Naisasiat

  • 7 522 505
  • 26 580

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sen sijaan tuo Delterin naisen muutamaan(?) otteeseen tapahtunut valehtelu asiasta ei mielestäni ole hyväksyttävää.
Jos tuosta asiasta pitää valehdella, eikä kyseessä ole se mallia "satoja petikavereita", niin ymmärrän valehtelun syyt paremmin kuin valehtelusta suuttumisen. Kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen asia, jonka ei pitäisi juurikaan kuulua edes sille puolisolle enää tässä vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tuosta asiasta pitää valehdella, eikä kyseessä ole se mallia "satoja petikavereita", niin ymmärrän valehtelun syyt paremmin kuin valehtelusta suuttumisen. Kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen asia, jonka ei pitäisi juurikaan kuulua edes sille puolisolle enää tässä vaiheessa.
Aivan, mutta jos asia kuitenkin tulee puheeksi ja molemmat osapuolet päättävät kertoa kumppaneiden määrän, niin on se hiukan outoa, että asiasta pitää valehdella. Siinä on se pointti, että vaikka kyseessä on sinänsä pieni asia, niin kyllähän siinä tulee mieleen, josko olisi hiukan isompiakin salaisuuksia olemassa. Toivon mukaan näin ei tapahdu ja luottamus säilyy puolin ja toisin, mutta sitä se valehtelu voi joskus teettää, ihmismieli on usein sellainen.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos tuosta asiasta pitää valehdella, eikä kyseessä ole se mallia "satoja petikavereita", niin ymmärrän valehtelun syyt paremmin kuin valehtelusta suuttumisen. Kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen asia, jonka ei pitäisi juurikaan kuulua edes sille puolisolle enää tässä vaiheessa.

Niin ja saldoon tuli pari lisää, siis oikeasti. Jos muija nyt sais jostain päähänsä että mun pitäis kertoo kuin monen kanssa oon laittanut joskus aikoinaan, niin ihan mahdollista että pari jäis ihan vaan muistamattomuutta kertomatta. Sit kun päivänä x alkais muistelemaan, "et hei paninhan mie totakii" ni tostako pitäisi saada tappelu aikaseks.

Onks tääl kaikil sitten niin hyvä muisti että kaikki panonsa muistavat? Pitäiskö nyt parisuhteessa (joissa toki aiemminkin ollut pitempiä aikoja) alkaa myös panot saman kanssa kirjaamaan ylös, jos joskus niin ikävästi kävis että uutta emäntää joutus ettimään? Tiiä vaikka seuraavaa kiinnostaiskii?

Sama toi mun mielestä on et ootko ollut 10 eri henkilön kanssa vai 10 kertaa saman kanssa. Sama rasitus siinä rööreille tulee silti.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Aivan, mutta jos asia kuitenkin tulee puheeksi ja molemmat osapuolet päättävät kertoa kumppaneiden määrän, niin on se hiukan outoa, että asiasta pitää valehdella. Siinä on se pointti, että vaikka kyseessä on sinänsä pieni asia, niin kyllähän siinä tulee mieleen, josko olisi hiukan isompiakin salaisuuksia olemassa. Toivon mukaan näin ei tapahdu ja luottamus säilyy puolin ja toisin, mutta sitä se valehtelu voi joskus teettää, ihmismieli on usein sellainen.
Eikös nyt terve järkikin sano, ettei tuosta asiasta pitäisi edes keskustelua herätellä? Jos jonkin asian läpikäyminen parisuhteessa on turhaa, se on entisten seksikumppanien lukumäärä. Sitäpaitsi kyllähän nyt parisuhteessa pitää olla jotain omiakin asioita, isoja ja pieniä salaisuuksia. Asialla kun ei ole mitään merkitystä itse parisuhteeseen, ei sen salaisuutena pitämisessäkään pitäisi mitään ongelmaa olla.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Onks tääl kaikil sitten niin hyvä muisti että kaikki panonsa muistavat?

Joskus baarissa tuli asia puheeksi tulevan vaimon kanssa ja siina sitten kysyi etta montako.. Pakko se on myontaa etten muistanut. Eipa siita nyt tappelua tullut aikaan, mutta oli se vahan koomista sanoa sen peraan mita likka oli sanonut ettei mitaan hajua.. Parin paivan laskennan jalkeen taisin suhteellisen tarkan luvun saada kerrottua. Hauska tilanne se oli silti kun sita muistelee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös nyt terve järkikin sano, ettei tuosta asiasta pitäisi edes keskustelua herätellä? Jos jonkin asian läpikäyminen parisuhteessa on turhaa, se on entisten seksikumppanien lukumäärä.
Kulkevatko terve järki ja parisuhde aina käsi kädessä? Aivan, sitähän minäkin. Olen samaa mieltä, ettei entisten kumppaneiden määrästä kannata välttämättä jutella ollenkaan. Kuitenkin, jos ja kun jossain suhteessa asia tulee esiin ja siitä puhutaan, niin eikö ole viisainta puhua asiasta totta? Jos toinen osapuoli pahoittaa tuosta totuudesta mielensä, niin se on hänen ongelmansa.
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Parin paivan laskennan jalkeen taisin suhteellisen tarkan luvun saada kerrottua. Hauska tilanne se oli silti kun sita muistelee.

Joo sinänsä hauska jos alkaa muistelemaan, itseäni suoraan sanottuna ottaa päähän toi facebook juurikin ton muistamattomuuden kannalta. Oo siinä sit arpomassa , kun kaveripyyntöjä tulee et kukahan toikii on ja onko joku johon baari-illan jälkeen on rojunsa käyny kännipäissään heittämässä.

Ongelmaa lisää vielä se, kun nyt suhteessa elelee niin muijalla on niin saakelin iso suku et kaikki serkut ja serkkujen kaimat on nyt sieltä puolen sukuu pyytelemässä kaveriks ja kaikkia en oo edes lähellekkään nähny.

Noloo kysellä muijalta onks tää N.N jotain sukuu siulle tai pitäiskö miun tää jostain tuntee, ku ei muistu mieleen. Toisinaan tulee kyl semmosta kuittailuu (onneks vielä hyvällä), "ääh se on joku siun ikiaikainen hoitos, ota vaan kaveriks"...
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tiedän omat skitsoni.

Ja kyllä, pyysin lopullisen tunnustuksen jälkeen myös anteeksi omaa epäkypsyyttäni ja ahdistelua, ennen kuin ajauduin uudelleen pohtimaan itse valehteluprosessia.
Kypsää puhetta. Kukaan ei ole täydellinen. Asioihin on helpompi suhtautua, kun tuntee itsensä ja tunnustaa vikansa, vaikkeivät ne välttämättä edes vikoja olisikaan. Tuntuu joka tapauksessa siltä, että teillä on asiat kunnossa. Over and out.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Tyhmä kysymys, mutta mitä väliä sillä on, kuinka monta petikaveria tällä sinun kumppanillasi on ollut? Eiväthän he ole parisuhteessa paremman puoliskosi kanssa.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Valhetta valheen perään.

Jos epärehellisyys on sinun mielestäsi se pointti, niin kysyppä jos haluat asiaa vielä penkoa, että moni niistä entisistä on pettämisiä. Siis jos niitä (entisiä) kerran on ollut useita, niin samalla saat tiedon siitä, että onko hän epärehellinen loppuunasti ( perso munalle, tilaisuus tekee varkaan), vai uskollinen parisuhteessa.

Monella ihmisellä on useita yhdenyön juttuja suhteiden päättymisten jälkeen, kun ei edes kiinnosta vakavat jutut ja siten niitä "valloituksia" saattaa olla aika paljonkin.

Jossainvaiheessa on kuitenkin asioiden parasta antaa vaan olla ja jatkaa eteenpäin, jos kaikki muuten on ok.
 
Viimeksi muokattu:

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tyhmä kysymys, mutta mitä väliä sillä on, kuinka monta petikaveria tällä sinun kumppanillasi on ollut? Eiväthän he ole parisuhteessa paremman puoliskosi kanssa.

Delter ei liene niinkään kiinnostunut luvusta.
Ymmärrän kyllä Delterin pointin rehellisyydestä. Miksi on alun alkaen pitänyt valehdella luku yli puolella?
Jere#3 otti hyvän asia esille. Kuinka uskollinen kumppani on. Voisiko liittyä jotenkin tähän valehteluun? Valehtelustahan on kyse, tuskin on muistanut määrää puolella väärin.

Tässä vaiheessa en suosittelisi välttämättä painamaan villasella asiaa, kun kerran on alettu vatvomaan (asia vaivaa selvästi sinua ja/tai kumppaniasi). Oman kokemuksen mukaan vaikeneminen ja puhumattomuus eivät ole pitkän parisuhteen salaisuus.

On asia sitten alunperin pieni tai iso, niin tässä vaiheessa se ei ainakaan enää ole ihan mitätön. Jollakin tavoin asia tulee puhua halki.
Voiko kyse olla siitä, ettei pohjimmiltaan halua kuulla totuutta, jos sattuukin selviämään Jere#3:n esille ottamia puolia kumppanista?
 

Morgoth

Jäsen
Vietimme eilen naisen kanssa iltaa hänen jäädessä yöksi, ja kaikki oli mielestäni erittäin fine. Viime yönä sitten heräsin ja vaistosin pienen keskustelun jälkeen jonkin olevan pielessä. Sitten se olikin taas menoa. Kysyin suoraan, liittyykö asia siihen mistä keskustelimme ankarasti viimeksi. Hyvin nopeasti tuli ilmi, että tähän "miessaldoon" oli vielä pari yksilöä lisättävää. Ja kyllähän se kirpaisi.

Mielestäni naisen 'valehtelun' tai 'kaunistelun' lisäksi suhteenne toinen ongelma on, että taidat olla todella mustasukkainen, jonka osittain peität naisen valehtelun taakse.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mielestäni naisen 'valehtelun' tai 'kaunistelun' lisäksi suhteenne toinen ongelma on, että taidat olla todella mustasukkainen, jonka osittain peität naisen valehtelun taakse.
Mä väittäisin että se on jopa ainoa ongelma. Noita asioita pitääkin kaunistella. Kuka ihan rehellisesti pystyy kertomaan _kaiken_ seksielämästään nykyiselle kumppanilleen? Ihan sama onko kyse seksikumppanien lukumäärästä vai siitä, että joskus kokeilumielellä on testannut pissakakkaleikkejä, _jokainen_ kaunistelee näitä asioita. Eikä näköjään ihan syyttä, aika kova paikka näyttäisi Delterille tämä juttu olevan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä väittäisin että se on jopa ainoa ongelma. Noita asioita pitääkin kaunistella.
Ilmeisesti ns. kaunistelu ja valehtelu (vieläpä samasta asiasta moneen kertaan) ovat mielestäsi sama asia? Mustasukkaisuus voi hyvin olla isokin ongelma Delterin tapauksessa, mutta onhan tuo naisen jatkuva epärehellisyys myöskin melko iso juttu.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
... mutta nyt joudunkin punnitsemaan hänen puheitaan kriittisemmin kuin koskaan.

Tai kuulet asiat, niinkuin ne haluat kuullakkin? Joskus on ihan hyvä koittaa kuunnella, että mitä se toinen oikein sanoo ja tarkoittaa, eikä sekoittaa niitä omiin (ennakko)asenteisiin.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ilmeisesti ns. kaunistelu ja valehtelu (vieläpä samasta asiasta moneen kertaan) ovat mielestäsi sama asia? Mustasukkaisuus voi hyvin olla isokin ongelma Delterin tapauksessa, mutta onhan tuo naisen jatkuva epärehellisyys myöskin melko iso juttu.
No ei ole, vaan nimenomaan eri asia. Kaunistelu on sitä, kun jätetään kertomatta asioita, joiden kertomisella ei saavuteta mitään hyötyä, eikä niiden kertomatta jättämisellä pitäisi olla normaalitilanteessa mitään vaikutusta suhteeseen. Valehtelua on se, kun tieten tahtoen johdetaan harhaan, jotta saavutettaisiin itselleen jotain hyötyä.

Mielestäni näissä asioissa pitäisi aina miettiä asiaa siltä pohjalta, että onko omassa elämässä mitään (erityisesti seksielämässä), jota ei haluaisi tyttöystävälleen kertoa. Naisille seksikumppaneiden lukumäärä on huomattavasti henkilökohtaisempi asia kuin miehille. Siinä missä mies on voittaja kaataessaan lukuisia naisia, on naisen maine mennyttä viimeistään viidennen seksikumppanin jälkeen. Tähän sitten vaikka se vertaus avaimista ja lukoista.

Tästä sitten vielä yksi heitto kaikille miehille, joiden tyttöystävät ovat sanoneet harrastaneensa seksiä vain muutaman ihmisen kanssa: ei pidä paikkaansa. Naisilla on keskimäärin aivan yhtä paljon seksikumppaneita kuin miehillä. Merkitystä on vain sillä, miten tuon asian omassa päässään käsittelee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Valehtelua on se, kun tieten tahtoen johdetaan harhaan, jotta saavutettaisiin itselleen jotain hyötyä.
Ja juuri tuosta on tässäkin tapauksessa kyse, minun mielestäni.

(Edit) Perustellaanpa vielä: pariskunta keskustelee aiempien seksikumppaneidensa määrästä. Nainen kertoo, että hänellä on ollut aiemmin esim. neljä kumppania. Myöhemmin ilmenee (vaikkapa sitten naisen aloitteesta, miten vaan), että aikaisemmin mainittu luku ei olekaan totta, vaan nainen sanoo kumppaneita olleen sittenkin kuusi. Jälleen jonkin ajan kuluttua nainen paljastaakin, että oikeastaan niitä olikin kahdeksan. Ongelmahan tässä ei ole tosiaankaan se kumppaneiden lukumäärä, vaan se, että "totuus" muuttuu joka kerta asian tullessa esille. Näin ollen nainen on alkujaan valehdellut esimerkiksi halutessaan "suojella" miehen tunteita, tai sitten ihan vain jostain paljon itsekkäämmästä syystä. Aivan sama, valehtelua kaikki tyynni, jolloin väistämättä tulee mieleen, voisiko nainen valehdella muistakin asioista. Tämä on se ongelman ydin.

JZZ kirjoitti:
Naisille seksikumppaneiden lukumäärä on huomattavasti henkilökohtaisempi asia kuin miehille. Siinä missä mies on voittaja kaataessaan lukuisia naisia, on naisen maine mennyttä viimeistään viidennen seksikumppanin jälkeen.
Voi kiesus, millaista yleistämistä. Kyllä tässä kukin ihan omilla aivoilla ajattelevia yksilöitä ollaan (useimmat ainakin), joten eipä kannattaisi laittaa ihmisiä noin yksiselitteisesti samaan nippuun.

JZZ kirjoitti:
Tästä sitten vielä yksi heitto kaikille miehille, joiden tyttöystävät ovat sanoneet harrastaneensa seksiä vain muutaman ihmisen kanssa: ei pidä paikkaansa. Naisilla on keskimäärin aivan yhtä paljon seksikumppaneita kuin miehillä.
Keskimäärin ehkäpä, mutta tässäkään asiassa et voi vedellä kaikkia mutkia suoriksi. Poikkeusyksilöitä löytyy kyllä, kuten varmasti hyvin tiedät.
 

Morgoth

Jäsen
Näin ollen nainen on alkujaan valehdellut esimerkiksi halutessaan "suojella" miehen tunteita, tai sitten ihan vain jostain paljon itsekkäämmästä syystä.

Seuraava askel on varmaan kysyä naiselta miten iso muna niillä exillä oli ja saada varmistus, että olenhan minä kuitenkin se paras rakastaja, jos jollakin exällä olikin isompi muna?
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ja juuri tuosta on tässäkin tapauksessa kyse, minun mielestäni.
Miten nainen tässä yrittää hyötyä? Jos toinen herättää keskellä yötä keskustelemaan entisten seksikumppaneiden määrästä, niin tilanne alkaa olemaan jo niin absurdi, että kyllä ihan syystäkin on kaunistellut sanomisiaan. Oma mustasukkaisuus on toki hyvä naamioida moraalin verhoon, Delter ja Simon ilmeisesti eivät ole koskaan yhtäkään asiaa naisilleen kaunistelleet saati sitten valehdelleet.

Mustasukkaisuus on pirullinen juttu, se kun saa aina vian toisen syyksi, vaikka todellinen ongelmien lähde on itsessä. Tiedän, koska kärsin tästä itsekin eräässä suhteessa. Kävin muutaman kerran juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa asiasta, suosittelen lämpimästi muillekin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten nainen tässä yrittää hyötyä?
Lisäsin viestiini esimerkin tästä.

JZZ kirjoitti:
Oma mustasukkaisuus on toki hyvä naamioida moraalin verhoon, Delter ja Simon ilmeisesti eivät ole koskaan yhtäkään asiaa naisilleen kaunistelleet saati sitten valehdelleet.
Hienosti oletettu. Satun olemaan asiantuntija asioiden kaunistelussa ja valkoisissa valheissa, jotka ovat sitten kolahtaneet omaan nilkkaan. Silkkaa typeryyttä, jonka olisi voinut välttää puhumalla totta alusta lähtien.

JZZ kirjoitti:
Mustasukkaisuus on pirullinen juttu, se kun saa aina vian toisen syyksi, vaikka todellinen ongelmien lähde on itsessä. Tiedän, koska kärsin tästä itsekin eräässä suhteessa. Kävin muutaman kerran juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa asiasta, suosittelen lämpimästi muillekin.
Ensinnäkin, en ole itse mustasukkaista sorttia ollenkaan, päinvastoin. Toiseksi, olen ollut vaikeassa suhteessa, jossa nainen oli sairaalloisen mustasukkainen. Sekä hän että myös minä olemme sittemmin käyneet puhumassa asioista ammatti-ihmisen kanssa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Seuraava askel on varmaan kysyä naiselta miten iso muna niillä exillä oli ja saada varmistus, että olenhan minä kuitenkin se paras rakastaja, jos jollakin exällä olikin isompi muna?
Niinpä. Miten tuohonkin sitten vastaat niin että parisuhde kukoistaa ja kaikilla on hyvä mieli. Voisiko tässä ehkä miettiä, että kysymys kannattaisi kokonaan jättää kysymättä.

Vielä Delterille / Simonille kysymys, että mitä vastaatte kun tyttö kysyy "olenkohan mä lihonut"? Julma totuus päin naamaa vai kaunisteletteko asiaa? Kumpi on tässä tapauksessa parempi vaihtoehto parisuhteen kannalta, ehdoton rehellisyys vai valehtelu?
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Lisäsin viestiini esimerkin tästä.
Luin kyllä esimerkin, mutten edelleenkään ymmärrä että mitä etua tässä nainen tavoittelee, paitsi sitä, ettei Delter ole mustasukkainen asiasta? Ja olen todellakin sitä mieltä, että aivan oikein asiaa ollaankin Delterille kaunisteltu, mikäli asiaan on nyt montakin kertaa palattu ja viimeksi keskellä yötä herätty asiaa puimaan. Oikeasti jo melkoisen psykoottista touhua.

Hienosti oletettu. Satun olemaan asiantuntija asioiden kaunistelussa ja valkoisissa valheissa, jotka ovat sitten kolahtaneet omaan nilkkaan. Silkkaa typeryyttä, jonka olisi voinut välttää puhumalla totta alusta lähtien.
No joo, otin sinut mukaan, kun puolustat tässä ehdotonta rehellisyyttä ja toisaalta hiukan outoa että me keskenämme analysoimme vain kolmatta osapuolta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Simonille kysymys, että mitä vastaatte kun tyttö kysyy "olenkohan mä lihonut"? Julma totuus päin naamaa vai kaunisteletteko asiaa? Kumpi on tässä tapauksessa parempi vaihtoehto parisuhteen kannalta, ehdoton rehellisyys vai valehtelu?
No ilman muuta ainakin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä vastaan kieltävästi, oli nainen lihonut tai ei. Se nyt on opittu jo ala-asteikäisenä, ettei tyttöjen/naisten ulkoista olemusta kannata juuri koskaan kommentoida tippaakaan negatiiviseen sävyyn. Johtuen lähinnä siitä, että suurin osa naisista on niin saatanan herkkänahkaisia ko. asian suhteen, mikä lie itsetunto-ongelma.

Ei silti kannata sekoittaa tässä täydellistä, sataprosenttista rehellisyyttä siihen, että joskus on paikallaan heittää valkoinen valhe, kuten juuri naisen pyytäessä kommenttia ulkonäöstään. On valheita ja sitten on valheita.

Kerropa, JZZ, tekikö Delterin nainen mielestäsi oikein tai edes fiksusti, kun ei paljastanut ex-kumppaneidensa todellista määrää heti kättelyssä, vaan todellakin valehteli asiasta kuuleman mukaan ainakin pariin kertaan? Kun - Delterin kertoman mukaan - kyseisestä asiasta oli keskusteltu sulassa sovussa ja hyvässä yhteisymmärryksessä alun alkujaan. Eli ymmärtääkseni kumpikaan ei ole tivannut toiselta kumppaneiden lukumäärää, vaan kyseessä on ollut ihan luonteva keskustelu.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kuka ihan rehellisesti pystyy kertomaan _kaiken_ seksielämästään nykyiselle kumppanilleen?

Minä ainakin. Samoin kun hän minulle. Mielestäni seksistä tehdään jotenkin turhaan kauhea tabu. Miksi siitä ei voisi puhua kunnolla ja avoimesti? Ei minulle ole väliä sen toisen entisillä, olivat yhden illan tai seurustelusuhteita(olettaen etteivät ole tehneet mitään väärää häntä kohtaan, näihinkin tapauksiin kun joskus törmännyt). Silloin kun seksistä voi puhua avoimesti ja se ei ole tabu, niin ei muodostu myöskään ongelmaksi. Samalla kun ne vanhat asiat voi puhua nopeasti "halki", niin ne voi myös siirtää menneisyyteen ja keskittyä nykyisyyteen. Ja jos seksistä ei voi puhua toisen kanssa ns. kaikkea, niin silloin siitä ei myöskään pääse nauttimaan täysin. Koska silloin voi tehdä seurustelusuhteessa vaan "vanhan kaavan mukaan", vaikka toinen tahtoisi jotain ihan muuta.

Noh okei, ehkä silloin ei kannata kertoa kaikkea, jos tahtoisi jotain palavaa kynttilää perseeseensä tms.

Tässä esillä olleessa asiassa mielestäni nainen olisi fiksuna sanonut samantien sen lukumäärän, jos siitä on ollut puhetta. Sitten se pallo olisi siirtynyt "Delterin" nurkkaukseen. Tällöin sitten asia ei olisi jäänyt myöskään kaihertamaan naisen mieltä ja ei myöhemmin tulisi kiistakapulaksi suhteessa. Sehän olisi ollut sitten Delterin omaa rajoittuneisuutta, jos tuollainen asia olisi vaivannut. Siis se lukumäärä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni seksistä tehdään jotenkin turhaan kauhea tabu. Miksi siitä ei voisi puhua kunnolla ja avoimesti? Silloin kun seksistä voi puhua avoimesti ja se ei ole tabu, niin ei muodostu myöskään ongelmaksi. Samalla kun ne vanhat asiat voi puhua nopeasti "halki", niin ne voi myös siirtää menneisyyteen ja keskittyä nykyisyyteen. Ja jos seksistä ei voi puhua toisen kanssa ns. kaikkea, niin silloin siitä ei myöskään pääse nauttimaan täysin. Noh okei, ehkä silloin ei kannata kertoa kaikkea, jos tahtoisi jotain palavaa kynttilää perseeseensä tms.
Tismalleen näin. Painottaisin yhä JZZ:lle, etten todellakaan liputa minkään "täydellisen rehellisyyden" puolesta, koska valkoisia valheita on vain pakko joskus heittää, vastapuolen tunteita ajatellessaan. Toisaalta kyllä haluaisin löytää itselleni sellaisen naisen, jonka ulkonäköäkin voisi kommentoida rehellisesti, eikä hän loukkaantuisi siitä. Eipä taida löytyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös