Tobias kirjoitti:
Sellaista tuskaa täällä tuntuu naiset monille aiheuttavan, että kysyn vaan, minkä ihmeen takia aloitatte vakavia suhteita?
Voin kertoa, sinkkuna s(e)i(k)kaillessa on tuhatverroin mukavampaa eikä ole tilivelvollinen mistään kellekään. Eikä tule vitutuksia.
Taas viikonloppua odotellessa!
Vastaavanlaisia ajatuksia liikkui allekirjoitteneen pääkopassa kevättalvella puolitoista vuotta sitten. Takana oli 11-vuoden seurustelu/avoliitto aivan mahtavan tyttöihmisen kanssa. Suhteen loppuaikojen repaleisuus ja tuska kuitenkin vei jollainlailla uskon rakkauteen ja tällöin tuli pienessä pääkopassa lupailtua itselleen, ettei toista kertaa samanlaiseen tunteiden sekamelskaan itseään saata. Vannoin sinkkuelämän nimeen, lensin kukasta kukkaan, eli täysillä ja kokeilin kaikkea mahdollista (ja välillä mahdotontakin). Välillä oli hiljaisempaa ja välilä taas ei, toisten kanssa tuli vietettyä enemmänkin aikaa, seurustelusta voitiin ehkä jo puhua. Toisille taas aamulla lähin peili oli taloyhtiön hississä. Jotain kuitenkin puuttui, niinpä, sitä rakkautta, sitä tämä pieni maan matonen kuitenkin kaipasi. Kaipasi vierelleen ihmistä jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surutkin. Kun nyt miettii miten tuli toissakesä ja -syksy elettyä ja mitä tuli toilailtua, ei voi muuta kuin ihmetellä, että kuka/mikä sitä oikein oli..
Nyt löytyy vierestä ihanaakin ihanampi nainen, nainen jollaisesta on ennen voinut vain haaveilla. Vaikka aikoinaan tuli vannottua "etten koskaan enää rakastu", niin kun "se oikea" tuli tammikuussa vastaan ei ainakaan tämä ihminen voinut ihastumista peitellä eikä myöhemmin rakastumista jarrutella. Elämäntavat rauhoittuivat kertaheitolla kun löytyi kainalo johon käpertyä, ja kyllähän neitosen pari mukulaakin kummasti rauhoittavat menemisiä. Neiti on ollut uskomattomana tukena kun reilu viikko sitten menetin parhaimman kaverini liikenneonnettomuudessa, missähän olisin nyt jos ei olisi ollut tuota rakastavaa olkapäätä johon nojautua ja itkeä. Seurustelua on nyt takana puolisen vuotta, ja tunteet syvenevät päivä päivältä. On upeaa olla korviaan myöten rakastunut. Ja tuntuu että näin "vähän vanhempana" rakkaus ja rakastuminenkin on erilaista kuin ennen, jotenkin kypsempää. Kropassa mylläävät sellaiset tuntemukset, mitä ennen en ole kokenut. Ja tämä ei ole sitä rakastumisen ensi huumaa, sen verran monta kertaa sekin on tullut koettua, tässä on jotain muutakin. Ikuista kenties.
Rakastukaa jos se vain on mahdollista, ottakaa riski, ja käy jatkossa miten käy, se kannattaa, kuitenkin...
nimim. " kuinka monta virhettä ihmisen pitää tehdä ennenkuin se oikea löytyy?"