Naisasiat

[Kelju K. Kojootti]

Tilannekatsaus

Pitääpä tulla tänne ketjuun päivittelemään omaa tilannetta.

Noin yhdeksän kuukautta takaperin karahti karille kuuden vuoden parisuhde, josta viisi avoliitossa. Vaikka aloite eroamiseen ei minulta tullut, niin olen tyytyväinen, että ero tuli.

Nyt kun kelaa asioita taaksepäin niin ero olisi saanut tulla jo vuosi-pari aiemminkin. Mutta sitä vaan itse odotti parempaa huomista, ja lopulta jotenkin tyytyi siihen, että tätä tämä varmaan sit on pitkässä parisuhteessa. Tulee tasanteita ja laakson pohjia jne. Mutta niitä aallon harjoja ei sitten valitettavasti enää tullutkaan. Tuntui, että olin naiselleni vain rahakukkaro, kokki, kuski yms. kaikkea muuta paitsi rakastettu avopuoliso. Varmasti oli vikaa minussakin, ja itse asiassa syyttelinkin itseäni monista asioista parisuhteen aikana. Suurin murheenaihe oli kuitenkin avopuolisoni puhumattomuus. Miten se suun aukaiseminen on niin vaikeaa. No se siitä.

No ei siinä mitään. Ero oli kaikin puolin helpotus ja yli pääsin nopeasti. Lähinnä vaikeuksia tuotti alkuun tottua yksin elämiseen.

Siinä itseäni keräillessä ja syytellessäkin osui kohdalle - täysin pyytämättä ja yllättäen - nainen, joka osoitti kiinnostusta minua kohtaan, kovaakin! Vanha tuttu vuosien takaa, siis vain tuttu. Kaverin kaveri. Välimatkaa oli sen verran, että yhteydenpito tapahtui Whatsappia ja puhelinta käyttäen. Pari kertaa nähtiinkin ja kivaa oli. Ei mitään fyysistä kuitenkaan. Tätä kesti kolmisen kuukautta.

Kunnes sitten hän veti liinat kiinni. Sekös kolhi meikäläisen itsetuntoa. Tässä kun olen tätä palstaa lueskellut, niin olen saanut aika hyvän käsityksen, mitä ko. naisen kanssa tein väärin/meni metsään. Ensinnäkin innostuin liikaa, vaikka yritinkin hillitä itseäni. Kuitenkin nainen oli myös usein se aloitteentekijä yhteydenotoissa ja tapaamisissa. Silti olisi pitänyt osata olla hillitympi. Mutku. Kaikki tuntui liiankin sopivalta, ensitapaaminen, ajatusmaailma, harrastukset, elämäntilanne. Ei ole moneen vuoteen "tarvinnut" olla tuossa tilanteessa, eikä yleensäkään kovin useasti, niin eipä osannut toimia. Olisi varmaan pitänyt selailla tätä palstaa silloin. Lisäksi tuli avauduttua liian aikaisin liian henkilökohtaisista asioista. Se oli varmaan yksi virhe.

Lisäksi naisella painoi takaraivossa edellinen suhde, josta ei ilmiselvästi ollut päässyt yli. Tuon hän kertoi syyksi siihen, että veti liinat kiinni. Tiedä häntä. Tuli mieleeni, että olin jonkin sortin laastari hänelle. Liinojen kiinnivedon jälkeen ollaan oltu yhteydessä kavereina. Kyllä: "kaverikortti"! Nyt olen päässyt yli tuosta tapauksesta ja siitä ei varmasti mitään enää synny. Itse asiassa en aio sen kummemmin ottaa yhteyttä häneen. Jos haluaa jutella, niin soitelkoon itse. Eteenpäin, sanoi mummo hangessa.

Kesä tulossa ja aurinko paistaa. Vaikka omalla kohdallani uusiin naisiin tutustuminen on jokseenkin epätodennäköistä, niin nautitaan silti kesästä! Niinhän se usein on, että when you least expect. Niin kuin kävi tämän edellä kuvailemanikin tapauksen kanssa.

Ei ole sitoumuksia mihinkään suuntaan. Ei tarvitse appivanhemmilla kahvitella tai suunnitella omia menoja toisen aikataulun mukaan. Ehtii pitkästä aikaa nähdä vanhoja kavereita ja jutella niiden kanssa ummet ja lammet. Miten sitä parisuhteen aikana tulikin laiminlyötyä ystäviä! Näin kolmevitosena tosin olisi jo valmis sitoutumaan ja asettumaan. Lähipiirini ihmisillä on avioliitot, talovelat ja lapset.

Kaikesta huolimatta itselläni on fiilis, että pitkästä aikaa olen vapaa ja itseni herra, siitä pitää nauttia. Ja poikki menneestä parisuhteesta otetaan oppia, se on varma!

 

[Kantapäätorjunta]

Niinhän se usein on, että when you least expect. Niin kuin kävi tämän edellä kuvailemanikin tapauksen kanssa.

Tuli tuosta mieleen hassu tapaus n. viikon takaa. Itse olen siis maaliskuun alusta sinkkuna mennyt ja nyt sitten yhtäkkiä neiti jonka kanssa ehkä vartin verran heitin läppää joskus viime syksyllä jossain juhlissa laittoi viestiä, että olis kiva nähdä joku kerta. En tosiaan ennen syksyä edes häntä tuntenut ja en ollut sen jälkeen missään yhteydessä ollut. Jossain vaiheessa vissiin lisäsin tai hyväksyin facebookiin.

Muutenkin on ihan mukavasti mennyt. Mieli ei tosiaan tee parisuhteeseen, enkä oikeastaan ole sen suuremmin jaksanut irmeleitä jahdata vielä, mutta ainakin eka eron jälkeinen yhdenillanjuttu löytyi pari viikkoa takaperin.

Ensimmäinen n. 1,5 kuukautta muutenkin eron jäljiltä meni aika hiljasissa merkeissä, taisin kerran käydä baarissa ja sillonkin ihan vaan kavereita miellyttääkseni - en tiedä samaistuuko monikaan, tuntuu, että stereotyyppisesti eron jälkeen moni juo liikaakin, mutta itse ainakin kelasin, että jos vaihtoehtona on istua kotona lauantain NHL-kierrosta tuijottamassa pizza sylissä tai istua klubilla muita pariskuntia tuijottamassa 8 euron valkovenäläinen kourassa, ni kyllä mä melkeen kotiin jään. Oli miten oli, nyt on vähän normalisoitunut tuo tahti, joskin vieläkin ennemmin ihan vaan poikien kanssa vaikka bilistä pelaamaan, kun että väkisin vetämään jotain outoa wnb-shuffle variaatiota NRJ-hittien tahtiin baariin. Huomasin aikanaan jo parisuhteessa, ettei baarissa juokseminen kiinnostanut enää yhtä paljon, mutta oletin sen johtuvan siitä, ettei voinut naisia naurattaa, mutta jotenkin ei jaksa napata vieläkään. Ainakaan sillä tapaa, että jaksaisi vaivautua itse niitä noutamaan. Kai tää sitte on sitä kasvamista.

Mut joo. Erikoinen kokemus kyllä ollu tämä ensimmäinen eroprosessi. Nyt kun ajattelee taaksepäin, niin toisaalta tuntuu, että aika on menny helvetin nopeesti, kun muistaa ne ekat sinkkupäivät niin selkeesti, mutta sit taas toisaalta tuntuu, että menny pirun hitaasti, kun tuntuu, että ne viimeset parisuhdepäivät tapahtui joskus Jeesuksen aikoihin. Emmää saatana tierä :D Vieläkin vituttaa ajoittain, mutta olen järkeillyt asian aukottomasti niin, että kolmisen viikkoa kun jaksaa, niin alkaa futiksen MM-kisat, jotka vie aika lähelle kuukauden (?) ja sitte onki jo heinäkuu ja melkee syksy :)

 

[dorka]

Mä taisin äskön tehdä aika pahan virheen.

Tosiaan erosin pari vuotta kestäneestä suhteesta tuossa noin kuukausi sitten. No, ero tuli sulassa sovussa ja sitten vielä eron päätteksi nusseimme muutamaan kertaan. Siinä sitten seuraavat kaksi päivää eron jälkeen viestiteltiin tuntemuksia toisillemme kunnes päätin, että tämän on nyt aika loppua, jotta saisin unohdettua naisen. Eilen kuitenkin rysähti, exä laittoi viestiä ja kyseli miten on mennyt ja blääblääblää. No, meikä siitä sitten innostui ja kysyin, että tulisiko tänään meille vähä juttelemaan kasvotusten asioista ja muija suostui.

Tänään sitten juteltiin kaikenlaisesta melko läheisissä tunnelmissa. Päätin kuitenkin kysäistä, että kaipaako yhtään meidän seksielämää ja vähän ehdottelinkin miten olisi. Olin siinä kohtaa melko varma, että exä lämpeäisi, mutta harmikseni hän piti kiinni puheistaan, että ei nussi kenenkään kanssa ihan vain oman nautintonsa vuoksi, vaan haluaa myös rakastaa henkilöä oikeasti syvästi ja parisuhde on pakollinen vaikka kuinka tekisi mieli. Tämä riipaisi ja syvältä, ei olisi pitänyt kuvitella liikoja jos muija sanoo, että on ikävöinyt minua.

Tuo samainen exä on siis myös löytänyt jo uuden poikaystäväehdokkaan ja tämän tosin tiesin jo kolmisen viikkoa sitten. En kuvitellut heidän olevan vielä mitenkään kovin läheisiä, mutta nähdessäni exäni kännykän taustakuvan, jossa he poseerasivat yhdessä iski todellisuus. Siinä sitten kyselin vähän tästä uudesta jätkästä ja lopulta muija itkeävollotti minulle miten hänestä tuntui niin pahalta, että tutustui tähän jamppaan miltei heti eromme jälkeen ja toivoi etten pitäisi häntä ihan ämmänä sen takia.

Taustatiedoiksi sen verran, että olin jo miltei unohtanut exän. Tietysti hän pyöri kuitenkin päässäni vähintään jokatoinen päivä ja ikävä oli välillä suuri. Erosta oltiin kuitenkin molemmat samaa mieltä, mutta silti syytän itseäni suhteen kariutumisesta vaikka muija väittää että molemmissa oli vikaa. Minä kuitenkin ajattelin suhteen jatkuvan ikuisesti ilman, että laitan tikkua ristiin. Olen myös vedellyt muutamat yhden illan jutut ja tälläkin hetkellä juttelen varmaan kolmen eri muijan kanssa päivittäin WhatsAppissa, mutta silti se entinen vain janottaa...

Mitäs vittua mun nyt pitäis tehdä? Jutella vielä exälle ja kertoa lisää tuntemuksista vai lopettaa viestittely taas kokonaan? Tuntuu tällä hetkellä taas ihan saatanan yksinäiseltä ja ahdistuneelta, olin miltei 100% varma, että muija haluaisi vielä pari kertaa vedellä vanhojen muistojen kunniaksi, mutta ei niin ei. Onneksi kuitenkin eräs frendi tulee kohtapuoliin kämpilleni pelaamaan änäriä, jauhamaan paskaa ja kittaamaan muutamat oluen.

Vaikeintahan tässä tuntuu silti olevan sen faktan hyväksyminen, että tuo exä ei ole enää minun, vaan jonkun toisen miehen. Exäni oli kuitenkin ensimmäinen nainen jota oikeasti rakastin ja josta välitin. Tulipas avauduttua, saatana!

 

[jyly]

Mitäs vittua mun nyt pitäis tehdä?

Katkaista kaikki yhteydet exään. Ei siitä erosta muuten toivu, kerron kohta hieman omia tuntemuksia omasta erostani. Sun kannattaa käydä läpi oma pääkoppasi, sillä et selvästikkään ole miettinyt tätä eropäätöstä loppuun asti, tai näin ainakin voisi päätellä ensimmäisestä virkkeestäsi.

Itse tosiaan kirjoittelin tähän ketjuun ensimmäistä kertaa jokunen viikko takaperin. Omakohtaisesti huomasin, että eroa käsittelee paljon paremmin, kun ei ole missään yhteyksissä exään. Alkoi tulla jo hyviäkin jaksoja, ja pääsin miettimisissäni niinkin pitkälle, että tämä erohan oli meille vain hyvä asia. Ja sitä se onkin, mutta huonompina päivinä sitä vain haikailee exän perään ja miettii että mitähän sekin tällä hetkellä tekee/onko sillä jo joku toinen.

Ikävä kyllä exä otti muhun yhteyttä viime viikolla, mistä alkoi taas tämä saatanan unettomuus ym voimattomuus. Meillä kun on tuo yhteinen koira, joka on ollut minulla erosta lähtien, niin hän alkoi vaatimaan multa rahaa koirasta, ja vetäisipä hän jo juristitkin tähän soppaan mukaan. Toki ostan häneltä hänen osuutensa eläimestä, ei ole siitä kiinni, mutta kun hän vaatii oman puolikkaansa kolmiskertaisena takaisin! Ei onnistu, jokin kompromissi tuohon on keksittävä.

Kehtasi vielä laittaa viestiä, että ei ole katunut eroamme hetkeäkään, ja että on nykyisin paljon hauskempaa ilman mua. Vittu. Pisti vihaksi. Ei mulla ainakaan ole tarvetta alkaa veistä kääntää haavassa, mutta hän näköjään saa jonkinmoista mielihyvää vastaavista tempauksista.

 

[Drewiske]

Kehtasi vielä laittaa viestiä, että ei ole katunut eroamme hetkeäkään, ja että on nykyisin paljon hauskempaa ilman mua. Vittu. Pisti vihaksi. Ei mulla ainakaan ole tarvetta alkaa veistä kääntää haavassa, mutta hän näköjään saa jonkinmoista mielihyvää vastaavista tempauksista.

No tuo viesti kyllä kertoo, ettet ainakaan mitään menettänyt kyseisessä mirkussa. Maalin jälkeisessä vaihdossa syttyy punalamppu helpoiten, keep it cool!

 

[ditrim]

Jos se koira on ihan tavallinen koira (ei näyttely/jalostus/kisa -menestystä), niin puolet on sopiva hinta. Tai jos haluat junttia näyttää muijalle, niin sitten vähän ikäalennusta kehiin.

 

[jyly]

No tuo viesti kyllä kertoo, ettet ainakaan mitään menettänyt kyseisessä mirkussa. Maalin jälkeisessä vaihdossa syttyy punalamppu helpoiten, keep it cool!

Näimpä, ja niinkuin kirjoitin, niin alkaa silmät hiljaksiin aueta todellisuudelle ja sille, että näin on parempi. Kaikkea paskaa sitä tulikin kestettyä. Kiven alla tulee olemaan ne sulhasehdokkaat, jotka kestää kaiken sen paskamyrskyn tuon kimulin kanssa.

E: Puolet olen valmis maksamaan (500e). Vaatii koiran ovh:ta, joka oli 1300e. Rahanahne paskiainen.

 

[Janippa]

Mitäs vittua mun nyt pitäis tehdä?

Vaikeintahan tässä tuntuu silti olevan sen faktan hyväksyminen, että tuo exä ei ole enää minun, vaan jonkun toisen miehen. Exäni oli kuitenkin ensimmäinen nainen jota oikeasti rakastin ja josta välitin. Tulipas avauduttua, saatana!

Joo, itse ainakin kehotan katkaisemaan yhteydet joksikin aikaa. Aiemmin tänne kirjotin omasta tilanteesta, muutama kuukausi sitten tuli ero neljän vuoden suhteesta. Ero oli itsessään sopuisa, mutta sen jälkeen oli sit vähän kaikkea muutakin sähläystä. Siitä viisastuneena jätin itte ottamatta yhteyttä exään. Pari kuukautta meni, ettei varmaan kolmea - neljää lausetta enempää vaihdettu keskenään, molemmat sai hermolomaa toisesta. Eron aikana toki puhuttiin, että ollaan tekemisissä, molemmat viihtyi toistensa kanssa, mutta suhde ei vaan toiminut. Ja tohon jälkimmäiseen kappaleeseen myös täysin samaa mieltä, miusta tuntui ekat pari kuukautta eron jälkeen just tasan tolta. Nyt sen on oppinu pikkuhiljaa hyväksymään ja toivon sille oikeestaan vaan kaikkee mahdollista hyvää. Sama mukava ihminen se on yhä.

Nyt sitten parin kuukauden hiljaa olon jälkeen törmäsin exään baarissa, siellä juteltiin ja vietettiin joku reilu tunti aikaa kahdestaan, juteltiin ja muisteltiin kaikkia hauskoja juttuja mitä meillä aikanaan oli. Molemmista vielä huomas että vanhoja muistoja ja yhdessä tekemisiä on ikävä, mutta silti molemmat ovat yhä sitä mieltä että ero teki meille molemmille vaan hyvää. Hiton kivan tunnin vietin, muistin taas pitkästä aikaa minkä takia toi ihminen oli miulle tärkeä. Vieläkin omalla tavallaan toki tärkeä ja sen kanssa on helppo jutella asioista, mutta silti eritavalla kun suhteen aikana (yllättäen). Myös exän suku on todella mukavaa porukkaa ja olin vähän ällikällä lyötynä kun exä pyys sen pikkuveljen lakkiaisiin kesäkuun alussa. Kai mie ainakin jatkobileissä jossain paikallisessa pubissa meen heitä moikkaamaan, tonne juhliin meneminen tuntuu vaan ihan helvetin vaikeelta. Miulla on tosi kiusaantunut olo tuon takia, tavallaan toki tyytyväinen, että miun seura on yhä siellä haluttua, mutta en yhtään tiiä viittinkö mennä sinne käymään. Oon hänen veljensäkin kanssa ollut tekemisissä eron jälkeen, joten sen puoleen tässä ei kai sen suurempaa ongelmaakaan olisi.

Mut mie en oikeesti ymmärrä tota parisuhteen jälkeistä seksiä. Ihan oikeesti, teidän suhde on ohi, jättäkää se toinen sinne yksinään ja menkää eteenpäin. Joo, pari viikkoa eron jälkeen asuttiin vielä samassa kämpässä, osittain myös samassa sängyssäkin vielä nukuttiin, muttei miulla tehnyt ees oikeastaan siinä vaiheessa mieli saada exältä seksiä. Kyllä sitä sitten siinä vaiheessa löysi muualtakin, kun sitä alkoi mieli tehdä.

Nyt "sinkkukesänä" ei sen kummemmin mitkään naiskuviot kiinnosta, paljon töitä, kuntoilua ja kavereiden kanssa hengailua. Katellaan sitten talvella, jos jotain sopivaa sattuisi vastaan tulemaan. En toki kieltäytyisi nyttenkään, jos oikea ihminen vastaan tulee, mutta en oo vielä kovin halukas tai valmis suhteeseen. Ja ei, en tarkoita tolla sinkkukesällä sitä, että saa heiluttaa häntää missä sitä ikinä haluaakaan heiluttaa. Nautitaan nyt vaan kesästä, saa rauhassa tehdä lain sallimat ylityöt ja rahaa pitkän talven varalle.

 

[Alamummo]

Meillä kun on tuo yhteinen koira, joka on ollut minulla erosta lähtien, niin hän alkoi vaatimaan multa rahaa koirasta, ja vetäisipä hän jo juristitkin tähän soppaan mukaan. Toki ostan häneltä hänen osuutensa eläimestä, ei ole siitä kiinni, mutta kun hän vaatii oman puolikkaansa kolmiskertaisena takaisin!

Onko exälläsi joku peruste vaatimukselleen? Muussa tapauksessa mielestäni puolet ostohinnasta on kohtuullinen korvaus eikä juristillakaan voi olla muuta sanottavaa asiaan. Jos koira maksoi 1300 €, niin silloin maksaisin 650€. En tiedä, mistä tuon 500€ laskit puoleksi koiran alkuperäisestä hinnasta.

 

[TQoFE]

E: Puolet olen valmis maksamaan (500e). Vaatii koiran ovh:ta, joka oli 1300e.

Kumpi maksoi koiran silloin kun se ostettiin ja onko jompi kumpi osallistunut koiran menoihin selkeästi enemmän? Puolet on minun matematiikkani mukaan 650.

 

[Seesam]

Kumpi maksoi koiran silloin kun se ostettiin ja onko jompi kumpi osallistunut koiran menoihin selkeästi enemmän? Puolet on minun matematiikkani mukaan 650.

Minä ymmärsin, että tämä entinen pariskunta maksoi koirasta 1000€, vaikka koiran ovh oli tuolloin 1300€. Tällöin koirasta maksettu kauppahinta oli juurikin 1000€, ja puolet siitä on 500€.

 

[Juteeni]

Onko exälläsi joku peruste vaatimukselleen? Muussa tapauksessa mielestäni puolet ostohinnasta on kohtuullinen korvaus eikä juristillakaan voi olla muuta sanottavaa asiaan. Jos koira maksoi 1300 €, niin silloin maksaisin 650€. En tiedä, mistä tuon 500€ laskit puoleksi koiran alkuperäisestä hinnasta.

Kumpi maksoi koiran silloin kun se ostettiin ja onko jompi kumpi osallistunut koiran menoihin selkeästi enemmän? Puolet on minun matematiikkani mukaan 650.

jyly on maksanut puolet eli 500€ koirasta joten koiran hinta on ollut silloin 1000€. Nyt kuitenkin rahalle perso ex yrittää vaatia jylyltä koiran koko hintaa takaisin ja vielä ohjevähittäishintana eli ei sillä hintaa mitä he ovat siitä maksaneet. Näin ainakin omat aivoni tämän käsittivät.

EDIT: Seesam oli nopeampi.

 

[Myyrä]

Kumpi maksoi koiran silloin kun se ostettiin ja onko jompi kumpi osallistunut koiran menoihin selkeästi enemmän? Puolet on minun matematiikkani mukaan 650.

Koiran ovh (eli todennäköisesti jokin yleinen hinta kyseisen koiran pennulle) on ollut 1300, pariskunta on saanut koiran alennuksella ja maksanut 1000 euroa. Tästä 1000 euron hankintahinnasta puolet on 500 euroa. Simple?

e: superhidas. Kuinka kauan multa oikein kesti tämä viesti muotoilla?

 

[Kulttimörkö]

Mä en ymmärrä niitä miehiä joiden pitää naista turpaan mätkiä. Mun eräs naispuolinen tuttava sai eron myllerryksissä selville että tämä hänen tuleva ex-miehensä on käynyt vähän käärmettä kastelemassa ex-avovaimonsa kolossa. Tämä tieto tuli eilen ja vaikka tämä tuttavani oli jo uuden kämpänkin hommannut ja oli muuttamassa sinne kuun vaihteessa, päätti tämä mies sitten vielä kaiken kruunuksi mätkiä tätä tuttavaani turpaan. Talossa oli sisällä vielä tämän tuttavani eskari-iässä oleva lapsi. Ei näin! Onneksi pääsivät turvaan yöksi kun tämän tuttavani isä kävi heidät hakemassa. Minä lähden tänään peräkärryn kanssa täältä periferiasta auttamaan muutossa jo tänään. Onneksi se on mahdollista sillä tämä uusi asunto on tällä hetkellä tyhjillään. Olen tämä tuttavani luona yötä koska ei hurjasti nappaa ajella vielä muuttoajojen lisäksi takaisin kotiin ja huomenna sitten takaisin Jyväskylään (matkaa täältä Jyväskylään on n. 170 km) hakemaan poikaani viikonlopuksi tänne. Onneksi oma avovaimoni on sen verran selväjärkinen että pystyy luottamaan etten minä tee mitään sopimatonta. Voin sentään auttaa tuttavaani jonkin verran.

 

[fat of the land]

Mä en ymmärrä niitä miehiä joiden pitää naista turpaan mätkiä...

No joo, itse en mitenkään hyväksy naisten mätkimistä tai ymmärrä sitä sellaisella tavalla, että naisten hakkaaminen on millään tavalla hyvä tapa hoitaa ongelmia.

Eipä kovinkaan tavaton juttu meillä tai muualla, siis jos suomesta puhutaan. Siis lähisuhdeväkivalta. Jotenkin tuontapaisista tarinoista tulee mieleen systerini ex-äijä, joka erotilanteessa jäi kiinni vuosia jatkuneesta vieraissa käymisestä. Ensimmäinen vaihe eroprosessissa oli sellaista itkemistä että "teen ihan mitä tahansa että otat takaisin jne.", sitten kun ei asia sopinutkaan systerille niin seuraavaksi uhkailtiin, tosin käsiksi ei käyty, mutta sellaista "teen sun elämästä helvettiä, palkkaan jonkun laittamaan sun polvet paskaksi jne.".

Aikamoisesta avuttomuudesta ja kyvyttömyydestä tollaiset toimintatavat kyllä kertoo. Eli jos nyt ymmärtämisestä puhutaan, niin onhan se ihan selvä että näillä kavereilla ei ole kaikki kondiksessa ollut alunperinkään. Kyllähän meidän kulttuurimme ja perusmoraalihan on kirjoittanut sen aika tiukasti jokaisen takaraivoon, että heikompaa ei saa lyödä ja itselleen tärkeää ei voi satuttaa. No jotenkin sitten näitä tarinoita on vaan tuhansia ja taas tuhansia.

Väkivaltahommien ymmärtämisen yrittämisessä siis ilmiötasolla on se hyvä puoli, että se on oikeastaan ainoa tie tulevien pahoinpitelyiden estämiselle. Ja minun käsitykseni mukaan asioissa ollaan menty viime vuosikymmenien aikana reilusti eteenpäin, vaikka kilometrejä on aina enemmän edessä kuin takana.

 

[Kulttimörkö]

Näitä tapauksia on tosiaan valitettavan paljon. Toivottavasti tämä "mies" pysyy kaukana kun käymmä hakemassa muuttokuormaa pois sieltä. Ei siksi että itse paukuttaisin tuota tyyppiä kuonoon vaan siksi että asiat hoituisivat jatkossa kivuttomammin. Minä yritän tämän ja huomisen päivän aikama tukea tätä tuttavaani ja kuunnella ihan kasvotusten sen minkä pystyn. Jos se nyt mitään auttaa...

 

[Alamummo]

Koiran ovh (eli todennäköisesti jokin yleinen hinta kyseisen koiran pennulle) on ollut 1300, pariskunta on saanut koiran alennuksella ja maksanut 1000 euroa. Tästä 1000 euron hankintahinnasta puolet on 500 euroa. Simple?

e: superhidas. Kuinka kauan multa oikein kesti tämä viesti muotoilla?

Enpä ole ennen törmännyt koirista puhutessa ohjevähittäishintaan. Koiralla on joko hinta tai sitten ei. Kunnon kasvattaja ei anna koiran hinnasta alennusta.

Ja pus vaan sinne tulevattomallekin!

 

[Seesam]

Enpä ole ennen törmännyt koirista puhutessa ohjevähittäishintaan. Koiralla on joko hinta tai sitten ei. Kunnon kasvattaja ei anna koiran hinnasta alennusta.

Ja pus vaan sinne tulevattomallekin!

Kyllä koirista saa ''alennushintoja'' jos koiralla on esimerkiksi joku vaaraton esteettinen ''vamma'', kuten huulihalkio.

Minäkin hymähdin samalle asialle kuin tulevaton, jänniä näkemyseroja.

E: Ja voihan olla, että tuo entinen pariskunta on ostanut koiran joltain tuttavalta, joka hyvää hyvyyttään myi koiran 300€ ovh:ta halvemmalla. Ei tuommoinen järjestely nyt mitenkään ennen kuulumatonta ole.

 

[jyly]

Kumpi maksoi koiran silloin kun se ostettiin ja onko jompi kumpi osallistunut koiran menoihin selkeästi enemmän? Puolet on minun matematiikkani mukaan 650.

Tosiaan ovh vai mikälie oli tuon 1300e, mutta saatiin koira pyöreällä tonnilla, kun kasvattaja arveli koiralla olevan lievä purentavika. Exä maksoi koiran kaupantekohetkellä, mutta mä siirsin hänen tililleen oman puolikkaani heti kotona.

Koiranhoidosta vastasin minä, leikkasin kynnet (hän ei ikinä vaivautunut sitä opettelemaan), harjasin, pesin, ostin barf-ruoat, punkkikarkotteet ym matolääkkeet. Ja nyt kun ero tuli, niin jännästi koira ei ole enää kiinnostanut exää ennen kuin vasta viime päivinä, jolloin pikkuinen olisi pistettävä heti lihoiksi ja jakoon.

 

[Musta Nuoli]

Jos se koira on ihan tavallinen koira (ei näyttely/jalostus/kisa -menestystä), niin puolet on sopiva hinta. Tai jos haluat junttia näyttää muijalle, niin sitten vähän ikäalennusta kehiin.

Ainakin vakuutusyhtiö ottaa taatusti "junttimaisesti" ikäalennuksen kehiin koiran tai muun lemmikin arvoa laskettaessa, eli ei esimerkiksi viisivuotias koira ole saman arvoinen kuin kymmenvuotias koira (jolle ei enää vakuutusta yleensä niin vain saakaan).

Hullultahan tuo kuulostaa, jos naikkonen vaatii ovh-hintaa koirasta, josta ei maksettu ovh-hintaa, mutta pikkumaisen katkerat vaatimukset on varmasti kirjattu excel-taulukon salaiseen lisälehteen oman laskentakaavionsa myötä.

Eläimiin liittyviä kiristys- ja uhkailumetodeja monet naiset tuntuvat suosivan. Minullakin oli aikoinaan se tilanne, että avoeron koittaessa naikkonen ilmoitti, että joko minä otan kaksi kissaa tai hän lopettaa kummankin eläimen, koska hän haluaa nyt olla villi ja vapaa. Eläimestä huolehtiminenhan estää kreisibailauksen.

Erikoista tilanteessa oli, että toinen kissa oli alun perin naikkosen kissa ja hankittuna jo ennen kuin minä olin naikkosta nähnyt. Omituinen ja hyytävä suhtautuminen omaan lemmikkiin siis, mutta paljastuipa todellinen luonne viimeistään tuossa vaiheessa. Toki siis lemmikit itselleni otin, sillä vain sairas ja luonnevikainen ihminen lopettaisi lemmikkinsä kun täytyy päästä bilettämään.

EDIT: Kaiketi jotkut miehetkin näin tekevät ja/tai ovat tehneet, eli ei tämä varmaan naisten ominaispiirre ole, mutta ei ole kyllä kuitenkaan tullut vastaan ainuttakaan miestä, joka olisi pistänyt koirastaan tai muusta lemmikistä nirriä pois eron tullessa.

 

[Knox]

Noooo niiiin. Olin tossa ex-vaimon kanssa baarissa. Tietysti virhe, kun kyseessä on alkoholisti ja äärimmäisen peliriippuvainen henkilö. Kaikkeni annoin, enkä tiedä miksi nyt annoin itseni vajota tähän.

Illan lopputulema oli puukonisku kylkeen. Siis vittu puukonisku kylkeen. Nappasin veitsestä sit kiinni ja oikea käsi on aivan saatanan haavoilla ja kipeä. Tossa just pesin seinät ja lattiat verestä. Yritti sitten seksillä pyytää anteeksi ja jotenkin aloin ymmärtää pettteriä prostituoituineen, haha!

Pahimmalta tuntuu se, että tämä ihminen on aivan tajuttoman lahjakas ääneltään ja käsistään, mutta näköjään haluaa vain tuhota elämänsä. Vittu.

Ja kyllä, tää asia on käsiteltävänä jossain muuallakin kuin Jatkoajan keskustelupalstalla.

Kehtas vielä poliisiasemalta tullessaan pyytää MUA pyyhkimään loput veret sieltä ja täältä, kun "toi on sun verta".

Oon joskus miettiny miten veemäiseltä tuntuis saada puukkoa kylkeen. Nyt tiedän tämänkin.

Piti mennä Linnanmäelle tyttären kanssa, saatana. No, onneks mutsi ja faija kävi sen kans Stadikalla.

Edit: Kehtas vielä pyytää mua hakemaan tupakkaa ja shamppanjaa. Ostin itselleni minttuviinaa. Teinkö väärin?

Melkosta. Sinuna hakisin yksinhuoltajuutta, ja sanoisin eksälle että saa osallistua lapsen elämään jos saa asiat järjestykseen. Samoin löisin kaikki välit poikki eksään. Kerta se on valmis puukottamaan sinua, niin mistä tietää että mitä se seuraavaksi suutuspäissään tekee. Paskalla mäihällä lähdet ruumispussissa pois.

Sinuna jättäisin minttuviinat väliin, ja viettäisin aikaa tyttäreni kanssa. Voipi tytär olla päästä pyörällä, kun äiti puukotti isiä. Väitän että tyttäresi tarvitsee sinua nyt huomattavasti enemmän mitä sinä viinaa.

Mutta helppohan näitä on sivusta huudella.

 

[pernaveikko]

Ostin itselleni minttuviinaa. Teinkö väärin?

Et tehnyt, älä syytä itseäsi. Mutta mistä se puukko tuli, kantaako joku siis puukkoa taskussaan.

 

[Kelju K. Kojootti]

Lisää yhteenvetoa omasta tilanteesta liittyen naisasioihin, ainakin välilliseti.

Tässä on tullut mietiskeltyä viimeisen reilun puolen vuoden aikana omia menneitä parisuhteita ja mahdollisia tulevia.

Seuraava nainen ei ole millään tavalla hakusessa juuri nyt. Olen tullut siihen tulokseen, että ensin on saatava omaa sosiaalista verkostoa kasvatettua ja ystäväpiiriä laajennettua.

Sinänsä ihmeellistä, mutta nykyisessä kotikaupungissani, jossa olen asunut jo useamman vuoden, minulla ei ole yhtään miespuolista ystävää tai kaveria. Siis sellaista, joihin olisin vapaa-ajalla yhteydessä, kävisin kahvilla/kaljalla, katsomassa lätkää tms. Pari naispuolista kaveria on, nekin työn kautta. Oma alani on aika naisvaltainen ja lähimmät kollegat naisia. Sekin toki vaikuttaa.

Ystäväpiirini on muutenkin hyvin suppea. Ne henkilöt, joihin olen tiivimimmin yhteydessä, ja pystyn juttelemaan syvällisemmistä aiheista, mahtuvat sahurin yhden käden sormiin.

En ole kuitenkaan mitenkään erityisen ujo tai sosiaalisesti avuton tapaus. Työyhteisössäni olen todella pidetty ja arvostettu ja huumorintajuani sekä positiivista asennetta asioihin kehutaan tavan takaa. Siihen nähden on tavallaan erikoista, että ystäviä ei ole tuon enempää. Ja kuten sanottua, nykyisessä kotikaupungissani ei yhtään.

Nyt kun olen sinkkuna ollut jonkun aikaa, niin olen aloittanut uuden harrastuksen ja pyrin ihan tietoisesti sosiaalisiin tilanteisiin aiempaa aktiivisemmin. Josko sitä vaikka uusia kavereita saisi.

No miten tämä nyt liittyy naisasioihin. Omalla kohdallani ainakin huomattavasti. Ensinnäkin tietysti niin, että jos olisi ystäviä niin heidän kauttaan tutustuisi mahdollisesti myös vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Toisaalta taas, jos nyt sattuisi johonkin naiseen törmäämään niin jossain vaiheessahan sitä esitellään uusi puoliso kavereille. Eli minun tapauksessani ajetaan ensin 150 kilometriä johonkin suuntaan lähimmän kaverin luo. Seikka, joka varmaan ihmetyttää naistakin. "Eikö sulla oo täällä kavereita?"

Itse asiassa lähin työkaveri on jonkun kerran kysellyt, millainen sosiaalinen verkosto minulla on. Kun vastaan, että ei oikein minkäänlaista täällä, niin hän on jopa hieman huolestunut. Sinänsä turhaan, koska pärjään yksinkin, mutta mielellään sitä toki ihmisiin tutustuisi.

Tällaista ajatustenvirtaa tällä kertaa. Saa kommentoida.

 

[Trenchtown]

Saa kommentoida.

En tiedä paljonko Kojootilla on vuosia mittarissa, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi, koska yksi perusasia on hukassa. Vaikka miten päättäisit, että projekti Nainen tulee vasta sitten kun nuo mainitsemasi asiat ovat kunnossa, niin et sinä siitä päätä. Se tulee kun on tullakseen, etkä muuta voi kuin jäädä pysäkille venaamaan seuraavaa, tai hypätä kyytiin. Aika vittumaisen kliseinen neuvo, mutta niin se vaan on. Toki jos pystyt potentiaalisen seurustelukumppanin ignooraamaan, koska joku muu asia on tärkeämpi, niin mikäs siinä. Epäilen vaan, ettet pysty. Toivottavasti joku palstan patologisista naisvihaajista™ ei lue tätä ja tule kertomaan, että kyllähän se ämmä on helposti dissattavissa. Ei se ole, ei vaikka katkeroituneet peräkammarinpojat niin sanoisivatkin.

No miten tämä nyt liittyy naisasioihin. Omalla kohdallani ainakin huomattavasti. Ensinnäkin tietysti niin, että jos olisi ystäviä niin heidän kauttaan tutustuisi mahdollisesti myös vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Toisaalta taas, jos nyt sattuisi johonkin naiseen törmäämään niin jossain vaiheessahan sitä esitellään uusi puoliso kavereille. Eli minun tapauksessani ajetaan ensin 150 kilometriä johonkin suuntaan lähimmän kaverin luo. Seikka, joka varmaan ihmetyttää naistakin. "Eikö sulla oo täällä kavereita?"

Mitä sä frendeillä, jos on kerran duunipaikka täynnä kinkkua? No ei, ymmärrän kyllä ajatuksen ja onhan siinä järkeä. Toisaalta voit pyöritellä ajatuksen myös niin, että jos olisi nainen, niin sen kautta voisi tulla kavereitakin. Ainakin mun vaimolla tilanne on juuri tuo, on ystävystynyt parinkin eri minun tuttavapiirin mimmin kanssa. Tämä ei tarpeeksi pitkälle mennessään ole mulle varmaankaan edullista, mutta murehditaan sitä sitten, jos kohdalle osuu. En nyt ala vaimoni taustaa enempää avaamaan, mutta muutti mun vuokseni niiden harvojen kaveriensa ulottumattomiin, joten olen erittäin tyytyväinen, että on täältä frendejä löytänyt, olkoonkin sitten sama kaveripiiri. On tuolla toki muitakin frendejä täällä päin, mutta vähissä ne ovat.

No joka tapauksessa musta näyttää, että stressaat aivan turhaan noita "kun nainen tapaa kaverit" -juttuja. Ne tilanteet tulevat jos ovat tullakseen, eivätkä ne stressaamalla muutu suuntaan tai toiseen. Jos taas nainen ihmettelee, että "eikö sulla ole täällä kavereita", niin siinähän ihmettelee. Jos tuo muodostuu orastavan suhteen kynnyskysymykseksi, niin voi miettiä, onko kuitenkaan kyseessä vaimomatskua, vai pitäisikö vaan panna.

Ystäväpiirini on muutenkin hyvin suppea. Ne henkilöt, joihin olen tiivimimmin yhteydessä, ja pystyn juttelemaan syvällisemmistä aiheista, mahtuvat sahurin yhden käden sormiin.

Tilanteesi on ainakin mun näkemyksen mukaan hyvä, jos on luottoihmisiä edes se yksi, kaikilla kun ei ole. Toki ymmärrän mitä haet, mutta en näe tuossa mitään ongelmaa, että kaveripiiri on suppea. Tässä kyllä tullaan yksilökohtaisiin eroihin ja näinkin introverttina ihmisenä olen vain tyytyväinen, että kaveripiirini on pieni. Naamatuttuja kyllä riittää, mutta niillehän ei puhuta mistään, sanotaan korkeintaan moi. Luottotyypit erikseen.

Nyt kun olen sinkkuna ollut jonkun aikaa, niin olen aloittanut uuden harrastuksen ja pyrin ihan tietoisesti sosiaalisiin tilanteisiin aiempaa aktiivisemmin. Josko sitä vaikka uusia kavereita saisi.

No niin, tämähän on mitä parhain keino tavata ihmisiä ja samalla nauttia olostaan, olettaen siis harrastuksen olevan mieleinen. Muutenkin kun kirjoitit, että pärjäilet varsin hyvin keskenäsikin, niin taas kerran, lopeta murehtiminen. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Pidä nyt ainakin huolta, että tilanteet uusien frendien tai naisten kanssa eivät mene väkisinyrittämiseksi.

No joo, kyllä mä myönnän aikanaan miettineeni suhteen suhteen (heh) triviaaleja juttuja, joilla ei sitten kuitenkaan ollut minkään valtakunnan merkitystä. Mun kohdalla kaikki loksahti kohdalleen, kun lopetti turhan murehtimisen ja eli elämäänsä pyrkien nauttimaan omasta olostaan. Kun oli itseensä ja asioihinsa tyytyväinen, niin jotenkin ne naiset sen vaan näkee ja kiinnostuu, vaikka naama ja runko olivat ihan yhtä rumia kuin aiemminkin. No joo, ei varsinaisesti kuulu asiaan, kunhan tuli mieleen.

 

[Kelju K. Kojootti]

Paljon asiaa...

Kiitoksia Trenchtown kommenteista. Ikähän mulla on pitkälle neljännellä kymmenellä. En asiaa sen kummemmin murehdi, mutta edellisessä suhteessa tästä tuli ihan ongelmakin. Oltiin nimittäin avokkini kanssa samassa tilanteessa, eli kummallakaan ei ollut kaupungissa hyviä ystäviä tai "oikeita" kavereita. Näitä hyvän päivän tuttuja toki paljonkin, joiden kanssa törmätessä kuulumiset vaihdettiin. Paljon siis oltiin kahdestaan, toki molemmilla omat harrastukset. Avokki oikein välillä "painosti" sosiaalistumaan, mikä taas välillä ahdisti minuakin. Ja totta puhuen siitä olisi ollut hyötyä meidän parisuhteellekin, että olisi ollut muitakin menoja viikonloppuisin kuin kauppareissut. Tosin tämä syy ei ollut suurin syy eroomme.

Ja uusi harrastukseni on todella mieluinen! Duunipaikan kinkut ovat suureksi osaksi huomattavasti vanhempia ja omankin ikäiset perheellisiä ja varattuja. Ja toisaalta ei siellä ole sellaista tyyppiäkään, joka omaan arvomaailmaan sopisi parisuhdemielessä.

Väkisin en tosiaan mihinkään sosiaalisiin tilanteisiin pyri, mutta toisaalta pyrin ne hoitamaan "paremmin" kuin aiemmin. Esimerkiksi edellisen parisuhteen aikana höntsäsähly/-kiekkoporukan saunaillat tuli jätettyä väliin sillä verukkella, että halusin levätä sunnuntait kunnolla, että jaksan maanantaina duunissa. Tämä piirre taas liittyy tunnollisuuteeni. Tässä viime aikoina olen tosin oppinut olemaan itselleni armollisempi ja käynyt bilettämässäkin, ja kyllä ne maanantait on mennyt han yhtä hyvin - itse asiassa paremminkin - kun on saanut nollattua ja kavereiden kanssa jauhettua. Mutta nämä biletysreissut ovat siis olleet kaukana kotoa.

Oma pointtini liittyi siis tähän nykyisen kotikaupunkini ystäväpiiriin, tai sen puutteeseen. Ja ihan oikeassa olet: Jos se sopiva kumppaniehdokas nyt osuisi kohdalle saman tien, niin en varmasti pystyisi/haluaisi ignorata. Sen verran itseäni tunnen. Joskin suin päin suhteeseen en hyppää. Lähinnä pointtina siis, että koen tuon paikallisen ystäväpiirin pienuuden kuitenkin jonkun sortin ongelmana ja nyt sinkkuaikana on aikaa/energiaa panostaa siihenkin paremmin.