Mainos

Naisasiat

  • 7 612 513
  • 26 643

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mietin ihan samaa, hyvä seksi ja hyvä huumorintaju mielestäni nimenomaan ovat niitä henkisiä klikkejä.

Itse ehkäpä omalla kohdallani täsmentäisin asiaa vielä siten, että hyvä seksi - jota pidän liitossa tärkeänä asiana - on niin henkinen kuin myös fyysinen kiksi. Se on minulle molempia ja siksi erinomaisen tärkeä asia toimivassa liitossa.

Olen vuosi vuodelta tullut enemmän kokeilunhaluisemmaksi, uskaliaammaksi ja haluan myös toteuttaa näitä asioita omassa liitossani, joten minun on todella vaikea kuvitella, että nykyinen minäni viihtyisi liitossa, jossa toisen mielestä uskalias asia on harrastaa seksiä valot päällä ja peiton päällä.

Ja kaikkiaan täsmennyksenä, minulle sen seksin ja huumorin oheen on muitakin tärkeitä asioita toimivassa liitossa, kuten toisen kunnioitus, arvostus, rakkaus, luottamus ja pidän myös tärkeänä sitä, että ollaan "henkisesti" samalla aaltopituudella. Minun on vaikea kuvitella, että voisin myöskään elää liitossa, jossa toisen päivittäinen tai viikottainen intohimon kohde on BB tms. ohjelma ja elämä pyörii hömpän ympärillä - täsmennys, minun hömppänä pitämäni asian ympärillä. En viihdy tällaisessakaan liitossa, en vaikka seksi olisi eläimellisen nautinnollista.

vlad.
 

-Bleg-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Itselläni on ollut naishuolia,mutta nyt ne ovat takanapäin ja päätin jakaa tämän seuraavan tiedon kaikille palstaveljille. Löysin nimittäin videon internetin ihmeellisestä maailmasta, jonka oppeja noudattamalla naisten saanti tanssilattialla on taattu. Kiitos Erkka! elämäni hymyilee jälleen.

Tässä linkki youtubeen Erkan muuveihin,: Erkan Diskomaailma - Osa 5. Muurari - YouTube
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Justiinsa. Onnea valitsemallanne tiellä. Taitaa olla aika kova paikka neidille, kun mä en enää dokaa samalla tavalla kuin ennen ja minusta on tullut paljon rauhallisempi kuin vuosia sitten. Kyseinen nainen myös jauhaa viisi vuotta vanhoista jutuista, joilla koittaa loukata minua, mutta ei onnistu. Menneet on menneitä ja itse katson tulevaan. Jos joku ei pysty jättämään menneisyyttä taakseen, niin se ei ole multa pois.

Muistan tarinoitasi menneisyydestä, että alkoholi maistui liikaa ja se oli liian suuri asia. Muija vaikuttaa kohtuullisen epävakaalta, mutta kertomasi mukaan dokaus on vähentynyt, niin ilmeisesti jotain hyvää on onnistunut elämääsi sen myötä tuomaan. Vaikka kuinka osaisi vituttaa ja ärsyttää menneet parisuhteet, niin omalla kohdalla ne jollain tapaa saa kuitenkin väännettyä positiivisiksi. Toivottavasti pysyykin erossa ja pääset viettämään hyvää elämää. Leuka pystyyn ja uusia tuulia kohti. Omalla petraamisellasi lienet ansainnut parempaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Lahjoitti minulle rahin ja muutaman dvd-elokuvan ja tänään, kun en heti aamusta vastannut tekstariin, niin teksti on kuin suoraan yläasteelta.
Ensinnäkin, hän jo lahjoitti ("antamani") ne tavaransa sinulle ja sinulla on tavaroihin nyt täysi oikeus eikä mitään palautusvelvollisuutta.

Suosittelen tekemään tismalleen näin: Lähetät sille viestin, jossa kerrot, että et ole illalla kotona ja hän voi hakea ne tavarat ulkoa roskalaatikoiden vierestä, siellä ne ovat muovipussissa, rahi voisi olla jätesäkissä.

Joku kovempaa peliä pelaava voisi sanoa, että olet kyllä illalla kotona mutta silti ne tavarat voi hakea illalla sieltä roskalaatikoiden vierestä.

Sen jälkeen et vastaa mielellään mihinkään etkä ainakaan missään nimessä näe tuota naista kasvotusten, koska osa sen jotakin kostoa on siinä, että saa olla edessäsi vihainen ja halveksiva sinua kohtaan. Tavarat ovat vain väline, joiden avulla hän haluaa päästä tuon esityksensä esittämään.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Voi hyvä jumala sentään. Nainen, josta on ennenkin ollut puhetta tässä ketjussa, on taas aloittanut oman shownsa. Olisi pitänyt vain pitää etäisyyttä tähän tyyppiin. Lahjoitti minulle rahin ja muutaman dvd-elokuvan ja tänään, kun en heti aamusta vastannut tekstariin, niin teksti on kuin suoraan yläasteelta.

Saan kyydin tänään, haen kaikki anatamani kamat pois. Et ansaitse niitä, etkä huomiota multa enää yhtään tänämän enempää. Mun kiltteydestä puhutmattakaan. Pakkaa valmiiksi ja ole kotona! Sit voinkin sanoo sulle et moro homo, osta poro.

Mitä tapahtuukaan. Nainen laittautuu täyteen tällinkiin hakeakseen nämä kovin tärkeät tavarat luotasi. Käypä jopa kampaajalla ennen toimitusta. Omasta mielestään mitä hurmaavimpana hän näyttäytyy sinulle, mutta samalla on "täydellisen välinpitämätön". Tämä on onnellisuusvajeen jälkioireista kärsivien naisten vanha konsti.

Älä palauta tavaroita Bruno, anna naisen vähän kärsiä hänenkin.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käyttäjänimetön tuossa kiteytti omat ajatukseni aivan täydellisesti. Game planisi voisi olla juuri tuo. Tuossa on kaikki ajateltuna kaikessa yksinkertaisuudessaan valmiiksi, ja mieti vielä sitä itsehillintää, se kun näyttelee ehkä suurinta roolia tuossa. Tarkoittaen, että älä tee tavoittamistasi vastaisuudessakaan mitenkään erityisen helpoksi vaan annat tuon harpun kokea I don't give a shit-asenteesi ilman että sitä tarvitsee erikseen hänelle mainita.

Käyttäjänimettömän suunnitelmassa viilaisin ainoastaan detaljia koskien tuota tavaroiden hakua ja niiden noutopisteen ilmoittamista. Et yksinkertaisesti ilmoita mitään, ja viet ne sinne roskalaatikoiden viereen. Kyllä se ne sieltä bongaa, ellei nuo kyseiset roskiset sijaitse jossain että niitä tarvitsisi ymmärtää etsiä ensin. Nuo tavarat on sun, koska nainen on ne sulle lahjoittanut, päätät aivan itse mitä niillä teet, ja juuri siksi voit tehdä juuri näin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Älä palauta tavaroita Bruno, anna naisen vähän kärsiä hänenkin.
Tuo tavarojen palauttamattomuus olisi minusta paha ja suorastaan amatöörimäinen virhe. Palauttamattomuuden jälkeen nainen tappelee tavaroista jatkossakin ja sitä kautta Brunon elämä on hankalampaa. Tavaroistahan nainen ei tosin tappele kuin näennäisesti, pääasia on paheksunta ja sotatila jollakin verukkeella. Nainen voi keksiä kaikenlaista vittumaista, kun mies on "varastanut" hänen "lainaamansa" tavarat. Sen sijaan jos nuo rojut palauttaa kertomallani tavalla, niin nainen joutuu ottamaan tavarat ja joutuu nöyryyttävästi hakemaan ne tavarat sillä tavalla, jolla hän ei niitä halua saada. Sen jälkeen naisen on ihan turha mussuttaa mistään, kun tavarat on palautettu.

Onhan siinä palauttamisessa sekin hyöty, että eipä tarvitse katsella naisen antamia rojuja kämpillään.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Tuo tavarojen palauttamattomuus olisi minusta paha ja suorastaan amatöörimäinen virhe. Palauttamattomuuden jälkeen nainen tappelee tavaroista jatkossakin ja sitä kautta Brunon elämä on hankalampaa. Tavaroistahan nainen ei tosin tappele kuin näennäisesti, pääasia on paheksunta ja sotatila jollakin verukkeella.

Olet oikeassa. Tarkoitin sitä, että voisi olla terveellistä naiselle seistä parhaimpiinsa tälläytyneenä lumisateessa ilman miehen reaktiota. Jokainen side, joka yhdistää onnellisuusvajeisen naisen mieheen, on hyvä kyllä katkaista, jos sydän on särjetty. Oli se side sitten rahi tai DVD. Sinänsä ei ole hyväksi omistaa enää mitään yhteistä, jos parisuhde on kerta kaikkiaan lopussa. "Yhteinen" tavara aiheuttaa tekosyitä repiä arvet auki. Joskus on vain parasta olla täydellisen tietämätön entisensä vaiheista.
 

CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Ei helvetti mikä tilanne tässä on päällä.

Olen tavannut yhtä n. 100km päässä asuvaa naikkosta yhden kerran, tapasimme erään kaverini kautta. Kävin siellä päin muutama viikko sitten kyläilemässä ja olihan meillä ihan hauskaa, mutta mitään enempää en tuota naista kohtaan kuitenkaan oikeastaan tunne. Sänkyhommiksihan tuo ensitapaaminen kylläkin sitten meni...

Muutaman viikon ajan olen nyt perunut seuraavia tapaamisia erinäisiin tekosyihin vedoten ja eilen lopulta sanoin, että mikä on tilanne. Nyt tuo nainen haluaisi kuitenkin, että menisin hänen luokseen puhumaan asiat selviksi kasvotusten ja tässä nyt pähkäilen, että mitä helvettiä teen.. Toisaalta en koe minkäänlaista velvollisuutta lähteä selvittämään tätä juttua sen enempää, koska mitä tässä yhden näkemisen perusteella selviteltävää voisi ollakaan. Toisaalta taas on vähän omantunnon tuskia, koska tiedän, että olen näiden muutaman viikon ajan antanut naisen olettaa vähän muuta kuin mitä olen ajatellut ja se tuntuu pahalta. Perkele. Musta tuntuisi kuitenkin vain parhaalta ilmoittaa, että on parempi että en tule, koska ei mulla ole oikeastaan mitään enää sanottavaa, enkä koe sitä millään tapaa omaksi velvollisuudeksi alkaa setvimään mitään tällaista. Vituttaa vaan, kun se leikkii kokoajan jotain marttyyria ja haluaa että mullekin tulee tästä ihan saatanan paha olo hokemalla jotain tyyliin "Mua ei oo kukaan koskaan kusettanu näin".
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
No ethän sä nyt missään nimessä minkään kertapanon takia lähde sataa kilometriä matkaamaan pelkästään haukuttavaksi ja anteeksipyytelemään. Toki olet itse itsesi ikävään tilanteeseen ajanut, kun et ole aikaisemmin pystynyt hommalle stoppia laittamaan, mutta mulkun maineen olet naisen silmissä joka tapauksessa jo ansainnut niin turha siitä enää on rimpuilla.
 

CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
No ethän sä nyt missään nimessä minkään kertapanon takia lähde sataa kilometriä matkaamaan pelkästään haukuttavaksi ja anteeksipyytelemään. Toki olet itse itsesi ikävään tilanteeseen ajanut, kun et ole aikaisemmin pystynyt hommalle stoppia laittamaan, mutta mulkun maineen olet naisen silmissä joka tapauksessa jo ansainnut niin turha siitä enää on rimpuilla.
No näimpä, tätä vähän ajoinkin takaa. Vaikka kävisinkin siellä niin se ei varmasti kyllä muuttais kummankaan ajatuksia suuntaan taikka toiseen.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kävin siellä päin muutama viikko sitten kyläilemässä ja olihan meillä ihan hauskaa, mutta mitään enempää en tuota naista kohtaan kuitenkaan oikeastaan tunne. Sänkyhommiksihan tuo ensitapaaminen kylläkin sitten meni...

Hah...pillulla on ihmeellinen voima. Tekee kaikkensa sen eteen ja sitten kun natsaa niin Jatkoaikaan ruinaamaan lämmintä kättä palstaveljiltä kun nainen ei enää yllättävä kyllä kiinnostakaan. Muna tuli jos kastettua kovan työn tuloksena.

Tätä tässä ollaan kaikki äijät harastettu jossakin vaiheessa elämää eli no panic. Runkkaat hetken ja jälleen huomaan olevasi samassa jamassa. Jossakin vaiheessa iskee se oikea nainen, avioliitto, lapsi ja avioero. Prosessi kestää nykynormeilla noin 8-12 vuotta eli sen jälkeen olet taas vapaa suoriutumaan irtonaisista. Nyt vain ne naiset ovatkin jo hieman kokeneempia ja parempia panemaan. Mitä teet sinä?

Toivottavasti et mitään muuta kuin nautit elämästä muutaman lyhytaikaisen irtosuhteen ajan. Nainen esim. voi maksaa velkojasi tai saattaa muuten taloutesi kohdilleen. Sitten jälleen uutta suoleen. Kyl sä tiedät sit.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mimmillä ei selkeästikään ole ihan kauheasti kokemusta miehistä, jos yhden yön juttu (joka ei johda mihinkään) aiheuttaa moisen reaktion. Mitähän selvittämistä tilanteessa on? Vähällä on mimmi päässyt, jos kukaan ei ole koskaan kusettanut yhtä pahasti.

Et tietenkään mene. (on minun mielipiteeni)
 

CaptainSlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, LeKi, Tappara
Mimmillä ei selkeästikään ole ihan kauheasti kokemusta miehistä, jos yhden yön juttu (joka ei johda mihinkään) aiheuttaa moisen reaktion. Mitähän selvittämistä tilanteessa on? Vähällä on mimmi päässyt, jos kukaan ei ole koskaan kusettanut yhtä pahasti.

Et tietenkään mene. (on minun mielipiteeni)
Itseasiassa olin järkyttynyt, kun se sanoi mulle että sillä on kolmisenkymmentä sänkykumppania ollut ja kyse on kuitenkin parikymppisestä likasta... Mutta joo, en ole menossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseasiassa olin järkyttynyt, kun se sanoi mulle että sillä on kolmisenkymmentä sänkykumppania ollut ja kyse on kuitenkin parikymppisestä likasta... Mutta joo, en ole menossa.
Mitämitämitä? Voiko olla kyse sellaisesta urbaanilegendatyypistä, kuin huonolla itsetunnolla varustetusta naisesta? Ei kai saatana. Ei semmosia ole. Ja mites se tilastointi menikään? Naisen ilmoittama seksikumppaneiden määrä on todellisuudessa kolminkertainen?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Omat naisasiani luokittelisin tällä hetkellä kategoriaan: Täydellinen. Naista\naisia ei nimittäin ole, ei millään tasolla. Ei panotasolla eikä deittailutasolla. Ja tämä siis täysin oma valinta.

Rupesi kyllästyttämään se ainainen pettyminen mitä naisiin tulee. Ei ole ollut juttua, jossa en ole saanut tavalla tai toisella pettyä. Jonkun mielestä olin liian kiltti, toisen mielestä liian kylmä. Jonkun mielestä olin liikaa töissä ja toisen mielestä vietin liikaa aikaa lätkätreeneissä. Niinpä päädyin ratkaisuun jossa kaikki naisiin, seksiin ja parisuhteisiin liittyvä saa jäädä määrittelemättömäksi ajaksi. Ajatus kypsyi viimeistään eräänä joulukuisena pimeänä iltana, kun sain panokutsun eräältä naiselta. Olin aikasemminkin kyseistä naista pannut, joten ajattelin että miksikäs ei. No, alettiin siinä hommiin, mutta nopeasti huomasin ettei tästä nyt tule mitään. Pikku-iibor ei ollut samaa mieltä asiasta. Ja siinä kun kävin mielessäni keskustelua mulkkuni kanssa, tulimme yhdessä siihen tulokseen ettei seksi enää tunnu miltään, lähinnä jopa ällöttää tällä hetkellä. Ilmoitin naiselle kohteliaasti, ettei tästä nyt tule mitään eikä johdu hänestä ja lähdin menemään.

Sen illan jälkeen ei ole ollut minkäänlaista äksöniä, ja täytyy sanoa etten koko elämäni aikana ole ollut rentoutuneempi ja onnellisempi. Tässä on nyt mennyt 3kk kohta siitä, kun olen tuntenut naisen läheisyyttä ja fuck it, mihin sitä tarvii edelleenkään. Tätäkin ketjua kun lukee, niin ei täällä montaa kertaa mitään positiivista naisasioista lue. Yleensä ne on niitä iänikuisia parisuhdeongelmia, jotka oli itsellekin niin tuttuja silloin joskus, mutta ei enää. Ehkä tää on joku ohi menevä vaihe, mutta aion ainakin nauttia tästä loppuun asti!
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Haluun tauon."

Voiko tää ikinä tarkoittaa mitään hyvää?
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
"Haluun tauon."

Voiko tää ikinä tarkoittaa mitään hyvää?

Harvemmin. Joko pelataan peliä tai halutaan käydä "vieraissa luvan kanssa" tai eropäätös on jo tehty, mutta sitä ei saada sanotuksi.

Olen pahoillani.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Omat naisasiani luokittelisin tällä hetkellä kategoriaan: Täydellinen. Naista\naisia ei nimittäin ole, ei millään tasolla. Ei panotasolla eikä deittailutasolla. Ja tämä siis täysin oma valinta.
Hyvä on valinta. Rentouttaa elämää oikeasti hienosti. Ja voi keskittyä aivan kaikkeen muuhun kuin säätämiseen ja häsläämiseen. Tein itse saman päätöksen alkuvuodesta.

Mutta sitten niihin positiivisiin naisasioihin. Kuten kaikki hyvät päätökset, niin tuokin tekemäni rikkoutui. Oli lauantaina vähän tylsää, kunnes eräs nainen ehdotti treffejä. No, kun ei mitään tekemistä illalle ollut ja tyyppikin on vaikuttanut ihan kivalta niin tuli sitten lähdettyä. Onneksi tuli. Mulla (ja toivottavasti silläkin) oli aivan helvetin hauska ilta. Vieläkin vetää hymyn naamalle kun muistelee lauantaita.

Ollaan tässä nyt sitten päivittäin viestitelty ja pitäisi toiset treffit sopia. Että sinne taas taisi se itsekseenolopäätös murentua, mutta ei silti harmita.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tätäkin ketjua kun lukee, niin ei täällä montaa kertaa mitään positiivista naisasioista lue. Yleensä ne on niitä iänikuisia parisuhdeongelmia, jotka oli itsellekin niin tuttuja silloin joskus, mutta ei enää. Ehkä tää on joku ohi menevä vaihe, mutta aion ainakin nauttia tästä loppuun asti!

Täällä suunnalla samat mietteet, mutta hieman eri syistä. Ongelmana minulla on ollut se, etteivät naiset pysty pitämään kiinni sovituista asioista. Alkavat lässyttää parisuhteesta, vaikka selkeästi on sovittu, ettei sellaista tule.

Paskan avioliiton ja paskojen suhteiden jälkeen sitä o tullut aika kyyniseksi naisasioiden suhteen. Ongelmana tässä on se, että mitä vähemmä minua kiinnostaa, sitä enemmän naisia kiinnostaa.

Pattaya 2-3 kertaa vuodessa 2-3 viikkoa kerrallaan hoitaa naisasiat mainiosti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätäkin ketjua kun lukee, niin ei täällä montaa kertaa mitään positiivista naisasioista lue.
Eihän se olisi edes kiinnostavaa. Joskus harvoin, kun joku eksyy tähän ketjuun hehkuttamaan toimivaa naissuhdetta - paskapuhettahan se toki on - niin semmonenhan vituttaa vaan. Ei suomalainen osaa iloita toisen onnesta. Katkera länkytys on se pyhä voima, mikä tämän ketjun pitää pystyssä. Ja hyvä niin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Pattaya 2-3 kertaa vuodessa 2-3 viikkoa kerrallaan hoitaa naisasiat mainiosti.

Tämä mua on aina hieman mietityttänyt. Vaikka kumilla mennään niin mulla ei vaan perhana olisi uskallusta touhuta Pattayan naisten kanssa. Tosin olen eka kertaa menossa Thaimaahan marraskuussa eli en tiedä miten homma tuolla toimii. Onko jotain takeita naisten terveydestä tms.? Matkaan lähden kumppanin kanssa joten tarvettakaan moiseen ei ole. Kai.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös