Kiitoksia vaan kovasti kaikille niille, jotka ovat mun viestiin vastanneet joko tässä ketjussa, tai yksityisesti. Teitä on tosin sen verran, että en ala teitä kaikkia lainaamaan, tai tägäämään, mutta voisin ottaa muutamasta vastauksista löytyvistä ajatuksista kiinni. En siksi, että haluaisin jotenkin puolustella itseäni, vaan ehkä sen takia, että oppisin tässä itse jotain uutta nyt ainakin itsestäni.
Ensinnäkin toin viestin alussa esiin lukihäiriöni sen takia, että usein kaikkiin vähänkin pidempiin kirjoituksiini tuppaa jäämään aina kirjoitusvirheitä, tai vaikeaselkoisia lauserakenteita, vaikka niistä suurimman osan saankin siivottua pois kun luen kirjoittamani vähän ajan päästä sen valmistumisesta läpi uudelleen. Mitä omaan itseluottamukseeni tulee, on se varmaan aika tilanneriippuvainen. On sellaisia asioita, joissa tiedän olevani hyvä, ja näihin juttuihin liittyvissä tilanteissa oma itseluottamuskin on kovemmalla tasolla, kun nyt sitten vaikka naisasioissa, jossa ego ei ole liiaksi päässyt paisumaan. En mä nyt ikinä oikeastaan oo saanut naisilta osakseni kovin paskaa kohtelua, joskaan ei ole kyllä kiinnostuneitakaan liikaa ollu.
Sitten seuraavaksi suurten rakkaustarinoiden metsästämiseen. Mä tietenkin tiedän, ettei mun yksipuolinen ihastuminen tarkota yhtään mitään, eikä että se ihastumisen kohde suostuisi lähtemään treffeille, tai toisille, tai kolmansille jne. En mä tässä ole kellekkään todellakaan ole laittamassa palloa jalkaan Tässä itse asiassa onkin yksi juttu, jonka haluaisinkin itsessäni muuttaa. Mä siis pystyn kyllä olemaan rento oma itseni naisten kanssa niin kauan, kun suhtaudun niihin täysin kaverillisesti, ja niin kun sanoin jo tuossa ensimmäisessä viestissäni niin suurempi osa opiskelujen aikana saaduista kavereista on naispuolisia, enkä mä ole niitä minään muina tätä yhtä lukuun ottamatta minään muina ajatellutkaan. Sen sijaan haluaisin kyllä oppia samanlaisen välimallin, kuin muutkin ihmiset, eli voisin vain pyytää kiinnostavan ja kivan oloisia tyyppejä ulos sillä ajatuksella, että katseltaisiin jos jotakin tunteita sitten alkaisi syntymään. Sen sijaan jostain syystä mulla pitää olla se aito kiinnostus olemassa jo ennen kun pystyn heittämään ketään kutsulla tärskyille ilman, että tuntisin itseni jotenkin huijariksi. Sen voin kyllä myöntää taas ihan suoraan, että niillä kerroilla, kun sitten olen alkanut kiinnostumaan jostakusta, alkaa väkisinkin kaikki rentous ja itsevarmuus valumaan pois samalla tavalla, kuin Giulianin hiusväri lehdistötilaisuudessa. Olkoonkin, että siihen ei pitäisi olla mitään syytä, kun kaikissa näissä tapauksissa ollaan jollain tasolla tunnettu jo jollain tasolla.
Mitä taas tulee paineiden ottamiseen, on kai vain myönnettävä, että etenkin nyt, kun vietin pyhät synnyin kaupungissa vanhempien luona, alkoi kaikki kavereilta kuullut kommentit siitä kuinka mä elän nyt niitä vuosia kun voin vaan panna menemään vailla huolta huomisesta, ja että pariutuminen ei ole enää koskaan mun nykyisen elämänvaiheen jälkeen yhtä helppoa, kuin nyt päästä pään sisään. Vaikka jo viime syksynä noita kuulin, oli ne silloin jotenkin helpompi päästää korvasta sisään ja toisesta ulos ja naurahtaa päälle. Olkoonkin, etten oikeasti edes haluaisi olla mikään häntäheikki, tuntuu tällainen ”epäonnistuminen” silti jollain tasolla vähän pahalta, etenkin kun kuitenkin luulen, että jos kropassani asuisi joku muu kuin minä, saattaisi ainakin tämän asiantila olla erilainen, vaikkein tietenkään mikään miesmalli olekkaan.
Sitten viimeisinä juttuina voisin vielä ottaa kiinni tuosta ronkeliudesta ja virkamiesmäisyydestä. Kaikki mun harvat ihastukset on ollu toki kauniita, muttei kuitenkaan sellaisella ”diskoprinsessatavalla”, jos joku nyt tajuaa tästä edes auttavasti mitä ajan takaa. Itse asiassa näissä kaikissa kolmessa tyypissä on paljon enemmän yhteistä korvien välissä, kuin ulkonäössä ja ihan kaverillisissa väleissä ollaan kaikkien kanssa. Mutta, silti kai mä oon tavallaan ronkeli, kun oon kyllä tutustunu myös sellaisiin naisiin, jotka ovat ihmisinä aivan mahtavia ja objektiivisesti katsottuna varmaan nätimpiä, kuin nämä jotka ovat kolahtaneet ihan ilman taka-ajatuksia.
Myös tuo virkamiesmäisyys on kyllä todennäköisesti ongelma mun kohdalla. En oikeastaan keksi mitään sellaista mitä kohtaan tuntisin koko ajan valtavaa paloa. Tietysti haluan olla esimerkiksi opinnoissa olla opinnoissani mahdollisimman hyvä ja haluaisin olla joka päivä ihmisenä vähemmän keskeneräinen, kun mitä olin edeltävänä päivänä. Silti mulla ei oo oikeastaan juuri koskaan ollu halua olla paras kaikista ja voittaa. Tosin totean loppuun vielä loppuun nimimerkille Punamusta ( En osaa tägätä), että jos todella haluaa päästä sisään yliopistoon niin kyllä se varmasti onnistuu.
Huhhuh tästä viestistähän tuli vielä pidempi, kuin siitä ensimmäisestä, vaikka ei kyllä pitäny.
