Avaudutaanpa tänne.
Noniin, eli koska tuntuu vitun pahalta, niin ehkä tämä sitten vähän helpottaa. Erosin vajaa neljä viikkoa sitten kahden vuoden suhteesta. Olimme olleet erittäin rakastuneita ja meillä meni se kaksi vuotta todella hyvin. Riitoja oli joskus jne. mutta tuntui, että haluamme jakaa elämämme yhdessä ja teimme toisemme hyvin onnellisiksi. Suunnittelimme yhteen muuttoa ja kaiken piti olla hyvin.. mutta.
Joulukuun alussa meille tuli ongelmia. Tyttö koki, ettei enää ole rakastunut minuun, vaan enää vain rakastaa minua. Tunne oli kuulemma yllättänyt tytön täysin ja hän uskoi, että se voi hyvinkin olla vain hetkellistä. Jatkoimme kuukauden ja yritimme saada suhdetta toimimaan, tai no ainakin minä yritin. Tyttö "tarvitsi omaa aikaa" ja tapaili samaan aikaan päivittäin erästä kaveriaan, jonka kanssa oli yhtäkkiä tullut tosi läheisiksi. Aloimme näkemään vain harvoin, mutta kun näimme sain aina toivoa, kun olimme erossa kaikki muuttui puolestaan heti. Silloin kun näimme olimme aivan kuin ennenkin, pussailimme, olimme lähekkäin ja jossain vaiheessa päädyimme harrastamaan seksiäkin. Kuvittelin, että meillä on oltava toivoa, ja vaikka tytöstä ei tunnu siltä kuin pitäisi, niin jos hän on kanssani tuolla tavalla, niin jotainhan hänen pitää tuntea. Kuulemma tunnuin vain todella läheiseltä kaverilta tms.
Sitten sovimme, että menemme kuukauden tauolle, olemme pitämättä mitään yhteyttä, jospa se saisi tytön tunteet takaisin. Tauko oli vielä kamalampaa, enkä osannut ollenkaan olla soittamatta ja siitä sitten tuli riitaa, etenkin kun tyttö näki tätä kaveria jopa niin paljon, että he lähtivät yhdessä 10 tunnin ajomatkan päähän sukuloimaan, kun "ei olisi päässyt mitenkään muuten". Oli tädin viisikymppiset ja piti päästä sunnuntaiksi töihin ja mitään kyytiä/busseja/junia ei ollut, joilla olisi kerennyt. Joten oli pakko pyytää tätä poikaa mukaan sinne. Tauko kestikin vain viikon, jonka jälkeen totesimme, että tämä ei voi jatkua tällä tavalla ja erosimme.
Kerroin, että tarvitsen yhä tyttöä ja haluan nähdä häntä ja saada läheisyyttä. Joo, tiedän, ei hyvä juttu, mutta tuntui että tarvitsen sitä, koska en osannut kuvitella olevani täysin ilman. Pääsin kuitenkin nopeasti suht hyvin jaloilleni ja osasin olla pitämättä paljoa yhteyttä. Päätin pitää vähän etäisyyttä, koittaa elää omaa elämää ja päästää irti tyttöystävästäni, mutta samalla myös halusin nähdä josko tytölle voisi silloin tulla ikävä. Näimme kaksi kertaa ja molemmista jäi todella hyvä tunne päälle. Ekan kerran jälkeen tyttö lähetti viestejä, joissa pahoitteli ja soittikin vähän ajan päästä ihan itse omasta tahdostaan ekaa kertaa ikuisuuksiin ja kertoi, että oli ajatellut meitä. Sain toivoa, ajattelin, että jatkan samaan malliin, olen etäinen. Kun näimme toisen kerran viime maanantaina, huomasin miten kova ikävä tytöllä oli ollut ja halailimme paljon ja meillä oli tosi mukavaa. Uskoin, että tämä voisi vielä kääntyä.
Eilen soitin tytölle, hän kertoi, että se tämän kaveri oli siellä, joten kysyin epätosissani: "joko seurustelette?". Siihen sain sitten vastauksen, että ei, mutta tyttö oli tajunnut olevansa ihastunut tähän. Oli kuulemma ihastunut, tai tajunnut sen vasta muutama päivä sitten. Siinä vaiheessa kaikki romahti.
Nyt edessä ilmeisesti yhteydenpidon loppuminen lopullisesti, sillä en todellakaan kestä katsoa vierestä, kun tyttöystäväni rupeaa seurustelemaan toisen kanssa heti meidän eron jälkeen. Ja vielä sen saman henkilön kanssa, joka oli niin osuvasti lohduttamassa häntä, kun meille tuli ongelmia. En silti tiedä miten osaan olla ajattelematta sitä, että tuo tyttöni on nyt/kohta jonkun toisen. Ihan kamalaa ajatella heitä yhdessä.
