Naisasiat

[Isle of Man]

En nyt vakavissani usko eläväni loppuelämääni sinkkuna, mutta nykytilanteeseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Keväämmällä tuli käytyä muutamat treffit läpi ja joka kerralla tiesin viimeistään 5 minuutin jälkeen etten aio pyytää enää toista kertaa ulos. En tiedä onko rima liian korkealla vai mikä on, mutta jokaisessa vastakkaisen sukupuolen edustajassa pomppaa heti silmille jotain, mikä ei vaan natsaa. Ja kun en mitään parisuhdetta tarvitse tai sitä etsi, miksi tyytyisin vähempään kuin täydellisyyteen? En koe yksin elämistä minään rangaistuksena, sen sijaan lähimmäisten kysymykset asian tiimoilta vituttavat suuresti. Jopa ihan lähimmille ystäville tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa käsittää, etten ihan oikeasti hae mitään vakavampaa tai oikeastaan edes irtosuhteita. Sinkku voi olla myös omasta tahdostaan, ei siksi ettei ole löytänyt ketään tai ei kelpaa kenellekään. Mä olen ihan helvetin onnellinen, kun voin käydä katsomassa ne 60 matsia lätkää kaudessa ja kellään muulla ei ole päätäntävaltaa asian suhteen. Vapaus on upea juttu.

Aika tasan samassa tilanteessa olevana ei voi kuin allekirjoittaa, ihan tuota lähipiirin "kolmekymppinen eikä perhettä ja lapsia"- kauhistelua mukaan lukien. Maailma on ja miksi tyytyä huonompaan kuin mitä on. Vaikka olen varsinaisesti kyllä parisuhdeihminen niin ei sitä väkisin tarvitse hakea. Kyllä se osuu jos on osuakseen. Irtosuhteita ja fuck buddyjä saa kuitenkin, joten ei se pelkkä seksintarvekaan aja väkisin parisuhteeseen. Sitä voi vain nauttia autuaasta välinpitämättömyyden tilastaan muita kohtaan (no okei, kyllä perhe ja hyvät kaverit pitää huomioida) ja tehdä niitä asioita mitä itse haluaa.

 

[Midnight Rambler]

Itse olen päässyt onnelliseen tilanteeseen, jossa en edes kaipaa mitään toista puoliskoa tuohon rinnalle. Välillä tulee toki hetkiä, jolloin se oma kulta olisi ihan jees, mutta sitten muistaa ne parisuhteen nurjat puolet.

Olen muutenkin viihtynyt koko ikäni parhaiten yksin, enkä jaksa sosialisoida jos en pääse tasaisin väliajoin latailemaan akkuja omissa oloissani. Tähän yhtälöön ei oikein parisuhde, saati sitten perhe, mahdu.

Vapaus on upea juttu.

Se on.

Olemme siis samassa tilanteessa tai ainakin hyvin lähelle. Parisuhteessa joutui väkisinkin sosiaalistumaan juuri silloin, kun se vähiten kiinnostaa. Oli muijan kavereiden synttäreitä, valmistujaisia, pikkujouluja ym. luoja ties mitä hevonpaskaa, joka ei vähempää voisi kiinnostaa. Kun sitten vetää muutaman oluen, että jaksaa olla ärsyttävien ihmisten keskellä, niin palkinnoksi yrityksestä saa vain vittuilua monta päivää. "Miksi et juttele ihmisten kanssa.." jäkäkä jne.

Monille ihmisille, ei siis pelkästään naisille, yksin oleminen ja yksinäisyys ovat nykyään jotain kammotuksen aiheita. Pitäisi jaksaa olla sosiaalinen livenä ja somessa, tehdä koko ajan jotain yhdessä tai muuta ihme höttöä. Kuulemma muuten ei ole elämää. Kuka vittu määritti "elämän" tällaiseksi jossain vaiheessa, kummalliseksi pakkososiaalisuudeksi? Itselleni elämä merkitsee ennen kaikkea itsenäisyyttä ja omia juttuja, huomaan sen nykyään entistä selvemmin. Niitä on mukava jakaa toisten kanssa aina joskus ja se riittää. Oikeassa seurassa mökkeily, kalastus, joku kaupunkiloma tai niin edelleen on sosiaalisuutta parhaillaan. Noin muuten koen esimerkiksi hyvät kirjat ihmisten seuraa arvokkaampina asioina.

Aivan kuin koko nuorten aikuisten sukupolvi olisi jossain kroonisessa hyperaktiivisuuden tilassa, jossa kaikki paitsi sykkiminen ja näkyminen tietävät kuolemaa, ainakin sosiaalista sellaista. Jos et lähde viikonloppuisin dokaamaan, niin taitaa olla tosi outo. Parempi siis jättäytyä myös tämän helvetinkehän ulkopuolelle, niin saa olla rauhassa. Omasta rauhasta on kuitenkin pieni hinta jos joku neiti sosiaalinen jossain pohtii, että satunko olemaan potentiaalinen massamurhaaja tai sadistinen raiskari, kun en naura, tanssi ja biletä positiivisesti.

Odoteltiin muuten tänään Pasilassa kaverin kanssa lähijunaa ja tämä sitten tokaisi, että naiset ne ei tosiaankaan maailmasta lopu (perseitä katsellen). Totesin sitten tähän, että niin, maailmasta eivät ongelmat lopu. Naurettiin, että ollaan varmaan molemmat oikeassa.

 

[Ted Raikas]

Olen itse todennut viime aikoina sen, että en yksinkertaisesti taida osata enää (jos nyt oikeasti olen koskaan osannutkaan) kommunikoida naisten kanssa. Havainnut, että harvemmin kykenee keskustelemaan tai tekemään mitään mielenkiintoista yhdessä, jos ei sitä seksiä lasketa.

Tästä en suinkaan syytä naisia yksinomaan, jos ollenkaan. Taidan vaan olla määrätyllä tapaa tylsä ja yksinäisyyteen taipuvainen ihminen, jolla ei ole mitään hajua mitä seurustelu ja yhdessäolo on. On todella vaikea keksiä mitään yhteistä tekemistä ja helpommin keskityn vaan pelaamiseen, leffojen ja tv-sarjojen katseluun ja vaikkapa Jatkoaikaan kirjoitteluun. Ts. ikävystyn helposti ihmisten seurassa ja etenkin naisten. Miesporukalla nyt yleensä lähtee meininki sillä tapaa sopivasti lapasesta ja voi jauhaa aika räävittömiä juttuja ja vaikka dokailla.

Toisaalta on kyllä joitain ihan kaverinaisia joiden kanssa keskusteleminen sujuu aika hyvinkin. Tosin heidät olen tuntenut jo sen verran kauan, että on tottunut olemaan seurassa. Jos taas pitää tutustua johonkin uuteen neitokaiseen, niin lähes yksinomaan tulee sellainen fiilis, että haluaa pois tilanteesta.

Tässäkin mielessä joku antoisa seksisuhde voisi olla kohdallaan, mihin ei liittyisi kaikenlaista tarvetta keskustella niitä näitä, jos ei mitään oikeata sanottavaa ole. Molemmat saisi sen mitä haluaa, eli panon ja sen jälkeen voisi palata omien intressien pariin.

Kumma miten ihminen muuttuu. Joskus vuosia sitten en olisi mitenkään kyennyt ajattelemaan tällä tapaa. Tosin onhan tässä tapahtunut kaikenlaista viime vuosina masennuksesta lähtien.

 

[Tadu]

Se on.

Kaikesta päätellen parisuhteet ja sosialisoiminen ylipäätänsä ei ole sinun juttusi.

 

[Rod Weary]

Jees, ei se oma rauha ja tila ole mikään turha myytti. Kyllä niitäkin tarvitsee myös parisuhteessa. Toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän. Parisuhteen onnistumiseen tarvitaan joskus kompromisseja. Jos niitä ei halua tehdä tai ei ainakaan tarvittavassa laajuudessa, niin siinä vaiheessa kannattaa poistua suhteesta, jos tilanne on siihen asti päätynyt.

Hyvä kirjoitus Midnight Ramberilta.

 

[Midnight Rambler]

Jees, ei se oma rauha ja tila ole mikään turha myytti. Kyllä niitäkin tarvitsee myös parisuhteessa. Toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän. Parisuhteen onnistumiseen tarvitaan joskus kompromisseja. Jos niitä ei halua tehdä tai ei ainakaan tarvittavassa laajuudessa, niin siinä vaiheessa kannattaa poistua suhteesta, jos tilanne on siihen asti päätynyt.

Hyvä kirjoitus Midnight Ramberilta.

Siinä on helposti väliinputoaja, jos on yhtään taipumusta omiin oloihinsa vetäytymiseen, mutta samaan aikaan pitäisi jaksaa olla jatkuvasti sosiaalinen, kiinnostunut muista ja menossa. Omalla kohdallani se kerran viikossa "menossa" oleminen on/oli jo ihan liikaa ja vie vain yhden illan hukkaan kirjallisuuteen tai elokuviin syventymiseltä. Harmittavan moni tuntuu myös olettavan, että ne ihmiset jotka "tarvitsevat omaa tilaa" enemmän eivät välitä. Totta kai sitä välittää, mutta ilmeisesti tieto siitä ei riitä. Samoin "elämä" kuulemma menee hukkaan, jos ei viikottain hankita "elämyksiä", eli suomeksi olla kaupungilla humalassa muiden mukana. "Elämän" paradoksi on se, että elossa oleminen itsessään on aika arvoton asia, koska esimerkiksi selällään makaaminen himassa yksin hyvän musiikin ja punaviinin kanssa on sen "tuhlaamista".

 

[pakki3000]

Siinä on helposti väliinputoaja, jos on yhtään taipumusta omiin oloihinsa vetäytymiseen, mutta samaan aikaan pitäisi jaksaa olla jatkuvasti sosiaalinen, kiinnostunut muista ja menossa. Omalla kohdallani se kerran viikossa "menossa" oleminen on/oli jo ihan liikaa ja vie vain yhden illan hukkaan kirjallisuuteen tai elokuviin syventymiseltä. Harmittavan moni tuntuu myös olettavan, että ne ihmiset jotka "tarvitsevat omaa tilaa" enemmän eivät välitä. Totta kai sitä välittää, mutta ilmeisesti tieto siitä ei riitä. Samoin "elämä" kuulemma menee hukkaan, jos ei viikottain hankita "elämyksiä", eli suomeksi olla kaupungilla humalassa muiden mukana. "Elämän" paradoksi on se, että elossa oleminen itsessään on aika arvoton asia, koska esimerkiksi selällään makaaminen himassa yksin hyvän musiikin ja punaviinin kanssa on sen "tuhlaamista".

Eipä pitäisi ruokkia näitä juttuja, mutta onko sulla oikeasti jäänyt levy päälle. Kuukaudesta toiseen sä jauhat tätä samaa jankkausta täällä uudestaan ja uudestaan. Valivali. Jos sä tykkäät olla yksin, niin ole! Turhaan sä täällä sitä muille jankkaat vai yritätkö jotenkin uskotella itselles ettet tarvii ketään.

Jos sä olet muutaman ihmisen kanssa ollut yhdessä, niin tuskimpa olet tavannut kaikkia maailman naisia ja näin ollen voi olla vähän paha tehdä jotain elämää suurempia päätelmiä ja toitottaa suuria totuuksia. Voisko vaan vittu olla, että sä oot seurustellut väärien ihmisten kanssa. Toisekseen jos sä kaipaat pelkästään omaa seuraas ja et ole valmis mistään tekemään kompromisseja, niin eikö se ole aika selvääkin ettei sun kannata parisuhteita harrastaa. Ja kun näin kerran olet itsekin todennut, niin tarvitseeko sitä jauhaa uudestaan ja uudestaan?

 

[Midnight Rambler]

..

Vaikka fiiliksemme ovat pitkälti samat, niin meikäläistä taas ei oikein tuo seksisuhdekaan innosta ajatuksena. Sehän on useimmiten hyvin tylsää, siis paneminen. Kaiken lisäksi siinä varmaan tulisi jotain ylimääräisiä tuntemuksia, jotka rehdisti huorissa käymällä voisi välttää ja lopuksi sitä joutuisi kuitenkin vielä käymään turhaan suihkussa huuhtomassa sen toisen visvat ja hiet pois. Varmaan siis parempi jatkaa nykyisellä linjalla.

Muistan treffeillä käynnit, siis silloin kauan sitten, todella stressaavina juuri siksi, että mitään yhteistä säveltä ei yleensä löytynyt. On sulaa mahdottomuutta minulta lähteä johonkin "Niinku, sitä, niinku silleen ja sittessesano.." -lässytykseen mukaan päivää polttavista asioista. Sitten kun yrittää olla lopuksi sarkastinen siteeraamalla Flaubertin Valmiiden ajatusten sanakirjaa mielestään tilanteen turhauttavuuteen sopivalla tavalla, niin saat vain innostuneen ilmeen tekoripsien takaa, sekä kommentin "Oikeesti?" tai "Just niin!".

 

[Midnight Rambler]

Jos sä tykkäät olla yksin, niin ole! Turhaan sä täällä sitä muille jankkaat vai yritätkö jotenkin uskotella itselles ettet tarvii ketään.

Kaikkeen oppii, eli tuskinpa levyni täällä ikuisesti, ainakaan omakohtaisista fiiliksistäni soi. Yksin ja yksinäisyys ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Voisko vaan vittu olla, että sä oot seurustellut väärien ihmisten kanssa.

Vastaus kysymykseesi lienee, että vittu kyllä.

Samahan se varmaan on antaa tämän keskustelun jo olla, koska vaikka asioiden kärjistäminen hauskaa onkin, niin ei se mitään muuta. Arpa on heitetty ja elämä jatkuu. Toki jos joku noista sieluni kevennyksistä jotain irti sai, niin ok. Olkoon silti "jankkaamiseni" naisten pyrkyryydestä ja pahuudesta toistaiseksi tässä. Toivottavasti toki ikuisesti, koska uusia kokemuksia ei kaivata lisää.

Hyvät herrat, nyt niitä pillujuttuja sitten.

 

[Alamummo]

Samoin "elämä" kuulemma menee hukkaan, jos ei viikottain hankita "elämyksiä", eli suomeksi olla kaupungilla humalassa muiden mukana. "Elämän" paradoksi on se, että elossa oleminen itsessään on aika arvoton asia, koska esimerkiksi selällään makaaminen himassa yksin hyvän musiikin ja punaviinin kanssa on sen "tuhlaamista".

Kuulemma? Ala nyt hyvä ihminen ajattelemaan omilla aivoillasi ja arvota oma elämäsi sen mukaan, mikä tuntuu omasta mielestäsi hyvältä. Jos oleilu himassa omassa seurassaan tuo hyvän fiiliksen, niin ei se mitään elämän tuhlaamista ole. Jos joku muu on sitä mieltä, että bilettäminen kaupungilla on parempi juttu, niin suo se heille. Ei se sinulta ole pois.

 

[Bigmouth]

--

Vittu mitä pseudoanalyyttistä paskaa, jonka ainoa ansio on oman sosiaalisen kyvyttömyyden ulkoistaminen yhteiskunnan niskaan.

Yksinäisyyttä ihannoivaksi ihmiseksi tunnut kuitenkin kovasti hakevan ulkoista hyväksyntää päätöksellesi jättäytyä piirin ulkopuolelle.

 

[kiwipilot]

Yksinäisyyttä ihannoivaksi ihmiseksi tunnut kuitenkin kovasti hakevan ulkoista hyväksyntää päätöksellesi jättäytyä piirin ulkopuolelle.

Tämä. Ihminen joka on omasta mielestään sinut tilanteensa kanssa ei todellakaan huomiohuoraa päivästä toiseen asiansa kanssa.

 

[Snakster]

Olen kerrankin Midnight Ramblerin kanssa samaa mieltä ja minustakin tuollainen yltiösosiaalinen touhu on aavistuksen rasittavaa. Aina en ole ollut tätä mieltä, mutta vanhemmiten olen alkanut muuttua aiempaa umpimielisemmäksi, enkä jaksa enää samanlaista veuhotusta ympäri kyliä. Tämä tosin johtuu varmaan siitä, että töissä joutuu/saa olla kohtuullisissa määrin sosiaalinen.

Mutta sitä en ymmärrä sitten vähää alusta, että mitä helvetti tämä tekee naisasiat-ketjussa. Kyllä minä saan myös parisuhteessa olla halutessani yksin, enkä joudu ihan tärkeimpiä juhlia lukuun ottamatta osallistumaan vaimoni rientoihin. Jos olemme iltaisin tai viikonloppuisin kotona, kuten usein olemme, niin ei meille tuota myöskään minkäänlaista ongelmaa se, että molemmat katsovat luurit päässä omia leffojaan tai tekevät jotain muuta itsenäistä. Viinipullo tosin on yhteinen.

 

[Bigmouth]

Olen kerrankin Midnight Ramblerin kanssa samaa mieltä ja minustakin tuollainen yltiösosiaalinen touhu on aavistuksen rasittavaa. Aina en ole ollut tätä mieltä, mutta vanhemmiten olen alkanut muuttua aiempaa umpimielisemmäksi, enkä jaksa enää samanlaista veuhotusta ympäri kyliä. Tämä tosin johtuu varmaan siitä, että töissä joutuu/saa olla kohtuullisissa määrin sosiaalinen.

Mutta sitä en ymmärrä sitten vähää alusta, että mitä helvetti tämä tekee naisasiat-ketjussa. Kyllä minä saan myös parisuhteessa olla halutessani yksin, enkä joudu ihan tärkeimpiä juhlia lukuun ottamatta osallistumaan vaimoni rientoihin. Jos olemme iltaisin tai viikonloppuisin kotona, kuten usein olemme, niin ei meille tuota myöskään minkäänlaista ongelmaa se, että molemmat katsovat luurit päässä omia leffojaan tai tekevät jotain muuta itsenäistä. Viinipullo tosin on yhteinen.

Tämäpä tämä. Asia kun on niin, että tuo Midnight Ramblerin tilitys olisi ennemmin joko "Traumani - miten minusta tuli minä" tai "Hell is other people" -ketjujen asiaa.

Naisiin asia ei liity kuin hyvin etäisesti.

Ja tuohon "parisuhteessa on pakko olla sosiaalinen kun ei tahdo" -oksennukseen. Vittuako niihin tapahtumiin menee jollei tahdo. On tuttavapariskuntia jotka edustavat usein erikseen. Itse taas menen puolisoni puolen häppenigeihin mielelläni, koska pidän hänen perheestään ja ystävistään (pääosin).

Jälleen toteaisin samaa kuin ennenkin: jos tyttöystävän perheen/kaverien juhlissa on ikävää ja ihmiset aina ärsyttäviä, VOISIKO SE SYY SITTENKIN LÖYTYÄ SIELTÄ PEILISTÄ?!?

 

[Jippo]

Oheinen Jani Kaaron kolumni HS.fi:ssä sopii aika hyvin tämän viimeaikaiseen keskusteluun.

Mies ilman naista ja seksiä on äkäinen ampiainen - Jani Kaaron kolumnit - Tiede - Helsingin Sanomat

En nyt lähde kommentoimaan sitä sen enempää, mutta uskottavaa juttuahan tuo ja johdettavissa myös suomalaiseen yhteiskuntaan tietyiltä osin.

 

[pernaveikko]

En nyt lähde kommentoimaan sitä sen enempää, mutta uskottavaa juttuahan tuo ja johdettavissa myös suomalaiseen yhteiskuntaan tietyiltä osin.

Juttua lukematta tietää tämän Aasian tilanteen. Onhan tämä aivan kammottava tilanne, kun ei vain parisuhdetta löydy, vaikka annettavaa olisi millä mitoin. Niin on vain aika monella muullakin kilpailijalla.

Pystyisin parempaan kuin juoda kaljaa ja katsoa jääkiekkoa, jos vain saisi mahdollisuuden.

Jos se peiliin katsominen riittäisi, se tehtäisiin. Helpompi vain luovuttaa ja jättää pelikenttä muille.

 

[Ted Raikas]

Kyllä tuossa kolumnissa varmasti osutaan monessa kohtaa ihan oikeaan. Tuollaiselle jutulle on tietysti helppo nauraa, etenkin jos itsellään sattuu olemaan morsmaikku tai ylipäätään taito hankkia miellyttävää naisseuraa. Silti, kyseessä on yksi ihmisten voimakkaimmista, ellei voimakkain, perusvietti joten ei ole ihme jos päässä alkaa viskomaan jos sitä viettiä ei jostain syystä pääse toteuttamaan. Osalle kenties kelpaa samaa sukupuolta oleva, kuten tietyt suljetummat yhteisöt todistaa, mutta osalle varmasti ei ja siitä seuraa turhautumista ja katkeruutta.

Kulunut klise, mutta "naisten takia on aloitettu sotiakin."

Kärjistettyä, mutta sisältää aivan varmasti totuuden siemenen.

 

[pettter]

No joo, mutta tuon voisi kirjoittaa myös päinvastaisena. Parisuhteessa jumiutuva mies tylsistyy ja turhautuu. Kaverit vieressä lentelevät pesästä pesään ja itse vaan jumitat paikoillaan. Elämästä puuttuu jännitys. Mistään et saa kiksejä. Jotkut heittävät pyyhkeen kehään jo parikymppisenä, vaikka elämä olisi vielä edessä. Väkisinkin sitten jossakin vaiheessa vituttaa kun huomaat elämän lipuvan ohi. Samat tylsät ja ankeat arkirutiinit päivästä toiseen kun jumitat siinä ahdistavassa parisuhdeoravanpyörässä. Sisimmissäsi tunnet kateutta kun kuulet kavereiden seikkailuista ja siitä vapaudesta, mistä itse jäät paitsi, mutta esität muille ja ehkä jopa itsellesikin uskottelet ettet muka ole siitä kiinnostunut. Elät vastoin miehen luontoa. Luulisi jossakin vaiheessa iskevän burnoutin tai jotain. Tai no suomalainen mies ottaa kirveen käteen ja ajaa perheen hankeen.

 

[julle-jr]

No joo, mutta tuon voisi kirjoittaa myös päinvastaisena. Parisuhteessa jumiutuva mies tylsistyy ja turhautuu. Kaverit vieressä lentelevät pesästä pesään ja itse vaan jumitat paikoillaan.

...

Väkisinkin sitten jossakin vaiheessa vituttaa kun huomaat elämän lipuvan ohi. Samat tylsät ja ankeat arkirutiinit päivästä toiseen kun jumitat siinä ahdistavassa parisuhdeoravanpyörässä. Sisimmissäsi tunnet kateutta kun kuulet kavereiden seikkailuista ja siitä vapaudesta, mistä itse jäät paitsi, mutta esität muille ja ehkä jopa itsellesikin uskottelet ettet muka ole siitä kiinnostunut.

Johonkin 25 ikävuoteen asti tuollainen elämäntyyli onkin ihan hienoa, vaikkakin vähän tyhjältä se ainakin omasta mielestäni tuntui. Silloin nimenomaan ei saanut enää oikein mistään kiksejä.

Normaalisti kuitenkin jossain vaiheessa ihmiset saavat opintonsa päätökseen, työ vie suurimman osan päivästä ja siihen vielä kun lisätään urheilu ja/tai muut harrastukset, niin missä ihmeen välissä näitä seikkailuja ja pesästä pesään lentelyitä ehtisi tekemään?

Joka viikonloppu baarissa jne. on ihan hienoa jossain vaiheessa elämää, mutta iän karttuessa treenitehokin alkaa jo laskemaan dokaamisen seurauksena sen verran pahasti, että kotona levätyt viikonloput ovat kuitenkin parasta mitä voi saada. Toki joku lepää mieluiten yksin tai hyvien kavereiden seurassa, minulle sopii hyvin, että esimerkiksi pikkumuksu jokeltelee siinä vieressä.

 

[Girardi #5]

Voin omalta kohdaltani sanoa että minulle riitti kun 27 vuotiaaksi sain tehdä ihan mitä lystää, harrastaa irtonumeroita ja vetää parit kännit viikkoon. Oli sitä ns. omaa aikaa mutta loppupeleissä jotain kuitenkin puuttui, oli vähän tyhjä olo. Nyt kun olen ollut naimisissa 3,5v ja olen pienen tytön isä, niin nyt mielestäni vasta elän, on sitä sisältöä ja tarkoitusta. Kuitenkin pystyn vielä harrastamaan, käymään peleissä, nähdä kavereita ja käydä pubissa vaikka aika onkin enemmän kortilla. Eikä se sama reikäkään käy tylsäksi. ;)

 

[Jippo]

Jees, tuossa artikkelissa siis puhutaan muun muassa siitä, että Kiinassa on yhden lapsen politiikan seurauksena tulossa kymmenien ellei satojen miljoonien vajaus naisten määrässä suhteessa miehiin. Se on ongelma monella muullakin tapaa kuin sillä, että "jotkut vässykät eivät edes naista saa ja se on ihan heidän oma syynsä" -kinastelu jakaa ihmisiä.

Kahdenkympin korvilla olevat länsimäissä pettterin tapaan eittämättä ahdistuvatkin, jos eivät saa mennä vapaasti. Ja siiihen ikään se kiistatta kuuluukin. Suomessakaan ei ole kuitenkaan vieras ilmiö se, että perheen perustaminen täyttää tyhjiön siinä vaiheessa, kun tuo "vapaasti meneminen" (lue: bilettäminen) alkaa maistua puulta.

Pienessä mittakaavassa Kiinan tilannetta voi verrata Suomessa vaikkapa pohjoisen pieniin paikkakuntiin, joista harvat naiset lähtevät etelään opiskelemaan ja töihin. Ja miehet - no, he jäävät sinne kotipaikkakunnalle useammin. Ehkä suomalaisessa mielenlaadussa on tavallisempaa erakoituminen/masentuminen kuin että tämä paitsioon jääminen purkautuisi aggressiivisuutena.

Eihän tässä ole kyse mistään seksistä tai sen puutteesta suoraan, vaan yleensäkin siitä, miten ihmiset löytävät paikkansa maailmassa / yhteiskunnassa. On vähän makuasia, ovatko parisuhdeongelmat syy vai seuraus tuossa oman paikan haun vaikeudessa.

 

[Ted Raikas]

Kyllä itse tähän "raikulielämään" olen ehkä vähän kyllästynyt jo. Tosin en nyt kavereiden kanssa oleilua ja tiettyä vapautta haluaisi koskaan menettää naisen toimesta. Silti, kyllä sitä monesti kokee, että mieluummin ottaisi vähän rauhallisemmin ja keskittyisi jonkun tietyn erityisen naisihmisen kanssa rakentelemaan mitä rakenteleekin. Edelleen en perhettä halua, mikä ei onneksi ole kaikkien naistenkaan päämäärä, onneksi. Ongelma on vaan tämä hitonmoinen nirsouteni, että ihan mikä tahansa irmeli ei kelpaa Raikkaan pojalle.

Pillunsaanti nyt ei ole ongelma loppujen lopuksi. Jos laskee riittävästi rimaa ja osaa olla sopivan röyhkeä (tai ehkä paremminkin määrätietoinen), niin kyllä sitä jostain aina irtoaa. Jos ei muualta niin treffisivustoilta, kokemusta on.

Noh, kukasta kukkaan meiningillä jatketaan jos ei ketään oikeasti kolahtavaa tapausta tule vastaan. Ei sitä jaksa pussit pullollaan sitä "oikeaakaan" odotella vuosikaudet, välillä on päästävä tyhjentämäänkin. Sitten voi taas hetken odotella.

 

[Alamummo]

Parisuhteessa jumiutuva mies tylsistyy ja turhautuu. Kaverit vieressä lentelevät pesästä pesään ja itse vaan jumitat paikoillaan. Elämästä puuttuu jännitys. Mistään et saa kiksejä. Jotkut heittävät pyyhkeen kehään jo parikymppisenä, vaikka elämä olisi vielä edessä. Väkisinkin sitten jossakin vaiheessa vituttaa kun huomaat elämän lipuvan ohi. Samat tylsät ja ankeat arkirutiinit päivästä toiseen kun jumitat siinä ahdistavassa parisuhdeoravanpyörässä. Sisimmissäsi tunnet kateutta kun kuulet kavereiden seikkailuista ja siitä vapaudesta, mistä itse jäät paitsi, mutta esität muille ja ehkä jopa itsellesikin uskottelet ettet muka ole siitä kiinnostunut.

Tämänhän voisi kirjoittaa myös toisin päin. Kaverit perustavat perheen ja sinä jumitat paikallasi huoria nussien, pyyhkeen kehään jo heittäneenä. Elämä lipuu ohi ja jumitat paikallaan vailla onnellista perhe-elämää. Sisimmässäsi tunnet kateutta, kun kuulet kavereittesi onnesta ja kaikesta siitä mistä jäät paitsi. Esität vaan muille ja ehkä jopa itsellesi uskotellen, ettet ole muka kiinnostunut.

Tarkoitus on vaan sanoa, että miehen luontoja on monenlaisia tai toiveet elämältä ovat erilaisia.

 

[MPN]

Sellainen huomio Pettterille ja miksei muillekkin. Ei se nainen tai se ettei naista ole tarkoita että jännitystä ei olisi. Mulle on aivan sama vaikka joku lentelee pesästä pesään, itse saan jännitystä ihan muista(kin) asioista kuin seksistä. Se pesän määrä ei ole millään tapaa itseisarvo mihin pitäisi pyrkiä, kuten ei myöskään parisuhde. Jotenkin tuntuu että ainoat vaihtoehdot on joillekkin olla vitun villi ja vapaa tai sitten jumittaa oman emännän kanssa. Kumpikaan näistä ei niin hirveästi omaan elämääni vaikuttaisi loppujen lopuksi. Eli koitan sanoa että tuosta parisuhteesta (se että se on tai sitä ei ole) tehdään elämää suurempi juttu joidenkin toimesta, vaikka nuo asiat tulevat siinä elämän sivussa. Tietysti sitten kun tulee lapsia yms, niin asiat muuttuvat.

 

[Musta Nuoli]

Toni Niemisellä saattaa olla pian asiaa Naisasiat-ketjuun, tai oikeastaan on jo, kuten Iltalehdestä voi lukea:

Eronnut Toni Nieminen: "Muutan tallipirttiin"
Ravivalmentaja, ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen, 38, rakentaa elämäänsä uudelleen pala palalta vaimon ilmoitettua erosta.
Toni ja Veera Nieminen ovat olleet naimisissa kymmenen vuotta.
Ulkopuolisten silmin perheidylli näytti täydelliseltä: pariskunnalla on kaksi suloista tytärtä sekä upea, viidentoista ravihevosen maatila.
Yllättäen Veera-vaimo sai tarpeekseen, ja ilmoitti erohalustaan Tonille.
- Tämä tuli yllätyksenä. Tai no yllätyksenä ja yllätyksenä. Ei kai sitä suomalainen mies nyt niin tyhmä ole, ettei jotain merkkejä näe, Toni myöntää.
Tonin mukaan eroon ei liity kolmansia osapuolia. Silti Toni syyttää erosta lähinnä itseään.
- Olen viime vuosina panostanut täysillä ravivalmentajan ammattiin. Minulle on viisitoista valmennettavaa hevosta, töitä niiden parissa on ollut riittämiin. Tämä meidän elämämme on ollut niin kuluttavaa, ettei se kai ihme ole, että kävi. Tässä on keskitytty niin ammatin parissa touhuamiseen, että parisuhde on jäänyt vähemmälle hoidolle, Toni myöntää.

Eli näin kävi Niemisen Tonillekin. Puun takaa tuli äkisti avioero vaimon toimesta, kun Toni on paiskinut hommia elättääkseen perheensä. Luonnollisesti suomalaisen miehen nöyrään tapaan Nieminen syyttää asiasta itseään, ei suinkaan vaimoaan, vaikka Nieminen itse olisi halunnut liittoa jatkaa. Syyttää siitä huolimatta, että yhtäkkiä vaimo nakkasi ulos sekä äijän että hevoset:

Erosta johtuen Toni ei voi mennä työmaalleen, entisen kotitalonsa talliin. Niinpä hänen piti ensi töikseen järjestää valmennettavilleen uudet tilat.
Omasta asunnostaan hevosmies ei juuri turhia murehdi.
- Asunnon hankinta on se seuraava askel. Vähän aikaa sitä voi asua vaikka tallipirtissä, mies tuumii."

Samalla ovenavauksella lähtivät siis myös hevoset. Aika kylmäveristä touhua. Nieminen itse päätyy johonkin tallipirttiin, vaikka voisi olettaa, että yhteinen kotitalo ja -talli on hankittu pitkälti Niemisen työpanoksen avulla.

Niemisen vaimo Veera julkaisi taannoin esikoisromaanin, ja kuluneen kesän aikana Me Naiset -lehteen annettu haastattelu kertoi jo otsikossa omaa kieltään, missä mennään:

Esikoiskirjailija Veera Nieminen: "On sapettanut olla pelkkä mäkihyppääjän vaimo"

Kauan on sitä sappea kerrytetty. Niemisen hyppyurasta kun on jo jokunen vuosi. Itse asiassa Niemisen ura loppui jo ennen kuin pariskunta edes avioitui, mutta kaunaa on silti kannettava Tonin vanhoista saavutuksista. Mutta miten kauheasti ja piittaamattomasti Toni on sitten vaimoaan kohdellut, kun tämä päätti nakata miehensä ulos?

Toni muistuttaa, ettei hän ole pakottanut Veeraa pysymään kotosalla. Päinvastoin. Välillä hän on ollut huolissaan, että Veera väsyttää itsensä. Kirjaprojektin aikana mies tarjoutui kustantamaan vaimolleen viikonloppumatkan ja ottamaan vastuun kodista, jotta Veera saisi keskittyä itseensä. Mutta ei.
– Eihän tämä lähtenyt. Totesi vain, ettei se olisi järkevää, kun kotona oli niin paljon hommaa. Ehdotukseni kahdenkeskisistä viikonlopuista Veera yleensä kuittaa, ettei nyt onnistu, Toni tuhahtaa.

Eli toisin sanottuna Toni on kantanut huolta vaimonsa jaksamisesta ja tarjoutunut kantamaan vastuuta kodista, mutta ei ole kelvannut. Myöskään kahdenkeskiset viikonloput eivät ole kelvanneet. Tähän vaimo:

– Minussa on aika vähän romantikkoa, sen mitä nyt naisessa kuuluukin. Enemmän olen käytännönläheinen tyyppi. Illallinen kynttilänvalossa ja viulumusiikilla tuntuu lähinnä kiusalliselta. Helpommin käy lämmittää eilistä makaronilaatikkoa kotona.

Melkeinpä tekisi mieli veikata, että nyt kun Toni on nakattu ulos ja koneistakin on päästy eroon, niin puolen vuoden sisällä on Me Naisissa tms. jatkojuttu, jossa Veera esittelee elämänsä uuden kiihkeän rakkauden ja kertoo löytäneensä naiseutensa ja romantiikan, jota Toni ei hänelle "koskaan" tarjonnut.