Naisasiat

  • 7 587 175
  • 26 609

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Julkistettiin tyttöystävän kanssa eilen kihlauksemme. Kihlapäivä on samalla vuosipäivämme eli siitä oli vuosi kun ensimmäisen kerran tapasimme Shellillä kahvin merkeissä. Kiitos toki kuuluu Tinderille että löysin tälläisen naisen.

Noin ei voi käydä, koska Tinder. Tässä on itsellä vielä reilusti vajaa vuosi eikä muutenkaan mitään kihloja suunnitteilla.

Noin muutenkaan ei toki voi mennä hyvin. Tyttö tuli kylään ja toi oman kahvimukin ihan yllättäen. Sellaisen ihanan söpön Nalle Puh -mukin. Muutenkin juodaan kahvia ja/tai teetä, niin miksipäs ei oma nimikkomuki. Minullakin on omassa kämpässäni oma hevosmuki.

Jokunen vaatekappalekin tänne on jäänyt, mutta se ei tarkoita sitä, että joku liero jo heti haluaisi luikerrella sinkkuelämääsi ja olisi muutenkin läpeensä paha.

Onnea, terveyttä ja rakkautta tai en tiedä mitä kuuluu sanoa @Tinke-80
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin. Nyt se sitten tapahtui. Mulla ei seisonut. Onko teille käynyt näin? Tai siis on mullekin, mutta silloin oon aina päivän himorunkkaillut ja päälle vielä vetänyt hirveät perseet. No oli toi akka aika etova, tai no vaatteet päällä sellainen normaali ja kivakin, mutta vartalo jotenkin mun makuuni hieman epäkiihottava ja sitten vielä se sen tapa olla nenät vastakkain ja tuijotella toista silmiin. Siis saamari sentään kun se läväytti sen pärstänsä tohon eteen. Koko ajan yritti suudella ja pari hassua kertaa suostuinkin pieneksi hetkeksi hyi helvetti. Siis varmaan viis tuntia maattiin sängyllä nakuna vierekkäin ja siitä ehkä neljä mulla oli pää 90-astetta toiselle sivulle. Yleensä aina mä oon se, joka hiplaa naista ja tunkee kättä pöksyyn jne, mutta nyt oli aivan toisin. Oli sen lähellä kiva olla, en mä sitä sano. Tuntea läheisyys ja sen kosketus jne. Varmaan kaks tuntia se yritti runkatakin mua, mutta siinäkään ei seisonut kunnolla, mitä eniten ihmettelen. Siis millään en saanut mitään kiihottavaa ajatusta mieleeni, vaikka mitä ajattelin. Niin ja eihän se yhtään osannut edes runkata. Väärä käsi oli ylösalaisin ja sieltä juuresta yritti vetää mulkkua irti. Kerran siirsin sen käden oikeaan kohtaan ja kakskin kertaa pyysin ottamaan vähän ylempää kiinni, mutta parin sekunnin päästä taas vanhaan malliin. En mä siitä mitään kiksejä saanut. Makoilin vaan ja mietiskelin muita juttuja. Ajattelin että antaa olla. Tehkööt mitä huvittaa. Tietty miehet tykkää erilaisista asioista ja mullakin on varmaan ollut exien kanssa omia juttuja, mutta ei kait noin muut naiset ole tumputtanut.

Ja yks etova juttu oli sen tapa kehua koko ajan. Siis kyllä jos vaikka koskettaa ihanasti niin voi sanoa että sun kosketus tuntuu ihanalta, mutta entä jos ei kosketa ollenkaan ja tulee mitä tahansa höpöhöpö-juttuja. Eihän miehet muutenkaan tarvitse kehuja, paitsi jotkut insinöörit. Mulle ainakin tulee hieman vaivaantunut olo ja nyt tossa sillä meni aivan överiksi. "Aah sulla on niin iso muna ja seisoo tosi kovana". Siis arvatkaa oli pakko kurkistaa alemmas että mitä helvettiä.

Niin joo kaks kertaa kiipesin sen päällekin ja survasin puolivelton sisään ilman pienintäkään seksuaalista ajatusta mielessä ja samalla tietäen ettei montaa sekuntia mene kun veitikka on kuin tunnin keitetty makaroni ja eikun takaisin viereen. Huom. toistan, kiipesin. Voi luoja. No rasti ruutuun uusi pimppa oujee.

Eniten tässä mietityttää kun ennen on voinut nussia vähän rumempiakin naisia kun eihän niitä itse seksissä silleen hirveästi edes mieti. Vähän statistin rooli, meidän miesten kannalta siis. Tietty onhan se aivan erilaista jos on joku timmi 20vee siinä. Ai jai.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@pettter Mitä niitä rumia viemään sinne sänkyyn asti, tuu kun paska mieli, kun siinä sitä kattelee. Vituttaa vielä seuraavan viikonki. Muutenkaan en ymmärrä läskien kanssa olijoita. Jokainenhan tykkää mistä tykkää, mut se olemus jo karkoittaa saatanan kauas. Edes mun kaverit ei oo läskejä. Läskien kanssa tulee ihan helvetin vaivaantunut olo. Pahimmillaan ne on vielä saatanan huonokuntoisia. Vähän kun alottelee, niin toinen siinä kuulostaa siltä, kun joku olis teurastamassa sikaa. Niin hyvää mielikuvitusta ei ainakaan mulla oo, että sen pystyis ignooraamaan. Ja joo, kantapään kautta sekin piti oppia. Mieluummin sitä runkkailis loppuelämän.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Heh pettter, mitäs menet sänkyyn ruman kanssa, karma is a bitch!

Mutta tekevälle sattuu... On niitä muitakin "ominaisuuksia", jotka ovat tuntuneet - ainakin allekirjoittaneesta - sen verran kummalliselta, ettei ainakaan seksuaalinen kiihotus ole sen johdosta lisääntynyt. Yksi Espanjan likka huusi kuin palosireeni sitä pannessa. Vielä kun hotellissa oltiin, niin kyllähän se vähän vaivasi kun tiesi, ettei kukaan ainakaan naapurihuoneissa - jos edes samassa kerroksessa -, voinut välttyä kuulemasta likan "kiimaa". Ja pahintahan tuossa oli se, että mitä enemmän siihen melusaasteeseen itse kiinnitti huomiota, sen kauemmin suoritus kesti. Yhdellä toisella likalla pää alkoi nykiä kuin epileptisen-kohtauksen saaneella orgamismin tullessa. Eka kerralla tilanne oli vain lievästi häiritsevä, mutta ajan kanssa asia alkoi vaivaamaan niin paljon, että seksihommat hänen kanssaan saivat jäädä. Eihän se tyttöparka sille itse mitään mahtanut ja todella kiva ja kaunis nuori nainen kaikinpuolin muutoin, ihan tyttöystävä-ainesta. Pari hassua kertaa on myös sattunut sellainen likka kohdalle, että intohimo on ollut sängyn puolella kuin kuolleella lahnalla (teoreettinen vertaus, ei ole kokemusta -ainakaan vielä - peiton heiluttelusta kuolleen lahnan kanssa..). Kyllä se häiritsee - käy jopa hiukan itsetunnon päälle - jos likka ei osoita mitään nautinnon merkkejä ja vielä "pahemmaksi" asian teki se, että alkuillan flirttailu näiden likkojen taholta oli todella toimivaa. Todella karmeita kokemuksia nuo! Ja sitten on muutama tapaus, joka on halunnut hoitaa hommat pilkkopimeässä ja peiton alla. Näillä likoilla oli selvästi ongelmia itsetunnon kanssa oman kroppansa suhteen - tosin aivan turhaan. Sehän ei tietenkään ole edes teoriassa mahdollista, että allekirjoittaneen ulkoisessa olemuksessa olisi mitään vikaa ollut, heh

Se on kyllä jännä homma, ettei seksin toimivuutta osaa (vieläkään) ihan varmaksi ennustaa. Kaikinpuolin napakympiltä tuntuva likka voi osoittautua lieväksi pettymykseksi peiton heiluttelun saralla ja sitten taas toinen muutoin hiukan matalammilla odotusarvoilla seksiin asti päätyvä tapaus on osoittautunut makuukammarin puolella oikeaksi villikissaksi.

Minä en ainakaan pystyisi aloittamaan (oikeaa) parisuhdeta, jos homma ei toimi erityisen hyvin seksin saralla.. Olen jopa jokseenkin varma, ettei sellaisella parisuhteella ole edes pidempää tulevaisuutta?
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niin. Nyt se sitten tapahtui. Mulla ei seisonut. Onko teille käynyt näin?

Kylläpäs on viime vuonna kaikilla mittareilla erittäin lihavan kanssa. Siinä vaiheessa, kun tulee kysymys "etkö sä pidä mua viehättävänä", niin menee loputkin halut.

Aivan kammottava kokemus, mutta onpahan sekin nyt sitten hoidettu listalta pois.

Minä en ainakaan pystyisi aloittamaan (oikeaa) parisuhdeta, jos homma ei toimi erityisen hyvin seksin saralla.. Olen jopa jokseenkin varma, ettei sellaisella parisuhteella ole edes pidempää tulevaisuutta?

Se ottaa joskus oman aikansa tutustua uuteen ihmiseen. Eihän sellaisella suhteella nimenomaan ole tulevaisuutta missä vaan pannaan.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
No niin. Nyt se sitten tapahtui. Mulla ei seisonut. Onko teille käynyt näin?
Ei tietenkään ole käynyt.
Isot pojat ovat kertoneet, että tuossa tilanteessa pitää kysyä naiselta: "käykö sulle useinkin näin?"

pettterille vaan sivuhuomiona ja moralisointina, että mikäli käytät alkoholia edes puolet tuosta määrästä mitä kerrot käyttäväsi, niin tämä ei jää terveyden kannalta viimeiseksi ongelmaksesi, vaan niitä tulee lisää ja paljon.
 

Nurmos_888

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Ducks
Onko kellään täällä kokemusta seurustelusta masentuneen kanssa? Olen nyt nähnyt erästä tyyppiä reilun kuukauden ja fiilis on erittäin hyvä. Molemmat ovat samaa mieltä, että tässä jutussa on aineksia vakavampaan juttuun. Kemiat toimivat erinomaisesti, meillä on hauskaa yhdessä ja kaikki tuntuu olevan mahtavasti kun ollaan yhdessä.

Mutta. Hän on puhunut avoimesti siitä, että hän on ajoittain äärimmäisen ahdistunut ja pelokas, ja tuntuu että hänen parantumisensa on ottanut takapakkia sen jälkeen, kun juttumme alkoi. Hän käy terapiassa ja syö mielialalääkkettä. Pari viikkoa sitten hän sai paniikkikohtauksen ja halusi, että jätän hänet, koska hän ei halua että joudun kärsimään hänen takia. Hänellä on ollut aiemmin taipumusta itsetuhoisuuteen, mutta terapia on auttanut kuulemma paljon tässä. Silloin puhuttiin asia halki ja sen jälkeen hän on luottanut minuun, että olen hänen rinnallaan parhaani mukaan. Hän ei juurikaan oireile seurassani, mutta itsekseen hän on aika voimaton ja aikaansaamaton.

Ahdistaa, etten pääse hänen päänsä sisään enkä tiedä, mitä hän oikeasti ajattelee. Itselläni on vanhoista parisuhteita taakkana heikko luottamus, josta olen tosin hänelle avoimesti kertonut. Tällä hetkellä olen määräaikaisesti ulkopaikkakunnalla töissä, niin näemme vain viikonloppuisin.

Mieluusti kuulisin, jos jollain kokemusta hieman samanlaisesta tilanteesta. Mitä kannattaa tehdä, mitä ei jne.
 
Viimeksi muokattu:

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kyllä se vaan sattuu. Ollaan nyt noin 5kk sitten erottu ja tässä talven ja kevään olen parannellut itseäni. Tapaillut uusia naisia jne. Nyt on kierrossa mukava Nainen mutta koen tekeväni vähän väärin häntä kohtaan kun otan hänet laastariksi.

Edelleen mitään syytä en ole saanut miksi erosimme 15 vuoden jälkeen. Sitä luulee tuntevansa mukamas toisen ihmisen.

Eilen soittelin vanhimman poikani kanssa ja sanoi että olivat äidin uudella kaverilla kylässä. Tämä kaveri on siis hänen työkaveri ja mies jonka kanssa hän nyt on yhdessä.

Tiedän että minulla ei ole mitään oikeutta mihinkään mikä liittyy entiseen vaimoon mutta kyllä viha ja katkeruus vähän väkisin koittaa nostaa päätään.
Miten palstatoverit olette päässeet yli tästä isosta henkisestä möykystä kun olette saaneet tietää ex puolison uudesta ihastuksesta? Miten tälläistä asiaa voi järkevästi käsitellä päänsisällä?
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kyllä se vaan sattuu. Ollaan nyt noin 5kk sitten erottu ja tässä talven ja kevään olen parannellut itseäni. Tapaillut uusia naisia jne. Nyt on kierrossa mukava Nainen mutta koen tekeväni vähän väärin häntä kohtaan kun otan hänet laastariksi.

Edelleen mitään syytä en ole saanut miksi erosimme 15 vuoden jälkeen. Sitä luulee tuntevansa mukamas toisen ihmisen.

Eilen soittelin vanhimman poikani kanssa ja sanoi että olivat äidin uudella kaverilla kylässä. Tämä kaveri on siis hänen työkaveri ja mies jonka kanssa hän nyt on yhdessä.

Tiedän että minulla ei ole mitään oikeutta mihinkään mikä liittyy entiseen vaimoon mutta kyllä viha ja katkeruus vähän väkisin koittaa nostaa päätään.
Miten palstatoverit olette päässeet yli tästä isosta henkisestä möykystä kun olette saaneet tietää ex puolison uudesta ihastuksesta? Miten tälläistä asiaa voi järkevästi käsitellä päänsisällä?

Jos fyrkat riitää, niin sovit työpaille, jos töitä teet, about 6 kuukauden vapaan. Pakkaat laukut ja lähet maailmalle tutkimaan paikkoja. Samalla saat vähän perpektiiviä. Reissuillahan aina sattuu ja tapahtuu, miksei nytkin. Possitiivisen kautta. Jos ei fyrkat riitä, niin aika kuittaa. Keskity niihin hyviin juttuihin.
 

Carlos

Jäsen
No niin. Nyt se sitten tapahtui. Mulla ei seisonut. Onko teille käynyt näin? Tai siis on mullekin, mutta silloin oon aina päivän himorunkkaillut ja päälle vielä vetänyt hirveät perseet.

Voi hyvänen aika, salasana on verensokeri! Alhainen verensokeri tarkoittaa ylipäätänsä alhaista vireystilaa, ei oikein nappaa, ei ole fiilistä, ja muutenkin masentaa. Myöskin unenpuute voi olla laukaiseva tekijä. Ja tietty raittiin ilman puute. Alkoholin määrällä ei oman kokemukseni mukaan ole niin väliä, suuntaan tai toiseen, yleensä siitä on vaan apua.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Kyllä se vaan sattuu. Ollaan nyt noin 5kk sitten erottu ja tässä talven ja kevään olen parannellut itseäni. Tapaillut uusia naisia jne. Nyt on kierrossa mukava Nainen mutta koen tekeväni vähän väärin häntä kohtaan kun otan hänet laastariksi.

Edelleen mitään syytä en ole saanut miksi erosimme 15 vuoden jälkeen. Sitä luulee tuntevansa mukamas toisen ihmisen.

Eilen soittelin vanhimman poikani kanssa ja sanoi että olivat äidin uudella kaverilla kylässä. Tämä kaveri on siis hänen työkaveri ja mies jonka kanssa hän nyt on yhdessä.

Tiedän että minulla ei ole mitään oikeutta mihinkään mikä liittyy entiseen vaimoon mutta kyllä viha ja katkeruus vähän väkisin koittaa nostaa päätään.
Miten palstatoverit olette päässeet yli tästä isosta henkisestä möykystä kun olette saaneet tietää ex puolison uudesta ihastuksesta? Miten tälläistä asiaa voi järkevästi käsitellä päänsisällä?

Kyllähän tuo itsellänikin aikoinaan nosti kaikenlaisia tunteita pintaan...

Ero tapahtui vähän samalla tapaa että mitään syytä ei siinä kohtaa ollu. Ei vaan tultu millään tavalla toimeen eikä minkäänlaista kipinää toista kohtaan ollut.

Mulla lapset tuli minulle ja kertoi että äidin uusi ystävä tuli kahville ja jäi asumaan... purin siinä sitten lasten ollessa hammasta ja olin normaalisti. Tossa kohtaa meidän välit oli muutenkin ihan perseellään. Onneksi molemmat on kuitenkin pitänyt huolen siitä että lapsille ei toista olla haukuttu. Vaan iskuja vaihdettiin kulissien takana.

Aikaahan noi ottaa ja minulla siihen meni pari vuotta. Lasten kanssa hoidin asiat niin hyvin kuin pystyin ja keskityin heihin. Vapaat oli sekoilua, sitten lisää sekoilua kunnes jossain kohtaa opin tulemaan itseni kanssa toimeeen. Samalla alkoi hahmottua mitä parisuhteelta haluan ja mitä olen valmis siihen laittamaan. Siinä kohtaa myös ymmärsin että eihän exä ollutkaan se ainoa paha vaan oli minussakin paljon kaikenlaista...

Edit. Kun tapailet naisia niin kerro ihmeessä heille suoraan jos kyse on sinun kohdalla laastarista ja hetken hauskanpidosta. Saapahan toinen vapaasti päättää mihin lähtee mukaan eikä elättele tai kehittele turhaan loppuelämän kattavia suunitelmia.
 
Viimeksi muokattu:

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@Jerry100 Sun exä on ex ja sen tekemiset ei enää kuulu sinulle pätkääkään. Jos se uusi mies ei lapsia mitenkään kaltoin kohtele, niin sinun pitäisi aikuisena ihmisenä periaatteessa olla tyytyväinen, jos joku lähipiiriisi sinänsä kuuluva on löytänyt itselleen uuden kumppanin.

Noin siis ihannemaailmassa ja jos kaikki osaisivat toimia niin kuin olisi järkevää. Mutta näissähän on tunteet yleensä pelissä ja ei olekaan niin helppoa. Ei muuta kuin hammasta purren ja aika parantaa haavat. Toivottavasti.

Älä nyt kuitenkaan lähde mitenkään haukkumaan tai arvostelemaan tai mitään muutakaan vaan pidä mölyt mahassasi. Jos ei onnistu, niin avaudu sitten kavereillesi, jos he sitä haluavat tai jaksavat kuulla. Tai sitten mene vaikka ammattiauttajalle. Tai kirjoita tänne. Tai jotain, mutta älä alennu siihen, että alkaisit asettamaan exällesi ehtoja parisuhteeseen, haukkumaan häntä tai uutta miestä tai mitään vastaavaa.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Ero tapahtui vähän samalla tapaa että mitään syytä ei siinä kohtaa ollu.

Mulla lapset tuli minulle ja kertoi että äidin uusi ystävä tuli kahville ja jäi asumaan...
Aikaahan noi ottaa ja minulla siihen meni pari vuotta.


Eli samanlainen tilanne. Erositte etkä tiedä syytä? Minä kun luulin että tällänen suoraan maton jalkojen alta vetäminen ei ole kovin yleistä.

Sulla siis kesti 2 vuotta päästä eroon ajatuksesta että sun exällä on uusi mies? Peilaan vaan vähän mitä itsellä saattaa olla edessä. Rankat ja vastenmieliset ajat siis jatkuu. Miten itse käsittelit tilanteen? Kärsit vain ja aika korjasi siis loput.
Jos jotakin hyvää erossa oli on se että olen lapsien kanssa lähentynyt todella paljon ja aidosti heidän etu menee kyllä lähestulkoon kaiken edelle aina.


@Jerry100 Sun exä on ex ja sen tekemiset ei enää kuulu sinulle pätkääkään. Jos se uusi mies ei lapsia mitenkään kaltoin kohtele, niin sinun pitäisi aikuisena ihmisenä periaatteessa olla tyytyväinen, jos joku lähipiiriisi sinänsä kuuluva on löytänyt itselleen uuden kumppanin.

älä alennu siihen, että alkaisit asettamaan exällesi ehtoja parisuhteeseen, haukkumaan häntä tai uutta miestä tai mitään vastaavaa.

Kiitos "ojennuksesta" Näin se menee. Ja aikuisten maailmassa pitää mennä.
On tehnyt niin Helvetin paljon mieli laittaa viesti toiselle tyyliin "tuhosit lastemme elämän revit heiltä rauhallisen ja rakkauden kodin pois" tai vastaavaa.

Onneksi en ole lähettänyt niitä viestejä koska ei tästä mitään hyvää voi seurata ja itse vaan tulisi paskempi fiilis. Ollaan lasten hoidot ja maksut yms saatu kaikki sovittua mallikkaasti.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En ole mitään elämässäni niin paljon hävennyt kuin sitä että joskus nuorempana ja mustasukkaisena rupesin tilittämään ihmissuhdesotkuissa sitä miten minuun sattuu. Meni monta semmoista viestiä perille jotka olisi saanut jättää lähettämättä.

Niin tuossahan se tulikin. Minuun. Saatana että omaa itsekeskeisyyttään on joskus vaikeaa myöntää itselleen.
 

Jeffrey

Jäsen
Jos fyrkat riitää, niin sovit työpaille, jos töitä teet, about 6 kuukauden vapaan. Pakkaat laukut ja lähet maailmalle tutkimaan paikkoja. Samalla saat vähän perpektiiviä. Reissuillahan aina sattuu ja tapahtuu, miksei nytkin. Possitiivisen kautta. Jos ei fyrkat riitä, niin aika kuittaa. Keskity niihin hyviin juttuihin.

Tätä en pysty suoraan allekirjoittamaan.

Itse aikanaan lähdin noin 6kk reissuun noin 6kk kipeän eron jälkeen. Ero oli vieläpä äärimmäisen positiivinen asia, joskin silti kipeä. Omalla kohdallani tuntui siltä, että tuon reissun aikana ne eron tunteet tuli painettua, tai ne painui taka-alalle. Ja ne tulivat takaisin sitten kun reissu oli ohi.

Toki itse olin tuon reissun vaihto-opiskelemassa. Eli elämä oli niin hektistä, ettei siinä omille tunteille juuri aikaa jäänyt. Ja nekin tunteet sitten kohdistuivat ennemmin juuri ennen reissua kuolleeseen läheiseen, eikä tähän eroon.

Silti tuntui siltä, että tuo eron käsittely oli reissun aikana aika pausella. Reissun jälkeen sitten ne tutut ihmiset ja tutut ympäristöt nosti tunteita eritavalla pinnalle. Toki tuon reissun aikana pystyi itseensä asentamaan ihan huikean määrän henkistä pääomaa. Sanoisin silti, että eron käsittelyyn ei ehkä se paras vaihtoehto.

Ne paskat tunteet vaan pitää kärsiä. Toki laastarit, reissut ja ryypyt niitä tunteita lievittää, mutta kyllä ne takaisin tulevat ennen kuin ne on onnistuneesti käsitellyt.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Eli samanlainen tilanne. Erositte etkä tiedä syytä? Minä kun luulin että tällänen suoraan maton jalkojen alta vetäminen ei ole kovin yleistä.

Sulla siis kesti 2 vuotta päästä eroon ajatuksesta että sun exällä on uusi mies? Peilaan vaan vähän mitä itsellä saattaa olla edessä. Rankat ja vastenmieliset ajat siis jatkuu. Miten itse käsittelit tilanteen? Kärsit vain ja aika korjasi siis loput.
Jos jotakin hyvää erossa oli on se että olen lapsien kanssa lähentynyt todella paljon ja aidosti heidän etu menee kyllä lähestulkoon kaiken edelle aina.

Eron aikoihin en tiennyt vaan kaikki vaan loppui.. Toki jälkeenpäin älysi mistä asiat johtui kun sai etäisyyttä riittävästi. Siihen meni se pari vuotta. Suurin osa tosin tuosta ajasta mmeni opettellessa olemaan yksin. En nimittäin ennen eroa ollut koskaan elämässäni yksin.

Ei se uusi mies häirinnyt kun hetken ja sekin ihan omaa vittumaisuuttani.. ja tottakai päähän otti että toinen jatkoi elämää ja oman suunta oli hiukan hakusessa. Kuitenkin koko ajan tiesin että takaisin ei enää ole paluuta.

Keskityt lapsiisi ja itseesi. Ajan kanssa asiat helpottuu ja selkeytyy. Mullakin exän kanssa nykyään todella hyvät välit ja lasten asioista viikottain ollaan yhteyksissä.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy varmaan itsekin ikävä kyllä korkata tämä puoli tästä palstasta, jota olen välillä ihan mielenkiinnosta käynyt lukemassa. Nyt on sitten omalle kohdalle sattunut sellainen tilanne, että ehkä kaipaa muiden näkemyksiä asiaan.

Tuli tuossa muutama päivä sitten päätökseen neljä vuotta kestänyt parisuhde. Mitään yhtä selkeää syytä suhteen päättymiselle ei sinänsä ollut tai mitään dramatiikkaa, liki parin viimeisen vuoden ajan suhteesta oli vähän väliä "kehityskeskusteluita" suhteen laadusta ja siitä, että jonkun täytyisi muuttua. Tuntui, että ikään kuin oltiin vain yhdessä eikä kummallakaan oikein ollut sinänsä hauskaa tai semmoista että oltaisiin viihdytty erityisen hyvin toistemme seurassa. Esimerkiksi jos oltiin kahdestaan, niin usein vaan laitettin joku sarja tai leffa pyörimään eikä erityisemmin juteltu ainakaan mistään syvällisemmästä. Välillä toki oli hyviäkin keskusteluita, mutta suurimmaksi osaksi tuommoista olemista, joka alkoi sitten pidemmän päälle ahdistamaan vähän molempia - tuntui ettei suhteelta oikein saanut riittävästi. Eikä meidän tulevaisuuden suunnitelmat oikein osuneet yhteen. Myös huumorintaju on molemmilla aika lailla erilainen.

Toki suhteeseen mahtui paljon hyvääkin, kuten läheisyyttä ja seksiä ja semmoista luottamusta ja tuttua turvallisuuden tuntua. Ja oli tosiaan myös niitä hyviäkin hetkiä. Loppujen lopuksi yritettiin sitten useampaan otteeseen erota, mutta ei kumpikaan siihen kyetty kun tunteet olivat niin vahvoja. No nyt sitten tehtiin viimein päätös tuossa pari päivää sitten ja ainakin itse olen ollut aivan romuna.

Itsellä on päällimmäisenä ollut mielessä hirveä ikävä, kaipuu ja pelko tulevaisuudesta. Ja kova yksinäisyyden tunne. Parin päivän aikana olen alkanut unohtaa lähes kaikki huonot asiat mitkä suhteessa oli ja epäröimään tuon päätöksen oikeellisuutta - varsinkin kun monet ovat ihmetelleet päätöstämme, kun varsinkin ulospäin suhde näytti varmaankin terveeltä. Sitä kautta on ehkä omiinkin ajatuksiin syöpynyt vastaavia juttuja. Mietin, että kuuluisiko tässä vaiheessa tuntea helpotusta tai semmoista tunnetta, että tuli tehtyä oikea päätös vaikka se olikin vaikea.

Sovittiin myös kun erottiin, että ollaan yhteydessä kavereina ja puhelimitse vai viestitse käydään yhessä tätä juttua läpi ja tuetaan toisiamme varsinki tässä alussa ja sitten myöhemmin vähennetään yhteydenpitoa. Tarkoitus olisi silti jonkinsortin ystävinä varmaan pysyä. Kiinnostaisi tietää, että onko kenelläkään tämmöisiä vastaavia kokemuksia, että onko mitään mahdollisuutta käydä järkevästi toisen kanssa tätä juttua läpi ja tukea toista ilman, että se vaikeuttaa tai jopa estää toipumista kokonaan? Itsestä nämä keskustelut ovat tuntuneet helpottavilta, mutta toisaalta sitä miettii että luuleeko aivot vaan että asiat on kunnossa jos ollaan yhteydessä. Tosi vaikeeta.

Ja mikä auttais tähän jatkuvaan tuskaan ja lamaantumisen tunteeseen?

Järkyttävä viestimonsteri tuli kirjoitettua, toivottavasti joku jaksaa kahlata läpi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Nopeasti lukuisten teille oli siis tavallinen, toimiva parisuhde, mutta päätitte erota. Tietysti jos tulevaisuudensuunnitelmat erosivat oleellisesti, ehkä vain joudutitte väistämätöntä, mutta noin muuten, mitä erityistä nelivuotiaalta suhteelta oikein pitäisi odottaa, kun se alkaa olla väkisinkin arkipäiväistynyt, sen hyvissä ja huonoissa merkityksissään. Mutta ehkä joku osaa sanoa jotain kehittävämpää. Tarkoitukseni ei ole vittuilla muuten, jäi vain hiukan hämmentynyt fiilis.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertomasi perusteella kannattaa varautua pahimpaan. Olet nuori eikä sitä nuoruutta kannata tuollaisessa tilanteessa pilata.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juu, älä heitä kallisarvoista elämääsi hukkaan tuommoiseen vatulointiin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Täytyy varmaan itsekin ikävä kyllä korkata tämä puoli tästä palstasta, jota olen välillä ihan mielenkiinnosta käynyt lukemassa. Nyt on sitten omalle kohdalle sattunut sellainen tilanne, että ehkä kaipaa muiden näkemyksiä asiaan.

Tuli tuossa muutama päivä sitten päätökseen neljä vuotta kestänyt parisuhde. Mitään yhtä selkeää syytä suhteen päättymiselle ei sinänsä ollut tai mitään dramatiikkaa, liki parin viimeisen vuoden ajan suhteesta oli vähän väliä "kehityskeskusteluita" suhteen laadusta ja siitä, että jonkun täytyisi muuttua. Tuntui, että ikään kuin oltiin vain yhdessä eikä kummallakaan oikein ollut sinänsä hauskaa tai semmoista että oltaisiin viihdytty erityisen hyvin toistemme seurassa. Esimerkiksi jos oltiin kahdestaan, niin usein vaan laitettin joku sarja tai leffa pyörimään eikä erityisemmin juteltu ainakaan mistään syvällisemmästä. Välillä toki oli hyviäkin keskusteluita, mutta suurimmaksi osaksi tuommoista olemista, joka alkoi sitten pidemmän päälle ahdistamaan vähän molempia - tuntui ettei suhteelta oikein saanut riittävästi. Eikä meidän tulevaisuuden suunnitelmat oikein osuneet yhteen. Myös huumorintaju on molemmilla aika lailla erilainen.

Toki suhteeseen mahtui paljon hyvääkin, kuten läheisyyttä ja seksiä ja semmoista luottamusta ja tuttua turvallisuuden tuntua. Ja oli tosiaan myös niitä hyviäkin hetkiä. Loppujen lopuksi yritettiin sitten useampaan otteeseen erota, mutta ei kumpikaan siihen kyetty kun tunteet olivat niin vahvoja. No nyt sitten tehtiin viimein päätös tuossa pari päivää sitten ja ainakin itse olen ollut aivan romuna.

Itsellä on päällimmäisenä ollut mielessä hirveä ikävä, kaipuu ja pelko tulevaisuudesta. Ja kova yksinäisyyden tunne. Parin päivän aikana olen alkanut unohtaa lähes kaikki huonot asiat mitkä suhteessa oli ja epäröimään tuon päätöksen oikeellisuutta - varsinkin kun monet ovat ihmetelleet päätöstämme, kun varsinkin ulospäin suhde näytti varmaankin terveeltä. Sitä kautta on ehkä omiinkin ajatuksiin syöpynyt vastaavia juttuja. Mietin, että kuuluisiko tässä vaiheessa tuntea helpotusta tai semmoista tunnetta, että tuli tehtyä oikea päätös vaikka se olikin vaikea.

Sovittiin myös kun erottiin, että ollaan yhteydessä kavereina ja puhelimitse vai viestitse käydään yhessä tätä juttua läpi ja tuetaan toisiamme varsinki tässä alussa ja sitten myöhemmin vähennetään yhteydenpitoa. Tarkoitus olisi silti jonkinsortin ystävinä varmaan pysyä. Kiinnostaisi tietää, että onko kenelläkään tämmöisiä vastaavia kokemuksia, että onko mitään mahdollisuutta käydä järkevästi toisen kanssa tätä juttua läpi ja tukea toista ilman, että se vaikeuttaa tai jopa estää toipumista kokonaan? Itsestä nämä keskustelut ovat tuntuneet helpottavilta, mutta toisaalta sitä miettii että luuleeko aivot vaan että asiat on kunnossa jos ollaan yhteydessä. Tosi vaikeeta.

Ja mikä auttais tähän jatkuvaan tuskaan ja lamaantumisen tunteeseen?

Järkyttävä viestimonsteri tuli kirjoitettua, toivottavasti joku jaksaa kahlata läpi.

Itselleni tuli juuri sama fiilis kuin mitä @sampio kuvaili. Tai mistä mä tiedän, oliko se juuri sama mutta anyway.

Joskus ihmiset tekevät asioita vain koska he voivat niin tehdä. Edelleenkin, ei mitään vittuilua, mutta elämä ON tylsää. Siis sellainen elämä, jossa sattuu tasaisesti pieniä asioita jotka ovat voittopuolisesti hyviä.

En nyt sano että palatkaa yhteen, mutta varoitan: tuskin kumpikaan teistä tulee ikinä löytämään kumppania, joka merkittävällä tavalla tuntuisi paremmalta. Ainoa asia on tietenkin se, jos se toinen muuttuu myös lasten isäksi tai äidiksi.

Ettei menisi ihan ruoskinnaksi, niin lohtua: luultavasti olette normaaleja tolkun ihmisiä, jotka pystytte menemään eteenpäin ja joskus muodostamaan suhteen joka muistuttaa aiemmin kokemaanne.

Silloin olette myös kokeneempia ja viisaampia. Tulette paremmin sietämään sen tosiasian, että tylsyys on turvallisuuden ja vakauden synonyymi.

Vielä vinkki teille kummallekin: parisuhde ei ole elämän ykkösfoorumi. Elämän ykkösfoorumi on minä (siis sinä) ja parisuhteessa kumpikin voi auttaa toistaan löytämään vahvemmin sen mikä on sekä kehittymään siinä.

Tekisi mieli sanoa, ja aion sanoakin. Tämä ei ole sinulle kohdistettu, vaan yleisesti.
Mikä hitto meitä vaivaa? Tarvitaanko me oikeasti sota tai luonnonkatastrofi että osattaisiin olla ihan normaaleita?

Sori, sun tilanne vaan oli niin hyvä kuvaus yleisestä tilanteesta. Oma oivallus omiin keskisuuriin kriiseihin tuli eräästä artikkelista ja se oli tämä: mähän en olekaan mikään erityistapaus vaan hitonmoinen klishee.

Mikä auttaa tunteeseen juuri nyt, kysyt. Sekin on klishee. Liikunta, kaverit, sauna ja... aika.
Tsemppiä
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@Jyyd

Noniin. Kaikki merkithän on olemassa, varsinkin, jos asioista ei voida edes puhua. Lisäksi tossa iässä ei todellakaan ole mitään syytä alkaa leikkimään isäpuolta. Mikä helvetti teitä junnuja vaivaa, että tollasta edes ajattelee. Laitat ass to mouthit ja sanot, et tää oli tässä. Sit etit itelles parempaa seuraa. Ei tollaseen paskaan kannata aikaansa tuhlata. Uutta mötköä kiertoon.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Joko nostat kytkintä nyt, tai sitten odottelet kunnes tyttösi ilmoittaa palanneensa exän kanssa yhteen. Ehkä tyttö huomasi kuinka kuolema voi tulla aivan yhtäkkiä, ja arpoo nyt oliko ero exän kanssa sittenkään oikein päätös.

Läheisen kuoleman jälkeen jotkut pimpslooran saamiskerrat on melko yhdentekevää, mutta se että muikkeli ei hae sinusta turvaa ja lohtua ei ole. Tähän exän tapaaminen ja tekstailut niin laske itse yhteen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kirjoittamasi perusteella olet nyt vapaaehtoisesti sujauttamassa itseäsi pakkopaitaan. Toivottavasti ymmärrät että tämä ei ole mitään vittuilua mutta luulenpa että moni jatkikseen kirjoitteleva on myös nuorena kulkenut tuon tien läpi ja todennut että sieltä ei jää kuin luu käteen. Niin olen minäkin kulkenut. Ja mitä nopeammin niistä illuusioistaan osaa luopua niin aina parempi olet silloin itseäsi kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös