Erosin liki 9 vuotta kestäneestä ja 6 vuotta yhdessäasumista sisältäneestä parisuhteesta n. 8kk sitten. Eron taustalla oli aiemmat hölmöilyt kännissä. Ensimmäisen kerran suhteen meinasi päättää se, että neidin pelattua kännykkäpeliä x ja jätettyä sanomiseni useampaan kertaan huomiotta, nappasin iphonen pois kädestä ja heitin sen paskaksi asfalttiin. Suhde oli tällöin kestänyt n. 7,5v ja tilanne oli kuulemma hyvin pelottava, mitä en tietenkään osannut ottaa ollenkaan tosissani. Tässä välissä suhde korjaantui, seksi oli parasta ikinä ja elämä hymyili, ehdittiinpähän pariksi kuukaudeksi kihloihinkin. Myöhemmin pelleilin Tinderissä ja kärysin, en kuitenkaan käynyt koskaan vieraissa. Yritin tämän jälkeen vielä kaikkeni, mutta luottamus oli jo mennyt, eikä tilanteesta tuntunut olevan paluuta. Viimeiset 1,5 vuotta oli alaspäin vievää kierrettä, jossa kaikki neutraalitkin asiat väännettin väkisin negatiivisiksi ja positiivisia asioita vähäteltiin tai niistä vaiettiin.
Yksi ongelmien ilmenemisen aikoihin muuttunut tekijä oli myös se, että ex-emäntä valmistui lääkäriksi ja lääkärin ja yrittäjän arki eroaa toisistaan huomattavasti. Minä tein liikaa töitä ja emäntä oli töissä terkkarin virka-aikaan. Tissuttelin stressiini myös aivan liikaa. En älyttömästi, mutta kuitenkin. Joskus saatoin kovaäänisen keskustelun lämmettyä paiskoa skumppalaseja tai puhelinta, mutta ikinä en käynyt käsiksi enkä usko sen olleen edes mahdollista. Ymmärrän silti saattaneeni vaikuttaa pelottavalta, olen hyvä provosoimaan ja riidan tullen tulen helposti heittäneeksi virnuillen lisää vettä myllyyn välillä myös itse ääntä korottaen (ja kännissä välillä myös itse provosoituen).
Parisuhde oli isolta osin hyvä, eikä sen ryssimisessä taida olla kuin peiliin katsomisen paikka. Arvoissa olleet erot olivat kyllä isoja, mutta tultiinpahan niiden kanssa jo pitkään toimeen, kumpikin tiedosti erot ja keskustelu esim. politiikasta oli aina rauhallista ja älykästä.
Kämppä, mökki, autot, vene jne. olivat kaikki velattomia ja minun nimissäni, joten jaettavaa tai velkaa ei onneksi jäänyt.
Yksi asia, joka tuli puskista oli se, että en ollut pitänyt huolta kaverisuhteistani tuon parisuhteen aikana. Olin talvella aivan helvetin yksinäinen, siitä kai masentunutkin, enkä jaksanut enää harrastaa liikuntaa saati lähteä ihmisten ilmoille. Oli aika raskasta tajuta, ettei mulla ole enää niitä kavereita, joiden kanssa vielä reilu 5 vuotta sitten vietettiin paljonkin aikaa yhdessä. Hyvä työyhteisö piti sosiaalisen puoleni talven ajan nipin napin pinnalla, kesä ja golfkausi ovat onneksi helpottaneet tilannetta huomattavasti.
Kyllä maailma on ihmeellinen. Vaikken olekaan mikään adonis, vaan lähinnä leveäharteinen, kaljamahainen 100kg keijukainen, on ihan fiksuja naisia tarjolla sekä tinderissä että muualla. Katsekontakti, hymy ja johdatteleva keskustelutaito tuovat kyllä hankintatavasta riippumatta kovalla prosentilla asiallista piparia, mutta ongelma on se, etten kyynisyyttäni jaksa vaivautua kuin harvoin. Juuri Juhannusaattona kerroin varsin vetävän näköiselle naikkoselle tämän käytyä iholle, että naisen tulisi painua vittuun siitä, koska hän estää pääsyni baaritiskille. En oikein kiinnostu siitä, minkä tiedän tuovan juuri niitä uusia tuulia, joita tarvitsisin, mikä vittu minua vaivaa?
