo äidilleen ja meidän lapsillemme (jotka lähtökohtaisesti vihaavat tuota). Käyttäytyy kuin mitään yhteistä ei olisi ollutkaan ja sanan ’ero’ jälkeen olisi täysin vapaa tekemään ja toimimaan ilman, että mikään teko vaikuttaisi ympäröivään maailmaan.

En tajua kiirettä… Kyllä mä tästä lähden ja ihminen saa tehdä mitä haluaa, olla kenen kanssa haluaa ja julkaista somekanavissaan mitä haluaa ilman että se kuuluu minulle. Mutta olisin jotenkin ehkä toivonut ”erorauhan”, mutta sitä ei kait ole tarjolla tällaisissa kolmannen osapuolen liikkeelle laittamissa eroissa.

No en voi tehdä omaa hallintaa: exä ulos omista somekanavista, ei minun aamun tarvitse alkaa sillä, että joku pallinaama hymyilee siellä exäni kanssa. Ja laskea päiviä, että saisi nostettua kytkintä ja muutettua.

Ehkä parempi kun koittaa välttää vaan kaikkia mahdollisia kontakteja ainakin sosiaalisen median.

Pari kuukautta, puoli vuotta tai kokonainen vuosi ei välttämättä ole edes mikään pitkä aika tuollaisessa asiassa. Sen kuuluukin ottaa aikaa. Jos siellä ns. "tanssitaan haudoilla" tjms. niin ei sitä tyylitajua voi ihmisille oikein opettaa tai neuvoa. Varmaan joku Bjurström, Selin tai Saukkomaa voisi yrittää mut sitten ne kuitenkin taas unohtaa ja jatkaa samaa. Tyylitajua joko on tai ei ole. Mielestäni näyttää että sitä ei tässä tapauksessa ole.

Olettaisin että suurinosa tuntemistasi ihmisistä kokee sympatiaa sua kohtaan vs. nämä "haudoilla tanssijat".

 

[nummenkallio]

Aikoinaan eli pari vuotta sitten tutustuin naiseen, jonka kanssa jotkut asiat tuntuivat sopivan oikein hyvin yhteen. Kumpikin oli esimerkiksi intohimoinen brittipop-fani. Osasi heitellä toiselle sopivia Morrisseyn sanoituksia. Ja tässä se suuri ero sitten tuli.

Kun puhuttiin Spice Girlsistä, olin hyvin salliva, tykkäänhän Spaissareista edelleen. Hän kuitenkin vihasi Spaissareita yli kaiken. Kun kerroin nähneeni Spaissarit parikin kertaa, näin vihan kasvavan. Yritin pelastaa tilanteen sillä, että esimerkiksi Florence Welch on alkanut tehdä musiikkia Spaissareiden innoittamana. Mutta tämäkään ei auttanut, se oli pikemminkin vielä pahempi. Se kuulemma pilaa Florencenkin musiikin. Ja tämän jälkeen olin juntti. Kuten tosin aika monta miljoonaa muutakin, niin briteissä kuin muuallakin.

Itse en voisi kuvitella tällaista vaikkapa brittiläisten poikabändien kohdalla. Pikemminkin diggaan jotain Robbie Williamsia, olen käynyt sitä katsomassakin. Robbiehan on loistava. Muutenkin kaikki tuollainen ysärin brittiviihde on ihan jees, se on sitä samaa Cool Britanniaa, jota rakastan. Se oli hienoa aikaa. Oikeastaan ihan parasta.

Tälle naiselle terveisinä Spice Girlsin Wannabe:

Linkki: https://youtu.be/gJLIiF15wjQ

I wanna, (ha) I wanna, (ha) I wanna, (ha) I wanna, (ha)
I wanna really, really, really wanna zigazig ah

Spaissareista diggaamisesta en ikinä luovu!

 

[Snakster]

Tuli tuosta @nummenkallio n viestistä mieleen, mitenkään suoraan siihen liittymättä, että toisen ihmisen väkisin ylipuhuminen diggailuasioiden kohdalla on maailman rasittavinta, eikä sitä kannata naisasioihinkaan liittyen juuri tehdä. Jos ihminen sanoo, että ei pidä kirjasta x tai bändistä y, niin yleensä kannattaa uskoa, eikä alkaa jankkaamaan kyseisen asian nerokkuutta. Suhteessahan ei ole mitenkään tarpeen pitää kaikista samoista asioista, mutta toisen ihmisen mielipidettä on syytä kunnioittaa, vaikka se olisi täydellisesti eri kuin, miten itse asiasta ajattelee tai kokee.

 

[nummenkallio]

Tuli tuosta @nummenkallio n viestistä mieleen, mitenkään suoraan siihen liittymättä, että toisen ihmisen väkisin ylipuhuminen diggailuasioiden kohdalla on maailman rasittavinta, eikä sitä kannata naisasioihinkaan liittyen juuri tehdä. Jos ihminen sanoo, että ei pidä kirjasta x tai bändistä y, niin yleensä kannattaa uskoa, eikä alkaa jankkaamaan kyseisen asian nerokkuutta. Suhteessahan ei ole mitenkään tarpeen pitää kaikista samoista asioista, mutta toisen ihmisen mielipidettä on syytä kunnioittaa, vaikka se olisi täydellisesti eri kuin, miten itse asiasta ajattelee tai kokee.

Isossa kuvassa olet oikeassa. Silti jos itseeni tämän käännän, niin minulla ei ole koskaan ollut tarvetta ylipuhua ketään potentiaalista parisuhdekumppania diggaamaan mistään. Eikä ketään kaveriakaan. Minä diggaan siitä mistä diggaan, eikä minulla ole tarvetta puolustella tai tyrkyttää sitä kenellekään.

Voisin ihan hyvin seurustella naisen kanssa, joka diggaisi jotain Mariah Careyta tai vastaavaa skeidaa, jos tämä nainen olisi muuten hyvä tyyppi. Eivät nämä asiat koko elämää ratkaise. Ne tyypit, joille nämä sen ratkaisevat, ovat säälittäviä ja rasittavia. Niitäkin on tullut tavattua, ihan liikaa.

 

[nummenkallio]

Ja tuohon äskeiseen on vielä sanottava, että mikä tahansa, joka on saanut Florence Welchin ja Isabella Summersin nuorina tyttöinä tekemään musiikkia, on tärkeä ja jumalainen asia. Jos Spaissareista on syntynyt niinkin upea yhtye kuin Florence + The Machine, niin Spaissareiden olemassaololle on perusteet. Tuo mainitsemani nainen ei vihassaan pystynyt näkemään tätä Spaissareiden yhteiskunnallista tärkeyttä. Spaissarit oli viihdettä, mutta se sai jonkun Florence Welchin ja Isabella Summersin tekemään musiikkia ihan tosissaan. Ja lopputuloksen tiedämme, se on hieno. Esikuvat ovat tärkeitä, aina.

 

[ColCbj]

Voisin ihan hyvin seurustella naisen kanssa, joka diggaisi jotain Mariah Careyta tai vastaavaa skeidaa, jos tämä nainen olisi muuten hyvä tyyppi. Eivät nämä asiat koko elämää ratkaise. Ne tyypit, joille nämä sen ratkaisevat, ovat säälittäviä ja rasittavia. Niitäkin on tullut tavattua, ihan liikaa.

Skeidaa? Joku roti nyt hei!

Muuten toki täsmälleen samaa mieltä.

 

[Everton]

Enemmän kontroversiaalisena pitäisin kuitenkin nykyään sitä, että kertoo tykänneensä/tykkäävänsä Morrisseysta kuin sama Spice Girlsistä. Toinen on kuitenkin aika lailla rehellistä pop-hömppää, toisesta taas voi olla syytä melko vahvoinkin erilaisiin mielipiteisiin.

Ja tämä siitäkin huolimatta, että Morrisseyn levyjä löytyy hyllystä (toisin kuin spaissareiden) ja kävin kärttyistä setää Flow'ssakin katsomassa.

 

[hooceebruins]

Ei kai kukaan enää seurustele kenenkään kanssa, joka fanittaa Morriseyta, eihän?

 

[Niilo]

Tässä sitä töissä ollessa on hiljaisena aikana aikaa taas miettiä omaa tilannetta. Mikä vittu siinä on, että sitä haaveilee sellaisista naisista joihin ei ole loppupeleissä mitään palaa.
Nytkin haaveilun kohteena on eräs itseä useamman vuoden vanhempi henkilö. Ollaan oltu kavereita / tunnettu ties miten monta vuotta, varmaan 10 v tjsp. Ehkä pidenpäänkin. Todella mukava, aikuinen nainen. Hauska ja hyvä huumorintaju. Kauniskin hän on.

Tossa käytiin kiekkookin kattoon useampi peli, ku laitto kerran viestiä et ootko peliin menossa. No olin kyllä koska kyse Tapparan palyoffit ja niitä korttipelejä on 2 jääny väliin keväästä 13 alkaen. Käytiin kattoon 2 välierää ja kaikki finaalit tre.
Itse tykkäsin niistä reissuista ja aika paljon oli sellaista molemmin puoleista piruilua jne silleen huumorimielessä. Kumpikin osasi vähän niinku tuoda oman mielipiteen esille.
Sitä piruilua on ollu tosiaan useampi vuosikin kun oman työni puolesta nähty silloin tällöin kun ei asunut "täällä". Nyt muuttanu takas.
Tietyissä asioissa on selviäkin näkemyseroja, mutta osataan niinkun nauraa niille. Hän ei ymmärrä mun näkemystä ja mä en hänen, mutta niille tosiaan nauretaan samantien.
Hänessä on vaan sitä jotain mistä tykkään. En mä osaa sanoa et mikä, mutta tarviiko sitä aina osatakkaan.

Mutta kaveritasolla tää taitaa jatkossakin olla. Nää haaveillut on vaan täysin yksi puoleisia.

 

[Snakster]

Tässä sitä töissä ollessa on hiljaisena aikana aikaa taas miettiä omaa tilannetta. Mikä vittu siinä on, että sitä haaveilee sellaisista naisista joihin ei ole loppupeleissä mitään palaa.
Nytkin haaveilun kohteena on eräs itseä useamman vuoden vanhempi henkilö. Ollaan oltu kavereita / tunnettu ties miten monta vuotta, varmaan 10 v tjsp. Ehkä pidenpäänkin. Todella mukava, aikuinen nainen. Hauska ja hyvä huumorintaju. Kauniskin hän on.

Tossa käytiin kiekkookin kattoon useampi peli, ku laitto kerran viestiä et ootko peliin menossa. No olin kyllä koska kyse Tapparan palyoffit ja niitä korttipelejä on 2 jääny väliin keväästä 13 alkaen. Käytiin kattoon 2 välierää ja kaikki finaalit tre.
Itse tykkäsin niistä reissuista ja aika paljon oli sellaista molemmin puoleista piruilua jne silleen huumorimielessä. Kumpikin osasi vähän niinku tuoda oman mielipiteen esille.
Sitä piruilua on ollu tosiaan useampi vuosikin kun oman työni puolesta nähty silloin tällöin kun ei asunut "täällä". Nyt muuttanu takas.
Tietyissä asioissa on selviäkin näkemyseroja, mutta osataan niinkun nauraa niille. Hän ei ymmärrä mun näkemystä ja mä en hänen, mutta niille tosiaan nauretaan samantien.
Hänessä on vaan sitä jotain mistä tykkään. En mä osaa sanoa et mikä, mutta tarviiko sitä aina osatakkaan.

Mutta kaveritasolla tää taitaa jatkossakin olla. Nää haaveillut on vaan täysin yksi puoleisia.

Ei todellakaan kannata alkaa haaveilla mistään muusta kuin just siitä, mikä haaveiluttaa. Enkä tämän kuvailun perusteella keksi yhtään syytä, miksei voisi olla hyvääkin saumaa. Rohkeahan rokan syö, joten ei muuta kuin peliliikkeitä tekemään. Elämää ei kannata hassata siihen, että miettii hukattuja saumoja.

 

[king of the jungle]

Pakko päästä purkamaan patoumat ja tunteet tekstin muodossa.

Erottiin 4kk sitten lapsen äidin kanssa. Ero tuli toisen puoliskon aloitteesta, kun meidän parisuhteen tila ei mikään paras ollut. Tai oikeastaan se parisuhde jäi kokonaan siinä lapsen kanssa ollessa ja itsekin kun olen aika introvertti persoona välillä, niin se vähäinen vapaa-aika mitä arkenakin jäi, niin se yhteinen tekeminen kahdestaan ennen nukkumaanmenoa jäi aika vähäiseksi.
Perheenä meissä ei kummankaan mielestä ollut mitään valitettavaa, vaan toimittaa todella hyvin ja tehtiin paljon kaikkea.
Välit pysyi käytännössä koko ajan hyvinä eikä mitään katkeruutta tai kinaa ollut.

Muutin sitten saman kaupungin sisällä omilleni ja järjestelyt lapsenkin suhteen on toimineet todella hyvin. Lapsi on tasaisesti molemmilla ja homma pelaa.
Perheenäkin ollaan tehty asioita ja käyty leikkipuistoissa sun muita.

Omat tunteet eron jälkeen oli aluksi todella suuri pettymys ja epäonnistuminen. Näin jälkikäteen itsekin tunnistin niitä syitä miksi toinen tunsi ja teki sen ratkaisun mitä teki.

Tuossa pari kuukautta sitten tämä entinen kumppani laittoi yksi ilta viestiä, että häntä on alkanut kaduttamaan se eroaminen. Sanoin siinä itsekin, että kyllä niitä tunteita täältäkin edelleen löytyy ja sovittiin, että mennään pikku hiljaa varovasti eteenpäin ja aloitetaan viettämään vielä enemmän aikaa perheeni ja näin ollaan tehtykin.
Ei tuon keskustelun jälkeen sinänsä mitään konkreettisia muutoksia tapahtunut, mutta hiukan taas lähennyttiin ja viestiteltiin lapseen liittymättömistäkin asioista enemmän ja enemmän.

Tänään sitten tulikin se pommi, kun exä haki lapsen minun luota. Ensin kyseli minun naiskuvioista, että onko mitään vakavaa menossa tai vastaavia. No eipä ole.
Sitten tulikin se, että hän sitten hetken siinä oli hiljaa ja totesi, että hän on alkanut tapailemaan erästä henkilöä ja haluaisi esitellä tämän lapselle jossain kohtaa kesää viimeistään.
Tässä kohtaa omat aivot menikin aivan solmuun ja vastailin vaan jotain jargonia, että "Aa okei, juu juu" ja jotenkin siinä vielä pidin itseni kasassa siihen asti kunnes lapsi lähti äitinsä kanssa.

Ovi kun meni kiinni niin romahdin eteiseen itkemään. Ja nytkin itkettää tätä kirjottaiessa.

Se sama henkinen särky mikä oli erotessa iskee taas kasvoille.

 

[Surukuku]

...
Sure surusi, itke itkusi, kunnes tunnet taas rauhan ja rakkauden.
Kaikki, mistä luovut tai minkä menetät, antaa lopulta tilaa uudelle.

Lainaan ao. ketjun aiempaa viestini, mikä lienee tässä(-kin) sinun tilanteessasi ajankohtainen.

Voimia ja kärsivällisyyttä sekä ymmärrystä niin omien kuin muidenkin asiaomaisten tunteiden suhteen...

 

[BOL]

Pakko päästä purkamaan patoumat ja tunteet tekstin muodossa.

Erottiin 4kk sitten lapsen äidin kanssa. Ero tuli toisen puoliskon aloitteesta, kun meidän parisuhteen tila ei mikään paras ollut. Tai oikeastaan se parisuhde jäi kokonaan siinä lapsen kanssa ollessa ja itsekin kun olen aika introvertti persoona välillä, niin se vähäinen vapaa-aika mitä arkenakin jäi, niin se yhteinen tekeminen kahdestaan ennen nukkumaanmenoa jäi aika vähäiseksi.
Perheenä meissä ei kummankaan mielestä ollut mitään valitettavaa, vaan toimittaa todella hyvin ja tehtiin paljon kaikkea.
Välit pysyi käytännössä koko ajan hyvinä eikä mitään katkeruutta tai kinaa ollut.

Muutin sitten saman kaupungin sisällä omilleni ja järjestelyt lapsenkin suhteen on toimineet todella hyvin. Lapsi on tasaisesti molemmilla ja homma pelaa.
Perheenäkin ollaan tehty asioita ja käyty leikkipuistoissa sun muita.

Omat tunteet eron jälkeen oli aluksi todella suuri pettymys ja epäonnistuminen. Näin jälkikäteen itsekin tunnistin niitä syitä miksi toinen tunsi ja teki sen ratkaisun mitä teki.

Tuossa pari kuukautta sitten tämä entinen kumppani laittoi yksi ilta viestiä, että häntä on alkanut kaduttamaan se eroaminen. Sanoin siinä itsekin, että kyllä niitä tunteita täältäkin edelleen löytyy ja sovittiin, että mennään pikku hiljaa varovasti eteenpäin ja aloitetaan viettämään vielä enemmän aikaa perheeni ja näin ollaan tehtykin.
Ei tuon keskustelun jälkeen sinänsä mitään konkreettisia muutoksia tapahtunut, mutta hiukan taas lähennyttiin ja viestiteltiin lapseen liittymättömistäkin asioista enemmän ja enemmän.

Tänään sitten tulikin se pommi, kun exä haki lapsen minun luota. Ensin kyseli minun naiskuvioista, että onko mitään vakavaa menossa tai vastaavia. No eipä ole.
Sitten tulikin se, että hän sitten hetken siinä oli hiljaa ja totesi, että hän on alkanut tapailemaan erästä henkilöä ja haluaisi esitellä tämän lapselle jossain kohtaa kesää viimeistään.
Tässä kohtaa omat aivot menikin aivan solmuun ja vastailin vaan jotain jargonia, että "Aa okei, juu juu" ja jotenkin siinä vielä pidin itseni kasassa siihen asti kunnes lapsi lähti äitinsä kanssa.

Ovi kun meni kiinni niin romahdin eteiseen itkemään. Ja nytkin itkettää tätä kirjottaiessa.

Se sama henkinen särky mikä oli erotessa iskee taas kasvoille.

Soita sille sun lapsen äidille ja kerro, miltä susta tuntuu. Ehkä hän on epävarma sun tunteista, kun suhteenne ei sitten edennytkään? Nyt on niin isot panokset, että ansaitsette kumpikin rehellisen ja pitkän keskustelun. Kirjoituksesi perusteella lapsesi äiti vaikuttaa ihan järkevältä ihmiseltä. Ehkä hän jopa toivoisi sinulta yhteydenottoa?

Vaikka suhteenne ei etenisikään enää toivomallesi tasolle, olisit sentään yrittänyt. Sun ei tarvitsisi jossitella myöhemmin. Teit kaikkesi. Se varmasti helpottaisi jossain vaiheessa, kun joskus olet valmis, myös uusissa suhteissasi. Tsemppiä!

 

[BaronFIN]

Voi meitä eronneita.

Oma puolisoni oli matkustamisen suhteen täysin perässä vedettävä lapsi. Ei mitään mielenkiintoa osallistua matkojen suunnitteluun/järjestelyyn, mutta hirveä matkakuume ja kitinä päällä koko ajan. No näitä reissuja tehtiin joitakin talouden puitteissa ja nyt jälkikäteen reissut ovat kääntynyt muotoon, että ne olivat minun suunnittelemia ja häntä ei kuunnneltu. En siis viennyt häntä rantalomalle löhöämään.

Noooh…. Nyt olin tyhmänä ennalta puhunut, että veisin lapset vuoden päästä Pohjois-Italiaan, niin nyt pari päivää sen jälkeen tulikin vastapalloon, että hänpä vie lapset syksyllä Espanjaan. Uuden sulhonsa kanssa. Joka järjestelee kaiken. Ihan yllättäen tuli tilaisuus vastaan.

Vähän aikaa keräilin kyllä itseäni. Nokitus, aloitteen ottaminen lasten suuntaan (puhui ensimmäisenä lapsille matkustamisesta), sulhon valkopesua yhteisille lapsille, minun matkan kampitus (kahta ylimääräistä lomaviikkoa ei voi koululaisille anoa lukuvuoden aikana), mitäs näitä muita hienoja hyötyjä tästä tuleekaan.

Viddu mikä noita :D

Joskus tuntuu, että teen eroa puolisostani, mutta samalla pelaan kolmannen osapuolen kanssa tätä erokokonaisuutta. Rasittavaa.

 

[Magenta]

Pakko päästä purkamaan patoumat ja tunteet tekstin muodossa.

Erottiin 4kk sitten lapsen äidin kanssa. Ero tuli toisen puoliskon aloitteesta, kun meidän parisuhteen tila ei mikään paras ollut. Tai oikeastaan se parisuhde jäi kokonaan siinä lapsen kanssa ollessa ja itsekin kun olen aika introvertti persoona välillä, niin se vähäinen vapaa-aika mitä arkenakin jäi, niin se yhteinen tekeminen kahdestaan ennen nukkumaanmenoa jäi aika vähäiseksi.
Perheenä meissä ei kummankaan mielestä ollut mitään valitettavaa, vaan toimittaa todella hyvin ja tehtiin paljon kaikkea.
Välit pysyi käytännössä koko ajan hyvinä eikä mitään katkeruutta tai kinaa ollut.

Muutin sitten saman kaupungin sisällä omilleni ja järjestelyt lapsenkin suhteen on toimineet todella hyvin. Lapsi on tasaisesti molemmilla ja homma pelaa.
Perheenäkin ollaan tehty asioita ja käyty leikkipuistoissa sun muita.

Omat tunteet eron jälkeen oli aluksi todella suuri pettymys ja epäonnistuminen. Näin jälkikäteen itsekin tunnistin niitä syitä miksi toinen tunsi ja teki sen ratkaisun mitä teki.

Tuossa pari kuukautta sitten tämä entinen kumppani laittoi yksi ilta viestiä, että häntä on alkanut kaduttamaan se eroaminen. Sanoin siinä itsekin, että kyllä niitä tunteita täältäkin edelleen löytyy ja sovittiin, että mennään pikku hiljaa varovasti eteenpäin ja aloitetaan viettämään vielä enemmän aikaa perheeni ja näin ollaan tehtykin.
Ei tuon keskustelun jälkeen sinänsä mitään konkreettisia muutoksia tapahtunut, mutta hiukan taas lähennyttiin ja viestiteltiin lapseen liittymättömistäkin asioista enemmän ja enemmän.

Tänään sitten tulikin se pommi, kun exä haki lapsen minun luota. Ensin kyseli minun naiskuvioista, että onko mitään vakavaa menossa tai vastaavia. No eipä ole.
Sitten tulikin se, että hän sitten hetken siinä oli hiljaa ja totesi, että hän on alkanut tapailemaan erästä henkilöä ja haluaisi esitellä tämän lapselle jossain kohtaa kesää viimeistään.
Tässä kohtaa omat aivot menikin aivan solmuun ja vastailin vaan jotain jargonia, että "Aa okei, juu juu" ja jotenkin siinä vielä pidin itseni kasassa siihen asti kunnes lapsi lähti äitinsä kanssa.

Ovi kun meni kiinni niin romahdin eteiseen itkemään. Ja nytkin itkettää tätä kirjottaiessa.

Se sama henkinen särky mikä oli erotessa iskee taas kasvoille.

Olen todella pahoillani. Valitettavasti kuulostaa tutulta, itsekin introverttina olen käsitellyt eron kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla kun on akuutisti ero päällä, on mennyt suorittamiseksi ja sitä jotenkin olen onnistunut patoamaan omien tunteiden käsittelyn. Toinen käsittely tuli sitten kun puolison kanssa hieman lähennyttiin lisää uudestaan, mutta sieltä tuli sitten kättä nenään lopulta. Käsittelyn jatkokierros oli huomattavasti pahempi.

Voimia.

 

[Spire]

Voi meitä eronneita.

Oma puolisoni oli matkustamisen suhteen täysin perässä vedettävä lapsi. Ei mitään mielenkiintoa osallistua matkojen suunnitteluun/järjestelyyn, mutta hirveä matkakuume ja kitinä päällä koko ajan. No näitä reissuja tehtiin joitakin talouden puitteissa ja nyt jälkikäteen reissut ovat kääntynyt muotoon, että ne olivat minun suunnittelemia ja häntä ei kuunnneltu. En siis viennyt häntä rantalomalle löhöämään.

Noooh…. Nyt olin tyhmänä ennalta puhunut, että veisin lapset vuoden päästä Pohjois-Italiaan, niin nyt pari päivää sen jälkeen tulikin vastapalloon, että hänpä vie lapset syksyllä Espanjaan. Uuden sulhonsa kanssa. Joka järjestelee kaiken. Ihan yllättäen tuli tilaisuus vastaan.

Vähän aikaa keräilin kyllä itseäni. Nokitus, aloitteen ottaminen lasten suuntaan (puhui ensimmäisenä lapsille matkustamisesta), sulhon valkopesua yhteisille lapsille, minun matkan kampitus (kahta ylimääräistä lomaviikkoa ei voi koululaisille anoa lukuvuoden aikana), mitäs näitä muita hienoja hyötyjä tästä tuleekaan.

Viddu mikä noita :D

Joskus tuntuu, että teen eroa puolisostani, mutta samalla pelaan kolmannen osapuolen kanssa tätä erokokonaisuutta. Rasittavaa.

En vittu kertakaikkiaan ymmärrä miten se voi kohdella sinua noin. Hyi saatana ihan oikeasti. Voimia, ihan hirveä tilanne.

 

[Turha Kaukalo]

En vittu kertakaikkiaan ymmärrä miten se voi kohdella sinua noin. Hyi saatana ihan oikeasti. Voimia, ihan hirveä tilanne.

Samat mietteet. Ja pakko sanoa: hyvä kun pääsit moisesta tapauksesta eroon.