Mitä useammassa suhteessa on, sitä enemmän alkaa tuntumaan että olen aina ollut oikeassa katsoessani kavereideni ja muiden läheisteni hajottaessaan itsensä niissä: ei tää oo mun juttu.
Kuukauden verran saattaa olla hauskaa, sen jälkeen homma leviää joko koska tajutaan että ei vaan sovita toisillemme, tai sitten sovitaan, mutta liian hyvin; pitäisi viettää "liikaa" aikaa yhdessä. Mulle riittää kerran pari viikkoon, sitä useammin ja menee hermot. Oli kuinka hieno ja mukava nainen tahansa - vitutuskäyrä nousee mitä useammin pitäisi nähdä. Haluan yleensä olla yksin, koska viihdyn yksin - viihdyn myös ihmis(t)en seurassa, mutta rajansa kaikella - ja mulla raja on lähellä.
Yhden yön jutut on siis jees koska niissä ei oikeasti tarvitse sitoa itseänsä mihinkään, emotionaalisesti tai muutenkaan. Vielä ei ole löytynyt naista, kuka ajattelisi, tuntisi, ja ymmärtäisi samalla tavalla - nähdään vain silloin kun molempia oikeasti kiinnostaa, oli se sitten vaikka kerran viikkoon. Enkä odota että löytyisi sattumalta, niinkuin täällä (oudon) moni uskoo "sen oikean" löytävänsä. Se kun on näin epäsosiaalisilla ihmisillä, että pitäisi löytää toinen samalla tavalla ajatteleva, ja siinä onkin pieni paradoksi...
En valita. Viihdyn paremmin yksin kuin seurassa. Missään seurassa. Jos yht'äkkiä iskee hirveä sosiaalisen kontaktin kaipuu, baarit on minuutin päässä ja niistä yleensä hetken hurmaa löytää. Ja yhtä nopeasti niistä pääsee eroon. Tässä vain yksi näkökulma (nais)asioihin: opetelkaa nauttimaan elämästä yksin. Ette te ketään oikeasti tarvitse; naisia ainakaan.
Kuukauden verran saattaa olla hauskaa, sen jälkeen homma leviää joko koska tajutaan että ei vaan sovita toisillemme, tai sitten sovitaan, mutta liian hyvin; pitäisi viettää "liikaa" aikaa yhdessä. Mulle riittää kerran pari viikkoon, sitä useammin ja menee hermot. Oli kuinka hieno ja mukava nainen tahansa - vitutuskäyrä nousee mitä useammin pitäisi nähdä. Haluan yleensä olla yksin, koska viihdyn yksin - viihdyn myös ihmis(t)en seurassa, mutta rajansa kaikella - ja mulla raja on lähellä.
Yhden yön jutut on siis jees koska niissä ei oikeasti tarvitse sitoa itseänsä mihinkään, emotionaalisesti tai muutenkaan. Vielä ei ole löytynyt naista, kuka ajattelisi, tuntisi, ja ymmärtäisi samalla tavalla - nähdään vain silloin kun molempia oikeasti kiinnostaa, oli se sitten vaikka kerran viikkoon. Enkä odota että löytyisi sattumalta, niinkuin täällä (oudon) moni uskoo "sen oikean" löytävänsä. Se kun on näin epäsosiaalisilla ihmisillä, että pitäisi löytää toinen samalla tavalla ajatteleva, ja siinä onkin pieni paradoksi...
En valita. Viihdyn paremmin yksin kuin seurassa. Missään seurassa. Jos yht'äkkiä iskee hirveä sosiaalisen kontaktin kaipuu, baarit on minuutin päässä ja niistä yleensä hetken hurmaa löytää. Ja yhtä nopeasti niistä pääsee eroon. Tässä vain yksi näkökulma (nais)asioihin: opetelkaa nauttimaan elämästä yksin. Ette te ketään oikeasti tarvitse; naisia ainakaan.