Naisasiat

[Johan]

Patsi entäs se, jos sinne maahan huvittaakin sitten jäädä, kun on asettunut aloilleen? Erillisiä asioitahan nämä kuitenkin on, koska itse eroasia pitäisi ensin selvittää ja sen jälkeen miettiä missä kukin asuu.

Sanoinkin jo aiemmin, että koko jutussa selvin on tämä poistuloasia. Ainahan kaikki on mahdollista, saattaahan Selännekin haluta Kärppiin ens kaudeksi. Enempää en halua yksityisyyden vuoksi kertoa, eikä se sinällään naisasioihin edes liity.

Ulkomaille muuttaminen kyllä houkuttaa enemmän kuin Jyväskylään muuttaminen, mutta eron syyksi en sitä pysty millään laittamaan.

Ehtikin macnevis kommentoimaan kirjoittamiseni aikana, muokkaan siis.

Lapsissa erossa olo ei ole mun mielestä absurdia, vaan perseestä. Myös nykyinen tilanne ja tilanteen juuri tämmöisenä mahdollisesti jatkuminen on lapsilleni perseestä myös.

 

[Salama15]

Saadaanko me ilmapiiriä parmmaksi vai ei, onko siihen halua tai edes mahdollisuutta - aika näyttää.

Hyvä Johan; aikuiset ihmiset pystyvät tekemään ihan itse päätöksen omasta käyttäytymisestään kulloisessakin tilanteessa, joten aivan varmasti te pystytte lastenne edessä olemaan fiksusti, jos siis on halua.

Toinen juttu on tuo teidän parisuhteenne; en ala tässä sen enempää neuvoja jakamaan, koska itse olen tuolla eron harkinta-ajalla ja asumme rouvan kanssa jo erillämme (mukelot tosin ovat likimain aikuisia), mutta tuo täysin kiihkoton asioista puhuminen on hyvä steppi monella tavalla => molempien pitää saada kertoa tilanne 100% omalta kannalta ja toisen pitää pystyä se nielemään ilman syytöksiä.

Fakta on, että ihminen pystyy muuttamaan joitain tapojaan ja suhtautumistaan määrättyihin asioihin, mutta on turha kuvitella, että ihminen itsessään muuttuisi täysin joksikin toiseksi! Pitää pystyä rakastamaan toista sellaisena kuin hän on...

 

[pakki3000]

Myös nykyinen tilanne ja tilanteen juuri tämmöisenä mahdollisesti jatkuminen on lapsilleni perseestä myös.

No mitäköhän muuta luulet olevan tulossa. Jätkä käy peleissä, syömässä yms. salaa vaimoltaan ja vielä mennyt hänelle kertomaan jenkkeihin muutosta toisen naisen kanssa. On kyllä koomista tulla tänne tuollaisen jälkeen vinkumaan, että mitäköhän sitä tekisi..eiköhän se päätös ole jo tehty aikaa sitten ja ei tuollaista enää miksikään rakkaudeksi korjaa juttujesi perusteella muutenkaan. Kasvata selkäranka.

 

[Johan]

No mitäköhän muuta luulet olevan tulossa. Jätkä käy peleissä, syömässä yms. salaa vaimoltaan ja vielä mennyt hänelle kertomaan jenkkeihin muutosta toisen naisen kanssa. On kyllä koomista tulla tänne tuollaisen jälkeen vinkumaan, että mitäköhän sitä tekisi..eiköhän se päätös ole jo tehty aikaa sitten ja ei tuollaista enää miksikään rakkaudeksi korjaa juttujesi perusteella muutenkaan. Kasvata selkäranka.

Pieniä korjauksia, ei ole tapahtunut mikään noista salaa missään vaiheessa, en ole myöskään välttämättä muuttamassa.

 

[Johan]

Hyvä Johan; aikuiset ihmiset pystyvät tekemään ihan itse päätöksen omasta käyttäytymisestään kulloisessakin tilanteessa, joten aivan varmasti te pystytte lastenne edessä olemaan fiksusti, jos siis on halua.

Fakta on, että ihminen pystyy muuttamaan joitain tapojaan ja suhtautumistaan määrättyihin asioihin, mutta on turha kuvitella, että ihminen itsessään muuttuisi täysin joksikin toiseksi! Pitää pystyä rakastamaan toista sellaisena kuin hän on...

Vähän lyhensin. Pystymme toki olemaan fiksusti, koska lähes koko ajan olemme niin olleetkin. Tuossa aiemmin eräs kirjoittaja kirjoitti, kuinka lapsuudessaan oli ollut paska ilmapiiri kotona, vaikka riitoja ei ollutkaan vanhemmillaan. En haluaisi sellaista ilmapiiriä lapsilleni ja vahvasti näyttää, että sellainen tulisi.

Toisesta kappaleestasi olen samaa mieltä kanssasi. Tuota muutosta on haettu vuosista toisiin, ei totaalista muutosta, mutta ongelmamme ovat tietihin asioihin suhtautumisiin liittyviä ja varsinkin yhteisiin tekemisiin liittyviä. Pääasiassa noiden asioiden vuoksi olen ajautunut/hakeutunut tämän toisen naisen seuraan. Viihdyimme/viihdymme hyvin yhdessä eri paikoissa, joissa olisin halunnut vaimonikin kanssa viihtyä. Tätä nyt on jatkunut jo toista vuotta. Vaimoni ei halunnut ja hyväksyi sen, että viihdyn niissä jonkun toisen kanssa. Vaikka kyseessä olikin nainen. Pitäisikö nyt sitten lopettaa elämisestä nauttiminen, olla eroamatta ja aika varmasti vittuuntua loppuelämä? Lisäksi vielä antaa lapsille kotiin kylmä kasvuympäristö? Muutin tai en.

Ei tule muutoksia ihmisen luonteisiin kokemuksieni mukaan ja se pitää vaan hyväksyä tai nostaa kytkintä. Ja olisiko se edes oikein yrittää muuttaa toisen varsin perusluonteenpiirteitä?

 

[Scissors]

Johanin tilanne on karsea.

Tuo wall54:n teksti oli kuin omalta näppäimistöltä. Omasta mielestäni yksi heikoimpia ja vääristyneimpiä neuvoja on juuri tuo täälläkin monen vilauttelema "ole isä, ole läsnä". Itse olen joutunut avioerolapsena keräämään luitani nuoruudessa aika useasti juuri tuollaisen teennäisen ponnistelun vuoksi, ja syvät haavat tuo ylimitoitettu prosessi eittämättä viilsi, kun vaihtoehtona olisi ollut kiistatta shokeeraavampi mutta kivullisesti paljon nopeampi vaihtoehto eli ero jo silloin kun se ensimmäisiä kertoja on vakaassa harkinnassa.

Itselläni oli lapsena aivan samankaltainen tilanne päällä kuin nimimerkillä wall54. Viiden vuoden helvetti himassa, koska vanhemmat vatvoivat, riitelivät (jos eivät riidelleet niin olivat vain niin vitun jääkylmiä toisilleen) ja olivat toisilleen epäsopivimmat vastakappaleet jotka samalla luulivat tekevänsä jotain oikein ollen eroamatta kaikki nämä vuodet. Kun olin yhdeksän ja erosivat, tuntui asia ensin todella hankalalle sulattaa, enhän edes ymmärtänyt että mitäs helvettiä tuollainen avioero edes tarkoittaa, mutta myöhemmin olen oppinut arvostamaan eritoten isääni siitä että lopulta uskalsi tehdä ratkaisun ja jätti äitini. En nyt halua dramatisoida tilannetta tai muuta, mutta koen eläneeni äärimmäisen haastavan lapsuuden ainoastaan siksi ettei himassa ollut minkäänlaista rakkautta aistittavissa ennen tätä vanhempieni eroa. Ei koskaan. Hellyydenosoitukset vanhemmiltani tuntuivat teennäisiltä ja maistuivat paskalle joka kerta. Mitään fyysistä väkivaltaa en ikinä todistanut, eikä sitä turbulentista ympäristöstä huolimatta luojan kiitos koskaan ollutkaan, mutta muutoin tulehtuneessa kodissa kasvaminen luo todella hankalat lähtökohdat lapsen kasvulle. Ei sitä varmasti edes ymmärrä ellei ole moisessa tilanteessa ollut.

Faijalla oli lopulta toinen nainen, tämä oli tullut avioeron kynnyksellä kuvioihin. Rakastavat toisiaan edelleen, pitkän ajan jälkeen. Olivat toisilleen sopivammat vastakappaleet kuin omat vanhempani. Äitinikin löytänyt onnen parikin kertaa. Kummatkin osapuolet ovat osoittaneet vuosien aikana suurta katumusta sen suhteen etteivät uskaltaneet tehdä peliliikkeitä aikaisemmassa vaiheessa.

Näin siis kuvailisin asiaa lastesi perspektiivistä. Mieltäisin itse tuon hyvänä isänä olemisen, jota peräänkuulutetaan ahkerasti, sellaiseksi että uskaltaa miettiä asioita myös pidemmällä tähtäimellä ja tehdä rohkeita päätöksiä vaikka ne sattuvatkin. Se on hyvää isyyttä että on läsnä lapsilleen, mutta se läsnäolo voi tarkoittaa myös sitä että kunnioittaa kasvuolosuhteita ja on läsnä esimerkiksi joka toinen viikko tai viikonloppuisin. Itse olisin moisiin järjestelyihin ollut aivan mielettömän tyytyväinen omassa lapsuudessani, ja olinkin kun viimein vanhempani saivat asioita pakettiin.

Kaikenkaikkiaan paska tilanne. Tsemppiä.

 

[Snakster]

Minä summaisin tuon Johanin tilanteen suurin piirtein niin, että ero tulee väistämättä, ja miehen on tehtävä lähinnä valinta sen osalta, että haluaako seuraavien parin vuoden aikana olla isä lapsilleen vai haluaako viettää wautsi-wau elämää itärannikolla.

Ja sanotaan nyt vielä sekin, että vaikka kyseessä olisi vain tilapäinen asuminen, niin nelivuotiaan maailmassa yksikin vuosi on iäisyys ja aikana täysin käsityskyvyn ulkopuolella. Tuon mittaisen eron jälkeen olisit lapsellesi täysin ventovieras ja tältä ei mikään skypekään pelasta.

Se on ilmeisesti selvää, että erossa lapset jäisivät asumaan äidilleen. Miksi automaattisesti näin?

 

[Freya]

Ulkomaille muuttaminen kyllä houkuttaa enemmän kuin Jyväskylään muuttaminen, mutta eron syyksi en sitä pysty millään laittamaan.

Eiköhän tässä ole tämä koko ongelman ydin. ( Boldaus omani.)

 

[ipaz]

Se on ilmeisesti selvää, että erossa lapset jäisivät asumaan äidilleen. Miksi automaattisesti näin?

Veljeni erosi vaimostaan jo useampi vuosi sitten. Kolme lasta, joista nuorin oli eron hetkellä kuusivuotias. Veljelläni ja ex-vaimollaan oli reilu vuoden välit ns. poikki. Asuivat toki saman katon alla, nukkuivat samassa sängyssä, mutta keskenään heillä ei ollut mitään yhteistä. Eivät kuitenkaan tapelleet lasten edessä, mutta varmasti tuota jäätävää hiljaisuutta sielläkin koettiin. He päättivät erota lasten vuoksi - eli parempi lähteä eri teille, jotta lapset näkevät joskus iloisenkin isän tai äidin. Koska molemman jäivät samalle paikkakunnalle, niin lapset asuivat ja asuvat edelleen viikko ja viikko isällään ja äidillään. Tämä on osoittautunut hyväksi järjestelyksi. Veljeni on tyytyväinen kun saa viikon paimentaa lapsiaan ja sitten taas toisen viikon elää puolivallatonta elämää. Nykyisin hänellä on kyllä jo uusi naisystävä, mutta asuvat eri osoitteissa.

 

[Grafix]

Tätä nyt on jatkunut jo toista vuotta. Vaimoni ei halunnut ja hyväksyi sen, että viihdyn niissä jonkun toisen kanssa. Vaikka kyseessä olikin nainen. Pitäisikö nyt sitten lopettaa elämisestä nauttiminen, olla eroamatta ja aika varmasti vittuuntua loppuelämä? Lisäksi vielä antaa lapsille kotiin kylmä kasvuympäristö? Muutin tai en.

Entäs jos kävisit siellä lätkämatseissa ja heittämässä frisbeetä ihan vaan miespuolisten kavereiden kanssa? Vai haetko tässä nyt vain sitä seksuaalista kulmaa mukaan kun oma vaimo ei viehätä siinä mielessä?
Jos harrastukset ja yhteiset ajanviettotavat eivät oman vaimon kanssa kohtaa, niin omia menojaanhan voi tehdä kavereiden kanssa niin kuin yleensä tietty tehdäänkin. Toki jos olet ihastunut tähän kolmanteen pyörään ja haikailet hänen peräänsä, niin toki hänen kanssaan näitä ajanvietteitä on varmasti erityisen mukava tehdä.

 

[kake619]

absurdilta? Asuminen naisen kanssa väliaikaisesti ulkomailla? Olen tuntenut hänet kauemmin kuin vaimoni ja jonka kanssa tähän asti vietetty yhdessäoloaika (n. 1,5 v) on tuntunut hyvältä. Kai se sitte absurdiltakin voi kuulostaa. Enpä silti tiiä lähenkö mukaansa vai laitetaanko homma telakalle kuten aiemmistakin viesteistä saa selville.

En sanoisi absurdilta. Tuo sinun tilanteesi huomioon ottaen tähän väliin muutto ulkomaille kuullostaa helvetin tyhmältä sekä itsekkäältä. Ero voi olla (ja itse sanoisin, että jopa onkin) tilanteessasi se kaikista paras ratkaisu kaikkien kannalta, mutta sitä en ymmärrä kun pitäisi "lähteä karkuun" lätäkön taakse. Kaiken päälle jos tämä toinen mirkku on jaksanut jo 30-vuotta odotella, niin hän kyllä jaksaa vielä sen puolitoista vuotta lisää (ellei nyt ole aivotoiminnaltaan ihan ameeba) jos/kun hän tietää tilanteesi.

Itsekin liputan sen puolesta, että erotakin voi lapsien takia. Se on kuitenkin lapsille huomattavasti parempi kun vanhemmatkin ovat onnellisia, kuten täällä on jo useampi muukin todennut. Pienten lasten ollessa kyseessä näissä tilanteissa on toki aina parempi jos vanhemmat jäävät asumaan samalle paikkakunnalle (tai ainakin siedettävän välimatkan päähän), lapselle kun se molempien vanhempien huomio ja aika on pirun tärkeää.

Tiedä nyt saako tekstistäni mitään selkoa kun tunnekuohussa kirjoitin. Jos voisin tulisin antamaan ympärikorvia edes ulkomaille muuton ajattelusta tuollaisessa tilanteessa, sen verran nousi verenpaine.

 

[Puoliveltto]

Johan: ajattele tilanteesi ja ratkaisusi niin, että tätä toista naista ei ole - vaikka niin että hän löytää tänään elämänsä miehen ja katkaisee yhteydenpidon sinuun. Sen jälkeen sinun pitää ratkaista tilanne vaimosi kanssa ilman toista, joissain suhteissa houkuttelevampaa vaihtoehtoa.

Et ole tainnut ottaa kantaa tuohon parisuhdeterapiaan? Itse kävin avokkini ja lapseni äidin kanssa siellä ennen eroamista. Se kannatti, voin suositella lämpimästi. Täysin ulkopuolinen (ammatti)henkilö voi hyvinkin tuoda keskusteluun jonkun uuden asian/näkökulman jota ette ehkä yksin/kaksin olisi huomanneet. Itselleni (minä olin se joka jätti) se toi jälkikäteen tarkasteltuna myös paremman omatunnon eropäätöksestä kun koin, että mietin asian niin tarkkaan ja huolellisesti kuin koin olevan mahdollista. Eroamiseen liittyvät syyllisyydentunnot ei ihan mitätön juttu tämäkään.

Jos et ole kokeillut tuota etkä aio kokeilla, mikä on paras argumenttisi sitä vastaan?

Oli päätös sitten mikä tahansa, "lasten vuoksi" yhteen jäävien kannattaa myös harkita sitä jostain lukemaani toteamusta, että lapset leimautuvat paitsi vanhempiinsa, myös heidän väliseensä suhteeseen. Siitä, mitä jäätävästä tai täysin tunnekylmästä suhteesta/ilmapiiristä voi seurata lapsille, mm. nimimerkki Wall54 ja Scissors ovat kuvailleet erittäin hyvin.

Ja lopuksi sama mitä moni muukin on sanonut: jos eroat, älä jumalauta muuta minnekään tuhansien kilometrien päähän. Jää lähelle lapsiasi ja mieti mantereenvaihtoa sitten joskus myöhemmin.

 

[Johan]

Kiitti kommenteistanne, tulee narsistinen olo tätä vatvoessa, mutta apua omiin ajatuksiini asiassa on ollut. Mielelläni lainaisin monia kohtia, mutta mobiililaitteella on hankala lainauksia laittaa, harmi.

Parisuhdeterapia ei innosta. Omat ennakkoluuloni ovat liian vahvat kukkahattuilusta sekä siitä, että yrityksenä on liikaa painottaa jatkamisen puolesta. Vähän kuin lätkämatsi alkaisi 1-0 tilanteesta. En siltikään ole sitä mieltä, että ero on väistämätön, mutta parisuhdeterapiat lähtevät mun mielstäni siitä, että ero on sitten se paskin vaihtoehto.

Lasten mukaanottamista olen ehdottanut, mutta se ei ole sopinut äidilleen. Liian iso muutos, kuulemma. Varmasti olisikin, mutta sitä se hänen mielestään olisi, vaikka muuttaisin kilometrin päähän. Tiedän, että ero menisi asian vaatimisesta vaikeaksi ja sitä en tahdo. Kyyninen lukija ajattelee, että haluan helppoa elämää ilman lapsia. Saa ajatella, niin ei asia kuitenkaan ole. Muistaakseni Snaksterin kommentti automaattisesta lasten äidille menosta eroissa sietäisi laajempaakin keskustelua tässä maassa. Ilmeisesti kuitenkin tarkoitit, Snakster, tätä mun tapausta?

Eroaminen on/olisi edessä toisesta naisesta huolimatta. Eihän sitä voi sanoa varmaksi tietenkään, että olisiko ilman, kun nyt toinen kuvioissa on. Eroamista olin pohtinut jo kauemmin ennen ns. kolmatta pyörää. Samat kyynikot eivät tätä usko, ei haittaa mua.

Harrastuksista uuden naisen kanssa oon kertonut ilmeisesti liian suppeasti, kun oli epäselväksi jäänyt. Käyn frisbeegolfaamassa, lätkämatseissa, baareissa yms. myös miesten kanssa ja myös yksin (baareissa en). Vaimoni ei lähde mukaan, pyytelin ennen lapsia ja lasten aikana. Ei lähde, ei halua, ei kiinnosta. Oisko pitäny pakottaa? Yhdessä käymme joskus ruokakaupassa.

Mm. Wall54:n kertomat asiat vetävät vahvasti eroamisen puolelle. Ulkomaille muutto on/ois kiva asia, mutta vitunmoiset tuskathan se aiheuttaisi. Varmasti lapsille enemmän kuin itselleni. Siinä mielessä kake619 malli meikäläisen fyysisestä ojentamisesta on täysin hyväksyttävä. Ja itseäni toistaen: tuskin pystyn ulkomaille n. vuodeksikaan lähtemään ilman lapsiani.

 

[Puoliveltto]

Parisuhdeterapia ei innosta. Omat ennakkoluuloni ovat liian vahvat kukkahattuilusta sekä siitä, että yrityksenä on liikaa painottaa jatkamisen puolesta. Vähän kuin lätkämatsi alkaisi 1-0 tilanteesta. En siltikään ole sitä mieltä, että ero on väistämätön, mutta parisuhdeterapiat lähtevät mun mielstäni siitä, että ero on sitten se paskin vaihtoehto.

Tähän eriävä mielipide. Terapeutti/neuvoja ei ainakaan mulle pyrkinyt tarjoamaan mitään ratkaisua tai sanomaan, mikä on "oikein". Mulle ei tullut sinä aikana mitään tunnetta siitä, että mua ohjattaisiin mihinkään suuntaan tai että ylipäätänsä terapeutilla olisi joku näkemys siitä, mitä pitäisi tehdä. Epäilemättä hänellä oli, mutta itse en sitä mistään pystynyt näkemään.

 

[Leelian Lepotuoli]

Ei täällä mun mielestä kukaan kehottanut jatkamaan riitaisaa avioliittoa hinnalla millä hyvänsä, myös sillä et lapset kärsii. Mistä moni olikin kertonut omat lapsuuden kokemuksena. Vaan siitä oli kysymys, et heitetäänkö se 14 vuoden avioliitto roskiin kun mies ihastuu toiseen naiseen ja oman vaimon kanssa on vaikeaa. Jos avioliittoa päätetään jatkaa, niin silloin tehdään kaikki voitava et kaikilla olis hyvä olla ja etsitään se rakkauskin sieltä jostain. Ei tietenkään pidä jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Mutta helpompaa se avioerosta toipuminen on silloin kun tietää et paras on yrittetty mut slut tuli.

Mä olen aika fanaattinen mitä lasten hyvinvointiin tulee ja mun mielestä silloin kun päätöksen lapsen maailman saatosta on tehty, niin niistä täytyy pitää hyvää huolta ja ajatella niiden parasta. Lapsella on oikeus vanhempiinsa ja vanhemmilla velvollisuus lapsiaan kohtaan.

 

[Johan]

Ei täällä mun mielestä kukaan kehottanut jatkamaan riitaisaa avioliittoa hinnalla millä hyvänsä, myös sillä et lapset kärsii. Mistä moni olikin kertonut omat lapsuuden kokemuksena. Vaan siitä oli kysymys, et heitetäänkö se 14 vuoden avioliitto roskiin kun mies ihastuu toiseen naiseen ja oman vaimon kanssa on vaikeaa. Jos avioliittoa päätetään jatkaa, niin silloin tehdään kaikki voitava et kaikilla olis hyvä olla ja etsitään se rakkauskin sieltä jostain. Ei tietenkään pidä jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä.

Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta) ja vasta sitten tuli toinen nainen (ehkä tulee, ei ole ollut edes seksiä vielä) ja on edelleen ihan yhtä vaikeaa. Ei sen vaikeampaa, mutta ei myöskään helpompaa. Olisihan se kivaa ja helppoa munkin selitellä, että uus akka tulossa, toisesta pitäs tekosyyllä eroon päästä.

Mun mielestä jos sanot, että tehdään kaikki voitava ei voi sanoa lähes heti perään, että ei voi jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Voidaanhan. Juuri silloinhan tehdään kaikki voitava, jopa riidoissa tai ainakin kylmissä väleissä oleminen, jotta on varmasti kaikki voitava myös tehty. Sitten voi mennäkin onnellisena lastensa tyytyväisyydestä vanhempiensa ikuisesta avioiliitosta nukkumaan. Ja lapset ne vaan nauttivat tällaisesta? Mutta kaikki on tehty, jotta eroa ei tullut?

 

[Leelian Lepotuoli]

..Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta)..

Niin no sä aika niukanlaisesti näitä yksityiskohtia tuossa ekassa viestissäsi kerroit josta kaikki tämä kohkaus alkoi.

Mun mielestä jos sanot, että tehdään kaikki voitava ei voi sanoa lähes heti perään, että ei voi jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Voidaanhan. Juuri silloinhan tehdään kaikki voitava, jopa riidoissa tai ainakin kylmissä väleissä oleminen, jotta on varmasti kaikki voitava myös tehty. Sitten voi mennäkin onnellisena lastensa tyytyväisyydestä vanhempiensa ikuisesta avioiliitosta nukkumaan. Ja lapset ne vaan nauttivat tällaisesta? Mutta kaikki on tehty, jotta eroa ei tullut?

Kysyit Pitäisko erota? Mun mielestä oot jo tehnyt päätöksen. En tiedä omatuntoko sulla kolkuttaa vai mikä. Huom boldaus, tehty kaikki voitava avioliiton eteen. Jos päätätte jäädä yhteen, mutta kylmät ja kalseat välit jatkuu whats the point? Eihän se ole mitään yrittämistä ja avioliiton pelastamista (oletan et jokainen tietää mitä se suunnilleen tarkottaa). Jos ei sen yrittämisen jälkeenkään toimi niin avioeropaperit allekirjotukseen ja jatketaan omille teille.

Mut nyt en jaksa enää jauhaa. Etköhän sä aikuisena ihmisenä tiedä miten toimia sulle ja sun lapsille parhaiten.

 

[Snakster]

Lasten mukaanottamista olen ehdottanut, mutta se ei ole sopinut äidilleen. Liian iso muutos, kuulemma. Varmasti olisikin, mutta sitä se hänen mielestään olisi, vaikka muuttaisin kilometrin päähän. Tiedän, että ero menisi asian vaatimisesta vaikeaksi ja sitä en tahdo. Kyyninen lukija ajattelee, että haluan helppoa elämää ilman lapsia. Saa ajatella, niin ei asia kuitenkaan ole. Muistaakseni Snaksterin kommentti automaattisesta lasten äidille menosta eroissa sietäisi laajempaakin keskustelua tässä maassa. Ilmeisesti kuitenkin tarkoitit, Snakster, tätä mun tapausta?

Tarkoitan sekä sinun tapaustasi että ihan yleisesti. Tässäkin on alusta asti keskusteltu siinä hengessä, että lapset jäävät ilman muuta äidilleen. Hyvä että asiaa on kuitenkin pohdittu ja siitä on puhuttukin niin, että se ei aina ole automaattisesti ainoa vaihtoehto. Tässä on peiliin katsomisen paikka sekä naisilla että miehillä. Ja tiedän kyllä, että poikkeuksiakin on, tälläkin palstalla.

 

[Bakaun Imaami]

Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta) ?

Eli ongelmat alkoi ekan lapsen synnyttyä ja silti puskit niitä vielä pari lisää? Näinkö se meni. Mietitkö, että lapset ovat avain onneen?

Ei siinä. En tuomitse sinua, koska olen samassa tilanteessa. Eka lapsi täyttää kohta viisi ja toinen kaksi. Vaimo on ollut tuon toisen jälkeen pelkkä kämppäkaveri minulle. Eroa olen harkinnut ja vaimon kanssa ollaan keskusteltu asioista useaan otteeseen.

Ei me riidellä ja lasten kanssa on ihan hauskaa. Tehdään asioita yhdessä jne. Seksi taas on täysin pakkopullaa. Vaimo ei siitä juuri nauti enää enkä myöskään minä. Johtuu vaimon haluttomuudesta.

En edes kiellä sitä, että seksi on kivaa toisten kanssa. Jos kerran ei kotona irtoa, niin otetaan sitten tilaisuuden tultua muualta.

Kusipäisesti tehty mutta en mä jaksa aina käteenkään vetää. Onneksi on yksi nainen, joka on erittäinkin innokas auttamaan, jos siltä tuntuu. Mitään suhdetta mulla ei häneen ole eikä ole tulossakaan. Tai voiko seksisuhdetta suhteeksi sanoa. Paneskellaan aina silloin tällöin. Ei siinä juuri tunteita ole mukana. Tämä sinkkunainen on kanssani samoilla linjoilla. Pelkkää panemista.

Niin. Syy miksi en eroa on lapseni. En halua jättää heitä mistään hinnasta. Elän itse vaikka paskaa elämää mutta lapsille annan kaikkeni. Syytä en tässä viitsi kertoa ettei mun henkilöllisyys paljastu. Mutta juuri lapsissa/lapsessa on se syy miksi en yksinkertaisesti voi erota. Ehkä joskus tulevaisuudessa mutta vielä ei ole sen aika.

Viihdyn vaimoni seurassa. Siitä ei ole kysymys. Mutta kun hän ei ole enää vaimo vaan todellakin hyvä ystävä ja kämppäkaveri. Meitä yhdistää tällä hetkellä lasten lisäksi ainoastaan asuntolaina. Ei juuri muu. Ollaan me yritetty kaiken näköistä mutta ei se kestä ikinä kuin pari viikkoa. Sitten paluu kämppäkaveruuteen tapahtuu jälleen.

No. Näillä mennään.

 

[Carlos]

Ja lopuksi sama mitä moni muukin on sanonut: jos eroat, älä jumalauta muuta minnekään tuhansien kilometrien päähän. Jää lähelle lapsiasi ja mieti mantereenvaihtoa sitten joskus myöhemmin.

Asiaan liittyen, eräs tuttavani asui omakotitalossa vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, kun sitten päättivät erota. Mutta se tapa jolla he erosivat sai minut suorastaan taputtamaan. Molemmat hommasivat itsellensä samasta kaupungista omat kämpät, ja lapset jäivät asumaan kotitaloonsa. Ja siinä sitten lasten kanssa asuu vuoroviikoin äiti tai isä, ja sen toisen viikon kumpikin asuu sitten omassa kämpässään. Tarvittaessa voivat olla pidempiäkin jaksoja lasten luona, ja jopa vaihtaa lennosta jos toisen pitää mennä yllättäen matkalla tms.

Ihan helmi ratkaisu mielestäni, lapsia ei riepotella ympäriinsä, oma koti pysyy, ja tunnelma on melkein sama kuin isä tai äiti olisi koko ajan jossain työmatkalla. Toki taloudellisesti tämä ei olisi kaikille mahdollista, mutta jos on niin ehdottomasti sen arvoista.

 

[Rod Weary]

Asiaan liittyen, eräs tuttavani asui omakotitalossa vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, kun sitten päättivät erota. Mutta se tapa jolla he erosivat sai minut suorastaan taputtamaan. Molemmat hommasivat itsellensä samasta kaupungista omat kämpät, ja lapset jäivät asumaan kotitaloonsa. Ja siinä sitten lasten kanssa asuu vuoroviikoin äiti tai isä, ja sen toisen viikon kumpikin asuu sitten omassa kämpässään. Tarvittaessa voivat olla pidempiäkin jaksoja lasten luona, ja jopa vaihtaa lennosta jos toisen pitää mennä yllättäen matkalla tms.

Ihan helmi ratkaisu mielestäni, lapsia ei riepotella ympäriinsä, oma koti pysyy, ja tunnelma on melkein sama kuin isä tai äiti olisi koko ajan jossain työmatkalla. Toki taloudellisesti tämä ei olisi kaikille mahdollista, mutta jos on niin ehdottomasti sen arvoista.

Jos ei taivu ihan noin raskaaseen ratkaisuun, voisi hommata vanhemmille yhden kämpän, jossa asuvat vuoroviikoin. Nerokasta!

 

[Carlos]

Jos ei taivu ihan noin raskaaseen ratkaisuun, voisi hommata vanhemmille yhden kämpän, jossa asuvat vuoroviikoin. Nerokasta!

Tämäkin on varmasti tilannetta parantava vaihtoehto, mutta sikäli ongelmallinen että sitten ei kumpikaan pääse oikeasti elämään omaa elämäänsä. Eli mitä sitten kun löytyy jonkun vieraan naisen pikkarit sängystä vaihtoviikon jälkeen, hiuksia lavuaarista, tai vaikka WC-istuimen kansi on jäänyt ylös. Ja sitten on jäänyt vähän tiskejä, ei ole imuroitu, jnejnejne. Eli vanhemmat olisivat kuitenkin tavallaan toistensa vankeja.

Siinä mielessä olisi parempi vaikka molemmilla olisi minkälainen koirankoppi tahansa, kunhan se olisi oma. Siellä voisi isukki / äitsykkä sitten elää kuten haluaa, ottaa vastaan vieraita, ja siivota/tiskata/laittaa ruokaa (tai olla laittamatta) tasan kuten haluaa.

 

[Johan]

Tuollaista vuoroasumista on Ruotsissa, totta kai, käytetty aika paljonkin. Eräänä aamuna keväällä oli Yle Puheessa juttua mallista. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan malli on lapsille huono, koska vanhempien elämä näyttäytyy lapsille tavallaan kulississa. Ollaan kotona kyllä, mutta muusta vanhempien elämisestä ei ole mitään tietoa kummankaan osalta. Ei siis ole hyvä lasten kannalta erota noinkaan.

 

[Cemetery Gates]

Eka lapsi täyttää kohta viisi ja toinen kaksi. Vaimo on ollut tuon toisen jälkeen pelkkä kämppäkaveri minulle. Eroa olen harkinnut ja vaimon kanssa ollaan keskusteltu asioista useaan otteeseen.

Ei me riidellä ja lasten kanssa on ihan hauskaa. Tehdään asioita yhdessä jne. Seksi taas on täysin pakkopullaa. Vaimo ei siitä juuri nauti enää enkä myöskään minä. Johtuu vaimon haluttomuudesta.

Viihdyn vaimoni seurassa. Siitä ei ole kysymys. Mutta kun hän ei ole enää vaimo vaan todellakin hyvä ystävä ja kämppäkaveri.

Nappasin viestistäsi olennaiset kohdat talteen.

Kai tiesit, että tilanteesi on aivan helkutin perinteinen ja klassinen, samaa settiä eletään tuhansissa ja taas tuhansissa suomalaiskodeissa. Eikä rajoitu vain Suomeen. Eli lapset ovat vielä pieniä, mikä tarkoittaa sitä, että huushollissa eletään melko lailla lasten ehdoilla, varsinkin sen nuoremman, jonka omatoimisuusaste on miltei olematon. Viisivuotias alkaa hiljalleen jo tehdä asioita itsekin, mutta on kuitenkin ihan pikkutirppa vielä hänkin.

Entä mitä tapahtuu kahden aikuisen väliselle parisuhteelle, kun on tuon ikäisiä lapsia? No se suhde menee "telakalle" enemmän tai vähemmän. Täysin normaalia. Siinä punnitaan toden teolla, kestetäänkö ne ylä- ja alamäet, jyrkätkin sellaiset. Tuota vaihetta kestää turkasen monta vuotta, homma hellittää hiljalleen vasta, kun lapset eivät ole enää niin tiukasti vanhemmissa kiinni, vaan alkavat hiljalleen muodostaa omaa sosiaalista piiriään ja erkanevat isästä ja äidistä hitaasti, mutta varmasti.

Tietenkin jokainen parisuhde on omanlaisensa ja ongelmia voi olla jos jonkinlaisia, mutta omien sanojesi mukaan, nimim. Sukka, teillä ei ole riitoja ja jopa viihdytte toistenne seurassa. Tätä samaa sanaa olen tainnut hokea tässä samassa ketjussa jo ainakin pari kertaa aiemminkin, mutta kerrataan se vielä: arjensietokyky. Tsemppiä itse kullekin säädylle.

 

[Koikkaaja]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Oon nyt kohta kolme vuotta ollut ihastunut saman ikäiseen tyttöön ja en kestä enää tätä saamattomuuttani. Olisin vihdoin valmis kertomaan ihastuksesta, mutta en keksi hyvää tapaa. Tiedän, että jos kertoisin kasvotusten, niin koko tilanne menisi päin helvettiä jännityksen vuoksi. Onko kirjallinen tapa esim. facebookin tai ihan kirjeitse hyvä tapa kertoa ihastuksesta?

Haluan kuitenkin saada mielenrauhan ja kertoa. Jos tulisikin pakit, niin silti voisin olla ylpee, että uskalsin jotenkin kertoa.

Kokemuksia jätkät?