aattelin kysellä täällä parisuhteessa olevilta (ja miksi ei muiltakin) tämmöistä...
Hyvä
Nuggis;
rakastuminen on tunne,
rakastaminen on tekemistä kuvaava sana (oliko se ny verbi tjsp.)!
Kaikissa parisuhteissa tuo ensimmäinen (huuma, himo, what ever) kantaa jonkin aikaa (ehkä jopa vuosia), mutta pysyvissä suhteissa tuo toinenkin alkaa jo hyvissä ajoin.
Petipuuhissa niitä alkuaikojen tunteita on pirun vaikea (ehkä jopa mahdoton) säilyttää kovin pitkään, mutta onhan se touhu pääosin oikein mukavaa puuhastelua, joten tuosta ongelmasta kyllä kannattaa puhua (ei siis pelkästään täällä vaan pääosin sen kumppanin kanssa). Joku wiksu on sanonut, että nuo suvunjatkamisvehkeet ovat tavallaan "ajattelevia elimiä", eli käytännössä jos parisuhteessa on huolia / murheita alkaa seksikin hiipua.
Tiedän kyllä ihan kokemuksesta, että jos sitä vastapuolta oikeasti rakastaa kannattaisi noihin puuhiin panostaa vaikka ei niin mahdottomasti juuri sillä hetkellä mieli tekisikään => kyllä se liekki syttyy kun kytevään hiillokseen puhaltaa! Tosin jos hiillos on hiipunut kovastikin ei siihen saa liian kovaa puhaltaa, muuten sammuu kokonaan... Eli jos läheisyyttä ei ole ollut juurikaan ei sinne himaan kannata mitään liukuvoiteita, anustappeja, kumiasuja ja kahleita kantaa vaan aloittaa ohimennessä sipaisemalla hiuksia, antamalla pusu niskaan, hieromalla vähän hartioita jne. => kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa kun oikea hetki ja fiilis valtaa mielen!
Heh, tulipahan paljon kiertoilmaisuja, mutta eiköhän tuosta nyt jotain tajua?
terv.- "vanhempi valtiomies"
edith => tuohon paneskelumäärään vielä sellainen kommentti, että tiedän suhteita jotka ovat loppuneet jo ekan kerran jälkeen, mutta myös pareja jotka parinkymmenen vuoden jälkeen ovat toistensa kimpussa niin, että ympärillä olevat kiusaantuu... Töitä vaan niin lopussa kiitos seisoo ;-)