Tuota minä kanssa ihmettelen. Mistä niitä uusia löytyy jatkuvasti. Lehdissä kun on juttua julkkiksista niin niillä löytyy uusi aina jossain millisekunnissa. Itse taas olen huomannut, että edes jossain määrin siedettävän naisen voi tavata korkeintaan kerran vuosikymmenessä, jos niinkään usein.
Ei se uusi mies löydy julkkisnaiselle millisekunnissa - asiahan on niin, että se julkkisnainen on ylläpitänyt ns. kulissia ties vaikka kuinka pitkään ja pettänyt miestään. Kun on haku tuottanut toivotunlaisen tuloksen, niin hus vain vanha mies pihalle ja sitten naistenlehtiin kertomaan uudesta ihanasta rakkaudesta ja siitä, kuinka sielujen sympatia nyt toteutuu seksikkään uuden könsikkään kanssa, ja seksikin on paljon parempaa.
Oikeasti, jos pitkäaikainen suhde kariutuu ja ero tulee, niin siinä on ainakin mies niin alamaissa, ettei taatusti hommaa uutta pitkäaikaista parisuhdetta sormia napsauttamalla. Joku voi ns. lohtuseksiä hakea ja saadakin, mutta nämä julkkispiirien "uusi ihana rakas löytyi saman tien"-lööpit ovat yksinomaan julkkisnaisten ominaispiirre. Toki näin tapahtuu taviksillekin. Tavisnaiset eivät vain pääse lööppeihin.
Oletusarvona on valitettavasti oltava se, että mihinkään naisen luonteenpiirteeseen tai tutuksi luultuun ominaisuuteen ei ole luottamista, se voi muuttua kuin tuuliviiri jos kiikarissa on uusi mies tai muuten halutaan vanhasta kumppanista eroon.
Käytännön esimerkkinä omat kissani, joista toinen oli alun perin exäni hankkima kissa (ennen kuin exän edes tapasinkaan) ja toinen oli ns. yhteinen päätös. Kissoja hänellä oli ollut ennenkin, ja kovin eläinrakkaana exäni esiintyi koko parisuhteen ajan. Tavallaan sitä hän olikin siihen asti kunnes meillä menivät välit poikki ja etsiskelin sitten itselleni uutta asuntoa. Tässä vaiheessa oli puhetta kissoista, alun perin ajattelin, että hän pitää oman kissansa ja minä uuden kissan. Mutta ei: hän ilmoitti haluavansa olla "itsenäinen ja vapaa", ja että jos en kissaa (siis hänen omaa lemmikkiään) ottaisi, niin hän veisi sen piikille eli siis tappaisi kissan vain päästäkseen bilettämään vapaasti.
Päätös oli minulle itsestäänselvä, eli otin tietysti kummatkin kissat siitä huolimatta, että minulla oli tuossa vaiheessa hyvin vähän tuloja (olin vielä opiskelija) ja exä oli jo päässyt hyväpalkkaiseen työhön. Mutta en nyt jumalauta hyvin rakasta lemmikkiä antaisi murhauttaa sen takia, että mokoma naikkonen haluaisi elää jotain bilehilevaihettaan villinä ja vapaana. Kissat tulivat siis minulle, ja kissat ovat minulla edelleen. Kissaherra ei enää entistä emäntäänsä kaipaa ollenkaan vaan on minuun leimautunut vahvasti. Ironista tässä on se, että olin lapsena allerginen kissoille enkä ikinä ajatellut kissoja hankkia, nyt niitä on sitten kaksi kappaletta.
Eron jälkeen pähkäilin pitkään päättynyttä suhdetta ja sen hyviäkin vuosia, ja välillä pohdiskelin, että jospa vielä sitä yhteen palaisi. Mutta nämä pohdiskelut päättyivät aina osaltani siihen tosiasiaan, että exäni "eläinrakkaan" ulkokuoren alta paljastui hänen todellinen luonteensa, ja että minä en tätä luonnetta ollut tuntenut ollenkaan. Jos on valmis tappamaan vastuulleen ottamansa lemmikin vain päästäkseen irti vastuusta ja dokaamaan yökerhoihin, niin sitten en moista naista vierelleni kaipaa.
Onneksi ei sentään lapsia tullut hankittua. Niitä ei varmaan sentään olisi exä voinut piikillekään viedä tapettavaksi, ja vaikka olisin saanutkin edes osa-aikahuoltajuuden, niin olisin joutunut sietämään exää ja tämän lähisukua vielä vuosia. Tosin olisihan jälkikasvu ollut mukavaa, jos olisin itse saanut lapset kasvattaa eikä niitä olisi poispilattu exän ja tämän suvun toimesta.