Hiljaiseloa täällä. Tämä kuukausi taitaa mennä niin, koska muut asiat ovat mielessä, mutta sellainen tunne on pääkopassa, että kesän lähestyessä ja saatuani sekä jatkoaikaa asuntooni että todennäköisesti uuden duunipaikan, rohkaistun ottamaan sen ensimmäisen askeleen. Nyt vaan kulutan päiviä odottamalla kuun loppua, jonka jälkeen moni asia menee uusiksi elämässäni.
Olen jo maininnut, että asuinpaikkani lähellä asustaa runsaasti ikäisiäni tai vähän nuorempia naisia, joista monet ovat varsin näyttäviä. Jotkut heistä ovat myös huomanneet minun kuuluvan tämän ympäristön asujaimistoon, which is nice.
Ongelmani on edelleen se, että itsetuntoni on täysin paska enkä osaa puhua normaalilla tavalla oikeastaan kenenkään kanssa. Muutamien naapurien kanssa on tullut vaihdettua pari sanaa, joten sellainen small talk kyllä luonnistuu, mutta koska seuraelämääni ei kuulu ketään, jännitän aivan törkeästi jokaista sosiaalista tilannetta. Olen kuitenkin alkanut liikkua paljon enemmän kotini seinien ulkopuolella ja sitä kautta päässyt tutustumaan sekä naapuristooni, että kaupunkiin muutenkin.
Suhtaudun myös tulevaisuuteni aina vaan positiivisemmin enkä halua missään nimessä palata niihin samoihin vanhoihin kaavoihin, joiden johdosta erakoiduin niin täydellisesti muusta maailmasta niin pitkäksi aikaa. Tämä kaikki on vaan niin kovin hidasta ja siinä ajassa, kun muut pystyvät luomaan helposti pysyviäkin ihmissuhteita, minä suhtaudun kaikkiin sellaisiin mahdollisuuksiin äärimmäisen kyynisesti. En haluaisi, mutta niin se vain menee. Toukokuussa tilanteeni alkanee helpottaa.