Mainos

Naisasiat

  • 7 612 492
  • 26 643

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Ei kai se tajunnanräjäyttävää ole edes sellaisen kanssa, jonka kanssa se mahdollista on joka kerta?

T: Nim. "Teenkö jotain väärin?"
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
No juu, kunhan herkistelin. Paitsi sitä mieltä kyllä, että ihan kai kaikki on mahdollista. Eikä sillee yks miljoonasta - skaalal.

Voin myöntyä kolmeen kertaan miljoonasta :)

Ei kai se tajunnanräjäyttävää ole edes sellaisen kanssa, jonka kanssa se mahdollista on joka kerta?

Omakohtaisen kokemuksen mukaan se voi olla sitä jopa pidemmässä suhteessa yhdeksän kertaa kymmenestä. Eikä se vaadi edes sirkustemppuja.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kts. viimeisin viestini tähän ketjuun ja vaikka kaikki viestisi Lapsia vai ei -ketjussa, missä väität minun sanoneen, että kukaan ei voi saada mitään itselleen arvokasta lapsilta, vaikka koko ajan korostin, että lapsilla ei ole tarjota mitään sellaista, mikä olisi minulle henkilökohtaisesti arvokasta.

Mulla loppui huumorintaju tuohon jatkuvaan vääristelyyn ja paskanpuhumiseen nyt. Pääset ingorelistalleni tekemään seuraa nimimerkeille HIFK ja finnishninja. Ei sitten tarvitse sinun enää yksityisviestejäkään lähetellä.

Ei vittu sun kanssasi, hommaa itsetunto nyt aluksi. Mä olen tasan yhden yv:n sulle lähettänyt ruokaohjeita lukuunottamatta, ja sekin oli sellainen, että voisin sen täysin ilman häpeää julkaista. Pahoittelin tuolloin, jos loukkasin sua. Eipä tullut vastausta. Aika halpamaista viitata johonkin yv lähettelyyn, ikäänkuin ahdistelisin. Vittu mikä muija, kasva aikuiseksi. Jos mulla on jotain sua vastaan, niin sanon sen suoraan. Nyt on, ennen ei ollut.

Edit. Äläkä lässytä tuosta vanhasta keskustelusta vääristelynä. Minä en väittänyt tuollaista, vaan ettet sinä voi asiaa tietää ilman kokemusta täysin varmaksi. Jokainen voi halutessaan asian käydä tarkistamassa.

Uskomatonta paskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Omat naisasiat on ihan kondiksessa, ei huomautettavaa tai raportoitavaa aiheesta. Vaikka eipä täällä juuri näy keskustelua naisasioista, Sampio ja TQ ovat täällä(kin) napit vastakkain. Pyytäisin nöyrimmästi, että riitelisitte asianne keskenänne selväksi, mutta en pyydä, jos kerran ignore-kortti on jo pelattu. Että ei muuta kuin hyvää keväänodotusta näille rakastavaisille ja toki kaikille muillekin kanssakirjoittajille. Miksiköhän Sampio vastaa TQoFE:lle tänne, kun kuitenkin on jo päässyt ko. kirjoittajan ignore-listalle?

Tai no, raportoidaan nyt sen verran, että vanhasta paskasta ei tullut konvehtia, ei vaikka miten yritti itseään kusettaa. Mutta onneksi kesä, tai oikeastaan jo kevät toi muassansa jotain ihan muuta. Vaikka kyyninen puoleni terällään tökkiikin, kun sanon, että tällä kertaa mulla on jotain aitoa ja oikeasti hienoa. Olen onnellisimmillani moneen, moneen vuoteen. No virheistä oppii, sanovat. Hyvä olisi jos oppisi, koska tuntuu siltä, että olen jo kaikki mahdolliset virheet käynyt läpi. Menneisyys on opettanut epäilemään, jos joku asia tuntuu olevan liian hyvin. Toivon todella, että tällä kertaa epäilys on lopulta turha. Ja itse asiassa uskonkin siihen.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Reagoin tänne siksi, että tapanani ei ole ahdistella ketään yv:llä. Ja käsittääkseni se ignoren jälkeen turhaa olisikin. Pahoitteluni palstatilan täyttämisestä asiaankuulumattomalla viestinnän, mutta tippaakaan en reaktiotani kadu noin halpamaiseen väitteeseen. Jos ko. kirjoittaja ei viestiä lue niin ei voi mitään.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei vittu sun kanssasi, hommaa itsetunto nyt aluksi. Mä olen tasan yhden yv:n sulle lähettänyt ruokaohjeita lukuunottamatta, ja sekin oli sellainen, että voisin sen täysin ilman häpeää julkaista. Pahoittelin tuolloin, jos loukkasin sua. Eipä tullut vastausta. Aika halpamaista viitata johonkin yv lähettelyyn, ikäänkuin ahdistelisin. Vittu mikä muija, kasva aikuiseksi. Jos mulla on jotain sua vastaan, niin sanon sen suoraan. Nyt on, ennen ei ollut.

Edit. Äläkä lässytä tuosta vanhasta keskustelusta vääristelynä. Minä en väittänyt tuollaista, vaan ettet sinä voi asiaa tietää ilman kokemusta täysin varmaksi. Jokainen voi halutessaan asian käydä tarkistamassa.

Uskomatonta paskaa.

Lainaan tämän siltä varalta, että Tqufe laittoi sinut ignoreen. Jota epäilen. Kohtuu huvittavat ja nolot raivarit silti häneltä.

Itse asian näkisin niin, että jos huumorintaju ja seksi osuvat täydellisesti yhteen, on erittäin todennäköistä että siinä ihmisessä on sitten jotain muuta pahasti vialla. Päihteitä, väkivaltaa, käytöshäiriöitä, pettämistä, sidosryhmiä, jne, mahdollisuuksia on lukemattomia. Lähes kaikki ihmiset ovat pitkällä tähtäimellä sietämättömiä, joko tasaisen kokonaisvaltaisesti tai yksittäisin erityisen perseestä olevin ominaisuuksin. Pitää löytää se joku joka ei ole, huumori ja seksi ovat siinä yksi osatekijä muiden joukossa. Siis jos elämänmittaista suhdetta haluaa. Jos taas tavoitteena on vain ajanjakson x mittainen suhde loistavalla huumorilla ja seksillä, ja tämä on molempien tiedossa, tilanne on toki toinen.

Kun aloitte vanhoja juttuja kaivella, niin tohdin senkin sanoa , etten näe Tqufea kovin uskottavana henkilönä antamaan parisuhdevinkkejä kestävään suhteeseen. Saa toki vapaasti antaa, ja antaakin.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
En ole puhunut missään vaiheessa, että seksi ei merkkaisi parisuhteessa mitään, vaan että sen roolia mielestäni joskus paisutellaan. Äärettömän tärkeässä asemassa se on, mutta ei nyt kuitenkaan parisuhteen ydin.

Seksi juurikin on toimivan parisuhteen ydin. Mikä muu on tärkeämpää?
 
Carlos

Jäsen
Seksi juurikin on toimivan parisuhteen ydin. Mikä muu on tärkeämpää?

No ei se nyt ihan näinkään mustavalkoista ole. Kun on parisuhteessa oikein kunnon "putki" päällä, eli koko perhe influenssassa, koira kuolee, velat ja laskut kaatuu niskaan, lasta kiusataan koulussa, hirveät työkiireet, perheen isällä epäillään syöpää, naisella hiivatulehdus, naapuri terrorisoi, niin siinä ei paljon seksiä jaksa edes ajatella. Siinä tarvitaan sitten jo ihan eri tason yhteen hiileen puhaltamista, jaksamista, ymmärtämistä, ja rakastamista. Tilanne voi olla päällä niin että menee useampi viikkokin ettei sänkyyn lopulta ehtiessä voi edes miettiä muuta kuin maksimaalista yöunta.

Toki sen seksin pitää sitten myöskin toimia, mutta ei se yksin suhdetta koossa pidä. Muutakin tarvitaan. En sitten osaa sanoa mikä on tärkeintä/tärkeämpää.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Samaa mieltä Carlosin kanssa. Juuri noin minäkin määrittelisin sen, mikä pitää suhteen kasassa.

Toki aina on ihmisiä, joille tärkeintä on, että kumppani hihittää samoille asioille ja osaa panna taivaallisesti. Viis siitä, millä tasolla kohdataan henkisesti.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen huomannut sellaisen seikan, että aina kun naisen kanssa on synkannut henkisesti, on myös seksi ollut erinomaista. Ehkä olen naisellisen tunteellinen ja herkkä. Niih. Kai molemmat ovat tällöin vain olleet vapautuneempia ja herkemmin mukana siinä touhussa.
 
Toki sen seksin pitää sitten myöskin toimia, mutta ei se yksin suhdetta koossa pidä. Muutakin tarvitaan. En sitten osaa sanoa mikä on tärkeintä/tärkeämpää.

Itse en osaa ainakaan sanoa mitään yhtä asiaa, mikä pitää suhteen kasassa, mutta lukuisia asioita, jotka tuhoavan suhteen. Seksi on kiistatta yksi niistä. Jos toinen on "valot kiinni ja lähetyssaarnaajassa" ja toinen sitten kokeilunhaluisempi, ei suhde tule toimimaan pidemmän päälle. Ei kukaan halua harrastaa tylsää seksiä (ja siis tämä valot kiinni osapuoli ei pidä sitä tylsänä) ja sitä mukaa loppuu sitten ajan myötä läheisyyskin ja siitä on hyvin lyhyt matka onnettomaan parisuhteeseen.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Toki aina on ihmisiä, joille tärkeintä on, että kumppani hihittää samoille asioille ja osaa panna taivaallisesti. Viis siitä, millä tasolla kohdataan henkisesti.

Näinhän se on ja jos siihen päälle kohdataan vielä henkisesti niin onnellinen parisuhde on taattu. Mitä muuten tarkoitat tuolla "kohdataan henkisesti" jos seksi sekä huumori toimii...ollaan onnellisia?
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Toki aina on ihmisiä, joille tärkeintä on, että kumppani hihittää samoille asioille ja osaa panna taivaallisesti. Viis siitä, millä tasolla kohdataan henkisesti.

Mitäs kaikkea muuta tämä henkisellä tasolla kohtaaminen oikein mielestäsi käsittää, kun minä ainakin miellän sekä huumorin että seksin hyvinkin paljon kyseisen sarakkeen puolelle? Yhteiskunnallinen valveutuneisuus? Uskonnollisuus? Filosofinen ymmärrys? Valaise pöljää.
 
Suosikkijoukkue
Lukko

Mietin ihan samaa, hyvä seksi ja hyvä huumorintaju mielestäni nimenomaan ovat niitä henkisiä klikkejä.
 
koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minusta tai minulle henkinen kohtaaminen on eri kuin fyysinen kohtaaminen. Henkinen kohtaaminen on aavistus, tunne tai jopa varmuus siitä, että on tullut hyväksytyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kumppanin taholta.
Fyysisellä tasolla sitten kohdataan fyysisissä merkeissä, ja jos nuo molemmat elementit pelittää niin voi olla aika täydellistä.
Näiden jälkeen/rinnalla huumorintaju musiikkimaku ym. täydentävät kokonaisuutta.

Terveisin koo
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tuo nyt oikeasti niin hankalaa ymmärtää? Mä voin kuvitella monta mimmiä, joiden kanssa olisi kiva paneskella ja heittää läppää, mutta parisuhteen kanssa olisikin sitten vähän niin ja näin. Mites sellaiset asiat kuin luottamus, uskollisuus, arvostus, hyväksyminen, rakkaus jne? Tässä maassa olisi aika monta onnellista parisuhdetta, jos sen reseptinä olisi vain natsaavat huumorintajut ja seksimieltymykset.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko tuo nyt oikeasti niin hankalaa ymmärtää? Mä voin kuvitella monta mimmiä, joiden kanssa olisi kiva paneskella ja heittää läppää, mutta parisuhteen kanssa olisikin sitten vähän niin ja näin. Mites sellaiset asiat kuin luottamus, uskollisuus, arvostus, hyväksyminen, rakkaus jne?

Ei se silti sitä seikkaa poista, että seksi ja huumorintaju nimenomaan ovat henkisiä klikkejä. Luottamus, hyväksyminen ja arvostus myös seikkoja jotka ovat itselleni tärkeitä kriteereitä, siis näistä jotka listasit.

Tässä maassa olisi aika monta onnellista parisuhdetta, jos sen reseptinä olisi vain natsaavat huumorintajut ja seksimieltymykset.

Jep, se on hieno ahaa-elämys kun tämän simppelin asian tajuaa.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Onko tuo nyt oikeasti niin hankalaa ymmärtää? Mä voin kuvitella monta mimmiä, joiden kanssa olisi kiva paneskella ja heittää läppää, mutta parisuhteen kanssa olisikin sitten vähän niin ja näin. Mites sellaiset asiat kuin luottamus, uskollisuus, arvostus, hyväksyminen, rakkaus jne? Tässä maassa olisi aika monta onnellista parisuhdetta, jos sen reseptinä olisi vain natsaavat huumorintajut ja seksimieltymykset.

Ehkäpä Alamummon sanavalinta vähän enemmän kuin vähän kummeksutti; olen samaa mieltä tästä asiasta kuin mitä itsekin kirjoitat ja voisin kyllä käyttää ihan rehdisti sanaa "kumppanuus" kuvailemaan tuota rakkaus/arvostus/hyväksyminen/luottamus/jne. litaniaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös