Mainos

Naisasiat

  • 7 612 582
  • 26 643

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Minä saan aina kun haluan, mutta uskallan silti arvata. Se eroaa siten, että joskus saanut tietää mistä jää paitsi.

Näinhän se on. Asialla on tässäkin tapauksessa kaksi puolta.

Hyvä puoli: tietää miltä naisen saaminen tuntuu, eikä tarvitse asiaa pähkäillä ja pohtia näin teknisen suorituksen ja henkisen puolen kannalta. Kärpäsestä ei muodostu liian iso härkänen, koska on jo saanut eikä poikuuden menettämisestä tule liian isoa henkistä möhkälettä. Voi myös pakollisina käteenvetohetkinä muistella live-tapahtuman yksityiskohtia sen sijaan, että rassaisi pornoklassikoita eestaas ja aprikoisi, kestääkö oikea pano oikeasti kolme varttia ja kuuluuko laukeamisen yhteydessä tuottaa neljä litraa spermaa kuten Peter North tekee.

Huono puoli: Tosiaan tietää mistä jää paitsi. Ja voi muistella liiankin kanssa sitä, mitä on ennen tehnyt ja kokenut mutta josta nyt jää paitsi vaikka mieli tekisi. On joko tottunut naisen saamiseen tai päässyt vähintään makuun, mutta sitten ns. korkki on kierretty kiinni ja kieltolaki on astunut voimaan.

Jälkimmäisessä on silti se etunsa, että toisaalta tietää myös mitä seksin harrastaminen ei ole, ja osaa suhteuttaa sen omalle paikalleen omassa elämässään. Eli vaikka ei juuri sillä hetkellä naista saa, niin voi myös olla tästä välittämättä koska elämä ei pyöri vain ja ainoastaan saamisen ympärillä. Jos ei ole alun perinkään mikään seksiaddikti tai täysin himojensa ja hormoniensa vallassa hyörivä pillun orja, joka on valmis alistumaan mihin tahansa riitaisaan parisuhteeseen tai tyytymään mihin tahansa halukkaaseen pubiruusuun pelkän pussien tyhjentämisen takia, niin sitten voi viettää myös laatukasta aikamiehen poikamiesaikaa ja antaa naisasioiden edetä omalla painollaan ja itse määräämällään tahdilla.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Nyt vaan tuntuu ihan mielettömän hyvältä ja tämän miehen hymy ulottuu korvasta korvaan! Jesh!

No perkele...onnittelut tuosta! Rakastuminen ja sen tunteen tunteminen koko kropalla on hienointa ihmiselämässä. Tosin tuota myös hulluudeksi kutsutaan mutta what a fuck...aivan sama. Pidä neitosesta kiinni ja tee hänet onelliseksi. Seuraavat viisi vuotta ainakin sujuvat suht hyvin.
 

ddd90

Jäsen
Vähän ikävä ilmiö kun ei päässyt neitsyydestä nuorempana (16-vuotiaana) eroon siitä on alkanut aikamoinen oravanpyörä. Silloin ajatteli ettei tässä ole mikään kiire, monet olivat olivat neitsyitä ja kunhan akne paranee niin nais(tyttö)asiat alkavat sujumaan. No, siinä kävikin niin, että kun ei pillua saanut niin itseluottamus naisasioissa laski samaa vauhtia kuin ikää tuli. Nyt ikää on reilusti yli 20 ja poikuus tallella, mutta itsetunto alamaissa :/
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vähän ikävä ilmiö kun ei päässyt neitsyydestä nuorempana (16-vuotiaana) eroon siitä on alkanut aikamoinen oravanpyörä. Silloin ajatteli ettei tässä ole mikään kiire, monet olivat olivat neitsyitä ja kunhan akne paranee niin nais(tyttö)asiat alkavat sujumaan. No, siinä kävikin niin, että kun ei pillua saanut niin itseluottamus naisasioissa laski samaa vauhtia kuin ikää tuli. Nyt ikää on reilusti yli 20 ja poikuus tallella, mutta itsetunto alamaissa :/

Älähän panikoi. Mulla neitsyys lähti 15-vuotiaana erittäin tökerön sohimisen jälkeen, josta ei todellakaan ole mitenkään hyviä muistoja kerrottavana.

Sanottakoon, että ikäisiäsi naisiakin on vielä paljon ilman laadukkaita sextailuita eli sulla on kenttä täysin avoin. Saakeli kun olisi itsekin tuossa ns nollatilanteessa ja saisi opetella ja kokea kaiken pimppijutun alusta. Ne kokemukset kun tuntuivat aivan saatanan upealta. Paneminen on nykyisin ainoastaan rutiini ja keino tyhjentää pallit.

Kyllä sulla on maailma vielä avoin arvon ddd90. Voisin koska tahansa vaihtaa kanssasi paikkaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt ikää on reilusti yli 20 ja poikuus tallella, mutta itsetunto alamaissa :/
Been there, done that. Eli itseltä lähti poikuus päälle parikymppisenä. Itsetunto oli myös alamaissa ja on se ollut sen jälkeenkin kun poikuus lähti. Eli ei se elämänilo siitä välttämättä löydy. Toki itsellä tuo juttu tapahtui ensimmäisen tyttöystävän kanssa ja se oli sikäli onnellista aikaa. Myöhemmin sitten ollut erilaisia aikakausia.

Naisten kanssa on silti tullut oltua. Jotenkin kun sen väylän kerran saa auki, niin jatkossa ei ole yhtä vaikeaa. Kyllä se siitä. Anna itsellesi aikaa. Tsemiä!
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Vähän ikävä ilmiö kun ei päässyt neitsyydestä nuorempana (16-vuotiaana) eroon siitä on alkanut aikamoinen oravanpyörä. Silloin ajatteli ettei tässä ole mikään kiire, monet olivat olivat neitsyitä ja kunhan akne paranee niin nais(tyttö)asiat alkavat sujumaan. No, siinä kävikin niin, että kun ei pillua saanut niin itseluottamus naisasioissa laski samaa vauhtia kuin ikää tuli. Nyt ikää on reilusti yli 20 ja poikuus tallella, mutta itsetunto alamaissa :/

Kuules nyt arvon ddd. Ei sillä ekalla kerralla ole mikään kiire. Itse menetin poikuuteni kun olin reippaasti yli 20. Mitähän järkevää sulle nyt sanois? Itsehän kadun ekasta kerrasta, että tein sen silloisen kaverini entisen kanssa. En suosittele sellaisia. Nyt on ikää vajaat 25 ja 4 eri petikumppania ollut, joista 3 viime vuoden aikana. Reilun kahden vuoden parisuhde kosahti viime huhtikuussa ja sen jälkeen tuli kokeiltua kaikenlaista pubiruusua. Ja nyt ollut kohta 3kk ilman naista ja ihan hyvältä tuntuu, vaikkakin kaipaan sitä naisen kosketusta. Kyllä sä vielä saat naista, ei hätää! Ja ota kaikki irti siitä ekasta kerrasta.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
kun ei pillua saanut niin itseluottamus naisasioissa laski samaa vauhtia kuin ikää tuli.

Ei sulla ole mikään kiire mnihinkään. Totta kai yhteiskunta luo tuollekin asialle paineita ja keinotekoisia normeja, mutta kun paskat niistä nakkaat, niin kyllä se siitä lähtee.

Eikä se itsetunto naisasioissa panemalla ainakaan parane. Suorituspaineita luulisin olevan vähintään saman verran kuin paineita poikuuden menetyksestä. Pyydät nimimerkki pettteriä ottamaan sut messiin Tallinnan reissulle, käyt huorissa ja huomaat, että paneminen funktiona ei ole kaiken sen hälyn arvoista. Kun poikuudesta olet päässyt eroon, nousee itsetuntosi ja itseluottamuksesi ja sitä myöden uskallat tehdä tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tätä mieltä minä keittiöpsykologina olen.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Paneminen on nykyisin ainoastaan rutiini ja keino tyhjentää pallit.
:(

No huh huh!

Nyt sieltä kyllä kyllä läpsähti yllätysten viesti. Kyniikka on tietenkin vaarallisen turvallinen tieteenala, sanovat sen tosin pitävän kiinni realitiikassa, ettei liikoja odoteta, sitten petytä ja petetä. Enpä kyllä usko, että koskaan jämähdän lopullisesti tuohon tilaan - sillä olen ennustaja, toisin kuin Sibelius - vaan kyllä orvokit laulavat Beethoven 9. sinfonian otsikkoa Oodi ilolle vielä silloinkin, kun se on sen saman kanssa nähty ja tehty niin usein, että.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
TripaD: olen ehtinyt elämäni taipaleella jo lähemmäs 30 ikävuotta eli 29 vuotta tulee tänä vuonna plakkariin. Ymmärtääkseni lähes 90 prosenttia ikäluokkani miespuoleisista ihmisolennoista on jo päässyt vällyttämään peittoja (ja aika suurella osalla tuosta porukasta on jo kouluikään ehtineitä mukuloita), mutta vaikka minulla ei tästä olekaan kokemusta, en ole heittämässä kirvestä kaivoon. Se ensimmäinen kerta tulee kun on tullakseen, ja saman uskon käyvän myös sinulle. Älä ota paineita asiasta.

Jos eteeni tulee joskus joku nainen, joka katsoo tätä minun kokemattomuuttani kieroon, niin se on hänen ongelmansa. Itse olen sinut asian kanssa.

Itseluottamusta olen rakentanut kohta kuuden vuoden ajan ja vaikka vieläkin koen tietynlaisia ongelmia (hermostuneisuus, änkytys ja vaikeus katsoa toista silmiin) vastakkaisen sukupuolen kanssa, olen edistynyt omasta mielestäni huimasti niistä ajoista, jolloin pakenin kaikkia ihmisiä öisille laitakaupungin kaduille.
 

scholl

Jäsen
Jos ei mitään nouse niin miksette käy huorissa? Jotain suorituspaineitakin vielä mukamas. Tuntuu, ettei tämä voi olla edes totta, vaan joku vedättää jotakin. Espanjassa isät vievät poikansa jo varhain huoriin.

Itse hinttaroin eilen sen verran, että hankin pipon, kun oli niin jäätävä tuuli ja reilut 20 pakkasta. Ajoin Jäähallille sen ostamaan eli HIFK pipo. Ei sellainen kireä kortonki, jota nuoriso käyttää sisällä ja ulkona, vaan sellainen missä on tupsu. Ei ehkä vedä vertoja 80 luvun Adidas-pipolle, mutta punaisena ihan jees ja ainakin näkyy, mitä jengiä kannattaa. Menin jo Esportiin se päässä treenaamaan, jotta espoolaisetkin näkevät. No anyway, itse aiheeseen. Käyttäjänimetönhän mainitsi aiemmin yliopistoista, joten jatkan hieman samasta aiheesta. Mulla oli eilen tiedonhakukäynti Hankenille. No siellä olin sitten kafeterian jonossa ja siinä oli pari sellaista Madden näköistä neitokaista. Mulla oli kädessä se HIFK:n pipo, joten en ole varma huomasivatko eli vaikuttiko se vielä positiivisemmin, mutta joka tapauksessa hymyilivät minulle kumpikin, toinen varsinkin ja jälkeenpäin mietin sitä juttua, että se on todellakin niin, että ainoastaan ehkä Hankenilla on Suomessa normaalinaisia. Muualla on ihan kommunisteja, jotka tukevat nyt Haavistoa ja jotka ovat aina nyrpeitä. Muistan, kun 90 luvun alkupuolella ja puolivälissä, kun oli vielä tapana käyttää pikkutakkia usein luennoilla niin silloin se oli jotenkin ongelmallista näille kommareille. Muistan kun 95 Kauppalehti Optiossa julkaistiin Werner Baldessarinin eli Hugo Bossin silloisen pomon haastattelu, jossa hän sanoi, että he tekevät vaatteita heteroseksuaalisille miehille. Silloinhan onneksi ei vielä ollut naisten mallistoa. No joka tapauksessa itsellänikin oli silloin Bossin pikkutakki päällä ja muutenkin käytin varsinkin joskus 93-97 pääsääntöisesti vain Bossin vaatteita, koska olin silloin konservatiivisempi kuin nyt niin hehkutin tuota artikkelia ranskan tunnilla, jolloin eräs espoolainen opiskelijatar sanoi minulle, että meillä on eri arvot. Hemmetti kauppakorkeakoulussa oltiin kuitenkin kumpikin. Se on niin, että naisilla on Hankenilla varmaan ne oikeat arvot ja muualla ei. Ovat naiset keskimäärin kuitenkin sen verran pihalla meihin verrattuna, koska eivät lue talouslehtiä, vaan vain jotain kosmetiikkajuttuja.

Toinen asia mikä tuli sitten illalla myöhemmin vähän vitutuksenkin merkeissä mieleen, on se, että on se kumma, että kukaan nainen ei oikein sytytä. Joutuvat kyllä tekemään aika paljon töitä sen eteen, että innostuisin, jos tilanne on tosiaan se, että kaikki on niin mitäänsanomatonta. Miksei joku osta vaikka jotain törkeän räikeätä pinkkiä avoautoa vaikka tai pukeudu johonkin värikkäisiin vaatteisiin, jotta edes huomaisin heidät. Jos on ihan harmaa hiirulainen niin sellaisessa tyypissä ei ole mitään cojonesia, haastetta tai mielenkiintoista ja kaiken lisäksi todennäköisesti on vasemmistolainen.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos ei mitään nouse niin miksette käy huorissa? Jotain suorituspaineitakin vielä mukamas. Tuntuu, ettei tämä voi olla edes totta, vaan joku vedättää jotakin. Espanjassa isät vievät poikansa jo varhain huoriin.
Mielestäni liian kallista ja todellisesta laadusta ei ole mitään takeita. Jos saisi testata ensin ilmaiseksi...

No se kalleus on tietysti vähän suhteellista. Hyvin toimeentulevalle sellainen yhden illan huvittelu ei ehkä vaikuta, mutta köyhän ja kipeän on paha maksaa. Mitään tarkempaa tietoa ei ole taksoista (mitä nyt joskus jotain sihteeriopistosivustoa mielenkiinnosta lueskelin) toki, mutta en nyt usko, että esim. työttömän kannattaisi jonkun random huoranpillun takia tuhlata vähäiset roponsa.

Kuka mitenkin, toki. Olen itse joskus miettinyt, että huorissa olisi kiva käydä ihan uuden kokemuksen takia, mutta ei huvita maksaa. Ehkä joskus jos olen varakkaampi ja kenties mieluummin ulkomailla.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Naisasiat pääosin kunnossa, mutta taas jäin eilen illalla ihmettelemään naisten ajatuksen juoksua.

Olin messumatkalla, lähtö anivarhain junalla ja illalla junalla takaisin. Päivällä tuli viestejä etelän hurjista keleistä, joten rimpautin puoliskolle ja ilmoitin että jos tulee jotain hämminkiä niin ilmoittelen.

Paluumatkalle lähdettyä tuli tietoa junien viivästymisestä yms ja kun meillä oli vaihto Tampesterissa niin joku jo ehdotti että jäädään sinne yöksi. Järkiperäisiin syihin vedoten jatkoimme kuitenkin Stadiin ohjelman mukaiesti, vaikkakin puoli tuntia myöhässä.

Tulin kotiin, avasin oven ja puolisko ihmettelee että miksi olen siinä. Ja suuttuu, kun en ilmoittanut että tulen kotiin, enkä jäänyt rillaamaan kavereiden kanssa.

Ihme säätämistä. Ei ymmärrä. Olisi kai pitänyt jäädä Ilvekseen ja hankkia pari huoraa mukaan. Tää on niin tätä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tulin kotiin, avasin oven ja puolisko ihmettelee että miksi olen siinä. Ja suuttuu, kun en ilmoittanut että tulen kotiin, enkä jäänyt rillaamaan kavereiden kanssa.

Ihme säätämistä. Ei ymmärrä. Olisi kai pitänyt jäädä Ilvekseen ja hankkia pari huoraa mukaan. Tää on niin tätä.

Kannattaa kysäistä tai yrittää selvittää, olisiko puoliskolla ollut kenties jotain omia menoja kaavailtuna tuoksi illaksi/yöksi kun hän tiesi (tai oli tietävinään), että et ole tulossa kotiin. Naisten ilta naisystävien parissa, ilta muuten vain yksin kaupungilla tai vaikkapa koti-ilta hyvän kirjan/leffan parissa ja siihen päätteeksi ns. rentouttava pitkä kylpy/suihku? Jos sellainen menee ns. mönkään kun mies tulee "pilaamaan" illan, niin kenties moinen synnyttää kiekkureaktion?

Tai sitten sovittuna oli tapaaminen tai puhelinkeskustelu henkilön kanssa, josta hän ei kuitenkaan halunnut kertoa syystä tai toisesta. Vaikka täysin viatonkin tapaaminen tai vieraan odotus, joka sai hätkähtämään kun tulitkin äkisti kotiin ja olisit siis voinut tulla mihin aikaan tahansa. Säikähdyksestä kun saattaa syntyä puolustusreaktio ja suuttuminen. Äh, ei varmastikaan tätä jälkimmäistä. Turha sitä on kaveripiirien ja osin omienkin ikävien kokemusten perusteella minkäänlaista epäilyksen varjoa langettaa,varsinkaan kun en yhtään tiedä sinusta tai parisuhteesi statuksesta.

Naisten aivoituksista kun ei tosiaan tiedä, ja nainen voi suuttua siitäkin syystä, että naiset harvoin pitävät suunnitelmien muutoksista joista he eivät tiedä. Jos nainen suuttuu nähdessään puolisonsa odotettua aikaisemmin, niin ei se välttämättä aina johdu säikähdyksestä ja kiinnijäämisen pelosta sekä äkillisestä syyllisyyden tunteesta, jota koitetaan peittää aggressiolla. Kiukulla ja kärttyisyydellähän monet naiset operoivat päivästä päivään, ja miehen pitäisi olla telepaatikko voidakseen ennakoida naisten ääneen sanomattomia vaatimuksia, inttämisiä ja tarpeita.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa kysäistä tai yrittää selvittää, olisiko puoliskolla ollut kenties jotain omia menoja kaavailtuna tuoksi illaksi/yöksi kun hän tiesi (tai oli tietävinään), että et ole tulossa kotiin. Naisten ilta naisystävien parissa, ilta muuten vain yksin kaupungilla tai vaikkapa koti-ilta hyvän kirjan/leffan parissa ja siihen päätteeksi ns. rentouttava pitkä kylpy/suihku? Jos sellainen menee ns. mönkään kun mies tulee "pilaamaan" illan, niin kenties moinen synnyttää kiekkureaktion?
Nämä on muuten kivoja tilanteita, nyt Talviklassikon aikana sopii palata omaan tarinaani viimevuotiseen klassikkopäivään liittyen.

Vaimo oli ollut muistaakseni jo kolme viikkoa Englannissa duunimatkalla, reilun viikon verran oli reissua vielä jäljellä. Oltiin tulossa kohti Talviklassikolauantaita ja elettiin edeltävää perjantaita, kun vaimo ilmoitti että tuleekin viikonlopuksi kotiin kun kerran mahdollisuus oli ja duunihommat jatkuvat Lontoossa taas maanantaina.

Meillä oli parin kaverin kanssa kuitenkin jo lauantaisuunnitelmat täysin selvät ja olihan tuota päivää odottanut innolla kaikkinensa. Suunnitelmana oli käydä aamulla kaupassa hakemassa safkatarvikkeet, sen jälkeen meiltä hyvissä ajoin lenkille, siitä sitten saunaa, olutta ja ruoanlaittoa ja lopulta kohti stadionia ja klassikkoa.

Siinä kun perjantaina iltapäivällä kuulee että "jee rakas, tulen illalla viikonlopuksi kotiin eli nähdään siellä..." niin olihan siinä kieltämättä hankalahko tilanne ensin ilmoittaa että hienoa, tosi kiva nähdä ja onhan tässä ikävä jne. mutta toivottavasti ei haittaa jos aamulla poistut viimeistään yhdeksän aikaan että päästään kavereiden kanssa suunnitellun ohjelmiston pariin naattimaan päivästä.

No, onneksi meillä ei ole tapana näistä suuttua ja mököttää ja tottakai vaimo ymmärsi että täällä päässä oli omat suunnitelmat jo tehty. Niinhän siinä sitten tehtiin, että sillä aikaa kun kaverin kanssa painettiin lenkkiä niin vaimo lähti vanhempiensa luokse päiväksi ja päästiin rauhassa sitten saunomaan ja litkimään päiväolutta.

Mutta joo, hankala joskin onneksi meidän parisuhteessa helposti selvitettävä tilanne samaan hengenvetoon osoittaa että on iloinen nähdessään mutta kuitenkin nyt on muuta menoa ja tsekkaillaan myöhemmin sitten tarkemmin.

Siitä kiitokset vaimolleni, että ei tule sanomista ja murjottamista turhista, kummallakin on omat menonsa silloin kun paikka niille on ja kuitenkin tässä ihan onnellisesti yhdessä ollaan ja nyt keskitytään muun ohella kuukauden ikäisen tyttölapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen.

Nyt on isän vuoro olla kotona kahdestaan tytön kanssa, pitäähän sitä naisen ja tuoreen äidin päästä välillä mm. kampaajalle ja ulos tuulettumaan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt on isän vuoro olla kotona kahdestaan tytön kanssa, pitäähän sitä naisen ja tuoreen äidin päästä välillä mm. kampaajalle ja ulos tuulettumaan.
Onnitteluni. Sinulla on erittäin tervejärkinen nainen. Mutulla heittäisin, että 90 % naisista eivät olisi suhtautuneet tilanteeseen yhtä ymmärtävästi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Vähän ikävä ilmiö kun ei päässyt neitsyydestä nuorempana (16-vuotiaana) eroon siitä on alkanut aikamoinen oravanpyörä. Silloin ajatteli ettei tässä ole mikään kiire, monet olivat olivat neitsyitä ja kunhan akne paranee niin nais(tyttö)asiat alkavat sujumaan. No, siinä kävikin niin, että kun ei pillua saanut niin itseluottamus naisasioissa laski samaa vauhtia kuin ikää tuli. Nyt ikää on reilusti yli 20 ja poikuus tallella, mutta itsetunto alamaissa :/

Sanoisin ettei kannata huolehtia tällaisen asian tähden, vaikka ymmärrän, että suorituspaineita voi tulla, koska osin median välityksellä luodaan sellainen kuva, että seksuaalinen kanssakäynti aloitetaan nuorena - mikä varmasti on totta - mutta, että henkilö, joka ei näin toimi on jollain tavalla poikkeuksellinen. Joidenkin mielestä jopa epäonnistunut.

Kliseistä sanoa, että opettele tuntemaan itsesi ja löydä vahvuutesi ja näin hiljalleen parannat itsetuntoasi ja osaat elää itsesi kanssa tasapainoisesti. Ja ennen kuin huomaatkaan, olet kenties löytänyt naisen, jonka kanssa haluat "menettää poikuutesi". Minä etsin nuorena itseäni, en tiennyt mikä olin ja mitä halusin. Kesti kauan hyväksyä tämä ja paikoin koetin olla jotain mitä en ole - rikoin itseni. Nyt tiedän mitä haluan ja mitä kaipaan, ja olen ilman niin kauan kunnes se osuu kohdalleni, tai jos todellinen pakottava tarve seksuaaliseen kanssa käyntiin tulee tiedän mitä teen. Nyt ei ole tullut moneen vuoteen ja tuntuu siltä ettei tulekaan. Menee sitten vuosi, viisi vuotta tai enemmän mutta jaksan odottaa sitä mitä haluan ja kaipaan.

vlad.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos sitä miettii jonkun tytön sopivuutta tyttöystäväksi, niin kannattaa kuunnella miten ja millaisia juttuja se juttelee puhelimessa kavereidensa kanssa. (Ja nykyäänhän on näitä facebookkejakin jne.) Jos sieltä tulee lässytystä jostakin muumimukeista, nalle puhista tai harry potterista, niin siitä kannattaa vetää omat johtopäätökset.

Ja toisena asiana kannattaa juottaa se tyttö känniin. Siis ei mihinkään muutaman siiderin pikkuhiprakkaan, vaan aivan kunnon känniin, jolloin ihmisen todellinen luonne paljastuu. Siinähän sitä näkee mikä se on naisiaan.
 

wall54

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli tässä vähän aikaa sitten treffit yhden neitokaisen kanssa. Oikeestaan treffien jälkeen jo jäi hieman epäilyttään, ettei tyttö ollut täysin kiinnostunut. Suoraanhan ei sanonut mitään, vaan "ehkäpä"-linjalla vastaili. Noh, päätin kuitenkin varmistaa asian pyytämällä uudestaan treffeille. Mietin, että rehelliset pakit ne pahimmillaan vaan tulee. Siitä rehellisyydestä sitten en tiedä mitään, koska tyttöhän ei vastailut enää mihinkään yhteydenottoon. Onko se oikeesti niin vaikeeta vastata "ei kiitos, et ollut mun tyyppiä" tai jotain siinä tilanteessa kun ei kiinnosta? Okei, ehkä sen ymmärrän, kun mun läpät oli kuitenkin sitä pahinta ö-luokkaa. Laamaannuttaahan semmonen vastailuun! :D Mutta ihmetyttää vaan, kun soittoon ja viestiin ei voi vastata millään tavalla. En vaan ymmärrä..
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Onko se oikeesti niin vaikeeta vastata "ei kiitos, et ollut mun tyyppiä" tai jotain siinä tilanteessa kun ei kiinnosta? Okei, ehkä sen ymmärrän, kun mun läpät oli kuitenkin sitä pahinta ö-luokkaa. Laamaannuttaahan semmonen vastailuun! :D Mutta ihmetyttää vaan, kun soittoon ja viestiin ei voi vastata millään tavalla. En vaan ymmärrä..

Kyllä se joillekin tuntuu olevan liian vaikeaa vastata, ettei kiinnosta. En sitten tiedä, mistä sekin johtuu. Ehkä ei vaan koe toista sen arvoiseksi, että jaksaisi edes vastata hänelle. Toinen vastaava luokka on sitten nämä henkilöt, jotka aluksi lupaavat lähteä treffeille tms. ja sitten viime hetkellä peruvat. Syitähän on monia, mutta tavallisesti on tullut yllättäen jotain muuta menoa tai äkillinen sairastuminen. Helpommalla tällöinkin pääsisi, jos vaan sanoisi suoraan, ettei nyt jaksa kiinnostaa ja tuskin tulevaisuudessakaan. Todennäköisesti em. henkilöt eivät halua "loukata" toista antamalla pakkeja, vaikka lopputulos on joka tapauksessa täsmälleen sama, joskin vittumaisella tavalla ilmoitettuna.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Onko se oikeesti niin vaikeeta vastata "ei kiitos, et ollut mun tyyppiä" tai jotain siinä tilanteessa kun ei kiinnosta?

Onhan se joillekkin. Jos jättää vastaamatta, niin silloin ajattelee vain itseään. Hän myös tietää toisen pettyvän, ilmoitti ei-kiinnostuksensa tai olemalla vastaamatta mitään, niin joka tapauksessa. Niinpä hän valitsee helpomman tien itselleen ja päättää, että jos en nyt vastaa, niin kyllä se mut rauhaan jättää. Niin kuin varmasti jättääkin. Jos on pelkoa, että joutuu vielä joskus törmäämään henkilöön jolle jätti vastaamatta, niin voi aina sopertaa jotain vaikka vaikesta elämäntilanteesta tai muusta paskasta. Se on vaan niin helppo tie, vaikkakin selkärangaton.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tulin kotiin, avasin oven ja puolisko ihmettelee että miksi olen siinä. Ja suuttuu, kun en ilmoittanut että tulen kotiin, enkä jäänyt rillaamaan kavereiden kanssa.

Toimii molemmin päin, että tietenkin on velvollisuus ilmoittaa, jos tulee etukäteen jostain. Myöhästymisillä ei ole niinkään väliä, jos ei mahdottoman pitkäksi veny.

Jokainen tarvitsee omaa rauhaa (tai muiden kanssa olemista) ja sitä saa juurikin sillä, kun tietää, että nainen ei tule vielä moneen tuntiin. Ei siihen vain saa pamahtaa paikalle ilmoittamatta ajoissa.

Johan semmoinenkin vituttaa, jos muija on iltavuorossa ja tulee tuntia etukäteen, kun vielä saisi rauhassa juoda kaljaa. Onneksi jotkut tajuavat ilmoittaa asiasta.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Nyt oikeesti! Mikä vittu teitä naisia vaivaa? Haluatteko tahallanne satuttaa ihmistä, joka on teille hyvä ja välittää ja huolehtii?

Mulla oli sellanen n. 1,5 vuoden "parisuhde" yhden naisen kanssa, joka ei ikinä syventynyt virallisesti seurusteluksi, koska nainen oli sitoutumiskammoinen ja tunnevammanen omien sanojensa mukaan. Oli kuulemma jäänyt traumoja edellisestä suhteesta niin paljon. Kuitenkin oltiin kuin seurusteleva pari aina kun oltiin kahdestaan. No, yritin parhaani mukaan antaa naiselle tilaa, ettei ahdistuisi liikaa, mutta sitten kävi se mitä pelkäsin. Rakastuin. Ja helvetisti rakastuinkin. Pidin naista itse täydellisyytenä jopa itse rakkauden jumalattarena ja olin onneni kukkuloilla tämän ihmisen takia. Kerroin sen myös hänelle, koska itse pidän siitä, että tunteista puhutaan kunnolla ettei mikään jää epäselväksi. Nainen otti sanat vastaan, mutta ei voinut sanoa takaisin, edellämainittujen seikkojen takia.

No suhde jatkui samanlaisena, kunnes muutama kuukausi sitten naista alkoi kunnolla ahdistamaan kun huomasi että rupesi tuntemaan enemmän kun olisi halunnut. No, pistettiin sitten suhde tauolle kuukaudeksi, mutta jo viikon jälkeen nainen soitti että on ikävä ja halusi nähdä. Sitten oltiin taas pari viikkoa "radiohiljaisuudessa" ja sen jälkeen homma jatkui normaalisti taas. Kunnes taas erään aamun jälkeen hänen luotaan lähdettyäni emme nähneet pariin viikkoon.

Parin viikon jälkeen tuli jälleen puhelu, että haluaa nähdä ja sinnehän taas menin. Harrastimme seksiä ja kaikki oli tosi kivaa. No, sitten alkoi taas hiljaisuus, kunnes viime lauantaina soitti mulle että on ihan sekasin aina kun näkee mut tai kuulee mun äänen, eikä tiedä mitä tuntee tai mitä haluu. Sanoin sitten, että nähdään joku päivä ja puhutaan niin ehkä asiat selviää johonkin suuntaan. Tämä kävi naiselle. Tai niin luulin, lauantaiyönä tuli sitten viesti hieman puolen yön jälkeen: "Et varmaan halua tietää, mutta oon tapaillu yhtä tyyppiä jo jonkin aikaa. Haluan että päästät irti, jotta voin jatkaa elämässä eteenpäin". Tässä vaiheessa mietin mielessäni, että mitähän vittua nyt taas ja ajattelin soittaa ja kysyä että mites ne aikasemmat puheet tänään. No soitin ja siellä vastattiin, tosin ei tämä nainen, vaan tyyppi jota tämä oli tapaillut "jo jonkinaikaa". Mies ilmoitti tylysti minulle, että pitäiskö jo lopettaa soittelu. Haistatin vitut ja suljin puhelimen ja sen jälkeen haukuin naisen alimpaan helvettiin tekstiviesteillä, kun ei kerran puhelimeen uskaltanut vastata.

Jäi niin paska fiilis kaikesta tästä, etten tiedä voinko luottaa naisiin enää ikinä, kun tästä naisesta oli fiilis, että voin luottaa kuin vuoreen vaikka mitä tapahtuisi...

Kysymys siis kuuluu edelleen, mikä vittu teitä naisia vaivaa?
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi

No voi perkele minkä meni ämmä tekemään.
Ite sanoisin että nyt paras on se että et ole missään yhteydessä häneen (vaikka ehkä tuntuukin tosi vaikealta?) ja jos hän soittaa tai laittaa tekstarin, et vastaa siihen tai vastaat korkeintaan että "miksi olet minuun yhteydessä?". Jätät tollasen vastuuta pakoilevan pissaliisan omaan onneensa.

Ja mitä ikinä koskaan tapahtuukin, älä hyvä ihminen tee sitä virhettä että ottaisit hänet takaisin jos hän tuleekin katumapäälle (niinkuin usein on tapana).

Täydellinen välinpitämättömyys on paras aine mitä voit sille ämmälle nyt syöttää.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mulla oli sellanen n. 1,5 vuoden "parisuhde" yhden naisen kanssa, joka ei ikinä syventynyt virallisesti seurusteluksi, koska nainen oli sitoutumiskammoinen ja tunnevammanen omien sanojensa mukaan. Oli kuulemma jäänyt traumoja edellisestä suhteesta niin paljon.

[...]

Kysymys siis kuuluu edelleen, mikä vittu teitä naisia vaivaa?

Paska juttu, otan osaa. Mutta vastauksena kysymykseesi: tuota naista vaivasi tismalleen se, minkä hän ilmoittikin, eli sitoutumiskammo ja tunnevammaisuus. Eli luultavasti sitoutumiskammo iski päälle kun paljastit syvemmät tunteesi, ja tämä nainen alkoi pelaamaan kanssasi epämääräistä on/off-peliä. Tunnevammaisena hän ei myöskään nähnyt mitään ristiriitaa siinä, että antoi sinun ymmärtää toista ja nussi samaan aikaan toista miestä saadakseen tyydytystä sitoutumiskammoonsa.

Tuollainen on valitettavan yleistä monella naisella: "minä, minä, minun tunteeni, mua niin ahdistaa, etsä tajuu, mä tarvitsen tilaa, minä minä minä". Näiltä naisilta puuttuu lähes tykkänään kyky oikeasti käsitellä ja analysoida omia tunteitaan, tuntemuksiaan ja mielialojaan siitä huolimatta, että he voivat hautoa (ja puhua) "tunteistaan" asioita kyllästymiseen asti. Parempi olla antamatta tilaa ja parempi olla ruokkimatta moista vastuunpakoilua sekä laidasta laitaan poukkoilevaa lapsellisen itsekästä käytöstä.

Ehkei tämä nyt siltä tunnu, mutta sinun kannaltasi oli ehdottoman parempi, että tämä suhde katkesi. Ja sinun kannattaa pitää huolta, että suhde tosiaan on ja pysyy poikki: pistä välit poikki täysin. Puhelinnumero sulkuun, yhteystiedot pois muualtakin ja yhteenkään tekstariin yms. ei sitten vastata. Jos sorrut vastaamaan tai itse kirjoittelemaan viestejä tapahtuneesta niin pitkität vain omaa kärsimystäsi ja väännät veistä omassa haavassasi. Jos sorrut vielä anelemaan selitystä tai tapaamaan naista (jopa harrastamaan seksiä, jos tämä toinen mies häipyykin kuvioista), niin lopputuloksena on vain se, että tuntemasi nöyryytys ja alemmuudentunne on kahta kauheampaa.

Helvetin kauhealtahan se tuntuu, jos on itse rakastunut ja matto viedään jalkojen alta. Myös se tuntuu kauhealta kun tajuaa, että vaikka itse oli rakastunut niin toinen ei koskaan ollut, etkä koskaan ollut tälle naiselle muuta kuin tilapäinen korvike, seksihalujen ja läheisriippuvaisuuden hetkellinen tyydyttäjä ja se tyyppi, jota voi käyttää hyväksi omiin tarkoituksiin koska tietää tämän olevan korviaan myöten rakastunut ja suostuvan lähes mihin tahansa pallotteluun.

Kysyit, voitko luottaa naisiin enää ikinä. Vastaan, että et enää voi ainakaan samalla tavalla ja varauksetta. Pieni ripaus kyynisyyttä ja pessimismiä on hyvä olla olemassa, se antaa hieman suojaa ja panssaria eikä kukaan pääse jatkossa iskemään suoraan sydänkammioosi samalla intensiteetillä.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sport
No voi perkele minkä meni ämmä tekemään.
Ite sanoisin että nyt paras on se että et ole missään yhteydessä häneen (vaikka ehkä tuntuukin tosi vaikealta?) ja jos hän soittaa tai laittaa tekstarin, et vastaa siihen tai vastaat korkeintaan että "miksi olet minuun yhteydessä?". Jätät tollasen vastuuta pakoilevan pissaliisan omaan onneensa.

Ja mitä ikinä koskaan tapahtuukin, älä hyvä ihminen tee sitä virhettä että ottaisit hänet takaisin jos hän tuleekin katumapäälle (niinkuin usein on tapana).

Täydellinen välinpitämättömyys on paras aine mitä voit sille ämmälle nyt syöttää.

Täyttä asiaa kirjoittaa Jerry100. Tällaisessa tapauksessa kannattaa pitää täydellinen hiljaisuus vaikka miten tekisi mieli olla yhteyksissä. Se on ihan luonnollista, että tuollaisenkin ajan jälkeen tulee ajatuksia mieleen miten hyvin asiat voisivatkaan olla mutta se on inhimillistä.

Hän osoitti välinpitämättömän tunnemaailmansa tuolla mitä teki sinulle joten jos hän ottaa yhteyttä, välinpitämättömyys on ainoa oikea keino toimia. Jos siellä menee nopeasti lusikat uuden kanssa jakoon, voit olla varma hänen ottavan tuttuun ja turvalliseen iiboriin yhteyttä. Päästämällä hänet keskusteluyhteyteen satutat vain itseäsi koska tiedät kuitenkin alitajuisesti koko ajan mihin hän pystyy ja vaivaat suotta päätäsi miettimällä milloin hän tekee lähdöt seuraavan kerran. Mitä pitempään annat hänen yrittää, sen vaikeammaksi se muuttuu eli laita peli selväksi kerralla, parempiakin naisia tästä maailmasta löytyy. Been there seen that! Tsemiä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös