Ensinnäkin tein töitä naisvaltaisessa työpaikassa, jossa jatkoin myös intin jälkeen. Otin sitten loparit, joten joka työntekijää en sieltä näe joka päivä.
Kävin punttiksella ennen inttiin lähtöä ja treenasin tosissani n. vuoden. Lihasmassaa tuli aika hyvin. Sitten intistä päästyä olin laihtunut n. 10 kiloa ja lihakset lähti kaikki. Sen jälkeen aloitin taas punttailun ja kun ollu ennestään jo pohjia alla, niin muutama treenikerta, niin alkoi lihasmassa taas näkymään kunnolla.
Työpaikan naiset sitten alkoivat kuiskimaan, kun siellä yks päivä kävin, että onpas tolle tullut lihasta. Yhdeltä entiseltä työkaverilta kuulin, että olivat kehuneet kroppaa.
Eräskin on alkanut moikkailemaan aina kun jossain nähdään (ei ennen tehnyt niin) ja baarissa katseli ohi kävellessään salakavalasti tarkkaan. Eräs toinen sitten alkoi hauista hieromaan baarissa, sekin hieman salakavalasti.
En koskaan ollut työpaikalla mikään suosittu muuten kuin ahkeruuden puolesta. Tietysti se sitten heijastui kaikkeen muuhun, mutta eipä kukaan meikäläisestä siinä mielessä kiinnostunut ollut. En hengannut kenenkään kanssa koskaan, olin itse asiassa aika hiljaista ja ujoa sorttia.
Eikä huomiossa mitään vikaa ole, todellakaan, mutta itse kun en treenaa todellakaan naisten tähden, vaan oman kunnon tähden. Treenimenetelmätkään ei niin kovin mukavia ole (aineita nyt en käytä, enkä aiokkaan, mutta aika raskasta treeniä vedän).
Jotenkin osalla entisillä työkavereilla on hieman eri suhtautuminen meikäläiseen tällä hetkellä, ainakin siltä se tuntuu. Itse kun en kävele tai esiinny baareissa tai muualla keilapallot kainalossa tai rehennellen "katsokaas rintalihaksiani", itse asiassa inhoan kaikkia miesvartalomalleja, helvetin ruman näköisiä, eikä tulisi mieleenkään olla sen näköinen. Hieman röllykkää mahassa on parempi kuin sixpäck, ainakin jos minulta kysytään. Kumpaakaan ei tosin tällä hetkellä ole. Vituttaa myös miehet, jotka yrittävät saada naisia lihasten avulla. Monesti niille sitten nauretaan, kun päässä ei pyöri kuin oma ego. Itse pyrin taasen olemaan ihan normaalisti.
Kaikkineen oikein asiallinen ja samoja ajatuksia herättävä teksti. Itsellänikin on kovasti tässä viimeisen vuoden aikana kroppa muuttunut lihaksikkaampaan suuntaan säännöllisemmän harjoittelun myötä: helppo vertailukohta on että kymmenen vuotta sitten painoin 80kg ja olin aivan selkeästi hivenen pyöreä ja vatsakas (olen siis vain 170cm pitkä, kirj. huom.), ja nyt painan taas tuon 80kg, mutta tällä kertaa en ole pätkääkään lihava, vaan massa vain on tällä kertaa enemmässä määrin lihasta..
Ihan 100% itsekkäistä, tai sanotaan nyt että omaan hyvinvointiin liittyvistä, syistä minäkin taas innostuin treenaamaan. Mutta taitaapi tosiaan olla niin, että kesä pistää naisväenkin hormoonit todella hyrräämään, kovasti olen saanut positiivista palautetta nykyisestä olemuksestani kauniimman sukupuolen edustajilta, ja nimenomaan viimeisen puolen vuoden aikana (tyyliin: "kyllä sen huomaa että sä käyt salilla", "sulla on yksi parhaista perseistä mitä olen nähnyt"). Ja onhan se mukava huomata ettei homma sitten ole mennyt myöskään huomioarvon puolelta hukkaan jos kerran jotain on nähtävilläkin. Vielä vaikkapa kolme vuotta sitten en saanut koskaan tällaista palautetta. Ja minäkin olen myös pannut merkille että monet naisihmiset eivät todellakaan pidä yliampuvista treenityypeistä, vaan paras on ilmeisesti olla tällainen perusjannu josta näkee että homma on kuosissa mutta se ei hallitse koko elämää ja mieltä, ja sitä myöten paisuta egoa.
En pidä itseäni tai kroppaani silti mitenkään urheilullisena, ihan normaalina. Pidän siis mielestäni jalat maassa kaikin tavoin, enkä kuvittele olevani mitään mitä en ole. Enkä haluakaan. Ja olen todellakin sitä mieltä, että kuitenkin muilla avuilla kuin kropan olemuksella ne naiset saadaan jäämään vierelle pidemmäksikin aikaa.. näin ainakin omassa tapauksessani..