Se tässä vaan on jäänyt riepomaan, että mitä minun olisi pitänyt oppia tapauksestani. Missä tein sen ratkaisevan virheen? Vai siinä kun ylipäätään katselin moista vastuuttomuutta niinkin kauan.
Olisiko pitänyt olla antamatta siimaa? Olla luottamatta? Antamatta tilaa ja tilaisuuksia?
Nyt kun olen uutta suhdetta rakennellut niin mitä pitää muistaa, sen että ei sitoudu itsekään mihinkään.
Ehkä sinun pitäisi oppia ymmärtämään, että kaikki ei lopulta ole omissa käsissä. Vaikka kaikki menisikin lopulta päin helvettiä ja sydän olisi ruvella, näin ei varmaankaan aina ole suhteessanne ollut. Joskus on varmaan hyvinkin mennyt, kun kerran ollaan yhdessä oltu. Asioilla on vain tapana loppuessaan saada negatiivisia sävyjä. Joskus elämässä asiat eivät mene niin kuin suunniteltiin, mutta ei se maailmanloppu ole. Et sinä välttämättä tehnyt mitään ratkaisevaa virhettä, eikä ehkä vaimosikaan. Ihmiset muuttuu tai ovat alunperinkin liian erilaisia.
Parasta olisi kuin voisi elää tässä hetkessä, ottaen kuitenkin huomioon, ettei kaikki lopulta suju suunnitelmien mukaan. Se ei ole negatiivista ajattelua, vaan realisimia. Ja jos joku tökkii, siihen pitäisi heti puuttua. Jos asiat ei muutu, on mietittävä, onko se itselle este. Jos ei ole, niin sitten pitää vain hyväksyä asia. Ja ihan oikeasti hyväksyä, ainakin katsella hieman pidempään. Jos asioiden on ihan pakko muuttua, muutoksen on tultava tai sitten on nostettava oikeasti kytkintä. Ei samoista asioista kannata jankuttaa vuositolkulla. Se on omiaan katkeroittamaan ihmisiä. Mutta loppukädessä jokainen kantaa vastuun omista tekemisistään. Jos itse antaa toisen käyttäytyä tai kohdella itseään huonosti, se on lopulta ihan oma syy.
Vaihtoehdot eivät aina ole helppoja tai mukavia, mutta aina on vaihtoehtoja. Ja ne vaihtoehdot ovat täysin omissa käsissä. Koskaan ei pidä antaa toisen ihmisen käsiin kaikkia oman elämänsä lankoja. Ja lähes kaikilla ihmisillä on joku, jonka puoleen voi hädän tullen kääntyä. On kuitenkin muistettava, että kukaan ystävä ei halua katsoa vuosikausia, kun toinen antaa kohdella itseään huonosti. Joten ystävätkään eivät ole pohjaton kaivo, mistä ammentaa.
Uudessa suhteessa kannattaa pitää jalat tiukasti maassa. Hullaantua saa ja pitääkin, jos siltä tuntuu, mutta jo kerran avioliiton ja avioeron kokeneena on syytä muistaa, että arki alkaa joskus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että odottaa pahinta. Arki toisen ihmisen kanssa on luultavasti erilaista kuin sen exän. Tietyt piirteet olet varmasti oppinut tunnistamaan ja jos niitä uudessa suhteessa kohtaat, pitäisi hälytyskellojen jollain tasolla soida.
Jos uudessa suhteessa nainen ei halua sitoutua, älä sinäkään sitoudu. Jos hän taas haluaa sitoutua, miksi sinä et haluaisi? Miksi sitten olet suhteessa? On eri asia olla suhteessa ja edetä pikkuhiljaa ja rauhassa, mutta kuitenkin tosissaan toisen suhteen kuin olla yhdessä, vaikka kumpikaan ei halua yhteistä tulevaisuutta. Sanoisin, että jälkimmäinen ei ole "suhde" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan enemmänkin kahden kaverin yhdessäoloa. Mutta älä missään nimessä laita vahinkoa kiertämään ja anna suhteen toiselle osapuolelle turhaa toivoa tai leiki hänen tunteillaan.
