Naisasiat

[orpo]

Jos ymmärsin oikein, teidän juttunne on päättynyt jo ennen viime vuoden kesää? Jos näin tosiaan on, älä enää tuhlaa aikaasi tähän muijaan edes Jatkoaikaan kirjoittamisen verran.

Taidat olla täysin oikeassa! Mulla vaan on tapana pohtia kaikkia juttuja aina vähän liikaa eli ihan hyvä,että ulkopuolelta tulee viisaampien vihjeitä, kiitos :).

 

[Krupieeri]

Homma tuntuu olevan niin, että naiset valmistelevat eroa yleensä pitkään ja ovat olleet yhteydessä oikeusaputoimistoon ja sosiaalipuoleen ja miehet tavallaan yllätetään housut kintuissa. Siellä on suunniteltu selvät kuviot miten tämä homma hoidetaan. Jos tämä ei miehelle käy, on hän riitapukari eikä ajattele lapsen etua.

Mulle on jäänyt se mielikuva, että lapsen mielipidettä kuullaan erotilanteessa aina. Lapsella on myös oikeus olla eri mieltä vanhempien tekemästä sopimuksesta ja etenkin kun nuo sinun lapset ovat jo noin vanhoja, heidän mielipide myös varmastikin huomioidaan. Ts. tuleva ex-rouva ei niin vain voi sanella missä lapset eron jälkeen asuvat.

 

[Timbit]

Eli palstaveljien neuvo on,etten mainitse edes tietäväni asiasta?

Tietenkään et mainitse tietäväsi asiasta. Jos exä sitä suoraan joskus kysyy, tai asia tulee muuta kautta puheeksi, niin voit todeta, että kyllähän sinä tuosta asiasta tiesit, muttet pitänyt sitä mitenkään esille nostamisen arvoisena.

 

[Camo]

En ole aikaisemmin tähän ketjuun kirjoitellut, vaikka luenkin tätä säännöllisesti. Nyt ajattelin vähän kertoa tilanteestani, jos vaikka teiltä palstaveljiltä saisin hyviä neuvoja.

Naisasisoissani ei ole ollut aikaisemmin paljoa kehumista. On ollut tosi paljon huonoa tuuria ja olen ehkä ollut ajoittain epätoivoinenkin. Nyt on sitten kolahtanut oikein kunnolla ja takana on yhdessä vietetty hieno kesäloma. Nyt, kun suhde on syventynyt ja tunteet molemmilla vahvistuneet, niin ongelmaksi alkaa muodostua välimatka. Välimatkaa on 200 kilometriä, mutta töidemme takia emme pysty näkemään kuin 2-3 viikon välein, pari päivää kerrallaan ja se ei tunnu riittävän kummallekaan. No, ratkaisuhan tietysti olisi, että toinen meistä vaihtaa paikkakuntaa. Tämä naikkoseni on sellaisella alalla töissä, että hänen on erittäin vaikea saada töitä täältä päin. On vielä tehnyt siellä niin hyvää uraa, että sieltä ei kannata noin vain lähteä. Itse olen taas onnistunut saamaan vähäisellä koulutuksella erittäin hyväpalkkaisen työn, joten olisi todella suuri kynnys jättää se työpaikka. Jos ajatellaan, että muutaisin tämän naiseni luo ja jätän työni, niin väistämättä tulee ajatus mieleen, jos kaikki ei menekään parisuhteessa hyvin, niin sitten olen tilanteessa, että olen menettänyt parisuhteen ja hyvän työpaikan.

Eli tällainen ikävä tilanne on nyt, mutta ei tässä ihan lähiaikoina tarvitse ratkaisuun päästä, mutta ei tämä tilanne voi kovin pitkään jatkuakaan...

 

[fat of the land]

En ole aikaisemmin tähän ketjuun kirjoitellut, vaikka luenkin tätä säännöllisesti. Nyt ajattelin vähän kertoa tilanteestani, jos vaikka teiltä palstaveljiltä saisin hyviä neuvoja.

Suosittelisin pitämään jäitä hatussa... Mihin on kiire? Ymmärrettävästi on harmittavaa, että ei tule nähtyä niin paljoa kuin haluaisi. Mutta jos suhde on tarkoitettu kestämään, niin se kestää sitä välimatkaakin. Tokikaan loputtomiin ei voi eri paikkakunnilla olla, mutta elinikään suhteutettuna vuosi tai jopa kaksi on aika vähän.

Minkä ikäisiä te olette ja kuinka kauan te nyt olette tunteneet/tapailleet?

 

[Klassinen sentteri]

Nimimerkki Camolle semmoset terveiset, että ei kannata tosiaan hätiköidä. Itsekin elin noin 2vuotta etäsuhteessa ja hyvin toimi hommat. Toki on hyvä suunnitella jotain yhteistä tulevaisuutta, että hommalla on jotain pohjaakin.

 

[Camo]

Suosittelisin pitämään jäitä hatussa... Mihin on kiire? Ymmärrettävästi on harmittavaa, että ei tule nähtyä niin paljoa kuin haluaisi. Mutta jos suhde on tarkoitettu kestämään, niin se kestää sitä välimatkaakin. Tokikaan loputtomiin ei voi eri paikkakunnilla olla, mutta elinikään suhteutettuna vuosi tai jopa kaksi on aika vähän.

Minkä ikäisiä te olette ja kuinka kauan te nyt olette tunteneet/tapailleet?

Kiitos! Olet ihan oikeassa, että mihinkään ei ole kiire. Ehkä tässä on vaan vähän tyhjä olo, kun ollaan oltu lomien ajan neljä viikkoa joka päivä yhdessä ja nyt lomien päätyttyä nähdään paljon harvemmin.

Ollaan seurusteltu n. 4kk ja ollaan molemmat vähän yli kolmekymppisiä. Joo, tiedän että tuo 4kk ei ole kovin pitkä aika, mutta nuo tunteet on niin vahvasti mukana, että kai sitä kerää itselleen stressiä tästä välimatkasta, vaikka ei pitäisi...

 

[Squit]

Kiitos! Olet ihan oikeassa, että mihinkään ei ole kiire. Ehkä tässä on vaan vähän tyhjä olo, kun ollaan oltu lomien ajan neljä viikkoa joka päivä yhdessä ja nyt lomien päätyttyä nähdään paljon harvemmin.

Ollaan seurusteltu n. 4kk ja ollaan molemmat vähän yli kolmekymppisiä. Joo, tiedän että tuo 4kk ei ole kovin pitkä aika, mutta nuo tunteet on niin vahvasti mukana, että kai sitä kerää itselleen stressiä tästä välimatkasta, vaikka ei pitäisi...

Tosiaan neuvoissa ei ole hirveästi vaihtoehtoja. Joka homma jatkuu näin, tai jompikumpi muuttaa toisen paikkakunnalle tai sitten lyötte pillit pussiin. Kun ette halua lopettaa suhdetta tai vielä ei uskalla muuttaa toiselle paikkakunnalle, niin sitten vain tsemppiä ja voimia jatkon puolesta. Olin 4 vuotta ja 2 kuukautta etäsuhteessa ja välimatka oli päälle pari tuhatta kilometriä ja nähtiin 3-4 kuukauden välein viikko kerrallaan. Voin sen sanoa että on hirveätä aikaa. Siinä tulee kaiken maailman tunteita ja mustasukkaisuudet ja kaikki eteen. Mutta perkele vain kesti. Kuten ylempänä joku totesi, niin jos suhde on luotu kestämään, niin se silloin kestää.

Mutta tiedän tunteen ettei nuo sanat riitä, kun ikävä on ja kaikkea. Mutta muista se että itkeäkin saa ja pahaa oloa tuntea, mutta jos itkun ja pahan olon aikanakin haluaa vain että homma jatkuu, niin se on vain hyvä asia. Voin sanoa että 4 vuoden aikana tuli myöhemmässäkin vaiheessa itku simmuun ja se paha olo tuntui rinnassa, kuin kivi olisi rinnan päällä. Mutta se oli vain hyvä asia, sillä se on merkki että tulevaisuutta vielä on. Jos taas olisin rutinoitunut siihen välimatkaan niin, ettei oikein mitään tunteita herätä, niin voi samalla pistää poikki koko homman. Kyllä jos toista rakastaa ja se ei siinä vierellä ole, niin kyllä sen pitää tuntua.

Muista että kaukosuhteessa on tärkeää avoimuus ja kuten joku yllä totesi, jokin suunitelma tulevaisuuden varalle.

 

[Colin Hunt]

....Kyseessä meillä oli klassinen ero, naisella loppuu kipinä, mies pellolle jne....

Itsellä on samalainen tilanne siinä mielessä, että tuo kipinä on hävinnyt. Vielä en ole pellolle lentänyt/lähtenyt, lähellä se välillä on ollut.
'
Mutta, onko joku saanut joskus tuon kipinän syttymään uudestaan? Mitä asian eteen voi tehdä? Yhdessä asioiden tekeminen/jonnekin lähteminen tuntuu olevan kamalan hankalaa. Jos jonnekin lähdetään, niin sitten sitä itse jostakin syystä analysoi koko ajan tilannetta. Toisen ilmeitä, eleitä, sitä etsii koko ajan jotakin "vinkkiä" siitä, että onko nyt jokin huonosti. Tiedän, kuulostaa todella typerältä, mutta sitä haluaisi, että yhteinen hetki olisi ns. riitelyvapaa ja rento, mutta tuolla menolla sitä ei todellakaan saavuta. Miten ihmeessä sitä pystyisi olemaan oma itsensä?

 

[Kalalokki]

Colin Hunt, kauanko olet ollut yhdessä tämän nykyisen kanssa? Alkuaikoinahan sitä yrittää helposti miellyttää toista ja tuollainen "vinkkien etsiminen" tulee väistämättä esiin. Varsinkin ensimmäisten isojen riitojen jälkeen sitä miettii kaikenlaista ikävää. Sitten kun arki tulee alkuhuumien jälkeen niin pitäisi pystyä elämään ilman sitä päässä olevaa tiedostettua analysointia. Ts. pitäisi pystyä asioiden mennä omalla painollaan.

Mutta jos suhdetta on takana jo vuosia, (puhumattakaan vuosikymmenistä), etkä pysty vapaa-ajallakaan olemaan naisesi kanssa rennosti ja vapautuneena omana itsenäsi niin pahaltahan tuo tulevaisuuden kannalta kuulostaa. En tosin tiedä yhteistä historiaanne, taustojanne tai mahdollisia syitä siihen mikä tuota kipinäänne olisi vähentänyt.

 

[BigRedCat]

Nyt on sitten sellainen tilanne, että sinkkuilua kohta kaksi vuotta takana. Tänä aikana ei varsinaisesti vakavampaa juttua ole kohdalle osunut. Toisaalta tykkään kyllä vapaudesta ja rauhasta, mutta vain jos ei tarvitse jatkuvasti olla ilman naisseuraa. Mikään baarissa naisia kuin heinää kaatava pelimies en kuitenkaan ole.

Mielenkiintoiseksi tilanne muuttui kaksi viikkoa sitten, kun päädyin tapaamaan neitiä, jonka kanssa on ollut juttua joskus menneisyydessä. Emme tässä välillä ole yhteyttä pitäneet. Kuitenkin tavatessa molemmilla selkeästi palasi vanhat ajat mieleen, ja meillä edelleen synkkaa hyvin. Melko paljon olemme tämän jälkeen keskustelleetkin. Tämä "tyttö" kuitenkin seurustelee. Seurustelussa on kuitenkin ilmeisesti ollut ryppyjä ja jättämisajatuksia on hänellä pyörinyt mielessä.

Totta kai ensimmäinen tapaaminen pitkästä aikaa voi sekoittaa pään hetkeksi, ja näin meillekin taisi käydä. Nyt olen saanut jo palautettua rationaalisen ajattelun (niin hyvin kuin se nyt on mahdollista). Ilmeisesti kyseisellä naisella on ainakin omien sanojensa mukaan miettimisen paikka elämässään (riippumatta minusta). Miettiköön siis nyt itsekseen rauhassa asioita ja mikäli päätyy suhteensa päättämään, emmeköhän me tilaisuuden saa vielä tulevaisuudessa.

Pahoittelut sekavasta avautumisesta, mutta tekipä hyvää saada tämäkin sepustus ulos. Tähän ketjuun ei ole tullutkaan liiemmin kirjoiteltua.

 

[AnaMasa]

Eli tällainen ikävä tilanne on nyt, mutta ei tässä ihan lähiaikoina tarvitse ratkaisuun päästä, mutta ei tämä tilanne voi kovin pitkään jatkuakaan...

Kyllä se vaan voi. Olen itse vetänyt samalla välimatkalla aikoinaan toista vuotta ja hyvä ystäväni on vakavassa parisuhteessa nyt öö kait jo kolmatta vuotta suomalaisen naisen kanssa, joka asuu hommien takia ulkomailla. Tämän kaverin parisuhde on myös alkanut saman välimatkan kanssa ja kestää vaan. Ne jaksaa sen voimin, että ovat sopineet tilanteelle tietynlaisen ratkaisun, eli tässä tapauksessa toisella on jatkuva työnhaku päällä toisen maasta. Nyt lentävät vuorotellen ja sumplivat pidempiä viikonloppuja ristiin. Jaksavat sen voimin, että niillä on joku päämäärä jota molemmat odottaa. Ilman tuota yhteistä päämäärää homma olisi kariutunut aikaa sitten. Siitä olen varma.

Välimatka on myös hyvä testi suhteelle. Suomessa on "tsiljoonia" pariskuntia, jotka on muodostettu tyyliin samassa lähiössä tai opiskelukaverin kanssa. Ei niissä suhteissa ole lähtökohtaisesti mitään väärää, mutta onhan nuo muodostettu alkuun siitä mistä aita on matalin. Sitten kun toinen "joutuu" töihin 20km päähän tai muuten vaan leipä on joskus vanhaa, niin syy onkin suhteessa ja ratkaisut sen mukaisia. Ovat siis testaamatta.

Eli lainatun housuissa
1. Pyrkisin hakemaan yhteisen ratkaisun, jolla välimatka aikanaan hoituu ja johon molemmat pyrkivät.
2. Jos ei onnistu, esim. kumpikaan ei jousta omista intresseistä, niin ei siinä suhteessa olisi onnistunut paljon muukaan. Uutta matoa jne.

4kk on kuitenkin vielä lyhyt aika ja tunteet toista kohtaan on enemmän biologiaa kuin tolkullisia ajatuksia. Pelkästään tuon takia ei missään tapauksessa kannata hätiköidä ts. riskeerata tai laittaa toista riskeeraamaan omia työkuvioita. Iisisti vaan. En lähtisi vielä noin aikaisessa vaiheessa vakavasti ehdottamaan mitään, vaan käyttäisin energian matkustamiseen ja panemiseen :) Tietenkin puhua saa ja pitääkin.

Tämä kirjoittelu herättää hauskoja muistoja. Itse heräsin x vuotta sitten lukemattomina maanantaiaamuina nykyisen vaimoni punkasta klo 4.30 ja huristelin 200km töihin odottamaan perjantaita :) Sittemmin jo yhteisessä asunnossa elelin aina arkipäivät yksin, kun toinen lähti maanantaina ja tuli perjantaina. Lopulta vaihdoin hommia ja kaupunkia, jossa elettiin pari vuotta "mukanormaalisti" ja sitten vihoviimein tehtiin white flight tänne landelle.

Järjestelykysymyksiä, kärsivällisyyttä ja sen semmoista. Ei sen kummempaa.

 

[Balrog]

Äskettäin kävi ilmi että aiemmalla työpaikallani scouttaamani kurditar onkin parisuhteessa naisen kanssa, such is life..

 

[tinkezione]

Äskettäin kävi ilmi että aiemmalla työpaikallani scouttaamani kurditar onkin parisuhteessa naisen kanssa, such is life..

Kas, samainen homma kävi itselläni ilmi, että taannoisilla reissuillani scouttaamani laulajaneitokainen onkin parisuhteessa naisen kanssa. Sellaista se toisinaan... Noh, näillä se on mentävä. (Norsunmuistisimmat muistanevat uusioperhepäivityksiä puolen vuoden takaa; niihin sen verran, että ei mopolla kuuhun. Seuraava proggis sitten joko ei lainkaan mitään tai sitten ihan ikiomia.)

 

[Sid]

Minulla on nyt pulma. Keväällä päättyi 15 vuoden parisuhde, jonka hedelmä, kohta 14-vuotias tyttö, jäi minun kanssani pitämään kotia. Välit tytön äitiin on hyvät ja luulin kesäkuussa pitämälläni - kieltämättä alkoholin kyllästämällä - kesälomalla käsitelleeni eron. Tai niin varmaan teinkin, koska aiemmasta suhteesta ei ole jossiteltavaa, eikä mitään kaduttavaa tai kaivattavaa. Nyt vain kävi näin.

Aika tarkkaan kuukausi sitten ajattelin olevani valmis haistelemaan uusia tuulia ja tein suomi24-treffeille profiilin, jossa ilmoitin olevani kiinnostunut kevyemmän luokan parisuhteesta, malliin omat kodit ja omat elämät. Siis vastakohtana ikäluokkani (35) naisten suosimalle "elämäni mies"-tyyppiselle haulle. Lähtökohtani on kasvattaa tytär aikuiseksi vakaissa oloissa, eikä alkaa siittämään hänelle sisaruksia jonkun biologisen kellon riivaaman kanssa. Suunnitelman toteutus vaikutti helpolta tavatessani ikäiseni paikkakuntalaisen naisen, jonka kanssa lähtökohdat sopi, tultiin heti hyvin juttuun ja punkassa homma toimii paremmin kuin ikinä. Nainen on todella sympaattinen, samanhenkinen ja tuntuu ymmärtävän kaiken mistä puhutaan - järjellä ajateltuna juuri minun nainen. Missä ongelma? No kun naiseen tämä juttu on iskenyt todella kovaa (olemme käytännössä asuneet yhdessä pari viime viikkoa minun kämpillä) ja hän on jo jonkin aikaa puhunut rakkaudesta yms. Minua ahdistaa tunne, että sellainen ei sytykään sisälläni. Möykky kasvaa päivä päivältä sisälläni. En millään muotoa halua satuttaa naista tai leikkiä tunteilla, mutten tiedä, kauanko voin vielä odottaa syvempiä tunteita. Tunne sanoo, että pistä poikki, mutta järki tietää, että luonteeltaan parempaa kumppania on vaikea löytää. Voisko oikea ja vasen aivolohko sopia tämän ihan keskenään ja tehdä päätöksen sen mukaan?

 

[Surukuku]

... Missä ongelma? No kun naiseen tämä juttu on iskenyt todella kovaa (olemme käytännössä asuneet yhdessä pari viime viikkoa minun kämpillä) ja hän on jo jonkin aikaa puhunut rakkaudesta yms. Minua ahdistaa tunne, että sellainen ei sytykään sisälläni. Möykky kasvaa päivä päivältä sisälläni. En millään muotoa halua satuttaa naista tai leikkiä tunteilla, mutten tiedä, kauanko voin vielä odottaa syvempiä tunteita. Tunne sanoo, että pistä poikki, mutta järki tietää, että luonteeltaan parempaa kumppania on vaikea löytää. Voisko oikea ja vasen aivolohko sopia tämän ihan keskenään ja tehdä päätöksen sen mukaan?

Jos oikeasti mietit, ettei tuo nainen ymmärrä tai hyväksy tunteitasi eikä niistä siten kannata edes puhua, on todellakin parasta heivata hänet loukkaamatta ketään sen enempää.
Jos taasen olet valmis ottamaan riskin ja puhumaan tunteistasi ja yhteisestä tilanteestanne rauhassa (ja useamminkin), sinulla voi käydä tzägä ja voit saavuttaa jotakin, mistä nyt osaat vain unelmoida.

PS. Se möykkykin mahtuu paljon helpommin ulos suusta kuin muista ruumiinaukoista.

 

[Johnny Park]

No niin, pitääpä itsekin turvautua tähän ketjuun. Tänään päättyi reilun 4 vuoden ikäinen suhde naisen toimesta. Merkit olivat jo sinällään olemassa, ei ollut ensimmäinen kriisi, joka oli tullut eteen. Kolmesti oli jo juteltu siitä, kuinka nainen ei tunne enää samalla tavalla kuin ennen. Kahdella kerralla sain hänet ymmärtämään, ettei parisuhde välttämättä toimi arkiintuessaan enää samalla tavalla kuin alkuhuumassa. Elämä ei ollut kuitenkaan mitenkään kaavoihin kangistunutta ja otin hänet jatkuvasti huomioon eri tavoin ja tuin häntä omissa vaikeuksissaan.

Tein myös koko suhteen eteen kaikkeni ja muutin muun muassa toiselle paikkakunnalle ja odottelin siellä kuukausia, että nainen tulisi työharjoittelustaan ulkomailta takaisin. En tuntenut ketään paikkakunnalta ja kyseessä oli vielä ensimmäinen muutto vanhempien nurkista. Kyseinen nainen oli siis ensimmäinen pitkäaikainen suhteeni ja samalla kai voisi sanoa, ensimmäinen kunnon rakkaus.

Vielä kuukausi sitten ei ollut mitään hajua erosta. Sitten oli hiukan hiljaiseloa, asustelemme eri paikkakunnilla kesätöiden takia, mutta opiskeluaikana asumme siis samassa asunnossa. Pitkällä aikavälilläkään ei ollut mitään ongelmia, joten koko ero tuli aikamoisena yllätyksenä. Oltiin suunniteltu, että oman lomani alkaessa menisin hänen työpaikkakunnalleen oleskelemaan. Ja keväällä pohdimme yhteistä lomareissuakin. Silti hän kertoi, että oli jo viime kesänä alkanut tuntea näin. Mielestäni oli epäreilua, ettei hän voinut kertoa jo silloin, vaikka ymmärränkin, että hänkin halusi vielä yrittää.

Kun on neljä vuotta laittanut kaiken peliin ja matto vedetään alta, on melko tyhjä olo. Kaikki opiskelupaikkakunnalla ja yhteisessa asunnossa odottelevat käytännön asiat pelottavat ja ahdistavat. Kuinka toimia lukuisten yhteisten ystäviemme kanssa? Onneksi olin varautunut pahimpaan jo edellisten kriisien aikana ja itkenyt ne jo tavallaan pois, vaikka niistä päästiinkin yli ilman eroa.

Kuitenkin pelkkä ajatuskin siitä, että enää ei ole mahdollista elää sitä samaa yhteistä elämää omine juttuineen hänen kanssaan, vetää olon voimattomaksi. Onhan sinkkuna olemisessakin puolensa, mutta minua ei ole luotu elämään yksin. Varsinkaan kun minulla ei ole liiemmälti hyviä ystäviä, joiden kanssa voisin viettää aikaa.

Ymmärrän toki, ettei väkisin kannata olla yhdessä. Itse kuitenkin tunsin edelleen vahvasti häntä kohtaan ja en voi ymmärtää, miksei se ollut molemminpuolista. Meillä ei ollut suurempia ongelmia, jotka selittäisivät nuo kriisit ja nainen oli suurimmaksi osaksi ajasta täysillä mukana mielestäni. Otin hänet aina huomioon kaikessa. Noh, tunteita on vaikea tajuta...

Olen helpottunut muutoksesta, mutta silti on vaikea päästää irti. On täysin käsittämätöntä, että tämä kaikki muuttuu nyt. Pääseehän tästä vielä jotenkin tolpilleen?

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Olen helpottunut muutoksesta, mutta silti on vaikea päästää irti. On täysin käsittämätöntä, että tämä kaikki muuttuu nyt. Pääseehän tästä vielä jotenkin tolpilleen?

Siinähän se vastaus kysymykseesi on ennen kysymystä. Tekee kipeää aikansa, mutta pääset varmasti tolpillesi. Olet ilmeisen nuori kolli vielä, joten en povaa mitään muuta kuin toipumisaikaa ja sitäkin parempaa tulevaisuutta.

Olet yhtä kokemusta rikkaampi.

 

[pernaveikko]

Otin hänet aina huomioon kaikessa. Noh, tunteita on vaikea tajuta...

Jos yritit liikaa ja naista alkoi ahdistaa?

Itsekin olen melkoisen hämmentynyt, kun sain tietää exäni lukevan tätä ketjua. Tai siis aloittaneen hiljattain. En voi ymmärtää kuinka pitkälle jotkut ovat valmiita menemään varsinkin, kun urheilu ei kiinnosta ollenkaan. Toisaalta pisteet kyllä oveluudesta, joku Facebook-stalkkaaminen on vielä helppoa, mutta tämä vaatii jo vähän suunnitelmallisuutta.

Ei sillä, että olisin ketjuun mitään kovin ihmeellisiä juttuja kirjoittanutkaan, mutta jotenkin ei huvita enää kirjoittaa yhtään mitään. Anonyymin palstan idea on kuitenkin se, että nimettömänä kirjoitetaan, sillä nyt ei ole merkitystä, että pari kaveria tietää nimimerkin.

 

[hekottava pappi]

Pitänee itsekin kirjoitella tähän ketjuun, vaikka ainakaan tämä asia ei suoraan liitykään itseeni.

Olen tässä viime aikoina hengannut eräässä "porukassa", joista tähän tarinaan liittyy kolme muuta henkilöä. Kutsuttakoon heitä tässä tarinassa Miinaksi, Martaksi ja Untoksi. Miina on ihan hyvä ystäväni, ja juttelemme hänen kanssaan melko paljon asioista. Martta ja Unto seurustelevat, ovat myöskin kavereitani, mutta en ole kovinkaan läheinen heidän kanssaan. Martasta en erityisemmin pidä ihmisenä, Unto taas on erittäin hyvä tyyppi. Miina ja Martta ovat myös keskenään hyviä kavereita, ja ainakin Martta kertoo Miinalle paljon asioistaan. No olenpa sitten kuullut Miinalta, että Martta pettää Untoa erään ihmisen kanssa eikä Unto tiedä tästä mitään. Muutenkin Martan asenne tuntuu olevan sellainen ettei ole kovinkaan vakavissaan tuossa suhteessa, toisin kuin Unto ilmeisesti. Tuo asia vituttaa itseäni erityisesti koska pidän Untosta ihmisenä eikä tämä henkilö todellakaan ansaitsisi tällaista paskaa. Martasta taas en ole erityisemmin pitänyt missään vaiheessa. Mitäköhän jatkoaikalaiset tekisivät tällaisessa tilanteessa? On kyllä aika vahvasti sellainen fiilis, ettei näihin pitäisi ulkopuolisten puuttua millään tavalla. Toisaalta taas tekisi mieli tehdä jotakin, että tämä pettäminen selviäisi Untolle.

 

[rpeez]

Silti hän kertoi, että oli jo viime kesänä alkanut tuntea näin. Mielestäni oli epäreilua, ettei hän voinut kertoa jo silloin, vaikka ymmärränkin, että hänkin halusi vielä yrittää.

Näe asia positiivisesti; parempi noinkin kuin 10 vuoden päästä tai ei ikinä ja suhde on kulissia.

On täysin käsittämätöntä, että tämä kaikki muuttuu nyt. Pääseehän tästä vielä jotenkin tolpilleen?

Kyllä pääsee, aika parantaa. Tulee uusia naisia joita rakastaa myös, kutakin omalla tavallaan.

Mutta se on sanottava, että jos oikeasti on ollut rakastunut niin ei se unohdu koskaan vaan naisesta jää paikka sydämeen.

 

[Veikko40]

Mitäköhän jatkoaikalaiset tekisivät tällaisessa tilanteessa? On kyllä aika vahvasti sellainen fiilis, ettei näihin pitäisi ulkopuolisten puuttua millään tavalla. Toisaalta taas tekisi mieli tehdä jotakin, että tämä pettäminen selviäisi Untolle.

Tuollainen on aina kiperä paikka. Tieto lisää tuskaa.
Toisaalta, käännetään asia niin päin, että jos minä olisin Unto, niin todellakin haluaisin tietää asiasta ja arvostaisin kaveria joka tuon kipeän asian paljastaa. En siis välttämättä katsoisi hyvällä jos joskus asia kuitenkin paljastuu ja samalla ehkäpä myös se, että sinä olet tiennyt petoskäyttäytymisestä jonkin aikaa etkä ole sitä kertonut.
On siis lyötävä vaa'alle onko Unto todella niin hyvä ystäväsi ja että onko pelko puserossa, että Miina vetää herneet nenään mahdollisesta kielimisestäsi ja sulkee oven edestäsi. Jos Miina on hyvä ystäväsi kuten mainitset, niin luulisi hänen ymmärtävänsä ettei tollainen peli vetele vaan julma totuus on julkistettava. Nyt laitat kovan luokan punnitse-ja-säästä-menetelmää käytäntöön. Joku tossa pelissä häviää.
Toivottavasti en ole toi Unto.

 

[Snakster]

Pitänee itsekin kirjoitella tähän ketjuun, vaikka ainakaan tämä asia ei suoraan liitykään itseeni.

Olen tässä viime aikoina hengannut eräässä "porukassa", joista tähän tarinaan liittyy kolme muuta henkilöä. Kutsuttakoon heitä tässä tarinassa Miinaksi, Martaksi ja Untoksi. Miina on ihan hyvä ystäväni, ja juttelemme hänen kanssaan melko paljon asioista. Martta ja Unto seurustelevat, ovat myöskin kavereitani, mutta en ole kovinkaan läheinen heidän kanssaan. Martasta en erityisemmin pidä ihmisenä, Unto taas on erittäin hyvä tyyppi. Miina ja Martta ovat myös keskenään hyviä kavereita, ja ainakin Martta kertoo Miinalle paljon asioistaan. No olenpa sitten kuullut Miinalta, että Martta pettää Untoa erään ihmisen kanssa eikä Unto tiedä tästä mitään. Muutenkin Martan asenne tuntuu olevan sellainen ettei ole kovinkaan vakavissaan tuossa suhteessa, toisin kuin Unto ilmeisesti. Tuo asia vituttaa itseäni erityisesti koska pidän Untosta ihmisenä eikä tämä henkilö todellakaan ansaitsisi tällaista paskaa. Martasta taas en ole erityisemmin pitänyt missään vaiheessa. Mitäköhän jatkoaikalaiset tekisivät tällaisessa tilanteessa? On kyllä aika vahvasti sellainen fiilis, ettei näihin pitäisi ulkopuolisten puuttua millään tavalla. Toisaalta taas tekisi mieli tehdä jotakin, että tämä pettäminen selviäisi Untolle.

Jos oikein käsitin, niin näistä Miina on sinulle läheisin ja paras kaveri. Jos näin on, niin silloin sinun pitää olla erityisesti lojaali hänelle, mikä tarkoittaa sitä, että et levitä tai muuten käytä mitään tietoa, minkä hän on sinulle luottamuksella kertonut. Ja luottamuksella kertomista ei tarvitse ystävien kesken erikseen korostaa, vaan luottamuksellista ystävien välillä on kaikki, mikä ei ilmiselvästi ole julkista.

Jos kuitenkin haluat jollain tavalla puuttua asiaan, niin minusta sinun pitäisi kertoa Miinalle, että sinun tekisi mieli kertoa Untolle. Jos se on Miinasta helt okej, niin sitten anna mennä. Muussa tapauksessa suu suppuun.

Tuossahan on myös mahdollisuus saattaa Miina vittumaiseen välikäteen, koska Martta tietysti arvaa, mitä kautta tuo on levinnyt. Ja ethän sinä tietenkään sellaisia hankaluuksia halua hyvälle ystävällesi?

 

[Klassinen sentteri]

Mitäköhän jatkoaikalaiset tekisivät tällaisessa tilanteessa?

Kertoisin Untolle totuuden suoraan. Minusta kaverit jotka pimittävät tälläistä tietoa osallistuvat pettämiseen myös.

 

[Rod Weary]

Kertoisin Untolle totuuden suoraan. Minusta kaverit jotka pimittävät tälläistä tietoa osallistuvat pettämiseen myös.

Minä pitäisi turpani visusti kiinni, ellei kysyttäisi ihan suoraan, että "pettääkö mun muija mua?". Osa minusta haluaisi kertoa, mutta asiaan liittyy niin monta muttaa ja mutkaa, että pommin pudottamiselle ei ole tarpeeksi perusteita.