Mainos

Naisasiat

  • 7 612 513
  • 26 643

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@king of the jungle Kolme kuukautta on lopulta aika lyhyt aika. Minusta on ylipäänsä ylireagointia odottaa, että noin lyhyen tuntemisen jälkeen pitäisi olla kaikki kontaktit jäissä ja puhelin tehdasasetuksilla. Vasta sitten, kun sovitaan seurustelusta, on kohtuullista odottaa tindereiden sun muiden poistamista. Ilmeisesti asia ei kuitenkaan ole noussut esille, kun et ole em. sovellusta poistanut.

Lasken inhimilliseksi erehdykseksi, että unohtaa poistaa profiilinsa. Jos tämä ei mietintäajan jälkeenkään avaudu kumppaniehdokkaallesi, on selvää, että hänellä on vakavia luottamusongelmia, jotka eivät johdu sinusta ja joita et voi koskaan ratkaista hänen puolestaan. Miten ihmeessä hän voisi luottaa sinuun arkielämässä, jos joku sovelluksen olemassaolo saa olettamaan pettämistä? Maailma on täynnä miehiä ja naisia, joihin ollaan yhteydessä ilman romanttisia aikeita. Luottamusta joko on tai ei ole, kuten eräätkin poliitikot ovat viime aikoina toistelleet.

Itselläni on muuten edelleen em. sovellus puhelimessa, vaikka seurustelu on jatkunut kolmatta vuotta. Käyn siellä toisinaan naureskelemassa aiemmille keskusteluille ja kuikuilemassa jotain vanhoja matcheja. Kortin tosin olen piilottanut aikaa sitten, ettei synny vääriä vaikutelmia.
 

teppana

Jäsen
@teppana kyllähän tää on pysäyttävää. Jännä kuinka voi käydä läpi aika lyhyessä ajassa varsin mittavan tunneskaalan. Duunistakaan tahdo tulla mitään.

Nämä on niitä hetkiä, jolloin on ihan ok ottaa sitä henkilökohtaista saikkua vaikka päivä tai pari. Jossain vaiheessa se arjen kanssa toimiminen pitää onnistua, mutta jos työt antaa periksi niin ota vaikka päivä vapaata. Ehdotukseni on, että painelet ihan yksinkertaiselle kävelylle koko päiväksi. Ei musiikkia tai puhelinta mukaan. Annat pään ja ajatuksien tuulettua ja kävelet vain useamman tunnin ajan. Omalla kohdalla rankkoja tilanteita käsitellessä pitkät kävelyt on olleet toimivia. Sen lisäksi saatat saada luonnonvaloa muutaman tunnin, kun muuten on tähän aikaan niin pimeä.

Jaksamisia sinne!
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Tulihan sitten itsellekin asiaa tänne. 12 vuotta tuli yhteistä taivalta, kunnes tiet erkanee. Perse. Kamalaa kun tunteet kuolevat. Vaikka minä päätöksen tein, niin silti aivan romuna.

Vanha viidakon sanontahan menee jotenkin niin, että helpot päätökset vaikeuttavat elämää - ja vaikeat päätökset helpottavat elämää. Tällä hetkellä sinulla on aivan varmasti huono olo, mutta kyllä se ajan kanssa paranee. Huonossa - tai tunteettomassa - suhteessa roikkuminen olisi ollut se helppo päätös.

Voimia sinne ja kyllä se siitä. Godspeed!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Maria,

sinä upea nainen. Sinä sitoudut projektiin, joka ei ole helppo meille kummallekaan, muttei varsinkaan sinulle. Me teemme sen järkisyistä. Mutta minä olen mukana sataprosenttisesti. Minä olen tukenasi aina. Jokaisena hetkenä.

Se toteutuu. Vihdoinkin.
Itte Iso Vaaleeko se siälä taas riiaa Joosefin mujjjaaa?! Nyt vittu oikeesti, se on varattu!

Ai saatana, tulikohan ny arvuteltua nimmarin henkilöllisyyttä.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@king of the jungle
Luottamusta joko on tai ei ole, kuten eräätkin poliitikot ovat viime aikoina toistelleet.

Tässä hommassahan on taas kyse kommunikaatio-ongelmasta ja lähinnä tämän neidon puolella. Se, että Tinder-profiilia ei olisi saanut olla on jäänyt kommunikoimatta ja sitten siitä seurannut mielipaha on johtanut reaktioon, jossa on päättänyt olla alkuunkaan kommunikoimatta yhtään mitään, vaan vetänyt viestimet blokkiin.

Itse en kumminkaan kehottaisi antamaan asian olla, vaan pyrkimään jollain tavalla kiertämään blokin, pahoittelemaan tuota itse asiaa, kun kerran se ei ollut tahallista, mutta sitten nostamaan tapetille tämän kommunikaation. Että jos antaa vaan olla, niin silloin tulee kuva, ettei välitä, etteikä kiinnosta. Mutta kun on näyttänyt, että siitä ei ole kyse, niin sitten voi ainakin hyvillä mielin unohtaa koko ihmisen, jos sieltä ei ala tulla rakentavia tapoja saada juttu takaisin raiteilleen.
 
4

444

Tulihan sitten itsellekin asiaa tänne. 12 vuotta tuli yhteistä taivalta, kunnes tiet erkanee. Perse. Kamalaa kun tunteet kuolevat. Vaikka minä päätöksen tein, niin silti aivan romuna.
Äärimmäisen perse tilanne. Itselläni on erosta aikaa pari vuotta, jolloin 11 vuoden yhteiselo päättyi. Kun tilanne ns. ”realisoitui tulostaululle”, niin kyllä siinä muutaman viikon ajan tuli käytyä tunneskaala aikalailla kokonaisuudessaan läpi. Siinä ajassa on ehtinyt hyvin pitkälle synkronoida elämät yhteen ja tottunut tietynlaiseen tekemisen malliin. Sen jälkeen alkaa asioiden rakentaminen uudestaan. Nuo muutama viikko oli se kaikista pahin aika, jonka jälkeen oli jo mahdollista nukkua ajattelematta asiaa.

Vaikka tällaisen asian toteaminen tähän väliin on helvetin banaalia, niin totean silti: Tämä ei ole elämäsi loppu, vaan jonkin uuden, vielä kauniimman asian alku. Anna itsellesi aikaa surra ja koota ajatuksiasi. Ole itsellesi armollinen. Älä etsi syyllisiä vaan yritä ymmärtää syitä. Aika on julma, mutta se on lopulta ainoa, mikä tässä vaiheessa parantaa. Paskaa ei kannata hautoa omassa mielessään, vaan yrittää puhua, puhua, puhua ja puhua ystävien kanssa. Itselleni toimi parhaiten se, että löysin keskusteluyhteyden sellaisesta paikasta, josta en sitä olisi osannut edes etsiä; tuttavista, joiden kanssa en ollut hirveästi aiemmin keskustellut oikeastaan mistään. Antoi sopivasti lisää perspektiiviä aiheeseen.

Isot tsempit myös täältä!
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Onko kellään muulla käynyt niin, että suhteen jälkeen voi tarkastella kehon vauriot?
Ja olla tyytyväinen, että juttu loppui?
Niinkuu että on jo onneksi kaikki lopullisesti ohi, mutta kehoon jää pienet vauriot?
Mulla on. Mut onneksi juttu loppui ennen ku isompaa fyysistä pahaa tapahtui. Mulla kehossa puolenkymmentä pysyvää jälkeä, jälkeä viimisestä illastakin, mut hyvä kun ohi.
Henkisesti hyvä olo, kun kumenneet jo ohi.
Mut tarve varoittaa muita.

Ootko poliisiin ollut yhteydessä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara
2010 - luku sanoo moi. Voihan sitä turpaankin ottaa tyynesti jos niin haluaa tehdä. Järkevämpää lienisi kuitenkin tehdä rikosilmoitus jos kokee tulleensa pahoinpidellyksi. Ainakin, jos kyseessä ei ole ensimmäinen kerta.

Ei kai sitä nyt kannata ottaa turpaan ollenkaan, riehuvaa naista saa kyllä läpsäistä takaisin ja laittaa ojennukseen. Joku poliisijuttu tuollaisesta nyt kuitenkin kuulostaa aikamoiselta vässyköinniltä.

Ehdottomasti suhde poikki ja pinoon jos tuollaista käytöstä ilmenee kummalta tahansa osapuolelta kyllä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kai sitä nyt kannata ottaa turpaan ollenkaan, riehuvaa naista saa kyllä läpsäistä takaisin ja laittaa ojennukseen.
Ei kait tarina olekaan vielä kertonut millaisessa fyysisessä kunnossa se ämmä on. Ehkä niin huonossa ettei kannata miehen tehdä tästä poliisiasiaa.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Toki. Aikoinaan, silloin kun liian paha tilanne, tai kun uskoin, toisen vakuutteluun.. Poliisit vei henet pois, tai katkaisi tilanteen.. mun puhelinsoitosta.. sitä vastustelin vuoden-2. Mutta usko ihmisen, ja siis vastapuolen hyvään, hämmenti.
Toi juttu on jo onneksi ohi.

Mulla on nyt hyvä elämä, ja suhde.

Tärkeintä on että oot kunnossa ja pääsit tuosta ihmisestä eroon. Nyt elämä kohti iloisempia asioita!
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Liki 5 vuotta enemmän ja vähemmän tullut sinkkuna hiihdeltyä ja elämässä ollu viime vuodet pelkkää isoa haisevaa paskaa ja nyt sitten kun sitä kliseisesti vähiten odottaa, niin joku enkelimäinen 10 vuotta nuoremp,i mulle täydellinen nainen kävelee elämääni...ja tässä koko ajan edelleen hoen, että voiko tämä olla totta? Voihan...
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liki 5 vuotta enemmän ja vähemmän tullut sinkkuna hiihdeltyä ja elämässä ollu viime vuodet pelkkää isoa haisevaa paskaa ja nyt sitten kun sitä kliseisesti vähiten odottaa, niin joku enkelimäinen 10 vuotta nuoremp,i mulle täydellinen nainen kävelee elämääni...ja tässä koko ajan edelleen hoen, että voiko tämä olla totta? Voihan...
Miksi ei voisi?
Negatiivisuuteni tarttuu heti sanoihin "enkelimäinen", "10 vuotta nuorempi" ja "täydellinen"...
Siitä huolimatta, miksi ei voisi?
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Miksi ei voisi?
Negatiivisuuteni tarttuu heti sanoihin "enkelimäinen", "10 vuotta nuorempi" ja "täydellinen"...
Siitä huolimatta, miksi ei voisi?
No joo...pää on niin onnesta sekaisin, niin ei siinä järki juokse ja ajatus suoltaa vaan ylistyssanoja, suo anteeksi siitä. Elämä ollu paljon vääriä valintoja, tai hetkessä tehtyjä valintoja, jotka myöhemmin osoittautuneet vääriksi. On ollut paljon epäonnea myös mukana, joten tällaisen tilanteen mahdollisuus on sulkeutunut jo aikaa sitten pois tavallaan. Ja kun pää on mikä on itsellä, niin jotain vahvistusta sitä vaan kaipaa, että kaikki sitä on mahdollista oikeasti.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No joo...pää on niin onnesta sekaisin, niin ei siinä järki juokse ja ajatus suoltaa vaan ylistyssanoja, suo anteeksi siitä. Elämä ollu paljon vääriä valintoja, tai hetkessä tehtyjä valintoja, jotka myöhemmin osoittautuneet vääriksi. On ollut paljon epäonnea myös mukana, joten tällaisen tilanteen mahdollisuus on sulkeutunut jo aikaa sitten pois tavallaan. Ja kun pää on mikä on itsellä, niin jotain vahvistusta sitä vaan kaipaa, että kaikki sitä on mahdollista oikeasti.
Järki sanoo minulle itselleni, että älä mee sinne... ja ei kun syvään päätyyn!

Me kukin koemme elämäämme omalla yksilöllisellä tavallamme. Kukaan ei pysty kokemaan asioita samalla tavalla kuin esimerkiksi sinä nyt koet. Siksi kukaan ei myöskään voi antaa maailmaa syleileviä ohjeita kuinka nyt toimia.

Muistan tuon tunteen nuoruudesta, mutta kuitenkin aikuisena (rakkaus ensisilmäyksellä?) eikä siinä ollut mitään väärää ja jälkikäteen ajatellen oli ehkä tunnerikkain jakso elämässäni niin hyvässä kuin pahassakin. Unohtumatonta.

Otat haasteen vastaan, jätät enkelit ja täydellisyydet sinne minne ne kuuluvat ja olet onnellinen tästä hetkestä.

Lykkyä!
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Perhana kun pitkään tuli kerättyä rohkeutta kertoa ihastukselle tunteista, niin pakithan sieltä tuli. Pakit oli kyllä sitä luokkaa, että ainakin pienissä toiveissa mahdollisuus vielä olisi, kun käytti muun muassa sanoja "just nyt en voi olla muuta ku kaveri", mutta todennäköisemmin kyseessä oli vain kohteliaat pakit. Kyseessä siis samassa työpaikassa oleva ja tämän seikan vuoksi tutkiskelin omia tunteita pitkään, että kyseessä ei ollut vain ohi menevä ihastus. Ei mitenkään suoraan tehdä yhdessä töitä, mutta selvästi hakeudutaan toistemme seuraan, viihdytään hyvin yhdessä ja sain häneltä jopa pienen joululahjan, joka tosin oli meidän välistä vitsinheittoa. Pakit harmittaa paljon, mutta siitäkin huolimatta olen tyytyväinen kun kerroin ja myös tämä nainen kiitti rehellisyydestä ja kehui uskalluksesta. Ehkä toivoa vielä on, koska en tiedä oliko sillä "just nyt" :llä oikeasti joku merkitys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös