Kyllä se taitaa pojat ja tytöt olla nyt sillälailla, että Worrell on kohta sinkkuna. Miksi näin? No, antakaas kun kokeilen, jos saisin jotain järkevää ulostettua tähän viestiin...
Tässä on jo hetken aikaa ollut parisuhteen sisällä pikkuisen hiljaista meininkiä. Tuossa reilu kuukausi sitten nainen alkoi olemaan vähän enemmän omissa oloissaan. Ei kauheasti tykännyt jutella meikäläisen kanssa, pelaili lähinnä koneen ääressä ollessaan milloin mitäkin peliä ja sääti omiaan. Meinasin jo silloin huomauttaa tästä hänen harrastuksestaan, mutta välillä näytti että mullekkin sitä aikaa tuntuisi rittävän, niin en sitten asiasta puhunut. Jälkiviisana voi ehkäpä sanoa, että olisi varmaan pitänyt. Noh, tuo nyt on sikäli pikku juttu, että se ei ole tämän asian ydin. Kuitenkin tästä hommasta oikeastaan kaikki on mielestäni lähtenyt liikkeelle.
Muutama viikko sitten huomautin hänen pelaamisesta ja kielenkäytöstä. On nääs pitemmän päälle harvinaisen rasittavaa kuunnella jokatoinen päivä "vittuperkelettä" kun ottaa pataan pelissä ja itsekseen vaan istua sohvalla tai tehdä jotain turhanpäiväistä. Tästäkös nainen sitten loukkaantui ja avautui minulle, että kuinka paska ja huono ihminen olen. Noin niinkuin tiivistettynä. Häntä kuulemma tympii se, että olen välillä se passiivisempi osapuoli tässä suhteessa ja se että opiskelu/työ tilanteeni on mikä on. Tähän päälle vielä se, että en kuulemma saisi yhtään avautua mun mt-ongelmista hänelle tai kellekkään muullekkaan ja aina pitäisi kuulemma koittaa jaksaa ja lakaista kaikki ikävät asiat maton alle. Eikä hän itse meinannut millään ymmärtää, että minua voisi pikkuisen rassata tuo hänen käytös josta kirjoitin.
Noh, me puhuttiin silloin noista asioista, mutta kyllähän mulle siinä tuli vaan entistä paskempi olo. Suoranaisesti tuntui siltä, että hän potkii jo valmiiksi maassa makaavaa. Tiedän, että itsekkään en ole todellakaan täydellinen ja olenkin koittanut parantaa käytöstäni sen verran kuin vain voin. Mutta lopputuloksesta voisin sanoa samaa kuin muuan Tamminen, että mikään ei muutu.
Reilu vuosi tässä on tätä suhdetta takana. Muija opiskelee toisessa kaupungissa, mutta tiiviisti ollaan yhdessä oltu silloin, kun vain siihen on ollut mahdollisuudet, tet-jaksot yms.. Yhteen muuttamistakin ollaan suunniteltu. Nyt kun tuo parempi puolisko palaa takaisin kotikaupunkiinsa, niin en kyllä tiedä, että mitäs sitä sitten. Olen kyllä vähän sillä kannalla tässä ollut, että loppumetreillä tässä aletaan olla, kun mikään asia ei tunnu muuttuvan vaikka niistä kuinka keskustelisi ja yrittäisi.
On kyllä vähän monijakoiset fiilikset oikeasti. En oikein tiedä, että mitä tässä tekis. Osa minusta hyppisi riemusta kattoon, jos saisin taas olla sinkkuna ja juosta kukasta kukkaan. Toisaalta taas toinen puolisko minusta on pelonsekaisin tuntein, että mitä jos tosiaan jään yksin. Joka tapauksessa tämä tilanne on tällä hetkellä aika ilkeä, kun on mieleltään jo muutenkin todella pohjalla ja olotilat heittelee maanisen ja depressiivisen välillä todella pahasti.
Vittu mitä paskaa oikeasti. Haarojakaan tuo ei ole aukonut pitkään aikaan. Toivottavasti nämä asiat tässä piakkoin lähde lutviutumaan johonkin suuntaan. Varmasti viimeistään sitten, kun tuo palaa taas kouluun.
PS. Anteeksi pitkä viesti, mutta päätin nyt sittenkin avautua kunnolla.
Tässä on jo hetken aikaa ollut parisuhteen sisällä pikkuisen hiljaista meininkiä. Tuossa reilu kuukausi sitten nainen alkoi olemaan vähän enemmän omissa oloissaan. Ei kauheasti tykännyt jutella meikäläisen kanssa, pelaili lähinnä koneen ääressä ollessaan milloin mitäkin peliä ja sääti omiaan. Meinasin jo silloin huomauttaa tästä hänen harrastuksestaan, mutta välillä näytti että mullekkin sitä aikaa tuntuisi rittävän, niin en sitten asiasta puhunut. Jälkiviisana voi ehkäpä sanoa, että olisi varmaan pitänyt. Noh, tuo nyt on sikäli pikku juttu, että se ei ole tämän asian ydin. Kuitenkin tästä hommasta oikeastaan kaikki on mielestäni lähtenyt liikkeelle.
Muutama viikko sitten huomautin hänen pelaamisesta ja kielenkäytöstä. On nääs pitemmän päälle harvinaisen rasittavaa kuunnella jokatoinen päivä "vittuperkelettä" kun ottaa pataan pelissä ja itsekseen vaan istua sohvalla tai tehdä jotain turhanpäiväistä. Tästäkös nainen sitten loukkaantui ja avautui minulle, että kuinka paska ja huono ihminen olen. Noin niinkuin tiivistettynä. Häntä kuulemma tympii se, että olen välillä se passiivisempi osapuoli tässä suhteessa ja se että opiskelu/työ tilanteeni on mikä on. Tähän päälle vielä se, että en kuulemma saisi yhtään avautua mun mt-ongelmista hänelle tai kellekkään muullekkaan ja aina pitäisi kuulemma koittaa jaksaa ja lakaista kaikki ikävät asiat maton alle. Eikä hän itse meinannut millään ymmärtää, että minua voisi pikkuisen rassata tuo hänen käytös josta kirjoitin.
Noh, me puhuttiin silloin noista asioista, mutta kyllähän mulle siinä tuli vaan entistä paskempi olo. Suoranaisesti tuntui siltä, että hän potkii jo valmiiksi maassa makaavaa. Tiedän, että itsekkään en ole todellakaan täydellinen ja olenkin koittanut parantaa käytöstäni sen verran kuin vain voin. Mutta lopputuloksesta voisin sanoa samaa kuin muuan Tamminen, että mikään ei muutu.
Reilu vuosi tässä on tätä suhdetta takana. Muija opiskelee toisessa kaupungissa, mutta tiiviisti ollaan yhdessä oltu silloin, kun vain siihen on ollut mahdollisuudet, tet-jaksot yms.. Yhteen muuttamistakin ollaan suunniteltu. Nyt kun tuo parempi puolisko palaa takaisin kotikaupunkiinsa, niin en kyllä tiedä, että mitäs sitä sitten. Olen kyllä vähän sillä kannalla tässä ollut, että loppumetreillä tässä aletaan olla, kun mikään asia ei tunnu muuttuvan vaikka niistä kuinka keskustelisi ja yrittäisi.
On kyllä vähän monijakoiset fiilikset oikeasti. En oikein tiedä, että mitä tässä tekis. Osa minusta hyppisi riemusta kattoon, jos saisin taas olla sinkkuna ja juosta kukasta kukkaan. Toisaalta taas toinen puolisko minusta on pelonsekaisin tuntein, että mitä jos tosiaan jään yksin. Joka tapauksessa tämä tilanne on tällä hetkellä aika ilkeä, kun on mieleltään jo muutenkin todella pohjalla ja olotilat heittelee maanisen ja depressiivisen välillä todella pahasti.
Vittu mitä paskaa oikeasti. Haarojakaan tuo ei ole aukonut pitkään aikaan. Toivottavasti nämä asiat tässä piakkoin lähde lutviutumaan johonkin suuntaan. Varmasti viimeistään sitten, kun tuo palaa taas kouluun.
PS. Anteeksi pitkä viesti, mutta päätin nyt sittenkin avautua kunnolla.