Naisasiat

[PataJaska]

Helsinkiläinen Emilia, 32, ei haikaile parisuhteen perään - ”Vanhemmat ihmiset saattavat kysyä, miksi olen sinkku, vaikka olen niin nätti”

Täytyypä oikein jakaa tällainen juttu, koska tämä on kuitenkin niin iso aikamme ilmiö. Aiemmin mediassa oli juuri juttua siitä, että melkein jokaisessa kunnassa Suomessa on ikäryhmässä 20-35v (eli siinä perheellistymisiässä olevia) enemmän miehiä kuin naisia. Eli laskennallisestikaan naisia ei kerta kaikkiaan vain riitä kaikille miehille, ihan jo koska kautta vuosikymmenten poikavauvoja syntyy aina vuosittain hieman enemmän kuin tyttövauvoja. Syntyvyyshän on pudonnut Suomessa niin pieneksi, että edes 1800-luvun katovuosina ei syntynyt näin vähän vauvoja mitä muutamana viime vuonna Suomessa on syntynyt.

Tämä asia taas linkittyy tuohon juttuun sikäli, että juuri tällaisia tuon Emilian kaltaisia naisia (valitettavasti on pakko yleistää että nimenomaan naisia) on aina vain enemmän ja enemmän, etenkin pk-seudulla ja isoissa kaupungeissa, eli juuri niissä paikoissa missä naisia on muutenkin eniten. Siis juuri näitä, että kukaan ei vain yksinkertaisesti kelpaa, ei sitten kukaan. Tuossa jutussa vieläpä ääneenkin sanotaan, että "monet Suoraniemen ystävätkään eivät usko perinteiseen avioliittokäsitykseen ja viihtyvät sinkkuna". Ja sitten nämä juuri tällä tavalla 30+ iässä vain kohauttelevat olkapäitään kuten tämä Emilia tässä, että "jos ei kymmeneen vuoteen ketään kunnollista löydy, niin sitten olen ilman lapsia". Tässäkään tapauksessa neitokaisen realiteetit eivät edes ole mitenkään kohdillaan, koska hänen on jo 3-4 vuoden päästä paljon vaikeampi edes saada lasta, mitä vielä nyt on.. kymmenen vuoden varaan ei siis edes kannata laskea

Huh, nyt näyttää siltä että suorastaan syyllistäisin naisia. Sitä en toki halua tehdä, koska yksilön vapaus on meillä kaikilla, ja saamme elää elämämme tasan niinkuin haluamme. Mutta siis syntyvyyden täydellisen romahtamisen syitä ei tosiaan tarvitse ihmetellä, ajan kuva on vain kääntynyt niin totaalisen päälaelleen sieltä agraariyhteiskunnan ajoista. Eikä tätä asiaa todellakaan edesauta kaiken maailman anttirinteiden puheet "synnytystalkoista" sun muista tällaisista, jotka nykypäivänä ammutaan ilman muuta alas sovinistisina ja patriarkaalista yhteiskuntaa ihannoivana puheena..

 

[mikko600]

Mitähän vittua mä just luin?

Lisäys: luin nyt uudestaan tuon Patajaskan tekstin ja... mä en nyt ollenkaan saa kiinni tuosta ideasta. Mitä vikaa siinä on että asenteet muuttuu? Näetkö sä jotenkin että naisten velvollisuus olisi mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Onneksi nykyaikana on vapaampi ilmapiiri ja ihmiset voivat elää kuten haluavat.

@PataJaska

 

[Grafix]

Tämä asia taas linkittyy tuohon juttuun sikäli, että juuri tällaisia tuon Emilian kaltaisia naisia (valitettavasti on pakko yleistää että nimenomaan naisia) on aina vain enemmän ja enemmän, etenkin pk-seudulla ja isoissa kaupungeissa, eli juuri niissä paikoissa missä naisia on muutenkin eniten. Siis juuri näitä, että kukaan ei vain yksinkertaisesti kelpaa, ei sitten kukaan. Tuossa jutussa vieläpä ääneenkin sanotaan, että "monet Suoraniemen ystävätkään eivät usko perinteiseen avioliittokäsitykseen ja viihtyvät sinkkuna". Ja sitten nämä juuri tällä tavalla 30+ iässä vain kohauttelevat olkapäitään kuten tämä Emilia tässä, että "jos ei kymmeneen vuoteen ketään kunnollista löydy, niin sitten olen ilman lapsia". Tässäkään tapauksessa neitokaisen realiteetit eivät edes ole mitenkään kohdillaan, koska hänen on jo 3-4 vuoden päästä paljon vaikeampi edes saada lasta, mitä vielä nyt on.. kymmenen vuoden varaan ei siis edes kannata laskea

En kyllä saanut tuosta justusta samanlaista kärkeä. Kyseinen henkilöhän ei vain pidä parisuhdetta mitenkään prio 1 asiana, vaan nykyinen elämä sinkkuna tuntuu hänestä hyvältä. Eihän jutussa ollut mitään siitä, että olisi nirso tai kukaan ei kelpaisi. Minäkään en ymmärrä miksi parisuhde ja perhe olisi jotenkin ainoa tavoiteltava tapa elää ja vanheta.

 

[rinne]

Helsinkiläinen Emilia, 32, ei haikaile parisuhteen perään - ”Vanhemmat ihmiset saattavat kysyä, miksi olen sinkku, vaikka olen niin nätti”

Täytyypä oikein jakaa tällainen juttu, koska tämä on kuitenkin niin iso aikamme ilmiö. Aiemmin mediassa oli juuri juttua siitä, että melkein jokaisessa kunnassa Suomessa on ikäryhmässä 20-35v (eli siinä perheellistymisiässä olevia) enemmän miehiä kuin naisia. Eli laskennallisestikaan naisia ei kerta kaikkiaan vain riitä kaikille miehille, ihan jo koska kautta vuosikymmenten poikavauvoja syntyy aina vuosittain hieman enemmän kuin tyttövauvoja. Syntyvyyshän on pudonnut Suomessa niin pieneksi, että edes 1800-luvun katovuosina ei syntynyt näin vähän vauvoja mitä muutamana viime vuonna Suomessa on syntynyt.

Tämä asia taas linkittyy tuohon juttuun sikäli, että juuri tällaisia tuon Emilian kaltaisia naisia (valitettavasti on pakko yleistää että nimenomaan naisia) on aina vain enemmän ja enemmän, etenkin pk-seudulla ja isoissa kaupungeissa, eli juuri niissä paikoissa missä naisia on muutenkin eniten. Siis juuri näitä, että kukaan ei vain yksinkertaisesti kelpaa, ei sitten kukaan. Tuossa jutussa vieläpä ääneenkin sanotaan, että "monet Suoraniemen ystävätkään eivät usko perinteiseen avioliittokäsitykseen ja viihtyvät sinkkuna". Ja sitten nämä juuri tällä tavalla 30+ iässä vain kohauttelevat olkapäitään kuten tämä Emilia tässä, että "jos ei kymmeneen vuoteen ketään kunnollista löydy, niin sitten olen ilman lapsia". Tässäkään tapauksessa neitokaisen realiteetit eivät edes ole mitenkään kohdillaan, koska hänen on jo 3-4 vuoden päästä paljon vaikeampi edes saada lasta, mitä vielä nyt on.. kymmenen vuoden varaan ei siis edes kannata laskea

Huh, nyt näyttää siltä että suorastaan syyllistäisin naisia. Sitä en toki halua tehdä, koska yksilön vapaus on meillä kaikilla, ja saamme elää elämämme tasan niinkuin haluamme. Mutta siis syntyvyyden täydellisen romahtamisen syitä ei tosiaan tarvitse ihmetellä, ajan kuva on vain kääntynyt niin totaalisen päälaelleen sieltä agraariyhteiskunnan ajoista. Eikä tätä asiaa todellakaan edesauta kaiken maailman anttirinteiden puheet "synnytystalkoista" sun muista tällaisista, jotka nykypäivänä ammutaan ilman muuta alas sovinistisina ja patriarkaalista yhteiskuntaa ihannoivana puheena..

Komppaan paria edellistä. Loit olkiukon ja hakkaat sitä. Ei tuossa ole kyse siitä, että "mikään ei kelpaa". Kyse on arvomaailman muutoksesta. Ihmiset kokevat, että sinkkuna on ihan ok olla. Ei "pidä" olla parisuhteessa jo itsearvoisesti. Tuossa jutussa esimerkkinä oli nainen, mutta ei tämä mikään naisten ilmiö ole. Koskee ihmisiä laajemminkin. Sitä en tosin tiedä, onko tämä yksin viihtyminen tyypillisempää jollekin sukupuolelle. Pätevää tutkimusaineistoa ei taida olla tarjolla.

Ihmisen on ihan ok olla vaikka ikisinkku. Ei tarvitse perustaa perhettä. Mielestäni positiivista, vaikka syntyvyys yhteiskunnassa toki laskee.

 

[PataJaska]

Mitähän vittua mä just luin?

Lisäys: luin nyt uudestaan tuon Patajaskan tekstin ja... mä en nyt ollenkaan saa kiinni tuosta ideasta. Mitä vikaa siinä on että asenteet muuttuu? Näetkö sä jotenkin että naisten velvollisuus olisi mennä naimisiin ja tehdä lapsia? Onneksi nykyaikana on vapaampi ilmapiiri ja ihmiset voivat elää kuten haluavat.

@PataJaska

En kyllä saanut tuosta justusta samanlaista kärkeä. Kyseinen henkilöhän ei vain pidä parisuhdetta mitenkään prio 1 asiana, vaan nykyinen elämä sinkkuna tuntuu hänestä hyvältä. Eihän jutussa ollut mitään siitä, että olisi nirso tai kukaan ei kelpaisi. Minäkään en ymmärrä miksi parisuhde ja perhe olisi jotenkin ainoa tavoiteltava tapa elää ja vanheta.

No nimenomaan tätä en tarkoittanut, sanoinhan että en syyllistä naisia mistään. Lähinnä kirjoitukseni oli kannanotto siihen, että koska nykyään ihmisten yksilölliset valinnat ovat yhä enemmän tällaisia, niin esimerkiksi sitä syntyvyyden laskua on turha ihmetellä, josta mediassa on huudettu todella paljon viime vuosina. Nimenomaan jokainen saa valita oman yksilöllisen tapansa elää, yksilön vapaus on täysin ehdoton. Mutta lähinnä sitten se, että jos he kuitenkin joskus lapsia vielä kuitenkin haluavat, niin pitkälle sitä lykätään jos kuvitellaan että joskus lähemmäs nelikymppisenä se homma sujuu ihan noin vain

Enkä siis myöskään jeesustele sen takia, että heikko syntyvyys olisi minulle miehenä tai ihmisenä jokin sydämenasia. Ei minulla ole edes liikoja varaa sanoa, yksi lapsi tässä vain minullakin on, ja tällä hetkellä näyttäisi että siihen se myös saattaa hyvinkin jäädä. Eli ei tässä itsekään kansakunnan jatkuvuuteen sen kummempaa panosta ole tullut annettua :D

Silti sen osalta nostan käden virheen merkiksi, että tylytin ehkä turhaan tämän henkilön sellaiseksi "jolle kukaan ei kelpaa"

 

[Stonewall]

Kyllä kai se aika yleistä on ollut pitkin historiaa, että suurehko osa ei ole päässyt sukua jatkamaan. Tuossa edellä mainitussakin olisi valmiuksia parisuhteeseen ja lapsien hankintaan, mutta kaiken pitäisi olla lähes täydellistä jotta siihen alettaisiin.
Nykytilanne eroaa aikaisemmasta myös siten, että ne jotka saavat geeninsä jatkumaan luottavat pienempään jälkeläismäärään.

Noin yleisesti ihmiset ovat kaiken uuden tiedon keskellä kohtuullisen totaalisesti kadottaneet ymmärryksen siitä missä elämässä on kyse. Elämä pyrkii jatkumaan ja kehittymään. Yksilön elämällä ei ole maailmankaikkeudessa juuri mitään muuta merkitystä kuin toimia elämän muuntelualustana, jotta elämän jatkuminen ja kehittyminen etenisivät. Kaikenlainen muu elämän merkityksen rakentelu on harhaa. Tässä kontekstissa ihmisten tunne elämän kipuilut ovat lähinnä rasite. Urbaani elämä tarjoaa monenlaista elämäntäytettä, mutta aika harva tajuaa elämän perusasioitakaan. Koulutuksessa toki keskitytään kummallisiin asioihin. Vaikkapa biologian yhteyteen pitäisi yhdistää sen verran filosofiaa, että kaikki olisivat paremmin kartalla. Ehkä suurempi osa jengistä olisi vähemmän minäkeskeisiä ja ymmärtäisi vähän alusta ettei mikään ole erityisen tärkeää ja voisivat ottaa lunkimmin. Kun tajuaa, että ns. ura tai omaisuuden hankkiminen, tai matkustelu, tai ylipäätään elämän täyttäminen ovat lopulta aika yhdentekeviä, niin ehkä ihmissuhteisiin jäisi aikaa.

 

[Draco]

Yksilön elämällä ei ole maailmankaikkeudessa juuri mitään muuta merkitystä kuin toimia elämän muuntelualustana, jotta elämän jatkuminen ja kehittyminen etenisivät. Kaikenlainen muu elämän merkityksen rakentelu on harhaa. Tässä kontekstissa ihmisten tunne elämän kipuilut ovat lähinnä rasite. Urbaani elämä tarjoaa monenlaista elämäntäytettä, mutta aika harva tajuaa elämän perusasioitakaan. Koulutuksessa toki keskitytään kummallisiin asioihin. Vaikkapa biologian yhteyteen pitäisi yhdistää sen verran filosofiaa, että kaikki olisivat paremmin kartalla. Ehkä suurempi osa jengistä olisi vähemmän minäkeskeisiä ja ymmärtäisi vähän alusta ettei mikään ole erityisen tärkeää ja voisivat ottaa lunkimmin. Kun tajuaa, että ns. ura tai omaisuuden hankkiminen, tai matkustelu, tai ylipäätään elämän täyttäminen ovat lopulta aika yhdentekeviä, niin ehkä ihmissuhteisiin jäisi aikaa.

Itselläni on tästä kyllä melkoisesti eriävä näkemys. Se, että meillä on tietoisuus ja äly, johtaa siihen, että pystymme tekemään valintoja, toisin kuin jotkut ameebat, jotka eivät sinänsä ajattele, lisääntyvät vain. Vaikka ajatus olisikin, että tehtävämme on jatkaa ihmiskunnan olmassaoloa, niin itse emme ole tätä maailman kehittymistä kuin hetken ajan näkemässä, emmekä myös näe miten meidän jälkikasvullemme täällä käy sen jälkeen, kun kuolo meidät korjaa. Voisi melkein sanoa, että meillehän se on sitten ihan sama, vaikka koko maapallo tuhoituisi, kun meistä on aika jättänyt. Siinä mielessä en koe sen olevan kovin itsekästä, jos ajattelee siinä ratkaisussa, hankkiiko lapsia, myös itseään.

Mitä tuohon artikkelin juttuun tulee, niin ehkä suurin, mitä siitä voi ajatella on, että tuo Emiliakin on vielä 32-vuotiaanakin siinä iässä, että hän ei ole vielä joutunut tekemään lopullista ratkaisua sen suhteen hankkiiko lapsia vai ei. Tuossa vielä kerkiää monenlaista tapahtua, jos on tapahtuakseen ja kaikesta kertomastaan tuo käy ihan ilmiselvästi esiin. Tulevien vuosien aikana hänen on se itsetutkiskelu kuitenkin käytävä, haluaako vai ei. Mutta sinänsä juuri hänen jutuistaan on vähän väärin rueta vetämään päätelmiä populaation vähenemisen suhteen. Enemmän sellaisten, jolla se juna meni jo ja päätös piti, ettei hommannut lapsia.

 

[rinne]

Kyllä kai se aika yleistä on ollut pitkin historiaa, että suurehko osa ei ole päässyt sukua jatkamaan. Tuossa edellä mainitussakin olisi valmiuksia parisuhteeseen ja lapsien hankintaan, mutta kaiken pitäisi olla lähes täydellistä jotta siihen alettaisiin.
Nykytilanne eroaa aikaisemmasta myös siten, että ne jotka saavat geeninsä jatkumaan luottavat pienempään jälkeläismäärään.

Noin yleisesti ihmiset ovat kaiken uuden tiedon keskellä kohtuullisen totaalisesti kadottaneet ymmärryksen siitä missä elämässä on kyse. Elämä pyrkii jatkumaan ja kehittymään. Yksilön elämällä ei ole maailmankaikkeudessa juuri mitään muuta merkitystä kuin toimia elämän muuntelualustana, jotta elämän jatkuminen ja kehittyminen etenisivät. Kaikenlainen muu elämän merkityksen rakentelu on harhaa. Tässä kontekstissa ihmisten tunne elämän kipuilut ovat lähinnä rasite. Urbaani elämä tarjoaa monenlaista elämäntäytettä, mutta aika harva tajuaa elämän perusasioitakaan. Koulutuksessa toki keskitytään kummallisiin asioihin. Vaikkapa biologian yhteyteen pitäisi yhdistää sen verran filosofiaa, että kaikki olisivat paremmin kartalla. Ehkä suurempi osa jengistä olisi vähemmän minäkeskeisiä ja ymmärtäisi vähän alusta ettei mikään ole erityisen tärkeää ja voisivat ottaa lunkimmin. Kun tajuaa, että ns. ura tai omaisuuden hankkiminen, tai matkustelu, tai ylipäätään elämän täyttäminen ovat lopulta aika yhdentekeviä, niin ehkä ihmissuhteisiin jäisi aikaa.

Sinulla on tuossa pointti, mutta nähdäkseni samalla ristiriita. Kyllä, ihminen on biologian näkökulmasta eläin, jonka tarkoitus on jatkaa sukua. Samalla ihminen on kuitenkin riittävän älykäs tietääkseen, että liikakansoitus on koko ajan laajeneva ongelma, joka tuhoaa jo nyt maapalloa ja sen elämää. Toki on totta, että liikakansoitus on enemmän "kolmannen maailman" ongelma, joka ei ratkea sillä, että suomalaiset kaupunkilaiset jättävät muksut hankkimatta. Mutta tieteen kautta ajatellen lapsien hankkimatta jättämisen voi nähdä juurikin ihmiskunnan tulevaisuuden parantamisena, sillä jokainen tekemättä jätetty lapsi on pois liikakansoituksesta. Näin hyvin härskisti karrikoidusti muotoiltuna. Lapsen hankkiminen ei välttämättä ole paras keino yrittää varmistaa ihmiskunnan tulevaisuutta.

Jos vielä huomioidaan hiukan psykologiaakin, niin saadaan lisää muuttujia. Ihmiset ovat erilaisia. Karkea jako introvertteihin ja ekstrovertteihin lienee yleisin tapa kuvata ihmisyksilöiden erilaista sosiaalisuutta. Osa on enemmän ulospäin suuntauneita ja viihtyy siten ihmisten parissa paremmin. Osa ihmisistä viihtyy paremmin yksinään.

...itsekeskeisyyskin on tässä suhteessa monitulkintaista. Aikanaan lapsia hankittiin paljon takaamaan oma hyvinvointi vanhuksena. Tarvittiin lapsia hoitamaan itseä sitten vanhempana. Koska suhteellisen paljon lapsia kuoli nuorena, niin luonnollisesti niitä lapsiakin sitten tehtiin enemmän. Nykyisin tälläkään näkökulmalla ei ole enää väliä. Laitoksiin vanhukset päätyvät yhteiskunnan järjestämien palveluiden pariin. Tiettävästi on vanhuksia, joilla lapsia olisi, mutta jotka silti joutuvat yksin ilman vieraita elämään...
***
Mitä tästä opimme? Ei yhtään mitään. Lopulta kyse on vain ja ainoastaan arvovalinnasta. Jollekulle ihmissuhteet ovat tärkein arvo. Jollekulle oma hyvinvointi/viihtyminen. Jollekulle ehkä se ura ja muut saavutukset. Eikä siinä. Ei siinä mitään väärää ole. Kukin tehköön, miten parhaaksi näkee. Tekstisi, arvon @Stonewall, kuvaa varsin hyvin sitä, minkä itse koen ahdistavaksi piirteeksi monissa ihmisissä. Ollaan niin lukittauduttu yhteen, siihen omaan näkemykseen, että nähdään vain "yksi oikea tapa" elää. Vain "yksi oikea tapa" tehdä asioita. Ihmisten arvomaailmat ovat erilaisia. Semmoista se on.

Perustakoot perheen ne, jotka tahtovat. Tehköön lapsen tai useita. Parempi lienee lapsellekin, että vanhempi/vanhemmat kokevat itsensä kykeneväksi ja halukkaaksi vanhemmuuteen.

 

[PataJaska]

Sinulla on tuossa pointti, mutta nähdäkseni samalla ristiriita. Kyllä, ihminen on biologian näkökulmasta eläin, jonka tarkoitus on jatkaa sukua. Samalla ihminen on kuitenkin riittävän älykäs tietääkseen, että liikakansoitus on koko ajan laajeneva ongelma, joka tuhoaa jo nyt maapalloa ja sen elämää. Toki on totta, että liikakansoitus on enemmän "kolmannen maailman" ongelma, joka ei ratkea sillä, että suomalaiset kaupunkilaiset jättävät muksut hankkimatta.

...itsekeskeisyyskin on tässä suhteessa monitulkintaista. Aikanaan lapsia hankittiin paljon takaamaan oma hyvinvointi vanhuksena. Tarvittiin lapsia hoitamaan itseä sitten vanhempana. Koska suhteellisen paljon lapsia kuoli nuorena, niin luonnollisesti niitä lapsiakin sitten tehtiin enemmän. Nykyisin tälläkään näkökulmalla ei ole enää väliä. Laitoksiin vanhukset päätyvät yhteiskunnan järjestämien palveluiden väliin. Tiettävästi on vanhuksia, joilla lapsia olisi, mutta jotka silti joutuvat yksin ilman vieraita elämään...

Nykypäivänä tosiaan tällainen äärimmäisen pitkälle mennyt yksilöllisyys on syrjäyttänyt tuon biologisen näkökulman lisääntymiseen. Pelkän biologian takia kenelläkään ei tietenkään ole velvollisuutta lisääntyä. Saati sitten, että se olisi jokin velvollisuus esimerkiksi oman yhteiskunnan ja kansan jatkuvuuden nimissä, ei tietenkään ole. Ja mielenkiintoinen on myös tuo itsekkyyden määritelmän muutos tässä lapsi asiassa: perinteisesti on pidetty itsekkäänä, jos ihminen ei itse omasta halustaan vain halua lapsia. Mutta taas etenkin nykyään näkee paljon myös sitä, että ihmiset pitävät nimenomaa lasten hankkimista itsekkäänä (liittyen siis heidän ajatusmaailmassaan kait juuri tuohon liikakansoitukseen jne.)

Jos nyt mennään historiallisesti kauemmas agraariyhteiskuntaan, niin tuolloin lapsia tosiaan tehtiin ihan jo turvaksi itselle. Ja lisäksi kun minkäänlaista ehkäisyä ei käytännössä ollut tavallisen kansan saatavilla, saati että siitä olisi asiana sen kummemmin ollut tietojakaan, niin kyllähän heitä sitten helposti vain siunaantui. Vaikea on kuvitella, että tänä päivänä kukaan oikeasti haikailisi takaisin tuollaiseen naiset-synnytyskoneina aikaan. Ainoa poikkeus lienevät jotkin poliittiset ääriajattelijat, mutta heilläkin on tietysti oikeus mielipiteeseensä..

Tuo linkittämäni juttu vain kuvastaa tätä aivan valtaisaa muutosta joka on tullut, mutta nykyäänkin se päätös on tietysti etenkin naisten kohdalla tehtävä väkisinkin jossain vaiheessa, että haluanko lapsia vai en. Mutta jos haluaa vastapainoksi nykypäivään perehtyä millaista oli perhe-elämä siellä palttiarallaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun agraariyhteiskunnassa, niin voin suositella esimerkiksi Ilmari Kiannon kirjallisuutta :)

 

[Stonewall]

Mitä tästä opimme? Ei yhtään mitään. Lopulta kyse on vain ja ainoastaan arvovalinnasta. Jollekulle ihmissuhteet ovat tärkein arvo. Jollekulle oma hyvinvointi/viihtyminen. Jollekulle ehkä se ura ja muut saavutukset. Eikä siinä. Ei siinä mitään väärää ole. Kukin tehköön, miten parhaaksi näkee. Tekstisi, arvon @Stonewall, kuvaa varsin hyvin sitä, minkä itse koen ahdistavaksi piirteeksi monissa ihmisissä. Ollaan niin lukittauduttu yhteen, siihen omaan näkemykseen, että nähdään vain "yksi oikea tapa" elää. Vain "yksi oikea tapa" tehdä asioita. Ihmisten arvomaailmat ovat erilaisia. Semmoista se on.

Tosiaan itsekin tulee puhuttua ihmissuhteiden arvosta, vaikka tosiasissa olen varsin skeptinen sen suhteen, että perinteinen yksiavioisuus sopisi kovinkaan monelle. Se kun on myös biologiaamme vastaan. Eli allekirjoitan kyllä alleviivaten sen, että on monia erilaisia tapoja elää. Osittain jo tälläkin hetkellä joku osa viihtyy parisuhteessa yhden kumppanin kanssa, sitten iso osa sarjassa parisuhteita, ja sitten on vielä muitakin ratkaisuja, joita tosin laki ei vielä tunne. Eli toteutamme jo käytännössä erinalaisia tapoja elää ihan omassa kulttuuripiirissämme.

Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että vapaus elää juuri niin kuin itse haluaa ahdistaa monia. Lisäksi kun asioihin perehtyy, niin yhden ihmisen elämän pienuus ja väistämätön lyhyys työntää kohti nihilismiä. Mutta tämän ajatusketjun kävivät läpi jo sekularisaation seurauksia pohtineet filosofit 1800-luvulla.

Omasta kulmastani en pohdi asioita niinkään ihmiskunnan rajoitetusta näkökulmasta. Katson, että alkumeressä kauan sitten syntynyt elämä pyrkii yhä edelleen jatkumaan ja kehittymään. Yksi elämän ilmenemismuodoista nyt on sitten tämä nanotehdaiden joukko, jota ihmiseksi kutsumme. Yksittäisellä yksilöllä ei toki ole velvollisuutta tehdä tai olla tekemättä lapsia. Kosmoksen näkökulmasta yksittäisen ihmisen ja muurahaisen elämän vaikutus on likipitäen samalla hyvin matalalla tasolla. Toki on mahdollista, että ihmiskunta oppii säätämään omia geenejään jne jne. ja vaikutuksemme tosiaan yltää johonkin tämän pikkuriikkisen maailmankaikkeuden nurkan ulkopuollekin. Mutta tätä tuskin tapahtuu lähiaikoina. Näkisin, että tällä hetkellä harvat jos mitkään asiat ovat tärkeitä, mutta toisaalta harva asia on ihan täysin turhaakaan.

Summassummarum. Itse näkisin, että reproduktion onnistuminen on jokatapauksessa pääsääntöisesti myös yksilölle hyvin tyydyttävää tunnetasolla. Se on lisäksi yksilölle lähes ainoa tapa toistaiseksi saavuttaa oikeastaan minkäänlaista elämänkaarensa ylittävää ajallista vaikuttavuutta - jos sellaista sattuu kaipaamaan. Harva tosin ehtii arjessaan tällä tasolla asioita pyörittämään, enkä tiedä tarvitseeko edes. Kvarttaalitaloudessa kirkkaimmat mielet eivät välttämättä keskity pohtimaan lyhyiden elämiemme järkevintä ja tehokkainta käyttöä, kun tämäkin lyhyt aika on liian pitkä. Tuntuu, että olemme vain askeleen verran nousseet tasosta, jossa kaikki aika meni elannon saamiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen. Näin huolimatta kaikesta sadan vuoden sisällä tapahtuneesta kehityksestä. Näkisin kuitenkin, että alamme olemaan sillä kynnyksellä, että voisimme saada jotakin muutakin aikaan. Mutta pääsemmekö tästä tasosta eteenpäin on vain osittan tämän ketjun aihe, joten jätän tämän tähän.

 

[arvee]

Olisi ollut tarjolla Tasa-arvo ja poliittinen korrektius- sekä Feminismiin viittaava säkeistö, mutta nykyään pitää olla huisin varovainen, mitä missäkin sanoo tai kirjailee, niinpä vedän naisasiaa Naisasiat-ketjuu. Ja se asia löytyy tietysti Nainen.com lehdykän sivulta
Nainen on naiselle susi? Tutkimus: Kaksi kolmesta naisesta kokee naispuolisten työkavereidensa kiusaavan heitä töissä

Tuo on muutenkin mainio sivusto, siellä on myös horoskooppivinkkejä parisuhdetta pähkäileville. Mutta linkkaanpa oxfordia osaaville suoraan myös jutun juuren The Independentiin: More than two-thirds of women feel ‘bullied’ by their female colleagues, study finds

Miksi koin tämän merkittäväksi, viestin arvoiseksi? Noh, koska olen läheisesti tuntenut muutamia (hoitoalalla työskenteleviä) naisoletettuja ja myös kuunnellut heidät työjuttujaan, arvee on yrittänyt leikkiä miesoletettusemiterapeuttia eli läheisymmärtäjää. Eli kokemuskuvauksia olen kuullut, että esitetyllä mielipiteellä voi hyvinkin olla totuuspohjaa, jotain sellaista mikä on olemassa, mutta josta oikeastaan mediassa vaietaan.
Koska naiset nyt vain ovat aina niin oikeamielisiä, vanhurskaita sukupuolen ylivoimassaan, parempilaatuisia ihmisiä.

Äh ai niin se lisäys: tekeekö YLE tästä juttua, numeroa? Luultavasti ei, ei ylitä uutiskynnystä, ei ole vakava juttu lainkaan.

 

[Trenchtown]

Ja mä oon luullut, että mulla on ollut huono naisonni, sitten luin @FutureHockey n ja @Trenchtown in viestit.

Siirrän vastauksen tänne tuolta nauruketjusta, vaikka kyllähän asialle voi ja pitää nauraakin.

Tuosta meikäläisen suhteesta on nyt kulunut jotain seitsemän vuotta. Ei näin varmaan pitäisi edes sanoa, mutta kyllä se näin jälkikäteen mietittynä oli opettavaista aikaa loppuelämää ajatellen. Vaikka nykyään (onnellisesti) naimisissa olenkin niin onhan se mahdollista, että tuo vaimo jossain kohtaa saa meikäläisestä tarpeekseen ja käskee keräämään lusikat. Jos sen kuvitteellisen eron jälkeen joskus joutuisi jotain muijahommia vielä kattelemaan ja kyllähän sitä melkein joutuisi, minkä koira karvoilleen voi, niin tiedän ainakin helvetin tarkasti minkälaisiin suloisiinkin myrkynkeittäjiin ei tule sekaantua ja väitän, että vaikka se kuvitteellinen mimmi miten yrittäisi peittää psykopaattisia piirteitään, niin onnistuisin ne bongaamaan silti. Fool me once jne.

En edes kehtaa räikeimpiä (ja toisaalta myös naurettavimpia) juttuja tänne kirjoittaa, mutta sanotaan vaikka niin, että näissä parisuhdeväkivaltahommissa mieskin voi olla se, joka nyrkkiä silmäkulmiin ja leukaperiin herkästi ottaa ja näissä tapauksissa virkavallan suhtautuminen asiaan on oman kokemukseni mukaan hyvin vähättelevää ja epäuskoista. Toki myönnän, että en yleisesti itsekään asiasta hirveästi huudellut ja mieleni sitä vähätteli, koska hävetti niin vitusti ottaa muijalta osumaa. Takaisin en kuitenkaan lyönyt kertaakaan, joten näin jälkikäteen siinäkin on asia josta voi häpeilemättömästi olla ylpeä.

No joo, se nyt oli muutenkin huonoa aikaa elämässäni, erilaiset päihteet maistuivat ja pikkurötökset onnistuivat. Toki (taas näin jälkikäteen) on helppo sanoa, että vaikka en mikään mallikansalainen ollut ennen tuota suhdettakaan, niin se suhdehan mua niihin touhuihin koko ajan syvemmälle repi. Ei sitä vain silloin tullut tajunneeksi, tulikohan edes ajatelluksi mistä mikäkin johtuu, tuskinpa.

Ei mulle tuostakaan mitään katkeruutta jäänyt, vaikka en kyseiselle exälle mitään hyvää toivokaan ja joskus jopa hiljaa itsekseni mietin, että toivottavasti tuo on jo kuollut. En tiedä onko, koska katkaisin eron yhteydessä välit kaikkiin yhteisiin tuttuihin ja muihin sen suunnan porukoihin. Saattoi siinä pesuveden mukana mennä pari lastakin, mutta päivääkään en ole katunut ja miksi pitäisikään. Käänsin uuden (puhtaan) sivun elämässäni ja olen siitä vilpittömän iloinen ja onnellinen. [kärjistys] Kuolkaa sinne katuojiinne ja toistenne viereen kaikki saatanan paskaiset nistit ja muut elämäntapahörhöt, ei ole eikä tule ikävä.[/kärjistys]

 

[Birchman]

niin tiedän ainakin helvetin tarkasti minkälaisiin suloisiinkin myrkynkeittäjiin ei tule sekaantua ja väitän, että vaikka se kuvitteellinen mimmi miten yrittäisi peittää psykopaattisia piirteitään, niin onnistuisin ne bongaamaan silti. Fool me once jne.[/kärjistys]

Nämä piirteet voisi olla paikallaan jakaa myös palstaveljien kanssa. Ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan.

Itselle muutamat punaiset vaatteet listattuna alla:

- Erosta alle puoli vuotta
- Todistelu "En haikaile vanhaa ja olen päässyt eteenpäin"
- Naisen äiti ollut perheen pää lapsuuden kodissa (tämä roolitus on tiedossa myös yhteisessä kodissanne myöhemmin)
- Lieväkin valehtelu ja siitä kiinni jääminen suhteen alkuvaiheessa
- Halu alkaa kontrolloida asioita aikaisessa vaiheessa. Mustasukkaisuus luultavasti pahenee ajan myötä.
- Antaa kohdella itseään huonosti, eikä osaa vetää omia rajojaan.
- Pelaa pelejä, välillä antaa ymmärtää kunnes ei ymmärrä antaa.
- Kova kiire esitellä sinut kaikille kavereille ja vanhemmille.
- Puhuuko nainen sinusta ja teistä, vai suunnitteleeko puheissaan omaa haave-elämäänsä (häät, lapset, asunto) jonka sinä nyt mahdollistat. Tähänhän kelpaa aika moni muukin.
- Alkoholinkäyttö railakasta, tupakoi.
- Mustavalkoinen ajatusmaailma, jota ei ole valmis haastamaan. "Tämä on miehen tehtävä/malli/tyyli, en osaa sanoa miksi"

Nykyään luonne on kaikkein tärkein asia. Nuorempana sitä ei edes osannut antaa painoarvoa tälle. Ulkonäkö, koulutus, työpaikka riittivät aika pitkälle. Jos nainen huolehtii itsestään, on viehättävä ja yllä olevista seikoista ei asiat jää kiinni, ei pinnallisilla asioilla ole juuri merkitystä.

 

[teppana]

Nämä piirteet voisi olla paikallaan jakaa myös palstaveljien kanssa. Ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan.

Itselle muutamat punaiset vaatteet listattuna alla:

- Erosta alle puoli vuotta
- Naisen äiti ollut perheen pää lapsuuden kodissa (tämä roolitus on tiedossa myös yhteisessä kodissanne myöhemmin)

Nykyään luonne on kaikkein tärkein asia. Nuorempana sitä ei edes osannut antaa painoarvoa tälle. Ulkonäkö, koulutus, työpaikka riittivät aika pitkälle. Jos nainen huolehtii itsestään, on viehättävä ja yllä olevista seikoista ei asiat jää kiinni, ei pinnallisilla asioilla ole juuri merkitystä.

Monista asioista olen samaa mieltä, mutta nämä kaksi kummastuttavat. Erot ovat aina yksilöllisiä eikä niille oikein voi laittaa mitä toipumisrajaa. Tuo sanomasi "todistelu" kattaa aika hyvin mielestäni tuon puolen.

Erioten tuo boldattu kohta on kummallinen. Tarkoitatko että jomman kumman on oltava perheen pää ja mielestäsi tuon pitää olla mies? Vai mitä haet tällä takaa?

 

[DonTirri]

Monista asioista olen samaa mieltä, mutta nämä kaksi kummastuttavat. Erot ovat aina yksilöllisiä eikä niille oikein voi laittaa mitä toipumisrajaa. Tuo sanomasi "todistelu" kattaa aika hyvin mielestäni tuon puolen.

Erioten tuo boldattu kohta on kummallinen. Tarkoitatko että jomman kumman on oltava perheen pää ja mielestäsi tuon pitää olla mies? Vai mitä haet tällä takaa?

En ole @Birchman mutta vastaan oman näkemykseni koska näitä on itsekkin koettu ja vierestä nähty.

1: Jos erosta on lyhyt aika, on riski ns. "laastariratkaisuun" korkea. Haetaan uutta suhdetta vain paikkaamaan edellistä. Tälläisessä tilanteessa tunnesiteen muodostuminen on vajavaista ja toista osapuolta vedätetään. Nopeat häät yms ovat yleensä oireilua tästä koska omaa vajavaista tunnesidettä ja siitä seuraavia konflikteja yritetään paikkailla erinäisillä pikaratkaisuilla. Aina tämä tosin ei ole tietoista ja tajuaa suhteen olleen laastari vasta jälkeenpäin. Olen itsekkin siihen syyllistynyt kerran.

2: Vahvan äidin kodissa kasvanut nainen on todennäköisesti saanut mieskuvakseen hiljaisen ja kaikkeen taipuvan tossukan. Tämä johtaa suhteessa tilanteeseen jossa konfliktit ovat jatkuvia ellei mies taivu kaikkeen. Tasavertainen suhde on vaikea saada aikaiseksi tälläisistä lähtökohdista. Sama tosin pätee vahvan isän kanssa kasvaneeseen mieheen.
Nämä ovat tosin vain omia observointejani, Birchman on voinut tarkoittaa muuta.

 

[heavy]

Onneksi ei tullut aloitettua seurustelua tämän mimmin kanssa.

Olipas erikoinen avautuminen jos ja kun tiedossa ei esim. tuon avioeron syytä. Kuulostaa aika katkeralle vaikkei nainen tainnut kirjoittajalle edes mitään ikinä lupailla tms. No, meitä on monelle asemalle..

 

[teppana]

En ole @Birchman mutta vastaan oman näkemykseni koska näitä on itsekkin koettu ja vierestä nähty.

1: Jos erosta on lyhyt aika, on riski ns. "laastariratkaisuun" korkea. Haetaan uutta suhdetta vain paikkaamaan edellistä. Tälläisessä tilanteessa tunnesiteen muodostuminen on vajavaista ja toista osapuolta vedätetään. Nopeat häät yms ovat yleensä oireilua tästä koska omaa vajavaista tunnesidettä ja siitä seuraavia konflikteja yritetään paikkailla erinäisillä pikaratkaisuilla. Aina tämä tosin ei ole tietoista ja tajuaa suhteen olleen laastari vasta jälkeenpäin. Olen itsekkin siihen syyllistynyt kerran.

2: Vahvan äidin kodissa kasvanut nainen on todennäköisesti saanut mieskuvakseen hiljaisen ja kaikkeen taipuvan tossukan. Tämä johtaa suhteessa tilanteeseen jossa konfliktit ovat jatkuvia ellei mies taivu kaikkeen. Tasavertainen suhde on vaikea saada aikaiseksi tälläisistä lähtökohdista. Sama tosin pätee vahvan isän kanssa kasvaneeseen mieheen.
Nämä ovat tosin vain omia observointejani, Birchman on voinut tarkoittaa muuta.

En itsekään suosittele kenellekään laastarisuhteeseen lähtöä. Siinä kun on suuri vaara joutua juuri sellaiseksi tunnetilojen kusiämpäriksi. Kai meistä suurin osa laastarisuhteisiin jollain tasolla syyllistyy vähintään kerran elämässään. Vastapuolelle ne voivat olla raskaita. Tätä ajattelinkin että Birchman haki takaa. Mutta voiko tuollaisella kovalla aikarajalla sulkea pois näitä? Erot kun vaihtelevat suuresti. Joku käsittelee eroa pitkään jo ennen itse eropäätöstä ja on jo parin kuukauden päästä erosta valmis jatkamaan eteenpäin. Joku taas vaatii useamman vuoden.

Tuohon kakkoseen en kyllä pysty olemaan samaa mieltä. Ehkä jollain erittäin karkealla yleistyksellä voidaan sanoa että vahvan äidin perheessä kasvaneilla naisilla on taipumusta myös ottaa vahvaa roolia omassa kodissaan aikuisiällä. Mutta ei pirttihirmut kasvata pirttihirmuja. Se on jo ajatuksena täysin idioottimainen. Alkoholistin lapsi ei välttämättä ole alkoholisti. Vaimoaan hakkaavan miehen poika ei välttämättä piekse omaa perhettään. Vieraissa hyppäävän äidin tytär voi olla siveyden sipuli. Tottakai jonkinlaista mallia meistä monet ottaa, mutta jos rajaa mahdollisen kumppanin ulos pelkästään sen takia että hänen äitinsä oli menestyvä uraihminen eikä pullantuoksuinen kotimamma ei voi sanoa kuin että hyvää päivää.

 

[teppana]

Olipas erikoinen avautuminen jos ja kun tiedossa ei esim. tuon avioeron syytä. Kuulostaa aika katkeralle vaikkei nainen tainnut kirjoittajalle edes mitään ikinä lupailla tms. No, meitä on monelle asemalle..

Sama tuli mieleen itsellekin. Taitaa olla hampaankolossa jotain.

 

[Turha Kaukalo]

Olipas erikoinen avautuminen jos ja kun tiedossa ei esim. tuon avioeron syytä. Kuulostaa aika katkeralle vaikkei nainen tainnut kirjoittajalle edes mitään ikinä lupailla tms. No, meitä on monelle asemalle..

Sama tuli mieleen itsellekin. Taitaa olla hampaankolossa jotain.

Ja täältä ilmoittautuu seuraava. Tahtoo tietää lisää! Kuvauksen perusteella ei mitään ihmeellistä, mutta emme ehkä tiedä kaikkea.

@Birchman illa yllä hyvä lista asioista, joita en punaisina vaatteina pidä, mutta, sanoisinko, huomioitavina seikkoina. Akoillahan näitä listoja riittää, joten jätkilläkin on hyvä olla edes yksi lista.

Tuosta listasta tuli, muuten, mieleen Frendien Monica Geller HYMIÖ.

 

[Birchman]

Monista asioista olen samaa mieltä, mutta nämä kaksi kummastuttavat. Erot ovat aina yksilöllisiä eikä niille oikein voi laittaa mitä toipumisrajaa. Tuo sanomasi "todistelu" kattaa aika hyvin mielestäni tuon puolen.

Erioten tuo boldattu kohta on kummallinen. Tarkoitatko että jomman kumman on oltava perheen pää ja mielestäsi tuon pitää olla mies? Vai mitä haet tällä takaa?

En ole @Birchman mutta vastaan oman näkemykseni koska näitä on itsekkin koettu ja vierestä nähty.

1: Jos erosta on lyhyt aika, on riski ns. "laastariratkaisuun" korkea. Haetaan uutta suhdetta vain paikkaamaan edellistä. Tälläisessä tilanteessa tunnesiteen muodostuminen on vajavaista ja toista osapuolta vedätetään. Nopeat häät yms ovat yleensä oireilua tästä koska omaa vajavaista tunnesidettä ja siitä seuraavia konflikteja yritetään paikkailla erinäisillä pikaratkaisuilla. Aina tämä tosin ei ole tietoista ja tajuaa suhteen olleen laastari vasta jälkeenpäin. Olen itsekkin siihen syyllistynyt kerran.

2: Vahvan äidin kodissa kasvanut nainen on todennäköisesti saanut mieskuvakseen hiljaisen ja kaikkeen taipuvan tossukan. Tämä johtaa suhteessa tilanteeseen jossa konfliktit ovat jatkuvia ellei mies taivu kaikkeen. Tasavertainen suhde on vaikea saada aikaiseksi tälläisistä lähtökohdista. Sama tosin pätee vahvan isän kanssa kasvaneeseen mieheen.
Nämä ovat tosin vain omia observointejani, Birchman on voinut tarkoittaa muuta.

En itsekään suosittele kenellekään laastarisuhteeseen lähtöä. Siinä kun on suuri vaara joutua juuri sellaiseksi tunnetilojen kusiämpäriksi. Kai meistä suurin osa laastarisuhteisiin jollain tasolla syyllistyy vähintään kerran elämässään. Vastapuolelle ne voivat olla raskaita. Tätä ajattelinkin että Birchman haki takaa. Mutta voiko tuollaisella kovalla aikarajalla sulkea pois näitä? Erot kun vaihtelevat suuresti. Joku käsittelee eroa pitkään jo ennen itse eropäätöstä ja on jo parin kuukauden päästä erosta valmis jatkamaan eteenpäin. Joku taas vaatii useamman vuoden.

Tuohon kakkoseen en kyllä pysty olemaan samaa mieltä. Ehkä jollain erittäin karkealla yleistyksellä voidaan sanoa että vahvan äidin perheessä kasvaneilla naisilla on taipumusta myös ottaa vahvaa roolia omassa kodissaan aikuisiällä. Mutta ei pirttihirmut kasvata pirttihirmuja. Se on jo ajatuksena täysin idioottimainen. Alkoholistin lapsi ei välttämättä ole alkoholisti. Vaimoaan hakkaavan miehen poika ei välttämättä piekse omaa perhettään. Vieraissa hyppäävän äidin tytär voi olla siveyden sipuli. Tottakai jonkinlaista mallia meistä monet ottaa, mutta jos rajaa mahdollisen kumppanin ulos pelkästään sen takia että hänen äitinsä oli menestyvä uraihminen eikä pullantuoksuinen kotimamma ei voi sanoa kuin että hyvää päivää.

Tuo puolen vuoden sääntö nyt oli ehkä hieman turhan karkea. Ei noita tosiaan voi ihan suorilta käsin alkaa kuukausissa mittaamaan. Uskon kuitenkin, että parisuhteelle on paremmat edellytykset, jos toinen on ehtinyt olla hetken edes yksin ja hoitaa tunne-elämänsä parempaan kondikseen. Itselle kävi nuorempana pariinkin kertaan niin, että jouduin laastarin rooliin. Näissä nimenomaisesti oli se noin kuusi kuukautta edellisestä suhteesta. Anyway, teot merkkaavat enemmän kuin sanat tai aika.

Tämä jälkimmäinen tulikin sitten itse koettua ihan käytännön kautta. Olen itse enemmän sovitteleva ja keskusteleva. Ex taas ajoi aika railakkaasti omaa etuaan varsinkin suhteen loppupuolella ja oli niin paljon parempi riitelemään kuin minä, ettei oikein ollut jakoa. Ex oli kotoaan saanut mallin, että isän tehtävä on auttaa arkisissa askareissa, toteuttaa muiden tahtoa yms. Tämä toki naamioitiin vain miehen miehekkääseen toimintaan, isä joka välittää perheestään. Muistan kun ekalla yhteisellä lounaalla äiti alkoi sättiä miestään kaikkien kuullen (tämä tuli meilläkin sitten myöhemmin kuvioihin) ja olin ihan WTF? Tätä mallia ajettiin sitten meidän parisuhteessa sisään jatkuvalla syötöllä. Alkuun jaksoi sanoa vastaan, lopulta sitten hoidin kaiken mahdollisen kotona, kaupassa käynnit, lemmikit, siivouksen ja toinen keskittyi omiin asioihinsa ja menoihinsa. "Perheessä pitää tukea toisia" jep jep.. Toisin sanoen ei siitä lapsesta isäänsä tai äitiänsä tule, mutta ei se ihan tuulesta temmattua ole kun vanha kansa puhuu jonkun olevan vanhemmiten ihan samanlainen kuin isänsä tai äitinsä. Naisen ja miehen välinen dynamiikka kuitenkin iskostuu todella syvälle alitajuntaan juuri sieltä lapsuuden kodista. Nämä intuitiiviset käyttäytymismallit tulevat oman kokemuksen mukaan esille varsinkin konfliktitilanteissa. Ihminen toimii, kuten on tottunut toimimaan.

Itsellä on myös niin sanottu kasvun paikka tällä hetkellä. Tuo listaukseni oli muistilista itselleni. Joku toinen ei varmastikaan koe ongelmaksi jatkuvaa nahistelua naisensa kanssa tai ota niitä asioita henkilökohtaisesti. Itse en enää jaksa elää parisuhteessa, jossa jatkuvasti saa varoa milloin jostain kertaluontoisesta auttamisesta/ tekemisestä tai muusta tulee jatkuva automaatio, jota toistetaan sitten hamaan tappiin asti.

 

[pernaveikko]

Uskon kuitenkin, että parisuhteelle on paremmat edellytykset, jos toinen on ehtinyt olla hetken edes yksin ja hoitaa tunne-elämänsä parempaan kondikseen. Itselle kävi nuorempana pariinkin kertaan niin, että jouduin laastarin rooliin. Näissä nimenomaisesti oli se noin kuusi kuukautta edellisestä suhteesta. Anyway, teot merkkaavat enemmän kuin sanat tai aika.

Olen lähes varma, että en joutunut laastarin rooliin sinänsä, mutta sellainen tapaus oli mikä ei vain osannut olla yksin. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida, kun hän itse kertoi vaihtaneensa aikaisemmin lennosta ja kuulema vaihtoi minunkin jälkeen. Uskomatonta touhua, jotkut vain etsivät sitä parempaa.

Ongelma tässä on se, että en missään nimessä haluaisi sitoutua tässä vaiheessa elämää mihinkään ystävyyssuhdetta vakavampaan ihmissuhteeseen. Toisaalta tässä naisessa on jotain sellaista, joka houkuttelee minua kokeilemaan kepillä jäätä parisuhteen kannalta.

Tai en tiedä onko se ongelma. Ajattelin elää asian kanssa siten, että olen tekemisissä sen, mitä olen ja katson miten tilanne kehittyy. Jos ystävystytään, niin ystävystytään. Jos kehittyy pidemmälle, niin kehittyy pidemmälle.

Tarkkana näissä. Oma avioeroni johtui pitkälti siitä, että liian nuorena liian pitkä suhde, mutta älä jätä käyttämättä hyvää tilaisuutta. Se harmittaa sitten vamhempana, kun se iso kala pääsi karkuun. Jos olet varma, että et halua mitään, niin oletko oikeasti varma asiasta.

Hän saattaa hyvinkin miettiä tahollaan kavereidensa kanssa tästä voisi tulla hyvä juttu.

 

[Jesus Shaves]

Uskomatonta touhua, jotkut vain etsivät sitä parempaa.

Yleensä näissä käy niin, että ajan funktiona vaihtajan markkina-arvo rapautuu, jolloin onkin edessä kova ja katkera kalkki kun vaihtajan pitää itse laskea vaatimustasoaan - pahimmassa tapauksessa vaihtaja joutuukin vaihdetun rooliin, ja sepä se sitten onkin kova paikka tuollaiselle ihmiselle.

 

[Vellihousu]

Tulee noista laastarihommista mieleen, että itsellä on ollut tässä meneillään sellainen katkera tilanne, että exä aloitti uuden suhteen kaksi kuukautta eron jälkeen erään kohtuu-hyvin tuntemani kaiffarin kanssa, käytännössä ihan nenäni alla. Laastarisuhteelta tuo haiskahtaa, mutta eipä se tuota omaa oloa juuri paranna, enemmän sellainen fiilis että kuinkahan huono ihminen olenkaan kun jälkeeni tarvitaan laastaria. Sehän näissä on veemäisintä että eron jälkeenhän eniten kaipaa toista ihmistä joten siksi en halua täysin tuomita vaikka tilanne vituttaakin rankasti.

Mutta jos jollakin on vinkkejä tällaisen tilanteen järkevään käsittelyyn, niin antaa tulla vaan.

 

[pernaveikko]

Mutta jos jollakin on vinkkejä tällaisen tilanteen järkevään käsittelyyn, niin antaa tulla vaan.

Jos haluat suoraa palautetta, niin annetaan. Kaverin muijaan ei kosketa eikä ole poikkeuksia.

Aikoinaan oli tilanne missä itse olin tappiolla ja se valitsi kaverin. Yritimme olla pitkään ystäviä niin kuin aina ennenkin, mutta liikaa se hiersi vain eikä siitä mitään lopulta tullut. En mennyt häihin vaan puolivalkoisen valheen turvin jäin pois. Oikeastikin oli sinä lauantaina muuta, mutta jos olisin oikeasti halunnut noihin häihin mennä, niin olisin mennyt.

Et halua jäädä siihen tilanteeseen missä olet vain se ihan hyvä jätkä ja samaan aikaan makuuhuoneessa kuherrellaan. Kenties puhutaan paskaakin selän takana.

 

[Vellihousu]

Jos haluat suoraa palautetta, niin annetaan. Kaverin muijaan ei kosketa eikä ole poikkeuksia.

Aikoinaan oli tilanne missä itse olin tappiolla ja se valitsi kaverin. Yritimme olla pitkään ystäviä niin kuin aina ennenkin, mutta liikaa se hiersi vain eikä siitä mitään lopulta tullut. En mennyt häihin vaan puolivalkoisen valheen turvin jäin pois. Oikeastikin oli sinä lauantaina muuta, mutta jos olisin oikeasti halunnut noihin häihin mennä, niin olisin mennyt.

Et halua jäädä siihen tilanteeseen missä olet vain se ihan hyvä jätkä ja samaan aikaan makuuhuoneessa kuherrellaan. Kenties puhutaan paskaakin selän takana.

No, tässä ei ole ihan kaverista kyse, mutta keskimääräistä paremmasta tuttavasta kuitenkin, ja kun kaikilla kolmella on sama kantakapakka, on tilanne sikälikin haastava, Porissa kun vielä ollaan.

En ole tämän jäbän kanssa vaihtanut sanaa enkä katsetta sen jälkeen kun asia tuli julki, mutta exälle olen kyllä kertonut mitä aiheesta ajattelen ja tällä hetkellä välimme ovatkin lievästi sanoen viileät. Jonkin aikaa yritimme tosiaan olla exän kanssa kavereita, mutta kävi kuten sanoit, ei siitä mitään tullut, juttu kaihersi vain liikaa. Ja kaihertaa edelleen.

Jotkut kaverit on antaneet "hyviä neuvoja" kuten "sun täytyy nyt vaan unohtaa toi ja jatkaa eteenpäin" tai "pokaat jonkun toisen ja tuot sen tänne näytille", mutta en tiedä onko noissa kauheasti järkeä. En halua itse mitään kosto - enkä laastarijuttuja ja ketään en viitsisi mennä lyömäänkään vaikka mieli kyllä tekisi.

Mutta ehkä järkevintä olisi olla tekemättä mitään ja elellä vain eteenpäin, katsella mitä tapahtuu. Mutta ihan helppoa se ei ole näiden kaiherrusten kanssa.